Andy Crouch: Great American Craft Beer

Andy Crouch julkaisi muutama vuosi sitten näppärän New Englandin olutoppaan, jota pääsin heti tuoreeltaan 2006 testaamaan paikan päälle. Nyt käsillä Crouchin uudempi teos, joka on yleisluontoisempi esittely amerikkalaisista oluista. Asenne on hyvin valistuksellinen ja kouluttava, tavoitteena on selvästi käännyttää uusia ihmisiä laatuoluiden pariin. Pitemmälle ehtineelle harrastajalle tämmöinen näkökulma käy nopeasti rasittavaksi. Kirjan kohteena ovat pelkästään amerikkalaiset lukijat, baseball-vertauksia yms. on työlästyttävä määrä. Alkupuolella on perusjohdantoa, se on samanlaista kuin muissakin laatuolutteoksissa, ei poikkeuksellista hyvässä tai huonossa mielessä. Historiaa, valmistustekniikkaa, raaka-aineita, oluttyylejä. Varsin fiksusti Crouch puolustaa megapanimoiden craft beerejä, kuten Coorsin Blue Moonia, jota monet olutfriikit vieroksuvat vain siksi, että se on Coorsin tekemä.

Valtaosan ja kiinnostavimman osan kirjasta vie Crouchin mielestä edustavimpien amerikkalaisten oluiden esittely. Crouch on ottanut kymmenen löyhää kategoriaa "easy drinkersistä" "extreme tastesiin" ja niiden sisälle 57 oluttyyliä. Jokaisesta tyylistä Crouch on valinnut kuusi olutta tarkempaan esittelyyn. Hieman omituisesti 10 muuta oluttyyliä esitellään lyhyemmästi, vaikka kyseiset tyylit ovat vähintään yhtä selkeitä kuin tarkempaankin tarkasteluun päätyvät. Pientä snobbailua Crouchilla on havaittavissa, Samuel Adams Boston Lagerin ja Sierra Nevada Pale Alen tapaiset perustuotteet eivät pääse mukaan, vaikka ne ovat olleet historiallisia suunnannäyttäjiä ja muovanneet amerikkalaisia oluttyylejä. Näkemyksellisesti Crouch on kyllä oluet valinnut ja hyvin mielenkiintoisia oluita nousee esille. Olen juonut varsin paljon jenkkioluita, mutta suurin osa Crouchin valinnoista on vielä kokeilematta. Crouch asuu koillisessa, joten ehkä länsirannikon, varsinkin Pacific Northwestin, oluet ovat nopealla silmäyksellä aliedustettuina. Kohtuullisen tasapainoisilta Crouchin valinnat silti vaikuttavat. Ehkä on liikaa samojen panimoiden oluita, ei olisi haitannut vaikka olisi ottanut mukaan vain yhden oluen kultakin panimolta. Melkoisen kyseenalaista erikoisuuden tavoittelua on sijoittaa arkkityyppinen IPA Two Hearted Ale APA-laatikkoon. Perustelutkaan eivät vakuuttavia. Nykyään kirjoissa tuntuu olevan paljon asiavirheitä, tässä yksi hätkähdyttävimmistä on väittää kriek-sanaa ranskankieliseksi. Ehkä vielä pahempaa on, että Crouch luulee Shorts-panimon sijaitsevan Michiganin Upper Peninsulalla.

Kirjan loppuosassa on lisää yleiskamaa, ostovinkkejä, lasisuosituksia, maisteluohjeita ja melko paljon ruuan ja oluen yhdistämiseen liittyvää aineistoa, jopa lukuisia reseptejä. Kirja päättyy aina yhtä mielenkiintoiseen aiheeseen, Crouch valitsee 25 parasta amerikkalaista olutbaaria. Ei varsinaisia yllätyksiä, kaikki ovat varmaan kunnon baareja. Itse en olisi valinnut Los Angelesista, Chicagosta (Hopleaf, Map Room) tai Philadelphiasta kahta baaria ja jättänyt Portlandin (Oregon), San Diegon, San Franciscon ja Bostonin yhden baarin varaan. Ainakin Philadelphian Trian olisin jättänyt pois ja tilalle vaikka Portlandin (Maine) Great Lost Bear tai Hanoverin (Pennsylvania) KClinger’s Tavern. Mutta nämähän ovat aina yhtä hauskoja makuasioita. Crouchin kirja on siis vakuuttava yleisesitys amerikkalaisoluesta, mutta alan perehtyneemmälle harrastajalle paketissa on liikaa ennestään tuttua tavaraa.