Pitkä matka Lordsburgiin. Viimeinen Boetticherin superwestern-kauden teoksista, vuodelta 1960. Tätä voidaan pitää myös klassisen Hollywoodin loppuna, toki muitakin ehdokkaita on. Alussa Randolph Scottin esittämä yksittäinen ratsastaja ostaa kaapatun valkoisen naisen comancheilta. Alkaa paluu rintaman taakse Lordsburgiin, mukaan lyöttäytyy kolme epämääräistä tyyppiä, valkohampaisena virnuilevan Claude Akinsin johdolla. Pienistä aineksista Boetticher ja skribentti Kennedy rakentavat moniulotteisen (kreikkalaisen) draaman karussa kontekstissa. Kellertävät värit VHS-kopiossa, cinemascope-kuva kropattu törkeästi minimiin. Totutusti menneisyyden varjot putoavat raskaalla noir-otteella Scottin ja muidenkin hahmojen ylle. Ei ehkä aivan Boetticherin timanttisinta kärkeä, mutta totaalisen onnistunut elokuva silti.
Suomessa VHS-julkaisuun yltänyt tv-filmi vuodelta 1988 tunnetaan myös nimellä Gotham. Tuntemattomaksi jäänyt neonoir, vaikka pääparissa Virginia Madsen fatalena kauneimmillaan ja Tommy Lee Jones ennen The Fugitive -läpimurtoaan. Tarina on kökkö, muut näyttelijät kolhoja ja jännite uuvahtaa puolivälissä pahasti. Silti tässä on ansioitakin, New York -tuntuma ei ole heikko, film noir -pastissit eivät ole aivan surkeita voice-overeineen, irlantilaisbaareineen ja nuhruisine yksityisetsivätoimistoineen. Musiikkikin on kohtuullista, mutta unenomaisuuden tavoittelu jää kauas toimivasta. Käsikirjoittajaohjaaja Fonvielleen en ole muualla törmännyt.
Uutta ei-kaupallista näytettä Liminka Brewing Companylta, vahva IPA (8,4%), kauraa ja ruista nimeä myöten. Vaalean ruskea sameahko olut, pienikuplaista tanakkaa vaahtoa. Tuoksussa yrttiä, kuivaa hedelmää, jopa leikattua nurmikkoa hieman absurdisti. Maku on makeahkon hedelmäinen, toffeinen, karamellisuus ei ole kaukana. Mäntyistä pihkaa, alkoholin poltettakin ja omalaatuinen kapeahko jälkimaku, melko voimallinen silti. Tavallaan katkera, mutta makeus säilyy loppuun asti. Hieman yllättävä kokonaisuus, en aivan näin makeaa olutta odottanut. Ehkä epätavanomaiset viljat ovat aikaansaattaneet tällaista efektiä. Tässä vaiheessa lueskelin tekijän (Harri Vaarala) saatesanoja ja hän piti olutta epäonnistuneena, karvaan katkerana. Mielenkiintoista, edelleen toffeinen makeus on itselle päällimmäisenä. Humalalajikkeina on Galaxy, Goldings, Cascade, Challenger ja Chinook, Goldings myös kuivana. Raaka-aineluettelossa maissisokeriakin. Arvioitu IBU-lukema 88. Erittäin puhtaan makuinen, muistuttaa monia makeampia amerikkalaisia tupla-IPOja, mutta henkilökohtaisesti en näin makeasta innostu.
Kentiläispanimon luomuolut on ennestään tuttu, mutta uusi etiketti kirvoitti blogiarvion kirjoittamiseen. Ei tästä tosin runosuoni pääse paljon sykkimään, hyvin keskitien brittibitteristä on kyse. Aivan normilinjasta olut poikkeaa makeammalla karamellisuudella, hedelmäisyys ei kovin raikasta, panimon ominainen keksisyys hallitsee. Katkeruutta on juuri sen verran, että motiivia uuteen hörppäykseen ei tarvitse hakea. Ostopaikka Oulu, Värtön K-Market.
Juuri ennen The Friends of Eddie Coyle -mestariteostaan Peter Yates ohjasi 1972 isolla budjetilla tämän Donald E. Westlake -tulkinnan. En ole koskaan oikein saanut otetta tästä versiosta, vaikka se periaatteessa tavoittaakin Westlaken veijarimaista mustaa komediallisuutta. Kun lukee Westlakea, niin ensimmäiseksi ei hahmota Robert Redfordia John Dortmunderin rooliin. Redford vetääkin homman harmittavalla rutiinilla, varsinkin kun pienemmissä rooleissa irrotellaan kunnolla, erityisesti Ron Leibman on loistava leveästi hymyilevänä keikkakuskina. Yksittäiset kohtaukset toimivat hyvin, New Yorkin konteksti tavoitetaan herkullisesti ja lenseä jazz rullaa erinomaisesti taustalla. Hypnoosikohtausten historian nerokkain avainsana Afganistan-bananistan. Rytmitys ei vaan ole oikea. Helikopterikohtauksessa lennetään World Trade Centerin vielä keskeneräisen toisen tornin ohi. Muutkaan Dortmunder-leffat eivät käsittääkseni ole parempia, joten ehkä teksti ei vaan käänny kuviksi yhtä hyvin kuin Westlaken Richard Starkin nimellä kirjoittamista tarinoista.
Jouluiset tassut Skotlannin tunnetuimmalta panimolta, tyyliltään vaihteeksi scotch ale, 4,5%. Hyvin tumman ruskea, tuoksussa talkkunamaista mallasta ja kaakaota. Kirpeän mausteisen maltainen, anistakin ehkä. Etiketissä puhutaan heather honeysta, ilmeisesti siis mehiläiset peuhanneet kanervissa. Erityisen hyvin yrttimäinen hunaja ei tunnu olueen sopivan. Onneksi tämä ei ole makea, mutta ohkaiseksi jää ja lopputulos on valjuhko. Ostopaikka Oulu, Limingantullin Prisma.
Join tätä hanasta Kööpenhaminassa joskus 90-luvulla. Silloin tuskin olutta kutsuttiin nykyetiketin alaotsikoiden mukaisesti double brown stoutiksi ja ekstremt luksusøliksi. Kyseessä on siis perinteinen käsityöläisolut, joita Euroopassa on vielä jäljellä. USA:stahan ne tuhottiin aikoinaan kokonaan. Tästä erosta englantilainen Pete Brown kirjoitti tällä viikolla oivaltavasti. Thistedin porter on 7,9% ja lakritsaa lisätty ihan konkreettisesti. Savumaltaastakin tanskalainen teksti vihjaa, savuisuus tuntuu myös selvästi. Mausteisen suolainen, paahteisuus vähäistä, ei katkeroakaan. Tasapainoinen ja kaikin puolin ammattitaitoinen suoritus, mutta ei suurta innostusta silti herättänyt. Oluthuone Leskinen, 27.11.2013.
Pernajalainen sesonkituote nyt hanajakelussa. Vain 4,5%, hedelmäkaramelleja, kuivattuja hedelmiä, varsin kevyt punaolut, aika vähän leimallista jouluisuutta. Se ei tietenkään haittaa, mutta turhan laimeaa tämä on monessa suhteessa. Katkeruutta muuhun suhteutettuna tasapainoisesti, mutta nyt se on liian vähän. Hyvin samanlainen vaikutelma kuin vuosi sitten pulloversiossa. Oluthuone Leskinen, 27.11.2013.
Paineistettu ottelu Westfalenissa, avainpelaajia molemmilta poissa, isänniltä puolustuslinja Subotic-Hummels-Schmelzer, Napolilta pelinjohtaja Hamsik. Napolilla vain yksi italialainen avauksessa, Christian Maggio. Valmentaja Benitez haalinut paljon pelaajia Espanjasta argentiinalaisen Higuainin johdolla. Mielenkiintoisin uusi tuttavuus kolumbialainen vasen pakki Pablo Armero, todella painavia tarkkoja laukauksia. Rikkinäistä peliä, paljon virheitä, paljon tilanteita, tuomari ei saanut ottelua hallintaan. Isännille pilkku 10. minuutilla, melko löysä tilanne, Reus sijoitti varmasti alakulmaan. Toisessa päässä pallo kävi takatolpassa Callejonin laukauksesta. Hyviä torjuntoja sekä Reinalta että Weidenfelleriltä.
Toisella jaksolla asenteet paranivat, pelin taso kohosi. Dortmund rakenteli järjestelmällisemmin hyökkäystilanteita, mutta viimeistelyssä puutteita. 56. minuutilla Marco Reusin upea vapaapotku, nopeasti laskeutuva kova roikku, aivan vastaavaa en muista ennen nähneeni, Reina pystyi torjumaan. Higuain sai hyvän paikan tunnin kohdalla, Weidenfeller torjui, tilanteesta käynnistyi ottelun ensimmäinen kunnon vastahyökkäys, Reus syötti Kuballa avopaikan, ottelu näytti ratkeavan tähän maaliin. Dortmundin sijaistettu puolustus kuitenkin haavoittuva, veteraani Kehl mokasi rankasti 71.minuutilla, Higuainin oivalluksesta vaihtomies Insigne pääsi kaventamaan. 78. minuutilla lopullinen ratkaisu, taas Dortmundin vastahyökkäys, gabonilainen uusi mies Aubameyang Lewandowskin tarjoilusta näppärästi loppunumerot. Viihdyttävää peliä, kuten usein Dortmundissa.
Pyynikki-session täydentää Jouluolut, 4,3%. Tuoksussa rankasti neilikantyyppistä mausteisuutta. Maku on hillitympi, mutta suolaisen mausteinen mallasjuoma on kyseessä. Tämä tuntuu kolmesta pyynikkiläisestä ohuimmalta, mallaspohja horjahtelee maustepainosta ja jälkimaku on kohtuullisen tyhjä. Perinteinen joulupläjäys, nämä eivät koskaan minun suosikkeja, mutta ehkä Anchorin jouluspesiaali on ollut jonkinlaisena esikuvana. Homma pysyy tasapainoisesti kasassa ja Pyynikin tuore maine kestää hyvin tämänkin. Ostopaikka Oulu, Raksilan Prisma.
Raksilan oluterämaassa elonmerkkejä! Asun suhteellisen lähellä Oulun Raksilan markettirykelmää ja pitkään on jo ottanut päähän alueen heikko oluttarjonta, paikallinen Alkokin on Oulun heikoimpia. Nyt sitten yllättävää piristymistä suurimmassa liiterissä, jossa törmäsin ensi kertaa tähän tamperelaiseen jazz-olueen. Loistava etiketti, läskibasson kimpussa elosteleva karvanaama ja mikin varressa Jessica Rabbit -vaikutteinen naishahmo. Hyvin tumman punertava, 4,7%, vaahtoa syntyi portteria enemmän, mutta kauaa se ei jaksanut lasissa elää. Tuoksu hedelmäinen, hieman karvaisen marjainenkin. Maku täyteläisen hedelmäinen, sitrusta hieman, enemmän hieman kypsempää trooppista. Katkeruus tulee positiivisena yllätyksenä, EBU-numero on 50 ja tässä kontekstissa humalointi tuntuu onnistuneen näppärästi. Selvästi ollaan amerikkalaisessa tyylisuunnassa. Katkeruus ei ole kovin pitkäkestoinen, mutta tämä tarjoaa selvästi vastusta naapuripanimon 66:lle. Uusi Pyynikki-suosikkini, tämä kohoaa saman tien Pikkuportterin ohi ja Pyynikki alkaa paaluttaa tukevammin asemaansa käsityöläiskentässä, loistavaa. Ostopaikka Oulu, Raksilan Prisma.
Tamperelaisen Pyynikin panimon alkuvaiheet ovat olleet horjahtelevia, mutta tilanne alkaa olla nyt tasaantumassa. Tuotteita on Oulussakin jo hyvin tarjolla S-ryhmän suurimmissa kaupoissa. Pikkuportteri on vain 4,2%, lähes musta, vaahtoa kerääntyy varsin vähän. Hyvin paahteinen, voimakkaan maitohappoinen, erittäin kuiva, lopussa katkeroakin huomattavia määriä lievällä salmiakkisuudella ryyditettynä. Varsin täyteläinenkin tässä sarjassa. EBU-lukema on 36. Tuoksussa on jotain lievästi omalaatuista, mutta maku on puhdas ja persoonallinenkin. Selvästi paras maistamistani Pyynikki-oluista ja odotusarvot jatkolle nousevat sen mukaisesti. Mallikas esimerkki vaikeuksien kautta menestykseen kulkevasta taipaleesta tällä kiehtovalla toiminta-alueella. Ostopaikka Oulu, Limingantullin Prisma.
Mausteista kamaa Tanskasta, inkivääriä, 7,5%. Hieman karkeaa, perushedelmäasetelma pohjalla. Etiketin mukaan belgidubbel-tyyliä, mutta belgihiiva ei kuitenkaan korostu, makeus lämmetessä lisääntyy. Ei erityisen huono olut, mutta ei millään tavalla innostavakaan. Oluthuone Leskinen, 25.11.2013.
Norjan johtavalla käsityöläispanimolla on ollut monenlaisia jouluoluita, mutta vasta nyt tutustuin tähän Julesnadder-variaatioon, josta on käsittääkseni ollut erilaisia versioita vuosien varrella. 4,5%, pehmeän tuoretta, lievästi mausteinen, inkivääriä ehkä, mutta ei kovin voimakkaasti. Katkeroakin jää nieluun ja stoutin tapaista pientä maitohappoisuutta. Ihan kiva, mutta ohkaisena ei kovin vaikuttava. Oluthuone Leskinen, 24.11.2013.
Olen suhtautunut hieman varauksellisesti Michael Connellyn uusimpaan tuotantoon, mutta tämä Harry Bosch -tarina vuodelta 2011 rullaa kyllä mallikkaasti, aivan parhaiden Bosch-trillereiden tapaan. Mitään uutta ei Connelly tarjoa, mutta ainekset on annosteltu tuoreella tavalla ja pienillä mausteilla saadaan aikaan nautinnollista jälkeä. Kyseessä on perinteinen poliisiproseduraalikuvaus, Bosch tutkii kahta toisiinsa liittymätöntä juttua. Sidosryhmät ovat entisellään, epäluotettavat kollegat, kieroilevat esimiehet, korruptoituneet poliitikot, häikäilemättömät lehtimiehet, brutaalit rikolliset, hyvää tarkoittavat, mutta tuhoa aiheuttavat sosiaaliviranomaiset; ja vielä yksinhuoltaja Boschin 15-vuotias tytär. Connelly rakentaa orastavaa uutta romanssiakin kaiken keskellä Boschille, mutta Boschin moniongelmaista naissuhdehistoriaa tunteville kangerteleva eteneminen ei tule yllätyksenä. Los Angelesin miljöökuvaus on edelleen vahvaa, tällä kertaa varsinkin kulttihotelli Chateau Marmontin ympärillä. Connelly on rakentanut yli 20 vuoden aikana Boschin hahmon niin täyteläiseksi, että miehen liikkeitä kovavauhtisessa tarinassa seuraa puhtaalla nautinnolla. Romaanin rakenne ei ehkä ole kovin nerokas, lopussa jännite tuntuu löystyvän ja loppuratkaisu jättää kaikkea auki. Mutta sehän on realismia, romaani on todella kypsä suoritus Connellylta. Eikä tämä varmasti ihan heti lopu, jo kerran eläköitynyt Bosch saa tässä vielä viisi jatkovuotta taisteluun rikollisuutta vastaan.
Illan masokismi-teeman pääesiintyjä. Belgia on klassinen olutmaa, mutta suuri osa tuotteista on iljettävää makean mausteista moskaa. Kasteelin talviversio on belgiolutta pahimmillaan. Tuoksu on kuin neuvostoliittolaisessa suklaalevyssä (tiedän mistä puhun, kävin Leningradissa 1976). Makukin on hyvin suklainen, hyvin makea. Hirvittävä sokerinen makeus hallitsee juomaa, en löydä siitä mitään muuta. Alkoholia on 11%, sitä ei huomaa, tässä on pahimpien sokerisiidereiden kaltainen tuote, jolla makeanhimoiset lesket ja orvot houkutellaan turmion tielle. Alkon kaksinaismoraali näyttäytyy tässä paljaimmillaan, hyllyt suorastaan huutavat turhaan olutmaailman mestariteoksia ja niiden tilalla on sitten tällaista saastaa. Positiiviselle puolelle täytyy nostaa suomenkielisen tarran tuoteseloste, joka sisältää huumorikevennyksenä ainesosan "tumma olutaromi". Ostopaikka Kajaani, Citymarketin Alko.
Itäsaksalainen luostaripanimo on Alkon suosikkeja, tuotteet ovat usein tyrmistyttävän surkeita sokeriliemiä. Neuzeller tekee kuitenkin parempaakin kamaa, joka ei tosin paljoa poikkea Saksan mainstreamista. Talvipilsner kuuluu tähän joukkoon, raikas maltainen lager, jossa kevyttä ruohoisuutta, kevyt katkerointi. Lievä makeus häiritsee tässäkin ja mitään erityisempiä ansioita tai persoonallisia piirteitä ei ilmannu. Etiketti muistuttaa omituisesti Plevnan Siperiaa. Masokismi-henkisen pikkusession lämmittelypläjäys. Ostopaikka Kajaani, Citymarketin Alko.
Kajaanilaisbaarin vaihtuvassa hanassa hienosti porilaista talviolutta. Musta maltainen kahvisuutta huokuva porter on täyteläinen, maitohappoakin irtoaa, 6%. Jälkimaussa on suolaista lakritsaa ja kuivaa katkeruutta. Olen joskus epäillyt Korunan hanahygieniaa, mutta nyt ei ongelmia tunnu olevan. Pientä karkeutta ehkä monipuolisessa paketissa, mutta hyvää jälkeä taas on syntynyt. Kajaani, Hospoda Koruna, 23.11.2013.
Punaruskea laavakivillä karamellisoitu olut Tanskan perinnepanimolta, hulvakkaat 8% vahvuutena. Saattaa olla ale, mutta maku on hieman metallisen maltainen bock-tyyliin. Karamellista makeaa mausteisuutta löytyy myös. Alkoholi peittyy hyvin, mutta tuoreus ja kuohkeus huutavat poissaoloaan. En innostunut. Oluthuone Leskinen, 21.11.2013.
Jo toinen De Ranke -uutuustuttavuus tällä viikolla. Joulupukkiolut on 7%, mausteinen, nahkean hedelmäinen, belgihiivakin taustalla. Pettymys loistavan Hop Harvestin jälkeen on riipaisevaa, jotain pihkaisuutta esiintyy, mutta mausteet hallitsevat, ei katkeroa tarpeeksi. Ei-kuohkea nahkeus ratkaiseva rasite. Oluthuone Leskinen, 21.11.2013.
Keltainen samea ale, sitrusta ja katkeroa. Aika näppärä, mutta ei tietenkään IPA 4,3 -prosenttisena. Mukavasti kohtuullinen mallaspohja, mutta ei tätä golden alea voi kovin täyteläiseksi kuvailla. Samalta seudulta on jo ennestään tuttu toisen panimon Old Sarum -olut, nimi liittyy Stonehengen alueen muinaishistoriaan. Oluthuone Leskinen, 21.11.2013.
Kuluva vuosi on ollut taatusti toistaiseksi hienoin suomalaisessa olutkulttuurissa. Siitä huolimatta, että useat virkamiehet ja poliitikot ovat harrastaneet suu vaahdossa lähes raivotautista olutajojahtia. Olutfestivaalien taso ja määrä ovat kohonneet huomattavasti. Uusia panimoita syntyy ennätystahtiin. Ja vakiintuneempien tekijöiden maukkaimmat tuotokset alkavat maistua yhä suuremmalle joukolle suomalaisista. Tästä on jo useita esimerkkejä, esim. Nokian kompromissittomasti valmistettu amerikkalaistyylinen voimakkaasti humaloitu Keisari 66 nousi kaikkien yllätykseksi panimon myydyimmäksi tuotteeksi. Porilaisen Beer Hunter'sin raskassarjalaisempi india pale ale CCCCC revittiin syksyn aikana Alkoista aina, kun pieni panimo sai sitä sinne toimitettua. Ja nyt joulukauden alussa Plevnan lopulta pullottama vahva stout Siperia on myynyt ennennäkemättömällä sykkeellä.
Siperia on alunperin itähelsinkiläiselle Pikkulintu-baarille räätälöity olut, tosin itse pääsin siihen kiinni ensi kerran Tampereen pääkallopaikalla. Muutama vuosi sitten pullotettiin Jyväskylän olutvaikuttaja Hannu Nikulaiselle omistettu erikoisversio, jota oli kypsytetty viskitynnyrissä. Mielenkiintoinen kokeilu, joka ei kuitenkaan pärjännyt originaalille. Nyt sitten lopulta tarjolla pullossa aitoa asiaakin. Toki reseptiä on viilattu vuosien varrella. Alkoholiakin on hieman vähennetty tasan kahdeksaan prosenttiin, mutta katkerolukema on tasan 100 IBUa. Monissa imperial stouteissa on vastaava numero, mutta katkeruus ei välttämättä välity loppukäyttäjän aistimuksessa. Siperiassa tilanne on toinen, tämä on oikeasti katkeroinen stout. Siksi monet alan harrastajat ovatkin ehdottaneet oluen olevankin tyyliltään pikemmin Black IPA kuin imperial stout. Ymmärrän näkemyksen täysin. Hyvin kuiva ja paahteinen juoma on myös katkeralla pitkällä jälkimaulla ryyditetty. Kahvia tässä on ehkä enemmän kuin tyypillisimmissä mustissa IPOissa. Monimuotoinen täyteläinen olut, mutta silti kaikin puolin tasapainoinen. Kuohkeutta ja tuoreutta pehmeästi. Kaiken suitsutuksen arvoinen ja tuntuu toimivan pulloversionakin moitteetta. Ostopaikka Oulu, Stockmannin Alko.
En ollut uskoa onneani, kun jo kertaalleen siirtynyt Tukholman työreissu osui MM-jatkokarsinnan toisen ratkaisevan osan kohdalle. Ja sitten Ruotsin vastustajaksi arvottiin Portugali. Vastakkain siis nykyjalkapallon suurimmat persoonallisuudet, Zlatan Ibrahimovic ja Cristiano Ronaldo, eeppinen showdown mahdollisimman kovilla panoksilla. Fiilis heikkeni, kun ottelun kiinnostavuus ja lippujen kysyntä räjähti pilviin. H-hetkenä olin tietysti kärppänä nettkaupan ovella, mutta pääsin jonosta sisään vasta 20 minuutin jälkeen. Liput myytiin loppuun 13 minuutissa. Olin jo luovuttamassa, mutta pari viikkoa ennen ottelua Portugalista palautui 2 800 lippua yleiseen myyntiin. Jonottelin sitten laiskasti uudelleen nettikaupan jonossa ja pääsin sisään seitsemän minuutin kohdalla. Kaikki jo menneet, pelkkää ei-oota tarjolla. Nyt luovutin lopullisesti ja painuin lounaalle. Palattuani vajaan tunnin kuluttua huomasin, että selain on edelleen Ticnet-lippukaupassa. Kokeilin huvin vuoksi vielä uudelleen ja nyt hämmentävästi tärppäsi, naurettavan halpa 400 kruunun lippu toiseen päätyyn keskelle lusitaanifaneja. En ollut uskoa onneani, olin mukana.
Ensimmäisen osan Lissabonissa Portugali voitti 1-0 Cristiano Ronaldon myöhäisellä maalilla. Jännite säilyi siis kihelmöivänä, molemmilla vielä kaikki mahdollisuudet voittaa. Satuin majoittumaan Tukholman ottelua edeltävän yön Sheraton-hotellissa. Kun saavuin hotellille taksilla, ulko-oven edusta kuhisi kirkuvia teinityttöjä. Kuski kysäisi, olenko mahdollisesti joku rock-tähti. Mitä ilmeisimmin Portugalin joukkue majaili samassa hotellissa ja tytöt odottelivat Cristianoa paikalle. Pääsin tungoksen läpi ilman vaikeuksia ja en sitten törmännyt hotellissa Portugalin pelaajiin.
Uusi Friends Arena lähellä purettua Råsundaa Solnassa, alle kymmenen minuutin matka täyteen ahdetulla pendeltågilla keskusasemalta. Kylmä ja kostea marraskuun myöhäisilta, ottelu pelattiin kuitenkin katto auki. Selvä taktinen veto, isännät aikoivat hyydyttää kuuman latinoveren kalsealla säällä. Oma paikkani oli loppujen lopuksi keskellä ruotsalaiskannattajia, vähälukuinen vierailijakannattajaryhmä oli siirretty eri suunnalle.
Hyvä tunnelma, äänekästä kannatusta, ei ihmeempiä seremonioita, vaan suoraan asiaan. Ruotsi aloitti samalla kokoonpanolla kuin Lissabonissa, kiistanalaisesti vanha suosikki Anders Svensson edelleen penkillä. Zlatanin jälkeen on on suuri aukko, muut ruotsalaiset ovat kovin keskinkertaista tasoa. Portugalilla puolestaan Cristianon ohella esim. Nanin ja Moutinhon kaltaisia lahjakkuuksia. Tämä näkyikin tunnustelevan ensi jakson aikana. Portugalin maalintekoyritykset terävämpiä, ruotsalaisilla ei tarpeeksi taitoa. Selvästi Ruotsi oli hermostunut, ei uskaltanut hyökätä täysipainoisesti. Sekä Cristianolla että Zlatanilla kohtuupaikat, molemmat vetivät yli.
Luova veteraani Svensson sitten mukaan toiselle jaksolle. Painetta Portugalin maalille, avopaikka Kacaniklicille, mutta maalivahti tiellä. Heti perään vastahyökkäyksestä Cristiano Ronaldo pääsi irti ja rankaisi, Isaksson ehkä hieman flegmaattinen tilanteessa. Peli vaikutti ratkennelta, vierasmaalin takia Ruotsi tarvitsi nyt kolme maalia. Tähänastisen esityksen perusteella ei vaikuttanut mitenkään mahdolliselta. Ruotsi innostui kuitenkin nyt lopulta hyökkäämään ja Källströmin kulmapotkun Zlatan pukkasi verkkoon aivan vapaasti. Sitten Howard Webb ei antanut rangaistuspotkua laatikkotilanteesta, yleisö alkoi käydä jo kierroksilla. Vapaapotku kuitenkin syntyi aivan 16:n rajalta. Zlatan veti matalan, joka upposi hieman yllättäen takanurkkaan. Onnistuin ottamaan tapauksesta kuvankin, jossa pallo venyttää Portugalin verkkoa. Yleisö villiintyi, paikka Brasilian kisoissa oli nyt yhden maalin päässä ja peli tuntui kulkevan hyvin. Kacaniklic hukkasi vielä toisenkin paikan, mutta sitten tapahtui käänne. Ruotsi panosti liikaa hyökkäykseen, suhteellisen kokematon topparipari ei pystynyt käsittelemään Cristianoa. Kaksi hallittua kaunista maalia, Ruotsi oli hieman hämmentävästi lyöty lopullisesti. Tunnelma siis hiipui huomattavasti, mutta mitään häiriökäyttäytymistä ei esiintynyt. Portugali oli selvästi parempi joukkue, varmaan monen ruotsalaisenkin mielestä. Erittäin hieno elämys, vahvatunnelmaisin ottelu, jonka olen Ruotsissa nähnyt. Olin jo kirjoittaa, että vahvatunnelmaisin Pohjoismaissa, mutta vuoden 1997 Suomi-Unkari -matsia on vaikea ylittää.
Edellistä DIPAa sameampi, vahvempi (9,1 %), paljon sitruisempi, paljon katkerampi, paljon maukkaampi. Englannin moderneissa panimoissa tehdään paljon oikein, Redchurchilta lupaavasti jo toinen huipputuote. Erittäin nautinnollista ja tasapainoistakin, vaikka kaukana hoppikentillä liikutaankin. Tukholma, Bishops Arms Vasagatan, 19.11.2013.
Kova tungos Vasagatanin baarissa, paljon keltapaitaisia faneja tankkaamassa illan kihelmöivään matsiin lyhyen junamatkan päähän. Monipuolisesti humaloitu kultainen 9-prosenttinen tupla-IPA Göteborgista. Yllättävän laimea, enemmän barleywine-fiilistä. Yleisluonteisen hedelmäinen, mutta ei sitrusta. Katkerot uppoavat alkoholiin ja lievään makeuteen. Tukholma, Bishops Arms Vasagatan, 19.11.2013.
Keltainen ja samea tupla-IPA belgialaistanskalaiselta suunnalta, 9%. Hyvin täyteläinen, lähes paksu. Greippisyys menee nyt tappiin asti. Näin voimakkaan kirpeää greippiolutta ei ole aivan viime aikoina kohdalle osunut. Hedelmäisyyden puolella silti puhtaasti mennään, vaikka tuoksussa on jotain katkuistakin aromia. Katkeruus ei toisaalta leimallista. Hopheadien kovempaan riippuvuustarpeeseen suunnattu, silloin kun mikään ei tunnu riittävän. Tuntuu että tähän olisi jauhettu pelkkiä greipin siemeniä. Yksiulotteinen, mutta periaatteessa vaikuttava. Tukholma, Man in the Moon, 19.11.2013.
Hedelmää ja mallasta tasapainoisesti, 5%. Katkeruus kasvaa luontevasti ja kerää lopulta melkoisen voiman. Laatutuotteet erottuvat aina hieman kokeellisemmista yrityksistä. Elegantti tapaus, vaikka ei näin kaukana Pennsylvaniasta taatusti nyt ollut parhaimmillaan. Tukholma, Man in the Moon, 19.11.2013.
XX Bitter -humalapommista tunnettu panimo De Ranke tarjoaa nyt pari piirua kevyemmän (6,0 %) humalajuoman. Ehkä uuden sadon tuorehumalat saavat ilmaisutilaa. Hyvin vahva vaahto, belgihiivaa, todella kuivaa. Vähemmän hedelmäistä ja lievää happamuutta. Ei siis tyyliltään ainakaan hopitettu saison. Todella kuivaa ja katkeraa, harvinaisen onnistunut ja tasapainoinen tapaus. Pöytäseurue ei tosin erityisemmin lämmennyt tuotteelle. Pitkästä aikaa todella nautinnollinen belgiolut. Tukholma, Akkurat, 18.11.2013.
Örebrolaisen laatutuottajan 4,9-prosenttinen olut on alaotsikoltaan hoppy ale. Suosikkihumalani Amarillo on varmaan oleellisessa roolissa. Kuivaa ja katkeraa, tuoretta. Äärimmäisen kuiva kokonaisuus, mutta hieman ohut. Ei siis aivan täysosuma. Tukholma, Akkurat, 18.11.2013.
Toinen kokeilu Haningen uudelta panimolta, nyt pullotuote jonkinlaisessa teatteribaarissa samalla kadulla kuin Akkurat. Hedelmää hyvin, katkeroa yllättävänkin reippaasti. Pihkainen, mukava tasapaino, 5%. Tuntuu selvästi paremmalta kuin saman valmistajan hana-IPA. Tukholma, Folkbaren, 18.11.2013.
Hyvin viihtyisä uusi baari kakkoskerroksessa Gamla Stanin tunnelbana-aseman vieressä. Neljä Oppigårdsia, mutta muuten ei niin hyvä valikoima kuin Folkungagatanilla. Paikallinen stout aika kallista, 108 SEK, mutta vahvuuskin 10,5%. Hieman lakritsinen, tummaa suklaata. Mausteisuuttakin irtoaa, katkeroa ei voimakkaasti. Ihan näppärä. Tukholma, Bishops Arms Gamla Stan, 17.11.2013.
9%, hieman vehnäinen ensituntuma, siis enemmän viljaa kuin hedelmää. Yllättävä kuvio, vaikka jotain trooppista mangoa myöhemmin irtoaakin. Katkeruus ei tässäkään korostunutta, ruotsalaiset DIPA-valmistajat selvästi ujostelevat humalointia, tai sitten tässä vahvuudessa sitä on vaikea saada esille. Tehty Göteborgin Duggesissa. Hieman saippuaa, ei ole kunnolla osunut maaliin. Alkoholi heijastuu väistämättä. Tukholma, Bishops Arms Folkungagatan, 17.11.2013.
Taalainmaalta tupla-IPAa, 8,5%, vaikeuksia saada laskettua hallitusti lasiin. Lopulta sitrusta kunnolla, katkeruuttakin irtoaa. Ei vihannesta, toimii hyvin. Odotin ehkä enemmän, kun pehmeys puuttuu riilimielessä, saattoihan tämä olla olla feikkikin. Alkoholi puuttuu mausta, ihan kivaa. Tukholma, Bishops Arms Folkungagatan, 17.11.2013.
Kun Söderiin ajauduin, tallustelin Folkungagatanin Bishops Armsiin, yksi ketjun parhaista baareista. Curious Audacious Products, mielenkiintoisin tarjonta uuden CAP-valmistajan tuotteita. Sateenvarjo-alessa kypsää hedelmää, tuoretta, täyteläisempi kuin Södran tuote. Pihkaa, katkeroa, hieman alkoholiakin. 6,3%. Ehkä kuitenkin hieman arkipäiväinen. Tukholma, Bishops Arms Folkungagatan, 17.11.2013.
5,6%, Nils Oscarin Oliver Twistille tekemä juhlaolut. Ruohoinen vahva pils, hyvin viljainen. Hieman hedelmää, enemmän katkeroa. Hieman samea, suodattamaton varmaankin. Ryhdikkään tuore, välillä kunnon lager puraisee puhdistavasti. Iphonen kuoreen installoitua Oliver Twist -pullonavaajaa edelleen myynnissä. Tukholma, Oliver Twist, 17.11.2013.
Tukholman eteläpuolelta Haningen uudesta panimosta ensituntumaa, 7%. Sameaa punaruskeaa, hedelmää, mutta vähän huokoisen ohut. Katkeroa säästeliäästi, pieni pettymys, vaikka pihkaa löytyy. Tukholma, Oliver Twist, 17.11.2013.
Uusi Bishops Arms Gamla stanissa avasi vain ruokasalin puolelta päivin, vastoin ennakkotietoja, varsinainen olutbaari auki vasta klo 14. Viereinen Ardbeg Embassy nyt kokonaan kiinni sunnuntaisin. Akkurat auki vasta klo 16, joten ratkaisuksi valikoitui kiipeäminen vanhaan kunnon Oliver Twistiin. Eikä mikään huono ratkaisu. Monenlaista hienoa tarjolla. Skebon porkkanamainen joulureal 4,5%. Maltaista pähkinää, hieman ohut, makeahko, mutta raikkaassa kunnossa. Jälkimakukin on ihan kohtuullinen bitter-tyylisessä katkeropotkussa, joten loistavaa tavaraa. Tukholma, Oliver Twist, 17.11.2013.
Heti perään toinen ekstreemiolut Englannista. Varsin sameaa, vahvaa sitrusta pihkaa, katkeroa, todella länsirannikon tyyliä, 6,8%. Välttää vihanneksen, varsin raikasta. Katkeroa on aivan hillittömästi, eli tarpeeksi. Loistava löytö, päivän paras olut. Hieman kuohkeutta voisi toivoa lisää, mutta varsin optimaalista kamaa. Tukholma, Mackinlays, 16.11.2013.
7,5%, vahvasti maitohappoinen, kahvia, katkeroa, täyteläinen, tuhti olut. Moderni lontoolaispanimo, toimii tanakasti. Monipuolinen kaikin tavoin. Tukholma, Mackinlays, 16.11.2013.
Sameaa, raikasta, hieman pippurinen, esterisyys aika vähäistä, katkeroa on hopfenweissen tapaan, 6%. Kyseessä pikkupanimo Göteborgista. Aika puhdas, mukava olut. Tukholma, BrewDog Bar, 16.11.2013.
Kungsholmenin pohjoisreunalla skottipanimon no-nonsense olutbaari. Tiiliä, puuta ja metallia. Vierasolut hieman hapan, selvästi brettaa, 6,5%, paljon jengiä. Lähellä Orvalia liikutaan, mutta sama tasapaino uupuu. Naurettavaa kutsua olutta IPAksi, kun katkeruutta ei nimeksikään. Tukholma, BrewDog Bar, 16.11.2013.
Eskilstunalaisessa vahvuutta 5,6%. Trooppista hedelmää, pihkaa, ihan ryhdikäs olut. Katkerot maltillisia, loppupeleissä tuoreen makuista olutta. Pieni yrttivihannes tässäkin pyrkii pinnalle, joten ei pääse parhaaseen A-luokkaan. Tukholma, Man in the Moon, 16.11.2013.
Sveavägenin Monks Cafe vaihtanut nyt nimensä American Bariksi. Tästä paikasta ei aiemmin ole kovin hyviä kokemuksia, ei nytkään. Pieni lasi jenkki-IPAa 88 SEK, tankin vaihto heti baarin avaamisen jälkeen, tylyä palvelua. 5,5%, melko geneeristä pale alea, hanan hygienia ei ehkä parasta mahdollista. Hedelmäinen, mutta ei tuore, katkeroa niukasti. Tukholma, Monks American Bar, 16.11.2013.
6,6- prosenttinen IPA Malungista Taalainmaalta. Punaruskeaa, pihkaa ja kypsää hedelmää. Vähemmän vihannesta kuin Pangin oluessa, mutta jotain tunkkaista sivumakua löytyy, ikään kuin liitua tai kalkkia. Humalalajikkeet Magnum, Centennial ja Chinook. Kaikesta huolimatta parempi kuin Pangin olut.Olut omistettu Carl von Linnelle, mies ilmeisesti keksinyt humulus lupulus -termin. Ruotsalaiset keräävät kaikesta mahdollisesta kunnian. Mielenkiintoinen fiilis edelleen, kaikki muut asiakkaat vaikuttavat valkoviiniä lipittäviltä Östermalmin kukkahattutädeiltä. Tukholma, NK Bar, 16.11.2013.
