Julian Jarrold: The Girl

Brittiohjaaja Jarroldilta olen aikaisemmin nähnyt näppärän David Peace -tulkinnan. Nyt mies on tarttunut Hitchcockin ja Tippi Hedrenin draamaan, tarina perustuu Donald Spoton paljastuskirjaan ja Hedrenin lausuntoihin. Ilmeisesti pieni, lihava, kalju ja vanha Hitchcock ahdisteli nuorta ja kaunista Hedreniä seksuaalisesti The Birdsin ja varsinkin Marnien kuvauksissa. Kohtuullisen matalaprofiilinen elokuva, vaikka Toby Jones varsin niljakas Hitchcockina onkin. Sienna Miller ei aluksi oikein tunnu luontevalta, mutta ehkä sittenkin onnistuu tavoittamaan jotain moniselitteisestä Hedrenistä. Joidenkin aikalaisten mielestä Hitchcock ei kuitenkaan ollut pelkkä sika.

SOPP Helsinki 2016, 4. päivä

Neljäs päivä, tämähän alkaa tuntua jo tavanomaiselta, olutteltat koko kesäksi Rautatientorille? Aukeamisaikaan jonoa venähti koko Ateneumin puoleinen sivu täyteen. Ei kuitenkaan mitään ongelmaa ja Sonnisaaren Aprikoosimuusilla sessio liikkeelle. Sää kuumeni taas huomattavasti, mutta pystyin vielä viimeisenäkin päivänä kiskaisemaan vaikeissa oloissa täysipainoisen viiden tunnin setin täyteen.

Teerenpeli Olutneuvoksen Hana, raparperieiliä, 5,3%. Aika vihanneksista, hehheh, kevyesti hapankin, ei katkeroa. Maistuu epämiellyttävältä, pahanmakuista olutta. Nokia Ukkopekka Savustout, 6,0%. Savua kyllä, mutta hieman esanssisesti. Makeahko ja vähän vaisu, mahdollinen Svinhufvud-yhteys ei avautunut. Sitten taas norjalainen kokeilu, Jessheimista, Oslon lentokentän Gardermoenin liepeiltä Sundbytunet Pilegrimspilsener, 4,7%. Viljainen, raikas, ei kunnolla katkeroa, mutta puhdas. 

Hiiden Hati-saisonissa intensiivistä belgihiivaa, hedelmää, lievästi mausteisuutta. Ei katkeruutta. Stadin Tropical Stout (6,5%) pehmeää, mallasta, hedelmää, ei paahteisuutta, kevyet katkerot, puhdasta. Beer Hunter's Appelwitti, 5,5%, belgihiivaa, laihakan mausteinen, hyvin kuiva. Bådin Rensåsen Mosaic Pale Ale myös 5,5%. Kissanpissaa, hedelmää, katkeroa kohtuudella. 

Vaasasta Bock's Corner Pils (5,0%) pääsi yllättämään. Todella viljainen tuoksu, maku samoin. Hyvin puhdasta, katkeroa on, ehkä jopa tarpeeksi, positiivinen yllätys kaikin puolin, festivaalin löytöjä. Turun suunnalta Laitilan ja Koulu Kakolan Kalpea myös 5%. Epämääräisemmän mausteinen, epäpuhtaus todella leimallista vaasalaisen huippuoluen jälkeen. Hedelmääkään ei oikein tähän löydy, katkeroa sentään jollain tasolla. Ehkä jo hieman vanhaa, raikkaus puuttuu. Festivaalin päätteeksi Pyynikki Imperial Stout, 8,8%. Aika kevyttä paahteisuutta, suklaata, suoraa makeuttakin. Hieman karkeaa, ei Pyynikki tälläkään kertaa oikein vakuuta. Helteinen sää tietysti osittain ongelma tämäntyyppisisissä oluissa.

Carlow O'Hara's Aramis Hop

Aamuvirkkuna olin taas lounaan jälkeen festivaalin suhteen etuajassa valmiudessa Helsingin keskustassa oluen vastaanottoon. Siirryin nyt Makkaratalon uumeniin, jossa irlantilaista sinkkuhoppia tarjolla. 5,0%, maltainen ja karviaismarjainen, kohtuullinen katkeruus perätilassa. Kuten ehkä muskettisoturi-nimestä voi päätellä, kyseessä on ranskalainen humalalajike Alsacen seudulta. Oikein mielenkiintoista, toivottavasti jatkossakin täältä päin pesee. Kitty's, 30.7.2016.

Robert Aldrich: Twilight's Last Gleaming

En ole aiemmin nähnyt vuoden 1977 Aldrich-pläjäystä, Yle tarjosi nyt kirkkaan restauroidun version. Jonkinlainen Dr. Strangelove -variaatio, ilman huumoria. Burt Lancasterin vankikarkurikenraali kaappaa Montanan Great Fallsissa Malmstromin ydinohjustukikohdan ja vastapuolella juonivat kenraalina Richard Widmark ja Charles Durning presidenttinä. Elokuvan nimi saa uusia ulottuvuuksia kun Durningin kabinetissa hääräävät mm. 70-kymppiset Melvyn Douglas ja Joseph Cotten. Taustalla Walter Wagerin romaani, Wagerin kynästähän ovat myös Don Siegelin Telefon ja Renny Harlinin Die Hard 2. 

Tarinaa taustoittaa Vietnamin sodan tuoreet traumat, mutta muuten käsikirjoitus jää varsin löysäksi, pelkkää kylmää hysteriaa. Huomio kiinnittyy Aldrichin ylikierroksilla käyvään toteutukseen, kuva-alaa pirstotaan moniin osiin ja mahtipontinen musiikki pauhaa wagneriaanisesti. Ei niin huono kuin epäilin, mutta Aldrichin ote oli jo tässä vaiheessa kirvonnut pahasti 50-luvun Kiss Me Deadly -tasosta.

SOPP Helsinki 2016, 3. päivä

SOPP-festivaalin kolmantena päivänä hörhöpöydän ykkösketju Nikulainen-Willför-Välitalo oli jo häipynyt ylös maakuntiin. Reservitäydennystä saapui kuitenkin mm. Porista, Tallinnasta ja Nivalasta. Kiskaisin koneen käyntiin uudella tyyppauksella Sonnisaaren Paska Kaupunnista, maltainen katkeruus jyräsi luulot taas kerralla pois. En ollut hankkinut festivaalin kuuluisaa viinaranneketta, mutta en silti jatkanut millään varovaisella sessiotaktiikalla eteenpäin. Lasiin seuraavaksi Bryggeri Helsingin rommitynnyrikypsytettyä barley winea, 11%, herrajumala. Perusversio oli aika makea, tässä oli mallasta, puuta, alkoholia, varsin makeaa taas. En oikein tykännyt nytkään. 

Oululaisista oli vielä kokeilematta Maistilan wit, Det Var Det, 5,2%. Riku Harjun kanssa tuli pohdittua Belgian futisjoukkueen epäonnistumisen juurisyyt EM-kisoissa, aika yhteneviin analyyseihin päädyttiin. Witissä mausteisuutta, ehkä hunajaa, hedelmää, hieman jää ohueksi, mutta taas mainiosti rullaavaa kamaa. Mallaskosken Black Imperial Rye vetäisi sitten päivän vahvimman lukeman, 11,4%. Maltainen, pehmeä, ruis peittää alkoholia. Selvästi parempi kuin Bryggerin vahva barley wine. 

Hiisin ja Ruosniemen Konttorirutto oli nyt edennyt versioon #3, aivan erilainen kuin aiemmin maistamani. Nyt otsikossakin Sour Nelson Mosaic Saison. Purevaa happamuutta, 6,3%. Hedelmä yrittää roikkua mukana, mutta happamuus jyllää, silti kohtuullisen raikasta. Pikkulinnun Markku Ristevirran suosittelema Bådin Independent Stout, Bodøstä, siis varsin pohjoisesta. 8,5%, Nøgne Øssä aiemmin vaikuttanut Kjetil Jikiun mukana projektissa. Hyvin paahteinen ja kahvinen, erittäin puhdaspiirteinen. Session lopuksi vielä Tuusulasta Maku Timo Hoppy Saison, ei hapan, belgihiivainen, kuiva, hedelmäinen. Hyvin onnistunut tyylikäs tuote jälleen kerran.

Hiisi Beyond Saison

Ajoitus hieman epäonnistui olutfestivaalin kolmantena päivänä, aikaa jäi Kaisaniemessä lounaan jälkeen 20 minuuttia ennen aukeamisaikaa, joten suuntasin paikalliseen baariin. Tarjolla jyväskyläläistä tavaraa, 5,7%. Hyvin ruma saisoniksi, mutta tämä onkin siis saisonin tuolla puolen. Hapan tuoksu, navettaa reippaasti. Hedelmää myös, mutta raikkaus voisi olla parempaa, myös hiilihappoa liikaa. Ihan kivaa lanta-aromista belgikamaa kuitenkin. Black Door, 29.7.2016.

SOPP Helsinki 2016, 2. päivä

Pilvisempi sää, parempi mieli. Toinen päivä Rautatientorin olutfestivaalilla sujui miellyttävämmissä merkeissä, kun infernaalinen aurinko painui välillä pilvien taakse. Sonnisaaren tiskiltä taas aloitus, Aprikosmos ääntynee oikeaoppisimmin kolmannella kotimaisella aprikos-mos, aprikoosia lisätty sessio-IPAan. 5,8%, joten tässä lähtee terveisiä panimoille, jotka nimeävät sessio-IPOiksi paljon kevyempää kamaa. Oikea IPA on tietysti noin 7%, joten tämä on juuri oikea vahvuus sessioitavammalle juomalle. Hyvin hedelmäinen, lievästi kipsiä, hyvä katkeruus. Ilmeisesti oikeaa aprikoosia lisätty sekaan, mutta se ei oikein erotu geneerisemmästä hedelmäisyydestä. Tämä on kuitenkin selvästi hedelmäisempi kuin Sonnisaaren IPAt yleensä.

Makun karpalo-alea on tullut juotua Vantaan lentokentällä. Sehän ei kummoiselta maistunut, mutta nyt tarjolla tynnyrikypsytetty variaatio. Tämä on yllättäen paljon happamampi, marjaisuus säilyy mukana, mutta selvästi mielenkiintoisempi intensiivinen kokonaisuus. Hieman hämmentävää, jos happamuus lisääntynyt näin paljon pelkkää Juha Berglundin Château Carsinin tynnyriä näyttämällä.  

Pikkulintu oli tuonut festivaalille hämmentävän laajan kirjon norjalaisia oluita. Kokeilin ensimmäisenä drammenilaisen AJA-panimon Aurora Borealis IPAa, 7,5%. Kermaista toffeeta, liian makeaa, kohtuullisesti katkeroa. Markku Ristevirran mukaan käytössä luultavasti belgihiivaa, mutta siihen en saanut kontaktia. Kaarinan Radbrew'n tiskiltä irtosi espoolaisen Fat Lizardin kanssa työstettyä Lizard on a Stick IPAa. Kissanpissaa, trooppista hedelmää, hieman karkeaa pihkaa, katkeruus hillittyä. 

Porin Ruosniemen tarjonnassa uusi Porvari barley wine, pehmeää mallasta, makeaa, pähkinää, oikein miellyttävää. Hörhöpöydän ja Ristevirran markkinoimana en voinut olla kokeilematta Lervigin 1349 Black Ale Bourbon Barrelia, siis 13,49%. Hyvin vaniljainen, viskinen, hyvin pehmeä, monimuotoinen, hyväähän tämä oli. Session viimeiseksi päätyi nyt Mathildedal Seppä Stout, 7%. Maitohappoa, hyvin puhdas, mutta toivottoman kylmää, kevyttä paahtoa, tuntui hyvin ohuelta tähän vahvuuteen suhteutettuna, joutui Lervigin jälkeen pahaan paikkaan, olisi ehkä vakuuttanut muuten paremmin.

SOPP Helsinki 2016, 1. päivä

Hellettä taas Helsingissä, valmistauduin Suuret Oluet Pienet Panimot -olutjuhlaan lounaalla viereisen korttelin Pajazzossa. Tallustelin portille aukeamisaikaan, pientä jonoa, joka kuitenkin veti nopeasti. Etuoikealla näkyi heti tuttu Sonnisaaren logo, joten siirryin suoraan sinne. Aloitus hieman epäortodoksisesti M -imperial stoutilla, koska tätä saatavilla rajoitetusti. Kyseessä 8,7 -prosenttinen tuote, ilmeisesti Sonnisaaren vahvin tähän mennessä, Oluthuone Leskisen 1000. hanaolut, aiemmin myynnissä vain siellä. Oluthörhöt olivat parkkeeranneet Sonnisaaren tiskin eteen, joten siirryin luontevasti siemailemaan sinne. Tammea, paahtoa, maitohappoa, katkeroakin, aika kuivaa. Lakritsaakin löytyy. 

Seuraavaksi Sonnisaaren uusi IPA, oululaisen graffitiklassikon mukaan nimetty Paska Kaupunni IPA, 7,1%. Pihkaa, mallasta, katkeruus kunnossa. Odotukset oli hieman korkeammalla, ei ehkä aivan Sonnisaaren uljain saavutus. Siirryin sitten toisen oululaisen panimon Maistilan tuotteisiin, Vallesmanni IPA:ssa pehmeää trooppista hedelmää, mutta ei katkeruutta. Portieeri todella paahteinen porter, hieman hedelmääkin, katkeruus kohtuullista. Höveli 7,8%, belgiblonde,  hedelmäinen ja intensiivinen, hyvin belgihiivainen. Maistila on todella vakuuttava, erilaista kuin Sonnisaarella, mutta silti täysin suvereenia.

Stadin CCR-tyyppisesti nimetty It Came From the Cask jotain vuoden kypsytettyä tummaa real alea, ehkä noin 8%, tammea, savuisuuttakin, nahkeutta, yrttejä, katkeroa, ei kovin riilimäistä. Vaasalainen Bock's Corner Eisbock 12%, maltainen ja makea, ihan kivaa. Virolaisella Pihtlalla yllättäen IPAakin tarjolla,  Kolm Venda IPA, 6,5%, Columbus, Simcoe, Cascade. Hyvin raikasta sitrusta, yllättävän puhdas, jopa katkeroakin, erittäin hyvää. Vedin oluita verkkaiseen tahtiin, joten tässä vaiheessa aikaa oli jo kulunut viisi tuntia. Monia tuttuja tuli moikattua, monien kanssa vaihdettua kuulumisiakia. Poistuin paikalta, mutta jatkoa on luvassa vielä useamman päivän. Toivottavasti sää paranee jatkossa, hiostava helle on vastenmielinen ympäristö oluen juomiseen.

Dupont Lost Abbey Deux Amis

Suvilahden panimobaarissa yllättäen hanassa Vallonian ja San Diegon kulttipanimoiden yhteistuotosta. 7%, Belgian puolella tehty, mutta Amarilloa ja Simcoeta heitetty sekaan. Tuoksu hyvin hedelmäinen ja puhtaan belgihiivainen. Maussa esteriä, lievästi pippurisen mausteinen, sitruksinen, mutta ei juurikaan katkeroa. Hyvin tyylikäs, humalointi keskittynyt aromipuoleen, lopputulos on tasapainoisen belgialainen hyvällä tavalla. Keravan suuremman panimon ilmapallo liikkui juontihetkellä yläpuolella. Stadin Panimobaari, 26.7.2016.

Oppigårds Vernal Equinox

Taalainmaalta american pale alea, 5,6%. Keltainen ja samea, makean sitruksinen lähtö, puhdasta appelsiinimehua, mutta mallas komppaa silti, katkeruus hillittyä. Hyvin tyylikäs, matala hiilihappotaso hedemoralaiseen tapaan. Tässä on käytetty Equinoxin ohella muitakin kulttimaineisia humalia kuten Mosaic, Citra ja Simcoe. En tiedä liittyykö Vernal-nimi mitenkään Utahin dinosauruskylään, jossa kävin pari vuotta sitten. Ehkäpä ei, vernal equinox tarkoittanee tässä  kevätpäiväntasausta. William K Kurvi, 26.7.2016.

Stone (Berlin) Arrogant Bastard

Kesän kuumimpana päivänä Berliinin Stonea Kalliossa. Arrogant Bastard on tyylisuuntaluokitteluja väistelevä amerikanherkku, jota näkyy syntyvän Saksassakin San Diegon malliin. Brown alen ulkonäkö, kevyesti paahteinen, hedelmäinen, karamellinen ja katkera olut. Harvinainen tasapaino ja nyt raikastakin. Kuikka, 26.7.2016.

Kanava Unto

Varsin vahvaa porteria Vääksystä, 7,1%. Panimo näyttää nimeävän oluensa miesten nimien mukaan. Hyvin karamellinen skottimainen tuoksu. Maku on pehmeähkö, mutta karamellisuus hyökkää päälle esim. Belhavenin makean stoutin tapaan. Tykkään aivan erilaisista portereista, tämä ei iske ollenkaan. Puuttuu kuiva paahteisuus, suklaa ja kahvi jäävät karamellin terrorisoimiksi, katkeruuskin olematonta, tämä on yllättävän ohutkin näin vahvaksi. Harmittava tapaus, kun red ale oli niin lupaava. Mullikka, 25.7.2016.

Sonnisaari Frukt You!

Oululaisen Sonnisaaren etäällä asuvana pienosakkaana muutamia panimon oluita on ollut hankala saada maistoon. Tätäkin vahvaa (7,2%) saisonia olen jo pitempään etsiskellyt. Nyt se osui kohdalle Meilahdessa, hämmentävästi Crowmoor-hanasta, ehdin jo hätääntyä baarimestarin mahdollisesta kuulohäiriöstä, mutta sieltä se todellakin valui, kesti aika kauan. Baarimestari mainosti parhaaksi juomakseen saisoniksi. Varsin samea, tuoksu on belgiesterinen, kypsää hedelmää huokuva, ehkä hieman hapankin. Maku on makeahkon hedelmäinen, belgihiivaa, jotain täyteläistä epämääräistä makua, johon en saa heti otetta. Maku kääntyy nopeasti katkeraksikin, humaloinnissa ei ole kursailtu Oulunlahdessa tälläkään kertaa. Epämääräinen maku ei ole mausteinen eikä hapan, se voisi liittyä greippityyppisen sitrushedelmän valkoisten osien kuivaan nahkeuteen. Oluthan ei ole enää aivan uusi, joten raikkaus voisi olla parempaa. Appelsiinin kuoria ja itse hedelmääkin tähän näköjään on lisätty. Itse olen jokseenkin skeptinen näiden hedelmäoluiden suhteen, hiivalla ja humalilla se hedelmäisyys pitäisi saada aikaan, suora hedelmälisäys ei tuo puritaanisessa olutmielessä mitään mielenkiintoista lisäarvoa. Sinänsä tämä on aivan erinomainen olut.  Mullikka, 25.7.2016.

Kanava Toivo

Heinäkuun lomakuvioissa paluu helteisestä Kainuusta helteiseen Helsinkiin. Hikinen juoksulenkki Mustikkamaan ympäri ja suihkun jälkeen uudet hiet pyöräilemällä Meilahteen. Sonnisaaren saisonin takia tänne suuntasin, mutta Mullikan hanassa myös kaksi Kanava-panimon olutta. Panimon kotipaikka Vääksy on tuttu jo 70-luvun alun telttaretkiltä perheen kanssa ja taisinpa joskus 90-luvulla ajaa itsekin paikkakunnan läpi Puistobluesista palatessa. Toivo-olueen törmäsin viime syksynä Helsingissä, olut oli silloin tehty Savonlinnassa. Se ei vakuuttanut, mutta nyt ilmeisesti oma versio Vääksystä, vahvempi red ale, 6,0%. Maltainen, pähkinää myös. Hedelmä ja leipä hieman taistelevat keskenään kokonaisuudesta. Katkeruus jää hieman hailakaksi. Ei mikään huipputapaus, mutta paljon mielenkiintoisempi kuin Savonlinnan esiversio. Mullikka, 25.7.2016.

Ross Thomas: Briarpatch

Ross Thomas sijoitti usein trillerinsä Washington DC:hen, mutta toistuva teema oli myös pienempi korruptoitunut kaupunki, jonne päähenkilö saapuu kuin klassisissa westerneissä. 1970 ilmestynyt The Fools in Town Are on Our Side on sellainen, fiktiivisessä Swankertonissa on aineksia Thomasin omasta kotikaupungista Oklahoma Citysta. 1984 valmistunut Edgar-palkittu Briarpatch on uusi variaatio samasta teemasta. Päähenkilö Benjamin Dill on kulissien takainen poliittinen toimija, Euroopassakin työskennellyt vakooja tai vastaava. Hän lähtee DC:stä entiseen kotikaupunkiinsa tutkimaan sisarensa murhaa. Thomas ei nimeä kaupunkia, mutta se muistuttaa vielä enemmän Oklahoma Citya kuin aiemmassa romaanissa.

Thomas oli tässä vaiheessa hionut tyylinsä huippuun. Vaivattomasti rullaava tarina sisältää korruptiota, vakoilua, väkivaltaa, seksiä ja ällistyttävän määrän paikkakunnan historiaa ja arkkitehtuurista kehitystä. Henkilöhahmot eivät ole arkirealistisia, mutta silti uskottavia. Tapahtumat ajoittuvat muutamaan hikiseen elokuun päivään, ratkaisujen hetkillä tuuli kääntyy pohjoiseen, Kanadaan, Montanaan, Dakotoihin ja rankkasade puhdistaa atmosfääriä monella tasolla. Dashiell Hammettin vaikutus, vaikkapa The Glass Key tai Red Harvest, on todella tuntuva, mutta Thomasin jälki on silti omaperäistä. Ilman muuta Thomasin parhaita teoksia, vaikka kokonaisuus tuntuukin ehkä jopa liian täydelliseltä, aavistuksen laskelmoidulta. Juoni on mutkikas, komiikkaa ehkä vähemmän kuin Thomasilla yleensä. Loppuratkaisu on poikkeuksellisen tyydyttävä. Ross Thomas kuoli 1995, mutta onneksi monta hänen romaaniaan on vielä lukematta. 

Pete Hewitt: The Maiden Heist

Feelgood-ryöstökomedia veteraaninäyttelijöillä vuodelta 2009. Bostonilainen taidemuseo, vartijat Christopher Walken, Morgan Freeman ja William H. Macy tyrmistyvät, kun heidän suosikkiteoksensa aiotaan siirtää Tanskaan. Miehet päättävät ryöstää teokset. Aika löysää menoa, koomiset ainekset varsin vähissä, mutta kohtuullista viihdyttävyyttä löytyy hivenen. Jopa vanhaa Airplane!:n Roger-vitsiä kierrätetään, joten uudet ideat tosiaankin loistavat poissaolollaan.

Ian Rankin: Strip Jack

Rankinin skottiromaani tuntui hämmentävän pienimuotoiselta näpertelyltä Don Winslow'n massiivisen Meksiko-saagan jälkeen luettuna. Neljäs osa John Rebus -sarjassa vuodelta 1992, Rankin muutti Ranskaan 90-luvun alussa, tämä on ensimmäinen siellä kirjoitettu romaani. Tiukasti Skotlannissa silti pysytään, lähinnä Edinburghissa, mutta varsin suuri osa tapahtumista sijoittuu Dufftownin seudulle, Speysiden viskitislaamoalueelle. 

Startti tapahtuu ratsialla edinburghilaiseen bordelliin, kiinni narahtaa muiden muassa parlamentin jäsen, male member, romaanin nimihenkilö Gregor Jack. Mitään Hide & Seekin kaltaista poliittista salaliittokuviota Rankin ei kuitenkaan tällä kertaa rakentele. Tarina käynnistyy hyvin hitaasti, mutta ottaa lopulta hyvin kierroksia. Rebus alkaa vaikuttaa hyvin kiehtovalta hahmolta, olut ja viski maistuu, ex-tyttöystävä pyörii mielessä ja uusi suhde naislääkäriin onnahtelee monella tasolla. Ei mikään mestariteos, mutta lupaavaa jälkeä Rankin saa aikaan. En tiedä johtuuko Ranska-etäisyydestä, mutta tällä kertaa Rankinin ote Edinburghin saastaiseen katutasoon jää löysäksi aiempiin lukemiini romaaneihin verrattuna.

Warsteiner

Kajaanin helteisellä Raatihuoneentorilla ajauduin S-mafian viritelmään, olin huomannut tämän baarin aikaisemminkin, mutta se oli ollut aina kiinni. Pilsiä Sauerlandin Warsteinista, tuttu maitokauppaolut, mutta ei ole tullut hanaversiota blogiin arvioitua. Tuoksussa hanahygieniaongelman hajua, varmaan päivän ensimmäinen tästä letkusta. Maku ei tunnu etikkaiselta, lievästi makea, täyteläisen maltainen, kohtuullisen katkerakin. 0,4 litraa alle kuusi euroa, ei siis kovin kallista. Hiilihappoa turhan paljon ja pilsiksi liikaa makeutta. Tämä on kuitenkin melkoinen löytö Kajaanissa, Tampereen suunnan Nälkämaa-etätuesta huolimatta Kajaanin olutbaarikulttuurissa ei ole tapahtunut mitään oleellista parantumista 25 vuoteen. Kajaani, Kapakka, 22.7.2016.

Don Winslow: The Cartel

Don Winslow'n Power of the Dog vuodelta 2005 on ehkä edelleen vuosituhannen kovin romaani. 10 vuoden tauon jälkeen Winslow on nyt kirjoittanut sille jatko-osan. 600+ sivua meksikolaista huumesotaa vuosina 2004-2014. Perustuu tositapahtumiin, nimiä on hieman muutettu. Jos aiempi teos oli täysin illuusioton, niin tilanne on tässä paljon lohduttomampi. Enää ei ole kyse huumeiden salakuljetuksesta, käynnissä on verinen sisällissota. Korrelaatioita Winslow rakentelee myös terrorismiin ja viranomaisten puolelta terrorismin vastaiseen sotaan. Sanomattakin on selvää, että korruptio syövyttää koko yhteiskunnan aivan terävimmälle huipulle asti.

Päähenkilöt ovat periaatteessa samat kuin Dogissa, DEA-agentti Art Keller ja massamurhaaja  Adan Barrera. Winslow käyttää kuitenkin heitä myös katalysteina, melkein enemmän kuin varsinaisina tarinan kannattelijoina. Väkivalta on ennenlukemattoman pöyristyttävää, mutta ilmeisesti Winslow on joutunut pikemminkin keventämään todellisia tapahtumia kuin liioittelemaan. Tapahtumat sijoittuvat lähes kokonaan Meksikoon, lähinnä rajakaupunkeihin, mutta myös pääkaupunkiin ja jopa Acapulcoon. Myös Malcolm Lowryn Under the Volcanosta tuttu Cuernavaca on keskeisiä miljöitä. Pienellä Euroopan sivuturneella mainitaan Sveitsin poliisin erikoisyksikön käyttävän Einsatzgruppe-termiä. Pidin sitä epätodennäköisenä, mutta Winslow on oikeassa. Elokuvamainen loppuhuipennus tapahtuu Guatemalan viidakossa.

Winslow'n tyyli on hyvin samanlainen kuin Dogissa, eeppistä suvereenia kerrontaa tiukalla dialogilla. James Ellroy ylistää teosta kannessa ja Ellroyn vaikutus on edelleen vahva Winslow'n tyylissä. Savages-teoksessa erinomaisen överiksi vedetty lakonisuus on tässä sordinoitu perinteisemmälle tasolle. Winslow onnistuu lähes täydellisesti nytkin, mutta lukukokemus ei yllä aivan Dogin tasolle. Ehkä tämä on liian samanlainen, toinen elämys ei ole yhtä voimallinen kuin ensikohtaaminen. Aihe on ehkä kasvanut liian suureksi, romaani on yleensä parempi, jos tyyli hallitsee enemmän kuin sisältö. Käytin romaanin lukemiseen viisi kesäistä lomapäivää ja se oli todellakin sen arvoista.

Kajaanin Ase- & Varusmuseo

Kuulin viime viikonloppuna Oluthuone Leskisen merisotaekspertiltä Oulussa, että Kajaanissa on avattu uusi sotamuseo. Yllättävä uusi tieto, mutta näin todellakin on, museo on löytyi vanhahkosta talosta Sotkamon tiehaarasta. Ilmeisesti yksityinen kokoelma, lähinnä toisen maailmansodan aikaista kalustoa. Ei mitään kovin säväyttävää, merimiina ja sitten kranaatinheittimiä pienempiä aseita ja muita varusteita. Sinänsä mukava silmäillä esineitä kaikessa rauhassa, museossa oli vain yksi toinen vierailija.

Ocean We Can Do It!

Melania Trumpin ja Michelle Obaman tämänpäiväisen puheyhteistyön kunniaksi sopivasti nimettyä olutta, pitkästä aikaa Göteborgin Ocean-panimolta. Yhteistyö jonkin FemAle-ryhmittymän kanssa. Oranssinruskeaa nestettä, tuoksu hieman neutraali, ehkä jotain epämääräistä liuotintakin huokuu. Perushedelmäinen maku, maltaisuuttakin löytyy, mukavan katkera loppulasku. Ruotsissa ei kavahdeta katkerohumalan käyttöä kevyemmissäkään oluissa. Tässä siis 4,6%. Näyttää lojuneen jo pitkään kaupan hyllyllä, parasta ennen jo viime helmikuussa. Aromit siis oletettavasti kadonneet, katkeruus säilyy. Ostopaikka Oulu, Toppilan K-Supermarket. 

Beer Hunter's Mufloni Appeaua Porter

Porilaisporterissa suklaata ja appelsiininkuorta, vain 4,5%. Tuoksu hieman epämiellyttävä, jotain lannoitevaraston aromia. Maku on paahteinen, mausteinen epämääräisesti, en muista samanlaista makua ennen oluessa tavanneeni. Maitoista happamuutta, suklaa tuntuu hävinneen, koska makeutta ei juuri havaitse. Ohut runko tekee kokonaisuudesta lähinnä luontaantyöntävän. Ostopaikka Oulu, Toppilan K-Supermarket.

Põhjala Aeg Maha

Virosta session IPA, 4%. Sameaa, sitrusta ja pihkaa, hyvä jälkimaun katkeruus. Kovasti maukas näin vähillä prosenteilla, tässä on jopa maistuvaa mallasrankaakin. Ostopaikka Oulu, Toppilan K-Supermarket.

Ross Thomas: Yellow-Dog Contract

Thomasin poliittinen trilleri vuodelta 1977 käynnistyy Virginian luoteiskulmasta Harpers Ferryn liepeiltä, läheltä West Virginian ja Marylandin rajaa. Sattumoisin tunnen seutua, ajelin siellä keväällä 2001. Thomasin loistavan romaanin päähenkilö on 43-vuotias DC-kampanjapäällikkö Harvey Longmire, joka on siirtynyt jäähdyttelemään vuohifarmilleen. Monimutkaisessa juonessa Longmire palkataan selvittämään, mitä kadonneelle ay-johtajalle on tapahtunut, eletään vuoden 1976 presidentinvaalin edeltäviä aikoja. Koominen ja väkivaltainen tarina muistuttaa enemmän Elmore Leonardia kuin John le Carrea. Washington DC on jälleen Thomasin suvereenina areenana, vaikka välillä pyörähdetään Missourin St. Louisissakin Eero Saarinen mainiten. Longmire on erakkokaudellaan kasvattanut pienet viikset ja vanhat tutut vertaavat uutta lookia vanhoihin filmitähtiin, William Powell, Fredric March, David Niven, Jack Holt ja Don Ameche mainitaan. Päähenkilöiden sukulaissuhteissa on kohtuullisen harvinaista kinkkisyyttä. Loppuratkaisuja voi pitää hieman teennäisinä, mutta minua ne ei nyt haitanneet. Tämä on Thomasin vaivattomimmin rullaavia romaaneja, Thomas oli 1970-luvulla amerikkalaisen rikosromaanin kovimpia kasvoja Leonardin, Joe Goresin ja George V. Higginsin ohella.

Maistila Kotva

Toppilan uudesta K-kaupasta paikallista ruismaitostoutia, 4,5%. Heikosti vaahtoavaa tumman ruskeaa olutta, hyvin maltaisen paahtunut tuoksu. Maussa varsin vähän hiilihappoja, makeahkoa paahteisuutta, hieman makeuttakin. Leipää tulee mukaan, mutta runko horjahtaa ohuuttaan. Takapotkua en odottanut, eikä sitä tullutkaan. Tykkään vähäisestä hiilihappotasosta, mutta tässä ollaan jo melkein flätin puolella. Tyylisuuntana maitoruis ei ole suosikkejani, mutta ehkä tämä kuivempana ja tietysti täyteläisempänä saattaisi kolahtaa kovastikin. Ostopaikka Oulu, Toppilan K-Supermarket.

Dan Baird & Homemade Sin @ 45, Oulu

Pitkällisen jahtaamisen jälkeen onnistuin nelisen vuotta sitten näkemään livenä Dan Bairdin bändin Bristolissa varsin persoonallisissa puitteissa. Nyt sama bändi esiintyi näppärästi Oulussa ja painuinkin paikalle tsekkaamaan uudestaan tämän erinomaisen yhtyeen. Hieman merkillisesti orkesteri esiintyi Rotuaari Piknikin jatkoilla puolen yön jälkeen 45-klubilla. Myös Piknik-vierailla oli pääsy keikalle, joten melkoinen kaaos olisi syntynyt, jos kaikki sieltä olisivat älynneet saapua paikalle. Loppujen lopuksi klubi ei tullut aivan täyteen. Tiesin, että basisti oli vaihtunut sitten edellisen kohtaamiseen. Ikävänä yllätyksenä sen sijaan tuli, että Bairdin Georgia Satellitesiakin legendaarisemman Jason & Scorchersin kitaristin Warner E. Hodgesin oli korvannut joku nuori ruotsalainen heebo. Kaveri soitti sinänsä hyvin, mutta Hodgesin karismaa ei mies tietenkään saavuttanut. Lisäksi hänen kitaransa oli miksattu käytännössä lähes kuulumattomiin. Keikka ei siis kohonnut aivan Bristolin kokemuksen tasolle. Georgia Satellitesin biisejäkin oli setissä vähemmän kuin silloin, mutta Keep Your Hands to Yourself ja Sheila rullasivat todella hienosti. Alussa soundi tuntui hieman puuroiselta, mutta kun tultiin Bairdin suurimpaan I Love You Period -hittiin, homma saatiin terävän kuivaksi. Mauro Magellanilla oli kannuissa nyt paljon suurempi rooli kuin Bristolissa. Henkilökohtaisesti kolisi taas parhaiten Bairdin myöhäiskauden timanttinen klassinen Two for Tuesday. Hodgesin estymisestä huolimatta Baird oli varsin hyvällä tuulella silinterihattunsa ja Malcolm Young -teepaitansa kanssa ja tunnelma säilyi korkealla lähes koko kaksituntisen keston ajan. Mutta olipa esiintymisaika todella naurettava, keikka päättyi noin klo 02:30.

Maistila Sangen APA

Illan konsertti alkoi vasta puolen yön jälkeen, joten ajanvietteeksi pyöräilin norjalaisten rivieralle, Nallikarin rantahelvettiin. Kuulin, että rannan moninaisia vaiheita kokeneen ravintolan tarjonnassa olisi nyt paikallisia craft-oluita. Teollisuusoluita mainostettiin ravintolassa joka puolella, mutta craftiakin löytyi, jos sattui huomaamaan Sonnisaaren hanalätkät. Rivo-pilsiä ja NZPA-PissUpia tarjolla todellakin. Maistelin pilsiä, tuntui edelleen todella hyvältä.

Paluumatkalla pysähdys Graalissa, koska olin kuullut sinne saapuneen Sangen-olutta. Sangen on oululaisfirma, joka elvyttää kovalla julkisuustohinalla Lapin Kullan panimoa Torniossa. Polarmaltaan laitteet on hankittu jo aikaa sitten, mutta oman tuotannon aloitus tuntuu alalla totuttuun tapaan viivästyvän. Maistila on kollegiaalisesti tarjonnut auttavaa kättä ja Sangenin reseptin mukainen american pale ale on nähnyt päivänvalon Alppilassa. Hyvin aromaattisen hedelmäinen, hunajaakin löytyy, ei katkeruutta havaittavasti, ehkä sentään pieni hujaus kauan nielaisun jälkeen. Laatukamaa jälleen, Maistilan herrat tietävät mitä tekevät. Oulu, Graali, 15.7.2016.