Aleksandr Alov & Vladimir Naumov: Mir vhodjaštšemu

Hruštšovin ns. suojasään aikana valmistunut venäläisleffa vuodelta 1961. Toisen maailmansodan loppuvaiheet Saksassa, kolme venäläissotilasta lähtee kuljettamaan raskaana olevaa saksalaisnaista synnyttämään asiallisissa oloissa. Varsin brutaalia propagandaa, tunnetustihan puna-armeijan sotilaat systemaattisesti raiskasivat kaikki kohtaamansa saksalaisnaiset sodan tässä vaiheessa. Erittäin vaikuttava leffa visuaalisesti, rauniokaupungeissa taistellaan, olisi mielenkiintoista tietää kuvauspaikat, ehkä aika paljon studiossa. Elokuvassa esiintyy kohtuullisen sympaattisesti kuvattu amerikkalaissotilas, aika mielenkiintoinen ratkaisu, kun kylmän sodan kuumimmat kriisit Kuubassa ja Berliinissä olivat valmistusaikana kiihkeimmillään. Paljon sotamateriaalia nähtävissä, mutta muuten ei suuria taisteluja, tässä on melkein film noir -tunnelma, kun mustavalkokuvissa sataa koko ajan. Itse tarina muistuttaa samoihin aikoihin valmistuneiden Budd Boetticher -westernien rakennetta. Elokuvan nimi suomeksi Ei kenenkään ihminen, englanniksi Peace to Him Who Enters, joka taitaa olla lähempänä alkuperäistä venäläisotsikkoa. Propagandaa siis ja loppukohtauksen symboliikassa jo rasittavaakin teennäisyyttä. Mielenkiintoinen kokemus kuitenkin monella tavoin. Ei tavoita silti samoja tehoja kuin esim. samanaikainen Tarkovskin debyytti Ivanovo detstvo tai myöhempi Klimovin hysteerinen Idi i smotri.   Reginassa nyt vain kourallinen ihmisiä, ehdinkin jo hieman huolestua kahden viikon takaisessa loppuunmyydyssä Vertigo-näytöksessä. Ei epämääräiset vanhat leffat Reginassakaan sentään kiinnosta suurta yleisöä, ei tarvitse hankkia lippuja etukäteen.

Xavier Beauvois: La Rançon de la gloire

Tosipohjainen elokuva kahdesta pikkurikollisesta, jotka ryöstivät Charles Chaplinin ruumiin 1978 Genevejärven rannalla Veveyssä. Tehty 2014, tyylilajina hieman merkillisesti surumielinen sentimentaalinen komedia, Chaplinin tyyliin. Aika hyviä näyttelijäsuorituksia, varsinkin Benoît Poelvoordelta. Erittäin hidas rytmi, ei oikein jännitettä synny missään vaiheessa, en innostunut millään tasolla. Legrandin musiikki muistuttaa Chaplinin omia scoreja, taitaa olla suoria lainojakin. Ryöstäjäsiirtolaiset tässä näyttelijöiden mukaisesti Belgiasta ja Algeriasta (näyttelijä Marokosta), todellisuudessa he olivat Puolasta ja Bulgariasta.

John Curran: Tracks

Tosipohjainen elokuva hippitytöstä, joka 1977 vaelsi kamelien ja koiran kanssa Alice Springsistä länteen aavikon läpi Intian valtamerelle. Tehty 2013, pääosassa kohtuullisen vakuuttava Mia Wasikowska. Ei tosin erityisen uskottavaa, Wasikowska ei näytä paljoa ihoaan auringolta suojaavan. Omituisen epädramaattistakin menoa, mutta ehkä 2700 kilometrin reissulla ei mitään erityisempää tapahtunut. Sinänsä sujuvasti katsottava elokuva, mutta ei tavoita epätoivoisten retkikuvausten viheliäistä tenhoa.

Thornbridge Hacksaw, cask ale

Sameaa itärannikon IPAa caskissa, 5%. Varsin puhdas, pehmeää, hedelmää. Ei erityisemmin katkeroa, mutta toimi kohtuullisesti.  Sosiaalinen tilanne, kun Hyrynsalmen Hyttinen ja Nivalan Keskisarja osuivat samaan aikaan baariin. Muistiinpanot siis viitteellisiä. Angleterre, 30.3.2019.

Bad Seed Flying Couch Udder Punch

Pikkulinnun molemmissa baareissa oli eilen tanskalaisen Bad Seedin hanahaltuunotto, mutta ehdin nyt vasta paikalle Ruttopuistoon. NEIPA, 6,4%. Amarillo, Ekuanot ja Mosaic. Samea, mehuinen, appelsiinia ja mandariinia. Hyvin puhdas, mutta raikkaus ei aivan optimissa. Sen sijaan katkeroa löytyy oikein mukavasti. Kokonaisuutena karkeahko, mutta kohtuullinen. Uusi panimotuttavuus, näkyy sijaitsevan Jyllannin pohjoisosassa Ålborgin kupeessa. Samanniminen panimo on Englannin Yorkshiressa. Pikkulintu Ruttopuisto, 30.3.2019.

Mallaskoski Frühlingsbier

Seinäjoelta kevätlageria, 6%, lievästi samea.  Mallasta on, hieman hedelmää, täyteläinen, katkeroa heikommin. Varsin puhdas. Mutta ehkä jokin vaikeasti määriteltävä intensiivisyys tästä uupuu. Black Door, 30.3.2019.

Level Eleven Juiceballs

Pitkästä aikaa Erottajan baarissa, Level Eleveniltä Hype Trainistä buustattu NEDIPA, 8,3%. DDH Citra ja Galaxy. Kauniisti samea, ehkä lasikin auttoi ulkonäössä. Tuoksussa appelsiinia, mutta sitä voisi olla terhakkaamminkin. Maussa kirpeästi hedelmää, hieman pippuria, kuivaa, mutta jälkimaku ei erityisen vahva. Hieman karkeaksi kokonaisuus jää, alkoholi ei sentään tunnu. Pieni pettymys, parempaakin olisi voinut tältä suunnalta odottaa. Bier-Bier, 30.3.2019.

Evil Twin NYC The Nomadic Approach To Reinventing The Wheel, Edition 2

Keväinen sää jatkuu, valuin Vallilasta alas keskustaan, Pienessä newyorkilaista DIPAa,  8,5%. Samea, mehuinen intensiivinen tuoksu. Hieman hartsia maussa, mausteitakin. Ei ole  tarpeeksi raikas, katkeruus heikkoa. Selvä pettymys. Pien, 30.3.2019.

Cool Head Bourbon Mornings

Sidewalk on mielenkiintoinen baariketju, jonka ensimmäisessä lokaatiossa Lauttasaaressa olen käynyt toistaiseksi vain yhden kerran. Viime kesänä avautui toinen baari Lönnrotinkadulla, jonka paikalle yllättäen pölähti idän legenda Pikkulintu. Sen tieltä Sidewalk on siirtynyt Espoon Niittykumpuun, Urheilupuiston metroaseman viereen. Vain kahdeksan hanaa, importteja enimmäkseen. Valoisa melko brutaali perusbaari. 12%, mukavasti tarjolla vain 10 cl annos, täysin musta. Kohtuullisen makea, kuivattua hedelmää, yrttejä, ei jälkimakua. Anistakin löytyy, loppujen lopuksi suhteellisen kuiva, ei bourboniin usein liitettyä vaniljaa. Espoo, Sidewalk Urheilupuisto, 29.3.2019.

Anchor Brewers' Pale Ale Nelson Hop Blend

Gallows Birdissä on ollut jokin jenkkioluttapahtuma, jonka jämiä vielä esillä. San Franciscon perinnepanimolta 5,3%, NZ-humalaa, joten korreloi hyvin edellisen Fullerin kanssa. Samea, ei tunnu tuoreelta. Kirpeää hedelmää, kevyt katkeruus, karamelliakin mukana. Ei virheitä, mutta karkea. Vaisuksi jää. Anchor on turmion tiellä (?). Espoo, Gallows Bird, 29.3.2019.

Fuller's Day Dreamer, cask ale

Espoo-turneella tuttuun Gallows Birdiin, hieman hämmentävää vierailla muuten kuin spesiaalitapahtumassa. Selvästi vähemmän jengiä paikalla, mutta silti asiakkaita reippaasti liikkeellä. Tuli juteltua kanta-asiakas Kari Ylänteen kanssa, keskusteltiin mm. autoista ja matkakokemuksista Baskimaasta. Fullerilta Uusi-Seelanti -kamaa, 4,2%, kirkas meripihkainen ulkonäkö. Hedelmää raikkaasti, hyvässä riilikunnossa, hieman katkeroakin. Ei huono, mutta ehkä jäi vähän yksiulotteiseksi. Espoo, Gallows Bird, 29.3.2019.

Fat Lizard Lake Bodom Lager

Kävin 90-luvulla usein Otaniemessä, mutta seutu tuntuu muuttuneen aika lailla sen jälkeen, varsinkin uuden metroaseman ympärillä. Onnistuin silti suunnistamaan Olarin panimolta Fat Lizard -ravintolaan, jolla ei siis ole "mitään" tekemistä Fat Lizard -panimon kanssa. Panimolla olisi kai ollut kauppa Olarin lähellä, mutta oluen raahaaminen on niin rasittavaa, että en tsekannut tarjontaa.  Ravintolassahan kävin jo aiemmin viime syksynä, varsin tanakasti jengiä paikalla klo 16 perjantaina. Tyydyin nojailemaan tiskiin, ei oikein istumapaikkoja tarjolla. Bodom-lager uusi tuttavuus, 5%, tumma ja samea, maltainen. Pre-Prohibition -tyyliä, siis lähinnä wieneriä, karamellisuutta hieman. Matalat hiilihapot, toimii hyvin. Ehkä liikaa makeutta ja turhan lyhyet katkerot. Espoo, Fat Lizard, 29.3.2019.

Vierailu Olarin Panimossa

Työtilanne perjantai-iltapäivänä rauhoittui, lämmin keväinen sää, päätin lopettaa työviikon hieman etuajassa. Olarin Panimo Otaniemessä on avannut panimobaarin, jossa en ole ehtinyt käydä talven aikana. Nyt ponnahdin paikalle heti klo 14 avausaikana, odotetusti ulospäin varsin karu rakennus metroasemasta hieman taaksepäin. Etualalla pienehkö baari, takatilassa yllättävänkin suurelta näyttävä panimo. Hanassa ei kuitenkaan tarjolla erityisempää, hätäpäissäni päätin ottaa märzeniä, oikealta nimeltään ilmeisesti Have You Seen This Beerstyle?, 5,5%. Luulin tätä jo juoneeni, mutta blogin mukaan niin ei ole. Enpä nytkään ehtinyt mitään muistiinpanoja tehdä, puhtaalta tuntui, ei mitään ongelmia. 

Heti tilauksen käsiin saatuani törmäsin Hankala Asiakas -blogistiin Otso Solhageniin ja samantien keskustellessa mukaan liittyi partainen hahmo, joka tuntui olevan panimon avainhenkilö. Miehen nimi Ville Leino ja hän kutsui meidät panimon puolelle maistelemaan käymistankkien tilannetta. Ville kertoi jutelleensa minun kanssa jossain tilanteessa aiemmin, itselläni kasvo/nimi -muisti on heikkoa tasoa, mutta näin varmaan on tapahtunut. 

Ensimmäisenä SMaSH-sarjaa saksalaisella Huell Melon -humalalla, varsin marjainen tuotos, voimakkaasti hedelmääkin, hieman yllättävää, koska humalaahan pidetään varsin hillittynä. Katkeroakin tähän tuntui kerääntyvän ilahduttavasti. Toisena sitten Mysticillä ja Phoenixilla ryyditetty olut, tämä oli yllättävän mausteinen, pippurinen ja yrttinen olut, itse tykkään raikkaammasta kamasta, mutta voimakkaita makuja todellakin esillä. Yhteistyö Paloaseman ja Il Birrificion kanssa. 

Takaisin baarin puolelle, Otso joutui jo poistumaan. Tilasin maustettua berliner weissea, punaista tavaraa, tasapainoista tavaraa, ei tarpeeksi hapanta. Ville Leino tarjosi vielä pullosta Olarin imperial stoutia, jota vuosi sitten Sorissa tuli juotua. Todellakin varsin kuiva tapaus, hedelmää ja suklaata, miellyttävää kamaa. Yllättäen kävi ilmi, että olemme Villen kanssa ex-kollegoita. Molemmat olemme olleet it-hommissa Rautaruukilla 90-luvun lopulla, yhteisiä tuttuja löytyi useampia yksilöitä. Näin se tapahtuu, olut yhdistää. Vierailulla lähes yhtä kaoottinen fiilis kuin Stadin Panimon vastaavilla keikoilla. Täytyy ilman muuta käydä uudelleen terävämmällä otteella, jos vain onnistuu.

Jonathan Demme: The Truth About Charlie

Stanley Donenin Charaden remake vuodelta 2002, en ole sattunut näkemään aiemmin, vaikka Jonathan Demmen varhaistuotannossa paljon suosikkejani onkin. Ei Charadekaan mikään mestariteos ole, pidän myöhempää Arabesque'a parempana. Nykyaikaan siirretty, Thandie Newton ihan kiva Audrey Hepburnin paikalla, mutta muuten en miehityksestä innostunut. Cary Grantin paikalla öh, Mark Wahlberg. Kohtuullisesti Pariisin näkymiä hyödynnetty ja Charaden juonta seurataan, mutta melkoisen kulahtanut kokonaisuus on. Uutta on lähinnä puberteettinen homage-heittely, Charles Aznavour äänessä useampaan kertaan ja Tirez sur la pianistesta suoria sampleja. Cameo-rooleissa Aznavourin ohella ainakin Agnès Varda, Anna Karina ja Magali Noël. Visuaalinen temppuilu jää keinotekoiseksi, mutta ihan kohtuullista kertakäyttöviihdettä kuitenkin kokonaisuutena. 

BrewDog Passionista

Vielä alemmas Kalliossa kohti Hakaniemeä, kävin tässä paikassa vuosia sitten, silloin se oli Poirotti. Aika samanlaiselta vaikuttaa, ehkä kalusteet vaihtuneet. Kissamaalaus seinällä tietysti uutta. BrewDogilta hedelmäolutta, 7,6%, hedelmäinen ja täyteläinen. Paksu, samea, ei erityisen raikas, mutta ei tunkkainenkaan. Liikaa hedelmän makua, varmaan passionia sotkettu sekaan, mallas hiipuu sivuun. Ei mitään katkeruutta. Täysiä puolen litran tuoppeja tarjotaan noin 9€ euron hinnalla näissä Kallion mainstream-baareissa. Se on muutos verrattuna normaaleihin vierailemiini craft-baareihin, joissa 20/30/40 cl on normiannos. Vaihtelu ei ehkä virkistä, mutta avartaa näkemystä tilanteeseen. Musta Kissa, 27.3.2019.

Paloasema Ratto Golden Ale

Koleassa, mutta selkeässä kevätillassa innostuin laajempaan Kallio-kierrokseen. Toverissa lohjalaista golden alea, 5,3%. Kirkas, aika mausteinen pippurinen tuoksu. Humalina näyttää olleen Amarillo ja Bella. Maku hedelmäinen ja mausteinen, ehkä belgiestereitäkin. Ei oikein raikas, jää vähän tuhkakuppisen tunkkaiseksi. Vaisuhko olut, mutta tunnelmallinen baari. Perinteinen tietovisa, johon olen ennenkin osunut, nyt jouduin pakenemaan kilpailijoiden alta pois. Toveri, 27.3.2019.

Beer Hunter’s Mufloni Uudemmailma IPA

Ensivierailu Sivukirjastoon pitkän remontin jälkeen. Ei näkyviä muutoksia, sahtia tarjolla, valmistajaa ei kerrottu, jos se ei ole ”Pöntöstä”. Päädyin maistelemaan porilaista NEIPAa, sameaa, 5,5%. Tuoksussa ananasta ja mangoa. Maussa liikaa hiilihappoa, mehuisuutta on, mutta se jää kuplien pureskelun taakse. Raikkautta sinänsä on hyvin, hedelmäisyys jatkuu jälkimaussa,  josta kuitenkin puuttuu katkeruus. Ruutupaitainen pipopäinen nuorimies tuli kysymään ”anteeksi, onko tuo DDH?”. No, onhan se. Ei kuitenkaan kansainvälistä tasoa, jotain kotikutoista karkeampaa kokonaisuutta tässä on, muutenkin kuin ylihapotettuna.  Sivukirjasto, 27.3.2019.

Whiplash Surrender To The Void

Irlannista tölkki-DIPAa, 8,5%, Citra ja Mosaic. Samea, hyvin mehuinen, mutta ei tässäkään raikkaus huipussaan. Just In -kyltillä kaupassa, BBE 12/08/19. Lievää hedelmän happamuutta, hyvä juotavuus. Tänään parempaakin on tullut juotua tässä tyylissä, esim. Gammalta. Ei muita asiakkaita maanantai-iltana. Kokonaisuutena tämäkin on oikein hyvää olutta, puhdasta, ei mitään virheitä. Pien, 25.3.2019.

Brewski Triple Threat

Siirtyminen Ateneuminkujan kauppabaariin. Tarjolla ruotsalaista tripla-IPAa hanasta,  10%. Samea, pihkaa, makeaa sitrusta, vahvuus tulee makeutena mukaan, melkein toffeista karamellisuutta. Hieman mausteita, mutta ei happamuutta tai katkeruutta. Näin vahva IPA on turha tyyli, tämäkin jää yksiulotteiseksi. Ei mitään ongelmia sinänsä. Pien, 25.3.2019.

Fuerst Wiacek Whirly Brain

Siirryin uuden Pikkulinnun viereiseen baariin, ensimmäistä kertaa avajaisten jälkeen. Tosiaan tarjolla berliiniläistä DIPAa, 14€ 40 cl. Sain kuitenkin tilattua pienemmän annoksen puoleen hintaan. Kaksi ulkomaalaista tikkaajaa paikalla, ei muita asiakkaita. Hieman vajaalta pienikin lasi näytti. Sameaa, sitrustuoksu. Hieman makeampaa kuin Gamma, täyteläistä. Ei tässäkään raikkaus tapissa, mutta hyvää kamaa silti. Erittäin puhdasta, varsin kapea katkeruus. Alkoholi ei tunnu ollenkaan. 8-Bit Taproom, 25.3.2019.

Gamma Big Doink

Samea tupla-IPA Tanskasta, 8%. Hyvin mehuinen tuoksu, paksua trooppista hedelmää, appelsiinia, satsumaa , kuivempaa greippiäkin. Raikkaus ei aivan optimissa, mutta erittäin hyvä kokonaisuus. Katkeruus ei ole voimakasta, mutta kiipeää silti tyydyttävälle tasolle. 7€, koko ainakin 40 cl, ehkä isompikin, näyttää jenkkien 16 oz lasilta, eli 47 cl. Viereinen 8-bit Taproom näkyy myyvän vastaavaa Fuerst Wiacekin DIPAa hintaan 14€/40 cl. Pikkulintu Ruttopuisto, 25.3.2019.

O/O Pivot Pils

Lönnrotinkadulla avautui viime kesänä Sidewalk, joka aiemmin avasi baarin Lauttasaaressa. Yhden kerran ehdin käydä paikassa, nyt baari on siirtynyt Espoon Urheilupuiston metroaseman yhteyteen, yritän päästä sinnekin lähiaikoina. Olarin panimobaarikin on Espoon Otaniemessä tsekkaamatta, backlog paisuu. Mutta nyt siis Puotilan legendaarinen Pikkulintu yllättäen avasi haarabaarin Sidewalkin Ruttopuisto-tiloissa. Oletettavasti tämä liittyy Puotilan ostarin tulevaan jyräämiseen, Pikkulinnulla säilyy näin toimintaa rakennusvaiheen aikanakin. 

Kovin suurta remonttia ei näennäisesti ole, ainakaan vielä, tehty, yleisilme on varsin tummanpuhuva verrattuna Puotilan vaaleaan tilaan. Puu on tummempaa ja valoa tulee vähemmän. Kiikkutuoli tarjolla samaan tyyliin kuin Oulun lentokentällä. 20 hanaa, samaa settiä kuin Puotilassa, hieman yllättäen sama hintatasokin, kaikki hanat 7€. Liitutaululla panimon nimikin esillä hanaoluiden kohdalla, se on tervetullut uudistus.  Göteborgin pilsissä 5%. Kirkas, hyvä vaahto, maltainen, ohuehko. Puhdas, kevyt, ei jälkimakua, vajaaksi jää siis. Asiakkaita mukavasti maanantainakin, viralliset avajaiset vasta 1.4. Pikkulintu Ruttopuisto, 25.3.2019.

Brew By Numbers 65/03 DDH IPA

Paneman tarjonnassa Sonnisaaren hellesin ohella uutta kamaa Lontoosta. Mainstream-kamaa craft-mielessä, siis kahdesti kuivahumaloitu IPA, 6,8%. Samea, varsin kuiva ja hillitty, ei kovin intensiivistä mehuisuutta, mutta silti raikas, ei tunkkaisuutta. Katkeroakin on mukavasti tavallista enemmän. Puhdasta tavaraa, panimo pitää edelleen pintansa, luotettava toimija kaikin puolin. Panema, 24.3.2019.

Sonnisaari OOS HeLLeS

Oulun Olutseura juhlii ensi viikolla 30-vuotista taivaltaan ja Sonnisaari on pannut juhlaoluena klassisen baijerilaisen hellesin, 5.2%. En oikein keksinyt, miksi isoja kirjaimia on käytetty helles-sanassa muuten kuin e-kirjainten kohdalla, mutta jokin idea siinä varmaan on ollut.  Pääsin juomaan tätä raakana viime kuun panimovierailulla. Nyt sitten valmista kamaa tarjolla Helsingissäkin, kirkas kaunis olut. Viljainen ja maltainen,  täyteläinen ja katkera, tasapainoinen ja puhdas. Hieno dokabiliteettikin. Pienosakkuuspanimoni tuotteista pitäisi tietysti löytää aina jotain parannettavaa, mutta meni tilanne vaikeaksi. Tämä on tyylipuhdasta tavaraa viimeisen päälle. Helsinginkadun viikonlopun vesikatastrofi ei kuulosta vaikuttaneen Paneman tiloihin. Panema, 24.3.2019.

Fiskars Hilpeä Troikka

Fiskars ei ole varsinaisesti profiloitunut pilsnerpanimona, mutta nyt sellaisen huomasin. Toki kyseessä on vahvempi imperial pils, 8,3%. Ei näytä pilsiltä, rumaa kuravettä, ohut vaahto, väri hyvin tumma. Tuoksussa on tuttua bockin kovaa aromia, metallia ja karamellia, ehkä itse viinaakin. Maku on kuivan hedelmäinen, toffeeta, kinuskia, rasvaa, nahkaa, perunakellaria. Tyyli on vaikea ja vaikea tästä on onnistumisen merkkejä löytää. Tunkkainen kokonaisuus on vaikea juotava. Hedelmäisyys pelastaa tätä hieman balttityylisten viinalagerien kohtalolta, mutta kovin kauaksi ei jäädä. Ostopaikka Kajaani, Prisman Alko.

Stadin Fest Pils

Tätä Suvilahden pilsiä on tullut kokeiltua panimossa pariin otteeseen, elokuussa ja joulukuussa. Nyt sitten ensimmäinen kohtaaminen rauhallisemmassa ulkomaailmassa. Näyttää pilsiltä, kirkas kultainen väri ja valkea vaahtokerros. 5,3% siis, trooppista hedelmää, luumuakin aromissa, viljaisuus ei hyökkää ensimmäisenä. Maltaisuus tässä kuitenkin pääroolissa, kun ehkä paras raikkaus on jo karissut matkan varrella. Eränumero 1038, parasta ennen 1.10.19. Peräkärryä on enemmän kuin Stadilla yleensä, tasapaino on varsin miellyttävä. Vehnää mukana ja suodattamaton, joten puristien mukaan ei tietysti pils ollenkaan. Makua on hyvin, mutta kieltämättä kypsä kiivinen hedelmäisyys hieman häiritsee pils-nautintoa. Ostopaikka Kajaani, Prisman Alko.

Stigbergets Bird In Hand

Yritin häivyttää Seven Islandin hirveän Polyphemuksen makua göteborgilaisella IPAlla. 8%, 65 IBU, ulkonäkö yllättäen kirkas, nyt ei ollakaan hazy-osastolla. Herukkaa on, mutta ei kovin raikas, ei katkeroakaan. Hedelmäpastillinen kokonaisuus. Olut joutui aika vaativaan tilanteeseen kolmen tiukkaan tahtiin vedetyn oluen jälkeen. Ei ehkä siihen suhteutettunakaan tuntunut Stigbergetsin parhaaseen tuotantoon kuuluvalta oluelta. Sori, 20.3.2019.

Sori Seven Island Polyphemus

Kolmas Sori/7 Island -yhteistyö vahva tumma olut, 12%. Vaniljaa, makeaa, Suffeli-suklaapatukkaa. Aivan liian karamellinen, jotain maitoisuutta, ei täyteläisyyttä. Epämiellyttävä kerta kaikkiaan, surkea juoma. Sori, 20.3.2019.

Sori Seven Island Ajax

Kaoottisessa baaritilanteessa hieman rauhoittumista, ymmärtääkseni valtaamani näyteikkunapöytä ei menisikään firmabuukkauksen piikkiin. Kiskoin silti edelleen olutta naamaan tihentyneellä tahdilla. Toisena Seven Island -näytteenä Tallinnassa tehty mango-DIPA, 8,7%, vain 49 IBU, Mosaicia ja kokeellista HPA-035 -humalaa. Makeahko, hedelmäinen. Parempi ulkonäkö kuin edellisessä oluessa. Mango tuo lievää happamuutta, mutta tämä on raikkaampi. Heikompi katkeruus, mutta tykkäsin silti enemmän. Ajax tietysti viitannee enemmän kreikkalaiseen jumalaan kuin Johan Cruijffin ja Jari Litmasen futisseuraan.  Sori, 20.3.2019.

Sori Seven Island Foggy Island

Kreikassa Korfun saarella toimiva Seven Island -mustalaispanimo on kerännyt jonkinlaista mainetta somessa, mutta oluiden maistajien lukumäärä on niin mitätön, että siitä ei voi päätellä oikeastaan mitään oluiden laadusta. Helsingin Sori-baari toi kolme olutta tarjolle, tämän oluen kohdalla ei yhteistyötä mainittu, mutta tämäkin näyttää Tallinnassa tehdyltä. 8%, ruma, samea. Mehuisa, mutta karkea. Hieman katkeruuttakin,  ei huono.  Runko voisi olla parempi. Baarissa levoton tunnelma, mainostetusta tap takeover -tapahtumasta huolimatta tiettävästi jokin firmabuukkaus vetäisisi kaikki istuimet heille klo 18, siksi vetäisin annoksen klo 17:20 kitusiin parissa minuutissa. Edelleenkin pystyn tarvittaessa olemaan nopea. Sori, 20.3.2019.

Boulevard Bourbon Barrel Quad

Farmhouse-oluellaan vakuuttanut missourilainen Boulevard on nyt saanut Alkon hyllyyn bourbon-tynnyrissä kypsytetyn quadrupelin, 11,2%. Raaka-ainelistassa sugars on suomeksi kääntynyt muotoon inverttisokerisiirappi. Se näkyy olevan fruktoosia ja glukoosia. Kuohkea vaahto, tumman kinuskinen väri sameassa oluessa. Tuoksussa voimakasta mausteisuutta, nahkaa, jotain fankisuuttakin. Maku on voimakkaan hiilihappoinen, pippurinen, kuiva, toffeinen, aika persoonallinen kokonaisuus. Bourbonin vanilja on siellä taustalla, mutta omituisesti se ei tunnu erityisempänä makeutena. Liiat hapot häiritsevät, mutta kyllä tämä laadukasta myöhäisillan fiilistelyolutta on. Lievä happamuus syntynee mahdollisesti netin mukaan kirsikoista, joita ei tosin pullon kyljessä mainita. Ostopaikka Helsinki, Kallion Alko.

Thornbridge AM:PM, cask ale

Orionin aikana Angleterre oli itsestäänselvä aftercinema-oluen lokaatio. Nyt kävelin Reginan Vertigosta pitemmän etäisyyden vesisateessa Kitty'siin. Kilpailukykyinen vaihtoehto olisi Urho, ainakin jos pyörällä/kävellen liikkeellä. Kittyssä ennenkokeilematonta caskia Derbyshirestä, sessio-IPA, 4,5%, Ella, Citra, Amarillo, Nelson Sauvin. Hyvin sitruksinen aromi,  kuohkea, raikas, pehmeä. Rungon hedelmäisyydessä trooppisempaa otetta, joka kääntyy hieman nihkeämmäksi. Katkeroa on liian vähän. Ei huono, mutta enemmänkin olisi voinut odottaa. Kitty's, 17.3.2019.

Alfred Hitchcock: Vertigo (70 mm)

Ensivierailu uuteen Oodin Kino Reginaan. Elokuva-arkisto tai Kansallinen Audiovisuaalinen Instituutti tunnetusti siirsi vuodenvaihteessa esitystoimintansa Orionista tänne. Ajattelin korkata paikan parhaalla mahdollisella laadulla ja Hitchcockin Vertigon 70-millinen kopio tuntui siihen sopivalta. DVD:ltä olen tämän restauroinnin nähnyt, asianmukaisessa teatterissa en ollenkaan. Arvasin, että näytös on suosittu, joten älysin ostaa lipun ennakkoon Bilbaossa. Loppuunmyydyn näytöksen kassalla parveilikin sitten epätoivoisen näköistä jengiä, julkkiksia mukana. Ehkä olisi voinut kokeilla kuinka paljon lipusta irtoaa mustassa pörssissä. Helsingissä olikin semmoinen räntämyrsky, että ilman ennakkolippua tuskin olisi jaksanut paikalle raahautua. Regina on asiallinen moderni leffateatteri, täysin mustakalusteinen. Tunnelma ei tietysti yritäkään Orionia tavoittaa, mutta tekniikka taatusti parempaa. Hieman siinäkin kyllä nyt tökki, muuta siitä vähän myöhemmin. Oodin kolmannesta kerroksesta on mukavat näkymät Mannerheimintien monumenteille, mutta muuten sisäfiilis on kyllä melkoisen ylimainostettu. Erityisen ahdistavaa on sisäänmeno Reginaan, joutuu pujottelemaan kapeaa käytävää rasvankäryisen ravintolan läpi. En lähtenyt räntäsateessa kokeilemaan pääseekö pohjoispään ovesta sisään, ulos siitä ei päässyt. 

Vertigo ja loppuunmyyty sali, hieno homma, nuorisoakin hyvin paikalla. Varmaan Regina houkuttelee vanhojen leffojen ääreen muitakin kuin Orionin paatuneita hörhöjä. Vaikea sanoa miten 70 mm kopio visuaalisuuteen vaikuttaa, teknisesti se on parempi, mutta silmämääräisesti en huomannut 35-milliseen merkittävää eroa. Tekstitystä ei ollut, upea homma. DTS-ääni sen sijaan oli pettymys, volyymi oli liian alhainen ja se katkesi kokonaan yhden kerran kelan vaihdossa tai jossain muussa saumakohdassa noin minuutiksi. Olin kuulevinani hiljaisissa kohtauksissa, että ravintolan taustamelu kantautui saliin sisään. Saatoin olla väärässä, mutta näin epäilin. Herrmannin musiikki ei siis päässyt oikeuksiinsa. Elokuva on tietysti upea ja teatterissa ensipuoliskon hypnoottisuus korostuu mahtavasti. Morbidi rakkaustarina on aina yhtä kiehtova ja loputtomiin tulkintoihin kannustava. Metoo-kaudella leffan maine todennäköisesti heikentyy, naishahmot ovat niin passiivisia. San Franciscon näkymiin ei kyllästy n:nnelläkään katselukerralla. James Stewart oli 191 cm, mutta vasta tällä kertaa huomioin kuinka paljon pitempi Stewart on muihin näyttelijöihin verrattuna. Selvästi miehen pituutta tai pikemmin muiden lyhyyttä yritettiin peittää. Stewart oli 49-vuotias ja hänen opiskelukaveriaan esittävä Barbara Bel Geddes 35, Kim Novak vain 24. 

Kuten aiemmassa arviossa kirjoitin, rakenteessa on jälkipuolella ongelma. Hitchcock halusi poistaa kirjekohtauksen, joka paljastaa juonen katsojalle. Paramountin studiojohtaja Barney Balaban kuitenkin päätti lopullisen version ja kirjekohtaus on mukana.  Sen takia Hitchcockin seuraava teos North by Northwest on sittenkin se uran todellinen huipentuma.

San Miguel CerveCity Hamburgo

Vielä Hampuri-versiokin, kun ei kentällä muutakaan tarjolla ollut ja aikaa vielä oli. 5,1%, tämäkin samanvärinen . Vähän karamellia ja mallasta, ei sitten juuri muuta. Bilbao, Bilboko Aireportua, San Miguel Tapstation, 16.3.2019. 

San Miguel CerveCity Dorchester

Päätin kokeilla Miguel-skaalan vahvimman tuotteen, siis 9,1%. Sama väri kuin Bilbaossa. Kuivaa maltaisuutta, vähemmän siis makeutta. Viina paistaa vähän läpi. Ei paljoa, kyllä tätä kohtuullista on juoda. Tai siis kohtuullisen sujuvaa. Bilbao, Bilboko Aireportua, San Miguel Tapstation, 16.3.2019.