Omituinen yhteensattuma, kahdessa peräkkäin lukemassani satunnaisesti valitussa teoksessa on molemmissa Rainer Maria Rilke -viittaus. Heinichenin Trieste-romaani oli lainannut nimensä Rilken runosta ja tässä australialaisen Templen trillerissä on motto Rilkeltä. Kirjoissa on muitakin yhtenevyyksiä, molempien päähenkilö on keski-ikäinen poliisijohtaja, jolla on kaksi tytärtä ja yksi poika. Voisiko olla sattumaa? Varmaan niin, tuskinpa Temple oli lukenut Heinichenin romaania, jota ei ole käännetty englanniksi. Heinichenin Laurentin suurin huoli on 21-vuotiaan tyttären aie osallistua Miss Trieste -kisaan. Melbournen poliisin murharyhmän päälliköllä Stephen Villanilla on 15-vuotias tytär, joka karkaa kotoaan käyttämään kovia huumeita 20 vuotta vanhempien rikollisten mukaan. Tämä ero kuvaa romaaneja aika tiivistetysti. Heinichen kirjoittaa kevyttä rikosviihdettä, Temple taas inhorealistista karua rikosproosaa.
Truth ilmestyi 2009 ja se jäi Templen viimeiseksi. Se on harmi, sillä kyseessä on selvästi paras kolmesta lukemastani Temple-saagasta. Kirja on löyhä jatko-osa Broken Shorelle, jonka päähenkilö Joe Cashin vilahtaa cameomaisesti Truthissa. Villani puolestaan oli kohtuullisen merkittävä sivuhenkilö Broken Shoressa. Nyt liikutaan lähes kokonaan Melbournessa, aaltopeltilähiöissä, Central Business Districtin (yllättävän) kovilla kaduilla, mutta myös Docklandsin kiiltävien pilvenpiirtäjien yläkerroksissa. Melbournen matkailuviranomaiset tuskin ilahtuivat tästä romaanista, Etelä-Afrikassa syntynyt Temple vertaa Melbournen rikostilannetta Johannesburgiin. Melbournea pidetään yleisesti poikkeuksellisen turvallisena suurkaupunkina, joten Temple ehkä turvautuu taiteelliseen vapauteen. Hyvin vakuuttavaa paikallisväri kuitenkin on, kuten Broken Shoren agraareimmissa kuvioissakin. Templen aikaisemman romaanisarjan päähenkilö Jack Irish esiintyy yhdessä kohtauksessa. Tarina kulkee todella tiheästi ja intensiivisesti, korruptio yltää liike-elämän kerman ohella Victorian poliittiseen johtoon, miksei liittovaltioonkin. Villanin hahmo ei ole erityisen omaperäinen, mutta todella täyteläinen se on. Miehen isä on tutusti Vietnam-veteraani, mutta keikka kesti kauemmin kuin esim. amerikkalaisilla, täydet 10 vuotta. On loppukesä helmikuussa, metsäpalot riehuvat maaseudulla ja uhkaavat Villanin kotitilaa. Monimutkainen juoni uhkaa kiertyä loppukierroksilla umpisolmuun, mutta kyllä Temple saa vielä aktinsa kasaan. Loppuratkaisu ei ole täysin tyydyttävä, mutta kokonaisuutena poikkeuksellisen synkkä romaani oli oikein miellyttävä.
Truth ilmestyi 2009 ja se jäi Templen viimeiseksi. Se on harmi, sillä kyseessä on selvästi paras kolmesta lukemastani Temple-saagasta. Kirja on löyhä jatko-osa Broken Shorelle, jonka päähenkilö Joe Cashin vilahtaa cameomaisesti Truthissa. Villani puolestaan oli kohtuullisen merkittävä sivuhenkilö Broken Shoressa. Nyt liikutaan lähes kokonaan Melbournessa, aaltopeltilähiöissä, Central Business Districtin (yllättävän) kovilla kaduilla, mutta myös Docklandsin kiiltävien pilvenpiirtäjien yläkerroksissa. Melbournen matkailuviranomaiset tuskin ilahtuivat tästä romaanista, Etelä-Afrikassa syntynyt Temple vertaa Melbournen rikostilannetta Johannesburgiin. Melbournea pidetään yleisesti poikkeuksellisen turvallisena suurkaupunkina, joten Temple ehkä turvautuu taiteelliseen vapauteen. Hyvin vakuuttavaa paikallisväri kuitenkin on, kuten Broken Shoren agraareimmissa kuvioissakin. Templen aikaisemman romaanisarjan päähenkilö Jack Irish esiintyy yhdessä kohtauksessa. Tarina kulkee todella tiheästi ja intensiivisesti, korruptio yltää liike-elämän kerman ohella Victorian poliittiseen johtoon, miksei liittovaltioonkin. Villanin hahmo ei ole erityisen omaperäinen, mutta todella täyteläinen se on. Miehen isä on tutusti Vietnam-veteraani, mutta keikka kesti kauemmin kuin esim. amerikkalaisilla, täydet 10 vuotta. On loppukesä helmikuussa, metsäpalot riehuvat maaseudulla ja uhkaavat Villanin kotitilaa. Monimutkainen juoni uhkaa kiertyä loppukierroksilla umpisolmuun, mutta kyllä Temple saa vielä aktinsa kasaan. Loppuratkaisu ei ole täysin tyydyttävä, mutta kokonaisuutena poikkeuksellisen synkkä romaani oli oikein miellyttävä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti