Muistan oikein hyvin tilanteen, kun näin The Fugitiven teatterissa ensi kerran. Sela Ward oli suosikkinäyttelijöitäni, jonka brutaali murha lähes Psycho-tyyliin heti alussa löi luun kurkkuun. Elokuvan ensimmäiset 20 minuuttia junaonnettomuuteen asti on muutenkin henkeäsalpaava bravuuri. Ehkä parasta toiminnallista elokuvaa koskaan. Sen jälkeen elokuva muuttuu hieman tavanomaisemmaksi, mutta korkea taso säilyy loppuun asti. Pelkästään Tommy Lee Jonesin näkeminen alkaa jo hengästyttää. The Fugitive on myös kaikkien aikojen parhaita Chicago-elokuvia, miljööote on vahvaa. En tunne alkuperäistä 1960-luvun tv-sarjaa, mutta todella hyvin ohjaaja Davis kirjoittajineen on tarinan sovittanut. Harrison Ford hämmentävästi ei ollut ensimmäinen kandidaatti päärooliin, johon hän sopii täydellisesti. Musiikkikin on hypnoottista, poliiseilla on Columbo-poplarit ja mielenkiintoisesti kuolemanrangaistus roikkuu ilmassa edellispäivän I Want To Live!:n tapaan. Elokuva on jäänyt Davisin uran selväksi huippukohdaksi, hieman arvoituksellistakin ettei vastaavaa jälkeä syntynyt ennen tai jälkeen.
Olutnautiskelija, hophedonisti, kulkumies. Huomioita myös jalkapallosta, kirjoista, elokuvista ja musiikista.
lauantai 12. joulukuuta 2020
Andrew Davis: The Fugitive
Muistan oikein hyvin tilanteen, kun näin The Fugitiven teatterissa ensi kerran. Sela Ward oli suosikkinäyttelijöitäni, jonka brutaali murha lähes Psycho-tyyliin heti alussa löi luun kurkkuun. Elokuvan ensimmäiset 20 minuuttia junaonnettomuuteen asti on muutenkin henkeäsalpaava bravuuri. Ehkä parasta toiminnallista elokuvaa koskaan. Sen jälkeen elokuva muuttuu hieman tavanomaisemmaksi, mutta korkea taso säilyy loppuun asti. Pelkästään Tommy Lee Jonesin näkeminen alkaa jo hengästyttää. The Fugitive on myös kaikkien aikojen parhaita Chicago-elokuvia, miljööote on vahvaa. En tunne alkuperäistä 1960-luvun tv-sarjaa, mutta todella hyvin ohjaaja Davis kirjoittajineen on tarinan sovittanut. Harrison Ford hämmentävästi ei ollut ensimmäinen kandidaatti päärooliin, johon hän sopii täydellisesti. Musiikkikin on hypnoottista, poliiseilla on Columbo-poplarit ja mielenkiintoisesti kuolemanrangaistus roikkuu ilmassa edellispäivän I Want To Live!:n tapaan. Elokuva on jäänyt Davisin uran selväksi huippukohdaksi, hieman arvoituksellistakin ettei vastaavaa jälkeä syntynyt ennen tai jälkeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti