Gary Thacker: Beautiful Bridesmaids Dressed in Oranje

 David Winnerin erinomainen Brilliant Orange ilmestyi 2000. On siis korkea aika julkaista uusi kokonaisesitys Hollannin 1970-luvun jalkapallojoukkueesta. Kun kuulin tästä Thackerin hankkeesta, pistin teoksen heti ennakkotilaukseen ja 14.6. se kilahti Kindleen. Thacker käyttää näppärästi morsiusneitovertausta. Kahdesti joukkue pääsi kirkkoon (MM-finaaliin) ylivoimaisilla esityksillä, mutta alttarille ei koskaan. Hollanti on Thackerin ja minun mielestä kirkkaasti paras joukkue, joka ei voittanut maailmanmestaruutta. Muitakin ehdokkaita on, mutta tämä Hollannin joukkue teki kaksi yritystä. On kiinnostavaa, että näistä epäonnistuneista joukkueista kirjoitetaan kirjoja (Unkari 1954, Brasilia 1982, Tanska 1986), mutta monet maailmanmestaruusjoukkueet ovat jääneet vähemmälle huomiolle. Gary Thacker on syntynyt 1957 ja on erityisesti Barry Hulshoff -fani. Hulshoff tunnetusti menetti polvivamman takia molemmat MM-finaalit. 

Mikään kirjallinen mestariteos Thackeriltä ei ole irronnut, mutta paneutumista ja intohimoa kyllä on. Teoksen rakenne on kronologinen, esihistoria vuoteen 1970, Feyenoordin ja Ajaxin seurajoukkuemenestykset 1969-73, MM-kisat 1974, EM-kisat 1976, MM-kisat 1978 ja lopuksi myöhemmät vaiheet.

Vuonna 1974 Hollannin maajoukkueen menestyshistoria muistutti naapurimaata Luxemburgia. Aivan varhaisissa olympialaisissa menestystä tuli ja 30-luvulla käytiin kahdessa MM-lopputurnauksessakin. Hyvin vaisua menestys kuitenkin oli. Ammattilaisuus saapui Hollantiin vasta 1954. Tämä edeltävä osa kirjasta on ehkä pakollinen pulla, mutta kovin luettelomaiseksi se jää. 

Thacker korostaa, että Ajaxin valmentaja Michels muutti 1970 4-2-4:n 4-3-3:ksi Feyenoordin malliin ja hankki Neeskensin täydentämään Gerrie Muhrenin ja Nico Rijndersin keskikenttää. Michels kuitenkin peluutti Neeskensiä aluksi oikeana pakkina. Thacker sentään myöntää Neeskensin pelanneen puolustajana EC-finaalissa 1971.

Kun ensi kerran kuulin Ajaxista, mainittiin Johan Cruyff ja Piet Keizer samaan hengenvetoon. Onko Keizer unohdettu nero, kuten Thacker antaa ymmärtää? Suhteet Michelsiin olivat kireät ja kun Rensenbrink syrjäytti hänet MM-kisoissa 1974, Keizer lopetti koko uransa siihen. Cruyff arvosti myöhemmin vanhoista Ajax-miehistä eniten Krolia ja Keizeria. 

Thacker tarjoaa mielenkiintoista taustoitusta Hollannin libero-ongelmasta 1974. Hulshoff ja Aad Mansveld olivat loukkaantuneina, Rinus Israel keskenkuntoisena ja Ajaxin saksalainen Horst Blankenburg kieltäytyi. Ergo Arie Haan. Ja laitapakki Wim Rijsbergen toppariksi. Haan tunnetusti vastusteli aluksi roolia. Thacker väittää, että ilman Haania keskuspuolustajana Länsi-Saksan kisojen näytöstä ei olisi nähty. Hulshoff ja Israel olisivat taanneet tiukan puolustamisen, mutta hyökkäys olisi kärsinyt. Mahdollisesti, mutta Hulshoff oli tehokas myös hyökkäyksissä. Ja finaalissa Haanin kokemattomuus kostautui Müllerin maalissa.

Gerrie Muhrenin poissaolon syyksi tarjotaan nyt pojan sairaus. Itse kisoista ei tunnu irtoavan uutta Thackerilta. Luokkaantuneella Rensenbrinkillä oli sponsorisopimuksessa pykälä esiintymisestä finaalissa, mutta summa ei ollut ratkaiseva. Rensenbrink vain halusi pelata. Ei olisi kannattanut, mutta tauolla korvaajaksi ei tullutkaan Keizer vaan Kerkhofin vanhempi kaksonen.

Hieman lisää tietoa Cruyffin ja Jan van Beverenin kiistoista. Mitä ilmeisimmin van Beveren oli vielä parempi maalivahti kuin olen ymmärtänyt ja olisi voinut olla supertähti sekä 1974 että 1978. Joskin vanhanaikainen viivalla pysyvä maalivahti, mutta se olisi riittänyt 70-luvulla.

Hyvää kuvausta EM-karsinnoista 74-76, joissa Suomikin mukana. Timo Rahja mainitaan, ei muita suomalaisia. Thackerin mukaan Hollannin peli saattoi huipentua kotivoitoissa Puolaa ja neljännesfinaalin Belgiaa vastaan. Sekä Cruyff että Rensenbrink olivat huippukunnossa. Zagrebin semifinaalissa Tšekkoslovakiaa vastaan tutusti ylimielisyys ja sisäiset ristiriidat johtivat tappioon. Myös Cruyffille sattui huono päivä. Turhamainen erotuomarikatastrofi Clive Thomas ei auttanut asiaa, kun ehkä arvokisojen laadukkain punakorttikolmikko nähtiin tässä pelissä. Willem Van Hanegem, Johan Neeskens, Jaroslav Pollák.

MM-karsinnassa Rotterdamissa lokakuussa 1976 Pohjois-Irlantia vastaan George Best teki paluun maajoukkueeseen ja jallitettuaan kolme hollantilaista Best pisti vielä pallon Cruyffin längistä. Lopputulos 2-2.

Apuvalmentaja Zwartkruis kaavaili Rensenbrinkille Argentiinan kisoissa Cruyffin kaltaista vapaata roolia, mutta Happel ja pelaaja itse eivät innostuneet. Van Hanegemin on arveltu jääneen pois siksi, että Happel ei taannut avauspaikkaa. Thackerin mukaan oikea syy oli se, että Van Hanegem halusi jakaa sponsorirahat tasan kaikkien kesken kuten 1974. Täysin uskottavalta sekään ei tunnu. Ehkä 34-vuotias Alkmaarissa jäähdyttelevä keskikenttämaestro ei vaan enää luottanut kykyihinsä. Maalikone Ruud Geelsin putoaminen Argentiinan koneesta on mysteeri Thackerillekin.

Hollannin rytminvaihdos Argentiinassa kehnon alkulohkon jälkeen menee Thackerin mukaan Zwartkruisin piikkiin ja Happel jää voimattomaksi keulakuvaksi. Lähteenä lähinnä Zwartkruisin myöhäismuistelmat. 1992 kuolleen Happelin näkemys jää tuntemattomaksi. Thacker ylistää Piet Wildschutia, joka korvasi loukkaantuneen Neeskensin Itävalta- ja Saksa-otteluissa. 20-vuotiaasta Wildschutista ei sittemmin paljoa kuultu. 30-vuotiaana hän muutti USA:han ja perusti softafirman.

Thacker siteeraa useita hollantilaisia, jotka uskovat lahjotun tuomari Gonellan jotenkin kääntäneen voiton vielä Argentiinalle, vaikka Rensenbrinkin viime hetken tolppalaukaus olisi mennyt sisään.

Loppuosassa käydään taas luettelomaisesti läpi uudempia vaiheita. Enemmän tekstiä EM-voitosta 1988 ja sittemmin Ruud Gullitin ja valmentaja Thijs Libregtsin riidoista. Vuoden 2010 finaalissa Thacker näkee Hollannin tuhlanneen kaikki hienot perinteensä, mutta jaksaa vielä uskoa uuteen sukupolveen. 

Jo esipuheessa paha virhe. Puskas ei suinkaan loukkaantunut 1954 MM-semifinaalissa vaan alkulohkossa Saksaa vastaan. Maaliskuussa 1965 George Best ei ollut 20-vuotias vaan 18. Spartak Trnava ei ole tšekkijoukkue vaan slovakialainen. Toki Suomessakin Tšekkoslovakian aikana slovakit leimattiin joskus tšekeiksi. Nico Rijnders sai Eriksen-tyyppisen sairauskohtauksen Club Bruggen pelissä 1972 eikä 1976. Rijnders kylläkin kuoli 1976 28-vuotiaana eikä pelannut 1972 jälkeen. Velibor Vasovic ei lopettanut tammikuussa 1971 vaan vasta kesäkuussa oltuaan kapteeni Ajaxin ensimmäisessä Euroopan Cupin voitossa Panathinaikosia vastaan. Ajax voitti Rangersin Super Cupissa 1973 eikä 1972. Kohtalokas Cruyff-Keizer -kapteeniäänestys Ajaxissa tapahtui kauden 1973-74 alussa eikä lopussa. Ruotsi ei selvinnyt MM-kisoihin 1974 maalierolla vaan voittamalla playoff-matsin Itävaltaa vastaan Gelsenkirchenissä. Willy van der Kuylenin nimen Thacker kirjoittaa toistuvasti van den Kuyleniksi ja Johan Boskampin Boscampiksi. Barcelona ei voittanut La Ligaa 1974-75. Huikein väärinkirjoitus täytynee olla toistuva Oleg Kuznetsovin nimeäminen Kuvnetsoviksi.

Hieman huolimatonta jälkeä siis, mutta kunnon kirja tämä on. Kaikkea ei ehkä vieläkään silti ole kerrottu, vaikka aikalaistodistajien määrä on laskussa.