lauantai 22. huhtikuuta 2023

Hagström NZ Hopfenweissen keittopäivä












West coast IPAn ja voimakkaan pilsin jälkeen Hagströmin kolmannessa oluessa haluttiin jatkaa humalahakuisella linjalla. Toinen tavoite oli terassijuomaksi soveltuvuus, kun olut valmistuisi alkukesäksi. Pähkäilyjen jälkeen päädyttiin voimakkaasti humaloituun saksalaiseen vehnäolueen Hopfenweisseen. En ole weissefani, mutta mitäpä siitä. Kun edellisissä oluissa oli amerikkalaiset ja saksalaiset humalat, niin tällä kertaa kokeiltaisiin uusiseelantilaisia lajikkeita. Ei mitään käsitystä miten näiden humalien aromit toimivat vehnähiivan voimakkaiden eritteiden kanssa. Se jää nähtäväksi. Katkeruutta tulisi taas riittävästi. Vahvuutta normaaliweizenia enemmän, mutta terassisessioitavuus säilyttäen, ehkä noin 6,8 %.


Oluen tekopaikaksi valikoitui pääkaupunkiseudun ja Oulun jälkeen luontevasti Kuopio, Ari Nyforsin nykyinen kotikaupunki. Kuopiolla on myös erittäin suuri merkitys Arvottomat-elokuvan Hagströmin tarinassa. Kuopiossa hän sinetöi kohtalonsa ampumalla Harrin. Kaupungin panimoista RPS oli selvä valinta oluen valmistajaksi.


Ajoin taksilla rautatieasemalta Siikarantaan panimolle. Aiemmasta vierailusta oli ehtinyt kulua jo viisi vuotta. Paikka ja tilat olivat samat, mutta laitteistoa oli nyt tungettu kaikki kolot täyteen. Laajenemisvaraa ei tässä kohti enää ole. Suoraan Lontoosta saapunut Ari Nyfors oli jo paikalla ja Aki Railanmaa oli juuri käynnistänyt Hagströmin mäskäyksen. Panopäivä sujui rennosti Akin operointia seuraillen ja panimon johtoporrasta Janne Seppälää ja Samuli Huuhtasta jututtaen. Loppupäivästä koettiin melkoinen yllätyskin, mutta siitä enemmän hieman myöhemmin.


Maistelimme tietysti RPS:n tuotteitakin. Fahrenheit Cold IPA. Panimolle tyypillinen tasapainoinen suoritus, humalat erottuvat riittävän selvästi puhtaasta mallaspohjasta. Wild Wild West oli hämäännyttävästi ruskeassa tölkissä, joka sisälsi kuitenkin länsirannikon sessio-IPAa. Vain 4,3 %, mutta makua oli saatu oikein mukavasti mukaan. Aki tarjosi suoraan tankista hieman viimeistelemätöntä Theory of Hoppynessia, joka on ehkä RPS-suosikkini. Todella herkullista, oikein tuoretta tietysti. Tuttu ESB Kaleidoscope maistui nytkin hienolta.


Sinne Hagström jäi sitten käymään ja kypsymään. Kuivahumalointi tulee vielä päälle, joskin siitä Akilla on vielä päätösvalta. Täytyy tsekata tuotteen senhetkiset ominaisuudet. Valmista tulee noin kuukauden kuluttua. Kuopio, RPS, 21.4.2023.

1 kommentti:

  1. Boomaava-jyräävä Hagström taatusti tulee kaatamaan aidat, mennen tullen, tulevana kesänä, saatana!

    VastaaPoista