tiistai 22. lokakuuta 2024

James Jackson: The Life of Total Football


 Pitch Publishing pukkaa jatkuvasti uusia teoksia jalkapallon historiasta. Kustantajan erityisiä suosikkeja ovat jo pitkään olleet 1970-luvun Ajax ja Hollannin maajoukkue, eli siis Total Football (TF), totaalvoetbal. Jacksonin uutuusteos kartoittaa kehityspolkuja, jotka johtivat TF:n puhkeamiseen kukkaan. Monet teokset sisältävät vinkit kirjan sisältöön jo kansikuvassa ja Jacksonin opus on erityisen hyvä esimerkki tästä. Keskellä on tietysti TF-uskonnon ylijumala Johan Cruyff, jonka edessä hieman yllättävämmin Arnold Mühren. Tällä kuvalla Jackson viestii TF:n jatkuvuutta, Marco van Bastenin supermaalin EM-finaalissa 1988 syötti juuri nuorempi Mühren, joka oli pelannut avauksessa jo Ajaxin Euroopan Cupin semifinaalissa 1973 Real Madridia vastaan. Mielenkiintoinen nosto, joskaan ei ehkä erityisen vakuuttava. Kansikuvan oikealla reunalla ovat Itävallan Wunderteamin valmentaja Hugo Meisl ja tähtipelaaja Matthias Sindelar. Tonavan koulukuntaa ja nimenomaan Wunderteamiahan on usein pidetty merkittävänä TF:n edeltäjänä 1930-luvulla. 1940-luvun jatkokehitystä symboloi vasemmalla alhaalla ensimmäisessä MM-finaalissa 1930 pelannut Carlos Peucelle, jolla oli sittemmin merkittävä rooli River Platen superjoukkueen La Máquinan luonnissa. Viimeisenä kansikuvahahmona sitten ehkä yllättävämmin unkarilainen Gyula Mándi, joka pelasi MTK:ssa maailmansotien välissä ja oli varsinainen aivot Unkarin kultaisen joukkueen valmennuksessa. Päävalmentaja Sebes oli enemmän keulakuva. Yleensä tällaisessa viittauksessa käytetään Ferenc Puskasin kuvaa, mutta Jacksonilla on perustelunsa. Mándi oli merkittävä linkki TF-informaation välityksessä Tonavan rannoille varsinaisesta TF-alkulähteestä Skotlannista. Monissa historiakirjoissahan on jo perusteltu, että skotlantilainen (lyhyt)syöttöpeli oli TF-alkujuuri, jota levitti Wieniin ja Budapestiin varsinkin englantilainen valmentaja Jimmy Hogan.  


Jackson aloittaakin esihistoriasta, jopa 1800-luvun puolelta. Hänen päämotiivinsa on löytää lisää Skotlannista vieviä johtolankoja Euroopan sydämeen. Alku ei ole kovin lupaava, Jackson kirjoittaa TF:n hollanninkielisen termin muodossa totalvoetbal. Jonathan Wilsoniin viitataan ansaitusti usein, mutta Jackson haluaa tarkentaa tarinaa. Alussa oli siis 1910-luvulla Jimmy Hogan Wienissä. Jacksonin mukaan häntä edelsi originaaliskotti John Tait Robertson, joka toimi 1911 Budapestissa MTK:n managerina. Robertsonin pelikirjassa oli skottilaisen syöttöpelityyli ohella myös pelipaikan vaihtoja. Hogan jatkoi Wienistä 1916 Budapestiin. Kyllä, ensimmäisen maailmansodan aikana.  Jackson on löytänyt toisenkin skotin William Hunterin, joka  valmensi Wienin Hakoahia 20-luvulla ennen Béla Guttmannia. Muuan Gaskell esiintyy myös. Ehkä hieman tarkoitushakuisia perusteluja skottien vaikutukselle. Tyypit olivat tehtävissään varsin lyhyitä aikoja, mutta kieltämättä Jimmy Hoganin luentoja tuntuvat kuunnelleen lähes kaikki myöhemmät TF-avainhenkilöt.


Sitten fokukseen Jackson ottaa Itävallan Hugo Meislin ja Wunderteam. Jackson pitää Sindelaria ensimmäisenä valeysinä, vaikka muitakin tulkintoja on. Toiseksi avainpelaajaksi Jackson nostaa hyökkäävän keskustukimiehen (centre-half) Josef Smistikin. Jälkikäteen ajatellen Sindelar on ehkä WW2:ta edeltävän ajan ykköspelaaja, ainakin Euroopassa. Giuseppe Meazza ehkä voisi kilpailla. Jackson keskittyy paljon Sindelariin, maajoukkueen ohella Austria Wieniin ja Mitropa Cupiin. Ei varsinaisesti paljoa uutta, mutta tässä Jackson kirjoittaa sujuvammin kuin Wunderteam-erikoisopuksen tehnyt Jo Araf. 


Yksi Jacksonin löydöistä on John Harley -niminen skotti, joka toi lyhytsyöttöpelin Uruguayhin 10-luvulla. Rönsyilevää kerrontaa Imre Hirschlistä ennen kuin päästään 1940-luvun La Máquinaan. Eli River Platen hillitön hyökkäysketju Muñóz, Moreno, Pedernera, Labruna, Loustau. Máquinasta löytyy tarkempi kuvaus Wilsonin Argentiina-järkäleestä. Pedernera oli Jacksonin mielestä valeysi, mutta myös suurin tähti Moreno vetäytyi usein alemmas. Labruna oli pääasiallinen maalintekijä, mutta paikkojen vaihto yleistä. Total Football alkoi saada hahmoaan.


Seuraava steppi oli Ernö Egri Erbsteinin Il Grande Torino 1940-luvun lopulla. Jacksonin kirjan hämmästyttävin löytö on Raf Vallone. Itsellekin hyvin tunnettu näyttelijä mm. Riso Amoro -klassikossa, El Cidissa ja jopa Coppolan kolmannessa Godfatherissa. Raffaele Vallone näköjään oli ammattilaispelaaja, tosin Torinossa jo 30-luvulla. Hämmästyttävää. Ei siis kuollut Grande Torinon lento-onnettomuudessa ja eli 2000-luvulle asti. Voitti Coppa Italian 1936. Vallone kertoo lopettaneensa futisuransa sota-aikana 1941 Wienissä maajoukkueen sopupelikuvioon tyrmistyneenä. Harmittavasti Jackson ei käy läpi Torinon pelitapaa ja Valentino Mazzolan uraa, siitä ei ole tullut vastaan yksityiskohtaisempaa kuvausta.


Unkarista ei oikeastaan mitään uutta. Hidegkutin viimeistelemä false nine -nerokkuus ja paikanvaihtopeli. Voidaan ehkä väittää, että Unkarin 1950-luvun joukkue oli jo jalkapallon täydellinen ilmentymä, kovempi kuin Hollanti 1970-luvulla. Jacksonin mielestä kyseessä oli vielä kehitysaskel ennen lopullista TF:ää. 


Ajaxin esihistoriasta Jackson nostaa esiin tutusti Jack Reynoldsin ja Vic Buckinghamin. Sitten lyhyehkö sivuhuomio Lobanovskista. Jackson pitää Lobanovskin pelityyliä kiinnostavana, mutta ei kuitenkaan varsinaisena TF:nä. Kiovan Dynamosta puuttui kuulemma Cruyffin tapainen avainhahmo, joka olisi kunnolla toteuttanut käytännössä Lobanovskin ideat. Jackson ei mainitse Oleh Blohinia, mutta ilmeisesti ei siis hänkään sellainen ollut. Toki supernopea Blohin olikin kovin erityylinen pelaaja kuin Cruyff. 2.0 -version Pavlo Jakovenko sellaiseksi olisi voinut kehittyä, mutta loukkaantumiset tuhosivat uran. Myh’ailytšenko oli ehkä liian fyysispainotteinen ja kolmosversion Ševtšenko taas enemmän Blohin-kopio. 


Sitten seuraa pitempi yllättävä tarina Tommaso Maestrellin Laziosta, joka voitti scudetton 1974. Jacksonin mielestä Lazion kovaotteiset "fasistiset" pelaajat Giuseppe Wilsonin ja Giorgio Chinaglian johdolla pelasivat Ajaxin tapaista peliä. Tämä on jokseenkin yllättävä väite, johon kaipaisi vahvistusta muualta. Huippuaika jäi lyhyeksi, kun Maestrelli sai vatsasyövän maaliskuussa 1975 ja kuoli joulukuussa 1976. Tammikuussa vielä 1977 kolmas avainpelaaja Luciano Re Cecconi teeskenteli pelleillessään jalokivikaupan ryöstöä ja kauppias ampui tyypin. Uskomatonta, mutta tästä episodista olen kuullut ennenkin. Lazion lento loppui siihen. 


Kirjan lopuksi odotin tuttua yleisesitystä Ajaxin ihmevuosista. Jackson naulitsee Total Footballin syntyhetkeksi 7.12.1966, jolloin Ajax voitti Euroopan Cupin sumupelissä Liverpoolin 5-1. Joukkueen silloinen suurin tähti, Cruyffia vanhempi Piet Keizer ei edes pelannut siinä ottelussa. Jackson lopettaa yllättäen Ajax-tarinan tähän. Jonkinlaisena sivuepilogina kirjassa on vielä kuvaus Volendamista Ajaxiin ponnistaneista Mühren-veljeksistä. Mielenkiintoista tarinaa Gerrie Mührenin Betis-vuosista. Niistä ei ole paljon kerrottu, mutta hän oli ilmeisesti suurikin menestys siellä, mm. vuoden pelaaja Espanjassa. Tosin titteli jää epäselväksi, ainakaan tunnetuinta Don Balónia Mühren ei voittanut. Maajoukkueessahan Gerrie ei enää pelannut kieltäydyttyään MM-kisoista 1974. Jackson sekoilee tässä kohti muutenkin, kutsuu Rafael Gordilloa hyökkääjäksi. Arnold Mührenin pitkä ura oli menestyksekäs, mutta maajoukkueessa vain 23 ottelua, ei koskaan MM-lopputurnauksessa. Onneksi ura huipentui sitten EM-voittoon. 


Erittäin mielenkiintoista tekstiä taas, vaikka hieman pakotettua tendenssimäisyyttä seassa. Sitä Jackson jää itsekin ihmettelemään, miksi Total Football toteutui lopullisesti Alankomaissa, kun esiasteet olivat kukkineet Tonavan ja Rio de la Platan rannoilla. Mutta kun Glasgow'sta vetää suoran viivan Wieniin, niin tarkalleen puoliväliin osuu Amsterdam. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti