Jonathan Wilsonin uutuusteos Kindle-versiona. Wilson on Itä-Euroopan jalkapallon spesialisti ja on sivunnut Unkarin vaiheita jo useasti. Nyt sitten Unkari fokuksessa, jonka Wilson rajaa 1800-luvun lopusta vuoteen 1956 (plus pieni epilogi Amsterdamissa 1962). Silloin Neuvostoliiton kommunistipanssarien murskatessa Unkarin kapinan loppui Wilsonin mukaan myös Unkarin jalkapallon kultakausi. Rajaus on perusteltu monessa mielessä ja varsinkin kirjan dramaturgian kannalta. Pelikentän tapahtumat eivät kuitenkaan aivan tue tätä näkemystä. Flórián Albertin johdolla Unkari pelasi loistavaa peliä 1960-luvulla ja nyttemmin lähes tyystin unohdettua Zoltán Vargaa pidettiin Ajaxissa vakavasti otettavana Johan Cruijffin seuraajana. Unkari sai vielä kasaan Argentiinan MM-kisoihin 1978 hienon joukkueen, mutta joutui onnettomuudekseen typerryttävään alkulohkoon Argentiinan, Italian ja Ranskan kanssa. Nuorien tähtien Tibor Nyilasin ja András Törőcsikin pää ei kestänyt painetta. Törőcsikin tähti sammuikin siihen, mutta Nyilasi teki hienon uran 1980-luvulla.
Teos on siis periaatteessa Unkarin jalkapallon historia, kannessakin Puskásin kuva. Mutta yhtä syvälle Wilson ei nyt pureudu kuin Argentiinan magnum opuksessaan. Periaatteessa seurataan hommaa alusta asti Jimmy Hoganin ja muiden brittien juurruttaessa peliä Tonavan rannoille. Mutta varhaiset tähdet Imre Schlosser, György Orth, Kálmán Konrád ja Alfréd Schaffer saavat suhteellisen kursorisen käsittelyn. Joka tapauksessa 1920-luvulle tultaessa Unkarin jalkapallo oli kovassa maineessa ja katastrofi Pariisin olympialaisissa 1924 oli sitäkin katkerampi. Huonosti valmistautunut joukkue majoittui Montmartrella rottia vilisevässä hotellissa ja hävisi Egyptille.
1920-luvulla MTK oli Unkarin johtava seura, mutta paitsiosäännön muutos ja ammattilaisuus 1926 käänsivät pelin Ferencvárosin eduksi. Ammattilaisuuden takia Unkari ei osallistunut Amsterdamin olympialaisiin 1928. Ne ja Pariisin aiemmat kisat voitti Uruguay, jonne Ferencváros matkusti peliturneelle 1929. Joukkuetta valmensi 1910-luvun tähti István Tóth, jonka Budapestin SS sittemmin teloitti 1945. Vuoden 1929 Ferencvárosin johtava pelaaja oli keskustukimies (centre-half) Márton Bukovi, joka myöhemmin mullisti valmentajana jalkapallon taktiikan pudottamalla sentterin false nineksi. Ferencváros pelasi ensin muutaman pelin Brasiliassa ja voitti sitten Montevideossa Uruguayn maajoukkueen.
Tässä vaiheessa Wilsonin kirja alkaa hajota samalla kun Wilsonin pääpointti hahmottuu. Eniten Wilsonia tuntuu kiinnostavan se, miten nippu unkarilaisia valmentajia vaikutti pelin kehitykseen mm. Etelä-Amerikassa ja Italiassa. Teoksen hieman hämärä nimi viittaa lähinnä heihin. Argentiina-teoksessahan Wilson esitteli Emérico (Imre) Hirschlin ja nyt tässä hän, Dori Kürschner ja tunnetumpi Béla Guttmann pääsevät valokeilaan. Italiassa vaikuttaneista unkarilaisista korostuvat eniten Auschwitzissa kuollut Interin ja Bolognan Árpád Weisz sekä Il Grande Torinon Ernő Erbstein, joka luonnollisesti menehtyi Supergan onnettomuudessa 1949.
Itse Unkarin oman jalkapallon seuraaminen jää sivuseikaksi Wilsonin kerronnassa. MM-kisojen finaalipaikka 1938 tulee kirjassa yllättäen ja perustelematta, vain apuvalmentaja Schafferin vaiheita Wilson seuraa aiemmin. Supertähdet György Sárosi ja Gyula Zsengellér mainitaan vasta semifinaalin kohdalla. Italia-finaalista Wilson ei juuri muusta kerro kuin sopupelispekulaatiosta, koska kaksi muuta tähteä Turay ja Toldi eivät pelanneet. Semifinaalissakin Italiaa vastaan Brasilia jätti pois tähtensä Leonidasin ja Timin. Asiaan ei tule selvää kantaa.
Omalaatuisimmin tarina lähtee rönsyilemään toisen maailmansodan ajaksi. Jalkapallo unohtuu kokonaan ja teos muistuttaa holocaust-dokumenttiteosta. Wilson kuvailee pääosin juutalaisten Guttmannin ja Erbsteinin perheiden vaiheita sota-ajan Budapestissa, mutta mukana on paljon vain löyhästi heihin tai muihin jalkapalloihmisiin liittyviä kohtaloita. Jopa pre-CIA eli OSS sekaantuu Unkarin vastarintaan ennen kuin István Tóth ja Italiassa valmentanut Géza Kertész teloitetaan Nuoliristin ja SS:n toimesta. Sinänsä mielenkiintoista tekstiä, mutta aivan kuin toisesta teoksesta. Ikään kuin kustannustoimittaja ei olisi lukenut käsikirjoitusta.
Sodan jälkeen teksti hieman ryhdistyy, mutta Unkarin suurjoukkueen vaiheista 1950-56 Wilson ei enää oikein uutta irrota. Se tarkentuu, että false ninen dokumentoitu keksijä on Dinamo Zagrebia valmentanut Bukovi, joka 1947 pudotti sentterinsä Dragutin Hripkon keskikentälle. Hripko ei ollut kummoinen pelaaja, mutta MTK:hon siirtynyt Bukovi löysi sitten ihanteellisen toteuttajan Nándor Hidegkutista. Ja loppu on historiaa. Mielenkiintoisessa sivurönsyssä kuuluisan unkarilaisen sopupelijärjestelijän Dezső Soltin tausta paljastuu Dezső Steinbergeriksi, joka ehkä oli Auschwitzissa Mengelen kätyri.
Wilson kehittää hieman huvittavastikin kaikille merkittäville jalkapallojoukkueille unkarilaisen taustan. Hirschl valmensi 1949 Peñarolia, jonka pelaajat muodostivat pääosan Uruguayn maailmanmestaruusjoukkueesta 1950. Guttmann valmensi São Paulo FC:n 1957 osavaltiomestariksi ja juurrutti joukkueeseen 4-2-4 -systeemin apulaisenaan Vicente Feola. Feola valmensi sitten seuraavana vuonna Brasilian MM-voittoon samalla taktiikalla. Perusteltuja näkemyksiä, mutta ei se ainoa totuus voi olla. Höyrypäisimmillään Wilson laskee Englannin MM-voiton 1966 myös unkarilaisten ansioksi, koska Englannin valmentaja Ramsey pelasi 1953 Englannin pakkina Unkarin nöyryyttäessä pelin syntymämaata. Alussa mainittu epilogi 1962 Amsterdamissa on tietysti Euroopan Cupin finaali, jossa Ferenc Puskás tekee Real Madridille hattutempun, mutta häviää silti Béla Guttmannin valmentamalle Benficalle.
Horjahteluista huolimatta taas nautinnollista luettavaa Wilsonilta. Miehen ahkeruus ja arkistojen tutkimissinnikkyys on ainutlaatuista. Englanniksi ei kukaan käsittääkseni kirjoita jalkapallon historiasta tällä hetkellä lähelläkään samaa tasoa. Wilsonin kanssa ei tarvitse olla samaa mieltä, teokset ovat silti kiehtovia. Tätä teosta olisi saanut ehkä viimeistellä vielä hieman lisää, mutta ehdottoman suositeltava tämä on jo tällaisenaan. Jos nyt sitten jalkapallon historia kiinnostaa. Itse en tunne ketään muuta, jota se kiinnostaa, mutta se on varmaan vain minun omaa syytä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti