Tämä kirja on osasyy siihen, miksi sain käsiini Springsteenin Western Stars -levyn niin myöhään. Tilasin kirjan samaan pakettiin Amazonista ja paketti ei sen takia mahtunut postiluukusta sisään. Mittava sohvapöytäteos siis on kyseessä, kovat kannet, A4-koko ja sivujakin lähes 300. Springsteenin elämästä ja musiikista on kirjoitettu hyllymetreittäin, mutta yksittäisten laulujen taustoista vähemmän. Yllättävän monet musiikkikirjoittajat keskittyvät albumikokonaisuuksiin ja tuskin edes mainitsevat laulujen nimiä. Useat lauluihin pureutuvat kirjoittajat tarjoavat omia tulkintojaan laulujen merkityksistä. Itseäni kiinnostaa enemmän laulujen taustat ja millaisissa olosuhteissa ne on kirjoitettu. Springsteenin oma Songs-kirja vuodelta 1998 valaisi tätä aluetta, mutta selvästi Springsteen laskelmoi, mitä uran siinä vaiheessa kannatti julkisuuteen kertoa. Myöhempi omaelämäkerta Born to Run ei kovin paljoa tälle detaljitasolle laajentunut. Ryan Whiten 2014 ilmestynyt Album by Album kuulosti juuri soveliaalta, mutta se osoittautui varsin pinnalliseksi valokuvakirjaksi. Odotukset olivat siis korkealla tarttuessani Brian (ilmeisesti ei sukua John Hiattille) Hiattin teokseen.
Valitettavasti valokuvakirja osittain Hiattinkin teos on. Suuret kuvat vievät runsaasti tilaa tekstiltä. Sinänsä kuvissa on uusiltakin vaikuttavia otoksia kuten kirjan kansikuva, jossa Springsteen nojailee Sunset Stripillä 1975 Born to Runin jättimainos takanaan. Hiatt käsittelee todellakin jokaisen Springsteenin studiolevyn jokaisen biisin. Tekstien pituus vaihtelee, mutta jokaisesta on jotakin. Mukana ovat myös Tracks-kansiolla ja muilla kokoelmilla julkaistut outtaket. Mutta livelevyt eivät kuulu skooppiin, joten sellaiset keskeiset teokset kuin Seeds ja Light of Day jäävät pois. Ainakin yksi studiolevytyskin jostain syystä puuttuu. The Ghost of Tom Joad -levyn kaksiminuuttinen päätöskappale My Best Was Never Good Enough. Se on ehkä Springsteenin tuotannon surkein biisi, mutta juuri siksi siitä olisi kiinnostavaa jotain kuulla. Toinen kalkkuna Pony Boy on kyllä mukana.
Hiatt viittaa Songs-kirjaan ja on haastatellut Springsteeniäkin. Pääasialliset lähteet ovat kuitenkin Springsteenin yhteistyökumppanit, joilta irtoaa vaihtelevasti anekdootteja taustoista. Ehkä odotukset olivat kuitenkin liian suuret, kovin paljon uusia pointteja ei tunnu ilmaantuvan. Tässä luettelonomaisesti omia poimintojani annista.
Mary Queen of Arkansas -teoksen nimihenkilö saattaisi näköjään olla transvestiitti. Toisin kuin 4th of July, Asbury Park (Sandy) :ssä kerrotaan, Asbury Parkissa ei poikkeuksellisesti järjestetty ilotulitusta itsenäisyyspäivänä 1973. Samassa laulussa jahdataan tyttöjä Asbury Parkin boardwalkin alla, mutta Vini "Mad Dog" Lopezin mukaan he eivät siellä taatusti liikkuneet. Lautojen alla oli rottia ja ryösteleviä spugeja. Badlandsin "lights out tonight" viittaa New York Cityn suureen sähkökatkoon 1977. Max Weinbergin mielestä Candy's Roomissa on Barry White -vaikutteita. Springsteen teeskenteli tietävänsä autoista jotain, mutta Racing in the Streetin tekstissä on paha virhe. Fuelie heads eivät sovi 396:een, pitäisi olla 283. Hiattin mukaan It's a Shame -outtaken riffi on Prove It All Nightista, mutta minusta se kuulostaa edelleen enemmän The Promised Landiltä, niin kuin kirjoitin The Promise -boksin arviossa.
Hiatt ja tuotantoapulainen Neil Dorfsman eivät tykkää The Price You Paysta, molemmilta huonoa arvostelukykyä. En olisi uskonut, että akustisen Nebraska-levyn Open All Nightissa on sähkökitara. Nyt kuunneltuna se on tietysti selvää, ilmankos se on aina niin hyvältä kuulostanutkin. Steve Van Zandt näkyy vastustaneen Tunnel of Loven "ei-poliittisuutta". Itselleni tuntemattoman Lou Christien mainitaan antaneen vaikutteita Brilliant Disguiseen ja Two Facesiin. Kaikki haastatellut osapuolet tuntuvat pitävän Human Touchia kehnona albumina. Itse en ole ronkeli kitarasoundeille ja levyllä on kuitenkin useita loistavia sävellyksiä. Hiattilta näppärä huomio, että The Big Muddy muistuttaa Chris Whitleyn Living With the Law -levyä.
Toinen yllättävä yhteys löytyy Lonesome Dayn ja The Del Fuegosin It's Alrightin väliltä. Olen hillitön Del Fuegos -fani, mutta tuo on jäänyt huomaamatta. Springsteen itse arvioi The Rising -levyn saaneen eniten vaikutteita Beatlesilta. Se voikin olla yksi syy, miksi en levystä välitä. Magic-levyn mestariteosta You'll Be Comin' Down Weinberg pitää yhtenä kaikkien aikojen suosikkinaan, loistavaa. Hiattin mukaan Livin' in the Future muistuttaisi Gary US Bondsille tehtyä Out of Workia, sitä en niele.
Mukava teos kokonaisuutena, mutta ei kuitenkaan mikään definitiivinen tapaus. Paljon enemmän laulujen taustoista pitäisi saada irti. Sean Penn teki Highway Patrolman -laulusta kokonaisen elokuvan. Ehkä Springsteenin parhaista lauluista pitäisi jokaisesta kirjoittaa kokonaisia kirjoja. Niinhän Greil Marcus on tehnyt Dylanin Like a Rolling Stonen kohdalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti