Claude Chabrol: Les Noces Rouges

Klassinen kypsä Chabrol-leffa vuodelta 1973, tuhoisaa porvarillista intohimoa pikkukaupungissa. Hitchcock-tyylistä musiikkia, Citroenin iso kissa keskeisessä roolissa. Varsinainen esikuva selvästi Double Indemnity, miksei myös James M. Cainin muut tarinat Postimiehestä alkaen. Hallittua perinteistä kerrontaa, viimeisellä kolmanneksella sitten groteskimpaa irrottelua. Michel Piccoli jälleen onnistuu hillittömästi hillittynä elostelijana ja Stéphane Audran aina yhtä kuuma. Claude Piéplu ehkä vetää korruptoituneena poliitikkona aisankannattajan roolin överiksi, mutta sekin sopii hyvin Chabrolin tyylilajiin. Poliisihahmot jälleen omituisen hilpeitä. Chabrolin uran paras yhtenäinen kausi loppui tähän elokuvaan, hienoja leffoja syntyi myöhemminkin, mutta vain satunnaisesti.

Claude Chabrol: Juste avant la nuit

En muista ennen nähneeni tätä Chabrolia, mahdollisesti variaatio viisi vuotta aiemmasta japanilaisesta Mikio Narusen elokuvasta. Loistava avaus, syksyisessä Pariisissa kamera-ajo kerrostalohuoneistoon matkii Hitchcockin Phoenix-aloitusta Psychossa. Seuraavaksi kuvaan tulee sadomasokismia ja alaston An(n)a Douking, tuuheatukkainen Melville-tähti. Tarina perustuu Edouard Atiyahin romaaniin, Chabrolille läheistä Highsmith-tunnelmaa on tässäkin elokuvassa. Suurin osa elokuvasta koostuu murhaajan näkökulmasta tapahtumiin murhan jälkeen. Todella hieno baarikohtaus hikisestä viskinjuonnista murhan jälkeen. Upeita autokohtauksia Jaguarin ratin takaa. Jännite hieman löystyy alun jälkeen, ei tämä Chabrolin parhaita ole, kyseessä psykologinen draama pikemminkin kuin trilleri. Näyttelijätyö on ilmiömäisen hyvää, Michel Bouquet, Francois Perier ja Stephane Audran superlatiivisia. Erittäin nautinnollinen epäsovinnainen poliisihahmo. Musta huumori ei kuitenkaan toimi parhaalla mahdollisella tavalla. Nostalgisia kohtauksia 70-luvun alun leikkiautoratatuotteista, samanlaisia ne olivat Suomessakin.  Loppupuolen tapahtumat eivät kovin uskottavia, murhaaja pakkomielteisesti haluaa tunnustaa tekonsa ja läheiset ymmärtävät tekoja aivan liikaa. Pohjoismaisesta luterilaisesta näkökulmasta tässä mennään täysin moraalittomalle dostojevskilaiselle alueelle, josta ei voi selvitä ilman tukevaa rangaistusta. Aivan lopullinen ratkaisu on sitten ymmärrettävä ja tyydyttäväkin, mutta se ei tarpeeksi kompensoi aiempaa horjahtelua. Hyvin mielenkiintoinen elokuva, mutta ei todellakaan aivan Chabrolin tuotannon kärkeä.

Nøgne Ø Bitter, hanaversio

Norjalainen bitter isommasta astiasta on paljon humalaisempi kuin taannoin kokeiltu pulloversio, joka ehkä olikin päässyt ikääntymään. Samea keltainen olut on hyvin IPAmainen, katkeroa leimallisesti, vähän sitrustakin, 4,5-prosenttisena toimii hyvin sessio-oluena. Runko on kohtuullisen tanakka, mutta negatiivisempaa vivahdetta tulee nahkeudesta, tämä saisi olla paljon raikkaampi. Katkeroisuus on myös suhteellisen lyhyttä, jälkimaku ei kauaa kestä. Kokonaisuutena mukava olut, mutta ei mikään huipputapaus. Hienoa sentään saada Nøgne Øltä selvästi maltaalta ja humalalta maistuvaa juomaa, monissa viimeaikaisissa tuotteissa niistä ei ole ollut jälkeäkään. Baarissa melkoisesti amatöörejä jo kolme päivää ennen vappua. Oluthuone Leskinen, 28.4.2011.

Thaddeus O'Sullivan: Into the Storm

Pienimuotoinen tv-elokuva Churchillin vaiheista toisen maailmansodan aikana. Käsittääkseni tämä on jonkinlainen jatko-osa, mutta toimii kohtuudella yksinkin. Kehyskertomuksena kesä 1945, Winston polskii Biskajanlahdessa ja valmistautuu yllättävään vaalitappioon. Takaumina dramaattiset hetket toukokuusta 1940 lähtien. Varsin perinteistä kerrontaa, paneutunutta näyttelijätyötä (poislukien Rooseveltin esittäjä), asiallinen ote, väistämättä episodimainen. Mitään erityisen uutta ei tule esille, mutta parhaissa kohdissa on hyvää vetoa. Huippukohta on heti alussa Dunkerquen odottamattoman onnistunut evakuointi, Battle of Britainiin ei saada samaa tunnetta ja sitten amerikkalaiset ottavatkin ohjat. Teheranista ja Jaltasta olisi saanut värikkäämpääkin aineistoa. Omituisesti De Gaulle ja Eisenhower puuttuvat kuvasta. Montgomery ja Harris pudotetaan melko statisteiksi ja Attleen kuvaus on yllättävän sympaattinen.

Schalke - Manchester United 0-2

Schalke on yllätysjoukkue, kovin tähdettömältä joukkueelta vaikutti tällä tasolla, toppari Höwedes vielä puuttui. Ei peli kulkenutkaan yhtään, ManU hallitsi peliä täysin, vaikkei selvästikään pelannut edes täydellä innolla. Paikkoja syntyi helposti, mutta keskittymiskykyä puuttui, Hernandez hukkasi useita maalitilanteita, Neuer torjui vielä useampia. Raul näkymätön eikä latinotaitoa löytynyt Edulta, Farfanilta tai Juradoltakaan. 67. minuutilla Rooney vapautti hienosti Giggsin keskeltä maalintekoon ja hetkeä myöhemmin Rooney rankaisi lisää lähes samantapaisella kuviolla Hernandezin syötöstä. Karmeita puolustusvirheitä, Schalke täysin avuton. Suurin saksalaistähti katsomon puolella, Günter Netzer.

Holt Maplemoon

Pääsiäispäivän toinen ESB, tämä 4,8%. Vaahteraolut Manchesteristä, alaotsikkona mystical maple ale. Ehkä kanadalaista vaahterasiirappia sitten hieman hunajamaisessa maussa, tuskin itse puuta mukana, vaikka jotain puumaisuutta ehkä aistittavissa. Cascade-humala ei oikein pure. Liian makeaa, ei tarpeeksi hedelmää eikä mallasta. Ei kovin onnistunut suoritus. Oluthuone Leskinen, 25.4.2011.

Cotleigh Long-Eared Owl, real ale

Petolintuteemaa rakentava Cotleighin panimo Cornwallin niemimaalta tarjoaa nyt extra special bitteriä. Punaruskeaa, hieman sameaa, reilusti vaahtoa, leipää, hedelmää. Pistävä todella terävä katkeropuraisu. Näin runsas humalointi bitterissä hieman harvinaista brittioluessa, lähes amerikkalaiseen tyyliin. Runko on kuitenkin ohut, ei kovin pehmeääkään, jonkinlainen pahvisuus päällimmäinen maku. Alkoholia 4.9%. Oluthuone Leskinen, 25.4.2011.

Esox Bretta #2

Uusi versio, tai kypsyneempi yksilö, oululaisesta happamasta kotioluesta, joka vakuutti viime joulukuussa. Alkoholia nyt jo 10%, satulahiki ennallaan, happamuus hienostunutta hedelmän seassa. Pehmeää, juotavuus huippua, alkoholi ei maistu käytännössä mitenkään, pelkästään mahassa lämpöä lisäävänä elementtinä. Tämä on edelleen hämmentävän hyvää, voisi kuvitella että kaupallinen versio uppoaisi globaalisti Orval-fanien keskuudessa. Tämähän ei missään nimessä ole Orvalin kopio, saanut vain vaikutteita siitä. Ensimaistelussa olut tuntui hieman makealta, niin kevyesti nytkin, mutta ehkä olut on hieman kuivunut.

Svaneke Catch 22

Bornholmista Joseph Hellerin esikoisen mukaan nimettyä mustaa olutta. Etiketissä selitetään kunnon oluen olevan ratkaisu, jos joutuu termin mukaiseen tilanteeseen. Kuiva olut, lähempänä schwarzia kuin dunkelia tai tummaa tshekkilageria. Paahteisuutta paljon, katkeroa vähemmän. Melko lähellä panimon jouluolutta, mutta ehkä hieman ryhdikkäämpi. Periaatteessa mukava olut, mutta liian yksioikoinen. Ostopaikka Oulu, Välivainion Alko.

Esox Vadelmavaniljaskotti

Ekstreemimpää tavaraa Oulun kotiolutrintamalta. Scotch aleen puolankalaisia (?) vattuja lisätty jälkikäymisen aikana 53 grammaa per litra, vaniljatankokin sekaan. Maltaita on laidasta laitaan ja Goldings-humalan lisäksi "omaa" satoa. Omasta humalasta kysäisin Esoxilta, sellaista tosiaan on mukana, mutta ilmeisesti kohtuullisen vähän. IBUja luvataan 26, alkoholia noin 7%. Maku on pehmeä, makea, mutta todellakin enemmän marjainen kuin siirappinen. Belgityylistä marjaoluiden happamuutta ei juuri havaittavissa. Nahkea vadelma kääntyy hieman kuivaksikin, ei kuitenkaan kovin katkeroiseksi. Tätä voi pitää lähes hienostuneen hillittynä maustettuna oluena. Tavoitteena oli tiettävästi makeampi jälkiruokaolut, mutta omaan makuuni tämä toimii tällaisena paremmin. Skottiale jää aika kauas taustalle, mutta maltainen pohja kantaa mausteet kunnialla.

Bath Ales Dark Side

Uusi nimi, uusi pullo, silti hyvin samanlainen olut kuin panimon Dark Hare. 4%, paahteinen stout, Fuggles-humalaa. Verrattuna äskeiseen Shepherd Neamen yhtä kevyeeseen stoutiin tämä tuntuu ohuemmalta, yksiulotteisemmalta ja vähemmän humaloidulta. Paahtomallas ei kanna riittävästi, maku pysähtyy ja kääntyy nahkean leipäiseksi, jopa pahviseksi. Sitkeästi Suomeen tuodaan kalliita, mutta silti pullomuodossa pettymyksiksi kääntyviä brittioluita. Maitokaupparaja on tietysti ongelma, mutta tähän hintaan luulisi löytyvän ryhdikkäämpiä oluita muualtakin, jopa USA:sta. Ostopaikka Kajaani, K-Citymarket.

Hacker-Pschorr Hefe Weisse

Saksalaisen oluen päivän kunniaksi baijerilaista hefeweizenia, samalla myös terassikauden avaus lankalauantaina. Sameaa, lähes paksua hefeä. Makeaa banaania, nahkeaa persikkaa, kohtuullisen makea perustuntuma. 90-luvulla tykkäsin aika lailla ensimmäisistä juomistani baijerilaisvehnistä, mutta nykyään vehnäoluen esterinen ja neilikkainen yleismaku tuntuu lähes poikkeuksetta kevyesti vastenmieliseltä. Tämä ei kohoa Schneiderin tai Ayingin parhaiden vehnien tasolle, yksiulotteisempi ja saisi olla kuivempikin. Todella täyteläisen juoman juotavuus ei ole korkea, mutta paksussa mönjässä on myös myönteisiä ulottuvuuksia. Ostopaikka Oulu, Välivainion Alko.

James Ellroy: Blood's a Rover

Kalifornialainen rikoskirjailija James Ellroy osui tarkkuuskiväärillään häränsilmään 1987 romaanilla The Black Dahlia. Sitä täydentänyt LA Quartet ja seurannut Underworld USA -trilogia ovat käytännössä samaa seitsemän osan jättimäistä kokonaisuutta, joka on mullistanut totaalisesti koko alan. 40-luvun Los Angelesista on hitaasti siirrytty kattamaan koko USA:n kohtalonvuosia, samat henkilöt siirtyvät romaanista toiseen. Tämä 2009 ilmestynyt 600-sivuinen järkäle on siis trilogian kolmas osa ja nyt ollaan edetty Nixonin ensimmäiseen kauteen. Jo nimi on nerokas, lainaus brittirunoilija A.E. Housmanilta. Rikoskirjallisuuden suvereeni demon dog ei tunnu antavan periksi, staccato-tyyli on entistäkin pelkistetympää ja aiempien osien salaliittofiilis avautuu nyt aluksi hieman yleisemmäksi näkymäksi, mutta armottoman nihilistinen asenne ei laimene tippaakaan. Ellroylle on ehditty jo kirjoittaa monenlaisia kunnianosoituksia ja parodioita, mutta mestari pysyy omassa luokassaan. Tapahtumat liikkuvat pääasiassa Las Vegasissa ja Los Angelesissa, mutta väkivaltaiset operaatiot eskaloituvat Karibiallekin. Nixon jää taustalle, otteensa menettävä J. Edgar Hoover on vielä keskeisesti kuvioissa, samoin Howard Hughes. Tapahtumat ajoittuvat Robert Kennedyn murhan ja Watergaten väliin. Se on jonkinlainen draamallinen ongelma, trilogian aiemmissa osissa panokset olivat korkeampia, nyt melkein dramaattisinta on epämääräinen rahanpesuoperaatio Dominikaanisessa tasavallassa. Loppupuolella Ellroy keskittyykin enemmän yksilötarinoihin, patologiset kipeät naissuhteet nousevat esiin Ellroyn omasta elämästä jo tutulla tavalla. Ellroyn näkemys ei ehkä ole täysin uskottava, mutta trillerinä teos rullaa valtavasta koostaan huolimatta kohtuullisesti. Entisen toistoahan tämä on tavallaan, mutta silti omituisen elastisen kuohkeaa edelleen. Yskimistäkin on, useat päiväkirjaotteet lähes kaikilta henkilöiltä eivät tunnu uskottavilta ratkaisuilta. Teksti rönsyilee nyt tavallista enemmän ja tarina liikkuu hitaammin kuin Ellroyn parhaina päivinä. On pakko myöntää, että väsymys iski suunnilleen puolessa välissä. Luin kirjaa usean kuukauden aikana ja loppu piti vetää lähes väkisin maaliin. Lähes lopussa on merkillinen lähes tietokirjamainen osuus keskeisten henkilöiden historiasta. Tämä osa hyppää pahasti esille, se olisi voinut olla aivan alussa tai jättää pois kokonaan, nyt se tietenkin selventää aiempien tapahtumien epämääräisyyttä, mutta ei varsinaisesti tyydytä lukijaa. Tämä romaani ei siis ole edeltävien tasoa, Ellroyn olisi varmaan vähennettävä aineistoa ja varsinkin henkilöitä jatkossa. Ellroyn nykyinen tyyli voisi sopia paremmin suppeampiin tarinoihin. Voi kuitenkin epäillä, että seuraavaksi on tulossa magnum opus Watergatesta ja Nixonin hillittömyydet nostetaan useampaan potenssiin.

Anchor Porter

Anchorin porter on tuttu olut pitkältä ajalta, mutta huomasin etten ole blogiin sitä arvioinut. Ilmeisesti olut ei ole ollut Alkon valikoimissa ennen tätä kevättä. San Franciscon pioneerivalmistamo ei harkitsematta uutta tuotetta päästä markkinoille. Tästäkin 1974 lanseeratusta porterista huokuu ehdoton laadukkuus. Hyvin paahtomaltainen kuivahko täyteläinen porter, kaikki osa-alueet ovat kunnossa. Alkoholia on 5,6%, se tuntuu juuri oikealta tähän tyylilajiin. Lievää maitohappamuutta, hieman makeuttakin kahvimaisuuden sivussa. Ostopaikka Oulu, Välivainion Alko.

Oakham Inferno

Pitkänperjantain teemoja sivuavasti nimetty golden vehnäale Peterborough'sta, hedelmäisen täyteläinen, pihkaista mausteisuutta, keskivahva katkeroisuus. Ei yhtä nautittava kuin saman panimon yhdellä humalalla (Citra) maustettu olut, tässä sekoitus Washington Staten Yakima-laakson humalia. Tämä voisi olla kevyempi (4,4%) versio panimon kristillisemmästä Bishops Farewellistä, muistikuvat siitä melko samanlaisia. Tasapainoinen, mutta ehkä keskitasoisen yllätyksetön tyylilajissaan. Ostopaikka Oulu, Kaakkurin K-Citymarket.

Shepherd Neame Double Stout

Uusi tuttavuus Kentin perinnepanimolta, apilaetiketti viittaa irlantilaiskytkökseen, olut onkin kai jokin St. Patrick's Day -spesiaali. Shepherd Neame on viime vuosina tuntunut hieman väsähtäneeltä panimolta, mutta nyt virtaa on havaittavissa. Ironisesti tuplastoutiksi nimetyssä mustassa oluessa on vain 4% alkoholia, tämä voisi tyyliltään olla pikemminkin mild. Hyvin paahteinen mallastuntuma, kahviakin todella vahvasti, miksei tummaa suklaatakin. Loppuvedossa on runsaasti kuivaa katkeroisuutta, joten sikäli mennään mildin rajoista ulos, vaikkapa sitten kevyen kuivan stout/porterin puolelle. Toimii hyvin suklaan kanssa. Englannissa kyetään perinteisesti synnyttämään runsaasti makua vähäisen alkoholin oluisiin, niin tässäkin pulloversiossakin, olisi todella mielenkiintoista kokeilla tätä riilinä. Shepherd Neamen vahvempi Original Porter on riilimuodossa ikisuosikkejani. Ostopaikka Oulu, Kaakkurin K-Citymarket.

Spendrups Pistonhead Low Ridin' Lager

Ruotsalaisen jättipanimon mäntäolut on saapunut suomalaisiin maitokauppoihin. Haaparannasta olen aiemmin kantanut pettymykseksi osoittautunutta Hot Roddin' Lageria. Tässä on samantyyppinen nimi, eikä makukaan kovin erilaiselta tunnu. Magnum-, Fuggles- ja Amarillo-humalia pitäisi keitos olla ladattu täyteen, mutta ei niistä isompaa havaintoa synny. Peruslageria enemmän makeaa mallasta, joka on tympeän pahvista, ei mitään raikkautta. Periaatteessa pehmeä tuntuma, humalaa on normijuomaa enemmän, mutta kokonaisvaikutelma on nahkeassa makeudessaan epämiellyttävä. Ostopaikka Oulu, Värtön K-Market.

Steven Soderbergh: Ocean's Thirteen

Ocean's 11 oli mukava Frank Sinatran Rat Pack -leffa 60-luvun alussa Las Vegasin poikamaisesta viattomasta meiningistä. 2000-luvulla elokuva poiki remakeina heist movie -sarjan, joista ensimmäisessä tuoreesti ajanmukaistettiin tunnelmaa. En ole varma, näinkö koskaan Ocean's Twelve -jatko-osaa, mutta nyt taatusti ensimmäistä kertaa nähtävänä remaken toinen sequel. Paljoa alkuperäisestä hengestä ei ole enää tallella, musiikki sentään rullaa mukavasti. Muutama suora Sinatra -viittaus. Huumori pinnassa, juuri mitään suspensea ei ole jäljellä. Kasinon puhdistusta valmistellaan loputtoman tylsästi, käsikirjoitus olematon, ei edes minkäänlaista kliimaksia. Onttoutta yritetään peittää nopealla rytmillä, ristikuvilla, split screenillä ja ällistyttävällä tähtinäyttelijäsikermällä, josta Ellen Barkin ikinuorena nousee ainoana muistettavana hahmona esiin. Huonolla tavalla sarjakuvamainen elokuva, henkilöhahmoissa ei ole mitään tarttumapintaa. Soderberghin CV:n matalaotsaisin rimanalitus mitä ilmeisimmin.

Tenute Collesi Imper Ale Ego Bionda

Italialaiset tekivät sen taas. Alkon kassaneiti intoutui spontaanisti kommentoimaan pullon "ihanaa" ulkonäköä ja hämmentyi kuullessaan kaunokaisen olevan rahvaanomaisesti olutta. Kainuulaisen substanssimiehen odotukset putosivat samalla hetkellä aiempaakin alemmaksi. Korean ulkonäön takaa yhä harvemmin löytää kunnon sisältöä. Pienpanimo on Apecchiossa, pikkukylä sisämaassa keskellä maata San Marinon ja Perugian puolivälissä. Samea oljenvärinen olut, belgihiivaa, witbier. Mausteita ei heti havaittavissa, banaanimaisuudella kokonaisuus kääntyykin hieman hefeweizenin suuntaan. Witbieriksi tämä on melko vahvakin (6%), kohtuullisen yksiulotteinen. Positiivisella tavalla kohtuullisen kuiva, mutta taas tulee mielikuva, että Italiasta olisi löytynyt mielenkiintoisempaakin, varsinkin kun hinta näytti olevan aivan posketon. Alkon tökkäämässä tarrassa mainitaan ohran lisäksi vehnä, mutta alkuperäisen etiketin listassa on zuccheron, lieviton ja luppolon ohella vain malto di orzo, joten olisiko vehnää mukana ollenkaan? Leimallisesti vehnäoluelta tämä kuitenkin maistuu. Lämmetessä olut vaimenee entisestään, ei rohkaise uusintakokeiluja. Ehkä kassaneiti olisi tykännyt sisällöstäkin, mistäpä sen tietää. Ostopaikka Oulu, Linnanmaan Alko.

Esox Charoli Pale Ale

Voimakkaasti vaahtoava pähkinäale Pyykösjärveltä. Esox mainitsi itse voimakkaasta hiilihapotuksesta, joten osasin varautua kuohuihin. Charoli on intialainen pähkinätyyppi, jolla jenkkihumaloitua (Amarillo, Cascade) kevyttä (3,5%) pale alea on maustettu, pähkinät paahdettuja. Ratkaisu on mielenkiintoinen, sitruksinen humala on selvästi esillä, mutta pähkinä (tai maltaat) leikkaa sitä hillitysti makeammaksi tai leipäisämmäksi. Vastaava vaikutus olisi ehkä saatu aikaan runsaammalla mallasmäärällä, mutta nyt siis saadaan tasapainoa lähes Pekka Puskaa tyydyttävällä alkoholipitoisuudella. Leimallisesti hedelmäinen tämä ei ole. Olut on kohtuullisen kirkas vaahdon alla, hiivat on pullon pohjalla. Voimakas hiilihappoisuus ei siis ole välttämättä suunniteltu ominaisuus, mutta erityisemmin se ei makua tunnu haittaavan, se on pelkkä käyttöliittymäongelma. Ehkä juotavuus pitemmässä sessiossa voi kärsiä hapokkuuden takia. Mallasreseptissä on vehnää, sahtimallasta ja kahta eri karamellimallasta, keitos oli ilmeisesti kertaluonteinen inspiraatio käsillä sattumalta olleiden raaka-aineiden pohjalta. Jälkimaku ei ole erityisen pitkä, omaan makuuni tätä olisi voinut humaloida vielä huomattavastikin rankemmaksi. Hiivojen noustessa pullon pohjalta maku hieman tuntuu mausteituvan lisää, raikkaus vähenee. Selvästi kokeellinen tuotos, mutta nautinnollinen maisteluolut tämäkin on, kädenjäljen tuntuminen on pelkkää plussaa. Valmistajan omaa itsekritiikkiäkin netistä löytyy.

Esox Suodattamaton Pils

Pyykösjärveltä kajahtaa! Oululaisen kotiolutkomeetan ja naapuribloggaajan Esoxin uutta tuotantoa. Keltainen samea olut, vaahtoa kohtuudella. Suhteellisen vähän hiilihappoa, liukas ja pehmeä tuntuma, melko humalainen, mutta myös makeahko. Jälkimaussa on humalaa melko pitkästi, männynneulasiakin tai jotain vastaavaa mausteisuutta aistittavissa. Pohjoissaksalaiseksi pilsiksi tämä ei ole tarpeeksi kuiva, hedelmäinen makeus lähestyy enemmän baijerilaisia kellerbierejä, sinne tietysti suodattamattomuuskin vie mielikuvia. Tämä on tehty keittomäskäyksellä, se on perinteinen teutoonimenetelmä, harvinaistumassa nykyään. Humalat ehtaa joukkoa nekin, Hallertau Perle, Hersbrücker ja Mittelfrüh, IBUja valmistajan mukaan noin 50. Alkoholia 4,8%. Mallastäyteläisyys on kohtuullinen, varsin tasapainoisena tätä voi pitää. Näille oluille on jo tullut melkoisia odotuksia, mutta ne ei nytkään pettymystä. Harvinaisen maukas olut tyylisuunnassa, joka ei ymmärtääkseni ole helpoimpia.

Cotleigh Buzzard, real ale

Todella vahvasti vaahtoa pumpusta pukkaava real ale, pinttini jäi ilmeisesti tuoreen tynnyrin viimeiseksi, jonka Mikko-baarimestari sai kiskottua esille. Hiivassa tai hiilihapossa kai nyt jotain mennyt eri tavalla kuin Strömsössä. Leskisen hankintaosasto kai oli saanut tämän caskin muutaman muun ohella Helsinki Beer Festivalin yhteydessä. Itse en festivaalilla kyllä huomannut Cotleighin oluita. 4,8-prosenttinen dark ale muistuttaa jonkin verran panimon punanenäistä jouluolutta. Todella leipäinen ensituntuma, ei täysin miellyttävä, keksisyys kääntyy puumaisuuden kautta lähes pahvisuudeksi. Paahteisuutta saisi olla enemmän, makean hedelmäinen mallas vahvistuu, humalaakin nousee lopussa vienosti esille. Riilimielessä tämä ei täysin iskussa tunnu olevan. Oluthuone Leskinen, 18.4.2011.

Mikkeller BrewDog I Hardcore You

Kypsää hedelmää ja pureskeltavampaa vihannesta, pehmeän sulava viskositeetti ja humala nousee terhakasti esiin. 9,5-prosenttinen tanskalainen Skotlannissa pantu tupla-IPA toimii aika hyvin, mutta kilpailu on nykyään kovaa, ei tämä kovin ainutlaatuisena nouse massasta esille. Oululaisena baarioluena ilmiömäisen hieno tapaus, mutta valveutuneena pitkän linjan harrastajana tämmöistä on tullut juotua jo ehkä liian monta kertaa. Sikäli mielenkiintoinen tilanne, että olutta ei näkynyt baarin tarjonnan liitutauluilla. Teurastajaburgeria kesyttäessäni huomasin, että läheisen pöydän herrasmies maisteli tätä olutta, ennakkoluulottomien olutharrastajien määrä Oulussakin on koko ajan kasvussa. On tosin myönnettävä, että vihjeitä oluen saapumisesta huomasin jo aiemmin baarin Facebook-sivulla. Hinnoittelu miellyttävän suurpiirteisesti baarin muiden BrewDogien seassa 6,50€. Selvästi tanskalaisempi ote kuin BrewDogin omissa oluissa. Tämä on nahkeaa, ei tuoreen sitruksista. Paras osa on nautinnollinen tukeva ja kestävä jälkimaku, vihanneksinen sivumaku häipyy nielaisuja lisäämällä. Nettiselailun perusteella tämä olut on sekoitus Mikkellerin I Beat yoUsta ja BrewDogin Hardcore IPAsta. Sekoituksen jälkeen kuivahumalointikierroksia on lisätty. Siihen suhteutettuna oluen katkeroisuus on yllättävän kevyt, varsinkin pihkaisuus on kadonnut. Sekoittaessa kokonaisuus on tässä hämmentävästi vähemmän kuin osien summa. Bar & Grill Kauppuri 5, 18.4.2011.

BrewDog Alice Porter

Oulun superlatiivinen burgergastropub on jo vuoden vanha ja vauhti vaan kiihtyy. Nuorta energiaa on ollut ilo seurata. Taas uutta tarjontaa kaikenlaista nähneelle oluthörhöllekin. Skottilainen balttiporter pureutuu lihan sekaan tanakasti ja pehmeä paahto korreloi hienosti barbecuemausteiden kiihdyttäjänä. Aberdeenin poikien etikettiteksti lupaa suklaata ja hedelmää, ne eivät tässä käyttötapauksessa nyt tulleet itsestäänselvästi esiin, vaikka selvästi makeahko tämä on. 6,2-prosenttinen olut on mukavan täyteläinen ja kaikin puolin toimiva. Erityisemmin tämä ei balttiporteria leimallisesti muistuta, mutta kuka välittää. Bar & Grill Kauppuri 5, 18.4.2011.

François Truffaut: Fahrenheit 451

Näin tämän elokuvan viimeksi noin 30 vuotta sitten. Truffaut'n uralla suhteellisen poikkeuksellinen erikoistapaus, persoonallisempaa otetta löytyy vasta lopusta. Kyseessä tulkinta Ray Bradburyn antiutopiasta, kuvattu Englannissa. Puhutut alkutekstit hätkäyttävät, senkin merkitys tarkentuu vasta myöhemmin. Kuvaaja myöhempi mielenkiintoinen ohjaaja Nicolas Roeg, se ei ehkä korostu elokuvassa. Bernard Herrmannin musiikki on hyvin Truffaut'n kotijumala Hitchcockin tyylistä, mutta sopii hyvin tunnelmaan. Scifi-elokuva näyttää paradoksaalisesti todella vanhentuneelta, 60-luvun betoni-Englanti ja puhelintekniikka äärimmäisen alkeellista. Pientä ennakointia tosi-tv-kuvioista. Totalitaarisessa natsikommunismissa palomiehet eivät sammuta paloja vaan polttavat kirjoja. En tykännyt elokuvasta erityisemmin aiemmin, eikä kolahda kunnolla nytkään. Näyttelijäsuoritukset kankeita ja tunnelma muutenkin steriili, toki se on varmaan ollut tarkoituskin. Lopussa optimistisempaa vastarintahenkeä, mutta sekin kääntyy liian idealistiseksi. Hienoja yksityiskohtia palavista kirjoista, mukana Truffaut'n omia suosikkeja, huomio kiinnittyy mm. nykyään varsin unohdettuun kirjailijaan nimeltä Walter Tevis. Roeg tulkitsi Tevisin The Man Who Fell to Earthin 70-luvulla, pääosassa David Bowie.

Budels Meibock

Tämä hollantilainen hanaolut saattaa olla sama kuin äskettäin Alkon valikoimaan saapunut Lentebock. Alkoholia samat 6,5%. Järkyttävän kylmää, metallista, mausta vaikea saada otetta. Hunajainen nahkea hedelmäisyys nousee esiin, ohut maltaisuus taustalla, makeutta hillitysti. Humalan katkeroisuus oluesta puuttuu tyystin. Kovin vaisu vaikutelma tästä jää, ei tavoita saksalaisten bockien hyviä ominaisuuksia, eikä tarjoa tilallekaan mitään mielenkiintoista. Oluthuone Leskinen, 14.4.2011.

Nicholas Ray: In a Lonely Place

Kulttiohjaaja Rayn elokuva käynnistyy tunnelmallisena noirina, öisen Los Angelesin neon-valot välkkyvät avoauton kyydistä. Sitten elokuva näyttää kääntyvän Hollywoodin sisäpiirin avainteokseksi, mutta lopullinen tulos on jonkinlainen neuroottinen rakkauskertomus. Olen joskus lukenut pohjalla olevan Dorothy B. Hughesin romaanin, joka on tosikkomaisempi Patricia Highsmithin teoksia ennakoiva murhaajatarina. Rayn elokuva on paljon moniulotteisempi, mutta myös hajanaisempi ja lopulta ei kovinkaan tyydyttävä. Tämä on ehkä ensimmäinen elokuva, jossa Humphrey Bogart näyttää ikäiseltään väsähtäneeltä keski-ikäiseltä (49 v) mieheltä. Suoritus heijastanee moneltakin suunnalta Bogartin omaa ristiriitaista persoonaa, mutta silti se ei ole minusta onnistunut. Ohjaajan levoton vaimo Gloria Grahame on sopivan häilyvä epämääräiseen naispääosaan. Bogartin hahmon syyllisyydellä leikittely ei ole tarpeeksi nokkelaa, visuaalisestikaan elokuva ei ole noirin parhaimmistoa. Äärimmäisen mielenkiintoinen elokuva silti.

BrewDog Punk IPA, real ale

Skotlantilaisten nuorten miesten panimo on kasvattanut muutamassa vuodessa melkoisen brändin. Oulussakin riililanseeraus kiskottiin käsistä välittömästi, Leskisen Tommi-baarimestarin mukaan cask ei ole tyhjentynyt hänen aikanaan yhtä nopeasti aiemmin. Tiskillä voi todeta lähes kaikkien juovan Punk IPAa. Tämä panimon ensimmäinen olut on jo nähnyt monta eri versiota, ensimmäinen pulloversio ei välttämättä erityisesti innostanut. Uudemmat hanaversiot ovat olleet parempia, äskettäin Leskisessäkin esiintynyt keg-olut oli todella nautittava. Tässä real-tulkinnassa on taas uusia piirteitä, pehmeyttä tulee mukavasti, tämä on selvästi hedelmäisempi kuin aiemmin. Sitruksen ohella kypsempää trooppista hedelmää. Blogistikollega Esoxin näkemyksen mukaan jopa karamellinen makeus nousee esiin. Humala hiipii mukaan hitaammin, mutta jytkähtää jengoilleen sekin loppumaussa. Oluthuone Leskinen, 13.4.2011.

Manchester United - Chelsea 2-1

Eloisaa peliä Old Traffordilla. Molemmilla tilanteita, mutta ManU luovempi hyökkäyspäässä. Maloudan läpiajosta Lampardilla ns. varma paikka, Anelkalta kaksikin hyvää vetoa niukasti ohi. Uusi brassi Ramires virkeä, Torres unessa. ManU:n nuori meksikolainen Chicharito sai pallon pömpeliin 27. minuutilla huippuvireisen Rooneyn syötöstä, niukka paitsio. 43. minuutilla sitten Chicharito lakaisi maaliin läheltä paitsiota, nyt syöttäjänä seniori-ikäinen Giggs. Tauolla Ancelotti vaihtoi odotetusti Torresin Drogbaan, joka yritti kovasti, mutta ei yksinään pystynyt nostamaan lontoolaisia. ManU piti palloa ja 70. minuutilla Ramires ulos toisella varoituksella, lopullinen ratkaisu. 76. minuutilla suvereenisti puolustusta johtanut Vidic myöhästyi ja Drogba rankaisi välittömästi. Avauksesta United kuittasi heti, harmaahapsi-Giggs vapautti Parkin maalipaikkaan, saattoi olla paitsio. ManU selvästi parempi, yleensäkin vakuuttava suoritus, Barcelona voi olla finaalissa vaikeuksissa, tuskinpa Schalke pystyy ManUa pysäyttämään. Selostaja Niki Juuselan eläinvertaukset vain tihenevät, nyt Park Ji-sung oli iholla herhiläisenä kuin paarma.

Hornbeer Påskeøl

Sameaa IPA-tyylistä olutta, jenkkihumalaa, pehmeää hedelmää, makeahkoa makua, humalointi kohtuullisen hillittyä. Pullollinen jaettuna neljään osaan Nikulaisen ja kahden helsinkiläisen harrastajan kesken. Hedelmäsalaatti peittää reilusti katkeroisuuden, kohtuullisen vaisu kokonaisvaikutelma. Helsinki, Pikkulintu, 10.4.2011.

Närke Fimbulvinter

Takatalveen liittyvä nimeäminen Örebron kulttipanimon uutuudessa. Savuinen vahva ale, 10%, tarjoilu selvästi liian kylmää. Katkeroakin löytyy, lakritsaa, alkoholi väistämättä hieman heijastelee. Kohtuullisen yksiulotteinen tapaus näin kovamaineiselta panimoilta. Barleywine-tyyliä tämä ehkä on lähinnä. Helsinki, Pikkulintu, 10.4.2011.

Hornbeer Hophorn

Pikkulinnun hanaoluet on hinnoiteltu asiakasystävällisesti. Vahvuus ei juuri vaikuta hintaan, kymmenprosenttinen olut maksaa samat 6,50 euroa kuin lähes puolta kevyemmät. Politiikan taustalla varmaan hanaoluiden nopean kierron turvaaminen. Tanskalainen vahva olut yllättävän tumma, luulin tätä tupla-IPAksi, mutta selvää paahtomallasta mukana. Melko makeaa, olisiko tämä nyt sitten Black IPAa. Katkeroa saa lähes hakea ja pettymyshän tässä on käsillä. Humala sentään herää hieman henkiin aivan lopussa. Helsinki, Pikkulintu, 10.4.2011.

Slottskällans Bröd Öl

Tämä on kai suodattamaton versio panimon red alesta. Hyvin samea kuraveden ulkonäkö, hedelmää ja humalaa, aika tasapainoinen pakkaus. Kuohkeaa ja pehmeää, mutta pieni nahkeus rajoittaa raikkausvaikutelmaa. Pikkulinnun sunnuntai-iltapäivä kerää festivaaliviikonloppuna alan miehiä. Olutriippuvaisena tunnettu pitkän linjan belgispesialisti Markku Kaario oli jo paikalla ennen minua ja pian paikalle saapui Jyväskylän superlegenda Hannu Nikulainen. Helsinki, Pikkulintu, 10.4.2011.

Croocked Moon All Blacks NZPA

Uusi panimotuttavuus Tanskasta. Uuden-Seelannin rugbyjoukkueen mukaan nimetty pale ale, varmaan sikäläistä humalaakin. Hyvin sitruksinen olut, hieman vihannesta mukana tanskalaiseen tapaan. Katkerointi on tietysti vahvaa, mutta monien tupla-IPOjen tapaan se peittyy hedelmään. Se on hieman yllättävää, koska tämä pale ale on 5,7%, ei siis edes IPA-lukemia. Aika hyvää tämä on kuitenkin. Mallaskin pääsee kohtuudella esiin. Olut oli jo vähissä, sain suunnilleen viimeisen tuopin. Helsinki, Pikkulintu, 10.4.2011.

Grassroots Nighthawks Oatmeal Stout

Hilpeän Hauen Tanska-viikon hanaolutta. Pehmeää, paahteisuutta, melko makeaa suklaisuutta. Muistutttaa jonkin verran 90-luvun ylimakeita amerikkalaisia kaurastouteja, Grassrootsillahan onkin jenkkikytköksiä. Humalaakin on aavistus, mutta suklainen makeus hallitsee. Ei vakuuttanut minua. Helsinki, Hilpeä Hauki, 10.4.2011.

Eggenberg Nakouřený Švihák

Kaislassa tummaa tsekkiä. Kovaa tungosta baarissa lauantai-iltana. Paahtomaltainen olut, selvästi savuisuuttakin mukana, tai jotain salmiakkista tervaista lakritsaa. Jälkimaussa humalaa tanakasti. Ei juuri ollenkaan makea, poikkeaa loistavasti yleisestä tshekkitummanormista. Savuisuus hämmentävää. Myös portertyylistä maitohappamuutta hieman havaittavissa. Tyylisuunnan viimeaikaisia valioita ilman muuta. Helsinki, Kaisla, 9.4.2011.

Suomenlinna Seth Lager

Tätä olisi ollut festivaaleillakin, mutta kaupungin baarien oluttarjonta tuntuu vaisuhkolta. Angleterrenkin riilipumput tyhjinä, varsin huonoa suunnittelua viikonloppuna, jolloin kaupungissa olutfestivaalit. Seth muistuttaa hämmentävästi päivällä nautittua saman panimon Tykkimestaria, vaaleampi väri, mutta samanlainen makea perustuntuma. Jos tämä on nykyään Suomenlinnan talon maku, niin ei hyvältä vaikuta. Tästä oluesta tuntuu humala puuttuvan kokonaan. Nahkeaa karamellia, ei kunnolla hedelmääkään, todella vaisu tulos. Helsinki, Villi Wäinö, 9.4.2011.

Oakham Bishops Farewell

Vahva golden ale, hieman sameaa. Hyvin hedelmäistä humalaa puskeva olut, erittäin nautinnollinen. Modernisti tähänkin brittiolueen on sekoitettu vehnää, se ehkä pyöreyttää mallasta. Mutta reilu humalointi hallitsee olutta täysipainoisesti. Helsinki, Vastarannan Kiiski, 9.4.2011.

Hollolan Hirvi Punainen Kivipukki

Sameaa punaruskeaa olutta, 6,6%. Hieman makeaa, hyvin hedelmäinen olut. Pehmeää elastisuutta, mutta oikein potkua ei ole. Humalointi on kohtuullista, nielaistessa hieman puraisee. Tämän panimon oluita on hyvin heikosti saatavilla, ei ollut Helsingin festivaaleillakaan. Paljon parempaakin sieltä on tullut. Ei ehkä erityisen tuore, hieman etikkaisuutta taustalla häilähtää. Helsinki, St. Urho's, 9.4.2011.

Höss Hüttenbier

Viimeiseksi festivaaliolueksi valikoitui tämä saksalainen, osittain maahantuojan Lasso Drinksin tiskien nättien tyttöjen takia. Baijerilainen lager, leipäistä viljaa, mutta varsin vaisua tämä on kokonaisuutena. Humalaa vain häivähtämällä taustalla. Ei vakuuta millään osa-alueella. Helsinki Beer Festival, 9.4.2011.

Plain Inntrigue, real ale

Keskiruskea, pehmeä, maltainen, pähkinää, humalaa häivähtää heikosti. Tämäkin tuntuu liian makealta. Voisiko pienet annoskoot vaikuttaa siihen, että useat oluet maistuu liian makeilta? Sekin vaikuttaa, ettei tule juotua vettä oluiden välillä, festivaalilla on tarjolla vain maksullista pullovettä. Melko ohut kokonaisuus, mutta silti miellyttävä. Helsinki Beer Festival, 9.4.2011.

Suomenlinna 12 TM 40/5 Lager

Merkillisesti nimetty punertava lager. Makeaa karamellia. Aivan liian makeaa, humalaisuus jää pahasti taustalle. Tämä oli paha pettymys. Tämäkin panimo voisi kokeilla korkeampiprofiilisia oluita. Helsinki Beer Festival, 9.4.2011.

Beer Hunter's Mufloni Single Hop Citra

Hyvin sitruksinen tämäkin Citra-olut, selvää greippiä. Jotain nahkeutta tässä taustalla on havaittavissa. Ehkä vain mielikuva, mutta eilinen Simcoe toimi paremmin. Enemmän vihanneksisuutta, mutta suhteellisen nautittava tämäkin silti on. Helsinki Beer Festival, 9.4.2011.

Strössner Ahornberger Landbier Pils

Viljaa ja humalaa. Keskitäyteläinen, ei oikein tuoreelta tämäkään tunnu. Ajauduin keskusteluun tunnetun helsinkiläisen hyvinpukeutuvan olutherrasmiehen kanssa ja tarkemmat arviot jäi kirjaamatta. Helsinki Beer Festival, 9.4.2011.

Plain Indulgence, real ale

Hyvin kahvinen riili, makea paahtoa. Makeus hieman häiritsee, yllättävä kokonaisuus, ei mielestäni oikein toimi, vaikka tuore onkin. Helsinki Beer Festival, 9.4.2011.

Malmgård Emmer

Uutuusolut Pernajasta, erikoisviljalaji Emmerillä tehty. Kai se ohraa kuitenkin on, ei tullut tarkistettua. Sopivasti tämä onkin hyvin viljaisa. Humalointi harmittavan hillittyä, mutta ei tämä aivan mauton kuitenkaan ole. Melko vaisu kokonaisvaikutelma. Helsinki Beer Festival, 9.4.2011.

Drei Kronen Schesslitz Schäazer Weizenbock

Kun festivaalin teemana vehnäolut, on jo korkea aika kokeilla sellaista. Hanassa olisi seitsemän erilaista saksalaista vehnää, ennestään tuttu vain Mahr'sin tuote. Valitsen bockin, 6,8%. Melko banaanimainen alkutuntuma, muutakin hedelmää keräytyy varsin makeassa kokonaisuudessa. Ei niin täyteläinen kuin lajinsa valiot. Helsinki Beer Festival, 9.4.2011.

Beer Hunter's Küvee de Yyteri

Äänekästä livemusiikkia jo puoli yhdeltä, ilmeisesti vain pitkä soundcheck, mutta pää meinaa hajota käsiin. Porista puolukka-alea, voimakkaan hapan, hyvin mielenkiintoinen. Puolukkaa ei ehkä tunnista, mutta marjaisaa hedelmää tässä on. Ei suosikkityyliäni, mutta onnistunut suoritus. Aavistan hitusen humalaakin jälkimaussa. Juotavuus paranee kahden desin annoksen lopussa, makeutta tulee mukaan, tässä on alkoholia tämäntyyppiselle oluelle varsin paljon, 7%. Helsinki Beer Festival, 9.4.2011.

Keuda Vaalea Sarvi

Festivaalin toinen päivä käyntiin, Puolelta päivin leppoisa ,jopa uneliaan väljä tunnelma. Keravan kakkospanimolta raikasta, kuohkeaa, tuoretta, suodattamatonta lageria, 4,9%. Todella reippasti humaloitu, hedelmäistä IPA-tuntumaa. Tämä toimii huomattavasti paremmin kuin eiliset kellerbier-pullot. Haittapuolena on yllättävän suuri makeus, joka heikentää nautintoa huomattavasti. Helsinki Beer Festival, 9.4.2011.

Beer Hunter's Mufloni Single Hop Simcoe

Käsittääkseni juuri tämä olut voitti festivaalin pääpalkinnon, rohkenen tässä vaiheessa ottaa jo isomman annoksen, 0,4 l. Hyvin kevyt ale, 3,5%, mutta silti makua reippaasti. Todella herkullisen sitrushedelmäinen, varsin kylmää olut on, mutta humalointi jyrää todella massiivisesti. Merkillisesti mallastakin tuntuu rungossa olevan, mutta kyllähän loistava humalointi tätä kannattelee korkeuksiin. On hienoa, että juuri tällaisten oluiden arvostus tuntuu olevan yleisesti nousussa. Helsinki Beer Festival, 8.4.2011.

Beer Hunter's Mufloni Keirin Stout

Vahva seitsemänprosenttinen stout Porista, nimetty japanilaisen pyöräilykilpailun mukaan. Vahvaa paahtoa, kahvia ja tummaa suklaata. Ei korostetun makeaa, toimii hyvin kuivalla alueella. Henkilökohtainen viihtyvyys alkaa jo heiketä, tämmöiset massatapahtumat eivät ainakaan tällä konseptilla tunnu toimivan oluen maisteluympäristönä, baari on siihen ylivoimanen. Helsinki Beer Festival, 8.4.2011.

Beer Hunter's Ruisnalle Barley Wine

Hieman hapanta, hedelmäistä, makeaa, täyteläistä, tanakkaa, varsin paljon humalla jälkimaussa. Ruis ei oikein tule esille, mutta muuten varsin monimuotoinen olut. Humalan hallitsevuus loppumaussa on kiitettävää barleywinessa. Tunnelma tuntuu vain tiivistyvän, tosin musiikki varsin kovaa jo ennen elävän osuuden alkua, keskustelua melko turha yrittää virittää melussa. Helsinki Beer Festival, 8.4.2011.

Vakka-Suomen Prykmestar Hunajabock

Siirryin alakertaan suuren yleisön sekaan. Yleisöä onkin kiitettävästi, ilmeisesti festivaaleilla on jo vakituinen asiakaskuntansa. Kovin suurta markkinointia en tapahtumasta ole huomannut. Vakka-Suomen uutuusoluessa on odotetusti hedelmää ja makeutta. Ei oikein minun makuun, mutta jälkimaussa kuivaa katkeroakin mukana. Suhteellisen vaisu silti kokonaisuutena. Helsinki Beer Festival, 8.4.2011.

Schübel Nordeck-Trunk Kellerbier

Täyteläistä mallasta hyvin. Humalaakin on, mutta varsin heikommin. Keskitason olut tämäkin kaikin puolin, saksalaisten pullo-oluiden tuonti festivaalille ei nyt tunnu erityisen suurelta menestykseltä. Ehkä kannattaisi satsata hanaoluisiin pienemmällä tuotevalikoimalla, laatu voisi olla huomattavasti mielenkiintoisempi. Helsinki Beer Festival, 8.4.2011.

Schweinfurt Kellerbier

Varsin tummanruskea kellerbier, maltainen, tuore, humalaa jonkin verran jälkimaussa. Suhteellisen paljon makeuttakin, mutta aika tavanomaiseksi tämä kuitenkin jää. Tässä vaiheessa huomasin, että alakerrassa tapahtuu jotain. Kävin kaiteelta kurkistamassa ja palkintojen jakohan siellä oli menossa. Yläkertaan ei saanut äänestä selvää, mutta Poriin taisi pääpalkinto mennä. Samaan kaiteeseen nojasi suomalaisen olutharrastuksen terävin kärki, tai ainakin dynaamisin duo Porista ja Vaasasta, maisteltuja oluita kaksikolla kai jo yhteensä lähes 20 000. Helsinki Beer Festival, 8.4.2011.