Stephen Frears: Gumshoe

Parodinen yksityisetsivätarina on Frearsin esikoinen vuodelta 1971. Albert Finney vetää heti ennen alkutekstejä paksulla Scouse-murteella voice-overia ja trenchcoatissaan yrittää näyttää Sam Spadelta Liverpoolissa. Vaikutelma on hilpeä, varsinkin kun miehellä on bingon pyörittäjän ohella sivutoimi stand-up -koomikkona. Kohtuullista Merseyside-katuotetta, mutta valitettavasti ei pubikohtauksia, tunnelma onnahtelee, ei tarpeeksi nuhruista 70-luvun fiilistä. Kirjakauppakohtaus heittää homagea Big Sleepille, löytyy Sydney Greenstreet -kopio ja Janice Rulen Mary Astor -hahmo kulkee Mrs. Blankerscoonin nimellä. Siis tietysti viittaus Lontoon olympialaisten sankariin Fanny Blankers-Koeniin ja Sonny Listonkin mainitaan nyrkkeilykuvioissa. Juoni on soveliaan sekava, mutta ei se riitä, Finney ei ole oikea valinta, intensiteetti on löysä ylipäätään. Ensikatsomalla dissasin tämän tyystin, nyt tunsin enemmän myötätuntoa, mutta ei tästä vieläkään pysty innostumaan.

Three Floyds Dark Lord

Vajaa neljä vuotta sitten tein pyhiinvaellusmatkan Indianan Munsteriin Three Floydsin panimoon. Ajankohdaksi valikoitui toukokuun loppu, vaikka moni muu olutjahtaaja  olisi varmaan ollut mieluummin liikkeellä kuukautta aiemmin. Panimon tunnetuin tuote on vahva stout, jota myydään vain yhtenä päivänä, ns. Dark Lord Day, huhtikuun viimeisenä lauantaina. Enpä sitten ole muutoinkaan kyseiseen olueen törmännyt ennen tätä lopputalven iltaa Perämerellä. Timo Kanniaisella on USA-kontakteja ja hän oli viime keväänä saanut logistiikan toimimaan Ouluun asti. Ystävällisesti hän löi Dark Lordin pöytään viimeisenä ässänä hienoon sessioon.

Siis vuoden 2013 versio, oranssia vahaa pullon kaulassa. Alkoholipitoisuudesta ei USA:ssa tehdä suurta numeroa, sitä ei pullossa mainita. Se on tasan 15%. Pikimustaa öljymäisellä viskositeetilla.  Anista, lakritsaa, soijaa, ylimakeaa. Sherryä, jopa salmiakkia, rusinaa,  alkoholi ei tunnu. Pehmeää ja voimakasta, mutta ehkä liian yksiulotteista. Ei välttämättä minun suosikkeja, mutta elämys ilman muuta ja kulttimaine helppo ymmärtää.

Stone 10 Barrel Bluejacket Suede Imperial Porter

Koska pääsimme Jani Simosen kanssa mukaan tekijämiesten seuraan, oli vähintään kohtuullista tarjota heillekin jotain. Valinnaksi päätyi Janin roudaamasta Haaparanta-lastista meidän molempien tilaamaa Stone-uutuutta. Stonella pantu kollaboraatio-olut, mukana itselleni tuntemattomat Bluejacket Washington DC:stä ja 10 Barrel Oregonin Bendistä. Bendin mahtava olutkaupunki on tunnetuin ehkä Deschutesin kotipaikkana. Jos kaikki paikalla olleet Oulun panijat olivat miespuolisia, niin Stonen Mitch Steele oli puolestaan saanut mukaan leidejä, Bluejacketin Megan O'Leary Parisi ja 10 Barrelin Tonya Corbett.

Tuoksussa kauraa ja maitoa. Marjaisen makeaa, samettisen pehmeää, sulavaa suklaata. Ei juuri paahteisuutta, tämä voisi olla barleywinea. Tanakkuutta on 9,6%, mutta sirosta oluesta ei sitä huomaa. Mukana hunajaa, jasmiinia, kehäkukkia; mausteet hyvin tasapainossa,  eivät hallitse liikaa. Puun pehmentämä tyylikäs olut, joka voimakkaammalla katkeruudella olisi saanut minulta vielä suuremmat suosionosoitukset. Ostopaikka Haaparanta, Systembolaget.

Hopster Pale Ale

Ilpo Reinilä on tuore helsinkiläistaustainen vahvistus Oulun olutskenessä. Tapasin Ilpon ensi kerran vasta viikko sitten, mutta olen sen jälkeen törmännyt mieheen jo useasti Oulussa pinnan alla vahvana vellovan olutbuumin pyörteissä. Nyt sitten jo tarjolla miehen oma panokin. Etiketin suunnitteluun ja toteutukseen on paneuduttu perusteellisemmin kuin Perämeren alkuasukkaiden karummissa pakkauksissa. Lopputulos onkin loistava. Pale alea olisi ehkä pitänyt rauhoittaa pitempään, viidestä pullosta kolme kuohahti tarjoilupöydälle, omani sain kyllä hyvin lasiin, mutta hieman ajattelemattomasti heitin pohjalta hiivatkin sekaan. Tämäntyyppistä olutta olisi voinut arvioida ensin hieman kirkkaampanakin.

5,5%, 65 IBUa, vehnää mukana. Amarillo, Citra, Simcoe eli kaikkein leimallisimpia USA:n länsipuolen humalia. Tuoksussa on sitrusta, mutta myös selvää yrttisyyttä. Sitruksisuus hallitsee makua, pieni vihannesvivahde säilyy, tämä on tyypillistä monille alan klassikoillekin, mutta itse hieman vierastan sitä. Lievää karamellin makeuttakin klementiinin ohella olin huomaavinani, vaikka valmistaja itse tuntui sitä nimenomaan välttelevän. Hiilihappoa on omaan makuuni liikaa, mutta monien mielestä varmaan juuri sopivasti. Raikkaus ja juotavuus erinomaista. Hopheadille katkeruutta ei tarpeeksi, mutta tasapainossa erittäin hyvin. Käsittääkseni tämä oli vasta Ilpon neljäs täysmäskäyskeitto, joten laatu heti todella korkealla.

Sessiossa oli tarjolla myös Liminka Brewing Companyn tuotantoa, mutta niitä olin jo ehtinyt testata, joten tässä ei enempää. Kypsyneempinä erilaisia tietysti, varsinkin Dark Saisonissa mielenkiintoisia ulottuvuuksia. Kovatasoista tarjontaa oli vielä muiltakin suunnilta, mutta heidän kohdallaan ei vielä ole tarvetta enemmälle julkisuudelle.

Predatory Dark Lager

Esoxin eli Timo Kanniaisen uutta kotituotantoa, kaksi viikkoa pullotuksesta. Reilulla kädellä Citra-humaloitu tumma lager, 5,2%. Hedelmäinen tuoksu ja pehmeän luumuinen maku, hiilihapot miellyttävän alhaiset. Todella kova yllätys lageriksi, sokkomaistelussa tätä olisi väistämättä pitänyt brown alena hedelmän takia. IBUja on vain 35, jälkimaun katkeruus varsin kevyttä. Savumallastakin mukana, mutta perusteutoonimeininki on tästä kaukana. Timo on aiemmin tehnyt viljaista lageriakin, joten semmoinenkin syntyy, nyt on vaan haluttu tehdä tällaista vaikeasti nimettävää tyylisuuntaa edustavaa olutta. En ehtinyt tarkemmin kuulla prosessin lämpötiloja yms, joista olisi voinut johtaa lopputuloksen taustoja. Muutenkin muistiinpanoja tavallista vähemmän sosiaalisessa tilanteessa, pääsin mukaan Oulun kotipanijoiden ykköskentällisen yhteissessioon.

Lagunitas IPA

Tämä petalumalainen olut Pohjois-Kaliforniasta on tuttu jo 90-luvulta, mutta blogiin en ole sitä aikaisemmin arvioinut. Muistuttaa ehkä samana aikakautena tsekattuja Anderson Valleyn oluita, silloin kovia juttuja, nyt auttamatta jää paitsioon. 6,2%, sillä voisi saada aikaan jo kovaa kamaa, mutta ainakin pullossa tuntuu varsin pliisulta. Ei tunnu erityisen tuoreeltakaan, ruotsalaisten roudaamasta pullosta en löytänyt päiväysmerkintää. Mutta hedelmää on hyvin, karamellisuutta ja keksiä, katkeruutta kevyesti. Nykyisin suuremmat nautinnot tulevat eri suunnalta, valitettavasti. Oluthuone Leskinen, 26.2.2014.

Olympiakos - Manchester United 2-0

Helmikuu on mennyt aika lailla tien päällä, joten pitkästä aikaa tuli avattua televisio.  Nytkin viskisession jälkeen, joten tarkkaavaisuus ei ollut huipussaan Karaiskakis-draaman seurannassa. Mestareiden liigan pudotuspeli siis, ensimmäinen osa. David Moyes on vaikeuksissa Manchesterissä ja kovimmat miehet heitettiin Pireuksen hornankattilaan, toppareina edelleen Vidic ja Ferdinand. Madrid-legenda Michelin valmentama Olympiakos dominoi Kreikan sarjaa ja aloitti tämänkin kovalla itseluottamuksella. Prässi ylhäällä ja argentiinalainen Dominguez pääsi heti läpiajoon, mutta itsekkäästi hukkasi tilanteen. Jakson lopulla sitten sama mies onnistui, ohjaus pilkun kohdalta puolustajien keskeltä alanurkkaan. ManU jotenkin apaattinen koko ajan, Arsenalista lainattu costaricalainen Campbell rankaisi toisen kerran 54. minuutilla hienolla laukauksella. Vierailla ei juuri mahdollisuuksia, Van Persie kiskoi 82. minuutilla harvinaisesta mahdollisuudesta karkeasti yli. Totta kai homma voi vielä kääntyä Old Traffordilla, mutta melkoista kriisivaihetta tuntuu Post-Ferguson -kausi tarkoittavan. 

Jameson tasting

Viime kevään lopulla Oulussa oli irlantilaisviskien maistelutilaisuus, jossa käytiin läpi saaren tuotantoa kattavammin. Nyt tarjolla tiivistetympi paketti jättivalmistaja Jamesonilta, esittelijänä Suomen Brand Ambassador Caroline Maguire, viime syyskuusta asti Helsingissä asunut, hyvin asiantunteva ja viehättävä henkilö. Kaksi samaa viskiä kuin viime kerralla, perus-Jameson ja pot still -pläjäys Redbreast. Uutuuksina 12- ja 18-vuotiaat Jamesonit, joissa suurempi osa mallastettua ohraa. Intensiivisempää ja täyteläisempää jälkeä oleskelu sherry- ja bourbon-tynnyreissä tuottaa, saattaa tietysti olla pelkkä mielikuvakin.  Aika pienellä alueella kuitenkin liikutaan. Redbreast ilahdutti tälläkin kertaa, monimuotoisuutta löytyi enemmän kuin Jamesonin brändikamasta. Viimeinen maistiainen oli Jameson Rarest Vintage Reserve, 46%, viskit 22-24 -vuotiaita, käytössä kolmaskin tynnyrikypsytys, portviiniastioissa. Ei jytissyt aivan täysillä, kyllä ikä tuntuu ja samettista pyöreyttä ehkä portkin tuottaa. Lieväksi pettymykseksi kuitenkin täytyy kirjata.

BrewDog Hello My Name Is Vladimir, hanaversio

BrewDogin maksamalla Aberdeenin reissulla tuli juotua uutta palsamiköynnösmarjatupla-IPAa pullosta MUSA-ravintolan illallisella. Nyt hanassa Oulussa ja keskittyneempi maistelutilanne tyhjässä musiikkibaarissa. Marjaisaa kirpeyttä ja hieman happamuutta, Karkeahkoa silti ja katkeruus voisi olla rankempi. Tuskin mainittavaa eroa pulloversioon, mutta marjaisuus tuntuu nyt vahvemmalta. Never Grow Old, 25.2.2014. 

Sori Wake Me Up (Before You Coco)

Wham!-viittaus oluen nimessä sai minut melkein oksentamaan. Sori, henkilökohtainen ongelma, eihän Sorin maestrot olleet 1984 edes syntyneet. Kaiken lisäksi nimiehdotus kai oli oululaislähtöinen. Kyseessä kuitenkin "imperial mocha stout", tosin 7,6-prosenttisena ollaan ehkä pikemminkin tavallisen kahviporterin äärellä. Espressoa, nimen lupaamaa kaakaorouhetta, taas Magnumia, Chinookia, Cascadea, jopa 100 IBUa. Kahvisuus ei kovin tanakkaa, kaakao saattaa makeuttaa liikaa, humalat eivät pääse kunnolla valloilleen. Olisin voinut maistella ehkä hieman lisää, kyllä tässä jotain kiehtovaa moniulotteisuutta oli. Ehkä kolmesta näytteestä paras valmius tuotantovalikoimaankin, vaikka ei siis tyyliltään aivan minun suosikkeja. Rotevampi mallaspohja veisi olutta enemmän jälkiruokajuoman suuntaan, nyt se jää vähän välimatkalle.

Sori Black IPA

Sorin toinen näyte vielä ilman nimeä, tyylisuuntana black IPA. 6,7%, 70 IBUa, ruismallasta 10%, kahden viikon ikäistä. Katkerot Magnum-humalilla, muuten jenkkikamaa. Kypsää hedelmää, paahto vähäistä,  ruis tuntuu heti makeuttavana, katkeruus ei kovin tyrmäävää. Tämä oli minulle liian makeaa, ruis saattaa toimia paremmin perus-IPAssa. Ei mitään virheitä, kelpo kamaa tämääkin. Itse olen odottanut black IPAlta kunnon kaksintaistelua humalan ja paahtomaltaan kesken Stonen tapaan.

Sori Belgian Sour

Sori Brewing kävi Oulussa esittelemässä suunnitelmiaan ja maistettavana oli muutama koe-erä. Kyseessähän on kolmen tamperelaisen herrasmiehen hanke perustaa panimo Viroon. Ouluun olivat paikalle päässeet Pyry Hurula ja Heikki Uotila, varsinainen panimomestari Samu Heino ei. Suunnitelmissa on muista suomalaisista poiketen välittömästi vientibisnes, jopa USA:n markkinat mainittiin. Verkkokauppakin pystytetään samantien, Uotilalla on Zalando-taustaa. Tarkoitus on tehdä sellaisia oluita, joita he itse haluaisivat juoda. Tarkoittanee korkeaprofiilisia amerikkalaisvaikutteisia tyylisuuntia, mutta myös suomalaisiin maitokauppoihin tähdätään pale alen tapaisilla tuotteilla. Brändin rakentamisessa korostetaan huumoria, pääteemana ehkä suomalaispanijoiden maanpakolaisuus Virossa. Yhteistyöpanoja on viritelty Espanjan suuntaan. Baareja on suunnitteilla ainakin Tallinnaan, ehkä myös Helsinkiin ja Tampereelle. Viime viikolla Aberdeenissä käyneenä tämä alkoi kuulostaa jotenkin tutulta, joten BrewDog lienee varsin selvä esikuva miehille. Equity for Punks -tyyliin osakeantikin on käynnissä, kasassa jo 200 000 euroa, joka ilmeisesti varmistaa jo liikkeellelähdön. Aivan nappikauppaa ei siis olla pystyttämässä ja tämähän kuulostaa loistavalta. 

Ensimmäinen maistiainen hapan belgi saattoi hieman yskityttää kohdeyleisöä, joka ei nähdäkseni kokonaan koostunut oluthörhöistä. Alaotsikkona Funky Lemon Pepper Proto. Mustapippuria, Citra-humalaa, pomeranssin kuoria (pullon kyljessä luki orange peel). Hiiva kerätty omatoimisesti Dupontin pullosta. Kolme viikkoa vanhaa, 5,2%. Hyvin sameaa, varsin kuiva, selvästi sitruksinen, happamuus suhteellisen kepeää. Niin minusta pippurisuuskin, nivoutui aika hyvin hedelmän ja happamuuden kanssa. Oululainen belgiguru Jani Simonen ei niellyt pippureita yhtä sujuvasti, ehkä niitä voisi vielä miettiä. Verrattuna viime viikon BrewDogin soureihin happamuus jäi alemmas, hiiva voisi siis olla suoraa Brettaa tai sitten lähteä berliner weissen suuntaan. Vehnäähän tässä varmaan jo olikin. Tykkäsin kyllä, tasapainoa ja tyyliä on.

Kallholmen Levande Dubbel IPA

Nyt yllättävän pohjoista olutta lahden takaa, Kallholmenin elävä tupla-IPA tulee Heletistä eli siis Skellefteåsta, lähes suoraan Oulun tasalta Västerbottenin pohjoisrannikolta. 7,3%, eli ei oikeastaan tuplatasolla. Sopivan keskiruskea väri, tuoksussa lähinnä kinuskia. Maussakin on toffeeta, ettei peräti diasetyyliä, ehkä ei sentään. Hyvin makea karamellisuus hallitsee kokonaisuutta. Ei siis oikein hedelmäinen ja katkeruuskin jää ohueksi. Mutta ei sinänsä varsinaisia virhemakuja, tämä on brittityylinen vahva ale, alkoholikin hieman nostaa päätään. Ei nytkään osunut IPA-maaliin, mutta tästä on hyvä jatkaa. Ostopaikka Haaparanta, Systembolaget.

Byaregårdens IPA

Lopulta hieman keltaisempi svenski-IPA, varsin sameaa, herkkää satsumaa tuoksussa. Makukin on sitrusmainen, ehkä hieman makeamman klementiinin suuntaan. Nyt on naapurin pojan keitto onnistunut, tässä on aidosti nautittavaa länsirannikon fiilistä. Katkeropuolella ollaan hieman ujommin liikkeellä, mutta kyllä potkua löytyy sieltäkin. 6,4%, täyteläisyys jää selvästi vajaaksi, mutta yrttivihannesansa on ohitettu tyylikkäästi. Panimo sijaitsee Veddigen kylässä, lähellä Varbergia Ruotsin länsirannikolla. Olin jo hieman menettää uskoni Ruotsin hantverks-tuotantoon, mutta nyt tulee vastiketta hypelle. Ei mitään huippukamaa, mutta jos jokaisessa 2000 asukkaan kylässä Pohjoismaissa tehtäisiin tällaista olutta, olisin varsin tyytyväinen. Ostopaikka Haaparanta, Systembolaget.

Vakka-Suomen Prykmestar A.P.A.

Hieman yllättäen Uudenkaupungin uutuus tulee ensi kerran vastaan lumimyrskyisessä Kajaanissa. Baarimestari ihasteli oluen kauneutta ja kyllähän tämä nätti on, täysin kirkasta meripihkaa, 5,2%. Ohut vaahto, hedelmäkaramellia, siis hieman makea ilman sitrusta. Amerikkalaisuus ei siten heti ilmeistä, mutta jälkimaun katkeruudessa on asennetta, kyllä tämä bitterisyyden tuolle puolen pääsee. Hillittyä tavaraa suomalaiseen tapaan, ei liian uskaliasta, mutta ryhtiä löytyy. Kajaani, Hospoda Koruna, 22.2.2014.

Stockeboda IPA

Tämäkin ruotsalais-IPA varsin tumma, samean ruskea, belgidubbelin näköä. Tuoksussakin leipäistä mallasta. 6,5%, pehmeän maltainen hedelmäinen maku, hieman karamellia. Katkeruus heikkoa, tässä hiilihappotaso kohdallaan, mutta varsin keskinkertainen brown ale. Se on tietenkin itsestäänselvyys, mutta Ruotsissakin nimetään IPAksi mikä tahansa olut tyylisuunnasta riippumatta. IPAn trendikkyys on niin vahvaa, että kaikki haluavat tulla menestyksestä osallisiksi. Olutentusiastin kannalta tämä on tietysti turhauttavaa, mutta ehkä aloittelevat ruotsalaispanijatkin vähitellen oppivat tekemään oikeita IPOja. Stockeboda on metsästyslinnassa toimiva panimo Skånen itärannikolta, perustettu jo 2009.Ostopaikka Haaparanta, Systembolaget.

Nääs IPA

Hieman yllättäen nyt käsillä ei ole pirkanmaalaista uutuus-IPAa Plevnalta, Pyynikiltä, Nokialta tai uudelta lupaukselta Sori Brewingilta. Nääs IPAn valmistaja on kuitenkin Nääs Gårdsbryggeri, sijaintipaikkana Ydre syvällä Itä-Götanmaan ja Smoolannin rajamailla Jönköpingistä itään, äärimmäisen pieni paikkakunta. Olut on hyvin tummanpunainen, reippaasti vaahtoa. Hieman metallinen tuoksu, tulee eilinen Muflonator mieleen. On tuoksussa lievästi hedelmäkaramelliakin. Maussa on brittiläisen bitterin kovahkoa hedelmää, sitruksesta ei tietoakaan. Runko on aika tukeva ja kuivaa katkeruutta kyllä kertyy vahvasti. Tyylisuunnaksi itse pistäisin mieluummin ESBin kuin IPAn, miksei tämä voisi olla myös brittityylinen menneen maailman IPAkin. Vahvuutta on sinänsä lähes IPA-tasoa, 6,3%. Hiilihappoa on liikaa minun makuun, mutta katkeruus ilahduttaa, laatukamaa joka tapauksessa. Ostopaikka Haaparanta, Systembolaget.

Lagunitas New DogTown Pale Ale

Pohjoiskalifornialainen Lagunitas tekee kovaa rynnäkköä Perämerellä. Ensin sain Haaparannasta panimon Maximusta, jota en ole vielä ehtinyt maistella. Sama olut tuli tarjontaan saman tien Leskiseenkin, yhdessä kevyempien IPAn ja palen kanssa. IPAa jo maistelinkin, mutta sosiaalisen tilanteen vuoksi jäi muistiinpanot kirjoittamatta. Pulloversio ei ehkä ollut aivan tuoreimmassa iskussaan. Nyt DogTown-pale hanassa Oulun toisessa laatuolutbaarissa. Mahtavaa Tyynenmeren fiilistä, sitrusta hienosti, kevyt runko. Katkeroa ei ekstreemisti, mutta silti riittävästi. Hienoa olutta kaikin puolin, tuoreuskin säilynyt pitkällä matkalla. 6,2%, vahvuus lähes IPA-tasoa, itse asiassa sama kuin panimon IPAssa. Paikallisen olutseuran alennuksella hinnaksi tuli 8 euroa, kyllähän se laadusta huolimatta kirpaisee viime päivinä ulkomailla olutta juoneena. Hauskasti toisena koirapanimona resonoi alkuviikon BrewDog-intensiivisyyden kanssa. St. Michael, 20.2.2014.

Beer Hunter's Mufloni Muflonator

Porilaista nimestä päätellen tuplabockia, vahvuus (6,5%) tosin hieman alakanttiin. Tumman punainen, lähes ruskea. Metallisuutta, pitkän ale-putken jälkeen kynnystä asennoitua lagerin viileämpään asenteeseen. Tavallisen bockin tuntumaa, karamellia lievästi, tyhjähkö jälkimaku. En nyt ehkä ollut sopivassa fiiliksessä. Epäilen, että tässä on enemmän potentiaalia kuin nyt sain irti. St. Michael, 20.2.2014.

Buxton Imperial Black, hanaversio

Derbyshireläinen black IPAn imperial-versio, tosin 7,5-prosenttisena ei vielä olla kovin kaukana perus-BIPAn lukemista. Pulloversiona muistaakseni enemmän paahteinen, nyt luumuinen kypsä hedelmä etualalla. Maitohappoisuutta myös tanakasti ja katkeruus venyttää jälkimaun kestoa mukavasti. Jotenkin odotin nyt enemmän, ei täysin iskenyt. Oluthuone Leskinen, 20.2.2014.

Wadworth Bale Breaker Field 41 Pale Ale, real ale

Vielä kolmas kokeilu pohjoisatlanttista yhteistyötä. Panija tosin Tyyneltämereltä Washingtonista. Tai ei aivan rannikolta, Yakiman humalalaaksosta. Edellisen kaltainen, tämäkin 4,8%, pehmeän hedelmäinen, ehkä hieman makeampaa, hunajamaisuutta. Katkeruus taas varsin hillittyä. Aberdeen, The Granite City, 18.2.2014.

Banks’s Three Weavers Golden Road California Session IPA, real ale

Lähtöselvityksen jälkeen en voinut olla palaamatta takaisin Granite Cityyn, tämä baari siis landsidella ennen turvatarkastusta. Ehkä olisi kannattanut tsekata tämä baari tullessakin taksijonossa seisomisen sijasta. Tarjolla oli nimittäin vielä kaksi muuta jenkkien britticaskauksia. Wolverhamptonissa tehty minulle tuntemattomampaa kaliforniakamaa, sessio-IPA 4,8%. Sitrusta tässäkin pehmeästi. Ei katkeruutta paljoa, lähes brittityyliä. Stonen jälkeen tietysti antikliimaksi, mutta menetteli. Aberdeen, The Granite City, 18.2.2014.

Adnams Stone Double IPA, real ale

Bussilla Aberdeenin lentokentälle, löntystelin terminaaliin ja ovella huomasin oikeassa silmäkulmassa Wetherspoon-pubin oven. Pysähdyin, en ollut vielä tehnyt lähtöselvitystä, mutta ei ollut kiirekään. Maleksin sisään, voihan siellä jotain olla. Cask-rivistössä samannäköisiä jenkkikylttejä kuin Heathrown The Brueryn kohdalla. Stone Double IPA 8,5%. En ollut uskoa silmiäni, kyseessä siis sama Wetherspoon-kampanja täälläkin, nyt Stonen Mitch Steele on käynyt Adnamsissa panemassa tämän cask-version. Tai ei kyseessä mikään versio ole, tietääkseni Stonella ei tällaista olutta ole ainakaan samalla nimellä ollut, kyseessä siis kaikin puolin ainutlaatuinen tilaisuus. Baarimestari kysyi haluanko maistiaisen ennen kuin teen ostopäätöksen. En voinut olla nauramatta äänekkäästi, yritin selittää, että uskon kyseessä olevan laatutuotteen.

Täysi baari, ei istumapaikkoja, mutta kevyt sivunoja tiskiin tuntui juuri sopivalta asennolta. Mahtavaa hedelmää, pehmeyttä, tiukkaa pihkaa, järkyttävä katkeruus, tiivis täyteläisyys, järisyttävä elämys. Ehkä tupla-IPA ei kohoa caskissa aivan suurimpaan kukkeuteensa, mutta tuskin tätä paljoa voisi enää parantaa missään oloissa. Aberdeen, The Granite City, 18.2.2014.

Fyne Ales Maverick, real ale

Tummaa kuparin väriä, keksinen bitter, hyvässä kunnossa, 4,2%. Vanhanaikaista olutta, mutta välillä toimii mainiosti. Lyhyt, mutta ikimuistoinen visiitti Aberdeeniin päättymässä, eilinen auringonpaistekin vakiintunut tyypillisempään tihkusateeseen. Miellyttävältä tuntuva kaupunki, ehkä tultava joskus uudestaan. Eri tasoilla mutkittelevissa kivikaduissa jotain samaa kuin Edinburghissa. Aberdeen, The Grill, 18.2.2014.

Fyne Ales Superior IPA, real ale

Vielä pyörähdys Aberdeenissa, pienen harhailun jälkeen löysin The Grillin. Upea baari, klassinen tyyli, tilava, tiskillä ei istumapaikkoja, vaan ne ovat seinustoja kiertävillä nahkaistuimilla. Onnekkaasti auki jo kello 11. Neljä cask-olutta, kaksi ennenkokeilematonta Loch Lomondin seudulta. Olen ennenkin tavannut Fyne-olutta, silloin kevyt golden. Superior IPA 7,1%, kirkas kultainen. Pehmeää, kevyttä katkeruutta, keksiä. Ei USA-tyyliä, vaan ehdottoman brittiläinen. Varttuneempi herrasmies vieressä totesi jotain käsittämättömästi paikallisella murteella. Hymyilin ja mutisin jotain jeah-tyyppistä. Jengi seuraa televisiosta ampumahiihtoa lumisateessa. Aberdeen, The Grill, 18.2.2014.

Siren Ryesing Tides

Illallisen lopuksi kävin vessassa. En mielestäni viipynyt tavallista pitempään, mutta palatessani tarjoilijat keräilivät kamoja, kaikki ruokailijat olivat häipyneet. Muistin Mark Dredgen sanoneen alkuillasta CASCissa, että tänne luultavasti päädytään vielä illallisen jälkeen. Suuntasin sitten sinne parin sadan metrin päähän ja siellähän koko porukka oli. Valitsin kulttipanimon hauskasti nimetyn ruis-IPAn, 7,4%. Punaista, sameaa, hyvin sitruunaista, mutta myös trooppista hedelmää. Katkeruutta kertyy voimakkaasti, jälleen kerran hienoa olutta hienon päivän aikana. Mutta tähän päätin sen lopettaa, siirryin hotelliin nukkumaan. Ainakin osa porukasta oli jatkanut vielä varsin pitkään, kuten selvisi seuraavana päivänä hieman kärsivän näköistä Tommy Hellandia lentokentällä jututtaessani. Aberdeen, CASC, 17.2.2014.

BrewDog Dog B

Illallisen päätteeksi vielä 15,1-prosenttinen jälkiruokaolut, tunnetaan myös nimellä Dog A. Viinimäinen, musta, synkkä, suolainen, vahva, alkoholia, mausteinen, sherryä tässäkin. Vaikea tässä vaiheessa saada tarkempaa tuntumaa, mutta nautittavaa kamaa tämäkin. Aberdeen, MUSA, 17.2.2014.

BrewDog Hello My Name Is Vladimir

Pääruokana halibutia, eli siis kai ruijanpallasta. Sen painikkeeksi sitten talven kohujuomaa, johon liittyi asianmukaisen mauton shownumerokin. En saanut siitä kunnon kuvaa, mutta jotain voi päätellä Pierrickin Twitter-kuvasta. Tämä tupla-IPA on siis maustettu jollain hämärällä venäläisellä limonnik-marjalla, 8,2%. Hillittyä perushedelmää, marjaisuus ei hallitse. Katkeroa aika kevyesti, ei mikään huippusuoritus, mutta ei tästä vielä olisi osannut päätellä Venäjän jääkiekkojoukkueen iskukykyä. Aberdeen, MUSA, 17.2.2014.

BrewDog Libertine Black Ale

MUSAssa neljän ruokalajin olutillallinen. Ensimmäisen nimeä en muista, jonkinlaisia kovia leipiä, joiden päällä pekonia tai jotain merestä noukittua. Juomana panimon black IPAa, jota on ollut hyvin tarjolla, mutta en ole ennen sattunut juomaan. Paksua paahtoa, katkeroa perään. Kyllähän tämä toimii hienosti tässä tyylissä. Jopa pientä savuisuutta ehkä havaittavissa. Toisena ruokalajina oli haggis-kevätkääryleitä. Siinä juomana Punk IPA, joten siitä ei blogiin erillistä postausta. Aberdeen, MUSA, 17.2.2014.

BrewDog Blitz Apricot

Kävelysiirtyminen BrewDog Barista James Wattin omistamaan MUSA-ruokaravintolaan, entinen kirkko kyseessä. Ravintola yleensä maanantaisin suljettu, joten olutillallisella vain me bloggaajat ja panimon henkilöstöä. Alkudrinkin nimestä en ole varma, saattoi olla tämä aprikoosijuttu, tai sitten kevyempi (2,5%) versio päivän passioncocktailista. Hapanta, kuivaa, toimii hyvin aperitiivina. Aberdeen, MUSA, 17.2.2014.

AleSmith Grand Cru

Lisää olutta James Wattin piikkiin, nyt San Diegosta. Mahtavaa puumaisuutta, kuivaa sherryä, hillittyä voimaa, tykkäsin kovasti. Hedelmäisyys korreloi hienosti puun kanssa, ei happamuutta, ei kovaa katkeruuttakaan. Aberdeen, BrewDog Bar, 17.2.2014.

8 Wired Semiconductor Session IPA

James Wattin vuoro tarjota kierros. Nyt vierailijahanoista sessio-IPAa Uudesta-Seelannista, 4,4%. Sitruksinen tuoksu, yrttistä pihkaista katkeroa. Ei täysin kolahda, vaikka hyvin kuiva, tuhkaista katkeroa. Runkokin on kohtuullinen, mutta vihanneksisuus hallitsee. Aberdeen, BrewDog Bar, 17.2.2014.

Brew By Numbers 03/02 Porter

Takaisin hotellille ja sieltä BrewDogin markkinointijohtaja Sarah Warmanin johdolla BrewDog-baariin pikkusessiolle ennen illallista. Valitsin vierailijahanoista tämän lontoolaisen, ensimmäinen kokemus numeropanimon oluista. Porterin nimessä saattaa olla humalalajikkeeseen viittaava Liberty-lisänimi, mutta täällä en sitä huomannut. 5,7%, hyvin paahteinen, kahvia täyteläisesti maltaaseen kietoutuneena. Kuiva, katkeruus kasvaa, kivaa on. Aberdeen, BrewDog Bar, 17.2.2014.

Fourpure IPA

Vielä aikaa tsekata toinen baari, nyt suuntasin BrewDogin Zarahin suosittelemaan CASC-kellaribaariin. Osoittautui mahtavaksi moderniksi craft-keitaaksi, yli 20 hanaa, pulloissa monenlaista. Ehkä hieman steriili tunnelma alkuillasta, vaaleaa puuta. Paikka varsinainen hedonismikeskittymä, tarjolla paljon viskejä ja sikareja.

Valitsin IPAn Lontoon läheltä, 6,5%. Kypsää hedelmää, katkeruus ei ehkä niin kovaa, silti hyvää, vaikka kokonaisuudessa lievää nahkeutta. Mark Dredge oli osunut tauolla samaan paikkaan, ehdin keskustella jonkin aikaa Lontoon räjähdysmäisesti kasvavasta craft scenestä. Dredge on julkaisemassa kirjaa oluesta ja ruuasta, Garrett Oliverin klassikko aiheesta alkaa olla jo hieman ikääntynyt. Aberdeen, CASC, 17.2.2014.

Windswept APA, real ale

Fraserburghista palasimme Elloniin ja pienen pysähdyksen jälkeen hotelliin Aberdeeniin pienelle hengähdystauolle. En malttanut olla karkaamatta tihkusateiseksi muuttuneen Aberdeenin koville mukulakivikaduille. Aivan kulman takana hotellista näyttävää rekvisiittaa viljelevä musiikkipubi, hyvä olutvalikoima, caskejakin neljä. Jenkkityyliseksi nimetty cask-olut siis, 5%. Skottipanimo Lossiemouthista, rantakylä Invernessin ja Fraserburghin välissä. Maussa ei kuitenkaan jenkkiotetta, enemmän pehmeää bittertuntumaa, pitkä kapea katkeroliuku. Jäi aika vaisuksi. Baarissa soitetaan Hootersin Satellitea ja jengi tykkää täysillä. Aberdeen, Moorings, 17.2.2014.