Mattsson-uutuuksia

Hartwall perusti kovalla julkisuudella kaksi vuotta sitten mastodonttipanimonsa sisään pienemmän panimoyksikön, jonka se nimesi historiallisista syistä Mattssoniksi. Konsepti siis kopioitiin Carlsbergin Jacobsenista ja projektissa mukana olikin Carlsbergin entinen panimomestari Anders Kissmeyer, joka sittemmin mm. perusti Nørrebron panimon. Jostain syystä Mattssonia ei kuitenkaan heti otettu brändikäyttöön, vaan ensimmäiset oluet myytiin jo aiemmin pilatulla Polar Monkeys -merkillä. Niihin en sitten törmännytkään missään. Viime joulun alla baareihin yllättäen saapui kuitenkin Mattsson Imperial Porter, jota pääsin maistelemaan Vantaan lentokenttäbaarissa, sattumoisin juuri silloin, kun jouduin Helsingin Sanomien haastateltavaksi Oak Barrelin "kanta-asiakkaana". Nyt sitten porteria on pakattu pulloihinkin kahden todellisen uutuuden ohella. Sain Hartwallilta näytepullot arvioitaviksi ja otin ne samantien työn alle juoksulenkin palautustunnelmissa.

Ensimmäisenä Oat Pale Ale, 5,5%, EBU 40, Opal, Mandarina Bavaria, Chinook. Etikettiin on signeerauksen pukannut panimomestari Bill Brinkmann. Hieman erilainen pullo kuin standardituotteissa, mukavan pelkistetty etiketti. Hyvä kestävä vaahto, kirkas punertavan ruskea väri. Kauralla ei siis ole heiziyttä tavoiteltu. Tuoksussa kuivattuja hedelmiä, hieman karamellisuutta. Maku on maltainen, melko matalahiilihappoinen, yleishedelmäinen, pehmeän kuohkea, mutta ei kovin raikas yleisilmeeltään. Lievää mausteista karvautta, joka ehkä kaurasta peräisin. Chinookin pihkaa kieltämättä on, katkeroakin enemmän kuin nykyisissä trendioluissa. Hillitty ja miellyttäväkin olut, jossa on kyllä hieman ryhtiä, mutta raikkaampi pale ale saisi olla. 

Mattsson Sour Ale taitaa olla ensimmäinen suomalaisen ison panimon hapanolut. 6,0%, Simcoe, Hallertau, Hüll Melon, mutta myös eksplisiittisesti lisättyä sitruuna- ja greippimehua.  Tämän oluen on signannut Hartwallin ykköspanimomestari Hannele Alakarhu. Edellistä vähemmän vaahtoa, samea keltainen olut. Tuoksussa on häivähdys happamuutta, mutta myös porkkanaa maakellarista, juuresmaista aromia. Maku on greippilimonadinen, hyvin kevyesti hapan, ei ikenet supistu ollenkaan. Taatusti sokkomaistelussa luulisin lonkeroksi, koska juon sitä niin harvoin. Ei maltaan makua, hienoista humalista ehkä tulee hedelmäisyyttä, mutta se sekoittuu lisättyyn mehuun. Tämä ei vakuuttanut millään tavalla. 

Nyt sitten kaikessa rauhassa Imperial Porterin uudelleenmaistaminen. 7,0%, EBU 35, mutta värilukema EBC vaikuttava 150. Humalina Bravo ja Hersbrucker, tekijänä Hannele Alakarhu. Mustassa oluessa beigeä vaahtoa, joka ei kuitenkaan kovin kauaa sinnittele. Tuoksussa voimakkaasti suklaata, kahvia ja vohvelia. Suffelia. Maku on samanlainen, makean suklainen ja karamellinen. Paahteisuus ei pure kunnolla, mutta makeuden takaa löytyy aavistus mukavampaakin hedelmäisyyttä. Kokonaisuutena kuitenkin liköörikonvehtimaisuutta epämiellyttävyyteen asti. Ohut, jopa vetinen runko, joka ei parane loppuakaan kohti, takatilassa ei enää ihmeitä ole. Tämäkin oli pettymys, selvästi session parhaaksi jäi Oat Pale Ale.