Sessio #5: Olutmatkailu, yhteenveto

Olutbloggaajien viidentenä sessiokirjoitussarjan aiheena oli olutmatkailu. Kirjoitukset olivat taas monipuolisia ja varsin erilaisia keskenään. Ehkä olisin odottanut enemmän kotimaan olutmatkailua kuvaavia juttuja ja pohdiskelua uusien suomalaisten pienpanimoiden mahdollisuuksista synnyttää maahan olutturismia. 
 

Brewniversen Jani näytti miten lyhyestäkin matkasta ei-niin-lupaavaan kohteeseen otetaan maksimaaliset olutkokemukset haltuun. Kyseessä oli yhden yön keikka pohjoisnorjalaiseen Bodøn kaupunkiin, jossa vielä useat anniskelupaikat olivat vierailuaikana kiinni. Matkaa edelsi mittava taustatyö, mutta kuten usein käy, käytännössä suunnitelmat muuttuivat. Kertomus kääntyy välillä surrealistisen runolliseksi, mutta lopulta oluttakin löytyy.
 

Brewniverse intoutui tuottamaan sessioon toisenkin kontribuution. Kirjoittajana Tromssassa asuva suomalainen Mats Granskog, joka raportoi tuoreelta reissultaan Oregonin olutmetropoli Portlandin lukemattomista houkutuksista. Portland on itsellänikin tämän vuoden ohjelmassa, joten kirjoitus vain lisäsi odotuksia. 
 

Helppoa Juotavaa ei jaaritellut turhia, vaan iski kartalle paikat, joissa olutta on tullut nautittua. Blogisti ulkoisti asiaa samalla Olutkulttuuriseuralle, jolta täydentyi vielä kattavampi karttanäkymä. Esimerkkeinä erityisen kiinnostavista olutkohteista blogissa nousivat Boston ja Bamberg.
 

Loppasuiden Jussi ja Marjut muistelivat parhaiten mieleen jääneitä olutmatkojaan. Mukana on Guinnessin ja Carlsbergin tapaisia jättipanimoja, mutta myös Gotlandsin ja Malmgårdin tyylisiä pienvalmistamoja. Tarinoissa esiintyy niin kommunikaatiokatkoksia kuin natsisymbolejakin.
 

Olutkoira tarttui aiheeseen totutun syvällisellä otteellaan. Postaus käynnistyy lähes pastoraalisella pienoisnovellilla Pohjois-Ranskasta. Toisaalta Olutkoira pelkää perinteisten olutmatkailukohteiden häviävän olutglobalisaation myötä, mutta toisaalta kiinnostavia uusia olutkohteita on ilmaantunut lähes kaikkiin maihin. Myös kiinnostus oluen vanhempiin perinteisiin on lisääntymässä craft-buumin myötä.
 

Tuopillinen kertoi lukijoille kolme hyvää syytä olutmatkailuun. Tiivistettynä ne ovat: olut on ulkomailla parempaa, baarit ovat ulkomailla parempia ja panimokierroksetkin ovat parempia. Näin kiteytettynä juttu kuulostaa hieman provosoivalta ironialta, mutta kirjoittaja tuntuu olevan tosissaan.
 

Ölmönger otti hieman erilaisen tulokulman aiheeseen ja argumentoi, miksi hänellä ei ole rahaa tai aikaa olutmatkailuun. Toisaalta hän ei pidä olutta riittävän tärkeänä yllykkeenä lähteä rasittavalle matkalle. Yleisemminkin hän arvostaa enemmän muita asioita kuin matkailua. Loppunousuna postaus kuitenkin esittelee täysiverisiä olutpornokuvia tuoreilta reissuilta Turkuun, Tampereelle ja Helsinkiin. 
 

Hankala Asiakas ei postauksessaan suoraan maininnut osallistuvansa sessio-sarjaan, mutta oikeaan aikaan julkaistu matkatarina sopi tällä kertaa teemaan erinomaisesti. Blogisti kertoi, miten saavutetaan yksi maailman himotuimmista sesonkioluista, Russian River -panimon Pliny the Younger. Se (voi) tarkoittaa yli 30 tunnin lentomatkaa Kaliforniaan, sitten heräämistä aamuneljältä ajamaan Santa Rosan panimokaupunkiin, jossa edessä on vielä kuuden tunnin jonottaminen. Tällainen ponnistelu ei voi olla vaikuttamatta oluen maistelukokemukseen.
 

Itse muistelin, kuinka matkailuharrastukseni muuttui 1990-luvulla olutpainotteisemmaksi. Kirjojen ja lehtiartikkeleiden jälkeen netti mahdollisti optimaalisen tehokkuuden olutetsinnässä. Mutta vain teoriassa, käytännössä matkailussa on edelleen ennalta-arvaamattomuutta. Välillä pakkomielteiseksi päässyt olutmatkailu on nyt ehkä tasaantunut asetelmaan, jossa elämä on hauskempaa matkustamalla ja matkustaminen hauskempaa oluita juoden.
 

Vielä loppukaneettina tuore omakohtainen epäsuora kokemukseni olutmatkailun siunauksellisista seurauksista. Huomaavainen olutmatkailija (jollainen itse en ole) muistaa myös kotimaan rannalle jääneitä. Pääsin kahtena viime viikonloppuna nauttimaan sekä Torontossa käyneen Timo Alasen että Bostonissa kurvanneen Janne Keskisarjan erinomaisista oluttuliaisista.

Mikkeller Riesling People

Uusi Mikkeller-olut, Proefilla tehty, Meier Rieslingin rypälemehua heitetty sekaan, 6,7%. Vaaleaa ja sameaa, ns. NEIPA-tyyliä tässäkin varmaan tavoiteltu. Hieman hapanta hedelmää, mehuisuutta, rypäle ehkä hapannuttaa. Paljon kirpeämpää olutta verrattuna edelliseen Poppelsiin, maku on kokonaisuutena heikompi, rypäleet pilaavat fiiliksen. Ei katkeruutta, muutenkin selvä pettymys. Tämmöisiä oluita on nykyään tarjolla aivan liian runsaasti, haluaisin eurooppalaistenkin edes yrittävän päästä samalle tasolle kuin viime viikonloppuna juomani Great Rhythmin, Trilliumin ja Tree Housen oluet. Rypäleet ja kaikki muut hedelmät pitäisi unohtaa. Lahtisen ja Hämeen kanssa tuli juteltua, että ehkä eurooppalaiset maltaatkaan eivät sovellu tähän tyyliin. Ehkä humalien ja hiivojen lisäksi maltaatkin pitäisi roudata Atlantin yli, jotta päästäisiin samaan nautintoon. Panema, 28.2.2018.

Poppels Projekt 011 New England IPA Lupulin

Siirryin Riekosta Kuikkaan, joka oli avautunut uudestaan lyhyen remontin jälkeen. Ei uutuuksia, join Bitburgeria Petteri Helinin ja Ari Nyforsin seurassa. Varsin hyytävä siirtyminen sitten lyhyillä kalsareilla Panemaan pitkin Helsinginkatua siperialaisen tuulen ruoskiessa pitkin näköä. Panemassa ei voi olla törmäämättä alan merkkihenkilöihin, nyt pääsin juomaan olutta Bönthöön Teemu Lahtisen ja Pienen Erkki Hämeen seurassa. Ruotsalaista NEIPAa, 7,2%, varsin tummaa sameaa olutta. Mehuista appelsiinia, hieman pihkaisuutta, varsin puhdasta, mutta ei katkeroa. Lämmetessä tämäkin olut makeutui enemmän. Panema, 28.2.2018.

Saimaa Bockrog

Saimaan uutuus kotiolutkilpailun voittajan resepti, 7,0%. Makeaa leipää, hyvä matala hiilihappotaso, ruis tuntuu voimakkaasti. Ei katkeroa, makeus jatkuu takamatkallekin. Saimaa yleensä onnistuu paremmin lagereissa ja ei tässäkään erityistä valittamista. Ruisbock ei vaan ole mikään innostava tyyli. Jotain lievästi omituista suolaisuuttakin makeuden ohella, kun olut lämpenee talven kylmimpänä päivänä Alppilassa. Maltainen Riekko, 28.2.2018.

Kaleva Luopajärven Suora

Jalasjärven lahja kansainväliselle baarikulttuurille, Reijo Pentinmäki, on menevä mies. Ostin viime syksynä hänen pyynnostään Hampurista FC St. Paulin teepaidan (pääkallo ja sääriluut ristissä). En ole päässyt aiemmin paitaa luovuttamaan ja tiukalle meni tälläkin Oulun reissulla. Reiska oli saapunut Berliinistä Ouluun maanantain vastaisena yönä ja siirtyi hitaasti iltapäivällä Oulun keskustaan. Tapaaminen kuitenkin onnistui ja Reijo toi samalla Jalasjärven paikallisolutta testattavaksi.

Turkistarhaajistaan tunnetussa Jalasjärvessä näyttää olevan poikkeuksellista kiinnostusta myös olueen. Pari vuotta sittenhän sain Reiskalta Sorin Jalasrakkautta-oluen, jonka tempaisin syksyisessä Letkunpuistossa. Samanlainen käyttötilanne oli nytkin. Olin lähdössä lentokentälle ja vain käsimatkatavaraa mukana. Nyt kuitenkin pullonavaaja mukana, ei tarvinnut lainata Maikkelista. Letkussa talviset olot tietenkin, joten ei kovin kauaa tullut makusteltua pullon suusta nautittua olutta. Tekijänä siis nyt tamperelainen Kaleva. Luopajärven suora on kuulemma juuri se tienpätkä Jalasjärvellä, jossa Reiskan kotitalo sijaitsee. Itse olut kevyt pale ale, 4,7%. Hedelmäistä ohuehkoa kamaa, ehkä hieman hartsisuutta, hailakkaa katkeruutta perätilassa.

Cool Head Double Dry Hopped Ipanema

Tuusulasta IPA, 6,5% ja kahdesti kuivahumaloitu.Siis täsmälleen samat karkeat speksit kuin edellisessä Sonnisaaren Twerkkahousussa. Ipanema oli ensimmäinen Cool Headiltä juomani olut. En tiedä onko nyt käsillä varsinaisesti uusi versio, vai onko olut vain evoluutioitunut nykyään tällaiseksi. Sameampi kuin Sonnisaaren tuote, vaaleampi. Ananaisuus voimakasta, mallastakin on rungossa, katkeroa vähemmän kuin oululaisessa. Ihan ryhdikästä kamaa tämäkin, ei mitään ongelmia.  Oulu, St. Michael, 25.2.2018.

Sonnisaari Twerkkahousu

Sonnisaaren uusi IPA on 6,5%, double dry hopped. Suhteellisen kirkas olut, hyvin hedelmäinen. Appelsiinia täyteläisesti ja puhtaasti. Katkeroakin on, mutta hedelmäisyys hallitsee. Tasapainoinen moderni IPA, vaikea tästä on erityisempiä puutteita osoittaa. Edellispäivän jenkkituonnit tuntuivat kuitenkin hieman erilaisilta, ehkä jokin raikkaus uupuu. Oululaisten olutaktivistien Helin ja Jarin kanssa tuli jutusteltua, joten sosiaalinen tilanne meni syvällisemmän analyysin edelle. Hyvä juotavuuskin oluessa on. Mauttomasta nimestä lisäpisteitä. Oulu, St. Michael, 25.2.2018.

Sonnisaari Pils 5,2

Huomasin eilen uudessa Oulun keskustan K-kaupassa pienosakkuuspanimoni uutta versiota Pilsistä. Tämä johtuu tietysti lakimuutoksesta ja uusi variaatio on nimetty kylmästi volttimäärän mukaisesti. Humalina edelleen Magnum ja Hallertau Mittelfrüh, kuivahumalointi varmaan jälkimmäisellä. Batch #120, parasta ennen 30/01/19, eli varmaan valmistunut tammikuun lopulla. Hotellihuoneen hieman vääränlaiseen lasiin kaadettuna vaahtoa ei kovin paljoa muodostu. Tuoksussa on maltaisuutta ja ruohoa. Maku on pehmeän viljainen, hieman makea, nopeasti katkeroituva. Runko on nyt riittävän täyteläinen ja peräpää pysyy pitkäkestoisen katkerana. Öljyinen pihkaisuus enemmän maussa esillä kuin ruohoisuus. Jokin viimeistelevä rapeus ehkä tästä vielä puuttuu, erittäin hyvin pilsin ainekset kasassa on. Ehkä hiilihappoa voisi olla hieman lisää, vaikka yleensä haluan sitä pikemmin vähentää. Eilisten New England IPOjen kohtuullisen korkea hiilihappotaso ehkä sai muuttamaan mieltymyksiäni. Ostopaikka Oulu, Pekurin K-Supermarket.

New England Tasting via Oulu, plus yllätyksiä

Istuin Sonnisaaren Harri Vaaralan kanssa Oluthuone Leskisen tiskillä Mulkeroa siemaillen, kun Oulun belgiruhtinas Jani Simoselta saapui viesti. Kuljetus odottaa Rotuaarin päässä. Hyppäsimme Harrin kanssa Janin kyytiin ja siirryimme Oulun pohjoiseen lähiöön, jossa odotti varsin tuttu näky näillä kulmilla. Epämääräinen tyyppi seisoskeli kadulla räikeän keltainen muovikassi kädessä. Tällä miehellä oli kuitenkin kassissaan sellaista pussikaljaa, jota ei juuri Suomessa ole ennen nähty. Mies oli juuri New Englandin rundiltaan palannut Janne Keskisarja alias VastActiv. Hän tarjosi ystävällisesti mahdollisuutta maistella tämän hetken kohutuimpia oluita mahdollisimman tuoreina. Jani tarjosi yhtä ystävällisesti fasiliteetit session käytännön toteutukseen.
 

Siirryimme Janin asuntoon ja ilman sen kummempia seremonioita homma käyntiin. Ensimmäisenä maistoon New Hampshiren Portsmouthista Great Rhythm Sticky IPA. Kaupunki on itsellekin tuttu takavuosilta, mutta panimo ei. 7,0%, todella intensiivinen tuoksu, sitruksinen henkäys. Matalasti hiilihappoa, appelsiinin makua. Tuore kokonaisuus, kohtuullinen kärrykin, erittäin hyvää. Tämän piti olla pelkkä verryttelyolut, mutta otti heti luulot pois. Sameahko tämä oli, mutta ei leimallisesti NEIPA. Janne kertoi, ettei New Englandissa nykyään juuri käytetäkään NEIPA-termiä, oluet ovat pelkkiä IPOja. Tämä olikin paras IPA, jota olen juonut pitkään aikaan.
 

Seuraavaksi sitten maisteluun Trilliumin tuotteita. Trillium on toinen Massachusettsin uusista kulttipanimoista. Panemassa join äsken Trilliumin Amagerilla tekemää yhteistyöolutta, mutta käytännössä tämän session Pittsburgh Street IPA oli ensikosketus panimoon. 7,2%, double dry hopped, Enigma ja ETZ. Tölkitetty tammikuun 26. päivä. Samea, yrttisempi tuoksu. Maku myös hieman vihanneksinen, mutta hedelmääkin löytyy, greippiä. Katkeroa vähemmän, hyvin mehumainen. Häviää väistämättä Great Rhythmille.
 

Toinen Trillium on Fort Point, tölkitetty 30.1. 6,6%, siis pelkkä pale ale, Mosaicilla kuivahumaloitu, lisäksi Columbusta. Samea, appelsiinin tuoksu. Maussa kuivaa tiukkaa greippiä ja katkeroa, hyvä tasapaino. Parempi kuin edellinen, erittäin hyvää.
 

Kolmantena Trilliumin oluena toinen versio Fort Pointista, Double Dry Hopped, Citra, Galaxy, Columbus.Tölkitetty 8.2.2018. Sameampi edellistä, yrttisempi tuoksu. Täyteläisen hedelmäinen, mutta Galaxyn ananas ei esillä korostetusti. Katkeruuttakin on, huippuluokan tuote kaikin puolin.
 

Kahden Trilliumin pale alen jälkeen taas täysiverinen IPA. Melcher Streetissä  7,2%, Mosaic ja Columbus. Samea, taas hyvin sitrusta. Ehkä makeampi kuin Fort Pointit. Tämä IPA joutui ehkä nyt hieman hankalaan saumaan, tuntui hieman häviävän APOille.
 

Yksi Trillium vielä jäljellä, mutta väliin toisen Massachusetts-panimon kolmikko. Trillium on siis Bostonissa, mutta Tree House on maaseudulla Charltonissa, 60 mailia Bostonista lounaaseen. Green on 7,5%, ainakin Galaxya, session toistaiseksi samein IPA. Marjainen tuoksu, ehkä bensaakin? Huomasi heti, että panimo vaihtui, olut hyvin erilainen kuin Trilliumin nelikossa. 8.2. tölkitetty tämäkin. Kuivaa hedelmää raikkaasti. Hiilihappoa kohtuullisen paljon, se on yhteistä Trilliumin kanssa. Viljaisempi runko, hyvä peräkärry taas. Moniulotteinen, tykkään kovasti, monipuolisempi kuin Trilliumit. Olisiko setin kovin tähän mennessä?
 

Tree House Haze on double IPA, 8,2%. Harri kommentoi tämän alkavan jo muistuttaa olutta. Hyvin hedelmäinen, appelsiinia ja ananasta. Katkeruus mukana, tanakka runko. On aika hyvä. Ei vyöry Janin mielestä tarpeeksi leveällä pensselillä. Katkeroa siis erittäin hyvin, mutta vieläkin enemmän voisi toivoa. Ehkä alkaneen vuoden paras olut oli tässä.
 

Tree House -osuuden päätteeksi Julius, 6,8%, tölkitetty 9.2.2018, taisi olla session tuorein. Intensiivinen appelsiinituoksu, hiilihappoa enemmän. Kuivaa hedelmäisyyttä ja taas hyvin ilahduttavasti katkeroa. Erittäin hieno, vaikka ei aivan yltänyt Hazen tasolle.
 

Session varsinaisen osuuden päätteeksi Trillium Mettle DIPA, jonka olutpaavi Hannu Nikulainen on tiettävästi julistanut maailman parhaaksi olueksi. 8,4%, Amarillo, Citra ja Columbus. Samea, varsin paljon hiilihappoa kuten kaikissa muissakin. Hyvin appelsiininen, hyvin puhdas. Ei yrttejä, katkeruutta vähintään riittävästi. Erittäin hyvää, mutta Haze ehkä jäi silti kovemmaksi.
 

Jannen ripeällä otteella tarjoilemat tuliaiset pistivät jo hengästyttämään, monessakin mielessä, mutta tässä oli vasta tapahtuman virallinen osuus. Encorena pöytään iskettiin jälkiruokakattaus Simosen Janin kellarista. Ensimmäisenä Verzetin Oud Bruin Cherry, vuosikertaa 2016, 6%. Punaista kirsikkaolutta, tuoksu intensiivisen tiukka, hapanta, marjaisuus kiihkeää. Kirsikkaa kohtuuttomasti, erittäin ryhdikäs olut ja tiukka loikka IPA-kuplasta olutmaailman toiseen laitaan. Brysselissä tuli juotua lähes samalla kokoonpanolla vuoden 2013 versio ilman kirsikoita.
 

Yllätysohjelmanumerona Sonnisaari Hieho, vielä julkaisematon imperial milk stout Oulun Kiviniemestä, pienosakas Jani oli kopannut pyörälenkillään Tuotekujan panimosta mukaan. 9,2%, kahvia ja paahtoa tuoksussa. "Leipomosiirappi" lukee muistiinpanossa. Nyt jäi epäselväksi onko tuollaista siirappia lisätty vai maistuuko tämä sellaiselta. Aika makeaa, ei oikein iske minun makumieltymyksiin. Täyteläisyyttä on, tummaa suklaata. Ehkä kuivuu vähitellen hieman, kun pääsee alkujärkytyksestä ohi.
 

White Pony on Belgiassa toimiva italokiertolainen, tuttu jo aiemmasta Janin maistelusessiosta. Nyt tarjolla The Crow, imperial stout, 14%, joulukuussa 2014 ostettu. Paahteinen tuoksu, hiilihappoa, silti pehmeää, ei alkoholia. Maltainen ja makeahkoa. Lievästi mausteisuutta, aika hyvä juotavuus.
 

Lisää belgejä kellarin kätköistä. Alvinne Cuvée Freddy Framboos, 8%. Paksu vadelman tuoksu, hapanta. Intensiivistä täyteläistä hedelmäisyyttä, hapanta on makukin. Marjaisuus todella pinnassa, Alvinnen kuuluisa Morpheus-hiiva tekee raakaa työtään hieman rosoisella jäljellä, mutta jonkunhan se on tehtävä.
 

Coloradolaisen New Belgiumin ja belgialaisen Oud Beerselin yhteistyö,  Transatlantique Kriek. Saattaa kantaa myös nimeä Lips of Faith, vaikka en sitä pullosta huomannutkaan. 6,5%. Hapan tuoksu, karamellia maussa, erittäin tanakkaa. Kirsikan karamellisuus hallitsee, sekoituksessa mukana sour golden ale, se jää selvästi taustalle. Tykkään kyllä.
 

Session vihoviimeisenä Dupontin klassikko-olutta Avec Les Bons Vœux, vuoden 2012 versio. 9,5%, Kuivaa hedelmää, mausteita esiin, pippuria. Ei katkeruutta, mutta  silti hienoa belgiperinteisyyttä. Yrttejä, kovasti hiilihappoja. Tällainen istunto siis tällä kertaa, tätä on taatusti vaikea ylittää. Kiitoksia kaikille kanssakokijoille, Jannelle ja Janille tietysti erityisesti.

Maistila Ryhä

Perinteinen helmikuinen matka Ouluun. En ole missannut Oulun talvea vuoden 1982 jälkeen ja en halunnut tehdä sitä nytkään. Kirpeän aurinkoinen pakkaspäivä Perämerellä ja varsin poikkeuksellisesti paikallisbussi odotti lentokentän pysäkillä. Perinteisesti olen nähnyt tästä tunnin välein liikennöivästä bussista etääntyvät perävalot rynnätessäni terminaalista. Kello oli juuri lyönyt 11 saapuessani Rotuaarille. Astelin Leskiseen sisään ja tilasin paikallista olutta. Siirryin takaosan vakiopöytään, jossa merisotaekspertti Jarmo Salovaara oli ehtinyt jo aloittaa ESBin nauttimisen. Kaikki tuntuu olevan niin kuin aina ennenkin. Leskisen parhaiden asiakkaiden, ns. Vuoden Juicejen, kunniataulu oli kuitenkin siirretty eri kohtaan tiskin takaa. Nyt taulua onkin helpompi tutkia kaikessa rauhassa. Jarmo itse sai vuosi sitten ansaitun kunnianosoituksen, koko baarin historian ykkösasiakkaan tunnustuksen. Diplomi-insinööri itse oli ruuvannut laatan kiinni tauluun ja jälki oli sen mukaista. Mieliala kuitenkin musteni, kun kuulin Leskisen entisen baarimestarin Janne Marttisen menehtyneen viime syksynä. Janne valittiin poikkeuksellisesti yhdessä muun henkilökunnan kanssa Vuoden Juiceksi 2006. 

Maistilan Ryhää ehdin jo kokeilla Paneman avajaistilaisuudessa, mutta kiihkeässä sosiaalisessa tilanteessa siitä jäi muistiinpanot tekemättä. Saisonissa 6,3%, belgihiivan esterisyyttä, kuivaa hedelmää, hieman hapanta. Jopa hieman katkeruutta, mutta voisi olla pehmeämpää. Taattua Maistilan laatua kuitenkin. Oulu, Leskinen, 24.2.2018.

Malmgård Imperial Oatmeal Stout

Loviisan panimon talvinen kaurauutuus, 9,0%, 60 EBU. Beige vaahto, musta runko. Maitohappoinen hieman mausteinen tuoksu. Maku on makeahko, mausteinen, kahvinen, paksu, täyteläinen, alkoholista polttavuuttakin irtoaa. Aika raskas kokonaisuus ja liian makea. Lämmetessä muuttuu huuliin jämähtäväksi siirappisuudeksi. En oikein innostu tällaisista portereista. Etiketissä vihjaillaan jenkkihumaliin, havuja ja sitrusta. Sellaisia en tästä löytänyt, näin vahvassa porterissa ne yleensäkin häviävät taustalle, niiden käyttö on melkein tuhlausta tällaisessa yhteydessä. Jälkimakukin on mausteisen makea. Harmittava pettymys. Ostopaikka Helsinki, Kallion Alko.

Störtebeker Schwarz-Bier, pulloversio

Tätä Stralsundin olutta olen blogin perusteella juonut Bremenissä 10 vuotta sitten, mutta olosuhteet olivat epämääräiset. Nyt tsekattuna pullosta voisin melkein olettaa, että Bremenin olut oli jotain muuta. 5,0%, väri lähes musta, tuoksussa huikeaa viljaista maltaisuutta. Maku on pehmeä, edelleen viljainen, ei mitään paahteisuutta. Hieman makea, mutta ei karamellinen. Kitalakeen tarttuu ehkä lievästi karstaisuutta, jotain poltettua makua. Jälkimaku on hyvin mitätön. Hiilihappoja lähes hämmentävän vähän. Saksalaisia lagereita juodessa tulee aina mieleen hillitön laadukkuus, jos kyseessä ei ole ihan halvimman kauppaketjun kaikkein minimikustannuksiin höylätty tuote. Kilpailu on Saksassa ollut niin kovaa jo kauan, että kaikilla elinkelpoisilla panimoilla täytyy olla laatu viimeisen päälle kunnossa. Ostopaikka Helsinki, Ruoholahden K-Citymarket.

HIMA Vesa Kahvikaurastout

Tämä HIMA-olut on muuten täysin identtinen edellisen Visan kanssa, mutta hiivana on US-05 Mangrove Jack'sin sijaan. Mangrove Jack's näyttäisi olevan uusiseelantilainen firma, mutta sekin hiiva amerikkalaistyyppinen, joten kovin suurta eroa tuskin on odotettavissa. Vaahtoa US-05 kehitti kuitenkin huomattavasti enemmän. Tuoksu hyvin samanlainen. Maku on selvästi täyteläisempi, karamellisuus ei niin esillä, kahvin kuivuus tulee enemmän pintaan. Tämä olut ei tunnu ohuelta missään vaiheessa. Hiilihappojakin on hieman enemmän. Takapuoli on samanlainen kuin Visalla. Tuntuu selvästi miellyttävämmältä, mutta join oluet peräkkäin, en rinnakkain, se voi vaikuttaa. HIMA Vesa kuulostaa muuten lähes Fingerporin Heimo Vesalta.

HIMA Visa Kahvikaurastout

HIMA-kotipanimon stout on pari viikkoa kypsynyt toimituksen jälkeen. Tämä oli se kerta, kun oluet olivat päässeet jäätymään logistiikkaketjussa, siis unohtuneet peräkonttiin. Ei siis ehkä optimaalisessa kunnossaan. Visa-stout on 5,4%, lievästi savumallasta seassa, kauraa (rolled oats) jopa 24%, Helsingin kahvipaahtimon #3 kylmäuutettua kahvia, humalina Herkules ja Centennial, hiivana Mangrove Jack's M44, IBU peräti 100.
 

Heikosti vaahtoa, tummanruskea väri. Makea kahvinen tuoksu, suklaatakin tuntuu. Paahteisuutta, karamellisuutta, suklaata, kahvia ehkä vähemmän. Runko tuntuu ohuelta, vähähiilihappoisuuskaan ei nyt tunnu sopivan kokonaisuuteen, flättiys haittaa. Mitään epämääräisyyksiä tai sivumakuja en noteeraa. Takapää on ohut sekin, hyvin mieto kapea katkeruus hievauttaa limakalvoja alasmennessään. Simppeliä olutta, juotavuus on kunnossa. Jos tämä olisi pehmeämpi, niin cask-fiilis ei ole kaukana. Nyt kulmat ovat hieman pyöristymättä. Pakkasvaikutusta tietysti vaikea arvioida, olisiko satasen katkerot leikkautuneet kylmyyteen?

Sessio #5: Matkailu ja olut

Pääsin valitsemaan itse aiheen olutblogoslavian helmikuiseen sessio-kirjoitussarjaan ja tässä oman pakkomielteeni taudinkuva. Näissä sessio-tarinoissa olen käyskennellyt muistojen poluilla ja sieltä kaukaa menneestä otan nytkin vauhtia.

Vuonna 1994 luin Unto Tikkasen päätoimittaman Olut-lehden numeroa 3/94. Lehdessä oli Juha Tiikkaisen ja Juha Patrikaisen kirjoittama matkakertomus Prahan baareista, joista saa tummaa lageria: "Černé pivo, prosím! Tumma on yö, mustat kolpakot toisiinsa lyö". Jutussa listattiin 35 Prahan olutravintolaa osoitteineen. En muista olinko jo päättänyt matkustaa Prahaan ennen lehtijuttua vai vasta sen jälkeen. Olin kierrellyt tätä ennen Länsi-Eurooppaa ja Pohjois-Amerikkaa, oluitakin juoden, mutta olut oli ollut selvästi sivuroolissa. Olutkirjoista sai matkavinkkejä, mutta ei yhtä ajankohtaista informaatiota kuin tuosta Olut-lehden jutusta.

Prahaan saavuttuani kävin läpi systemaattisesti Tiikkaisen ja Patrikaisen suosittelemia oluttupia. Fiilistelin toki muiden turistien seassa Kaarlensillalla ja tsekkasin ikkunan, josta Jan Masaryk työnnettiin alas, mutta tämä oli ensimmäinen olutpainotteinen matkani.  Täsmällisemmin se oli olutbaarimatka, yritin kyllä juoda useampia eri oluita, mutta ensisijaisesti bongasin ravintoloita. Olin täysin haltioissani. Vielä puhtaampi baarimatka oli 1995 viettämäni viikko Dublinissa. Join 70 pinttia lähes yhtä monessa pubissa, mutta erilaisia oluita oli vain kolme: Beamish, Murphy's ja Guinness. Koskaan ennen en ollut puhunut englantia (tuskinpa suomeakaan) niin paljon, ylisosiaaliset irlantilaiset jututtivat innolla havumetsistä saapunutta. Tässä vaiheessa tajusin, että baareissa istuminen on parasta matkailua. Perusnähtävyyksiä on mukava vilkaista, on hauska tsekata pari Hopperia, futisottelu aina ilahduttaa, mutta tärkeintä on oluen juonti baareissa. Kohdemaahan saa aivan erilaisen tuntuman baaritiskillä kuin kirkon kupolia pällistellessä.

Internetin uutisryhmiä olin hyödyntänyt mm. viskiostoksissa jo 1980-luvulla, mutta totaalisti netti muutti pelin, kun valmistelin ensimmäistä reissua San Franciscon seudulle 1997. Huomasin uudehkosta webistä Ken Papain sivuston, jossa hän esitteli Pohjois-Kalifornian panimopubeja. Tätä matkaa en suunnitellut olutkeskeiseksi, mutta sellaiseksi se muodostui. Toki ohjelmassa oli punapuiden ja Yosemiten kaltaisia luontokohteita, Vertigo-leffan ja Dashiell Hammettin romaanien tapahtumapaikkojen bongausta, live-musiikkia ja kirjakauppoja, jopa sukulaisteni kotiseutujen tsekkaamista Fort Braggissa. Mutta Papain vinkkien perusteella pystyin liittämään reitin varrelle olutkohteita, jotka ylittivät kaikki odotukset moninkertaisesti. Tällä reissulla löysin ikirakkauteni west coast IPAn ja matka on ehkä edelleen paras tekemistäni.

1999 siirryin sitten olutmatkailussa puoliammattilaiseksi. Kävin Skotlannissa, kirjoitin siitä ja tarjosin juttua uuden Juomanlaskija-lehden perustaneelle Unto Tikkaselle. Ällistyksekseni artikkeli meni läpi ja siitä maksettiin rahaa. Laadin sitten leppoisaan tahtiin pari juttua vuodessa, kakkostarina esitteli Oulua olutmatkailukohteena ja nostatti jopa lievää pahennusta Nokia Cityn pienissä olutpiireissä. 2007 Unto joutui terveyssyistä luopumaan lehden julkaisemisesta. Viimeiseksi matkakertomuksekseni jäi raportti Uuden-Seelannin reissusta. Tarkoitus oli käydä mahdollisimman kaukana ja Uusi-Seelanti tuntui erityisen mielenkiintoiselta. Ei kuitenkaan olutmielessä, mutta taas tilanne muuttui kun aloin tutkia tarkemmin tarjontaa. Humalistaankin tunnetussa Uudessa-Seelannissa oli 2006 vireä pienpanimobuumi ja taas muiden kohteiden oheen pystyi liittämään kiinnostavien oluiden juontia baareissa. Erityisesti mieleen on jäänyt Wassail Brauhaus, joka on ilmeisesti edelleen toiminnassa. Tyylikkään Taranaki-tulivuoren juurella on bed & breakfast -huvila, jossa brittisyntyinen isäntä tarjoilee vieraille itse panemiaan cask-oluita.

Tunnetuimmilla olutfestivaaleilla (Oktoberfest Münchenissä, Great British Beer Festival Lontoossa ja Great American Beer Festival Denverissä) en ole koskaan käynyt, mutta pienempiin bakkanaaleihin olen osunut useinkin. Kotimaisia tapahtumia olen viime vuosina kiertänyt melko ahkerasti. Festivaalitilanne on hyvä tilaisuus kokeilla nopeasti monia eri oluita ja tavata maksimaalisesti alan harrastajia. Usein festivaalien oheistapahtumat ovat vielä kiintoisampia, paras kokemani esimerkki on Kööpenhaminasta, joka muuttui Mikkellerin festivaalin edellä olutvalaistuneiden kansoittamaksi rinnakkaistodellisuudeksi. Festivaalihumua paremmin viihdyn kuitenkin tavallisena arki-iltana baarissa. Olut on siellä luontaisessa, jopa luonnonmukaisessa, ympäristössään, sellaisena kuin se oli Prahan oluttuvissa ja Dublinin pubeissa ennen turistien (siis minun) saapumista.

Viime vuosina olen tehnyt enemmän tai vähemmän olutpainotteisia matkoja, joita olen raportoinut blogissa näkyviin maakohtaisiin linkkeihin. Oluen ei tarvitse matkalla olla pääfokuksessa, mutta jonkinlaisessa roolissa kuitenkin. Istanbulissa ja Niilin risteilyllä olen käynyt (ennen blogia), mutta ne saattavat jäädä ainoiksi matkoiksi islamilaisille alueille. En halua enää tuhlata aikaa oleskeluun paikoissa, joissa ei saa kunnon olutta. Australia, Aasian monet alueet ja Latinalainen Amerikka ovat kiinnostavia, mutta kiehtovammalta edelleen tuntuu pureutuminen syvemmälle Euroopan ja Pohjois-Amerikan olutytimiin.

Kiertelin 1960-luvun lopulla ja 1970-luvun alkupuolella vanhempieni mukana telttaretkillä ympäri Pohjoismaita. Siitä ehkä tarttui jonkinlainen mustalaisvietti. Olen levoton, jos en pääse liikkeelle. Pari ulkomaanmatkaa pitää olla koko ajan varattuna. Erityisen viehättynyt olen USA:n road tripeihin. On vaikea ylittää fiilistä, joka tulee, kun lähtee aamulla motellista ajamaan preerian poikki tietämättä tarkemmin seuraavaa majapaikkaa. Oluen juonnin yhdistäminen tällaiseen on haastavampaa, mutta täysin mahdollista. Ja sellaisen matkan suunnittelu on erityisen nautinnollista. Suunnittelun nautinnossa ja suunnittelemattomuuden kutkuttavuudessa tunnistan ristiriidan, mutta yritän silti tavoitella molempia.

Matkailu vie rahaa, olutmatkailu ehkä vielä enemmän. Kustannustehokkaastikin pystyy matkustamaan, mutta mukavuudenhaluisena en viihdy hikisillä reppuretkillä. Siksi lähdin Pohjoismaiden ulkopuolelle vasta 25-vuotiaana tienattuani hieman rahaa. Olen kuluttanut matkailuun useampia omakotitaloja, mutta koskaan ei ole jälkeenpäin harmittanut reissulla käynti. Monet muut hankinnat ovat epäonnistuneet, mutta matka on ollut aina kannattava investointi. Viime viikonloppuna olin Tampereella, huomenna suuntaan Ouluun, seuraavana viikonloppuna Kajaaniin. Ulkomailla seuraavaksi ohjelmassa on neitsyyskohteista Porto, Thessaloniki ja Ateena, sitten kihelmöivä paluu Oregoniin. Ehkä yksi suosikkikaupungeistani Göteborg jossain välissä.

Dan Baird tämän kaiken kiteytti: Jack Kerouac with a credit card.

Andrew V. McLaglen: McLintock!

John Waynen Batjac-yhtiön tuotanto vuodelta 1963. Suurella budjetilla tehty komediallinen western, tapahtuu jossain Mesa Verden liepeillä 6000 jalan ylängöllä. Nykykatsannossa elokuva tuntuu saapuvan vieraalta planeetalta. Viihteellistä väkivaltaa, sovinistista käytöstä naisia kohtaan, humalahakuista alkoholinkäyttöä. Kaikkeen tähänhän John Wayne yhdistettiin varsinkin uransa myöhemmissä vaiheissa. Idioottimainen tarina perustuu löyhästi Shakespearen The Taming of the Shrew -näytelmään, siis omituisen sattuman kautta jo toinen tällä viikolla näkemäni Shakespeare-tulkinta. Alun karja-aitauskohtauksissa on pieniä lupauksia ryhdikkyydestä, värit ovat kirkkaat ja visuaalisuus muutenkin kohdallaan. Maureen O'Haraa on aina mukava seurata. Supernoirien Criss Crossin ja Brute Forcen ikimuistettava lumouspommi Yvonne De Carlo tässä suhteellisen harvinaisessa suurehkossa roolissa myöhäiskaudellaan. Nopeasti tämä elokuva luisuu kuitenkin lähes sietämättömän löysäksi päästöksi.

Poppels Brewski Passion (D)IPA

Ripeän ruotsalaissession päätteeksi yhteistyötä Göteborgin Jonseredin Poppelsin ja Helsingborgin kulttipanimon hedelmöityksenä. Istunnon ainoa kirkas olut, hieman perus-IPAa vahvempi, 7,5%.  Kissanpissaa, herukkaa, hedelmäpastilleja. Ehkä passion-hedelmää mukana, mutta ei kovin leimallisesti. Kevyesti katkeroa, hieman lievää tunkkaisuutta, mutta silti toimii. Panema, 22.2.2018.

Tempel Bryggverket Surpéne

Näyte Tempelin hapantuotannosta, yhteistyö uumajalaisen Bryggverketin kanssa. Raparperisour IPA, 5,7%. Hapanta tuoksua odotetusti. Aika tiukkaa happamuutta, ennakkoon luulin hieman kevyemmäksi Suomessakin totuttuun gose/berliner weisse -tyyliin, mutta tässä on sentään heitetty bakteereja kunnolla keittoon. Hedelmää, raparperin kirpeyttä kuivahkosti. Raikasta, ei mitään makeutta. Panema, 22.2.2018.

Tempel Cinder IPA

Seuraavaksi Tempelin omaa olutta. Ensimmäinen tutustuminen panimoon, tosin viime kuussa Oslossa join 7 Fjellin kanssa tehtyä yhteistyösouria. Tempel keskittynee hapanoluisiin, mutta tämä Cinder on streittiä IPAa, 6%. Pehmeää, makeaa, appelsiinia, ananasta. Lähes karamellista, mutta ei sentään, pysyy hedelmäisyyden puolella. Tässäkään ei katkeroa, mutta ihan mukavaa modernia tyyliä. Ei esimerkiksi mitään hartsia tai vihanneksisuutta. Panema, 22.2.2018.

Aros Pale Ale

Helsingin craft beer -skenen komeettabaari Panema painaa vain lisää kaasua, nyt tarjolla uppsalalaisen Tempelin tap takeover muun tarjonnan ohessa. Itselläni oli pyykinpesuilta, mutta koneen täyttöjen välillä ehdin piipahtamaan oluella. Baari täynnä, mutta tiskille mahtui notkumaan. Session aloitukseksi uppsalalaisen sopimuspanija Arosin olutta, mahdollisesti yhteyttä löytyy Tempeliin. Pale ale, 4,8%. Sameaa, pehmeää, ohutta, mehuista. Puhdasta, mutta ei katkeroa. Ehkä hiilihappoa liikaa. Panema, 22.2.2018.

Talvisotaa Syvärillä 1941-42

Suomen Sotahistoriallinen Seura järjesti pitkästä aikaa tyypillisimmän tapahtumansa, yksityiskohtainen luento Suomen viimeisten sotien 1939-45 vaiheista. Aiheena Goran taistelu Syvärin takana jatkosodan ensimmäisenä talvena 1941-42. Pakkanen kiristyi taistelujen aikana lähes talvisodan lukemiin, mainittiin jopa -40 C. Gora on pieni kylä noin 10 km Äänisestä länteen, Syvärille näytti matkaa olevan pitemmästi, joten yllättävän kauas suomalaiset etenivät Syvärin ylitettyään. Joulukuussa 1941 Japanin suunnalta Pearl Harborin takia vedetyt siperialaiset talvioloihin erikoistuneet valiojoukot aloittivat vastahyökkäyksen ja valtasivat Goran kukkulat. Suomalaiset hyökkäsivät vastaan useita kertoja paksussa lumessa ylämäkeen ja teurastus oli valmista. Mm. rajajääkäripataljoonasta menetettiin yli puolet. Väinö Linnan Tuntemattomassa sotilaassa kuvaama JR8 saapui alueelle tammikuussa 1942 ja osallistui lopulta onnistuneeseen Goran takaisinvaltaukseen, JR8:n ensimmäisen pataljoonan tappiot 19%. Suomalaisia kuoli yli 1000, venäläisiä ainakin kaksinkertainen määrä. Vankeja ja saalista varsin vähän, eloonjääneet pystyivät pakenemaan saarrostuksesta.

Luennoijana oli Jarkko Koukkunen, joka on kirjoittanut Gorasta kirjan Kylmä helvetti. Varsin eleetön perinteinen esitys, tekstislaideja, pari epäselvää karttaa, muutama haalistunut valokuva. Lyhyessä jälkikeskustelussa tuli paremmin esille kukkuloiden valtaamisen raskaus ja tyhmyyskin, suomalaiset menettivät varsin pienen panoksen takia suhteettomasti parhaita joukkojaan. Itärintaman yleistilanteeseen tuli tässä vaiheessa lisävalaistusta, Tihvinässä noin 100 km Gorasta lounaaseen puna-armeija oli juuri pysäyttänyt Wehrmachtin etenemisen. Suomalaisten ja saksalaisten Syvärin eteläpuolelle suunnittelema high five jäi toteutumatta. Lopullisesti, vaikka sitä ei vielä tietenkään tiedetty. Puna-armeija halusi estää sen jatkossakin ja siksi ilmeisesti päätettiin tehdä hieman arvoituksellinen hyökkäys suomalaisten Syvärin sillanpääasemaa vastaan Gorassa. Toisen kerran puna-armeija yritti samaa Pertjärven alueella huhtikuussa 1942 vaikeassa kelirikossa. Taistelu oli Goraa suurempi ja miestappiot moninkertaiset. Sen jälkeen Syvärin asemasotavaihe kesti kesään 1944 asti.

Chelsea - Barcelona 1-1

Chelsean Morata ja Giroud penkillä, Hazard käytännössä sentterinä. Barcelona piti paljon palloa, Messi sai yllättävän paljon tilaa. Näyttäviä kuljetuksia, mutta juurikaan vaarallisia tilanteita ei syntynyt. Yksi Paulinhon pusku, mutta selvästi ohi. Vähitellen Chelsea sai otetta, Hazard todella vakuuttava. Willian pääsi lataamaan kahdesti oikeallaan, ensin oikeaan tolppaan, sitten vasempaan. Nopeatempoista taktista peliä, oikein nautittavaa. Toinen jakso samantyyppinen, Barcelonan kuviot alkoivat tuntua ennakoitavilta. 62. minuutilla Willian onnistui, hieno voimakas laukaus alanurkkaan, Hazardin syöttö. Chelsea ei pystynyt pitämään otetta. Iniesta tuntui ensijaksolla liian hitaalta, mutta petrasi upeasti toisella. 75. minuutilla Chelsean puolustus sekoili, Iniesta vapautti Messin, joka viimeisteli viileästi tasoituksen. Sekä Suarez että vaihdosta sisään tullut Morata ottivat keltaisen kortin osoittamalla omia silmiään kahdella sormella, turkkilaistuomari ei huvittunut visuaalisesta kritiikistä. Parempi tulos Barcelonalle, mutta ei peli niin hyvältä vaikuttanut kuin kuulopuheissa La Ligassa.

Basil Dearden: All Night Long

Orionin jazzleffasarjassa Shakespearen Othellon tulkinta sijoitettuna Lontoon jazz-piireihin, vuodelta 1962. Docklandsin varastoon rakennetulle hulppealle yksityisklubille kerääntyy soittajia pariskunnan hääpäivää viettämään. Aika erikoinen ratkaisu ja ei kovin vakuuttavasti toimi. Patrick McGoohan on yleensä varma valinta nilkkirooleihin, mutta nyt ei tarpeeksi irtoa tehoja. Kuuluisia soittajia pienemmissä rooleissa, Dave Brubeck, Charles Mingus, Johnny Dankworth. Varsinkaan tragedian huipennusvaiheet eivät uskottavia ja ukkosmyrsky taustakomppina erityisen vaivaannuttava ratkaisu. McGoohanin loppumonologissa ryhdikästä illuusiottomuutta. 1960-luvun alun filmissä on merkillistä vapaamielisyyttä, erivärisiä pariskuntia ei hämmästellä missään vaiheessa ja pikkusikareilta näyttäviä marijuanajointteja pössytellään avoimesti. Alussa ja lopussa nopeasti välähtäviä noirmaisia katunäkymiä, niitä olisi saanut olla lisää. Musiikki on kyllä nautinnollista. Aikalaiskopiossa hilpeitä mokia suomalaisissa käännösteksteissä, high school on korkeakoulu ja cool jäähtynyt.

Brewski Samurai Sauce

Päivällä Panemassa tarjolla olleen Brewski Nemesis IPAn ehdin siivotessa missata, mutta edelleen jäljellä Helsingborgin stoutia pakkasiltaan. 10%, kuohkea vaahto, hyvin kahvinen tuoksu. Maussa on enemmän makeutta, lakritsaa rutosti. Maitohappoa myös, pehmeän intensiivistä. Tykkään kyllä, hyvä kepeä juotavuus, ei siirappia. Panema, 19.2.2018.

Cool Head Pien Vanilla Blood

Asunnon siivousillan jälkeen rentoutumaan oluen pariin Panemaan. Jääkaapissakin olisi ollut ennenkokeilemattomia virvokkeita, mutta miksipä en olisi lähtenyt läheiseen laatubaariin. Uutta olutta Tuusulasta, veriappelsiinivanilja-NEIPA, 5,5%. Oluen ideoinut Pien-olutkauppaketju. Samea, hyvin appelsiininen tuoksu. Maku tosiaan hyvin vaniljainen. Ymmärrän, että halutaan kokeilla kaikenlaista, mutta eiköhän tämä ole nyt syytä jättää yhteen keittoon. Vanilja, humalan hedelmäisyys ja lievä maltaisuus eivät todellakaan nivoudu harmoniseksi kokonaisuudeksi. Laimea katkera kiskaisu kammarin puolelle lähtee, mutta ei se paljoa auta. Ei kuitenkaan hapanta, mikä positiivisena seikkana huomioitava. Panema, 19.2.2018.

Kazuo Ishiguro: Haudattu jättiläinen

Tuoreimman Nobel-voittajan viimeisin teos vuodelta 2015, alkuperäisnimi The Buried Giant. En ole ennen Ishiguroa lukenut, mutta vuoden 1989 The Remains of the Dayn elokuvaversio on tuttu. Romaani sijoittuu Britannian keskiaikaan, kuningas Arthurin aikakaudelle. Saksit ja keltit viettävät rauhallista rinnakkaineloa alkukantaisissa oloissa. Alueella esiintyy omalaatuista muistinmenetystä, ihmiset eivät muista menneisyyttä, eivät vanhoja kaunojakaan. Päähenkilöinä on iäkäs pariskunta, joka lähtee etsimään muualla asuvaa poikaansa. He eivät vain oikein muista missä. Helppolukuinen vaellustarina, jossa on toimintaa, mutta myös yliluonnollisia aineksia. Ei onneksi kovin paljoa, en voi sietää fantasiafiktiota. Unenomainen surumielinen tunnelma, romaani on tosiaankin nopea lukea, mutta kokemus ei ole kovin nautittava. Loppuratkaisu on elegantti, mutta varsin odotettu eikä täysin tyydyttävä. Ishiguro on käännettynäkin selvästi huippukirjoittaja ja tarinassa on syvällisiä teemoja pysyvää rauhaa myöten. Lievää keinotekoisuutta kokonaisuudessa on. En siis suuremmin innostunut, tuskin perehdyn Ishiguroon tätä enempää.

Toronto Tasting via Tampere

Timo Alanen alias Rauchmalz on viime aikoina keskittynyt Kanada-matkailuun ja tietysti samalla kanadalaisiin oluisiin. Pääsin maistelemaan Timon uusimman Toronton keikan tuomisia itäisellä Jankan alueella Tampereella. Session avauksena kuitenkin Timon varastosta saksalaista tavaraa, kuten nimimerkistäkin voi päätellä, Timo on myös Saksan oluiden spesialisti. Berg Spezial, Ulrich Zimmermannin panimosta läheltä Ulmia. 5,3%, Tettnanger Perle, Hallertauer Magnum, zwei-tank-reifung, mitä sitten tarkoittaneekin. Kirkas olut, hyvin maltainen, täyteläinen, ei paljoa katkeroa.
 

Ensimmäisenä kanadalaisena Barnstormer-panimon IPAa Ontarion Barriesta. Flight Delay ei ollut aivan tuore, 17.10.17 tölkitetty. 6,5%, kirkas, west coast -tyyliä. Hedelmäisyyttä kuivasti, herukkainen, humalina Citra, Centennial, Chinook. Kohtuullinen peräkärry.
 

Seuraavaksi torontolaiselta Rainhard-panimolta pari näytettä.  Kapow! on myös west coast IPA, 6,5%. 75 IBU. Tämä hyvin tuore, tammikuussa pullotettu. Hieman samea, kissanpissaa,  raikasta hedelmää, huikeasti herukkaa. Ehkä hieman liian makeaa ja katkeruuttakin voisi toivoa lisää. Mallasrunko tukee kohtuudella. Toinen Rainhard pitkäniminen Revolution 8: Double Dry Hopped Double IPA (Citra & Simcoe w/ Lactose). 8,4%, hyvin samea. Hedelmää raikkaasti, hyvin tuoreenmakuinen, mehuinen, appelsiininen, vähän katkeroa. Modernia NEIPA-fiilistä siis.
 

Hamiltonista Collective Arts -panimon Collective Project: IPA No. 5, New England Double Dry Hopped Double IPA tämäkin, Citra ja Simcoe, 8,2%. Sameaa. Mehua, mandariinia, tuoretta. Katkeroakin nyt hyvin. 26 January päivätty, siis hyvin uutta. Tämä oli huippukamaa, yksi session huipentumista.
 

Kalibrointioluena taas Berg-tavaraa, nyt kolmen viljan weizen, 3 Korn Hefeweizen, 5,1%. Suhteellisen tummaa, makeaa banaania, puhtaasti estereitä. Hieman kevyempänä välipalana Barriesta kytkinkamaa, Redline-panimon Clutch APA, 4,8%. Hyvin kirkas, herukkaa puhtaasti, vähemmän katkeroa. Laadukasta tavaraa tämäkin.

Timo oli jostain syystä valinnut sessioon runsaasti IPOja, joten taas pehmeiden hedelmien kissanpissaan sukellus. Vuorossa torontolaisen Left Fieldin Greenwood Vermont Style IPA, 6,3%, 15 Jan 2018. Raikasta hyvää tavaraa taas kerran, adjektiivit alkavat väistämättä toistaa itseään, tämä ehkä jäi kuitenkin hieman Collective Artsin tasosta. Pääkaupunki Ottawasta Beyond the Pale Aromatherapy -panimon American IPA, 6,5%, 55 IBU. Pehmeää, hedelmää, katkeraa, matalahiilihappoinen. Mukavan tasapainoinen tuote, joka päätti tyylikkäästi IPA-putken.
 

Tein jo lähtöä, mutta Timolla oli vielä yksi ässä hihassa. Session päätteeksi kamaa rajan toiselta puolen. Ohion Athensissa majailee kovamaineinen Jackie O's -panimo, jonka oluita en ole päässyt aiemmin maistelemaan. Enpä ole käynyt koko Ohion valtiossakaan. Oil of Aphrodite on imperial stout, 10%. Hyvin paahteinen tuoksu, pehmeää, intensiivistä, makeaa. Sovelias päätös pitkälle setille. Makunystyrät ja muistiinpanovälineet eivät enää olleet herkimmässä kunnossaan tässä vaiheessa.
 

Suuret kiitokset Timolle vieraanvaraisuudesta, tämä täytyy yrittää korvata jollakin tavalla. Selvisin kunnialla paluumatkan, joka käynnistyi ensimmäisellä Nysse-kokemuksellani. Olen joskus käynyt bussilla Pirkkalan lentokentällä, mutta se oli jokin Ryanairin tilausajo. Nyt siis ensimmäinen matka oikealla Tampereen paikallisbussilla, hyvin kulki.