Steven Soderbergh: Haywire

Soderbergh on tehnyt varsin kovia elokuvia (esim. Out of Sight), joten odotukset tälle 2011 valmistuneelle vakoilua sivuavalle trillerille olivat kohtuullisen korkealla. Toisaalta tilillä on The Good Germanin kaltaisia vaisumpia tapauksia. Tässä pääosassa on USA:n hallituksen alihankkijoiden tehtäviä hoiteleva toimihenkilö, jota esittää kamppailulajeissa menestynyt Gina Carano. Hänen hahmonsa ympärille sitten onkin toiminnallista väkivaltaa rakennettu salaliittojuonen puitteissa. Carano ei tietenkään ole ihmeellinen näyttelijä, mutta ei rooli mitään syvällisyyksiä edellytäkään. Michael Douglasin ja Ewan McGregorin lahjoja kyllä tuhlataan näin pinnallisessa vedossa. Ranskalaisohjaaja Mathieu Kassovitz vetää Scorsese-tyyppisen cameon. Miljööt on kyllä upeita lähes Bond-leffojen tapaan, talvinen Upstate New York, New Mexicon mesa, Barcelona. Kohtuullinen suspense-jakso osuu Dublinin kattojen ylle. Kaavamaista ja täysin epäuskottavaa menoa enimmäkseen, Soderbergh on joutunut rutiinipurkittajaksi.

HIMA Terho Pale Ale

HIMA-kotiolutyhteisö on palannut taas erisnimisarjaan, etiketin kuvan perusteella Terho saattaa olla koira. Pale alessa 5,9%, humalina Herkules (katkeroa taatusti), harvinaisempi Belma ja Ekuanot. Hiivana Mangrove's Jack M36. Selvästi samea olut, mutta ei NEIPA-tasolle asti. Ohuehko vaahto, tuoksussa voimakkaasti mallasta, ehkä hieman diasetyylin toffeista huokausta. Maku pihkaisen hedelmäinen, mallasrunko vahva. Jotain hartsia, kalkkia tai kipsiä löytyy. Anssi-kuriirini varoitti mahdollisista laatuongelmista, mutta ei tässä mitään isompaa ongelmaa ole havaittavissa, paitsi diasetyylin mahdollinen peikko hieman taustalla häilyy maussakin kevyenä rasvaisuutena. Raikkaus on kuitenkin kateissa, joten ei tämä HIMAn parhaiden tasolle kiipeä. Katkeroa on kohtuudella, IBU-lukema ei tiedossa.

De Ranke Hop Harvest 2018

De Ranken panimo on Wevelgemissä lähellä Ranskan rajaa, käytännössä Lille-Roubaix'n metropolialueella.  Hop Harvestin todennäköisesti vuoden 2013 variaatiota olen nauttinut hanasta Tukholman Akkuratissa ja seuraavaa vuosikertaa Antwerpenissa. Stadin Panimobaarissa nyt tarjolla kaksi uusinta versiota 2017 ja 2018, joista jälkimmäisen nappasin mukaan. Siivousoluena käyttöön, 5,5%, 75 cl pullo, tuoretta Fugglesia. Pohjana ilmeisesti Saison de Dottignies, jossa Challengeria, Brewers Goldia, Hallertauta ja Styrian Goldingia. Kaunista olutta, tiheää pienikuplaista vaahtoa. Tuoksussa hedelmäistä karamellisuutta, hieman belgiestereitä. Maussa on runsaasti hiilihappoja, saisonin otetta, hedelmäpastilleja, mutta maku kyllä kuivaa nautinnollisesti loppua kohti, jossa on vanhanaikaista belgialaista kuivaa kepeää katkeruutta. Sellaistakin siis on, tulee mieleen Poperings Hommelbier. Pihkaakin on, hyvin monipuolinen ja nautinnollinenkin olut. Stadilta hieno muistutus, että epämuodikkaassa Belgiassa on edelleen potkua. Jatkoakin on luvassa, helmikuussa Suvilahdessa on vuorossa Alvinne. Ostopaikka Helsinki, Stadin Panimobaari.

De Ranke Cuvée de Ranke

Kolmas jakopullo, 7%, Girardinin lambicia seassa. Kirkasta, kultaista, kuiva hapan tuoksu. Taas hedelmäisyyttä hyvin, erittäin intensiivinen. Hyvin kuivaa ja hienostunutta. Melkein yhtä hyvää kuin Vieille Provision, mutta ehkä hieman yksipuolisempi, lähestyy selvästi peruslambicia, mutta ei tavoita niiden syvyyttä kuitenkaan. Huipputuote tämäkin selvästi. Stadin Panimobaari, 29.1.2019. 

De Ranke Vieille Provision

Toinen iso pullo jakoon De Ranke -happeningissä, nyt Jannen ja Arin ohella Toni Tiainen myös mukana. 7,5%, sour ale, nyt 12 kuukautta puulla (on wood, ei siis Back to Blackin tapaan in wood, belgien englannin kielen taitoa on toki syytä epäillä) kypsytettyä, vaaleampaa kamaa. Tuoksu voimakkaamman hapan. Pehmeää, hedelmäistä, hyvin miellyttävää. Erittäin kuivaa, erittäin hyvää, tykkäsin kovasti. Stadin Panimobaari, 29.1.2019. 

De Ranke Back to Black

Hillitöntä lumisadetta Helsingissä jo useamman päivän putkeen. En muista nähneeni kaupungissa moniin vuosiin näin paljon lunta. Stadin Panimobaari valitsi juuri tämän keskitalven raskaimman hetken De Ranke -tapahtuman avaukseen. Ei auttanut, kahlasin vastatuulituiskussa Vallilasta sitkeästi Suvilahteen. Paikalla olikin hörhöpöydällinen tuttuja naamoja jo imeskelemässä antia. Hanassa aloituksessa vain tutut XXX Bitter ja Saison de Dottignies, joten uudet tuttavuudet löytyivät pulloista. Verryttelynä join XXX:ää, jota näköjään olen aikaisemmin juonut vain pullosta. Ei tullut muistiinpanoja tehtyä sosiaalisessa tilanteessa, erittäin hyvältä belgi-palelta hyvällä puhtaalla hedelmäisellä otteella se maistui. 

Jaoin sitten pullon Ari Nyforsin ja Janne Karilan kanssa, Back to Black, 9%, old export porter, yhdeksän kuukautta puussa (in wood). Punaruskea, hapan tuoksu. Kuivaa ja hapanta,  marjaisaa, pehmeää. Tehty luultavasti 2017. Hedelmäisyyttä, hieman Flanderin punaiseen, Rodenbach-tyyliseen olueen viittaavaa, mutta kuitenkin erilaista. Muiden maistelijoiden mukaan tässä katkeroakin, itse en sitä huomannut. Pullon jämien lisämaistelussa tuoksussa epämiellyttävämpää märkää villasukkaa, mutta makuun se ei ulottunut. Monipuolinen mielenkiintoinen olut. Stadin Panimobaari, 29.1.2019.

Olari Mic Check Bock

Espoosta bockia, 6,7%. Varsin tummanruskea, maltainen ja karamellinen, matalasti hiilihappoa. Pähkinääkin jonkin verran. Ei huono, metallisuutta ei havaittavissa, hieman liian makea minun makuun. Se ei tuhoa olutta, vaikka jälkimakukin on tyhjä. Odotuksia parempi tuote, kokonaisuutena kuitenkin jokin tökkii. Maltaisuus ei ole puhdasta, siinä on jotain talkkunaisuutta, leipääkin, joka ei minua koskaan oluessa ilahduta. Panema, 28.1.2019.

Fuerst Wiacek Whiplash Dive

Laskeuduin Vaasankadun harjanteelta lumen seassa alas Helsinginkadun laaksoon. Berliinistä hieman toisen maailmansodan epävirallisen saksalais-irlantilaisen allianssin hengessä amerikkalaista IPAa tarjolle virallisemman saksalaisliittolaisen Suomen anniskelupaikkaan. 6,3%, DDH, Vic Secret, Ekuanot ja Idaho 7. Huippusamea, appelsiinin tuoksua. Maku kirpeämpi, ei ehkä aivan raikkaimmillaan, mutta ei silti yrttisyyttä. Näitä oluita tällä hetkellä vastaan tulee. Jagger/Richardsia mukaillen It’s Only Mehukalja But I Like It. Mallasrunko on kuitenkin mukana, ei tämä sourien tapaan ole kadottanut olutjuuriaan. Euroopassa säännöllisesti unohdetaan mehujuomissa katkeropainotus, niin tässäkin, mutta jotain sieltäkin tällä kertaa löytyy. Tykkään juoda näitä, kun klassisempaa tuoretta IPAa ei tarjolla ole. Selvästi paras näyte Fuerst Wiacekilta tähän mennessä. Panema, 28.1.2019.

Het Anker Gouden Carolus Cuvée Van De Keizer Blauw, hanaversio

Suhteellisen ekstreemit olosuhteet Vallilassa Wall Streetin (Teollisuuskadun) kanjonissa, rivakassa vastatuulessa vaakasuoraan tulevassa jäätävässä sateessa oli usko loppua. Tällaista säätyyppiä kutsutaan Kainuussa Ryysyrannan keliksi. Mutta ilmaista (koti)olutta oli tarjolla, joten motivaatio oli olemassa. Kun HIMA-kuriirin kanssa oli rendezvous sovittu Hilpeään Haukeen, niin sinnehän mennään. 

Klassisessa kalaravintolassa tarjolla klassista vahvaa belgikamaa hanassa, tällaiseen en muista ennen törmänneeni. Sininauhainen tumma versio kyseessä, 11%. Maltainen, kevyen mausteinen, pehmeä, lakritsaa. Yrttejä hieman, makeaa lakritsaa tanakasti. Ei jälkimakua,  hyvä juotavuus, lämmittävää, juuri sopivaan käyttötapaukseen suunnattua täsmäjuomaa. Hilpeä Hauki, 28.1.2019.

Simon Curtis: My Week With Marilyn

Haikean romanttinen feelgood-komedia The Prince and the Showgirl -leffan kuvauksista Englannissa 1956. Tunteella ja lämmöllä tehty, erinomaisia näyttelijäsuorituksia. Michelle Williams ei heti tunnu sopivalta Marilyn Monroen rooliin, mutta onnistunuu hämmentävän hyvin. Voice-overina ja varsinaisena päähenkilönä kolmas apulaisohjaaja Colin Clark, joka kehittää intiimin suhteen Marilynin kanssa. Perustuu Clarkin muistelmiin ja ns. totuus voi olla kovin toisenlainen. Suhteellisen pienimuotoinen leffa, joka ehkä olisi vielä parempi hieman ripeämmällä otteella.

Laitila Brown Ale

Kaksi ja puoli vuotta sitten Laitilalta saapui blogistille American Brown Alea maisteltavaksi. Nyt varsinainen deja vu -ilmiö, täsmälleen samanlainen paketti, jossa samannäköistä olutta tarjolla. Mukana myös Stroh Cola -tölkkejä, mutta niistä ei tässä sen enempää. Tarkemmin katsoen uuden oluen nimestä on tipahtanut pois American-liite. Ei siis tällä kertaa jenkkihumalia, uusi ruskea on humaloitu perinteisillä, jo hieman pölyisiksi leimatuilla?, englantilaisilla Target- ja Challenger -humalilla. 5,0% ja hillittömän alhainen katkerotaso 18 EBU. 

Kirkas punaruskea olut, maltainen tuoksu, karamellia myös. Maussa hieman metallisuutta, kypsää hedelmää, karamellia. Liikaa hiilihappoa, rungon maltaisuus jää ohueksi. Ei yhtään katkeruutta. Melkoisen kalsea suoritus, ei tässä mitään virhemakuja ole, mutta ei riittävästi muutakaan makua millään tasolla. Aavistuksen ryhdikkäämpi kuin nykyinen Newcastle Brown Ale, mutta vain aavistuksen.

AleSmith Speedway Stout, hanaversio

Sandiegolaisesta vahvasta stoutista on nykyään tarjolla kymmeniä erilaisia versioita, mutta näköjään en ole blogiin aiemmin arvioinut perusversion hanatuotetta. 12%, täyteläinen, kahvinen olut voimakkaasti, intensiivinen, ei liian makea. Toimii kohtuudella jopa katkeruuspuolella. Lauantai-iltapäivän sessiossa sovelias päätösolut. Huipputavaraa kaikin puolin. Panema, 26.1.2019.

Lervig Pepper Johnson

Stavangerista vahvaa pippurikookosstoutia, 11,5%. Tämä oli kai Korjaamon Winter Wonderlandissa suuri yleisön suosikki, mutta siellä se ei päässyt maistelukynnyksen yli. Nyt Panemassa vähemmän tarjontaa, joten sorruin tuotteeseen. Hurjasti vaniljaa tuoksussa. Erittäin makeaa, puhdasta jäätelökastiketta. Ei juuri muuta kuin karamellisuutta havaittavissa. Hieman salmiakkisempaa mausteisuutta vähitellen syntyy, mutta tässä on  liikaa hiilihappoakin. Kovin vaatimaton tapaus. Panema, 26.1.2019.

Malmö Lechevaza Stout

Ruotsalaissession päätteeksi hyvin makea skoonelaisstout, 6,8%. Suklainen, karamellinen, toffeinen. Ei kovin monimuotoinen tai erityisemmin vakuuttava. Laktoosia varmaan nimen perusteella mukana, en tosiaan innostunut. Panema, 26.1.2019.

Brekeriet Saison Noble

Ruotsalaisessa saisonissa selvästi brettainen tuoksu, vain 5%. Makukin voimakkaan navettainen, hedelmää, hieman karamelliakin, mutta kuivaa silti. Paneman liitutaululla tyyliluonnehdinta saison/farmhouse ale, joten en jaksa nillittää saisonin vääräoppisesta happamuudesta tai fankisuudesta. Jos jenkit vetää säännönmukaisesti brettalla farmhouse alea, niin voidaan kai sitten niin tehdä Göteborgissakin. Puhdaspiirteinen kuitenkin näissä reunaehdoissa. Panema, 26.1.2019.

O/O Bangatan IPA

Itsepintainen lumisade Helsingissä, mutta kaahlasin paksussa lumessa Panemaan. Göteborgista IPAa, 7,5%. Samea, appelsiinimehun tuoksu. Maku paksua täyteläistä mehukaljaa, hieman greipinkin kirpeyttä. Lievästi katkeropotkuakin, erittäin hyvää keskitalven olutta. Panema, 26.1.2019.

Arsenal - Manchester United 1-3

FA Cupin neljännellä kierroksella vastakkain klassiset suurseurat, parhailla kokoonpanoillaankin. Luulin, että Petr Cech on jo lopettanut, mutta näköjään jatkaa vielä kauden loppuun. Puoleen tuntiin ei oikein ihmeitä tapahtunut, ei tilanteita, tunnustelevaa otetta. Sitten Lukaku vapautti nerokkaalla pystysyötöllä Alexisin ja verkko soi. Lukaku on todella monipuolistanut peliään, heti perään vastahyökkäyksestä taas tarkka syöttö luukulle ja Lingard sijoitti tarkasti alanurkkaan. Arsenalin peli näytti jo pelatulta, mutta jakso lopulla yllättäen kavennus, Ramsey rakensi, Unitedin puolustus mureni, Aubameyang rankaisi. Toisella jaksolla rikkinäisempää peliä, ehkä ratkaiseva tilanne 73. minuutilla, kun Romero torjui Lacazetten terävän vedon. Lopullinen ratkaisu 82. minuutilla, Pogba karkasi vastahyökkäykseen, Cech torjui vedon, mutta reboundista vaihtomies Martial skoorasi. Ole Gunnar Solskjærin satumainen paluu Manchesteriin jatkuu voittoputkessa.

Real Ale Brextival 2019 @ Gallows Bird, jatkopäivä

Saavuin Espoon cask-baariin festivaalin toisena päivänä klo 15:10, kovasti jo jengiä sisällä. Ostin tuulikaapista edellispäivän tapaan 10 polettia, 44€. Niillä saa siis 10 puolikaspinttia. Hörhöjä selvästi vähemmän liikkeellä kuin torstaina, mutta tuttuja silti edelleen paljon paikalla. Avaus Signaturen Roadiesta, 4,3%, niin sanotusti IPA. Sitrusta on, ohut, mutta puhdas, ei kuitenkaan katkeroa. Redemptionin  Red IPA on tehty yhdessä Lontoon St. Pancrasin rautatieaseman läheisyydessä toimivan Queen's Head -panimobaarin kanssa.  Karamellia hieman, kuiva. Katkera, puhdasoppinen pitkä jälkimaku. Hyvää kamaa ilman muuta. 

Tap Eastin Tonic Ale koko tapahtuman kevein, vain 3,0%. Britit pystyy näilläkin lähtökohdilla koviin suorituksiin, mutta nyt olut on ohut, mausteinen, tunkkaista vihanneksisuutta. Ei katkeruutta, pettymys ilman muuta. Signaturen B-Side-nimisessä brown alessa 4,7%. Ryhdikäs,  hedelmää ja katkeroa puhtaasti. Selvästi istunnon paras tähän mennessä. 

Edellisen B-Siden tapaan Brown alea jatkoksi Five Pointsin Brick Field, 5,4%,  hedelmäisyyttä, mutta ei yhtä intensiivinen kuin edellinen tuote. Katkeruutta hieman enemmän jopa, hyvin toimii. Hammertonin N1:ssä pehmeää sitrusta. Tässä ei diasetyyliä eilisen N7:n tapaan, puhdasta kamaa, oikein hyvää, katkeruuskin mukana.

Viimeiseksi real aleksi valikoitui One Mile Endin Ancho Cocoa Stout, 6,4%. Tätä aluksi vieroksuin, mutta kuulin ettei tässä ole liikaa anjovista, kookosta tai chiliä. Ancho siis viittaa chiliin eikä mereneläviin. Pehmeää, intensiivistä, ei mausteita liikaa, vähän poltetta. Chiliä sopivasti jälkimaussa, hyvää kamaa. Siirryin kegeihin, ensimmäisenä Signaturen Studio Pilsner, 4%. Hyvin kirkas kultainen olut. Viljaa, puhdasta, mutta aivan liikaa hiilihappoa, maku kärsii. Liian vähän katkeroakin.

Session päätteeksi kaksi keg-Kerneliä. Pale Ale Citrassa 5,2%, aika samea. Sitrusta vahvasti,  katkeroakin puhtaasti. Hyvää tavaraa, jälkimakua riittävästi. Tämä oli ehkä koko session paras. Lopuksi vahva porter, London 1856 Imperial Brown Stout, 9,1%. Mausteita, täyteläisyyttä, sosiaalinen tilanne häiritsee keskittymistä. Mallasta, vähemmän paahdetta kuin voisi odottaa, kuiva, ok, mutta ehkä jää kuitenkin hieman odotuksia vaisummaksi. 

Tässähän ei vielä kaikki ollut, ns. 2nd settingin oluissa olisi ollut mielenkiintoisia tapauksia. Tähän kuvioon liittyen mukaan tarjolle ehti vain Redemptionin Big Chief, jota join muutama vuosi sitten Lontoossa, joten skippasin sen.

Real Ale Brextival 2019 @ Gallows Bird, avauspäivä

Britannian sekavan tilanteen takia on vaarana, että Espoon klassinen real ale -festivaali jää tänä vuonna viimeiseksi, jos brittioluen hinta EUssa nousee yli kipukynnyksen. Tämänkertaiselle festivaalille oli hankittu oluita Lontoon itäpuolelta, sattumoisin samoilta seuduilta, joissa itsekin pyörähdin joulukuussa. Paikalle kerääntyi alan hörhöjä useampaan pöytään, alan ammattilaisiakin liikkeellä poikkeuksellisen paljon. Ilmassa oli selvästi yhden aikakauden lopun tunnelmaa, etenemme nyt kohti tuntematonta tulevaisuutta. 

Normaalilla systeemillä kuitenkin otin taas tarjonnan vastaan. Kaksi puolikaspinttiä pöytään ja maistelemaan. Aluksi One Mile Endin Event Horizon Winter IPA, 6%, kuivaa hedelmää, ohut, pehmeä, katkera. Kirpeä, en innostunut. Hammerton N7 IPA, 5,2%. Selvästi diasetyylinen tuoksu ja maku. Pehmeää, hedelmää. Täyteläinen, hyvin katkeroa. Diasetyyli yllättävä pettymys, mutta muuten tämä toimii kohtuudella. 

Toinen One Mile Endin olut ilmeisesti koko tapahtuman ainoa NEIPA. Juicy 4pm, 4,9%. Citra,  Mosaic, El Dorado. Hienoisesti maakellaria mukana, ei kovin mehuisa. Katkeroa on, mutta raikkaus ei parhaiden tasolla. Tap Eastin APAssa pihkaa, lievästi tunkkaisuutta mukana,  kohtuullinen kokonaisuus kuitenkin. 

Aloin jo hieman masentumaan, eikö enää kunnon oluita löydy edes riilisektorilta. Seuraava olut kuitenkin palautti uskon. Redemption Rock the Kazbek, vain 4,0%. Pehmeän hedelmäistä, sitrusta, pehmeää, erittäin hyvä katkeruus. Hyvin puhdas, karviaismarjaakin herkullisessa kokonaisuudessa. Selvästi session kovin tapaus. One Mile Endiltä jo kolmas olut maistoon. Snakecharmer IPAssa 5,7%. Pihkainen, tukkoisempi, pehmeä silti. 

Spartan River Styx -porterissa vain 3,7%. Tosi kahvinen, ohut runko tuntuu, mutta makua hyvin, suklaatakin. Voisi silti olla pehmeämpi. Redemptionin Legacy Oakissa vahvaa bitterimäisyyttä, keksiä ja pähkinää. Vähän mausteisuutta ja katkeraa, hyvää on. Spartanin Phalanx Dark Mildissa paahdetta, ehkä liian kylmää. Kuivaa, kahvia, katkeroakin on. Tässä pitäisi olla mustaherukkaakin, mutta se jäi sivuun maussa. Hieman puumaista tunkkaisuutta. Session päätteeksi  Signature Brew'n Anthology, peräti 10%. Vahvaa täyteläisyyttä, kahvia, kuohkeutta.  Ei liian makea, hieman jopa katkeruutta, tuntuu hyvältä. Ei alkoholia, ei muutakaan epämiellyttävää. Tässä vaiheessa poistuin, paljon vielä jäi kokeilematta, mitä ilmeisimmin pyrittävä palaamaan paikalle.

Ingmar Bergman: Viskningar och rop

Tällä 70-luvun alun leffalla on mainetta Bergmanin masentavimpana tuotoksena, mutta ensikatsomalla teos kolahti itselleni kovaa. Kieltämättä nyt nähtynä liikutaan lähellä Bergman-synkistelyn parodiaa, mutta kyllä silti elokuva kerää tehoja. Tšehovilainen periodiasetelma sisarparvesta (kolme sisarta ja palvelustyttö) vääristyy vähitellen groteskimmaksi zombie-tarinaksi, mutta hajaantuu liikaa, ei ole yhtä intensiivinen kuin Bergmanin parhaat puristeet. Muistan Nykvistin Eastmancolor-kuvauksen hätkäyttäneen teatterissa, nyt ehkä tv-kopion syksyiset värit haalistuneet muutenkin. Alun äänitehosteet hätkäyttävät edelleen, samoin erityisen onnistuneesti elokuvan rytmiin valittu Chopinin musiikki. Ylikypsää Bergmania, tuskin haluan katsoa enää tätä uudelleen, mutta mielenkiintoinen tapaus silti edelleen.  

Etko Ice Beaver Beerger Vieraissa

Hämeentien panimoravintolaksi pyrkivä Beerger teettänyt ensimmäisen oman oluensa Herttoniemessä, pale ale, 5,5%, 40 IBU. Alkukeväästä ensimmäiset omat panot luvassa tällä hetkellä, käymistankkeja vielä odotellaan.  Melko samea punaruskea olut, mutta ei NEIPA-sameutta. Perushedelmäinen varsin laimea runko, pihkaa, ehkä liikaa hiilihappoa, jää ohueksi. Aromaattisuus ja katkeruus vaisuhkoa, hartsiakin pursuilee. Ei millään tavalla erotu edukseen, mutta ei nyt vielä tyrmätä toimijaa. Beerger, 23.1.2019.

Ballast Point Spruce Tip Sculpin

Sörkan Ruusussa ei tule käytyä kovin usein, vaikka baari on todella miellyttävä. Oikeastaan nyt ensimmäistä kertaa illalla paikalla, mukavasti jengiä paikalla. Tarjonnassa Kotka Steamin IPAa, joka ei valitettavasti ole viimekesäisestä parantunut. Jonkinlaisena brown alena tuote voisi mennä, mutta mitään IPAn perusominaisuuksia oluessa ei ole. 

Kotka-pettymystä pyrin kompensoimaan Kalifornian klassikolla, johon etsitty uutta tvistiä, edelleen 7% ja 70 IBUa. Hieman utuinen, tuoksussa ananasta, muutakin trooppista hedelmää. Maussa samaa ananaksisuutta, lievästi mausteisuutta, ei oikein Oregonin kuusenkerkät erotu, humalat varmaankin hallitsevat maussa ne peittoon. Ei erityisen raikasta, mausteisuus, jopa tulisuus, jää pinnalle jälkimaussa. Rungossa on karamellisuutta, ikävä kyllä. Ballast Pointin päätyminen suuren korporaation hallintaan ei ole tehnyt hyvää oluiden laadulle. Ei tämä tosin mikään katastrofi ole. Sörkan Ruusu, 23.1.2019.

Thornbridge Monyash

Derbyshirestä smoked bock, 6,5%. Punaruskea kirkas olut, tuoksussa vienosti savua. Maku on matalahiilihappoisen pehmeä, hieman karamellisen makea ja vienosti savuinen. Ei tämäkään viimeisin yksilö Thornbridgen näköjään loppumattomassa tuotepaletissa kovin suurta vaikutusta tee. Hyvä juotavuus ja puhtaus, mutta savuisuus jää liian vaisuksi. Tämän jälkeen vetäisin vertailumielessä näytteen Hauen viimeisestä talven Schlenkerla Urbock -tynnyristä, huomattavasti parempaa ja moniulotteisempaa savubockia. No, ehkä ei aivan reilu vertailu, mutta miksi ei yritettäisi tehdä maailman parasta, jos olutta ryhdytään tekemään. Hilpeä Hauki, 22.1.2019. 

Lervig Dark Orbit Porter

Helsingissä harvinainen miellyttävä kuiva pohjoissuomalainen talvisää. Lumi aurattu sivuun, ei liukkautta tai kosteutta, ei tuultakaan. Tällaista en muista täällä viiden vuoden aikana kohdanneeni. Kiipesin nyt Harjun yli hyvässä kelissä Panemaan. Hieman vaatimaton valikoima tällä kertaa, mutta Stavangerista löytyi porteria.  7%, tumman ruskea. Täyteläinen, lakritsinen, hieman chiliä, suolaa. Mausteisuus liikaa pinnalla, mutta ei silti aivan huono. Panema, 22.1.2019.

Ruosniemi Koodari, cask lager

Tutusta porilaisesta india pale lagerista nyt tarjolla caskattu variaatio. Hyvin kirkas kaunis olut, maltainen tuoksu, jossa jotain pientä vinoutumaa tunkkaisempaan suuntaan. Ei ehkä enää aivan parhaassa vedossaan. Maku on sentään hyvin pehmeä, viljaisen maltainen, hedelmäisyyttäkin on mukana. Ei edelliskerralla havaittua kalkkisuutta, maku on hyvin puhdas, tosin takatila hyvin tyhjä. En muista tavanneeni aiemmin suomalaista real lageria, mutta ehkä sellaista on tehty jo aiemminkin. 

Black Doorin Esa Paloharjun kanssa tuli juteltua HDC/Mallaskosken humalaviinasta ja Esa tempaisi hyllystä virolaisen J.J. Kurbergin Humal Organic Hops Vodkan. Kas kas, humalatisleitä näköjään löytyy. Tässä ei tosin varmaankaan kyse höyryinfuusiotuotteesta, pullossa termi flavoured vodka. Maku tässä oli kohtuullisen yrttinen, hieman kuin laimennettu yrttilikööri. Black Door, 21.1.2019.

The Spirit of Mallaskoski -lanseeraus

Raaka siirtymä Välimereltä Suomenlahdelle, talven kylmimpään päivään. Lämmikettä tarjosi uuden väkijuoman lanseeraustilaisuus Punavuoren Ahvenen kabinetissa, joka oli nyt tuunattu Mallaskosken Panimon tunnuksilla. Sama huonehan on aiemmin nähty mm. Ardbeg-väreissä. Kyseessä Mikko Mykkäsen Olvi Helsinki Distilling Companyssa tislaama viina, johon Mallaskosken Jyri Ojaluoma on ideoinut jenkkihumaloinnin, joka on toteutettu humalauutteen höyryinfuusiolla. Kyseessä ensimmäinen suomalainen kaupallinen humalaviina, eikä kuulemma maailmaltakaan välttämättä vastaavaa löydy. Kaikenlaisia oluttisleitä, bierschnappseja, tietysti löytyy, HDC:kin tehnyt sellaisen Stadin Panimon kanssa. Schnappseissa usein sokeria, sitä tässä ei ole. Ei kuulemma mallastakaan, joten tisle on kai tehty mallastamattomasta ohrasta. Tätä en huomannut herroilta varmistaa. Humalina amerikkalaiset tyypilliset IPA-humalat Amarillo, Mosaic ja Cascade. 

38%, täysin kirkas juoma. Tuoksussa selvästi sitrushedelmää, joten kyllä humalista jotain on tarttunut. Maku on neutraalimpi, hiukan kirpeää hedelmäisyyttä, muuten aika tavanomainen alkoholimainen tuntuma. Tilaisuudessa tarjoiltiin myös samaa ainetta kahdessa eri cocktailissa, sourissa ja mojitossa. Itse en ymmärrä juomasekoitusten päälle, miksi juuri nämä lisäaineet toimisivat alkoholijuoman kanssa, kun mahdollisia lisäaineita on tuhansia erilaisia. Mutta ihan mielenkiintoinen kokeilu, jolle helposti arvattavasti on jatkoprojektejakin luvassa.

Alefarm Inferno In Paradise

Sama ulkonäkö kuin kaikissa Alefarmin IPOissa, 8%. Pehmeästi appelsiinia, tuoreesti ja raikkaasti. Maistuvaa sitrusta, mallasrunko aika anonyymi, mutta ei alkoholinkaan rujo naama paista läpi  Laatutavaraa jälleen session päätteeksi Grevestä, katkerot nyt vaan varsin alakantissa. Nizza, Beer District Libération, 19.1.2019.

Alefarm Cinder

Tanskalaista laatutyötä on saapunut nyt enemmänkin tarjolle Välimeren rannalle. Cinderissä 7,2%, hyvin sitruksinen, puhdas. Ananasta myös, tuntuu välittömästi yhdeltä Alefarmin puhdaspiirteisimmistä. Katkeruutta kevyesti kuivassa kokonaisuudessa. Panimo tekee kyllä liian samanlaisia oluita eri nimillä liukuhihnalta, erot hyvin pieniä. Ehkä ei aivan niin monimuotoinen kuin Alefarmin timanteimmat, mutta kovaa kamaa silti. Nizza, Beer District Libération, 19.1.2019.

Proclamation La Pirata Step Thump

Tupla-IPA Rhode Islandista on varsin yllättävä vastaantulija Nicessa. Vaikka siis kyseessä on yhteistyö Katalonian Piratan kanssa. 9%, annos vain 12 cl, 5€. Sehän tekee litrahinnaksi tasan 41,67€. Tai ei siis tasan, vaan pyöristettynä tuohon. New Englandin maaperällä tehtyä tupla-NEIPAa siis, mehuinen tämäkin, mutta ei niin raikas kuin edelliset session tuotteet. Puhdas, mutta matalaprofiilinen maultaan. Jotain lievää tummaa pippurista mausteisuutta taustalla. Alkoholi ei tunnu. Humalina näkyy olleen Vic Secret, Citra ja Azacca. Nizza, Beer District Libération, 19.1.2019.

Odyssey Bad For Business

Odyssey-niminen panimo löytyy Coloradosta, mutta myös Walesin rajalta Herefordshiresta, johon törmäsin Gallows Birdin riilifestareilla kaksi vuotta sitten. Sieltä nyt Niceen saapunut tupla-IPA, 8,5%. Samea, herukkainen, ehkä Mosaicia. Kuiva, puhdas, ei niin raikas kuin edellinen Popihn. Eikä tässäkään kärryä ole, mutta varsin näppärä moderni samea IPA kuitenkin. Nizza, Beer District Libération, 19.1.2019.

Popihn New Zealand IPA

Tarkoitus oli syödä lauantai-iltapäivänä pizzaa. Tarjontaa todellakin Nicessa reippaasti, sain kaksi pizzeria-suositustakin. Juha Nakarin valinta Le Safari näytti liian turistimaiselta, mutta sellaisiahan Nicessa tietysti suurin osa muistakin on. Päädyin kuitenkin Mari Siukosen suosittelemaan La Pizza Cresciin, vastapäätä on Le Quebec, jota päivällä mietin myös mahdolliseksi kohteeksi. Crescissä pizzat puolikuun muotoisia, joka on jonkinlainen Nizza-systeemi. Pepperoni-puolikas oli valtava, en jaksanut syödä loppuun. Todella juustoinen, joka on hyvä asia, mutta näin paksuna se meni märäksi. Ei sentään onneksi vieroksumaani Napoli-tyyliä. Tykkään silti ohuemmista, kuivemmista ja rapeammista lätyistä, vaikka erittäin hyvää tämäkin oli.

Tässäkin välissä jouduin ottamaan aikalisän hotellihuoneessa, nyt kahvia ja teetä juoden odotellen craft-baarin avautumista klo 18. Untappdin mukaan Libérationin Beer Districtissä parempi valikoima kuin originaalissa, joten suuntasin sinne. Taas tungosta tässä baarissa heti avausajan jälkeen. Paljon IPOja tarjolla, toisin kuin alkuperäisessä baarissa. Kova vaihtuvuus torstain jälkeen, ei tosin monta ranskalaista nytkään. Sellainen kuitenkin tämä NZIPA, joka saattaa jäädä reissun viimeiseksi ranskalaiseksi. 6,8% 40 IBU, nyt selvä onnistuminen frog-osastolla. Mehua on, kirpeää hedelmää. Ei horjahteluja, raikkaus kunnossa, kuiva kokonaisuus, puuttuu vain peräkärry. Panimo Vaumortista Pariisin kaakkoispuolelta. Nizza, Beer District Libération, 19.1.2019.