Malmgård Bruuveri Pehmeä Bertta

Hienon konsertin jälkeen rauhoittumaan Bruuveriin. "Talon ESBiä", mutta myös Malmgård mainittu, joten varmaankin sitten tehty Loviisassa. 5,5%, aika tumman ruskea, makeahko. Keksiä ja luumua, rusinaakin, aivan liikaa karamellisuutta. Liian makea ja katkeruus liian laimea. Bruuveri, 27.2.2019.

John Mayall @ The Circus

John Mayall on itselleni jäänyt jostain syystä varsin vieraaksi, vaikka miehen bändin kuuluisimman kauden soolokitaristit Eric Clapton, Peter Green ja Mick Taylor ovat sitäkin tutumpia. Taylorin näin livenä 2004 Pieksämäen Savonsolmussa. Mayall on käynyt erittäin usein konsertoimassa, mutta en ole koskaan paikalle osunut. Päätin nyt korjata tilanteen, kun 85-vuotiaaksi ehtinyt konkari pysähtyi taas Helsinkiin keikalle. Kun 87-vuotiaan Chuck Berryn konsertti muutama vuosi sitten oli mikä oli, niin ei odotukset kovin korkealla olleet, vaikkakin Mayallin kunto tiedettiin hyväksi. 

En ole Circus-paikassa ennen käynyt. Tyypillinen hämärä keikkapaikka, Tavastiaa matalampi, ehkä muuten vähän isompi. Ei istumapaikkoja, asianmukainen meininki. Keikka alkoi puoli tuntia myöhässä. Normaali perusbändi, basisti ja rumpali Chicagosta, soolokitarassa teksasilainen Carolyn Wonderland. Mayall lauloi, soitti pianoa, urkuja, huuliharppua ja jonkinlaista pienehköä sähkökitaraa. Harmaahapsinen mies näytti ikäiseltään, mutta oli erittäin vetreässä kunnossa. Lähes kahden tunnin täysipainoinen setti, todella vakuuttavaa. Ehkä noin puolet covereita, puolet Mayallin omia. Yllättävän monta biisiä tunnistin, paljon 60-luvun kamaa. Vaikuttavimpia ehkä Parchman Farm, Movin' Groovin' Blues, Have You Heard, pitkä jammailu Room to Move ja encorena Dr. Feelgoodin levyttämä vaivattomasti rullaava Looking Back. Wonderland lauloi setin keskellä kaksi laulua, osoittautui todella voimakkaaksi Janis Joplin -tyyliseksi laulajaksi, erityisesti Blind Willie Johnsonin Nobody's Fault But Mine kulki uljaasti. Ei pelkästään täyttänyt odotuksia, vaan parhaita konserttejani ylipäätään moniin vuosiin.

UG Tired Uncle Roasted Uncle

Lietolaisen mustalaispanijan tuote tuli Teerenpelissä ennen John Mayallin konserttia vastaan. Todennäköisesti tehty UG:lla Lohjalla. 5,3%, DDH amber ale. Mansikkaa tuoksussa, se on ikävä kyllä huono merkki. Maku on yleishedelmäinen, mutta kovin laimea. Jää ohueksi kaikilla osa-alueilla. Teerenpeli, 27.2.2019. 

Lazio - Milan 0-0

Hauska nähdä pitkästä aikaa calciota, nyt Coppa Italian semifinaalin ensimmäinen osa Stadio Olimpicolta. Valmentajina vanhat pelaajastarat Simone Inzaghi ja Gennaro Gattuso. Kohtuullisen nuorilla miehistöillä joukkueet pelaavat, suurimpina tähtinä ehkä itäeurooppalaiset Sergej Milinkovic-Savic ja Krzysztof Piątek. Milanin 20-vuotiaalla kopparilla Gianluigi Donnarummalla peräti 150. ottelu.  Melko tyhjän näköisiä katsomorivejä Roomassa, Milan aloitti aktiivisemmin. Varsin kovaa yritystä, mutta ei juuri tilanteita. Puoliajan lopulla Lazio pääsi paremmin mukaan, muutama kohtuullinen veto, mutta ei maalia kohti. Tempo heikkeni toisella puoliajalla, Lazio virkeämpi, mutta kokonaisuutena siirryttiin odottelemaan huhtikuun toista osaa. Maajoukkuesentteri Immobile sai pallon tolppaan, mutta tilanteessa selvä paitsio.

Tempest Marmalade On Rye IIPA

Heräteostos Alkosta. Konsepti vaikutti tässä skottioluessa niin naurettavalta, että päätin kokeilla. Ohraa, ruista, kauraa, appelsiineja, inkivääriä, 9.0%. Ei paljoa vaahdonnut, kuravedeltä näyttää. Tuoksu aika laimea, kevyesti sitrusta. Maku on samantapainen, todella hailakka hedelmäisyys pyristelee mausteisuuden kanssa jossain kaukana taustalla. Odotin voimakkaampia elämyksiä, mutta tämä jää suutariksi. Maku muokkautuu nopeasti epämiellyttävän nihkeän karamellisen makeaksi. Röyhtäyttävää hiilihappoisuutta, mutta alkoholi pysyttelee piilossa. Tästä ei jää jälkipolville paljoa kerrottavaa. Ostopaikka Helsinki, Kallion Alko.

Mikkeller Hazeside IPA

Nykyisen valtavirran DDH IPA -kamaa Mikkelleriltä. Kauraa ja vehnää, Proefillä tehty, 6,9%. Kovasti vaahtoavaa, sameaa on, kinuskikastikkeen ulkonäkö. Tuoksu on pihkainen ja yrttinen. Maku on kulahtanut, hiilihappoa poikkeuksellisesti liian vähän, ohut hailea kypsä hedelmäisyys, hintelä peräkärry. Ei toiminut. Mikkellerin logistiikkaketju Alkon kautta ei tässä tyylissä toimi, se on varmaan kaikille selvää. Proefilla pullotusvaiheessa olut on voinut olla kunnossakin. Parasta ennen marraskuulle 2019, joka on DDH IPAlle täysin naurettava tuomio. Ostopaikka Helsinki, Kallion Alko.

Iso-Kalla Baltic Porter

Harkitsin hetken ryhdynkö käyttämään balttiportereista naapuribloggaajien tapaan itämerenporter-termiä, mutta ei luonto antanut periksi. Itämeri on niin pahasti kolonialistinen ruotsalainen termi, että ei sitä voi suosia. Kyseinen merihän on Suomesta länteen ja etelään. Vaikka olenkin hillitön Ruotsi-fani, niin johonkin raja on vedettävä. Vaikka balttiporter on tyylinmukaisesti lager, niin nykyään ei voi tietää onko panimon balttiporteriksi kutsuma olut stoutia vai tummaa bockia. Ei sitä kerro Kuopion Iso-Kallakaan.

7.0%, Northern Brewer ja First Gold, 35 EBU, saksalaistyyppisiä maltaita, mutta myös paahdettua mallastamatonta ohraa. Ohuehko nopeasti haihtuva beige vaahto, hyvin tumman ruskea runko. Tuoksussa leipää, yrttisyyttä, mausteita. Maku on melko karamellinen, hieman hedelmäinen, hyvin hennosti paahteinen, makeahko mallas hallitsee, lievää mausteisuutta, myös makeampaa suklaisuutta nousee mukaan. Jälkimaku on melko makea sekin.  Pitkän tauon jälkeisen juoksulenkin palautusjuomana maistui kohtuullisesti ja eihän tässä oikeastaan mitään vikaa olekaan. Tykkään vain hieman kuivemmista portereista. Arvaukseni on, että olut on tehty pintahiivalla. Ostopaikka Helsinki, Kallion Alko.

Sonnisaari Mangoliini

Kalle Kuokkanen tökkäsi eilen Sonnisaaren panimolla mukaan toissapäivänä pullotettua uutuutta, batch #184. Mangoliini on fruited NEAPA, 4,7%, mangososetta mukana. Hyvin samea, intensiivinen trooppisen hedelmän tuoksu. Maku äärimmäisen kuiva, silti mehuinen ja melkein täyteläinenkin. Aamiaismehufiilis on korkea, mutta kuivuus kääntää tätä enemmän perinteisen oluen suuntaan. Ei happamuutta, ei ainakaan paljoa. Tässä on jopa katkeruutta, jopa huomattavasti. Maltaisuus on heikommin havaittavissa, mutta peräkärry todella raskas. IBU-lukema olisi mielenkiintoinen tieto.

Maistila Birdie

Pullosta upouutta belgian IPAa Maistilalta, peräti 8,0%. Hieman utuinen ruskea olut. Tuoksussa belgiesteriä ja hedelmää. Maussa mallasta ja perushedelmää, hyvin kuivaa. Nyt hyvä hiilihappotaso, ei IPA-tason katkeruutta, mutta sitä en odottanutkaan. Belgisyys ei maussa kovin leimallista, alkoholin lämpö tuntuu. Maltillinen miellyttävä olut. Oulu, Graali, 24.2.2019.

Maistila Gringo Starr

Vesisade piiskaa helmikuista Oulua, ei Pohjolan valkea kaupunki (Helsinki on tainnut yrittää omia tätä muinaista titteliä) näytä parasta puoltaan. Graali on rakentanut lämmitetyn pation sitten viime näkemän. Maistilan oluita hyvin tarjolla baarissa, joka tahtoo itseltä jäädä aina kakkosketjuun, vaikka baarissa ei ole mitään vikaa. Letkeä meininki nytkin. Hienosti nimetty IPA, 7%, lähes kirkas. Maltainen lähtö, keksiä ja pähkinää. Brittifiilistä, vaikka käsittääkseni jenkkihumalat mukana. Katkeroa on enemmän kuin Maistilalla yleensä. Ihan ok, hillittyä kamaa Alppilan tyyliin. Oulu, Graali, 24.2.2019.

Hailuoto Sonnisaari Luovon Sonni

Toista tuntia kävelylenkillä vanhoilla Oulun huudeilla jokirannassa ja Intiössä. Paljon uudisrakentamista täälläkin, Hupisaarten kesäteatterin (?) uusi lava muistutti etäisesti Sevillan parasolia. Leskinen luonnollisesti kiinni ennen syntymäpäiväjuhlia, samoin Zivago. Poikkesin sitten Jumpruun, jossa tarjolla Hailuodossa tehtyä Sonnisaari-kollaboa, tumma lager, 5,3%. Makeaa, lakritsaa, vähän savuakin. Tervaleijonaa, hiilihappoa hieman liikaa. Varsinaiset mausteet näyttää olleen inkivääri ja appelsiini, joten aika lailla eri suuntaan makua arvioin. Melko täyteläinen, mutta ei oikein iske minuun, jää dunkelin ja rauchbierin väliin. Oulu, Jumpru, 24.2.2019.

Maistila NEJIPA

Vielä illan viimeinen olut vilkkaassa ja hämärässä Maikkelissa. Tätä Maistilaa olen aiemmin juonut vain festarioloissa. Erittäin samea, ainakin tässä valossa. Tuoksussa sitrusta, mutta ei kovin intensiivisesti. Kylmässä maussa kovasti hiilihappoa, vaikea suodattaa hedelmää esiin. Olut oli jopa vaikea juotava runsaan hiilihapon takia, epäilen että tässä yksilössä tai erässä oli jotain mennyt pieleen. Oulu, St. Michael, 23.2.2019.

Olari SMaSH Comet Golden Promise

Pyörähdys Mallaskellarissa, tämä ei oikein edelleenkään tunnu kovin viihtyisältä baarilta. Tarjonta kyllä kunnossa, nyt paljon esillä Olarin oluita. Päädyin single malt & single hop -olueen, 5,9%, lievästi samea. Toffeinen, vähän jopa diasetyyylin fiilistä. Karkea, yleishedelmäinen. Ei erityisen tunkkainen, mutta ei paljon puutukaan. Raikkaus ei siis kunnossa. Oulu, Mallaskellari, 23.2.2019.

Sierra Nevada Brut IPA

Ex-kollega Aki Saarenpää kiihdytti brut-innostustani tarjoamalla maistiaisen itse Sierra Nevadan tulkinnasta kohutyylistä. Tuoksu neutraali, hyvin kuivaa. Pienillä nyansseilla pelataan, hedelmää kevyesti. Raikkaus ok, mutta ei tästä mitään käteen jää. Tavallaan miellyttävää raikkautta, mutta maku puuttuu. Törmäsin yllättäen yliopiston kurssikaveriini Roosterissa. Edellisestä tapaamisesta saattaa olla pyöreät 30 vuotta. Rooster, 23.2.2019.

Olari Mic Check Brut India Pale Lager

Vierailu Roosteriin, joka vastikään nimettiin HBF-raadin vuoden olutravintolaksi. Tuttu tiivis tunnelma taas paikassa, päädyin valitsemaan Olarin brut-IPL:n. Samea on, hedelmää tuoksussa ja maussa, mutta varsin. Epämiellyttäväkin ja todella laimea. Brut-hommalla pystytään siis pilaamaan IPAn ohella myös IPL, vakuuttavaa jälkeä. Oulu, Rooster, 23.2.2019.

Italiano Klanbarrique Wildekind

Tutun italialaispanimon yhteistyö Klanbarriquen kanssa, joka voi olla jokin Italianon tytäryhtiökin. Saison/farmhouse ale, 7,7%. Farmhouse-painotusta, sillä todella lantainen ja hapan tuoksu. Intensiivistä funkisuutta, lievemmin hedelmää. Happamuus hallitsee aivan liikaa, virhevalinta, odotin enemmän saisonmaisuutta. Oulu, Leskinen, 23.2.2019.

Grand Paris Mise En Bière

Grand Paris kuulosti tuntemattomalta panimolta, mutta olen näköjään juonut heidän oluttaan Pariissa Sysilän elokuvan kuvausreissulla. Silloin olen pitänyt mustalaisena, nyt ehkä oma panimo Saint Denis'ssä. Black IPAa Karjalaisen Misen tarjoilemana, 7,2%. Aika tumma, mutta ei musta. Paahdetta ja maustetta,  hedelmää vähemmän, katkeroa hyvin hailakasti. Ei kovin vakuuttava, mutta ei mitään virheitäkään. Oulu, Leskinen, 23.2.2019.

Maistila Drie Amigos

Erinomainen myöhäinen lounas vilkkaassa Tubassa, pepperonipizzan yhteyteen hanasta Sonnisaaren Herefordia. En ole sitä ehkä aiemmin hanasta juonutkaan, mutta en huomannut tehdä tarkempia muistiinpanoja. Erittäin toimivalta tuntui. Takaisin Leskisen tiskille, baarissa jo hillitön meininki päällä. Humalajan kunto tuli testattua, erittäin hyvässä iskussa jälleen. Pohjois-Oulun tuotantolaitoksilta ennen kokeilematonta dubbelia, Mallaskosken kanssa yhteistyössä. Kolmas amigo Harjun veljesten jälkeen lienee sitten Jyri Ojaluoma. 7%, mahongin ruskea. Makea ja maltainen, ei kovin mausteinen. Tyylipuhdas, mutta tyyli ei minun makuun, makeus hallitsee olutta niin voimallisesti. Oulu, Leskinen, 23.2.2019.

Sonnisaaren Panimo, talvi 2019

Oulun belgikonnossööri Jani Simosen järjestämällä kuljetuksella Oulun South Centralin sykkivään ytimeen eli Sonnisaaren tehtaille. En ole paikalla käynytkään sitten panimomyymälän avaamisen jälkeen. Suhteellisen kompakti asiallinen tila, joka on asianmukaisilla näköesteillä eristetty päihteiden valmistusalueesta. Paikalla päivystäneen Kalle Kuokkasen tarjoamina pääsimme nauttimaan käymistankkien viimeisimmistä hedelmistä. Ensimmäisenä uutuus-helles, joka kolmisen viikkoa käyneenä on vielä siis huomattavan raakaa. Pilsiin verrattuna mallaspohjaa on tietysti korostettu täyteläisemmäksi ja sellaiselta olut todella maistuikin. Ehkä aavistuksen makeaa, mutta huikea maltaisuus hallitsee suvereenisti tuotetta.

Kaurakeksi-työnimellä kulkeva kaurapommi oli pehmeän brittihedelmäinen, makeahkoa pähkinää, pehmeää, öh, keksimäisyyttä. Lähes valmista kamaa puolestaan oli kollabona matkaan saatettu triple dry-hopped pils, 5,4%. Tyylipuhdasta mehukaljaa pohjahiivalla, ananasta tuoksussa, Citran hallitsema kuiva mehuinen maku pääroolissa. Vaikea erottaa NEIPAsta, erinomaista tavaraa ilman muuta, peräkärrykin on tullut kytkettyä. Lopuksi vielä pullosta Lemonesia, joka on jo markkinoilla. Kalareissulle lähtenyt Timo Kanniainen epäili minun myyvän Sonnisaaren osakkeeni pois testattuani tämän tuotteen. Kyseessä siis hyvin kevyt sour, 3,5%, sitruunahapolla hapatettu, kuten aiempi Krebs Cycle. Eihän tässä todellakaan mitään olueen perinteisesti yhdistettyä makua ole havaittavissa. Tiettyä kirpeää raikkautta, jonka uskon todellakin moniin vetoavan, terassijuomana mahdollisesssa, joskaan ei todennäköisessä, lämpimässä kesässä varmaankin toimii.

Anarchy AntiVenom IPA

Olen jo niin monta kertaa katsellut Oulunsalon lentokentällä Koskilinjojen bussin perävaloja, että otin lopulta opiksi. Kun Finnair laskeutui taas samaan aikaan kun bussi kiihdytti paikalta, en yrittänytkään rynnätä sen perään. Paha virhe on poistua porttialueelta parkkipuolelle, koska kahvila on siellä lauantaisin kiinni. Aikaa oli siis 59 minuuttia ennen seuraavaa bussia ja löntystelin vessan kautta aamiaiselle porttialueen kahvilaan ainoana asiakkaana. Henkilökunta hieman ihmetteli rauhallisuuttani, kun last call kaikui kentällä ja seuraava kone lähtee tältä uneliaalta kentältä neljän tunnin päästä. Sain kuitenkin ostokseni suoritettua. Täytyy kyllä sanoa, että patonki oli poikkeuksellisen kehnoa vaikkapa viime kuun Nicen tarjonnan jälkeen, mutta sain ajan kulumaan vaivattomasti. Bussin käyttöä tässä kohti matkaa motivoi tietysti se, että taksi Oulunsalon kentältä Oulun keskustaan maksaa paljon enemmän kuin lento Vantaalta Oulunsaloon.

Kirkkaassa auringonpaisteessa lumisen Oulun keskustaan siis, reppu hotelliin ja Leskisen tiskille. Merisota-asiantuntija Salovaaralla oli poikkeuksellisesti firman tilaisuus päällä, joten häntä ei paikalla näkynyt. Tiskin takana omistaja Hiltunen itse, hanaoluttarjonta on nykyään paikassa todella runsasta ja vaikean valinnan jälkeen päädyin newcastlelaiseen IPAan, 6.0%, Ei mehuisen samea, mutta ei kirkaskaan. Mallasta mukana, keksiä, katkeroa, pihkaa. Mutta ei kovin pehmeä, sen verran kuin ehdin olutta maistella sosiaalisessa tilanteessa. Oulu, Leskinen, 23.2.2019.

Stallhagen Twist & Stout

Markus ei töissä Oak Barrelissa, soittolistalla ZZ Topia. Stallhagenilta näppärästi nimettyä porteria, 6,0%. Maitohappoisuutta, todella kuivaa. Kevyesti hedelmää, hieman enemmän paahteisuutta, katkeruutta vähemmän. Ehkä miellyttävimpiä Stallarin viimeaikaisimmista oluista. Vantaa, Oak Barrel, 23.2.2019.

Garage Flying Inn Fluoro

Moderni olutkulttuuri on aika vahvasti Helsinkiin telakoitunut. Samana iltana voi baareissa juoda naapurikaupungin uuden panimon olutta, real ale -käsiteltyä paikallista brut IPAa, aitoa brittiläistä real alea Kentistä ja alle kuukauden vanhaa tölkki-DIPAa Barcelonasta. Jälkimmäisin Garagen ja Valladolidin Flying Innin kollabo, 8,0%. Palisade, Cascade, Mosaic. Samea, hyvin mehuinen appelsiininen tuoksu. Ohuempi maku, mutta hedelmäisyys silti voimakasta. Alkoholi ei varsinaisesti tunnu, mutta jonkinlainen raskaus ripustautuu olueen. Ei tarpeeksi vaikuttava, vaikea sanoa mikä mättää, mutta pettymykseksi päätyi. Tarkoitus oli vielä jatkaa Soriin O/O-oluiden pariin, mutta kapasiteetin täyttyminen esti pyrkimykset. Pien, 22.2.2019.

Kent The New Black, cask ale

Makkaratalon suoliston uumenissa uutta riiliä Kentistä. Black APA, juuri tätä tyyliä en muista ennen nähneeni. Tummanruskea tuote, 4,8%. Tuoksussa jotain epämiellyttävää oksennuksen aromia. Se ei onneksi jatku maussa, kuohkea, trooppishedelmäinen, kapea paahteisuuspuraisu, karamellia. Raikastakin tämä on odööristä huolimatta. Yllättäen ei kovin erilainen kuin edellinen Malmgårdin brut. Jälkimaussa karamellia ja katkeroa hieman epämiellyttävässä symbioosissa. Kokonaisuutena ei kovin onnistuneelta tunnu. Kitty's, 22.2.2019.

Malmgård Proto #19 Brut IPA, cask ale

Loviisasta uusi Proto-sarjan olut, nyt vuorossa muodikas brut IPA ja heti Angleterren cask-ohjelmaan mukaan. 6,5%, jalkalasiin poikkeuksellisesti 40 cl, melkoisen tummaa olutta. Maltaista, pehmeää, karamellista, jopa makeaa. Tämä ei vastaa mielikuvia ollenkaan brut IPAsta. Nehän toisaalta ovatkin tyystin negatiivisia. Makea karamellisuus tätä pahasti hallitsee, ei raikasta hedelmää, ei kuivaa katkeruutta. Kova pettymys valitettavasti. Mutta olisiko tässä jopa maailman ensimmäinen brut IPA caskissa? Amerikkalaisetkin caskaavat, mutta eivät CAMRAn sääntöjen mukaan. Britanniassa ei ehkä innostusta caskata näin trendikästä hapatusta. Ehkä Malmgårdin emmer-innostus kusaisee tässä omiin muroihin, karamellisuus mahdollisesti sieltä peräisin. Alkon Timo Vallon kanssa tuli juteltua ajankohtaisista alan asioista tämän oluen äärellä. Angleterre, 22.2.2019.

Salama Elektro

Tarkoitus oli viettää perjantai-ilta Alppiharjun alueella, mutta huomasin somesta Malmgårdin Brut IPAn saapuneen caskiin Angleterreen. Se kuulosti niin järisyttävältä olutkulttuurin mullistukselta, että oli pakko siirtyä Kamppiin. Sörnäisten metroasemalla huomasin sitten Untappdista One Pintissa olevan uuden Salama Brewingin IPAa, joten suhautin maanalaisella Ruoholahteen asti.

Espoon Salamalla on ollut Suomen olutskenen kovimmat markkinointipuheet sitten Tornion Panimon lanseerauksen. Väistämättähän tällaisessa tilanteessa tulee mieleen, että olut on sitten hirvittävää kuraa. Odotukset olivat siis täysin pohjalla, kun yritin raivata tietäni hillittömässä tungoksessa kohti One Pintin tiskiä. Toisessa päädyssä oli vertaisharrastaja Jaakko Tuominen, jonka vierestä pääsin tilaamaan olutta. One Pintin tapaan tuoppi piripintaan, hintana reilusti tasaraha 10€, 6,5%. Moitteeton modernin IPAn samea ulkonäkö. Mehuisuutta maussa raikkaasti, kirpeänpuoleisempaa sitrusta, ehkä mallasrunko jää hieman ohueksi. Hiilihappoa on harmittavasti liikaa, mutta katkeroa löytyy viipyvässä jälkimaussa havaittavasti. Makeuttakin tulee hieman esiin, mutta positiivinen yllätys ilman muuta. Bembölessä ollaan varmaankin tosissaan ja kyllä oluestakin tukea markkinointiponnistuksiin riittää. One Pint, 22.2.2019.

Dark Star Hophead Extra

Varsin tiivis työviikko taas, vaikka monet poissa kuvioista koulujen hiihtoloman vuoksi. Ehkä juuri sen vuoksi stressaava tilanne.  Siirryin rauhoittumaan lähimpään laatubaariin Alppilaan, tarjolla japanilaisjättiläisen Asahin hankkiman Brightonin seudun huippupanimon kevyen klassikko-oluen uutta versiota. Hophead Extrassa peräti 5,5%, sitruksisuus on hyvin kylmässä kirkkaassa oluessa laimeampaa, karviaismarja esillä. Caskaus-käsittelyn puutteessa pehmeys ja kuohkeus puuttuvat. Kärrykin on kevyt, tuntuu aika vaisulta ikävä kyllä. Maltainen Riekko, 22.2.2019.

George Cukor: A Double Life

George Cukorin maine ei perustu film noireihin, mutta hänenkin filmografiasta niitä löytyy. Viktoriaanisen Gaslight-trillerin ohella ainakin tämä draama, joka sijoittuu Cukorin mukavuusalueelle New Yorkin teatteripiireihin. Ronald Colman voitti pääroolista Oscarin, mutta kovin hyvin ei sateisten pimeiden katujen vaeltajan trenchcoat hänelle istu. Olen nähnyt elokuvan aiemmin joskus 80-luvulla, mutta muistikuvat hämäriä. Krasnerin kuvaus ulkokohtauksissa ja Rozsan musiikki luovat kyllä noir-tunnelmaa, mutta muuten tämä jää aika pinnalliseksi luotaukseksi mielenmaisemien syvyyksiiin. Ylen kopio ei kovin kirkas. Peilikohtauksilla ehkä ennakoidaan jo Joseph Loseyn myöhempiä symbolismeja. Elämä ja teatteri tässä sekoittuvat, mutta yleisfiilis on teennäinen ja vanhentunutkin.

Whiplash Fantasm Planes

Lisää sameaa mehuolutta Irlannista, 5,5%, kölsch-hiivalla tuotettu. Kirpeää hedelmäisyyttä, lievästi hartsia, kokonaisuus voisi olla pehmeämpi. Katkeruuteen ei ole panostettu. Humalacocktailissa Citra, Amarillo ja Hallertau Blanc. Ehkä jälkimmäisestä humalasta tulee jokin häiritsevä vivahde tähän, paljon parempaan mehukaljaan on jo ehtinyt tottua. Konepaja, 21.2.2019. 

Ruosniemi Vuorineuvos Salted Caramel

Porin työelämätittelipainotteisen panimon Vuorineuvos on tullut itselle vastaan aiemmin perusversion ohella Tullibardine-viskitynnyrissä kypsytettynä variaationa. Nyt sitten suolaisia karamelleja seokseen, jossa aiempien tapaan 9,5% ja Columbus. Kevyt vaahto, tummaa nestettä. Tuoksussa tummaa suklaata, karamelliakin, mutta ei oikein suolan tai salmiakin suuntaan. Maussa salmiakkisuus on enemmän esillä, täyteläiseen suklaiseen makeuteen kietoutuen. Liköörikonvehtifiilistä, lakritsaa ja makeita luumuja. Mausteisuutta yrttien suuntaan. Alkoholi hieman tuntuu, mutta monimuotoiseksi kokonaisuutta kuitenkin voi luonnehtia. Kerää varmaan paljon ystäviä, mutta minulle tämä on liian makeaa. Selvästi heikoin kolmesta versiosta. Ostopaikka Helsinki, Kallion Alko.

Teerenpeli Vahva Veijo Imperial Pils

Illan toinen pils ei tiukasti määritellen ole enää pils. 7,2% on liikaa ja ei Saksan perinteet oikein tunne bockpilsiäkään. Mutta mitäpä siitä, hybridityylit ovat modernin olutkulttuurin ydinmehua ja erittäin hyviä imperial pilsejäkin on tullut vastaan. Kovasti samea, lähes mehukaljatyyliin. Vaahto varsin pienikuplaista ja lyhytkestoista. Tuoksussa lievää hedelmäisyyttä ja purukumia, vähän kuin vehnäoluessa. Maku on makeahko, karamellinen, myös hedelmäinen, tai ainakin hedelmäpastillinen. Jotain nihkeää mausteisuutta, ehkä laimeaa yrttisyyttä. Jälkimaussa sama mausteisuus jatkuu, ei kunnon katkeruutta. Lämmetessä olut alkaa maistua ylikypsältä pehmeältä päärynältä. Tämä oli varsin epämiellyttävää. Etiketin leipätekstissä oluen nimi kirjoitetaan Vahvaveijo, mutta otsikosta puuttuu tavuviiva. Ostopaikka Helsinki, Kallion Alko.

Vakka-Suomen Prykmestar Perle Pils

Äskettäin joukko Suomen olutskenen naavapartaisia kunniakansalaisia otti testiin kotimaisia pilsejä ja lyttäsi ne brutaalisti. Testissä oli mukana Vakka-Suomelta sekä Luomu Pils että perusversio, molemmat arvioitiin kelvottomaksi pohjasakaksi. Huomasin nyt kaupan hyllyllä Vakka-Suomen uuden pilsin ja päätin kokeilla onko panimon taso tyystin romahtanut. Perle viittaa tietysti käytettyyn saksalaiseen humalalajikkeeseen ja keittomäskätyssä oluessa on 5,3% vaikuttavaa ainetta. Aiemminhan uusikaupunkilaiset ovat konseptoineet samalla periaatteella tšekkipilstyylistä Saazer Pilsin, joka teki hieman ristiriitaisen vaikutelman. 

Moitteeton ulkonäkö, hyvä valkoinen vaahto, kaunis kirkkaan kultainen nesteen väri. Tuoksussa viljaa ja mallasta. Maussa keskitasoisesti hiilihappoa, keskitäyteläisesti maltaisuutta ja hieman keskitasoista vähemmän katkeruutta. Ruohoisuutta on, puhtautta, ei mitään hedelmäisyyttä, keittovihanneksia tai voin käryä. Ehkä raikkaus voisi olla vielä pirteämpää, mutta todella puhdasoppiselta tämä tuntuu. Ostopaikka Helsinki, Kallion Alko.

Garage Virtue Signal

Pullosession päälle vielä lähibaariin NEIPAlle. Barcelonasta Lallemand-hiivalla tehtyä kamaa, 6,2%, Palisade, Simcoe ja Mosaic. Sameaa on, mehuisuutta, ehkä hieman kalkin tuoksua seassa. Maku on marjainen, jotain lakan tai tyrnin lievää happamuutta, ei niin raikasta tavaraa kuin tyylisuunnassa parhaimmillaan. Kalkki ei tunnu maussa, ei tässä paljoa ongelmaa ole. Jälkimaku jää liian rimpulaksi. Konepaja, 19.2.2019.