Baijerista Grace Kelly -olutta, 7,2 %, BRU-1, Azacca, Moisaic, Citra. Sameutta intensiivisesti ja vaaleaa. Makeahkoa trooppista hedelmäisyyttä, maistuvampi kuin kaksi edellistä. Ei katkeruutta, mutta hyvin puhdasta. Miellyttävää, raikastakin, ananasta on reippaasti. Panema, 31.7.2021.
Tanskasta NEIPAa, 6,0 %, Citra ja Vic Secret. Aika sameaa on ja vaaleaa. Kirpeän maltainen tuoksu, liikaa hiilihappoa. Karamellia, ei kunnolla hedelmäisyyttä, ei jälkimakua. Pettymykseksi tämä kääntyi, vaikka ei virhemakuja. Panema, 31.7.2021.
Pyöräilypaluu idästä Harjun baariin, kolmas versio viimekeväisestä Tuusulan IPAsta. Edelleen 6,8 %, Citra, Simcoe ja Strata, Sameaa väriä, aika rumasti. Hartsia, karkeaa, trooppista hedelmää myös, muttei vakuuta. Ei katkeruutta, kovin nihkeää, heikkoa kamaa. Selvästi heikompi kuin aiemmat versiot. Panema, 31.7.2021.
Viime vuonna tuli tsekattua tarttolainen Westworld, joka oli 8,9 -prosenttinen tupla-IPA. Nyt myynnissä samalla nimellä kevyempi versio, jonka todetaan olevan DDH West Coast IPA. Keskiruskea, lähes kirkas. Ohuehko maku, pihkaa, maltaisuutta. Lievästi katkeruutta, vähän toffeeta, vaikka kuivaa. Ei täysin raikas tämäkään. Pikkulintu, 31.7.2021.
Siirryin Pikkulinnun terassilta sisätiloihin, alkoi olla viileää viimaa. Tartosta NEIPAa, 6,9 %, Vic Secret ja Citra. Sameaa on, sitrusta ja kissanpissaa tuoksussa. Hillitysti hiilihappoa, kuivaa, trooppista hedelmää. Jotenkin mausteinen, ei kovin raikas. Dänkkiä, ei katkeruutta. En oikein innostunut. Pikkulintu, 31.7.2021.
Toinen pälkäneläinen maistoon. Tummanruskeaa kirkasta olutta, hieman hapan tuoksu. Ehdin jo epäillä souriksi, mutta irish redhän tämä on. Nyt 5,0 %, EKG-humalointi, aiemmassa Olutpajan tyylinmukaisesti nimetyssä redissä oli 6,0 % ja jenkkihumalaa. Maltainen maku, hieman karamellia, ei todellakaan happamuutta. Ehkä erehdyin tuoksussakin. Leipäinen, ei katkeruutta. Ei tällainen olut kuitenkaan oikein minun makuun ole. Pikkulintu, 31.7.2021.
Perinteinen pyöräretki 10 km päähän Puotilan Pikkulintuun. Saattaapa olla viimeinen näillä kuvioilla, lokakuussa ilmeisesti Puotilan ostari jyrätään maan tasalle. Uuteen rakennukseen kai tulossa jatkoa, mutta eihän se sama asia ole. Pälkäneeltä New England Pale Alea, kantavierre 12 Platoa, 5,0 %, Mosaic, Amarillo, Ekuanot, Citra, El Dorado. Ei erityisen sameaa, kevyesti hedelmäisyyttä, mutta kokonaisuus yllättävän maltainen. Kuivaa, herukkaisuutta, puhdasta, muttei juuri katkeruutta. Tällä oli kuitenkin mukava aloittaa sessio. Pikkulintu, 31.7.2021.
Põhjalan jälkeen toinen vahalla sinetöity tynnyrikypsytetty porter, tällä kertaa italo-oluessa asialla XO-konjakkitynnyri ja vahvuutta 12,5 %. Jos edelliseen olueen ei oikein vaahtoa muodostunut, niin tähän ei syntynyt kuplan kuplaa. Täysin flättia mustaa olutta ulkonäön perusteella. Tuoksu on suhteellisen neutraali, melkeinpä alkoholia siitä eniten kohoaa. Maku on jo mausteisempi, lakritsaa, melkein suolaista salmiakkiakin, hyvin pehmeää, koska hiilihappoa ei käytännössä ollenkaan. Mallasta vaikea tavoittaa mausteiden takaa. Muutenkin aika yksiulotteinen, ei pääse edellisen Põhjalan tasolle missään vaiheessa. Ostopaikka Helsinki, Triplan Alko.
Heikkona hetkenä tulin ostaneeksi tällaista chiliporteria. Ehkä lännenelokuvat mieleen tuova vaquero-sana hellytti. 12,0 %, ruista ja kauraa, Chipotle-chiliä, kypsytystä tequila- ja bourbon-astioissa. Mustaa, ei oikeastaan vaahtoa. Tuoksussa alkoholia, mausteita, paahdetta. Maku on yllättävän pyöreää ja pehmeää, kevyesti makeutta, hedelmäisyyttä voimakkaasti, luumua ja kiiviä. Ei chilin poltetta, ei oikein bourbonin vaniljaakaan, vaikka makeahan tämä on. Tequilan vaikutusta en osaa arvioida, se on juomana aika neutraali, vaikea sanoa miten se porteriin vaikuttaa. Makeus ei muutu äiteläksi, imeläksi, melassiseksi. Se on hienoa, mutta ei tässä jälkimaussa oikein muutakaan ole kuin hedelmäpastillista hallittua makeutta. Põhjala on tässä lajissa vakuuttanut ennenkin, joten palaan taatusti jatkossakin kellarisarjan pariin. Ostopaikka Helsinki, Triplan Alko.
Inhoan intohimoisesti nykyisin muodikasta tapaa laittaa oluen etikettiin 60-luvun hippipsykedeliaa halvasti apinoiva kuvio. Haluaisin nähdä etiketistä oluen valmistajan ja oletetun tyylisuunnan. Miksei oluen nimenkin, vaikka sillä vähemmän väliä. Tähän ruotsalaisolueen on sentään saatu Splice-nimi esille. Ten Hands sijaitsee Vänern-jättijärven pohjoisrannan metropolissa Karlstadissa. Ennen koronaa ehdin tsekata panimon tupla-IPAn Akkuratissa. Splice on hazy IPA, 7,0 %, 60 IBU, Citra ja Simcoe. Samea vaalea NEIPAn ulkonäkö, ohut vaahto. Kohtuullisen raikas tuoksu, lievästi kirpeitä trooppisia hedelmiä. Maussa makeahkoa hedelmää, ananasta, hunajamelonia, vähitellen kuivuvaa makua, kirpeämpää vetoa, sitrustakin. Varsin puhdasta, raikastakin, ei tosin mainittavaa peräkärryä. Suhteellisen miellyttävää tämä kuitenkin on. Selvästikin Ten Hands kannattaa pitää mielessä jatkossa. Ostopaikka Helsinki, Redin Alko.
Maitokaupasta otin mukaan toiveikkaasti Paloaseman tölkin, en muistanut juoneeni sitä pari vuotta sitten Black Doorin hanasta. 5,5 %, Jester-humalaa. Kinuskikastikkeen näköä, samea ruskea väri, oikein mukavaa vaahtoa keskikokoisilla kuplilla. Tuoksussakin kinuskia, toffeinen hedelmäinen maku, vähän jo hieman diasetyylin aromeita. Maku on aika vetinen, hedelmäisyyttä vain marginaalisesti, aika karkeaa kovahkoa menoa. Se kovuus liitetään usein englantilaisoluiden vesipohjaan, ehkä hieman vastaavaa mineraalisuutta on tässäkin, mutta ei miellyttävällä tavalla. Jälkimaku on tyhjä. Harmittavasti en oikein vieläkään saa hyvää otetta Paloaseman oluista. Ostopaikka Helsinki, Redin K-Supermarket.
Lohjalla tehty "tekoälyolut", etiketissä QR-koodi, jolla pääsee teettäjän sivulle arvioimaan olutta. Palautteen perusteella ilmeisesti sitten reseptiä muokataan. Kehnompiakin ideoita skenessä on nähty, joten kannustusta vaan. Nyt esillä siis jo kakkosversio, 5,0 %, 54 IBU, Simcoe ja Centennial, parasta ennen 1.6.22. Hieman punertava keskiruskea samea olut, hyvin pihkainen tuoksu. Maku on trooppishedelmäinen, kuivahko, pihkainen, keskikarbonoitu. Varsin keskitien APAa, ei jälkimakua, sinänsä puhdas, mutta ei raikkautta tai pehmeyttä erityisemmin. Huomattavan persoonaton kokonaisuus, niin kuin tällä konseptilla voi odottaakin. Ostopaikka Helsinki, Redin K-Supermarket.
Heti perään toinen Frankenin rauchbier peliin, nyt tosin modernimmalta valmistajalta ja liettualaisyhteistyönä. Samat 30 katkeruusyksikköä kuin Schlenkerlalla, mutta vahvuutta reippaammin 5,5 %. Vähemmän vaahtoa, huomattavasti tummempaa punaruskeaa juomaa. Savua on tuoksussa, ehkä enemmän karamellisuuteen liittyen, tervapastillisuutta. Maku on vähähiilihappoinen, tervainen enemmän kuin savuinen. Lievää karkeutta ja makeus pääsee hieman liikaa mukaan. Ei epämiellyttävää, mutta kyllähän matkaa mestariin jää huomattavasti. Ostopaikka Helsinki, Redin K-Supermarket.
Uuden Schlenkerlan kohtaaminen on aina sykähdyttävä tapaus. Nyt läheisestä viinakaupasta löytyi bambergilainen kräusen, siis vierrettä lisätty valmiiseen olueen aloittaen uuden käymisen. Lähtöoluena hyvin kevyesti savuinen Lagerbier, vierre peräisin savuisesta Märzenistä. Vain 4,5 %, Alkon mittauksessa 30 EBU. Voimakasta vaahdonmuodostusta, sitähän kräusenilta voi hieman odottaakin. Sameaa keskiruskeaa olutta. Savun ja tervan aromit ovat itsepintaisia, ehkä ei kuitenkaan Märzenin tasoa. Maku on todellakin melkoisen karbonoitu, kevyemmin savuinen, mutta tuntuvaa savuisuus silti on. Maltaisuus taustalla on hyvinkin täyteläistä, varsinkin huomioiden alkoholipitoisuus. Jälkimakuakin on, se on selvästi katkeraa. Kevytsarjalainenhan tämä on Schlenkerlan klassikkojen rinnalla, mutta oikein miellyttävää kaikin puolin. Hämmentävän hienosti savuisuus kietoutuu maltaisuuden ympärille, juuri muualla kuin Bambergissa siihen ei pystytä. Ostopaikka Helsinki, Redin Alko.
Samuel Fuller ei ole suosikkiohjaajiani, mutta muistikuvat tästä elokuvasta olivat kuitenkin hieman parempia kuin miltä teos nyt näyttäytyi. Vuoden 1964 The Naked Kiss on Fullerin tunnetuimpia, mutta taatusti myös huonoimpia elokuvia. Elokuvassa on sekä niitä aineksia, jotka tekivät Fullerista palvotun kulttiohjaajan, että myös niitä, joiden takia hän ei koskaan saavuttanut yleisempää arvostusta. Leffa alkaa räväkkänä väkivaltaisena visuaalisena noirina, mutta vääntyy sitten monien eksentristen vaiheiden kautta niljakkaaksi pedofiilimelodraamaksi. Jopa musikaaliaineksiakin välillä. Ambersons-veteraani Stanley Cortezin mustavalkokuvaus ja nopeat leikkaukset alussa ovat Fullerin parhaiden töiden tasoa, mutta veltossa ja väsähtäneessä lopussa niistä ei ole enää mitään jäljellä. Fullerin oma käsikirjoitus on täysin epärealistinen, mutta ei kuitenkaan tarpeeksi camp. Viittaukset Fullerin omaan Shock Corridoriin varsin heikkoa nouvelle vague -apinointia. Constance Towers hallitsee jokaista kuvaa ja hänessä on tavallaan riittävää karismaa, mutta kuitenkin näyttelijäsuoritus on kolho. Fullerin Hollywood-urahan käytännössä loppui tähän, myöhemmät leffat rahoitettiin sitten vuosia myöhemmin eri tahoilta. Myös Towersin elokuvaura tyssäsi tähän teokseen.
Kaisaniemen olutfestivaalin toisena päivänä ei tietoakaan sateesta, pelkkää auringonpaistetta, mutta navakkaa tuulta, joka ei kuitenkaan juhla-alueelle kunnolla mahtunut. Siirryin nyt ensimmäiseksi Stadin tiskille, josta suunnittelin juovani uutta Low Awake NEIPAa. Sitä ei kuitenkaan tarjolla, joten päädyin uusimpaan versioon WCIPA-tyylisestä High Sleepistä, jolla on pitkä monivaiheinen historia. Tämä variaatio kolme kertaa kuivahumaloitu, 7,2 %. Kirkasta olutta, pihkaa ja sitrusta. Puhdasta tavaraa, katkeruuttakin löytyy, mutta voisi olla vieläkin enemmän. Hienoa, että Stadilla näyttää taso säilyneen turbulenteissa vaiheissa.
Seuraavaksi Kärsä Koivistoisen Kotka Steam -ständille, josta maistoon S/S #VI Juicy IPA, 6,7 %, lievästi sameaa tavaraa, hedelmäinen olut, jossa kuitenkin suhteellisen heikko mallastuki, ohueksi jää. Pihkaisuutta on, mutta katkeruus jää heikommaksi. Puhdasta tuoretta tavaraa, mutta makuja voisi olla enemmän. Paluu sitten Pikkulinnun ranskalaistiskille, josta vielä yksi Piggyn tupla-IPA. Eilen jo kolme tuli tsekattua, mutta Imago on neljäs, tässäkin 8,0 %, humalina Citra, Talus ja Sabro. Tässäkin herukkaisuutta, trooppista hedelmää, mehuisuutta tanakasti, hyvin samanlainen kuin eiliset, Sabro ei tässä pääse jylläämään.
Sitten rytminvaihdos täysin eri tyylisuuntaan. Päätin kokeilla Joutsan Varastopanimon Sahtia, ensimmäinen kokeilu tältä uudelta valmistajalta. 7,0 %, samea ja tummahko olut, ei vaahtoa ollenkaan. Todella banaaninen tuoksu. Maku on makeaa ja pehmeää, puhdasta sahtia, ei kuitenkaan liian makeaa. Saattaapa olla pitkästä aikaa miellyttävin maisteltu sahti. Tässä vaiheessa tuli huomioitua, että Hannu Nikulaisella on menossa olutarvosteluvihko numero 485. Edelleen huolestuttaa näiden säilyminen jälkipolville. Ei oikein vakuutuksiakaan ole olemassa esim. tulipalon varalta. Jonkinlainen kansallinen projekti pitäisi perustaa, jolla arviot saadaan skannattua digitaaliseen muotoon tai ainakin vihkojen sivut valokuvattua.
Uusi tyylivaihdos, hiostavasta säästä huolimatta imperial stoutiin, Makun impistä Aussie Rum Cask -versio, 10,0 %, australialaista rommitynnyri(?)kypsytystä siis viimeistelyssä. Mustaa on, vaniljainen ja paahteinen tuoksu. Rommi todellakin on aistittavissa maussa. Ei liian makeaa, hyvä juotavuus. Ei tosin kovin pehmeää, mutta alkoholi kyllä pysyy piilossa.
Session tässä vaiheessa alkoi jo mielenkiintoiset vaihtoehdot vähentyä. Pari IPAa vielä tsekkaukseen, ensimmäisenä Hiisin Jumi Juicy IPA, 6,2 %, 40 IBU, sameaa on, muttei nytkään NEIPA-sameutta. Pihkainen ja trooppishedelmäinen tuoksu. Ohueksi jää, ei tarpeeksi hedelmäisyyttä maussa. Kuivaa kuitenkin, jopa katkeruutta lopuksi. Vihoviimeisenä tyylikkään frankofiilisesti pukeutuneiden Pikkulinnun tiskin henkilöiden kautta Prizm Let Freedom Ring... IPA, 7,7 %, käsittääkseni Citra pääosassa. Sameutta kunnolla, kirpeää, sitrusta, vähemmän trooppista kuin Piggyn IPOissa. Katkeruuttakin enemmän ja Dylan-sitaatti lämmittää mieltä. Pientä karkeutta kuitenkin, ehkä Piggyn oluet sittenkin laadukkaampia.
Sääennustus lupasi 50 hellepäivän jälkeen sadetta Helsingin SOPPiin, joten olin jo jättämässä avauspäivän väliin. Töiden jälkeen ei kuitenkaan satanut, joten pudottauduin Kaisaniemeen. En muistanut vuodelta 2019 miten valtava tämä alue on. Aikaa meni Sonnisaaren tiskiä etsiessä. Alan ihmisiin törmäsi joka käänteessä. Sadettakin tuli sitten todella reippaasti, mutta lyhyen aikaa, lopulta oli taas liian kuumaa.
Sonnisaarelta kaksi uutuutta, ensimmäisenä maistettavaksi Mutu, IPA itäisen ja läntisen rannikon välimailta, olisiko sitten keskilännen suurten järvien tyyliä. 6,1 %, keittohumalina Centennial, Strata ja BRU-1, kuivina samat paitsi Stratan tilalla Citra. Keskisameaa, herukkainen tuoksu. Kuivaa trooppista hedelmää maussa, aprikoosia ainakin. Ei kovin katkeraa Sonnisaaren skaalassa. Puhdasta ja raikasta, hyvää on. Tupla-IPA Tippasta nyt 2021-versio, 8,0 %, Columbus ja Citra aluksi, sitten niiden lisäksi mukaan Idaho 7 ja Mosaic. Sameaa on tämäkin, sitrusta, pehmeää, täyteläistä, pihkaa, dänkkiä, katkeroa. Tätä olisi mukava analysoida rauhallisemmassakin miljöössä kuin riemukkaassa hörhöpöydän jälleennäkemisessä. Tässä vaiheessa tuli siis se raamatullinen vedenpaisumus, onneksi sattui goretex-jalkineet päälle.
Tilanteen rauhoituttua siirryin Pikkulinnun ranskalaistiskille, jossa päätin keskittyä Piggy-tuotteisiin, koska tykästyin niin paljon panimon äskeiseen tupla-IPAan. El Loco on myös DIPA, 8,0 %, vaaleaa sameaa kamaa. Kirpeä, minttua, Sabro varmaan käytössä. Puhdasta kuitenkin, mehuinen, hieman katkera, ei huono. Seuraavaksi ajauduin Forssan OlutMyllyn tiskille, josta mukaan tarttui Miami NEIPA, 5,5 %. Ensitutustuminen panimoon, sameaa on, tosin ei puhdasoppisen NEIPA-sameaa. Trooppista hedelmää, aprikoosia, raikasta, puhdasta. Positiivinen yllätys ilman muuta. Takavuosina ei odotukset uudelle panimolle olleet korkealla, mutta nykyään ei näköjään tarvitse antaa tasoitusta alkuvaiheen tilanteellekaan.
Mallaskosken tiskiltä kävin sitten tsekkaamassa hörhöjen spekulointien kannustamana Poseidonia, rommitynnyrikypsytettyä imperial pilsiä, 9,3 %, 53 IBU. Jyri Ojaluoma oli hieman varautunut tarjoilemaan tuotetta, ehkä pientä epävarmuutta tuotteen tasosta. Eihän tämmöiselle kokeilulle tietenkään kovin suuria odotuksia itselläkään ollut, mutta aina eksoottinen kiinnostaa. Suhteellisen kirkasta ja vaaleaa kamaa, hieman hapan tuoksu. Maussakin happamuutta, tynnyrin tuomaa puumaisuutta. Ei todellakaan pilsin ominaisuuksia, mutta en sitä tietysti odottanutkaan. Vaisuhan tämä oli, ehkä olisi toivonut voimakkaampia terävämpiä makuja puoleen tai toiseen, pils ei ehkä oikea lähtötyyli tällaiseen kokeiluun.
Palasin Ranska-tiskille, seuraava Piggyn tupla-IPA El Maestro, tämäkin 8,0 %. Sameaa, herukkaisuutta, kuivaa. Nyt on vielä puhtaampaa kuin Sabron kanssa, trooppisia hedelmiä, oikein hyvää oli. Heti perään toinen Piggy, nyt Galaxy Cartel, tämäkin tupla-IPA, nyt 8,2 %, Galaxyn ohella Citraa. Hyvin samantyyppinen edellisen kanssa, sosiaalisessa tilanteessa oli vaikea huomata, että olut ehti vaihtua. Ehkä tämä loppujen lopuksi oli kolmesta Piggysta kaikkein paras.
Session lopuksi vielä enonkoskelaisen Karvilan tiskille, jossa tarjolla imperial rediä, 7,0 %. Karvila on jo niittänyt kohtuudella mainetta puhtaalla peruslagerillaan. Lager on tämäkin ja mukana ProvOAK-humalaa, johon en ole ennen törmännytkään. Vaahtosi kovasti, pelkäsin pahinta, mutta maku todella puhdas, kuivaa maltaista bock-otetta vaaleassa oluessa. Ei yhtään hedelmäisyyttä, hentoinen, mutta havaittava katkeron ote lopussa, oikein näppärää. Tämähän jäi nyt sen verran pintaraapaisuksi, että oletettavasti palattava jatkopäivinäkin paikalle.
Olarin Deep End tuskin on ottanut nimensä Jerzy Skolimowskin brittikulttileffasta, vaikka Kaliforniassakin uima-altaissa peuhataan. Paksua vaahtoa kullankeltaisessa Kalifornia-IPAssa, melkein kirkastakin, aavistus utua. 7,1 %, huippusetti humalia: Simcoe, Strata, Cascade. Tuoksussa on varsin raikkaasti sitrusta ja pihkaisuutta. Maku on samaa osastoa, sitrus dominoi, kuivaa kamaa, lähes greippiä, ainakin klementiinin tyylikästä vetoa. Ja nyt on kärrykin kytketty, katkeruuutta on havaittavasti. Maltaisuus on mukana tasapainoisessa kokonaisuudessa. Hivenen hiilihappoa vähentämällä olisi vielä päästy mukavaan pehmeyteenkin. Bäst före 070622, tämä taitaa olla näytepakettisession vakuuttavin suoritus.
Olarin näytteistä seuraavana lasiin kuplaselluloosaa, 6,8 %, nyt on ikävä kyllä menty heittämään sekaan aprikoosia ja persikkaa. Humalina Mosaic Cryo, Idaho Gem ja Galaxy. Parasta ennen 100622. Ohut vaahto, kevyesti samea olut. Tuoksu on nyt tunkkaisempi, trooppisten hedelmien säilykevaihe tulee melkein mieleen. Varsinkin takavuosien tai kauempaa tulleiden IPOjen tuttua vihannesyrttisyyttä on myös havaittavissa. Maku on raikkaampi, hyvin hedelmäinen, kirpeää, mehuisuutta, nyt voi helposti arvata, että hedelmälisäykset vaikuttavat, tämä ei ole humalista peräisin. Kuten muuan siviilikollegani sanoo, tämä on huijausta, hedelmäisyys pitäisi saada olueen aikaan humalilla ja hiivoilla. Näinhän se on, hedelmäcocktailit ovat eri asia. Maltaisuudesta ei nyt ole oikein havaintoa, eikä takatilassakaan painoa ole, maku hiipuu nopeasti.
Sain Olarilta näytepakkauksen viimeisimmän tölkitysviikon tuotteista. Siitä on tosin jo pitkälti toista kuukautta aikaa, tuli erinäisiä viiveitä. Mutta tuskinpa oluet ovat pahemmin ehtineet happanemaan, joten ensimmäisenä maisteluun Go Over, joka Olari-termistössä tarkoittaa päällevedettyä graffitia. Tai mitä ne nyt on. Sama Go Over -nimi on tullut aiemmin vastaan italialaisen Dogen tuotannossa. 5,5 %, Citra, Mosaic, El Dorado, parasta ennen 080622. Nopeasti katoavaa suurikuplaista vaahtoa muodostuu, muuten hyvin vaaleankeltaista sameaa nestettä. Herukkaista kissanpissaa on tuoksussa railakkaasti, jopa päällekäyvästi. Pehmeää mangoa, luumua, persikkaa myös. Maku on kuivan hedelmäinen, samoja tuoksussa esiintyneitä aromeja edelleen, miksei myös sitruksia, jopa greippiä. Runko on ohuenlainen, mutta ei tämä mehuksi litisty, mallastakin on seassa, jos ei riittävästi, niin ainakin makuun asti ulottuvaksi. Hiilihappoa on melko hövelisti, sitä on nyt liikaa. Raikkautta on, hieman kärryäkin, joten sessio-NEIPAksi oikein sovelias.
Irlannista ananastupla-IPAa, 8,2 %. Mäntyomena tosiaan mainitaan oluen nimessä, mutta ei raaka-aineluettelossa, joten loppujen lopuksi tämä taitaa olla Reinheitsgebot-kelpoista tavaraa. Humalina Citra, Mosaic, Azacca ja El Dorado, jopa 90 IBU. Parasta ennen 5.5.22. Kirkas kullanvärinen olut, hieman happamalla tavalla hedelmäinen tuoksu, se viittaisi hedelmälisäykseen. Maku on kuivahko, trooppishedelmäinen, täyteläinen, hieman mausteinen tai yrttinen, varsin miellyttävä kuitenkin. Tuntuu jopa raikkaalta, jälkimakuakin on, sekin enemmän yrttinen kuin katkera. Tuskin tähän ananasta on lisätty, ihan ryhdikästä kamaa kaikin puolin. Ostopaikka Helsinki, Triplan Alko.
Helteinen sessio Vallilassa etenee Ruotsin ja Ranskan kautta Baskimaahan, mutta oluttyyli ei vaihdu. DDH DIPA, 8,0 %, 86 IBU, Mosaic ja HBC 522, parasta ennen 04/22. Aiempia oluita kirkkaampi, mutta sameaahan tämäkin on. Tuoksussa on nytkin sitrushedelmiä huomattavasti. Olut on hyvin mandariinimehun makuinen täyteläisesti, suhteellisen raikas, varsin puhdaspiirteinen. Ehkä hedelmäistä makeutta on hieman liikaa, mutta hyvää on nytkin. Ei katkeruutta komeasta IBU-lukemasta huolimatta, mutta juotavuus on taas hyvä, alkoholin maku ei myöskään ongelma. On tunnustettava, että ainakin tämän Alkon myymälän IPA-taso on kohonnut mukavasti. Ostopaikka Helsinki, Triplan Alko.
Hämmentävästi englanninkielisellä nimellä Ranskassa operoiva The Piggy Brewing Company sijaitsee Liverdunin kylässä Moselin rannalla Lorrainessa lähellä Nancya. Aiemmin olen kokeillut Nicen reissulla panimon kohtuullista NEIPAa. Nyt pitkäripaisen hyllyllä espanjankielistä Double NEIPA Full Simcoe -kamaa, 8,0 %. Tölkitetty 06/04/2021. Aavistuksen edellistä Apexia tummemman keltainen samea väri ja ohuempi vaahtokerros. Tuoksussa on appelsiinia tiheästi. Maku on samanlainen, pelkkää sitrushedelmää, appelsiinia, satsumaa, tangeriinia, klementiiniä. Jos jokin humalalajike toimii sinkkuhumalana, niin vanha suosikkini Simcoe on todellakin sellainen. Maltaisuus ei häivy taustalle vaan pysyy lojaalisti tukena mukavalle oluelle. Tasapainoa ja juotavuutta on merkittävästi. Peräkärry ei pääse vauhtia hidastamaan, joten se jää haittapuoleksi. Yllättävänkin hyvä suoritus edelleen varsin tuntemattomalta tekijältä. Ostopaikka Helsinki, Triplan Alko.
Keskiruotsalaisesta Norasta tulevan Apexin oluita olen viime aikoina juonut Maltaisessa Riekossa, mutta niitä on näköjään Alkossakin. Koala-IPAssa 6,5 %, parasta ennen 010422, Cashmere, Simcoe ja Citra. Kaunis vaalea ja samea runsasvaahtoinen NEIPAn ulkoasu. Tuoksussa ananasta ja persikkaa, bensiiniä ja hivenen yrttisyyttäkin. Maussa yrtit ehkä enemmän esillä, aivan puhtaalta ja raikkaalta ei tunnu, hedelmäisyyden sivussa mausteisia vivahteita. Jälkimakukin on enemmän kitkerä kuin katkera. Pitemmälle juodessa olut tuntuu tasoittuvan ja tasapainottuvan, maltaisuus on mukana ja hedelmätkin enemmän esillä. Ei siis aivan heikkoa, mutta kovin persoonatonhan tämä nykytarjonnassa on. Ostopaikka Helsinki, Triplan Alko.
Esa Karell vinkkasi Urhossa olevasta ilmeisen eksklusiivisesta Olarin cask-bitteristä, joten hyökkäsin tietysti saman tien paikalle. Tällä tietenkin yritetään paikata Fuller'sin cask-ESBin loppunutta maahantuontia. Kevyempi vaikuttavan aineen pitoisuus, vain 5,0 %. Kirkasta, varsin tummaa, selvästi tummempaa kuin Fuller'silla. Hyvä vaahto, maltainen ja pähkinäinen tuoksu. Kuohkea maku, pähkinää on, keksiä myös. Vähän katkeruuttakin, pehmeää, oikein mukavaa. Ei erityisemmin esikuvaansa muistuta, mutta hieno olut kuitenkin. Ei ollut paikan pizzassakaan valittamista. Urho, 24.7.2021.
Tupla-IPA Cornwallista, jossa mittava humalalajitelma, mukana Centennial, Loral, Idaho 7, Strata, Mosaic ja vieläpä Sabrokin. 8,0 %, sameaa on edelleen, varsin sitruksinen tuoksu. Pehmeää tavaraa, sitruksinen makukin. Oikein mukavaa. Täyteläinen, mutta mehuisuus ei dominoi liikaa, mallastakin taustalta havaittavissa. Hyvä juotavuus, lievästi makeutta, mutta ei häiritsevästi. Katkeruutta ei kuitenkaan ole saatu aikaan. Parhaita Verdantin oluista maistamiani. Panema, 24.7.2021.
Panemassa on ollut Tampereen keikan aikana Wales & Cornwall -hanahaltuunotto, jonka rääppiäisiin siis ehdin nyt mukaan. Tässä cornwallilaisessa NEIPAssa 6,5 %, Simcoe, Citra, Mosaic ja Nelson Sauvin. Samea, trooppista hedelmäisyyttä tuoksussa. Maistellessa tuntuu makeaa hedelmäisyyttä, yllättävän täyteläinen. Ei mallasta tai katkeroa, jotenkin tunkkainen myös. Tämä oli selvä pettymys. Panema, 24.7.2021.
Walesin pohjoislaidalta Galaxy-olutta, 6,0 %. Hyvin sameaa. Ananasta on, mutta ei täysin puhtaasti, ikään kuin säilykeananasta. Ei katkeruutta, ei paljon mallastakaan. Mutta vähän pihkaa on, ei suuria ongelmia. Lievä pettymys kuitenkin. Panema, 24.7.2021.
Naantalilainen triple IPA, yhteistyö Pienin kanssa, 10,0 %. Moab ei viittaa tässä yhteydessä Utahin craft-keskukseen, vaan se on lyhennys lausunnosta Mother Of All Beers. Uhoaminen on siis kovaa, mutta sehän on ok. Paksua ja sameaa, melkoisen tumman keltainen väri. Voimakkaan sitruksinen tuoksu. Täyteläinen maku, paksua mehuisuutta, mangoa ja papaijaa. Alkoholi peittyy täysin. Makeuskaan ei häiritse, tämä on pikemmin kuiva. Oikein mukava TIPA kyseessä. Pien Brewpub, 24.7.2021.
Uutta WCIPAa Hämeentien panimolta. Päällikkö Erkki Häme on siis pystynyt omimaan kadunnimenkin craft-keskukselleen. Sukupuolielimiin liittyvältä sanaleikiltä kuulostava nimi oluella. Lähes kirkas kultainen väri, 6,5 %, 100 IBUa. Humalina kuumassa vaiheessa Centennial, Columbus ja Mosaic, kylminä Amarillo, Simcoe, Centennial ja Columbus. Pihkainen, maltainen ja kuiva maku. Hyvin kuiva, ei paljoa hedelmäisyyttä. Peräkärrykin tosiaan löytyy, taitaa olla katkerin Pienin tähänastisesta tuotannosta. Onpas hienoa, 100 IBUa ei jää pelkäksi numeroksi. Mutta tietysti West Coast IPAlta odottaisi vähän sitrustakin, nyt se jää hyvin minimiin. Pien Brewpub, 24.7.2021.
Pirkkalan K-Citymarketiin värkätään Himo-panimoa ja Tammiston marketin Rosendal-panimo taitaa olla jo toiminnassakin. Yllättäen ensimmäisen K-kauppapanimon tittelin nappasi Punkalaitumella toimiva Pourun K-Supermarket. Aloitus taisi tapahtua jo viime vuoden puolella. Tuotetta ei ilmeisesti ole saatavilla kuin paikan päällä. Sain nyt Tampereen vierailun yhteydessä Antti Laitilta pullollisen tummaa lageria, joka on toistaiseksi Pourun ainoa olut. 4,7 %, parasta ennen 12/2021, suodattamaton täysmallasolut.
Varsin tummaa, punertavan ruskeaa, hyvä vaahto. Tuoksussa hieman paahteisuutta, myös karamellisuutta. Maku on miellyttävän täyteläinen, makeahkoa, mutta paahteisuutta lähes schwarzbierin tyyliin. Hyvin maltainen kokonaisuus, karamellisuus ei korostu liikaa. Kevyt kuivempi jälkimaku, lähes katkeruuteen asti. Hyvin puhdasta, lähes mallikas tumma lager. Tämähän nostaa odotuksia, toivottavasti Punkalaitumella toteutetaan muitakin tyylejä.
Massachusettsilainen Spencer on jo ennestään tuttu trappistinousukas, mutta en malttanut olla kokeilematta tuotantolaitoksen IPAa. Ei olisi 1990-luvulla tullut mieleen, että vastaan saattaa joskus tulla trappisti-IPA. Nyt se ei tietysti hätkäytä ollenkaan, onkohan tämä edes ensimmäinen lajissaankaan. Joka tapauksessa 7,2 %, 75 IBUa, lähes kirkas, joten munkit eivät sentään ole lähteneet oman kotiseutunsa NEIPAa tavoittelemaan. Tosin olut sameutuu, kun pullon pohjat kaataa lasiin. Tuoksussa kevyesti sitrusta. Hieman makeutta maussa, hedelmäinen. Suhteellisen raikas, pihkaakin on, aika vähän katkeroa. Ei oikein vakuuta, jää ikään kuin tyylisuuntien väliin. Vaikka eihän trappist mikään tyylisuunta olekaan. Tähän oli kuitenkin soveliasta päättää tämänkertainen visiitti ja suuntasin kohti juna-asemaa. Tampere, Tuulensuu, 23.7.2021.