Brewski 200 Units

Barley winea tölkistä, 11,0 %. Tummanruskeaa, hyvin maltainen tuoksu, karamellia, pähkinää. Pehmeää, maltaista, ei yltiömakeaa. Mutta makeaa silti, en oikein innostunut. Barski, 31.12.2022.

Celestial Turning Point Hop Creeps

Ja taas 10,0 %. Strata, Galaxy, Citra, Vic Secret, Ella, Mosaic. Vaaleaa, sameaa. Tunkkaisempi tuoksu. Kuivaa, trooppista hedelmää. Katkeroa ei tässäkään. Juova, 31.12.2022.

Celestial Odysseus

Zero IBU, 10,0 %. Sameaa, vaaleaa. Trooppista hedelmää tuoksussa. Hieman kirpeämpää nyt. Raikasta, hyvä juotavuus. Ehkä jotain mentholin tapaista. Ei tosiaan katkeruutta. Pien, 31.12.2022.

Celestial Pillow Fright

Toisessa texasilaisessa 10,0 %, Idaho 7, Mosaic, Citra. Sameaa, vaaleaa. Kissanpissaa taas, täyteläisempi, trooppinen tunnelma. Ei katkeruutta tässäkään. Pien, 31.12.2022.

Celestial Memory Burn

Pienissä Texasin Dallasista Celestialin oluita, joita jaoin Janne Keskisarjan kanssa.  Ensimmäisessä tupla-IPAssa 8,5 %. Humalina El Dorado, Azacca, Citra, sameaa. Vaaleaa, kissanpissaa, herukkaa. Kuivaa, hyvin kuivaa, mutta ohutta. Ananasta on, puhdasta. Ei katkeruutta, eikä erityisen raikasta. Pien, 31.12.2022.

Sudden Death Westum Shitter Was Full

Pohjoissaksalainen tupla-IPA, 8,5 %, DDH, Citra, Galaxy, Strata, kotipanimo Norjasta kumppanina. Sitrustuoksua. Maussa hieman kalkkia, mutta kyllä hedelmäisyys nousee esiin.  Heikosti katkeruutta. Juova, 31.12.2022.

Olari Olaron HBC 630 NEDIPA

 Olaron-sarjan tällä erää viimeisenä tupla-NEIPAa, päähumalana (sinkkuna?) HBC 630, 8,0 %. Vaaleankeltaista juomaa, hyvin sameaa. Tuoksu nyt sordinoidumpaa kuin aiemmissa Olaroneissa. Sitrushedelmää lähinnä aistiutuu maltillisesti. Maussa runsaammin juuri sitrusta, kuivaa greippiä, hieman makeampaa satsumaa, säilyy hyvin kuivana. Oikein täyteläistä, kuivuus jatkuu mukavasti pitkäkestoiseen katkeruuteen. Raikkautta on, pehmeyttä, hyvä juotavuus. Nyt klikkaa kaikki kohdalleen, makuja on runsaasti, mikään ei töki, tasapainoa on, yksi Olarin parhaista teoksista. Ostopaikka Espoo, Olarin Panimo.

Olari Olaron Azacca Simcoe West Coast DIPA

 Toisena Olaron-sarjan oluena länsirannikon tupla-IPA, 8,0 %, huippuhumalat Azacca ja Simcoe pääosissa. Vaaleaa on, mutta yllättävänkin sameaa WCIPAksi, sentrifugia ei ole varmaan ainakaan growler-versiossa käytetty. Bensaa ja trooppisia hedelmiä tuoksussa. Bensiini on mielenkiintoista, koska en ole aiemmin sitä yhdistänyt näihin humaliin. Karviaismarjaa on myös. Maussa tulee sitten pihkaa kehiin oikein kunnolla, Simcoehan sitä pystyy tuottamaan. Trooppiset hedelmät väistyvät, sitrusta enemmän, mutta pihkaisuus hallitsee yllättävänkin voimakkaasti. Ei sentään karamellisuutta, mutta yllättävän heikko hedelmäisyys Olarin olueksi. Azaccaa ehkä liian vähän? Hyvä juotavuus kyllä ja peräkärry on raskas, oikein tanakka katkeruus saattelee olutta kohti loppusijoituspaikkaansa. Ei tässä paljoa valittamista ole, mutta ehkä edellinen kevyt-NEIPA oli silti vakuuttavampi. Ostopaikka Espoo, Olarin Panimo.

Olari Olaron HBC 586 NEIPA

 Olarin Panimo huipentaa mahtavan vuotensa uuteen kolmen oluen Olaron-sarjaan. Kävin luonnollisesti nappaamassa pääkallokelissä growlerit panimolta. Kauppa näytti käyvän, ovipumppu lauloi hoosiannaa. Etiketin visuaalinen ilme ja itse Olaron-nimi viittaa Krylon-nimiseen spraymaaliin, joka on graffiti-taiteilijoiden suosiossa. Olari etenee siis valitsemallaan tiellään päättäväisesti. Ensimmäisenä maistoon trion kevein jäsen, HBC 586 -humalan kyllästämä NEIPA, 6,0 %. Hyvin sameaa, keltaista, läpitunkematonta. Raikas kirpeä sitruksinen tuoksu, hyvin intensiivisesti. Maku on pehmeä, appelsiiniä ja klementiiniä, kuivaa on, kuohkeaakin. Kunnon mehukaljaa kevyemmästä päästä, makua on runsaasti, mutta runko ei kovin täyteläinen. Kärryhän sieltä tulee perässä, katkeruutta on saatu mukaan ihan kivasti. 586 on tuttu jo useammasta oluesta, mutta sen ominaisuuksiin en ole kunnolla saanut otetta. Oikein hyvin tuntuu tässä jytisevän, sitrus on päällimmäisenä. Ostopaikka Espoo, Olarin Panimo.

Pelé

 Olen pitänyt itseäni onnekkaana, koska ehdin nähdä vuoden 1970 MM-kisojen finaalin ja Pelén parhaimmillaan. Toisaalta hieman harmittaa, että se sitten onkin ainoa suora kiinnekohta Peléen. Saatoin nähdä samoissa kisoissa muitakin Brasilian pelejä, mutta ne eivät jääneet mieleen. Finaali sentään syöpyi selkärankaan. Muistan myös miten ensi kerran pääsin kunnolla analysoimaan peliä ja pelaajia, kun koulun alkaessa syksyllä keskustelin opettaja Heikki Rimpiläisen kanssa. Vanhempani eivät olleet jalkapallosta kiinnostuneita ja kaverini olivat jotenkin lapsellisia. Heikin kanssa ihmeteltiin miten Pelé pystyi finaalin ensimmäisessä maalissa kohoamaan puolustajien yläpuolelle ja jäädä sinne odottamaan keskitystä. Sitten hallittu pusku alaspäin verkkoon. Pelasin silloin itsekin innokkaasti, mutta pääpelini oli heikkoa. En edes pitänyt sitä kovin tärkeänä. Sovittiin Heikin kanssa, että Pelén innoittamana ryhdyn kehittämään tätäkin osa-aluetta. Yritin kyllä, mutta hyvää pääpelaajaa ei minusta koskaan tullut. Ehkä onnekkaastikin, koska senaikaiset nahkapallot imivät sateella vettä itseensä ja niiden puskeminen oli raskasta, vaarallistakin kuten sittemmin on kuultu.

Pelén pelaamista en siis sitten kesäkuun 1970 jälkeen nähnyt. Santosissa hän pelasi vuoteen 1974, mutta ei enää lähtenyt Länsi-Saksan MM-kisoihin. Brasilialla oli silloin keskinkertainen joukkue, olisi ollut mielenkiintoista olisiko Pelé voinut nostaa sen kamppailemaan mestaruudesta. Vuoden tauon jälkeen hän yritti nostaa USA:ssa pelin suosiota New York Cosmosissa kolmen kesäkauden ajan. Sitä vaihetta en arvostanut ollenkaan, USA oli vanhojen pelaajien hautausmaa. Uransa jälkeen Pelé pysyi otsikoissa erilaisissa yhteyksissä, välillä ansiokkaasti, mutta useammin epämääräisesti hieman noloissa merkeissä. Ei hän sentään samanlaiseen syöksykierteeseen ajautunut kuin Maradona. 

Kun Pelé lopetti, häntä pidettiin yleisesti siihenastisen jalkapallohistorian parhaana pelaajana. Jotkut vanhat käävät mutisivat jotain Alfredo Di Stéfanosta, mutta Pelén kolme maailmanmestaruutta yleensä hiljensivät Real Madridin tähden kannattajat. MM-menestystä onkin yleensä arvostettu eniten, kun eri aikakausien pelaajia on yritetty verrata. Itseäni on aina hieman ärsyttänyt Pelélle merkityt kolme voittoa. 1962 hän pystyi pelaamaan vain kaksi alkulohkon ottelua, joten minusta tätä mestaruutta ei pitäisi laskea mukaan. Vaikka virallisesti niin tietysti tehdään. Siksi Pelé ei tässä mielessä aivan ainutlaatuinen ole, kahden mestaruuden pelaajia on useampia. 

1970-luvun suurimmat tähdet Johan Cruyff ja Franz Beckenbauer eivät yleisen näkemyksen mukaan kohonneet aivan Pelén tasolle. Kovin erilaisia pelaajia he kuitenkin olivat, vertailu on erittäin vaikeaa. Diego Maradona sitten pelasi suhteellisen Pelé-tyylistä roolia, vaikka enemmän keskikenttäpelaaja olikin. Olenkin yleensä arvioinut, että Maradona oli monipuolisempi ja parempikin pelaaja kuin Pelé. Jos César Menotti olisi valinnut 17-vuotiaan Maradonan MM-joukkueeseensa 1978, asiasta ei edes paljoa keskusteltaisi. Pelén ongelma on sekin, ettei hän koskaan pelannut eurooppalaisissa kovissa sarjoissa. Maradona mokasi yleismaineensa uran jälkeen, mutta se ei pyyhi saavutuksia pois. Luulin pitkään tilanteen jäätyvän tähän asetelmaan, mutta niin vain Lionel Messi sitten lopulta ylitti Maradonankin meriitit.

Mutta tuo on turhaa spekulointia, Pelé oli yksi suurimmista pelaajista ja ehkä kaikkein vaikutusvaltaisin jalkapallon suosion kasvattajista. Hän innoitti nuoria ympäri maailmaa aivan ainutlaatuisella tavalla.

Omnipollo Trillium Big Puppy

Omnipollo on useasti kollaboroinut Massachusettsin Trilliumin kanssa. Itsellekin osunut kohdalle Fort Point -variaatio ja Covered In Puppies. Nyt tarjolle uusi Puppy-olut, 8,6 %, uusiseelantilainen Riwaka-humala valokeilassa. Hyvin samea, hyvin kaunis. Makeahkoa mandariinia tuoksussa. Hyvin mehuinen, täyteläinen, nektarinen, kuiva. Raikasta on, pehmeää. Varsin vakuuttavaa, Riwaka tuntuu toimivan erinomaisesti. Puhdaspiirteistä jälkeä. Jos katkeruutta olisi hieman enemmän, niin vuoden kärkioluisiin kipuaisi viime hetkillä. Tällaisenakin erittäin nautinnollista, ehkä paras juomani Omnipollon olut. Odotukset kohoaa, jos loppiaisena pääsen käymään Omnipollon kirkkopanimossa. Juova, 29.12.2022.

Brew Your Mind Bright Lies

Toinen BYM, American IPA, yhtä samea kuin edellinen, nyt vain 6,5 %. 35 IBU, Citra ja Mosaic. Melko laimea tuoksu, vähän yrttinenkin. Maussa on tropiikin hedelmiä, mutta ei millään tavalla raikkaasti. Kuivaa on, mutta ei riittävästi katkeruutta. Aika vaisu kokonaisuutena. Juova, 29.12.2022.

Brew Your Mind Human Experiment 31

Tupla-IPAa Unkarin Szekszárdista, 8,0 %, Amarillo pääroolissa. Brew Your Mind esiintyi ennen koronaa Töölön Craft Beer Winter Wonderlandissa ja aiemmin törmäsin panimoon Budapestissakin. Todella sameaa. Raikas tuoksu, ehkä enemmän trooppisia sävyjä. Maussa tosiaan mangoa, aprikoosia, persikkaa, mutta myös samalla hyvin kuivalla suutuntumalla. Ei nyt katkeruuteen asti kasva, mutta kohtuullisen miellyttävää kuitenkin. Liukasta ja puhdasta, mutta maussa ei aivan samaa raikkautta kuin tuoksussa. Juova, 29.12.2022.

Plevna West Coast IPA

Plevna ei ole ensi kertaa tekemässä länsirannikon IPAa, mutta nyt nimenä pelkkä tyyli, Hagströmin tapaan. Ruskeaa, meripihkainen väri, hyvä vaahto taas. Plevnan nimikkolasit eivät ehkä parhaiten toimi eri tyyleissä. 6,5 %, se on vähän alakanttiin west coastille. Maltainen, jopa leipäinen tuoksu, jotain mausteisuuttakin seassa. Maku on pihkaisen maltainen, hedelmäisyys puuttuu kokonaan. Jotain lääkemäisyyttä, yskänpastilleja, se ei tunnu hyvältä. Hiilihappotaso on nyt kohdallaan, mutta katkeruutta ei ole läheskään tarpeeksi. Jotain epämääräistä tässä on, ei ole tasapainoinen. Ei kovin raikaskaan. Pikkulintu Ruttopuisto, 29.12.2022.

Plevna Sumutar

Plevnan ensimmäinen todellinen NEIPA ei ole Sumutarkaan, koska vahvuutta vain 5,5 %. Mutta nyt on sameutta, hyvä valkea vaahto. Sitruksinen, hieman hedelmäisen hapan tuoksu. Maku on hieman kirpeä, ohuehko, sitrushedelmäinen ilman muuta. Kuivaa on, ehkä vähän liikaa hiilihappoa, katkeruutta hyvin lievästi. Pikkulintu Ruttopuisto, 29.12.2022.

Juho Kuosmanen: Hytti no 6

 Tämä yhteistyöelokuva tehtiin hämmästyttävästi Venäjällä Putinin sotarikollisten miehittäessä Krimiä ja Ukrainan itäosia. Vuonna 2011 ilmestynyt Rosa Liksomin alkuperäisteos sijoittui Siperian radalle Neuvostoliiton loppuvuosiin. Elokuva tapahtuu ainakin näennäisesti nykyajassa luoteis-Venäjällä, Moskovasta Pietarin ja Petroskoin kautta Murmanskiin. Samalla radalla, jota suomalaiset eivät pysyvästi katkaisseet amerikkalaisten painostuksesta toisessa maailmansodassa. Muutenkin käsikirjoitus menee aivan omille teilleen verrattuna Liksomin romaaniin. Päähenkilö ei tietenkään edusta seksuaalista enemmistöä elokuvassa. Junasta poiketaan ajelemaan Ladoilla ja Volgilla sohjon sekaan. Todella hyviä näyttelijöitä ja yksinkertainen romanttinen feelgood-tarina soljuu sujuvasti. Ympäristö on alkeellisen ankeaa, mutta venäläiset ihmiset sympaattisia. Elokuvaa on verrattu Richard Linklaterin Before Sunrise -teokseen ja kieltämättä samaa fiilistä on saatu aikaan. Tykkäsin kovasti Kuosmasen (sukua Mirjamille tai Sakarille?) aiemmasta Hymyilevä mies -leffasta, mutta tämän kliseisen elokuvan yllä leijuu kaikesta huolimatta suomettumisen eltaantunut löyhkä. Ainoa nilkki on suomalainen.

Antony Beevor: Russia Revolution and Civil War 1917-1921

 Olen lukenut varmaan tuhansia sivuja Venäjän sisällissodasta, mutta koskaan se ei ole varsinaisesti ollut fokuksessa. Tapahtumasarja oli niin monimutkainen, että siitä on vaikea saada tarkkaa otetta tai edes kunnon kokonaiskuvaa. Tämä on harmittanut siksikin, että Suomella ja varsinkin suomalaisilla oli varsin merkittävä rooli murhenäytelmässä. Eniten on jaksanut hämmästyttää, miten 1917 vallan kaapannut pieni rosvojoukkio bolševikit pystyi pysymään vallassa ylivoimaisilta vaikuttaneiden vastustajien puristuksissa. Tätä julmaa murhaajaklikkiä johti sadistinen psykopaatti, joka kutsui itseään Leniniksi. Kaaoksesta syntyi sitten hämmentävän pitkäikäinen pahan valtakunta Neuvostoliitto, joka varjosti elämääni ensimmäiset 30 vuotta. Sisällissota oli poikkeuksellisen raaka ja sama väkivalta leimasi sitten Neuvostoliittoa loppuun asti. Ja sama raakuus jatkuu edelleen Ukrainan sodassa. 

Huomaan, että blogissani ei ole arvioita Antony Beevorin teoksista. Olen siis lukenut mm. Stalingrad- ja Berliini-kirjat ennen vuotta 2007. Odotin innokkaana tätä sisällissotateosta, mutta nimi on kyllä heti pettymys revolution-sanan takia. Se on ehkä siinä markkinointimielessä. Tsaarin kukistumista helmi-maaliskuussa 1917 voinee kutsua vallankumoukseksi. Se oli suhteellisen spontaani reaktio kurjiin oloihin, mutta bolševikkien vallananastus myöhemmin syksyllä oli laskelmoitu kaappaus. Näitä tapahtumia on tongittu perusteellisesti ja on hieman harmi, että Beevor käyttää niihinkin tilaa.

Ei kuitenkaan onneksi kovin paljoa. Beevor starttaa kronologisesti etenevän kirjansa ensimmäisen maailmansodan itärintaman epäinhimillisistä oloista. Upseereilla riittää lämpöä, viinaa ja Punaisen Ristin sairaanhoitajien tarjoamia prostituutiopalveluja. Rivisotilaiden asema ei ole maaorjuudesta parantunut, päinvastoin. Ripeästi teollistuneessa Pietarissa esiintyi samanlaista äärimmäistä vastakkainasettelua työväen ja tsaarin hännystelijöiden välillä. Paineet purkautuivat katumellakoihin, sekasortoon ja ryöstelyyn. Mikään veretön helmikuun vallankumous ei ollut, noin 1500 kuollutta. Beevor seuraa suhteellisen tarkkaan valtaan päätyneen lakimiehen Kerenskin kujanjuoksua sotarintamalla ja Pietarin kaaoksessa. Suomi esiintyy koko ajan merkittävänä sivunäyttämönä. 

Beevor käyttää Helsingistä joskus oikeaa nimeä, mutta omituisen usein Helsingfors-muotoa. Esim. 13.9.1917 Helsingfors Soviet ja Venäjän asevoimien edustajat kertoivat tukevansa Suomen itsenäisyyttä bolševikki Vladimir Antonov-Ovsejenkon esityksestä. ”Helsingin neuvosto” kuulostaa omituiselta, mutta ehkä se oli vain bolševikkien paikallisosasto Helsingissä. Googletuksen perusteella se oli alunperin Viaporissa venäläinen sotilasneuvosto. Myöhemmin samanlainen sovjet perustettiin Viipuriin.

 
Bolševikkien kaappausta Beevor selostaa tarkasti Pietarissa ja Moskovassa, mutta valta tuntuu siirtyneen muuallakin jättivaltiossa suhteellisen samanaikaisesti. Tämä hieman heikentää käsitystä mitättömästä terroristikoplasta, mutta varmaankin bolševikeillä oli kannattajia ympäri maata. Ilmeisesti aseellisia punakaartejakin Suomen tapaan. Oikeastaan sisällissota alkaakin siis heti tässä vaiheessa, koska vastarintaa esiintyi "valkoiselta" puolelta välittömästi. Esimerkiksi Irkutskissa vallanpitäjät näyttävät vaihtuneen useampaan kertaan jo vuoden 1917 lopulla. Jo tässä vaiheessa näyttämölle Baikalin takana astuu Roman von Ungern-Sternberg, yksi sisällissodan hirviömäisimmistä hahmoista. Tällaisia keskiajan tyylisiä sotalordeja esiintyi sodassa useita eri alueilla. Bolševikkien terroriorganisaatio Tšeka perustetaan jo vuoden 1917 puolella.

Leninin ensimmäinen murhayritys näkyy tapahtuneen 1.1.1918. Edellisyönähän Lenin tapasi Svinhufvudin kumppaneineen ja tunnusti Suomen itsenäisyyden. Jos nyt propagandaleffaan Luottamus on uskominen. Suurisuuntaisin sotarikos alkuvaiheissa oli Muravjovin punakaartien riehuminen Kiovassa helmikuussa 1918, tuhansia kidutettuja ja tapettuja paremmin pukeutuneita ihmisiä. Brest-Litovskin rauhanneuvotteluista Beevor tarjoaa hieman huumoria julmuuksien keskelle. Bolševikkien seurueeseen kuului rivisotilaita, varttuneempi naisterroristi ja juna-asemalta poimittu vanha randommusikka Roman Staškov. Nämä sitten istuivat juhlaillallisilla saksalaisten ja itävaltalaisten prinssien ja kreivien välissä.

Pieni Suomi-epätarkkuus löytyy Beevorilta. Hän sanoo jääkärien palanneen helmikuussa jäänmurtajalla Vaasaan Saksasta. Jäänmurtaja toki auttoi, mutta jääkärit olivat eri laivassa, joka oli lähtenyt Liepajasta. Se oli toki Saksan miehittämä, mutta ei kuulunut varsinaisesti Saksaan. Karu oli Aleksei Štšastnoin kohtalo. Suomen sisällissodan aikana Brest-Litovskin jälkeen pelätessään saksalaisten tuloa Štšastnoi johdatti venäläiset sotalaivat jäiden läpi turvaan Kronstadtiin. Kesällä Trotski teloitutti miehen, koska rauhansopimuksen mukaan venäläisten laivojen tuli pysyä satamissaan.

Maaliskuussa 1918 Ukrainassa mielenkiintoinen tilanne. Kiovassa ja Odessassa ihmiset ottavat saksalaiset sotilaat vapauttajina vastaan bolševikkiteurastajien jälkeen. Vielä monimutkaisempi tilanne Kaspianmeren etelärannoilla kesällä 1918. Bakussa bolševikit, armenialaiset, kasakat, britit ja turkkilaiset sotkeutuvat kaaokseen. Bolševikit palaavat pikaisesti ensimmäisen maailmansodan rintamaan turkkilaisia vastaan. Parin siviiliverilöylyn jälkeen turkkilaiset valtaavat Bakun. Paenneet 26 ”komissaaria” teloitetaan vastarannalla Krasnovodskissa, mutta heidän joukossa ei ole henkiinjäämisen epävirallista maailmanennätystä edelleen (?) pitävä Anastas Mikojan.

Sodan seurauksena Venäjällä oli 40 000 tšekkisotilasta, taistelivat Itävaltaa vastaan. Trotski yritti aseistariisumista, kun heitä yritettiin siirtää jättivaltion läpi Vladivostokiin ja sieltä länsirintamalle. Tämä ei miellyttänyt länsislaaveja. Tšekit valtasivat Uralilla Tšeljabinskin suurkaupungin toukokuussa 1918. Seuraavaksi tšekit ottivat Novosibirskin, Penzan ja Tomskin. Saatuaan apua antibolševikeilta tšekkien haltuuun kaatui Samarakin. Tšekkien avulla Vladivostokin ottivat haltuun japanilaiset, amerikkalaiset ja britit. Irkutskin jälkeen käytännössä koko Siperian rata kaupunkeineen oli tšekeillä. Tšekkien montenegrolainen komentaja Radola Gajda oli myöskin merkillinen persoona.

Elokuussa 1918 Pietarin Tšeka-johtaja Uritski murhattiin ja Leniniäkin ammuttiin. Sen jälkeen bolševikit julistivat virallisestikin punaisen terrorin. Kaikki potentiaaliset vastustajat voitiin tappaa. Uhreja tuli satoja tuhansia, nämä siis eivät liittyneet varsinaisesti sotatoimiin.

Permin seudulla joulukuussa valkoiset saivat harvinaisen voiton kylmissä oloissa Eduard Berzinin joukoista. Mukana suomalaisia punaisia, 160 miehestä kaatui 70. Britit tulivat Murmanskiin ja Arkangeliin 1918 estämään saksalaisten etenemistä, mutta nopeasti ne kääntyivät bolševikkeja vastaan. Pohjoiseen tuli muitakin ympärysvalloista, mutta ei tarpeeksi kunnon hyökkäykseen kohti etelää. Koillisessa käynnistyi Baltian maiden itsenäistymissodat, joita Judenitšin johtamat valkovenäläiset eivät tukeneet. Ukrainan eteläosat vallanneet ranskalaiset vetäytyivät maaliskuussa 1919, koska pelkäsivät omien sotilaiden kapinointia. Homma alkoi kääntyä bolševikkien eduksi.

Etelä-Venäjällä valkoiset kuitenkin menestyivät 1919. Wrangel kukisti punaiset Pohjois-Kaukasuksella, itäinen Ukraina vallattiin Harkovaa myöten ja Volgalla napattiin Stalinin bolševikkien terrorisoima Tsaritsyn (myöhempi Stalingrad). Denikin ja Wrangel suunnittelivat hyökkäystä Moskovaan.

Siperiassa alkoi mennä huonosti ylipäällikkö Koltšakin ja Gajdan riitannuttua. Valkoiset alkoivat perääntyä itään menetettyään Permin ja Ufan. Tšeljabinsk ja Jekaterinburg kaatuivat heti perään. Jekaterinburgissa vetäytyvät valkoiset järjestivät yhden sodan pahimmista pogromeista ja tappoivat 2200 juutalaista. Korruptoitunut valkoinen armeija alkoi muistuttaa liikaa tsaarin armeijaa. Rintaman takana punaisten voittoa varmisti valkoisten kasakkakenraalibandiittien terrori siviilejä kohtaan.

Keski-Venäjällä näytti aluksi hyvältä. Lokakuussa 1919 Denikinin joukot pääsivät Oreliin, josta matkaa Moskovaan 400 km. Koltšak ja Judenitš eivät edes tässä vaiheessa suostuneet tunnustamaan Suomen itsenäisyyttä, joten Suomi ei liittynyt Pietarin surkeaan valtausyritykseen. Japanilaisia Siperiassa yli 100 000 sotilasta 1919, monet kasakkabandiitit toimivat käytännössä Japanin laskuun. Talvella 1919-20 Koltšakin armeija yritti paeta Omskista Siperian rataa pitkin itään. Junat jumittuivat matkalle kuukausiksi. Lavantauti jylläsi, pelkästään nykyisen Novosibirskin alueella 60 000 kuollutta. Punaiset hyökkäilivät sivuilta radalle vähän kuin suomalaiset 20 vuotta myöhemmin Raatteentielle. Koltšak itse vangittiin ja teloitettiin Irkutskissa.

Denikin ei päässyt Orelia pohjoisemmaksi. Punaiset työntyivät etelään Odessaa, Rostovia ja Jekaterinodaria myöten. Kubanin pääkaupunki muutettiin heti punaiseksi Krasnodariksi. Britit evakuoivat osan valkoisista Novorossiiskista Krimille. Alueen kalmukkisiviilejä punaiset tappoivat kansanmurhatyyliin.

Keväällä 1920 syntyi uusi rintama Piłsudskin Puolan ja punaisten ryhtyessä sotimaan. Piłsudski  vetäytyi nopeasti Varsovaan asti. Valkoisten johtajaksi Denikin tilalle noussut Wrangel hyökkäsi samaan aikaan Krimiltä pohjoiseen. Tuhatševskin armeija lyötiin Veikselillä perusteellisesti ja maailmanvallankumous loppui siihen. Punaiset vetäytyivät Puolasta kokonaan, mutta etelässä tunkivat Wrangelin takaisin Krimille. Marraskuun puolivälissä sitten evakuointi Krimin satamista Konstantinopoliin. Bolševikit kiduttivat ja tappoivat sitten Krimillä noin 70 000 päätä, unkarilaisen Bela Kunin ja naissadisti Rozalia Zalkindin johdolla. Tšekan menetelmät olivat niin tehokkaita, että Himmlerin Einsatzgruppet matkivat niitä 20 vuotta myöhemmin.

Varsinainen sota loppui, mutta kapinointi jatkui lähivuosina maaseudulla. Tuhatševski käytti taistelukaasuja maaorjien kukistamisessa. Maaseudun asukkaat olivat nimittäin edelleen orjien asemassa. Paljon paremmin ei ollut asiat nälänhätää kärsivissä kaupungeissa. Seurauksena oli sodan jälkinäytöksenä Kronstadtin matruusien kapina maaliskuussa 1921, jonka Tuhatševski murskasi verisesti. Koko sodan saldoksi Beevor arvioi 12 miljoonaa kuollutta.

Kokonaisuutena Beevorin kirja on ehkä pieni pettymys. Kronologinen rakenne on väistämättä hieman puuduttava ja toisaalta hajanainen, kun joudutaan aina hyppäämään toiselle puolelle jättimannerta. Mitään kovin uutta ja ihmeellistä ei tule esiin, se olisikin tietysti ollut hämmästyttävää. Bolševikkien tinkimätön epäinhimillisyys ja keskitetty diktatuuri piti heidät vallassa. Valkoiset olivat jääräpäitä, eivät suostuneet mihinkään kompromisseihin potentiaalisten liittolaisten kanssa. Tarkoitus oli palauttaa vanha monarkia entisillä rajoilla Suomea ja Puolaa myöten. Valloitettuja alueita terrorisoitiin lähes samalla brutaaliudella kuin bolševikit.

Nøgne Ø India Pale Ale, 2022

 BrewDogin ja Mikkellerin ohella norjalainen Nøgne Ø vietteli Suomessa 00-luvun lopulla uutta sukupolvea olutharrastuksen pariin. Epäilen, että Nøgne Ø oli Suomessa suhteellisesti tunnetumpi kuin monessa muussa lähimaassa. Vahvojen imperial stoutien ohella IPA oli luonnollisesti kärkituote. Itselläni oli silloin jo kymmenkunta IPA-vuotta takana, joten en oikein benchmarkina osannut tuotetta pitää. Jo silloin oma IPA-ihanteeni oli vaalea ja kirkas, joten samea ja tummahko Nøgne Ø ei ollut tyylisuosikkini. Vaikka hyvältä se tietysti silloin maistui. En kiistä Nøgne Ø:n käsitystä IPAsta, kyllä sameita ja karamellimaltaisia IPA-oluita Amerikassakin tehtiin. Nyt sitten huomasin oluen pitkästä aikaa Alkon hyllyssä ja päätin verestää muistoja. 

7,5 %, 60 IBU (49 EBUa Alkon mukaan), Chinook ja Cascade. Pullotettu 07.07.22, parasta ennen 26.06.24, haha. Ei siis kovin tuoretta. Sameaa ja ruskeaa, mutta ehkä hieman vaaleampaa kuin muistikuvissa. Pihkainen, hedelmäinen ja maltainen tuoksu. Maku on sitruksinen, karamellinen, ei kuitenkaan kovin makea. Mäntyisyyttä todellakin, varsin pehmeää, ehkä vähän saippuaisuutta. Katkeruutta on taatusti vähemmän kuin aiemmin. Luultavasti makuja on sordinoitu, mutta oikeastaan yllättävän hyvältä tämä edelleen tuntuu. Ostopaikka Kajaani, Prisman Alko. 

Lough Gill Alewife Sometimes You're A Nut

 Buenos Airesista palatessa Thomas Riggs tarjosi New York Staten Scarsdalen Sim Coe -baarissa irlantilaisen Lough Gill -panimon vahvaa stoutia. Panimo oli ennestään tuntematon, mutta nyt se sitten tuli vastaan uudelleen Kajaanissa. Panimo sijaitsee Irlannin länsirannikon Sligossa ja panimon nimi Lough Gill on napattu paikallisesta järvestä. Stout on tämäkin, nyt tosin vain 10,0 %, 23 IBU, mukana suklaata, kookosta, mantelia ja laktoosia. Partnerina Alewife Brewing Queensin Sunnysidelta. Pastry stout, tuo kaikkein pahamaineisin tyyli siis kyseessä. Mutta ehkä jouluna menee huonompikin olut. Ruskeahkoa vaahtoa mustan oluen päällä. Makean maitoinen tuoksu, pähkinää ja vaniljaa myös. Maku on karamellisen ja suklaisen överimakea, juotavuus hyvin heikkoa. Alkushokin jälkeen ehkä löytyy muitakin vivahteita, mutta ei kokonaisuus paljoa parane. Maistuu suunnilleen siltä, kun suklaakonvehtirasiasta tulee otettua se epämiellyttävin tapaus. Ostopaikka Kajaani, Prisman Alko.

Haapala Humiseva Humala

 Kajaanilaisesta kaupasta löytyi toinenkin Haapala-uutuus. Jostain syystä pullossa nyt vihoviimeinen repäisykorkki, sormet säilyi sentään ehjinä. Nimen humala-sanasta huolimatta tyylinä witbier, jossa humala ei perinteisesti suuressa roolissa ole. 5,1 %, 9 EBU, appelsiininkuorta ja korianteria asianmukaisesti. Suomalaista humalaa käytetty myös. Vaaleanruskea, hieman kellertävä, samea, heikohko vaahto. Ulkonäkö siis tyylin mukainen. Tuoksussa on vihannesta, jokseenkin tunkkaisesti. Maku on hedelmäinen, sitrusta hailakasti, mausteisuutta lievästi, jälkimaku kohtuullisen kuiva. Selvästi edellistä parempi, ei sinänsä ongelmia, mutta selvästi pirteämpi ja raikkaampi wit saisi olla. Ostopaikka Kajaani, Prisma.

Haapala Aaltojen Aarre

 Pitkästä aikaa löytyi uutta olutta Sotkamon panimolta. Amber ale, vain 3,9 %. Mukana kuusenkerkkää kuten Haapalalla ennenkin. Sameaa tummanruskeaa nestettä, mahdollisimman ruman näköistä. Kevyesti maltainen ja leipäinen tuoksu. Ohut maku, pehmeyttä sentään, mutta ei oikeastaan hedelmäisyyttä. Maltainen makeahko kevyt juoma, jossa ei brittibitterin tai amerikkalaisen amberin ansioita. Vaikea nyt huomata mihin on tähdätty. Ostopaikka Kajaani, Prisma.

Julien Temple: The Ecstacy of Wilko Johnson

 Julien Temple ohjasi 2009 hillittömän hienon Oil City Confidential -leffan Dr. Feelgoodista. Kuusi vuotta myöhemmin valmistui tämä Wilko-teos, joka on siis oikeastaan sequel. 2013 Wilko sai diagnoosin parantumattomasta haimasyövästä, vuosi elinaikaa. Temple seuraa elokuvassa tuon vuoden tapahtumia. Thamesin deltan Canvey Islandillla taas paljon fiilistellään, miehen synnyinseudulla, jossa hän sitten asui käsittääkseni koko elämänsä.  Tiukkoja bergmanilaisia visuaalisia efektejä. Powell & Pressburgerin A Matter of Life and Death, Hamlet, Nosferatu, Orphée, Stalker, Simón del desierto, Dalin sulavia kelloja, viittauksia riittää Templen tyyliin. Wilko päättää ottaa viimeisestä vuodesta kaiken irti , tuntee elävänsä lopulta täyteläisesti ja lähtee jäähyväiskiertueelle. Roger Daltreyn kanssa pyöräytetään levykin. Huumoria irtoaa, sense of tumour. Vuoden lopulla sitten lääkärit muuttavat mielensä ja jättimäinen kasvain päätetään leikata. Se onnistuu ja Wilko palaa toipumisajan jälkeen keikoille. Elokuvan lopussa She Does It Right irtoaa rouheasti. Elokuvan jälkeen Wilko vietti jatkoelämäänsä vielä viime kuuhun asti. Pienimuotoisempi ja vähemmän musiikkiin keskittyvä teos kuin Oil City Confidential, mutta vaikuttava silti.

BrewDog Farmhouse Cartel Tequila Barrel Aged Biere De Garde

 Mikkellerin tapaan muinainen craft-suuruus BrewDog on saanut lunta tupaan koronan aikana mm. työntekijöiden huonosta kohtelusta. Melkoisen toivottomalta has-beeniltä panimo tuntuu, mutta tämän oluen tyyli herätti sen verran huomiota, että ostopäätös syntyi. Epämääräinen pohjoisranskalainen tyyli bière de garde, joka vielä tequila-tynnyrissä viimeistelty, peräti 10,0 % ja perin pieni EBU-lukema 18. "Old garde meets new", hehe.  Varsin mausteinen tuoksu, epämiellyttäväkin, ehkä jotain kaktusmaisuutta. En yleensä tykkää tequilan mausta. Muistuttaa leipäisyyttä, kvassiakin. Maku on makeahko, maltainen, karamellinen, toffeeta, melko yksiulotteinen. Jotain rustiikkia tässä lievästi on, ehkä jotain bière de garden fiilistä etäisesti, mutta melkein wee heavy tulee ennemmin mieleen. Vihannesta ja juuresta on, ei katkeruutta. Alkoholi kyllä peittyy, mutta muita hyviä puolia vaikea löytää. Ostopaikka Helsinki, Kallion Alko. 

Vibrant Forest Precipice Of Light

 Southamptonin lähikylän metsäpanimo on tehnyt asiaankuuluvasti pihkahumala Chinookille omistetun oluen, 6,7 %. En muista ainakaan viimevuosilta Chinookilla sinkkuhumaloitua olutta, niin epämuodikas tämä west coast IPAn alkuvuosien työjuhta alkaa olla. 10 vuoden takaa muistuu mieleen Societen olut San Diegossa, mutta se ei ollut pihkapommi. Ruskeaa kinuskin väriä, tiheä hyvä vaahto. Tuoksussa on mäntymetsää, mutta huomattavasti myös maltaisuutta. Maku on samaa jatkumoa, täyteläistä, sitrushedelmääkin on pihkan ja maltaan ohessa, mutta hiilihappoja liikaa. Oikein miellyttävältä tuntuu, vaikka peräkärry on kovin heppoinen. Puhtautta ja raikkautta on ja riittävästi miellyttäviä makuja. Nykyään tykkään enemmän hedelmäisemmistä IPA-oluista, mutta edelleen tällainenkin vetoaa mukavasti. Ostopaikka Helsinki, Kallion Alko.  

 

Flying Monkeys Live Transmission

 En nykyään käytä rahaa laktoosioluisiin, mutta tämä kanadalainen tarttui epähuomiossa mukaan. Siis milkshake IPA, mukana vieläpä appelsiininkuorta, greippiä ja kookosteetä. 6,3 %, kuivahumaloitu Idaho 7:lla, Citralla ja Mosaicilla. Juuresmaista hedelmäisyyttä tuoksussa, bensaakin. Maku on pehmeä, hedelmäinen, trooppista vivahdetta, hieman mausteisuutta. Makeutta alkaa tulla vähitellen esiin, mutta ei niin pahasti kuin pelkäsin. Jälkimakuakin on, tosin sekin enemmän makean mausteinen kuin perinteisellä tavalla katkera. Hieman vaisuhan tämä on, parhaat päivät varmaan jo nähty, mutta omalla kohdallani se varmaan paransi arviota. Ostopaikka Helsinki, Kallion Alko.

Argentiina - Ranska 2-2, 3-3 jo, 4-2 rpk

Di Maria avauksessa, Tagliafico edelleen Acuñan tilalla. Kamelivirus tuntuu Ranskan kohdalla helpottaneen, Upamecano ja Rabiot takaisin. Benzema ei ainakaan avauksessa. Di Maria pelasi vasemmalla laidalla. Argentiina aktiivisempi alussa, puolittaisia tilanteitakin. 21. minuutilla Di Maria nurin, Dembele kaatoi boksissa. Messi pisti alanurkkaan. Argentiinan hallintaa jatkossakin. 36. minuutilla vastahyökkäys, Mac Allister läpi ja syötti vielä Di Marialle, joka viimeisteli kylmästi.  41. minuutilla Deschamps otti Giroudin ja Dembelen pois. Di Maria avauspuoliskon hahmo.

Tauon jälkeen Ranska ei saanut uutta vaihdetta päälle. Argentiina rakensi edelleen vaarallisia tilanteita, Mac Allister todella hyvä.  64. minuutilla Di Maria pois, ei jaksanut pitempään. 70. minuutilla Griezmann ulos, uskomatonta. 78. minuutilla Otamendi repi Kolo Muanin nurin laatikossa. Mbappé veti alanurkkaan Martinezin käsien kautta. Heti perään Mbappé kiskoi alanurkkaan pelitilanteessa. Messi menetti aiemmassa tilanteessa pallon Comanille. Argentiina menetti pahasti otteen. Silti Messi yliajalla veti kovaa, mutta liian keskelle. Scaloni ei vaihtanut muita pelaajia, omituista. Argentiina jäätyi samalla tavalla kuin Hollantia vastaan. Henkisesti etu nyt Ranskalla.

Jatko-otteluun Montiel sisään, mutta useampiakin olisi voinut odottaa. Messi alkoi väsyä. Kentälle päässeellä Lautaro Martinezilla paikka, mutta aikaili. Heti perään pääsi läpi, mutta ei saanut sisään. 108. minuutilla sekava hyökkäys, jossa useampia paitsiomahdollisuuksia. Lautaron vedon Lloris torjui, mutta Messi sai reboundin sisään. Mbappé ampui Montielin käteen ja pilkku. Mbappé sai taas sisään. Dybala tuli kentälle. Kolo Muani yliajalla läpi, mutta Emiliano Martinezin jalkatorjunta riitti. Argentiinallakin hyvä puskupaikka. Ja Mbappélla vielä paikka lopussa. Yksi dramaattisimmista MM-finaaleista. 

Pilkkukisassa Mbappé ja Kolo Muani onnistuivat, Coman ja Tchouameni eivät. Messi, Dybala, Paredes ja Montiel kaikki onnistuivat. Loppujen lopuksi Argentiinalle ansaittu voitto. Ja Messi betonoi nyt asemansa historian parhaana pelaajana.

Kroatia - Marokko 2-1

Pronssiottelu on usein pakkopullamainen, mutta tällä kertaa mielenkiintoinen. Viimekertaisella finalistilla Kroatiallq selvästi heikompi joukkue nyt, joten kolmossija voi kiinnostaa. Marokko taas ensi kertaa neljän joukossa, joten kolmaskin sija olisi hieno. Gvardiol onnistui heti alussa puskemalla hienon kuvion jälkeen, mutta Dari tasoitti heti perään, myös päällä. Puoliskon lopulla Orsicin sijoitus upposi takanurkkaan, Gvardiolin syötöstä. Varsin tasaista vääntöä toisella jaksolla, Marokollakin paikkoja, mutta numerot eivät enää muuttuneet.

Tuju Salama Otsoni Aukko

Tujun pervoilla ei näytä olevan mitään rajaa, kuten tämän oluen etiketistä voi päätellä. Mutta siis yhteistyö Espoon Salaman kanssa, 8,5 %, Simcoe, Amarillo, Citra, tupla-BIPA. Mustaa on, tuoksu suhteellisen neutraali. Lievästi paahteinen maku, kuivaa hedelmäisyyttä. Yllättävän yksiulotteinen, odotin enemmän. Mutta miellyttävän kuivaa on, kyllä tämä on ihan ryhdikästä. SalamaNation, 17.12.2022.

UG Pikkulintu Korpinkynsi

Toinen Pikkulinnun Mikko Hillun uusista UG-oluista, imperial stout, 10,5 %. Mustaa on, beige vaahto. Hyvin paahteinen tuoksu. Maussa myös paahdetta, kahvia, ehkä hieman suolaista salmiakkia, kuiva kokonaisuus, kevyt katkeruus jälkimaussa. Oikein puhdasta kuivaa imppiä, tämä toimii hienosti. Juotavuuskin kunnossa, tykkään enemmän kuin DIPAsta. Pikkulintu Ruttopuisto, 17.12.2022.

Axiom Hop Charger

Tupla-IPAa Tšekistä, 8,0 %, 65 IBU. Melkein kirkas, mutta lievää utuisuutta kyllä ruskeassa oluessa on. Makeahkoa trooppista tuoksua. Maltaisempi maku, pihkaa, yleishedelmäisyyttä, ei oikeastaan katkeruutta. Pettymykseksi tämäkin kääntyy, jotenkin kylmä   (abstraktimmassa merkityksessä) ja karkea. Pikkulintu Ruttopuisto, 17.12.2022.

Knoblach Schammelsdorfer Stammberg Bock

Frankenista ennenkokeilematonta bockia, 7,0 %. Sameaa ja ruskeaa. Maltainen ja hieman metallinen tuoksu. Makeahkoa maltaisuutta maussa. Liian makeaa oikeastaan. Tyhjähkö jälkimaku. Yllättävän heikko, tämä oli ikävä pettymys. Pikkulintu Ruttopuisto, 17.12.2022.

UG Pikkulintu Tupla-Fågeli

Musertava pettymys Black Doorin tiskillä, Kelham Islandin Pale Rider -cask oli jo eilen kiskottu kuiviin. Oli ilmeisesti eka kertaa Suomessa. Lohdutuksena Thornbridgen Sequoia, mutta eihän se sama asia ole. 

Sitten parin korttelin päähän Ruttolintuun, jossa kaksikin uutta talon olutta. Molempien takana käsittääkseni baarin Mikko Hillu, joka voitti viime syksyn Olutliiton kotiolutkilpailun kovimman pale ale -sarjan. DDH NEDIPA, 8,1 %, 45 IBU, Talus ja Ekuanot. Samea, tropiikin hedelmiä aromissa. Pehmeä maku, kiiviä, mangoa, ananasta, varsin kuivaa, jotain pippurisempaa mausteisuuttakin, ehkä Talusista peräisin. Varsinkin jälkimaku kuivuu huomattavasti, katkeruuteen asti. Aika mielenkiintoinen, persoonallisuutta on, eikä mikään varsinaisesti töki. Erityisen juotava olut ei kuitenkaan ole. Mausteisuus kääntyy kuivaksi kirpeydeksi. Pikkulintu Ruttopuisto, 17.12.2022.

Olari Mic Check!!! Talus Loral Centennial IPA

 Siirryimme Keskisarjan Jannen kanssa raideliikenteellä Otaniemeen Olarin Panimolle ja siellä jopa yläkerran VIP-luksustiloihin, jonne oli väliaikaisesti raivattu tilaa juuri meitä (?) varten. Jotta emme vie varsinaisilta asiakkailta istumapaikkoja. Paikalla olivat jo Montevideon kreivit Leino ja Sysilä. Myöhemmin seuraan liittyi vielä Oulun belgievankelista Jani Simonen. Asiaankuuluvasti hieman kaoottinen tilanne, tuli tavattua ensi kerran Olarin myynnistä vastaava Lisa, joitakin muitakin, tsekattiin Hagström West Coast IPA 2.0:n vihoviimeisen kegin kunto ja hyväksi todettiin. Edellisviikolla keskeneräisenä kokeiltu Talus IPA nyt valmiissa muodossa growlerista. Talusin lisäksi Loralia ja Centennialia, 6,6 %. Kirpeää on, varsin persoonallista, maltaisuus jää taustalle. Valmistaja ehdottaa kuusamaa ja greippiä makukokonaisuuteen, ehkäpä juuri sellaista sieltä erittyy. Katkeruuttakin on Olarin nykytapaan mukavasti. Espoo, Olarin Panimo, 16.12.2022.

Argentiinan ja Uruguayn tuomisia, osa 1

 Marraskuun Etelä-Amerikan turneelta tarttui jonkin verran oluita mukaan. Ei kovin paljoa, suunnitelmissa oli isompikin maahantuonti, mutta en osunut soveliaisiin kauppoihin. Timo Alanen valitsi nyt päältä neljä kiinnostavinta oluita, jotka tsekattiin yhdessä Janne Keskisarjan kanssa. Ensimmäisenä Mar del Platasta Baum Fuck IPA, 6,0 %, 40 IBU. Reissu oli varsin kiihkeätempoinen, en muistanut yhtään tässä vaiheessa enää, että samaa olutta tuli juotua jo reissussa hanasta. Mutta nyt siis tölkkiversio. Kirkas, ruskea, appelsiinin tuoksua. Hieman mausteinen, kuivaa, matalahiilihappoinen. Vähän katkeroa. Ei nyt kovin tuore, mutta mukava kokonaisuutena. Mielenkiintoisesti baarissa olut oli aivan liikaa karbonoitu. 

2008 tuli juotua Tukholmassa Antaresin stoutia, nyt sitten panimon IPA tsekkaukseen. 6,6 %, 58 IBU. Kirkas, ruskea, laimea tuoksu. Tässä on jotain epämääräisempää, liikaa hiilihappoakin. Sitrusta on, mutta ei tuore. Pihkaa, ei katkeroa, mutta kuivaa. Heikompi kuin edellinen.

Uruguayn puolelta Montevideosta Karma To Brew IPA, 6,2 %. Pientä utua, mutta kirkkaahko silti. Ruskea,  trooppisempi tuoksu. Diasetyyliä maussa, karamelliakin. Ei katkeroa, kermatoffee. Ei uponnut minulle, mutta Alanen tykkäsi.

Toisena Montevideon oluena Indica West Coast IPA, 6,8 %. Utua eniten, selvästi myös kvartetin vaalein. Bensaa ja herukkaa tuoksussa. Mausteisuutta, maku on pehmeä, mausteinen, kukkainen, hedelmääkin. Katkeruuttakin löytyy, persoonallinen. Parfyymiä ja saippuaa hyvässä mielessä, pihkaa ei ole. Pikkusession paras mielestäni, mutta ei muiden mielestä.