Laitila Kukko Lager Juhlaolut

 Viime keväänä Laitila juhli Pilsinsä 20-vuotistaivalta ja nyt sitten Lagerin vuoro. Lagerin perusversiosta ei taida löytyä blogiarviota, mutta tämä variaatio poikennee ainakin suodattamattomuudellaan. Vahvuuskin on kovempi ainakin alkuperäiseen 2003-versioon verrattuna, nytkin Kukko Lager näkyy olevan 4,7 %. Juhlaolut on 5,3 % ja 21 EBU, eli siis session katkerin! Humalina Magnum, Perle ja Saaz, Perle taitaa puuttua standardilagerista. Lievää utua onkin ulkonäössä, hieman enemmän kuin Hagströmin uudessa pilsnerissä. Ruohoa ja yrttiä on tuoksussa. Maku on session aiempia oluita karkeampi, hieman makea, keskikarbonoitu, ei niin täyteläinen kuin olisi voinut odottaa. Jotain nahkeaa sivumakua on, ei niin puhdas kuin aiemmat Laitilat. Tämä olisi selvästi pitänyt maistella session avauksessa, koska selvästi heikoimmaksihan tämä kääntyy. Ei se yksi EBU-yksikkökään tuo tähän katkeron puraisua. Ei tämä mikään epäonnistuminen ole, mutta selvästi vaatimattomin tapaus kuitenkin.

Laitila Kukko Mosaic Lager 5,0 %

 Laitilan näytesessiossa lager-puolelle ja heti kristallinkirkasta kultaista juomaa. Viime keväänä Laitila toi markkinoille 3,5-prosenttinen Mosaic Lagerin. Toivoin silloin pari prosenttia vahvempaa variaatiota ja tässähän se nyt sitten tulee. 5,0 %, 20 EBUa tässäkin Challengerin tapaan. Tummempaa kuin kevytversio. Tuoksusta en nyt löydä kuin maltaista aromia. Maussa on karviaismarjaa ja lievästi persikkaista hedelmäisyyttä. Pehmeyttä ja täyteläisyyttä on, mutta ehkä Mosaicia olisi pitänyt lutrata enemmän. Katkeruutta taas ei käytännössä ole, sekin olisi tähän lageriin sopinut, olisi täydentänyt monipuolisemmaksi. Mutta ehkä jätetään se Mosaic Pilsiin, joka voitaisiin ottaa seuraavaksi. Puhdaspiirteistä, kyllä tässä kunnon jenkkilagerin aineksia on.

Laitila Kukko Challenger Ale

 Toisena Laitila-näytteenä brittiläisellä Challengerilla sinkkuhumaloitu ale, 5,0 %, 20 EBU. Keskiruskeaa ja kirkasta, bitterin ulkonäöllä mennään. Tuoksu on edelliseen NEIPAan verrattuna hillitty, suunnilleen sama ero kuin vermontilaisen hipin ja Cityn pankkiirin pukeutumistyylissä. Karamellisuutta, lievää hedelmäisyyttä, rusinaa. Maku on nytkin miellyttävän vähähappoinen, pähkinäinen, maltainen, kuivattuja hedelmiä. Potentiaalia olisi hyväksi cask-olueksi. Nyt jälkimakua on, ei tarpeeksi, mutta jotain kuitenkin. Itsevarma suoritus, tässä Laitila on jo omemmalla alueellaan kuin NEIPAssa. Verrattuna takavuosien Kukko Bitteriin tässä on enemmän karamellimallasta, pehmeyttä ja täyteläisyyttä. Eteenpäin on siis menty.

Laitila Kukko NEIPA

 Aina yhtä yllättäen ja odottamatta saapuu Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan näytepaketti. Nyt maisteltavaa tulikin reilummin, koska panimo pukkaa maaliskuussa ulos neljä olutuutuutta. NEIPAa ei todellakaan Laitilasta ole vielä nähty, mutta nyt näkyy hyvin humalanvihreässä tölkissä. 5,5 %, vain 15 EBU. Mausteina tyylisuunnan tunnetuinta tavaraa: Citra, Mosaic, Galaxy, Simcoe. Sameaa on, melko tummaa keltaisuutta, enemmän mangomehun kuin appelsiinimehun näköä. Tuoksussa bensaa ja herukan lehtiä reippaasti. Maku on pehmeä, melko täyteläinen, matalahiilihappoinen, mehuinen. Ananasta, melonia, passionia, limeä, ehkä sitä mangoakin. Jotain kirpeämpääkin, mutta ei oikeastaan sitrusta. Raikasta ja puhdasta on, mutta jälkimaku on todella lyhyt, ei oikeastaan ollenkaan katkeroa. Kyllä tämä isojen poikien sarjassa kohtuullinen suoritus on ja parempi kuin moni muu Laitilan ale. Säilyvyys tulee olemaan mielenkiintoista, kun kuivahumalaa on näin raskaalla kädellä annosteltu. Tölkin pohjassa sitä luvataan 15.02.2024 asti.

Bong Joon-ho: Gwoemul

 Juuri ennen koronaa ehdin nähdä teatterissa korealaisen menestyselokuvan Parasiten. Nyt Yle tarjosi ohjaaja Bongin varhaisempaa tuotantoa vuodelta 2006. Tämä on hilpeä kauhuelokuva Godzillan hengessä. Tunnelma on vieläkin rahvaanomaisempi kuin Parasitessa, joten Bong tavoittelee selvästi suuria yleisöjä. Tositapahtumien mukaisesti jenkkilaboratorio päästää formaldehydiä Han-jokeen, jossa alkaa muodostua mutaatioita. Elokuvan nimihahmo on ketterä jokimonsteri, johon on selvästi haettu inspiraatiota Scottin ja Gigerin Alienista. Groteskia farssimaista menoa, johon yhdistyy aitoa tragiikkaa ja perhedynamiikkapohdiskelua. Ei etene yhtä sulavasti kuin Parasite, vaikka hyvää visuaalista otetta varsinkin Soulin ytimestä Wonhyon sillalta. Varsin mielenkiintoista suora USA-syyllistäminen, Etelä-Koreassa on vaikeita amerikkalaisjännitteitä, vaikka ne ei aina avoimesti ulospäin näy. Loppukuvio on varsin tyydyttävä. 

Raoul Walsh: White Heat

 Muistin kyllä, että Raoul Walshin White Heat vuodelta 1949 on vaikuttava elokuva. Pitkän tauon jälkeen nähtynä leffan avaava junaryöstökohtaus iski kyllä palleasta ilmat pihalle. Aivan uskomattoman hienoa elokuvaa. Tästä ovat monet myöhemmät junaleffat ottaneet mallia, ainakin Hitchcockin North by Northwest ja Melville Le Cercle rouge. White Heat hieman rauhoittuu räjähtävän alun jälkeen, mutta pysyy omalaatuisena mestariteoksena kuuluisaan loppukohtaukseen asti. Väkivaltaa on paljon nytkin nähtynä, elokuvahan pysyi Suomessa kiellettynä pitkään. Teatterilevitystä ei ole ollut koskaan, ensimmäinen tv-esitys 1984, jolloin sen itsekin ensi kerran näin. 50-vuotias James Cagney näyttää ikääntyneeltä ja tekee Cody Jarrettina elämänsä roolin. Äitisuhde ja infernaaliset päänsärkykohtaukset ovat säilyttäneet tehonsa. Edmond O'Brienin peitepoliisi on vähän tylsempi ja lievästi puolidokumentaarinen poliisiproseduraalikuvaus on leffan vaatimattomampaa ainesta, mutta se ei kokonaisuutta juurikaan häiritse. Tätä voinee pitää gangsterileffagenren myöhäisenä kukintona, mutta kyseessä on myös film noirin klassisen kauden täysipainoinen edustaja.

Olari After Dark 2023

 Suomalaisessa olutkulttuurissa oli aika, jolloin tumma olut edusti uutta ja eksoottista suuntaa. Silloiset hipsterit suosivat tummaa olutta, kun tavikset kiskoivat vaaleaa lageria. Tampereella järjestettiin talvisin 1996-2005 Tummien Oluiden Tori -festivaali, jossa en koskaan tullut käyneeksi. Vielä 2008 järjestettiin Oulun Tummat ja Täyteläiset Oluet (OTTO) -festivaali. Tumma olut tarkoitti siihen aikaan tummaa lageria tai Guinnessia. Sen jälkeen en muista suomalaisia festivaaleja, joissa olisi korostettu oluen tummaa väriä. Tumman oluen tyylikirjokin on muuttunut 15 vuodessa perusteellisesti. Nyt sitten Peter Tammenheimo ja kumppanit järjestivät Olarin Panimolla pienimuotoisen Olari After Dark -tapahtuman, jossa oli tarjolla vain tummia oluita.

Koronarekyylinä kiertelin viime kesänä melkein kaikki kotimaiset olutfestivaalit, tai siltä se ainakin tuntui. Festivaaliähky tuntuu olevan päällä edelleenkin. Tämä tapahtuma uudessa miljöössä sai kuitenkin kiinnostuksen viriämään. Saavuin paikalle lauantaina klo 14 ensimmäisten joukossa. Olarin Panimon taproomin ohella festivaalitilana oli viereinen ikkunaton isohko tila, jossa on kai normaalisti jokin pakohuone. Tilaa oli selvästi enemmän kuin odotin, parvellakin istumapaikkoja. Mukana kahdeksan kotimaista ja neljä muualta Euroopasta. Otin nyt rennosti ja keskityin sosiaalisiin tilanteisiin. Nappailin mielenkiintoisia oluita kolmisen tuntia, mutta en tehnyt tarkkoja muistiinpanoja.

Aloitin ennestään tutulla Sonnisaaren Rötös-porterilla, joka tuntui sopivan kevyeltä alkuverryttelyyn. Sitten hyppäsinkin jo Olari By Night Black IPAan, 8,0 %. Tässä oli jotain mielenkiintoista humalaa, jokin HBCxxx, kuulin myös Sabron nimen mainittavan. Täyteläistä ja monimuotoista kamaa, jonka päälle Olarin Bock In The Dayz tuntui todella hillityltä, vaikka siinäkin 6,7 %. Paloaseman Black IPA oli myös varsin matalaprofiilinen, ei kovin paahteinen. Takatalo & Tompurin Musta Savu tarjoili todella voimakasta savukinkkuista aromia. Vain 4,6 %, tuntui aika kylmältä ja kevyeltä maun puolella. Erkki Häme "möi" minulle Ārpusin tynnyrikypsyneen vaniljaversion barleywinesta "ei oikeastaan makeana". No makeaahan se oli, sulanutta rommirusinajäätelöä. Olarin After Dark Tumma Sahti olikin sen jälkeen paljon kuivempaa, vaikka en monien mainitsemaa kaakaota huomannutkaan.  Pühasteen madeiratynnyrissä kypsynyt imperial stout oli session parhaita, mausteista, pehmeää ja kuivahkoa. Marblen, Garagen, CoolHeadin ja Himon oluet ohitin oletettavasti liian makeina, Tujun ja Plevnan tuotteet taas ennestään tuttuja. Niinpä aloin keräillä kamppeitani ja nappailin Sonnisaaren Aasi 22:sta miellyttävän maun suuhun kotimatkalle. 

Ainakin alkuvaiheessa tilaa oli mukavasti ja oluita ei tarvinnut jonottaa. Tarjonta oli riittävän monipuolista tällä värirajoituksella. Järjestelyissä en huomannut ongelmia, tosin monilla taisi olla aluksi vaikea päättää kummasta ovesta sisään tullaan. Itsekin osuin arvaamalla oikeaan, mutta iso Ineen-kyltti nousi myöhemmin pihalle. Paikalla oli paljon tuttuja olutihmisiä, oli oikein hauskaa. 

Christopher Nolan: Batman Begins

 Tykkäsin aika lailla Christopher Nolanin mutkikkaasta neonoirista Memento vuosituhannen alussa. Taisin katsoa sen Atlantin takana jossain Philadelphian liepeillä keväällä 2001. Sittemmin en ole Nolanin leffoja oikeastaan nähnyt. Se on aika yllättävää, koska huomiota ne ovat saaneet hyvin. Aiheet eivät olleet erityisen kiinnostavia, paitsi sotaleffa Dunkirkissä. Sen kävinkin katsomassa enkä tykännyt yhtään. Batman on kyllä kiinnostava aihe, mutta 2005 se tuntui loppuunkalutulta kohteelta. Olin varmaankin väärässä, koska Nolan on tehnyt kolme Batman-leffaa, joista tämä Begins on ensimmäinen. Se käy nimenmukaisesti läpi tarinan alkuvaiheet. Mementoa muistellen elokuva on yllättävän tavanomainen, eteneekin melkein kronologisesti. Startti on tosin kiinalaisesta vankilasta eikä Bruce Waynen vanhempien murhasta. Perinteinen trilleri siis, oikein hyvin tehty. Suhteellisen hidas rytmi varsinkin alussa, mutta kyllä mielenkiinto hyvin säilyy. Christian Bale on nimiroolissa kohtuullinen, mutta parasta jälkeä tulee sivuroolien Michael Cainelta, Morgan Freemanilta, Gary Oldmanilta, miksei Liam Neesonilta ja Rutger Haueriltakin. Katie Holmes on kyllä hyvin vaatimaton. Pääpari on siis ohut, mutta muista hahmoista saadaan syvyyttä synkkään kertomukseen. Loppu on ehkä sitten liiankin kiireellä kasattu ja jatkoa pohjustetaan turhan selvästi. Yllättävän tavanomainen teos siis, mutta toimii riittävällä tasolla. 

Zichovec Foggy Morning 15

Kolmantena Zichovec-näytteenä sumukaljaa, 6,5 %. Ei vaahtoa. Citra, Strata ja Galaxy, jokin humalasekoitekin mukana. Sumuista on, ananasta tuoksussa, muitakin trooppisia hedelmiä. Hyvin mehuinen kuiva maku. Ei täysin raikas, mutta nyt on puhdaspiirteinen. Katkeruutta ei mainittavasti. Trion miellyttävin olut ilman muuta. Panema, 24.2.2023.

Zichovec Falkon Homies Forever 17

Vahvaa kollabolageria, 7,0 % ja Sabroa. Kirkasta ja kultaista tämäkin. Eiköhän sieltä piparminttua tuoksukin. Hedelmäinen maku, mausteisuutta myös. Ehkä vähän parempi kuin edellinen, mutta mausteisuus lähinnä vaivaannuttavaa. Kuivaa kokonaisuutena, mutta ei kunnolla katkeruutta. Panema, 24.2.2023.

Zichovec Sinker Oak 12

Helsinginkadulla tšekkiläisiä Zichovec-oluita. Kirkas kultainen lager, 5,1 %. Omituinen puinen maku, makeaa vaniljaisuutta myös. Mausteinen jälkimaku. Käytetty jotain tavallista intensiivisempää puulastutekniikkaa, joka nopeuttaa kypsytystä. Mielenkiintoinen lopputulos, mutta eihän tämä hyvältä maistu. Harmonie-humalaa mukana. Panema, 24.2.2023.

Hagström Groß Pilsner, julkistus

 Viimesyksyisen Hagström West Coast IPAn tapaan järjestimme Kaisaniemessä julkistustilaisuuden Groß Pilsnerille, nyt Roudaribaari Ihmeessä. Sonnisaaren Timo Kanniainenkin pääsi Oulusta paikan päälle. Saavuimme paikalle puoli tuntia ennen tilaisuuden alkua ja pilsner ei ollut vielä hanassa. Alkoi hermostuttamaan, koska en vielä ollut maistanut oluesta pisaraakaan. Luotin kyllä Timon arvioihin, mutta saattoihan kuljetuksen aikanakin jotain mennä pileen. Liina ja Jaska saivat letkut pikaisesti kiinni ja päästiin asiaan. Kaunis valkoinen vaahto ja kirkasta kultaista nestettä. Todellakin niin kirkasta kuin suodattamaton olut voi olla. Lehdistön suunnalta illan mittaan viestitettiin, että aivan kristallinkirkasta olut ei ole. No ei ole, eikä ollut tarkoituskaan. Utuisuus on hyvin lievää ja tuskin yli 60-vuotiaat sitä edes huomaa.   

Tuoksussa on viljaa ja ruohoa, oikein terhakkaasti. Maku on täyteläisen maltainen, pehmeää, kuivaa, ei kovuutta tai metallisuutta. Katkeruus ei tule heti ensimmäisessä aallossa niin kuin IPAssa, mutta saapuu sitten leveänä läpitunkevana vyörynä. Eikä se heti pysähdykään. Tavoitteena oli vahva ja katkera pilsner ja sellainenhan siitä syntyi. Hyvin puhdasta ja raikasta. Ei välttämättä tasapainoinen ja sekin oli tavoitteena. Täyteläisyydestä ja katkeruudesta huolimatta juotavuuskin tuntui erittäin hyvältä. Olut myös maistuu oikein hyvältä, miellyttävältä ja nautinnolliselta.

Kehnosta säästä huolimatta vieraita saapui mukavasti ja heiltäkin kuului oluesta myönteisiä kommentteja. Keskustelua oli oluen tyylistä, se voisi olla festbier tai jubiläumsbier, joka usein sijoittuu (saksalais)panimon peruslagerin ja bockin väliin. Miksei niinkin, mutta kun kyse on kovasti katkerasta pilsneristä, niin aivan suoraan se ei solahda siihenkään lokeroon. Festbierit ovat yleensä hyvin maltillisesti katkeria. Mutta tämäkin oli kiintoisa näkökulma. On hyvä, jos Hagströmejä ei voi ihan helposti luokitella. Sessioitavuuttakin oluessa tuntui olevan vahvuudesta huolimatta. En heti keksinyt, miten olutta voisi parantaa. Tietysti kehityskohteita aina on, mutta vielä ne eivät ole ilmeisiä. Viimeinen kuva on Jussi Weckmanin ottama. Ihme, 23.2.2023.

Hagström Groß Pilsner, taustaa

 Kun Ari Nyforsin ja Ilkka Sysilän kanssa mietittiin Hagströmin toista olutta, niin oli alusta asti varsin selvää sen olevan tyyliltään pils. Ilkka on ollut pitkään pilsin arvostaja. Kun Hagströmin jonkinlainen tunnusominaisuus on ainakin alkuvaiheessa voimakas humalointi, niin pils oli siinäkin mielessä luontainen valinta. Oli myös näppärää tehdä alen jälkeen lageria. Kun päätettiin Hagströmin olevan aito kiertolainen ja tehdä toinen olut muualla kuin Olarilla, niin selvä valinta oli Sonnisaari Oulussa. Sonnisaari on tehnyt monia erinomaisia pils-tyylisiä oluita, joten laatuun voitiin luottaa. Sonnisaaren Timo Kanniainen suhtautui myös hankkeeseen positiivisesti. Tietysti asiaa ei haitannut sekään, että Oulu on entinen pitkäaikainen kotikaupunkini ja olenpa pienosakkaanakin Sonnisaaressa. Hieman harmittavasti Hagström ei Arvottomat-leffassa ehtinyt Ouluun asti.

Kun oluen tyyliä pohdittiin tarkemmin, niin valinta oli jälleen luontevasti pohjoissaksalainen pils. Kun korostetaan humalointia ja varsinkin katkeruutta, niin baijerilainen ja muut eteläsaksalaiset variaatiot rajautuvat pois. Samoin tšekkipils unohdettiin, koska ei nyt varsinkaan diasetyyli-olutta haluttu lähteä tekemään. Amerikkalaiset humalat kävivät pikaisesti keskustelussa, mutta ei niitä vakavasti harkittu. Kun west coast IPA oli leimallisesti amerikkalainen olut, niin nyt oli tarkoitus tehdä puhtaasti saksalaista olutta. Humaliksi tulisi siis saksalaisia lajikkeita. 

Mutta jotain twistiä tietysti piti saada mukaan, ei tehtäisi mitään Jeverin tai Flensburgerin kopiota. Pohdintojen jälkeen päädyttiin tekemään tavanomaista vahvempaa pilsiä. Ei mitään imperial pilsiä, mutta ei myöskään "normaalia" noin 4,7 -5,2 % vahvuista. Vahvuus olisi jotain kuuden ja seitsemän prosentin välillä, bockin tapaan. Samoin katkeruutta haluttiin korostaa west coast IPAmme tapaan "epänormaalisti", periaatteessa niin paljon kuin muut reunaehdot sallisivat.   

Tunnetusti "vaikeinta" (pienpanimo-)oluen teossa on nimen valinta. Se päti tämänkin oluen kohdalla. Keskustelu kävi välillä varsin kuumanakin. Monenlaista ehdotusta oli pöydällä. Lopulta Ilkan ehdottama Groß Pilsner hyväksyttiin. Se on kompromissi, joka ei omasta mielestäni tuntunut aluksi kovin hyvältä. Saksankielinen tuplaässä on hieno säväys, mutta esim. baariympäristössä hanalätkässä näkyvänä sekoittuu helposti B-kirjaimeen tai jopa kreikkalaiseen betaan. Joku voi kirjoittaa sen auki Gross Pilsneriksi ja englanniksi gross tarkoittaa ällöttävää. Englantia ymmärretään laajemmin kuin saksaa. Itse pidin eniten Pilsenbock-nimestä, se olisi ikään kuin weizenbock-väännös. Ymmärrän, että bock ei ole myyvä termi, mutta eihän Hagströmiä kaupallinen kulma edellä tehdä. Tehdään, koska se on hauskaa. 

Tältä pohjalta aloitettiin suunnittelu Oulussa. West Coast IPAssa käytettiin pienmallastamo Pehkolan vehnämallasta. Tälläkin kertaa harkittiin toista suomalaista pienmallastamoa Savo Maltia, mutta lopulta päädyttiin saksalaiseen Bindewald Pilsen -maltaaseen. Sonnisaarella ei ollut kokemusta Savo Maltista, joten ei haluttu riskeerata. Katkerohumalaksi itsestään selvästi Magnum ja aromeihin valittiin niin ikään baijerilaiset Hallertauer Mittelfrüh ja Tettnang. Ei tavoitella hedelmäisyyttä vaan yrttisyyttä ja ruohoisuutta. Kuivahumalointia ei perinteisessä pilsissä käytetä ja siitä luovuttiin tässäkin oluessa. Hiivana oli sveitsiläisen Hürlimannin alunperin kehittämä Fermentis Saflager S-189. 

Hankkiuduimme sitten Arin ja Ilkan kanssa Sonnisaaren panimolle 13.1.2023. 1000 litraa keittokoko ja panopäivän tapahtumista olikin blogissa tarinaa tuoreeltaan. Timo Kanniainen sovitti ideat Sonnisaaren prosessiin ja käytännön valmistuksen hoitivat Sonnisaaren Kalle Kuokkanen ja Niko Pesonen. Pilsin vahvuudeksi tarkentui sitten 6,5 % ja katkeropitoisuudeksi varmistettiin laboratoriomittauksella 80 IBU. Etiketin suunnitteli West Coast IPAn tapaan jälleen Rik Poppius. Täytyy myöntää, että Groß näyttää etiketissä hyvältä ja korostetut numerot 6,5 ja 80 avaavat hyvin pilsnerin "suuruutta". Kegitys tapahtui 17.2.2023 ja olut lanseerataan tänään Roudaribaari Ihmeessä klo 16. AKT:n lakko vaikeutti kuljetuksia, mutta kyllä olutta Ihmeessä on. Jatkossa olutta on tarjolla pääkaupunkiseudun lisäksi laatubaareissa ainakin Oulussa, Kuopiossa, Tampereella ja Turussa. Growlerimyynnissä Sonnisaaren panimolla huomisesta alkaen.

RB Leipzig - Manchester City 1-1

 Mestareiden liigan pudotuspelikierroksen ensimmäinen osa, Foden ei avauksessa. Ei myöskään Leedsin ex-tähti Kalvin Phillips, joka on Guardiolan mukaan ylipainoinen. Taisi olla ensimmäinen kerta, kun näin norjalaissentteri Haalandin peliä, Alf-Inge -isän näin aikoinaan Leedsin paidassa livenäkin. Tunnusteleva alku, sekavaa peliä. Mutta City alkoi sitten odotetusti pitää palloa. Tilanteita ei kuitenkaan avautunut. Leipzig yritti muutamaa vastahyökkäystä, mutta ajautui paitsioihin. 26. minuutin kohdalla sitten Xaver Schlagerin paha virhe, Mahrez pääsi keskeltä viimeistelemään Grealishin ja Gündoğanin valmistelusta. Citylla muutama muukin paikka, Leipzig tuntui aika keinottomalta. 

Toinen puolisko sitten aivan erilainen. Leipzig piristyi ja loi koko ajan paikkoja. Vaihtomies Henrichsillä heti alkuun kaksi paikkaa, pusku yli ja laukaus avopaikasta ohi, Andre Silvallakin hyvä tilaisuus. 66. minuutilla Leipzig otti sisään ranskalaistähti Nkunkun, joka missasi Qatarin MM-kisat loukkaantumisen takia. 68. minuutilla Haalandilla ottelun ainoa tilanne, laukaus ohi. Heti perään sitten Leipzigin Szoboszlai kiskoi kaukaa kovaa ylänurkkaan, Edeson torjui kulmaksi. Kulman jälkitilanteesta Kroatian MM-tähti Gvardiol puski sitten tasoituksen todella korkealta. Lopussa avointa peliä, Gündoğanin huippupaikan Leipzig-koppari Blaswich pelasti. Omituisen kaksijakoinen ottelu. City ei tehnyt vaihtoja, ei oikein tuntunut yrittävän tarpeeksi toisella puoliajalla. 

Seven Bro7hers Throw Away IPA

 Todella aikainen herätys lentokenttähotellissa, Amsterdamin lento lähti 05:55. KLM käyttää Manchesterin kentän kakkosterminaalia. Finnair on ykkösessä, josta en edellisenä iltapäivänä löytänyt Beavertownin Neck Oilia kummempaa olutta. Kakkosessa oli yllättäen Seven Bro7hersin oma ravintola, tarjolla koko setti panimon tarjontaa. Liverpoolissa join siis Juicy IPAa, nyt aamuvarhaisella kokeilin toista IPAa, 5,0 %. Hieman samea, ananasta ja melonia, raikasta on, ei katkeruutta. KLM osoittautui (nyt) luotettavaksi palveluntarjoajaksi ja lennot menivät sujuvasti. Helsinkiin saavuin 15 tuntia myöhemmin kuin Finnairin lennon piti tulla. Manchester, Manchester Airport, Terminal 2, Amber Alehouse, 21.2.2023. 

Camden Town Camden Pale Ale

 Transpennine Express -ongelmat eivät loppuneet Liverpooliin saapumiseen. Vaikeuksia oli myös päästä pois kaupungista. Aseman näyttötaululle lävähtivät taas tutut delayed-statukset jokaisen junan kohdalle. Jonkinlainen onnettomuus oli nyt viiveiden syynä. Perjantain kaltaista kaaosta ei syntynyt, mutta juna lähti puoli tuntia myöhässä. Manchesterin Victoria-asemalla missasin tietysti jatkoyhteyden Manchesterin lentokentälle. Victorialta ei oikeastaan edes näkynyt seuraavaa junaa kentälle. Kysyin neuvoa virkailijalta, joka kehotti hankkiutumaan jotenkin kaupungin Piccadilly-asemalle. Sieltä olisi kunnolla lentokenttäjunia. Olin tietysti ollut varomaton, kun olin tällaisen Victoria-jumin rakentanut. Menetin kuitenkin nyt uskoni raideliikenteeseen ja hyppäsin taksiin, jolla pääsinkin sujuvasti lentokentälle.

Vähänpä aavistin tässä vaiheessa, että siihen astiset kulkuneuvo-ongelmat olivat pelkkää mitätöntä alkusoittoa kunnon vaikeuksille. Kaikki näytti pitkään hyvältä. Finnairin kone laskeutui Helsingistä ja rullasi portille. Matkustajat tulivat ulos ja kaikki valmistautuivat koneen boardaukseen. Sitten lävähti puhelimeen viesti, jonka mukaan koko lento peruuntui. Mitään selitystä en koskaan kuullut ja kentällä alkoi tietysti hillitön härdelli. Räpläsin puhelimessa Finnairin appia ja sieltä tarjottiin korvaavaa yhteyttä seuraavaksi aamuksi Amsterdamin kautta KLM:n lennoilla. Mitäpä muutakaan oli tehtävissä. Virkailijat rupesivat keräilemään jengiä kamoineen kasaan lentokenttähotellille siirtymistä varten. Homma näytti kestävän ja kun kuulin hotellin nimen, hyppäsin taksiin ja ajoin sinne. Hotellissa oltiin tilanteen tasalla ja huone järjestyi rivakasti. Kävin suihkussa ja siirryin hotellin baariin oluelle. Eipä caskia tietenkään, mutta kyllä Camdenin kevyt keg-alekin maistui ihan mukavalle. 4,0 %, lievää hedelmäisyyttä. On tällaista sattunut kohdalle ennenkin, mutta eihän se paljoa lohduta. Altrincham, Brasserie Blanc at Marriott Manchester Airport, 20.2.2023.

Fire Island Buffalo, cask ale

American amber ale, 4,6 %. Meripihkan väriä todellakin, kirkasta. Lämpötila nytkin alakanttiin. Pehmeää, maltaista, pähkinää, mantelia, ohuehko runko. Nyt on katkeruutta mukana, ei paljoa, mutta tuntuvasti. Liverpool, The North Western, 20.2.2023.

Peerless The North Western, cask ale

Ajantappopäivä myöhäistä lentoa odotellessa. Laukun kanssa en viitsinyt mennä kauemmaksi kuin Lime Streetin aseman Wetherspooniin. 4,0 %, baarin nimikko-olutta, kirkas ja kultainen. Pehmeää, hieman sitruksinen. Hieman liian lämmintä. Jälkimaku jää puuttumaan. Liverpool, The North Western, 20.2.2023.

Beartown Best Bitter, cask ale

Vahvojen IPA-oluiden jälkeen klassista kevyttä bitteriä, vain 3,7 %. Cheshiren Beartowniin olen törmännyt aiemmin vain kerran. Kirkasta meripihkaista tavaraa. Pehmeää, pähkinää, mallasta, keksiä, katkeroa. Aika hyvä tasapaino ja mielenkiintoisesti oluen vivahteet erottuu hyvin vahvojen oluiden jälkeen. Muutenkin hauska vastakkainasettelu sunnuntai-iltana. Jos ihan loppuun asti pitää valita, niin ehkä olen sittenkin näiden sessiojuomien puolella. Ainakin jos makua yhtä hyvin kuin tässä. Liverpool, The Excelsior, 19.2.2023.

Wander Beyond Finback Pablo And The Whale

Manchesterin Wander Beyondiin en ole oikein saanut vielä otetta, ehkä liikaa temppuilua. Nyt streitti tripla-IPA Finbackin kanssa, 10,0 %, Mosaic ja El Dorado. Sameaa, mutta ei läpitunkematonta. Edellistä kirpeämpää, passionia ja mangoa, kuivuutta ja pihkaakin mukana. Selvästi monimuotoisempi ja miellyttävämpikin, vaikka ei tässäkään katkeroa. En toki nyt odottanutkaan. Mutta reissun craft-osaston parhaimmistoa ilman muuta. Liverpool, Dead Crafty Beer Company, 19.2.2023.

Pomona Island Hubcap Diamond Star Halo

Pitkästä aikaa Salfordin Pomona Islandilta kamaa, 8,0 %, Ekuanot, Simcoe, Citra, Mosaic. Sameaa, ei kovin kuulasta. Kovasti kypsää hedelmää aromeissa. Pehmeää, todella trooppista hedelmää makeasti, persikka, litsi, kiivi. Mehuisuus poikkeuksellisen puhdasta, menisi todellakin läpi pelkkänä mehunakin. Haittapuolena sitten maltaan ja katkeron puute. Tykkään silti kovasti. Liverpool, Dead Crafty Beer Company, 19.2.2023.

Riverhead Wessenden Mist, cask ale

Päädyin vielä syömään Fly In The Loafissa ja toinen olut mukaan. Nyt täysi pint läheltä Huddersfieldiä, 4,5 %. Sameaa tällä kertaa  lähtökohtaisesti ja sellaisena tosiaan pysyy, tai ainakin utuisena. Hyvä vaahto. Voimakasta sitrustuoksua. Hieman bensaa seassa maussa, mutta hyvin toimii. Ei paljoa katkeruutta, hedelmäisyys hallitsee. Kuohkeaa ja raikasta on. Liverpool, Fly In The Loaf, 19.2.2023.

Wilde Child Circadian Rhythm, cask ale

Kari Ylänne taisi mainita Fly In The Loafin, joten tsekkasin paikan. Modernimpi leipomobaari, jossa hyvä olutvalikoima. Jostain syystä sain halfpintin kyselemättä  oluesta, mutta ei se mitään. Kirkasta kultaista tavaraa, pehmeää, hedelmäistä, puhdasta, oikein mukavaa edellisen epäonnisen Grapes-oluen jälkeen. Ei katkeruutta tässäkään, mutta toimii silti. Liverpool, Fly In The Loaf, 19.2.2023.

Cwrw lâl Community Brewing Crank High Ball, cask ale

Kävin vielä vilkaisemassa Grapesia ja nythän se lopulta oli auki. Mukavasti asiakkaitakin. Suhteellisen valoisa moniosainen tila, tästä muistikuvat vuodelta 2002 hämärämpiä. Paljon caskeja tarjolla, vaikea valinta. Päädyin walesiläiseen hazy paleen, 4,5 %, Huell Melonia ja Nectronia humalina. Heisiä on, nyt vähän leipäisempi maku, ei hedelmää erityisesti. Pehmeää kyllä, kuohkeaa. Ei katkeruutta ja makean leipäinen sivumaku väistämättä häiritsee, lämmetessä jopa pistävästi. Ei todellakaan reissun huippuja valitettavasti. Liverpool, The Grapes, 19.2.2023.