Atletico Madrid - Racing Santander 4-1

Tapahtumarikas ottelu. Vieraat saivat jo 6. minuutilla pilkun, kun Atleticon hollantilainen Heitinga hölmöili boksissa. Burundilaissyntyinen Tchite viimeisteli. Tasoitus varttituntia myöhemmin hienolla kuviolla, Maradonan vävypojan Agueron keskitys, Forlanin pukkausjatko ja Simao upeasti vasemmalla ylänurkkaan. Ottelun ratkaiseva tapahtuma puolen tunnin kohdalla, Racingin jättitoppari Cesar Navas ryntäsi kengänpohjat edellä Assuncaon polvitaipeeseen, ansaitusti suora punainen. Atletico Aguero rankaisi heti alanurkkaan Forlanin syötöstä. Toinen jakso yllättävän tasainen aluksi, Racingilla oli useitakin tasoitusmahdollisuuksia, mm. veteraani Munitisilla ja ahkeralla Pereiralla. 78. minuutilla kuitenkin lopullinen ratkaisu, Forlan viimeisteli puolustusmokasta ja teki vielä pukkaamalla toisenkin kolme minuuttia myöhemmin.

Baladin Nöel

Italialaisen oluen nimi on siis tosiaan Nöel eikä Noël. Tummanruskea, hyvin vaahtoaa. Hiilihappoinen, raikkaan tuore, pehmeää mallasta, ei paahteisuutta, hedelmää mukana. Jälkimaku on korostetun makea, siirappinenkin. Alkoholia 9%, mutta peittyy täysin. Maku on yllättävän kepeä, hillitty, ei millään tavalla mausteinen. Yhteisiä piirteitä alkaa jo löytyä näistä kolmesta italiaoluesta. Pehmeän pyöreä tuore kevyt maltaisuus johtunee jostain yhteisestä raaka-aineesta, en muista aivan samanlaista muualla tavanneeni. Negatiivisemmalla puolella alkaa jo ottaa päähän sokerin lisääminen, sama piirrehän riivaa myös monia belgioluita. Tämä oli ehkä miellyttävämpi kuin eiliset Borgo-oluet, mutta henkilökohtaisesti en vain tykkää näin makeasta oluesta. Ostopaikka Haaparanta, Systembolaget.

Peter Lorre: Der Verlorene

Näyttelijälegenda Lorren paluu Saksaan 1951, ainoa ohjaustyö omasta romaanista. Erittäin hyviä aineksia, mutta ei toimi kokonaisuutena. Tyyli on osittain noirahtava, mutta ei tarpeeksi. Alkupuolella liian puheliasta teatterimaisuutta, tämä puoli kyllä paranee jatkossa, visuaalisuus saa lähes ekspressionistisia piireteitä. Paljon vaikutteita klassikkoleffoista, joissa Lorre näytteli, Langin M:stä lähtien. Juoni ei ole kovin selkeä, takaumissa mennään mm. Hampuriin pommitusten ja Hitlerin salamurhayrityksen aikoihin. Loppuratkaisu on melko konventionaalinen, muutenkin homma jää puolitiehen. Syyllisyyskysymyksen käsittely kyllä selvästi vivahteikkaampaa kuin Staudten Mörderissä.

Birra del Borgo Re Ale Extra

Extra-versio hieman vaaleamman värinen, suunnilleen meripihkan väri, tämäkin samea, vaahtoaa enemmän. Sama alkoholimäärä, 6,4%. Selvästi enemmän humalaa, mutta muuten varsin samantyyppinen kuin perus Re Ale. Hedelmäinen ja makea, humala leikkaa onnistuneesti makeutta pois, mutta sokerisuus häiritsee silti. Pullojen muotoilu upeaa, etikettikin mukavan eleetön. Ostopaikka Haaparanta, Systembolaget.

Birra del Borgo Re Ale

Ensituntuma uusiin italialaisiin pienpanimoihin. Sameahko punaruskea ale, vaahtoa melko vähän, pehmeän hedelmäinen, hieman mausteinen, makeahko, jälkimaku myös makeanpuoleinen, ei erityisen humalainen. Tuoreen makuinen, mutta odotettua tavanomaisempi. Sokerinen makeus ikävä kyllä pilaa kokonaisuuden. Ostopaikka Haaparanta, Systembolaget.

Georg Tressler: Das Totenschiff

Luin 80-luvun alussa salaperäisen B. Travenin Kuolemanlaiva-romaanin, teki aika hyvän vaikutuksen. Nyt nähtävillä elokuvaversio Länsi-Saksasta vuodelta 1959. Studion näytöksessä oli vain yksi katsoja minun lisäksi. Yllättävän ryhdikäs versio, romaanin muistikuvat eivät ole kovin tarkat, mutta ei tätä täysin ole vesitetty, tai siis juuri ollenkaan. Travenille tyypillinen luokkatietoinen sorrettujen työläisten, tässä tapauksessa merimiesten, ahdinko ei tule esille yhtä vahvana, mutta se on kuitenkin mukana. Liikkeelle lähdetään Antwerpenista, Stella Artoisin mainos vilahtaa kuvassa. Hyvin dramaattisia kohtauksia, poikkeuksellisenkin karuja valmistumisajankohtaan nähden. Travenin tapaan huumoria ei ole, ja romanttinen osuuskin alkupuolella jää melko vähiin. Hyvin pessimistinen näkemys ja loppukin jää avoimeksi. Selvästi paras tässä pienessä saksalaissarjassa, erinomainen kirkas kopiokin.

Oud Beersel Oude Geuze Vieille

Voimakkaasti vaahtoava ja hiilihappoinen lambic, täyteläisen keltaisen värinen. Hyvin raikas, helmeilevä, hapan miellyttävällä tavalla. Hyvin kuiva kitalakeen tarttuen, jälkimaku ei ole pitkä, mutta hyvin nautinnollisen kiihottava. Todella hieno gueuze, hieman hedelmäinenkin, ehkä jotain tammista puumaisuuttakin havaittavissa. Laatulambic on huumaava nautinto, en ole täysin koukuttunut, menee pitkiä aikoja ilman että kaipaan sitä. Mutta sitten kun se osuu kohdalle voimallisimmillaan, niin vastustuskyky häipyy saman tien. Tämä on minusta lajissaan lähes täydellinen, tasapaino happamuuden, kuivuuden ja raikkauden välillä ihailtavaa. Ostopaikka Haaparanta, Systembolaget.

Wolfgang Staudte: Die Mörder sind unter uns

Pääsin ensi kertaa näkemään ehkä maineikkaimman sodanjälkeisen saksalaisleffan. Berliinin raunioissa kuvatut elokuvat ovat melkein oma genrensä, mutta harvemmin asialla kai olivat itse saksalaiset. Visuaalisesti vaikuttava, mutta muuten melko hajanainen rakenne. Noirahtavia aineksia, mutta ei oikein tarkennu sinnekään päin. Juoni kaartelee aikansa ja tiivistyy sitten tendenssimäisesti lopussa, pointti isketään katsojan kurkusta läpi niin että hitaampikin tajuaa. Sotarikollisnilkki nousee heti sodan jälkeen uudelleen johtotehtäviin. Ohjaaja Staudte vaikutti myöhemmin DDR:ssä, joten mustavalkoisuus on ymmärrettävää, varsinkin kun elokuva kai valmistui neuvostoliittolaisten ohjauksessa. DDR:ssäkin murhaajat nousivat Erich Mielken tapaan aika vinhasti uuden systeemin huipulle. Varmaan vaikeissa oloissa tehty heti 1946, jättää jälkeensä hieman ristiriitaisen ja kylmänkin tunnelman. Film ohne Titelissä hehkunut Hildegard Knef ei tässä pääse samaan vauhtiin, eikä todellakaan näytä vastavapautuneelta keskitysleirivangilta. Tämä jää kauaksi vaikkapa Rossellinin ja Wilderin Berliini-leffoista.

Ayinger Winter-Bock

Pitkästä aikaa baijerilainen talvituote hanassa, hyvin tumma, aluksi kylmänä varsin metallinen. Kuiva perustuntuma muuttuu lämmetessä huomattavasti makeammaksi, maltaisuutta on, paahteisuuttakin. Jälkimakuakin muistikuvien mukaan pitäisi löytyä, mutta nyt se oli harmittavan ohut. St. Michael, 26.11.2008.

Rudolf Jugert: Film ohne Titel

Sodanjälkeinen (1948) saksalainen metafilmi, romanttinen komedia. Varsin raikas, mielenkiintoista hävittyyn sotaan liittyvää huumoria. Rakenne varsin mielenkiintoinen ajankohtaan nähden, kipeisiin pakolaiskysymyksiin Länsi-Saksassa ennakkoluulotonta asennetta, tapahtuu enimmäkseen Berliinissä ennen venäläisten tuloa ja myöhemmin Elben rannalla lähellä Hannoveria. Esitys Oulun Studiossa yhteistyössä Goethe-instituutin kanssa, katsojia yhteensä neljä (4).

Arsenal - Dynamo Kyjiv 1-0

Pitkästä aikaa Ukrainan ykkösjoukkueen peliä nähtävillä, nykyisessä joukkueessa tosin avauksessa vain yksi ukrainalainen. Arsenal todella varamiehinen, mukana mm. 17-vuotias walesiläinen Aaron Ramsey, joka keväällä esiintyi FA-Cupin finaalissa Cardiffin paidassa. Vaihdosta sisään 16-vuotias Jack Wilshere. Arsenal hallitsi ensi jaksoa, mutta vaarallisin tilanne Dynamolla, karmean Gallas-mokan jälkeen guinealainen sentteri Bangoura täräytti tolppaan. Gallas itse teki paitsiomaalin jakson lopulla.

Toisella jaksolla samaa tahtia, Dynamo liian varovainen. Kapteeni-roolin Fabregasille menettänyt Gallas taas mokaili, oli hyökkäyspäässä blokkaamassa Arsenalin maalia. 77. minuutilla taas Dynamolla huippupaikka, Milevski ei saanut sisään. Ottelun ratkaisu tyypilliseen Arsenal-tyyliin 87. minuutilla, Fabregasin pitkä vapaapotku omalta puoliskolta, vaihtomies Bendtner sai pallon piikissä alas ja viimeisteli kylmästi. Ottelun pelle oli Dynamon Alijev, joka ensin kieriskeli kuoleman kielissä, mutta ihmeparantui hauskasti kun Dynamo sai pallon. Maalin jälkeen Alijev työnsi tuomarin sivuun vapaapotkutilanteessa ottaen suoran punaisen. Dynamon "suomalainen" Roman Eremenko ei kovin näkyvä, mutta ei erityisen huonokaan. Arsenal melkoinen pettymys, supertähdet van Persie ja Fabregas pelkästään väläyttelivät osaamistaan. Dynamon valmentaja Semin melkoinen suolapatsas, ei yhtään vaihtoa. Dynamon topparina georgialainen Malkhaz Asatiani, joka on ymmärtääkseni 2002 murhatun Kakhi Asatianin poika. Vanhempi Asatiani pelasi Neuvostoliiton keskikentällä kaikissa peleissä Meksikon MM-kisoissa 1970.

Deportivo - Athletic Bilbao 3-1

Varsin dramaattista menoa Galiciassa. Verdún ovelan vapaapotkun Bilbaon maalivahti Iraizoz sai vaivoin purettua, mutta reboundin heitti Ze Castro häkkiin. Heti perään Athletic sai löysästi rangaistuspotkun, mutta vanha Bilbao-koppari Aranzubia torjui Iraolan vedon. Deporin meksikolainen Guardado pääsi läpiajoon Aitor Ocion emämokan perusteella, kaksi laukausta, molemmat Iraizoz torjui. Ensi jakson lopulla isäntäjoukkueelle tuli ansaittu rankkari avustavan tuomarin mielipiteen perusteella. Verdú ei epäonnistunut.

Toisella jaksolla peli oli jo ratketa Deporin toiseen rangaistuspotkuun Iraizozin kaadettua Verdún, mutta tuomarit eivät reagoineet. Mistakin teki hienon puskumaalin, mutta se oli paitsio. Athleticin Llorentella pari kavennuspaikkaa ennen kuin Javi Martinez onnistui puskusta Orbaizin keskitykseen. Sama Martinez oli pallon edessä, kun Llorente olisi jo tasoittanutkin. Yliajalla sitten lopullinen ratkaisu, Guardado viimeisteli hienon kuvion päätteeksi, veteraani Sergio keskeisenä juonijana.

1. FC Köln - Hoffenheim 1-3

Näin ensi kerran tämän hetken kohutuimman seurajoukkueen maailmassa, eli Bundesligan keulilla keikkuvan kyläjoukkue Hoffenheimin. Varsin vakuuttavaa näytöstä, nopeaa suoraviivaista hyökkäyspeliä. Tuoreet maajoukkuemiehet Marvin Compper ja Tobias Weis maineensa veroisia, samoin nyt 16 maalia tehnyt ilmiömäinen bosnialainen sentteri Vedad Ibišević. Christoph Daumin Köln ei mikään helppo vastustaja, mutta silti Hoffenheim hallitsi tapahtumia. Tunteet kuumenivat, molemmilta ajettiin pelaaja ulos toisen jakson alussa. Kölnissä satoi räntää.

Andrei Tarkovski: Solaris

Olen aina pitänyt Solarisia Tarkovskin huonoimpana elokuvana, mutta pitkän tauon jälkeen nähtynä tästä löytyi kyllä paljon hyvääkin. Värit edelleen naurettavan haalistuneet, ei taida johtua kopiosta, ilmeisesti harkittu efekti. Alussa ja lopussa vaikuttavaa urkupohjaista kirkkomusiikkia (Bach?) , tätä olisi saanut olla paljon enemmänkin. Hidas rytmi kiinnittää tietysti huomiota, Tarkovski varmaan luuli että hitaus on samaa kuin syvällisyys. Tokiossa kuvatut kaupunkiotokset säväyttävät edelleen neuvostoleffassa vuodelta 1971. Mukana on muutama HItchcock-tyylinen kamera-ajo. Avaruusaseman klaustrofobinen tunnelma on varsin kiehtovaa, Tarkovski oli taatusti nähnyt Kubrickin 2001:n ennen tämän leffan tekoa. Yllättävän eroottisen väreilyn Tarkovski saa aikaan steriilissä ympäristössä, Natalia Bondartšuk on todella puoleensavetävä slaavilaisen melankolisella tavalla. Tarkovskin tavanomaiset teemat todellisuuden, kuvitelmien, unien ja painajaisten limittymisineen ovat mukana vahvasti, joskin muissa leffoissa vakuuttavammin. Yhdessä repliikissä mainitaan filosofismetafyysisessä mielessä peili (zerkalo), eli Tarkovskin seuraavan leffan nimi. Brueghelin maalausten käyttö hätkähdyttää yhdistettynä lumisiin Venäjä-maisemiin. Tolstoi ja Dostojevskikin tulee mainittua. Miespääosan Kris Kelviniä esittävä näyttelijä muistuttaa ehkä liikaa Jorma Kääriäistä. Loppukohtaus on melko rasittava, teennäistä myyttistä isä-suhde-problematiikkaa melkoisella painolastilla tungetaan katsojan kurkkuun.

Nøgne Ø Dark Horizon 2. edition

Norjan etelärannikon kulttipanimon kulteimman oluen uusi painos tuli taas Suomessa myyntiin niin epämääräisesti, että paniikkityyppisiä hysteriareaktioita esiintyi jälleen alan harrastajien piirissä. Näin siitä huolimatta, vaikka toisen tulemisen ennakkoarviot ovat olleet vähintäänkin ristiriitaisia. Oulussa juomaa riittää (riitti?) varmaan kaikille kiinnostuneille, tämän pullon numero oli 5074. 16-prosenttinen tupla-imperial stout on edelleen musta, hiilihappoa ehkä enemmän kuin ykkösversiossa. Kahvimaisuus tuntuu heti, lämmittävää alkoholia ehkä hieman karkeammin kuin aiemmin. Lakritsa ja anis työntyvät esiin. Olut on paksua, mutta ei erityisen makeaa, se on aina hyvä merkki. Ehkä monimuotoisuutta on nyt vähemmän, täyteläisyys on muuttunut puuromaisemmaksi. Jälkimaku on suhteellisen lyhyt, kahvia ja alkoholin oltetta. Silti varsin miellyttävä kokemus jälleen, soveltuu paremmin marraskuiseen pakkaseen kuin ykkösversion nauttimisen aikainen elokuun lämpö. Ei mielestäni poikkea oleellisesti ensimmäisestä versiosta. Valmistajan mukaan olut on parhaimmillaan syksyllä 2009. Alkoholin purevuus varmaan laimenee, muutenkin pehmeyttä tullenee lisää. Itselläni ei ole hyviä säilytystiloja, tuskinpa jätän tätä kypsymään, laatubaareistahan tätä löytynee ensi syksynäkin. Hitaasti juotava olut toimi erinomaisesti Tarkovskin hidasrytmisen Solaris-leffan kanssa. Ostopaikka Oulu, Stockmannin Alko.

Sveitsi - Suomi 1-0

St. Gallenin historiallisessa jalkapallokaupungissa harjoitusmatsi, tyypillinen lässähdystulos Baxterin joukkueelta, ei minkäänlaista positiivista aktiivista otetta, vaikka nyt olisi voitu kokeilla jotain mielenkiintoista. Sveitsi hallitsevampi alussa, tähdet Barnetta ja Frei loivat useita maalipaikkoja, mutta Jääskeläinen torjui näyttävästi tai tilanteet kuivui paitsioiksi. Suomen kokeilusentteri Tarvajärvi sai yhden hyvän paikan Kolkan ja Tainion kautta, mutta Sveitsin uusi maalivahti Wölfli pystyi torjumaan. Kasper Hämäläinen ei päässyt mukaan, Väyrynen höntyili kymppipaikalla, Väyryseltä ei kerta kaikkiaan löydy pelinjohtajalta tarvittavaa kokonaisnäkemystä. Uusista pelaajista laitapakki Moisander paras.

Toinen jakso vielä sekavampi runsaiden vaihtojen myötä. Litmanen tuli kentällä tunnin kohdalla ja palloa pystyttiin pitämään hyökkäysalueella, mutta maalitilanteisiin ei ratkaisijaa löytynyt. Parhaassa paikassa Tainio keskitti Litmasen kulmasta, Tihinen puski ohi. 84. minuutilla Sveitsin ainoa tilanne, vapaapotkusta muurista pallo Sampdorian Reto Zieglerille, upea kova vasuri upposi verkkoon, ehkä vaihtomolari Otto Fredrikssonin olisi pitänyt saada kiinni. Litmanen järjesti vielä paikan Eremenkolle, mutta laukaus kohti maalivahtia. Eipä Hitzfeldkään ihmeitä ole Sveitsin kanssa saanut aikaan, mutta todella lammasmainen esitys suomalaisilta.

Ayinger Weizen-Bock

Vaalea samea vehnäbock pikkupullossa, 7.1%. Ei kovin suurta eroa tavalliseen hefeweizeniin. Paljon hiilihappoa, tyypillinen baijerilaisen vehnähiivan maku. Fenolia, esteriä, vähän banaaniakin, suhteellisen kuiva. Ei erityisen kiinnostava, ei ole Weihenstephaner Vitusin tasolla, eikä tietysti Aventinusinkaan. Hieno etiketti.

Dark Star Golden Gate, real ale

Kullankeltainen ale, jossa ensimmäinen makuaistimus heilahtaa heti Atlantin toiselle puolelle. Amarillo- ja Cluster-humalat hallitsevat kokonaisuutta täysin suvereenisti. Tämä on täysin amerikkalaiselta vaikuttava massiivisesti humaloitu sitrushedelmäinen pale ale, jossa englantilainen tynnyrikäyminen pehmentää ja monipuolistaa makua nautinnollisesti. Mallaspohja on tiettävästi baijerilainen ja se tuo mukavaa täyteläisyyttä kokonaisuuteen. Aivan loistava globalisaation mahdollistama yhdistelmä ja mätsää täydellisesti minun makumieltymyksiin. Tässä on syksyn kovin real ale Oulussa. Oluthuone Leskinen, 18.11.2008.

Recreativo Huelva - Barcelona 0-2

Ensimmäinen näkemäni peli Espanjan vanhimman seuran kotikentältä. Huelva ei ole koskaan voittanut Barcelonaa. Virkeää peliä aluksi, mutta ei juurikaan tilanteita. Ensimmäisen vartin jälkeen ote siirtyi täysin Barcelonalle, mutta ei tulosta. Ensimmäinen maali sitten 52. minuutilla, todella upea vapaapotkukuvio. Jälleen kerran kenttää suvereenisti hallinnut Xavi käänsi muurin viereen Messille, joka rankaisi etuylänurkkaan. Huelva piristyi hieman, pari tilannetta, sai pallon kulmapotkun jälkitilanteesta tolppaankin. Tolppia Barcelonalla useita ja 85. minuutilla lopullinen ratkaisu, kun Keita ohjasi Eto'on epäonnistuneen laukauksen vapaasti sisään. Vakuuttavasti syksyn pelannut Barcelona ei tässä täysin vakuuttava, mutta tulos varmaan sillekin nyt oli tärkeintä.

Brains Dark

Tumma walesiläinen on lähes musta, paahteinen, hiven happamuutta, kevyesti makea, vain 4,1-prosenttina voisi mennä mild alenakin. Humalaa on kuitenkin jälkimaussa hieman tyypillistä mildia enemmän. Varsin miellyttävä, pehmeämpänä ja tuoreempana varmaan nautinnollista.

Brains The Rev. James

Walesiläinen täyteläinen ale, tuo mieleen skottioluet. Maltaisuutta, pähkinäisyyttä, hedelmääkin, jälkimaussa humalaa, varsin tasapainoinen. Ilmeisesti vehnääkin käytetty valmistuksessa. Aiemmin juonut tätä real alena, pulloversio ei pääse samaan tuoreuteen ja elastiseen pehmeyteen.

Will Price: Strange Bargain

Varsinainen b-noir, tai ei tämä kyllä kunnon noir ole, kirkkaassa Kalifornian auringonpaisteessa törmäillään murhan kimpussa. 1949 valmistunut, klassisen perheidyllin pää ajautuu rahapulassa murhalavastuskuvioon, seuraukset ovat helposti ennakoitavissa. Todella kömpelöä näyttelyä ja ei ole ohjaajakaan varmaan kuvauksiin tai leikkaukseen osallistunut, on sen verran persoonatonta jälkeä, en tosin ole aiemmin Will Priceen törmännytkään. Murhatutkimusta johtavassa jalkaan haavoittuneessa ex-OSS-upseerissa on pientä särmää, mutta sekin siirtyy nopeasti komedialliseksi pelleilyksi. Lopun käänne on hieman makaaberi, mutta ei tarpeeksi. Hämmästelen onko miespääosassa todella oikea näyttelijä vai jonkinlainen varhaiskypsä robotti.

Ridgeway Bad Elf, 4.5%

Ridgewayn kilteimmän jouluoluen maitokauppaan vesitetty versio on kaikesta huolimatta suhteellisen täyteläinen ale. Mallasta ja hedelmää on ihan mukavasti ja jälkimaku on kuivan humalainen. Ikään kuin laimennus olisi tehty jotenkin hallitusti eikä vain lorauttamalla vettä sekaan. Ei tämä innostava ole, mutta ajaa asiansa kohtuullisesti.

St. Germain Page 24 Bière de Noël

Jouluolut Ranskasta, meripihkan väri, ei vaahtoa, sameahko, hieman hiilihappoa. Ripaus mausteisuutta, miedohko, kevyttä belgihiivan tuntumaa. Yllättävästi ei erityisen makea, pihkaisuutta, jälkimaku ei ole pitkä, eikä mitenkään katkerakaan. Suhteellisen miellyttävä, mutta ohueksi ja vaisuksi jää. Tyylikäs pakkaus. Vähän harmittaa, eikö Ranskasta todellakaan löydy luonteikkaampaa kamaa?

Hartwall 1836 Classic Gourmet Tumma Ruokaolut

Huomattavasti vaisumpi tapaus kuin vaalea uutuus, voisi olla Lapin Kullan talvioluen jokin versio. Makeahko kevyt tumma lager, sokerinen epämiellyttävä jälkimaku. Väsähtänyt kompromissi, parempiin ruokaoluisiin osuu heittämällä kissan mihin tahansa suuntaan.

Brian Yaeger: Red, White and Brew An American Beer Odyssey

Jälleen uusi matkakirja läpi Amerikan mantereen oluen perässä. Yaeger kattaa maantieteellisesti laajan alueen, mutta keskittää kohteet 14 panimoon. Ei juuri paikallisväriä, ei juuri minkäänlaisia kuvauksia oluista, ei mitään baaritunnelma-anekdotiikkaa. Melkoinen pettymys, Yaeger on lisäksi melko tylsä kirjoittaja. Yaeger haastattelee panimon omistajia, kertoo heidän sukuhistoriaansa ja näyttää lähes perverssin kiinnostuneelta siitä, miten panimon pyörittäminen siirtyy sukupolvelta toiselta. Itse kohteet on valittu suhteellisen hyvin, mukana on sekä pitkään sinnitelleitä perinnefirmoja tyyliin Yuengling ja Leinenkugel, että tuntemattomampia yrittäjiä Kansasista, Arizonasta ja Kentuckysta. Toisaalta myös kovin kuluneita tarinoita Anchorin ja Dogfish Headin liepeiltä. Parhaaseen vauhtiin Yaeger ehkä pääsee Michiganissa Larry Bellin kanssa, myös epämääräisen Electric Breweryn puuhailut Meksikon rajalla Bisbeessä herättävät hieman hilpeyttä. Muuten kirjaa lukiessa lähinnä harmittaa miten paljon mehukkaamman tekstin aiheesta saisi.

Kaiser Palma Louca

Brasiliassa oletettavasti tehdään mielenkiintoisiakin oluita, mutta tämä ei niihin kuulu. Ei oikeastaan mitään makua, hyvin vaikea tunnistaa olueksi. Aivan mitätön häivähdys maissia ja humalaa. Etiketin mukaan seassa myös riisiä ja sokeria, huh.

Bayer Leverkusen - Schalke 2-1

Bundesligaa johtavalta Leverkusenilta vakuuttava esitys Ruhrin jättiläistä vastaan uneliaan alun jälkeen. Schalken Kuranyi, ehkä Euroopan huonoin sentteri, onnistui 18. minuutilla mokaamaan naurettavasti avopaikan viidestä metristä, pallo kohisi kolme metriä yli maalin. Arturo Vidal veti jo hyvän kaukovedon, mutta ensimmäinenmaali tuli puolen tunnin kohdalla, Leverkusenin uusi brassitähti Renato Augusto rakensi harhautuksilla ja tarkalla syötöllä paikan Kießlingille, joka sijoitti alanurkkaan. Sitten pari lisäpaikkaa ennen kuin Leverkusenin toinen kärkimies Patrick Helmes varasti irtopallon ja kiskoi kääntölaukauksella voimalla maaliin. Toisella jaksolla Schalke sai otteen, kun Gonzalo Castro otti punaisen kahdella turhalla keskialuetaklauksella. 85. minuutilla Panderin vapaapotkusta Kuranyi puski paitsiosta pallon maaliin ja tuomaristo meni hyväksymään sen. Asamoah sai tasoitusosumankin sisään, mutta nyt paitsio noteerattiin. Ennen ulosajoa Leverkusenin maajoukkuemies Rolfes hallitsi suvereenisti keskikenttää.

Krombacher Dark

Ikävä huomata, että saksalainen panimo nimeää tuotteitaan voitonmaksimointisyistä englannin kielellä, mm. tšekithän ovat harrastaneet tätä jo pitkään. No, kyseessä on perusdunkel, paahtomallasta, hieman makeutta, tasaista laatua. Kulkee kuin mersu, tylsä mutta luotettava. Löytyi Kajaanin Citymarketista viikko sitten, en ole muualla havainnut.

Nicholas Ray: Born to Be Bad

Toinen ennennäkemätön varhainen Ray-elokuva tällä viikolla ja katkera pettymys tämäkin. Noirahtavasta nimestä ja legendaarisesta noir-kuvaaja Nicholas Musuracasta huolimatta kirkkaasti valaistu perusmelodraama. San Franciscoon sijoittuu, mutta kaupungista nähdään vain valjuja yleiskuvia. Joissakin taidemaalarin studiokohtauksissa pientä ennakoivaa Vertigo-tunnelmaa, tämä siis tehty kahdeksan vuotta aiemmin 1950. En näe elokuvassa mitään Rayn persoonallista otetta, varmaan täysin RKO-studion tilaustyö. Tarina pyörii joutilaiden cocktailkutsuihmisten kiinnostamattomien ihmissuhdekiemuroiden ympärillä. Sivuroolin heittävä Joan Leslie on paljon verevämpi kuin "pahaksi syntynyt" Joan Fontaine, jota vielä kehdataan kuvata paksujen himmennyssuodattimien läpi. Juoni ei oikein etene mihinkään, loppupuolella on James M. Cain -tyylinen autokolaritragedia, joka vesitetään mahdollisimman nopeasti lopun hämmentävillä komediallisilla golddigger-veijarivirityksillä. Susinaamainen Robert Ryan on suhteellisen särmikkäässä roolissa illuusiottomana kirjailijana, mutta se on leffan ainoa valopilkku.

St. Peter's Winter Ale

Suffolkin apteekkipullopanimon talviolut on lähes musta. Täyteläisen maltainen maku sisältää lakritsaisia vivahteita ja muuttuu jälkimaussa nautittavan kuivan humalan katkeruuteen. Tasapainoa on ihailtavasti, mutta silti ehkä kuitenkin hieman arkipäiväinen ja yksiulotteinen, ripaus lisää mausteisuutta voisi terävöittää kokonaisuutta. Kuitenkin onnistunut olut.

Hartwall 1836 Classic Gourmet Vaalea Ruokaolut

Hartwall on keksinyt markkinoida Tornion (?, etiketissä tosin mainitaan Lahti) uutuusoluitaan ruokajuomina. Kannatettava idea ja tässä vaaleassa versiossa on hieman substanssiakin. Suutuntuma on ohuehkosti maltainen, mutta jälkimaussa on suomalaiseksi teollisuusolueksi kohtuullisesti katkeruutta. Ehkä tätä pilsiksi voi kutsua, vaikka ei humaluus aivan sinne kunnolla ylläkään. Kun Suomessa toimivilta jättiläispanimoilta on tottunut viime aikoina kohtaamaan pelkkää järkyttävää laimeutta, pienikin ryhdikkyys erottuu mukavasti.

Robert Wise: Mystery in Mexico

Robert Wisen cv:ssä on Odds Against Tomorrow'n, The Set-Upin ja Born to Killin kaltaisia huippunoireja, mutta tämä b-tuotanto ei kuulu niihin. Meksikoon sijoittuvilla noireillakin on vahva perinne Out of the Pastista alkaen, mutta tämä hieman myöhempi (1948) leffa ei nouse korkealle silläkään asteikolla. Kokonaisuuden parasta antia kuitenkin ovat aidoilla paikoilla Ciudad de Méxicossa (ja ehkä Cuernavacassakin) kuvatut ulkokohtaukset. Puisevat näyttelijät eivät saa kliseistä tarinaa kohoamaan, joissakin yökerhokohtauksissa tavoitellaan Gildan tunnelmia, mutta huonolla menestyksellä. Rasittavan teennäinen komediallisuus upottaa elokuvan lopullisesti laarin pohjalle.

Nicholas Ray: A Woman's Secret

Kulttiohjaaja Nicholas Rayn ennennäkemätön teos vuodelta 1949 ja täytyy sanoa, että on ansainnut tuntemattomuutensa. Jäykkä melodraama, subjektiivisten takaumien rakenne on varmaan Citizen Kane -skenaristi Herman J. Mankiewiczin väsähtänyt panos kokonaisuuteen. Silti rakenne on paras osa, muuten tarina on harvinaisen tylsää junnausta. Kamera hyväilee Mrs. Ray'tä, Gloria Grahamea, ja Maureen O'Harakin on varsin viehko syytettynä. Alger'n amerikkalainen baari kuin suoraan Casablancasta. Rutiinikamaa alusta loppuun.

Norman Foster: Journey Into Fear

Fosterin signeeraamaa RKO:n Eric Ambler -filmatisointia on totuttu pitämään Orson Wellesin elokuvana. Tämä iski nyt paljon paremmin kuin aiemmilla katselukerroilla, en tiedä oliko kopio aiempia parempi vai auttoiko Aventinus Eisbock tunnelmaan pääsyä. Muistelin että elokuva on liian himmeästi kuvattu, ei tarpeeksi selviä kontrasteja, mutta ei se nyt haitannut millään tavalla. Tietysti elokuva on studiotuote, miten paljon parempaa jälkeä tulisikaan aidoilla Istanbulin, Trabzonin ja Batumin näkymillä. Silti toisen maailmansodan aikaisen Neuvosto-Gruusian Batumin miljöö on hahmotettu upeasti Stalin-kuvineen. Wellesin näyttelijäensemble toimii kohtuullisesti, vaikka Joseph Cotten on liiankin unissakävelijä ja Everett Sloane ampuu yli venäläisenä helppoheikkinä. Teräviä leikkauksia ja yllättäviä kamerakulmia alhaalta tai ylhäältä on mukana hämmästyttävän paljon. Alun yökerhokohtaus on erinomainen, jopa realistinen, Cotten onnistuu mainiosti höynäytettävänä jenkkinä. Juoni on kovin ennalta-arvattava, mutta tunnelma on tärkeintä ja se toimii.

Schneider Aventinus Weizen-Eisbock

Nykyään on jo harvinaista, että Alkoon saapuu uutuutena tunnustettu klassikko-olut, ainakaan sellainen jota ei ole tullut aiemmin baareissa maisteltua. Nyt näin kuitenkin käy, kun Välivainion Alkon hyllyllä köllötti lauma Aventinus Eisbockeja, tätä en ole ennen juonut. En ole aiemmin juonut edes tätä tyylisuuntaa, vehnäjääbockeja, en tosin tiedä onko niitä muita kuin Aventinus. Itse asiassa en ole juonut aiemmin muitakaan jääbockeja, eli siis vahvoja bock-oluita jotka on tehty vielä vahvemmiksi poistamalla niistä vettä jäädyttämällä. On siis korkea aika avata vapisevin käsin 12-prosenttinen turbo-Aventinus. Perus-Aventinus on ylivoimainen suosikkini weizenbockeista, tai yleensä vehnäoluista. Ei oikein tunnu oikealta kaataa kolmasosalitran annosta normaaliin vehnäolutlasiin, joten aromilasi saa luvan kelvata. Lämpötila on huoneenlämpö.

Ulkonäkö on melko sama kuin perusversiossa, samean ruskea, hiilihappoa ja vaahtoa syntyy samaan tyyliin. Voimakas alkoholin maku työntyy nopeasti banaanimaisen vehnähiivan ohella kimppuun, massiivisesti lämmittäen. Kirpeyttä tulee mukaan, mausteisuutta, hieman paradoksaalisesti tämä ei tunnu niin makealta kuin perus-Aventinus. Monimuotoinen hedelmäisyys on tässä vähemmän esillä. Ehkä on ainakin alustavasti myönnettävä, että tämä ei kohoa aivan sellaiseksi nautiskeluolueksi kuin tavallinen Aventinus.

Getafe - Valencia 0-3

Suhteellisen heikkoa peliä, Valencia ajautui viidesti paitsioon ensimmäisen 20 minuutin aikana. Kotijoukkueen Albin hukkasi avopaikan ja Mönchengladbachista tulleen Eugen Polanskin hyvän kaukovedon Renan torjui. Valencia rakensi hienon maalin puolen tunnin kohdalla, Mata käänsi laatikossa taaksepäin ja Manuel Fernandes sai aikaan hirveän laakavedon, joka upposi verkkoon. Jakson lopussa Getafen sentteri Soldado menetti täysin itsehillinnän, tökkäsi päällä Marchenaa ja lensi punaisella suihkuun, peli ratkesi siihen. Toisella jaksolla Getafe ei saanut mitään aikaan, Valencia kaunisti numerot Joaquinin upealla volleylla ja vaihtomies Vicenten vastahyökkäyksestä viimeistelemällä vasurilla.

Leeds - Northampton 1-1

Kolmosdivarissa kärvistelevän suosikkijoukkueeni Leeds Unitedin FA Cup -avaus yllättäen Suomessa nähtävissä suorana. Vieraat menivät johtoon jo 9. minuutilla vastahyökkäyksestä, eipä Leedsin puolustus kovin terävältä vaikuttanut. Northamptonin pelaaja hölmöili itselleen toisen varoituksen 26. minuutilla, mutta Leedsin ylivoimapelaaminen todella vaivalloista. Paikkoja syntyi jonkin verran, mutta taito loppui viimeistelyssä. Tasoitus tuli rangaistuspotkusta 36. minuutilla, mutta voittoon ei rahkeet riittäneet. Pari tolppalaukausta, toinen erinomainen suoritus, Snodgrassin kääntölaukaus vasemmalla jalalla. Sinänsä miellyttävää kovaa ja reilua brittipeliä, katsojiakin Elland Roadilla mukavasti 9500. Uusintapeli Northamptonissa tulee olemaan Leedsille todella vaikea. Selostaja nosti hämmentävästi David Harveyn Leeds-legendojen ylimmälle korokkeelle, Bremnerin ja Lorimerin rinnalle. 2000-luvun alun Mestareiden liigan semifinaaliin huipentunutta viimeistä huippukautta selostaja ei tuntunut tietävän, höpisi vain pitkään vuoden 1992 sattumamestaruudesta.

Van Steenberge Gulden Draak Vintage

Sokerilla terästetty sesonkibelgi, golden alen ja dubbelin välistä, ehkä lähinnä vaaleahko dubbel. Kohtuuvahva belgihiivan maku, muuten tympeän makea ja vähän tyhjä ohuehko kokonaisuus, varsinkaan jälkimakuodotukset eivät täyty alkuunkaan.

Žatec Xantho

Lähes musta lager, mausteisen makea, ei kovin miellyttävä. Ohuehko kokonaisuus, ei juuri humalaa, vaikka panimon nimi viittaa kuuluisaan humalalajikkeeseen. Jälleen kerran pettymys tšekkien maan tummien oluiden katraasta.

Stallhagen Julbock

Varsin luonteikas jouluolut Ahvenanmaalta, tyylikäs etikettikin. Paahteisen makea, lakritsaa, suklaata. Mausteisuuttakin, vaikkei mitään liene lisättykään perusainesosien ohella. Jälkimaku yllättävän ärhäkkä, lähes tervaleijonamainen. Kuivuuttakin nielaisun jälkeen kiertyy mukaan. Positiivinen yllätys ilman muuta.

Three Towns New Sweden Stout

Liian kylmänä tarjoiltu, aivan musta, maltainen, paahteinen, kuivahko, ei juuri muita vivahteita, jälkimaku lyhyt. Lämmetessä tulee hieman makeutta lisää, mutta ei voimakkaasti. Carlsbergin ruotsalainen tuote, hieman yllättäen Ouluun saapunut. Oluthuone Leskinen, 6.11.2008.

RCH East Street Cream, real ale

Nimestä huolimatta ei mikään kermanitro, vaan oikea bitter, vieläpä extra-suuntaan vahvuudeltaan 5%. Muuten tässä ei ole erityisempää juhlimista, makeahko hedelmäinen ohut runko, hyvin lähellä brown alea. Jälkimaussa vain hieman humalaa. RCH:n muuhun tarjontaan verrattuna kovan luokan pettymys. Oluthuone Leskinen, 6.11.2008.

Williams Fraoch Heather Ale

Voimakkaasti vaahtoava hiilihappoinen vaaleahko ale Skotlannista. Kanervalla maustettu historiallisen reseptin mukaan tehty olut. Runko on pehmeän hedelmäinen ja maltainen, mausteisuus nousee esiin välittömästi, mutta ei päällekäyvästi. Oikein miellyttävää, vaikka jälkimaku on varsin lyhyt. Olen juonut tätä real ale -versionakin, toimii sekin erittäin hyvin. Alkolta suhteellisen improvisoitunut valinta joulukaudella uutuustuotteeksi, vaikka ei tämä siis mikään jouluolut ole.

Korouoma

Suhteellisen tuntematon rotkokanjoni Länsi-Posiossa. Hyvin jyrkkäreunainen ja varsin kapea pohjaltaan, luulin etukäteen laajemmaksi laaksoksi. Pohjalla kulkeva kapea joki virtaa pohjoiseen kohti Kemijokea, ei Posion suurempien vesistöjen tapaan Vienanmereen. Lunta oli juuri saapunut hieman harmittavasti, mutta loppujen lopuksi se ei haitannut, pikemminkin päinvastoin. Portaat eivät liukkaita ja maasto paremman näköistä kuin olisi ollut paljaana ruskan jälkeen. Aurinko vain olisi saanut paistaa. Kuuluisat jääputoukset näin alkutalvella vain alkutekijöissään.

Edward Dmytryk: Murder, My Sweet

Tätä leffaa on usein pidetty onnistuneimpana Chandler-tulkintana, enkä voi olla eri mieltä. Liikkeelle lähdetään tummasävyisestä kuulustelupöydästä ja suunta on taaksepäin. Dialogi on rapeaa, liioitellut metaforat aitoa Chandleria ja sisäinen monologi rullaa ainakin yhtä hyvin kuin noirissa koskaan. Tupakansavu leijuu joka paikassa ja kaikki miehet käyttävät hattua. Los Angelesin miljöö otetaan haltuun eleettömästi, South Centralin räkälät, Santa Monica Mountainsin kanjonit ja merenrantahuvilat. Jopa surrealistinen unijakso toimii kuin hirvi. Dick Powell ja Claire Trevor eivät ole ilmeisimpiä valintoja päärooleihin, mutta heitä parempiakaan ei tähän kontekstiin hevillä keksi. Koukeroinen juoni ei ole Big Sleep -tasoa, mutta tarpeeksi kryptinen ettei siihen ole syytä kiinnittää mitään huomiota vaan uppoutua vain täysillä moodiin. Humoristista ja romanttista loppua voi pitää tyylirikkona, mutta ehkä feelgood-tunnelmakin on joskus ok.

Real Betis - Deportivo 0-3

Sevillassa ottelu käynnistyi varsin tasaisesti, iloisen avointa peliä, mutta ei kovin hyviä tilanteita. Betis oli lähempänä johtomaalia, mutta puolustaja pelasti kulmatilanteessa tolpalta. Ratkaisu tuli tunnin kohdalla, Betisin pelaajat törmäsivät toisiinsa, Guardado hukkasi oman avopaikkansa, mutta pystyi rakentamaan uuden maalitilanteen Rikille, joka onnistui. Lopussa kunnon repsahdus, Deportivon Lafita oikealta läpi, harhautti Rivasin ja täräytti pienestä kulmasta maalin kattoon. Heti perään Betis-sentteri Sergio Garcia otti sukeltamisesta taktisesti älykkäästi toisen varoituksen ja lensi ulos. Lafita rankaisi vielä, tosin paitsioasemasta, tekemällä kolmannen maalin. Vanha Deportivo-ikoni Valeron tuli kentälle viimeiseksi 10 minuutiksi. Betis-katsomossa näkyi omituisesti Suomen lippua muistuttavia kankaita.

Michelangelo Antonioni: La Notte

1980-luvulla Antonionin elokuvat kolahtivat aika lailla. 1960-luvun alun "vieraantumistrilogiassa" Antonioni tuntui nostavan rimaa koko ajan. Tämä keskimmäinen La Notte on minusta parempi kuin L'Avventura, mutta ei nouse yhtä korkealle kuin päätösosa L'Eclisse. Sen jälkeen Antonionin ote tuntui löystyvän, vaikka myöhemmissäkin teoksissa on hyviä aineksia. La Nottessa on loistavia Milano-kuvia, vaikka kamera tuntuukin liikkuvan enemmän mielen maisemassa kuin reaalimaailmassa. Mitään ei näytä tapahtuvan, mutta kuvien välillä ja takana saattaa olla vaikka mitä. La Nottessakin ihmiset tuntuvat harhailevan päämäärättömästi, ja välillä tulee yllättäviä lähes fellinimäisiä välikohtauksia, kuten nyrkkitappelu tässä elokuvassa. Yökerhokohtauksessa on vähän samaa tunnelmaa kuin Melvillen elokuvissa. Olennaista näissä elokuvissa on mustavalkoisuus ja viileän viekoitteleva Monica Vitti, jota La Nottessa näkyy aivan liian vähän.

The Allman Brothers Band At Fillmore East

On aina ihmetyttänyt kuinka yksituumaisesti Allman Brothers Bandia pidetään southern rockin perustan luojana ja Lynyrd Skynyrdin suorana edeltäjänä. Yhdistäviä aineksia toki on, mutta kokonaisuutena minusta Allmanien bändi vaikuttaa varsin eri pelikentällä. Tässä livetaltioinnissa New Yorkissa maaliskuussa 1971 southern-aineksia on eniten Will McTellin Statesboro Bluesissa ja omassa Whipping Postissa. Mutta Whipping Postin kesto on 23 minuuttia, se on progressiivista jazz-pohjaista jammailua enimmäkseen. Samoin kuin suurin osa muustakin tällä levyllä. Kitarointi on kyllä nautinnollisen rouheaa, mukana on vanhoja mutta ei kovin kuluneita blues-kappaleita. Kolmen minuutin rokista tykkäävälle tämä on pahasti unettavaa. Yleisökin tapauttaa soolojen jälkeen kuin jazz-konsertissa. Fillmore East suljettiin jo kesällä 1971, satuin äskettäin käymään oluella nykyisen Fillmoren (The Fillmore New York at Irving Plaza) vieressä. Duane Allman kuoli sitten lokakuussa 1971 moottoripyöräonnettomuudessa 24-vuotiaana ja basisti Berry Oakley vuotta myöhemmin.

Katy Perry: One of the Boys

Terhakka tyttöpoppi on yksi heikkoja kohtiani. Kuultuani pari kertaa Hot n Cold -nimisen kappaleen kävin jo niin kuumana että otin selvää esittäjästä ja hankin levyn. Hot n Coldissa on samanlainen koukku, josta olen pitänyt pienestä pitäen. Se on niin helpon ja yksinkertaisen kuuloinen, että olen aina ihmetellyt miksei sitä laiteta kaikkiin musiikkikappaleisiin, jolloin ne kaikki olisivat hyviä.

Hot n Coldin esittäjäksi osoittautui kalifornialainen Katy Perry -niminen neitonen, joka on kai kerännyt kevyttä lööppijulkisuuttakin I Kissed a Girl -kappaleella. Oli helppo arvata, että kaikki muut levyn kappaleet osoittautuisivat surkeiksi; ja niinhän siinä kävi. Mitättömiä sävellyksiä, karmeasti lätiseviä rumpukoneita, kitaroista ei tietoakaan, sanoja venyttelevää laulutyyliä. Teksteissä on nuoren naisen kepeää kiukuttelua, hieman Alanis Morissetten tapaan. Erityisen löysä on keskilännen raamattuvyöhykkeen moraalikoodistoa myötäilevä I Kissed a Girl, jossa ollaan eniten huolissaan mitä poikaystävä tempusta tykkää. Taustajoukoissa on tavanomaiset nilkit, ruotsalaisista Desmond Childiin. Sama pöyristyttävä saundi on Hot n Coldissakin, mutta se ei varsinaisesti haittaa. Koukku on kertosäkeen alussa ja se kantaa koko choruksen, nautinnollista rullausta keskitempolla. Voi vain spekuloida kuinka hienon siitä saisi kunnon kitarabändillä.

Paulaner Salvator

Pitkästä aikaa hanasta Baijerin doppelbockia, hieman karusti tavallisesta pintistä. Hieman liian kylmää, makeahkoa mallasta, kuivan humalainen jälkimaku. Leipäisyyttä, vähän metallinenkin, varmaankin lämpötilasta johtuen. Maistuu yllättävän kevyeltä lähes kahdeksanprosenttiseksi olueksi, voisi luulla tavalliseksi bockiksi, värikin suhteellisen vaalea, itse asiassa aika samannäköinen kuin Koffin Jouluolut. Ehkä Koff olikin hakenut jotain tämänkaltaista, erot eivät periaatteessa ole suuret, mutta tässä kaikki on sitten onnistunut, vaikka tämä tyyli ei suosikkejani olekaan. Makeus on vältetty ihailtavasti. Oluthuone Leskinen, 1.11.2008.

Sinebrychoff Jouluolut, hanaversio

En muista aikaisempina vuosina tätä hanasta tarjoillun. Maku ei ole muuttunut, ikävä kyllä. Punaruskea, makea, jopa imelä lager. Hämmästyttävän ohut ja vetinen runko näin vahvaksi (6%) olueksi. Toisaalta alkoholi maistuu läpi. Jotenkin tuntuu, että tässä on kaikki mennyt pieleen. Ohuessa jälkimaussa on aavistus humalaa, mutta siirappiin sekin hukkuu. Graali, 1.11.2008.

Hannover 96 - Hamburger SV 3-0

Häikäisevä alku kotijoukkueelta, 5. minuutin kohdalla uusi tuttavuus Bastian Schulz kiskaisi keskeltä ulkosyrjällä upean kierrelaukauksen ohi suolapatsastuneen Rostin. Kymmenen minuuttia myöhemmin Forssellilla täysin vapaa avopaikka Rostin edessä, mutta ei onnistunut. Forssell on auttamatta auringonlaskun lupaus, liigan vanhimpia lapsitähtiä. Toki hän älykkäästi syötti pari minuuttia myöhemmin Schlaudraffille, joka juoksi läpi halvaantuneen HSV:n puolustuksen ja ohitti Rostin eleettömästi, 2-0. Kuvaavasti Forssell ei näyttänyt paljon tuulettelevan, vain maalinteko kelpaa sentterille. HSV ei tuntunut saavan konetta käyntiin millään, paras tilanne Petricin voimavapari, jonka Fromlowitz torjui. Toisella jaksolla HSV:llä takaa-ajoyritystä, mutta ei tulosta. Hannover kaunisteli vielä lopussa numeroita näppärällä lyhytsyöttöhyökkäyksellä. Hannoverin loukkaantumissuman takia toppareina keskikenttäpelaajat Balitsch ja Christian Schulz, toimi hyvin.

Marc Huraux: Bird Now

Dokumentti bebop-legenda Charlie Parkerista. Koska kuvamateriaalia hänestä on niin vähän, tämä on melkein enemmän elokuva New Yorkista. Parker vaikutti vahvasti mm. Kansas Cityssä ja Los Angelesissä, mutta kieltämättä NY oli keskeisin kaupunki hänen elämässään. Kuvattu 1987 räntäsateessa, Harlem ja Lower East Side näyttäytyy persoonallisimmillaan. Elokuva on lähinnä eurooppalaista tekoa ja se näkyy, NY-tunnelmaotosten ohella fokuksessa ovat henkilöhaastattelut, mukana mm. Dizzy Gillespie, ja vanhat filmipätkät, joissa vauhtiin pääsevät Billie Holiday, Lester 'Prez' Young, Ben Webster ja Coleman Hawkins. Muutama dramatisoitu kohtaus sotkee pahasti tunnelmaa. Parkerin heroiiniriippuvuus jää hieman epämääräiseksi. Lopussa erottuu hieno versio Nobody Knows You When You're Down and Out -bluesista, joka minulle on lähellä sydäntä tietenkin Clapton/Allman -versiona Derek and the Dominoes -projektista.