Beer Hunter's Mufloni Keripukki

Porilainen talviolut kerää todella vahvaa vaahtoa pikimustan nesteen päälle. Lakoninen etiketti luettelee ohran, hiivan ja veden ohella vehnän, kookoksen, vaniljan, valkosuklaan ja Columbuksen. No hei, ei oikein lupaavaa, 7%. Tuoksussa on maitohappoa ja paahtomallasta. Makukin on paahteinen, hyvin stoutmainen, kahvia, suklaata, mutta ei erityisen makea, ainakaan viileänä. Columbus-humala ei pääse pahemmin hallitsemaan, mutta tämä tumma tunnelmapala toimii ilman lopun katkeruuttakin. Tanakkaa täyteläistä mustaa eiliä, lisäaineet eivät sotke liikaa kokonaisuutta, joka iskee erinomaisesti Perämeren hyytävässä takatalvessa. Huojentavasti kookos, vanilja ja suklaa ovat häipyneet mukavasti taustalle. Olen tykännyt kovasti tästä porilaistuottajasta ja tykkään tämänkin jälkeen. Ostopaikka Oulu, Raksilan Alko.

Lammin Pyy

Sahti ei ole koskaan minulle kolahtanut. Onhan se periaatteessa näppärä suomalaiskansallinen perinnejuttu, mutta sitoutuminen johonkin kaukaiseen päijänteläiseen asiaan tuntuu kovin vieraalta omalta kohdaltani. Samaistun kansallisromanttisesti ajatellen enemmän kainuulaisuuteen, vaikka ymmärrettävää kieltä Päijänteen seudullakin puhutaan. Hyrynsalmella kyllä tehtiin 90-luvulla Koivulan Sahtia Alkon hyllyille asti, mutta sekin oli minusta eksoottista tuontitavaraa. Lammi on valmistajana kovasti sitoutunut sahtiin ja sen muutkin tuotteet ovat yleensä tyylisuunnasta ottaneet lähtökohtansa.

Helmikuun Alko-kampanjassa mukana ollut Pyy on 7%, täysin kirkas meripihkainen olut, heikkoa vaahtoa. Tuoksu on metallisen maltainen, saksalaisen dunkelin perusaromi. Maussakin on mallasta ja makeutta, mutta kovin neutraalisti. Tuntuu saksalaistyylisen bockin pienimmältä yhteiseltä nimittäjältä, ei tästä sahdin piirteitä löydä millään. Hedelmäisyyttä nousee sen verran esiin, että kyse voi olla pintahiivasta. Hiilihappoa liikaa, katkeruus minimaalista, tympeää nahkeaa teollisuuspanimotuotteen vaikutelmaa nihkeän siirappisuuden taustalla. Ei siis sahtimaisuuta, mutta en silti tykännyt yhtään, tältä suunnalta ei suomalaisen craft beerin menestys aukea. Ostopaikka Oulu, Raksilan Alko.

Plevna Petolintu 2014

Tamperelaisen panimon überpils on alunperin tehty itähelsinkiläisen Pikkulintu-baarin kahdeksanvuotissyntymäpäiville ja itsekin sitä kokeilin ensi kerran 2009 paikan päällä. Nyt Perämerellä tarjolla tuoretta versiota ja on hieman syytä epäillä, että resepti ei ole aivan samana säilynyt vuosien varrella. Jopa alkoholipitoisuus näyttää hieman nousseen, nyt 5,5%, aiemmin 5,4%.

Täyteläinen, hieman hedelmää pinnassa, todella nautittavan katkera, äärimmäisen kuiva pitkä jälkimaku. Olen jo ehtinyt unohtaa, miten mahtavasti överiksi vedetty humalointi toimii pohjahiivan kanssa. IPAssa fiilis on erilainen, ehkä lagerin viljaisuus kuivattaa vaikutelmaa enemmän. Kunnolla (=liikaa) hopitettuja pilsejä on tullut nyt viime aikoina harvakseltaan eteen. Ilmiömäistä olutta. Oluthuone Leskinen, 31.3.2014.

Lee Williams: Beer Lover's Colorado

Viikko sitten luin Coloradon olutopuksen vuodelta 2011 ja nyt vuorossa hieman uudempi teos, julkaistu 2012. Ei siis yllä nykytilanteeseen tämäkään kirja, tässä vaiheessa Coloradon panimoja on ollut 140, kun uusin lukema on 220. Joka tapauksessa tämä Williamsin kirja parantaa monella osa-alueella verrattuna Sealoverin opukseen. Kaikkia panimoita Williams ei esittele, järkevästi on tehty rajauksia. Panimoiden historia ja liiketoimintasuunnitelmat eivät nyt fokuksessa, Williams keskittyy oluisiin ja valitsee oman suosikkinsa jokaiselta valmistajalta tarkempaan käsittelyyn. Rakenne on selkeän maantieteellisesti jaoteltu, ei keinotekoisia teemoja Sealoverin tapaan. Williams esittelee myös olennaisimmat craft beer -baarit, Sealover sivuutti ne kokonaan.

Williams panostaa myös olutpornoon, eli suuria värikuvia enemmän kuin Sealoverin teoksessa. Ongelmana on Williamsin hieman kankea kieli, teksti ei ole kovin sujuvaa. Williams on myös liian positiivinen, hän kertoo vain hyviä puolia valitsemistaan panimoista ja oluista. Tämä on yksi ratkaisu, mutta kyllä särmikkäämpi tyyli olisi hauskempaa luettavaa. Williams tuntee oluet, mutta ei kuvaa niitä tarpeeksi persoonallisesti. Rakenteessa tökkii jako panimoihin ja panimobaareihin, erottelu on häilyvää kun käytännössä jokaisella panimolla on taproominsa. Hieman yllättäen kirja sisältää myös joidenkin Colorado-oluiden reseptit, tällaista ei usein näe alan yleisteoksissa. Mukana myös ruokareseptejä, festivaaliopas ja suositellut pub crawlit selkeillä kartoilla Denveristä, Boulderista ja Fort Collinsista. Tästä kirjasta on selvästi enemmän hyötyä matkan suunnittelussa, mutta ei tämäkään definitiivinen teos Colorado-oluesta ole.

Mallaskoski Kuohu Valioluokka Pale Ale

Olutseuran merkkitapahtuman juomakaapista löytyi näyte uudesta Mallaskosken Valioluokka -oluesta, johon en ole aiemmin törmännyt. Pale ale, 4,7%, jotain amerikkalaisuustunnisteita askarreltu tölkin kylkeen. Ehkä siis tavoitellaan Nokian 66:n markkinasegmenttiä. Metallinen ensituntuma, kuivattua hedelmää, nahkeutta, lievästi mäntyisyyttä. Humalana ainakin Chinook, mutta reilummalla kädellä olisi saanut annostella. Katkeruus siis varsin lyhyttä. Pettymyshän tämä oli. En usko, että tälläkään oluella jalasjärveläisen turkistarhaajan kokemuspiiri avartuu. OOS 25v, 29.3.2014.

Maistila Puolinelson, proto

Olutseuran juhlahumussa sain Riku Harjulta maistiaispullon heidän uusimmasta tuotannostaan. Tämän pohjalta saadaan ehkä Maistilan seuraava kaupallinen tuote tarjolle, ensimmäinenhän oli siis Olutseuran juhlaolut, joka loppui St. Michaelista jo perjantai-iltana. Puolinelson 5%, humalina Nelson Sauvin ja Galaxy. Hyvin sameaa, reippaasti vaahtoa. Pehmeää hedelmää, pihkaa, täyteläisyys ei kovin tanakkaa. Hiilihappotaso ehkä hieman liian alhaalla, katkeruutta jälkimaussa löytyy reippaasti. Illan juomista ylivoimainen kohokohta, mutta ehkä tässä vielä viilaamista on, kokonaisuutena ei Neljännesvuosisadan tasoa. OOS 25v, 29.3.2014.

A. Le Coq Imperial Ale

Oulun Olutseuran 25-vuotisjuhlassa Toppilassa tarjolla oli Olvin ja Servaalin tuotteita. Olvin eteläiseltä haaralta tarjolla uutuus omalaatuisessa 0,4 litran pullossa. Imperial Ale, 5,0 %, ehkä tulossa Suomessa ravintolamyyntiin. Meripihkan väri, kypsää hedelmää, jotain pihkaa etäisesti muistuttavaa makua. Ei oikein katkeruutta ja jotenkin likainen tuntuma kokonaisuutena. Epämiellyttävä kokemus, mutta kyllä minä pullon tyhjensin. Viereisellä kemiläisharrastajalla se ei onnistunut. OOS 25v, 29.3.2014.

Nikka whisky tasting

Japanilaisia viskejä olen silloin tällöin kokeillut, mutta en ole erityisemmin innostunut. Kovin kapealla siveltimellä siellä tunnutaan tislattavan. Nyt St. Michaelin viskiteistingin teemaksi oli valittu toinen suurista japanilaisista valmistajista ja pääsin avartamaan näkemyksiäni. Esittelijänä Mikael Leppä Viskin Ystävien Seurasta. Miehellä on japanilainen vaimo ja asunutkin jonkin aikaa Hokkaidolla, tunsi paikalliset viskit hyvin. Nikkan tuotteista siis kyse, kaksi single maltia ennestään tuttuja. Aloituksena kuitenkin raaka maissipohjainen jyväviski Coffey Grain, muistutti vaniljaista bourbonia. From the Barrel oli blended, omalaatuisesti 51%, hieman maltaisuutta havaittavissa, mutta makeahkoa bulkkiskottia nyt tuntuma. Taketsuru on vatted malt, kahden singlen sekoitus. Kohtuullista kukkeaa irlantilaisuutta nyt tuli mieleen. Miyagikyo on 10-vuotias single, hieman sherryinen makeahko perustapaus. Porukan parhaaksi nousi 15-vuotias single Yoichi, jossa lievää pippurisuutta mukana. Ei siis paljon käteen jäänyt, lisätutkimukset eivät tunnu tämän perusteella kovin motivoiduilta. Ehkä lauantai-iltapäiväkään ei ollut aivan paras ajankohta sessiolle.

Hiisi Hopping Brewsters D-Day

Toinen Hiiden kumppanuusolut, nyt tekijänä Hopping Brewsters Kylmäkoskelta, Tampereen eteläpuolelta. Tupla-IPA, 8,5%. Hieman yllättäen maussa on ensipuraisulla viljaa ja häivähdys alkoholiakin. Hedelmäisyys tulee esiin omalaatuisen hitaasti ja heikosti. Katkeruutta ja kuivuutta löytyy, jälkimaku on vahva ja pitkäkestoinen. Hieman karkeita säröjä, ei mitään virhemakuja, mutta jotenkin persoonaton, oluesta on vaikea saada otetta. Hedelmäisyyttä haluaisin selvästi enemmän, vaikka kokonaisuutena miellyttävä olut onkin. Oluthuone Leskinen, 28.3.2014.

Hiisi Maistila Neljännesvuosisata APA

Oulun olutseuran juhlaolut on pantu Jyväskylän Hiidessä, koska Oulussa ei ole panimoa. Oluen panijat ovat kuitenkin oululaiset Harjun veljekset Joni ja Riku, jotka lanseeraavat tällä oluella Maistilan Panimo -brändin. Käsittääkseni herrojen tavoitteena on panimotoiminnan aloittaminen Oulussa. Tämä on ensimmäinen kaupallinen oululainen olut 10 vuoteen ja se on ainakin tämän vuosituhannen paras. Kaikkien aikojen parhaaksi oululaisolueksi sitä ei tietenkään voi julistaa.

American pale ale, 5,3%, humalina Columbus, Cascade ja Amarillo. Lievästi samea keltainen olut, hyvin hedelmäinen, pikemmin kypsää trooppista kuin sitrusta, aprikoosia, ananasta. Erittäin raikasta, mitään nahkeutta tai tunkkaisuuutta ei löydy, lievästi karamellista. Katkeruutta kevyehkösti alkuvaiheessa, mutta kasvaa vähitellen varsin intensiiviseksi. Erinomainen tasapaino ja juotavuus, lähes sessiontikyvykkyyttä, vaikka näin vahvaa. Pääsin maistamaan oluen prototyyppiä ennen joulua, se oli makeamman karamellinen, humalointia siis todennäköisesti lisätty ja omaan makuuni olut on selvästi parantunut. Todella laadukas ja itsevarma suoritus, odotukset ovat korkealla. Oluthuone Leskinen, 28.3.2014.

Teerenpeli Mokkamatti

Lahdessa ja lähikaupungeissa toimiva pitkän linjan pienpanimo Teerenpeli on ajautunut omassa katsannossani aika lailla paitsioon. Helsingissä käydessä Teerenpelin toimipaikka jää helposti syrjään vierailukohteista, koska uutuuksien bongaaminen on aiempien kokemusten perusteella epätodennäköistä. Oluetkin ovat olleet takavuosina niin varovaisia keskitien kulkijoita, että kiinnostus vähitellen väistämättä hiipuu. Nyt sitten tarjolla Vakka-Suomen tapaan kahvistout, tämä vahvempi, 7%. Värikin on pikimusta, heikkoa häviävää vaahtoa. Tuoksussa on paahtoa, kypsää hedelmää, mutta ei oikeastaan kahvia. Maussa on maitohappoa, luumua, hieman siirappista makeutta. Kahvi jää edelleen kysymysmerkiksi. Paahteisuutta hyvin vähän, tämä on hedelmäinen stout kokonaisvaikutelmaltaan. Katkeruutta löytyy häivähdys. Mukana on kauraa, maitoisuus heijastuu ehkä sieltä. Täyteläisyyttä on, lämmetessä makeus korostuu entisestään. Ehkä tässäkin muutaman viikon säilytys on häivyttänyt kahviaromeja Vakka-Suomen oluen tapaan. Omaan makuun tämä on liian makea stout, vaikka hedelmäisyydestä sinänsä tykkäänkin. Ostopaikka Oulu, Raksilan Alko.

Vakka-Suomen Prykmestar Kahvi Stout

Kahviolutta Uudestakaupungista, tumman ruskeaa, vaahto pienikuplaista. Tuoksussa on odotetusti kahvia, mutta myös reippaasti paahdettua mallasta. Maku on pehmeän maltainen, kahvisuus on selvää, mutta ei päällekäypää. Hiilihappotaso on juuri sopivan passeli. 6% alkoholia, täyteläisyys voisi olla tanakampaakin, tumma suklaa häivähtää paahtomaltaan kyljessä. Jälkimaussa on hiven katkeruutta, mutta sen kanssa ei stoutissa tarvitsekaan hurjastella. Silti vähän korkeampaa profiilia yleisessä makutuntumassa voisi toivoa, juotavuus on stoutiksi hieman liian hyvää. Tällä kertaa se on lievä moite. Nettiarvioita vilkaistessa voisi jopa epäillä, että parin kuukauden kaappikypsytys on parantanut olutta. Ostopaikka Oulu, Raksilan Alko.

Ruosniemi Piirimyyjä 2014

Kuulin viiniköynnöksen kautta, että Ruosniemen Piirimyyjä olisi hyvä arvioida uudelleen, koska kyseessä on erityyppinen keitto kuin viime vuonna Helsingissä tapaamani. Nyt sitten jo kolmas tuoppi Leskisessä tällä viikolla Piirimyyjää. Vilkaisin vasta nyt viimevuotista kommenttiani ja kyllähän tämä jo maanantaina maistui hyvin erilaiselta. Keskiviikkona taas oli liian paksua ja hiivaistakin, ehkä tynnyrin pohjalta viimeisiä jäänteitä.

Nyt kirkkaampaa, paksun täyteläistä silti nytkin. Greippiä on lähes pureskeltavasti, jälkimaku kestää katkerana todella pitkään, pihkaakin löytyy. Tässä on APAksi kyllä makua riittävästi. 5,7%, ehkä vähän suoraviivainen sitruskatkeruudessa, mutta toimii silti hyvin. Klassikoiden tasapainoinen pehmeys jää puuttumaan, mutta lähes IPA-tason vaikutuksen olut tekee. Olettaisin, että reseptissä humalointia (Cascade?) on lisätty huomattavasti, aiemmasta karamellisuudesta ei ole tietoakaan. Oluthuone Leskinen, 27.3.2014.

Bryggeri Helsinki Senaattori

Thorin perään toinen helsinkiläinen bock, nyt jo doppel-tasoa, 7,5%. Vielä tummempaa, heikompi vaahto, otin nautittavaksi hieman lämpimämpänä. Tuoksussa kuivattua hedelmää. Maussa salmiakkia, anista, pehmeää lakritsaa. Mahtavan pehmeä suutuntuma, täyteläisen makeahkoa, jälkimaku potkaisee mukavalla kuivalla katkerolla. Olen ollut Bryggerin useimpien oluiden suuri fani ja tämäkään ei petä odotuksia. Kontrasti Thoriin on paljonpuhuva. Thorissa siis kaikki kunnossa, mutta tässä moniulotteisuus aivan eri tasolla, toki mallaspohjan vahvistus laajentaa pelikenttääkin. Mukava muistutus myös nuoremman polven olutentusiasteille, jotka eivät ymmärtääkseni ole välttämättä päässeet lagereihin sisään. Pohjahiivallakin saa aikaan monenlaista.  Ostopaikka Oulu, Raksilan Alko.

Suomenlinna Thor Bock

Alkossa alkoi suomalaisten craft-panimoiden talvikampanja helmikuun alussa, mutta ehdin silloin kokeilla niistä vain muutamaa. Sen jälkeen syliin on kaatunut eri suunnista IPA-tyylisiä oluita, jotka on syytä nauttia mahdollisimman tuoreita. IPA ei ole suomalaisten oluenvalmistajien suosiossa, joten kampanjan oluet ovat työntyneet kaapin perälle odottamaan vuoroaan. Nyt löytyi sopiva sauma testata helsinkiläistä bockia. 6%, varsin tumma, lähes läpitunkemattoman ruskea. Maltaisessa tuoksussa metallia ja vähän suklaata. Pehmeän maltainen maku, hieman makea, mutta ei oikeastaan suklaata, karamellin puolelle mennään. Täyteläistä miellyttävää olutta, mutta ehkä hieman liian makeaa. Mukava talvinen tasapainoinen tumma lager, suklaa ehkä kerääntyy lopussa hienoisen katkeruuden seassa esiin. Tyylisuunta ei ole suosikkejani, mutta ei tästä oikeastaan mitään valittamistakaan löydy. Ostopaikka Oulu, Raksilan Alko.

Lagunitas IPA, hanaversio

Lagunitas virtaa edelleen valtoimenaan Perämeren jäisillä rannoilla. Nyt hanassa india pale ale, pihkainen ja nahkean hedelmäinen, pitkä katkeruus. Raikkaus ei ilmeistä, mutta silti hieno olut. Vähemmän sitrusta kuin pale alessa, mutta katkerointi toimii paljon paremmin kuin pulloversiossa. St.Michael, 26.3.2014. 

Boulevard Smokestack Series Tank 7 Farmhouse Ale

Oululainen belgievankelista Jani Simonen on vaahdonnut tästä missourilaisesta saisonista jo pitempään. Olen empaattisesti nyökkäillyt, mutta ehkä hieman kuitenkin laatua epäillyt, vaikka Boulevard vakuutti äskettäin Suomeenkin saapuneella tupla-IPAllaan. No nyt Jani toi joen takaa maistiaispullon ja on totuuden aika. Samea oljenväri, paksua vaahtoa, ei kestä kovin kauaa. 8,5%, se on aika kova luku saisonille, mutta ei ennenkuulumaton. Tuoksussa on täyteläistä belgihiivaa, hedelmää ja mausteita. Maku on samaa linjaa, trooppinen hedelmä hallitsee vahvasti, pientä pippurista kirpeyttä mukana. Aika lähellä tripeliä, ei happamuutta. Hyvin kuiva, tanakka runko komppaa hienosti. Humalaa ei ole totuttuun jenkkityyliin, tämä ei ole mikään belgi-IPA. Jälkimaku on silti olemassa, hyvin tasapainoisena ja nautinnollisen hedelmäisen kuivana. Ilmeisesti Amarillo-humala käytössä, se ei tuo nyt katkeruutta, pelkkää hedelmää. Ei tähän juuri toivomisen varaa jää, tämä on tyylin klassikoiden tasoa. Ehkä juuri Amarillo tuo sen säväyksen, että tämä saattaa jopa nousta hieman uudelle tasolle niidenkin joukossa. Ostopaikka Haaparanta, Systembolaget.

St. Eriks Centennial

Luulin ensin tätä joksikin merkkivuosijuhlaolueksi, mutta ei, nimi viittaa suoraan amerikkalaiseen Centennial-humalalajikkeeseen. Jessica Heidrichilta siis tarjonnassa single hop -oluita, kun APAssa oli pelkkää Cascadea. Centennialissa on samanlainen ohut vaahto, mutta väri huomattavasti ruskeampi, kaunista meripihkaa. 5,9%. Nyt tuoksukin on marjainen, ei mäskin hajua APAn tapaan. Trooppista hedelmää, pähkinää, keksiä, periaatteessa tämä voisi toimia ESBinäkin, mutta kyllä Tyynenmeren aallot silti kokonaisuutta huuhtovat. Havut heilahtavat ja katkeruus on huomattavasti voimakkaampaa kuin APAssa. Lähes raivostuttavan elegantilla tavalla tyylikäs olut, pieni särö ei haittaisi, mutta kadehdittavan itsevarmasti tässä syntyy todella nautinnollinen olut. Jos APA on kesäinen terassijuoma, niin tämä toimii paremmin alkusyksystä, kun Tukholman saaristossa päivä alkaa hieman lyhenemään ja mieleen tulee ajatus mahdollisesta paluusta kaupunkiin ja siistien toimistotöiden varovaisesta virittelystä. Ostopaikka Haaparanta, Systembolaget.

St. Eriks APA

Jani Simonen oli taas vieraillut Torniolaaksossa ja sain lisää maistiaisia länsinaapurin arjesta. Haaparannan Systembolagetin perusvalikoimasta hyvämaineisen valmistajan american pale ale. Lähes kirkkaan keltainen väri, kevyesti vaahtoa, 5%. Yllättävän maltainen tuoksu, lähes sama haju mikä leijailee panimoiden läheisyydessä. Maku taas on raikkaan kirpeä, marjainen ehkä enemmän kuin hedelmäinen. Hillitty runko, hyvä sessioitavuus, hiilihappoa ehkä hieman liikaa. Jessica Heidrich on käyttänyt pelkkää Cascade-humalaa, jälkimaku on ehkä liian vaisu. Tasapainoa on haettu ja sellainen tässä on. Laadukas kesäinen juoma, jota varmaan hannuhanhet lahden takana kiskovatkin terasseilla koko pitkän tulevan kesän ajan. Ostopaikka Haaparanta, Systembolaget.

Beavertown 8-Ball

Ensimmäinen tutustuminen lontoolaiseen uuteen kulttipanimoon. Kasipallo on 6,2%, heikkoa vaahtoa, sameaa rumaa olutta. Tuoksussa palanutta kumia ja luumua. Maussa on myös jotain vinoa palanutta hedelmäisyyttä, ehkä jonkin humalalajin vinksahtanutta pihkaisuutta överiksi vedettynä. Kyseessä on ruis-IPA, ahaa, ehkä siltä suunnalta tällaista efektiä voi syntyä. Ehkä ruista liikaa? Siirappista hapanlimppua voisi havainnoida, todella mielenkiintoinen olut. Tuskin kovin pahasti pilalla, kesäkuulle asti säilyvyyttä. Persoonallista otetta siis, en muista tämäntyyppistä ennen juoneeni. Katkeruus on riittävää, hedelmäisyys myös, mutta nyrjähtänyt rukiisuus hallitsee kokonaisuuttakin. Ehkä pullossa loppujen lopuksi jotain häikkää, nettiarvioissa tätä on pidetty enemmän mainstream-IPAna. Näppärä kokemus kuitenkin.

Tiny Rebel Urban IPA

Suhteellisen lähellä Walesia Exmoorissa asuva olutkirjailija Adrian Tierney-Jones suositteli helmikuussa Tiny Rebeliä taksin takapenkillä jossain Aberdeenin pohjoispuolella. Tiny Rebel sijaitsee siis Walesissa, Newportissa Cardiffin itäpuolella, ajoin junalla kaupungin läpi pysähtymättä pari vuotta sitten. Intercontinental Inspired Pale Ale, 5,5%. Sitruksinen tuoksu, kirpeä hedelmäinen maku, mutta runko horjahtaa saman tien ohueksi. Takapotku pelastaa kuitenkin hyvin, katkeruutta riittää pitkään. Pihkaa on hyvin, mutta jokin karviaismarjainen sivumaku tätä horjuttaa. Hyvin mielenkiintoinen kevyt-IPA, mutta ei täysin vakuuttanut.

Plevna Bryggeri Helsinki Alt

Viimekeväinen Bryggeri Helsingin altbier Altstadt Helsinki kolahti kovaa, se oli yksi viime vuoden parhaista suomalaisoluista. Nyt sitten Bryggeri Helsingin panimomestari Matthias Hüffner on käynyt Tampereella panemassa hieman vahvempaa altia, 5,3%. Kaunis meripihkan väri (kuva jotenkin epäonnistui), mallasta, pihkaa, karamellia, hedelmää. Rankasti heikompi kuin Altstadt. Liian kylmää, keskitasoinen katkeruus, varsin karkeaa. Pähkinääkin, mutta jotenkin ei tarpeeksi hienostunut altiksi. Leskisen tiskillä vierustoveri aisti tuoksusta kuivaa kakkua ja oli aivan oikeassa. Oluthuone Leskinen, 24.3.2014.

Ryan Newhouse: Montana Beer

Montana on pinta-alaltaan USA:n suurimpia valtioita, mutta asukkaita vain miljoona. Erityisen vahvana craft beer -alueena sitä ei ole pidetty, mutta panimoita on nyt noin 40. Asukaslukuun suhteutettuna niitä on enemmän vain pienessä Vermontissa. Niin tässä viime vuonna ilmestyneessä Montanan olutoppaassa kerrotaan, tilanne on tietysti voinut jo muuttua. Newhousen kirja on samaa sarjaa kuin eilen lukemani Sealoverin Colorado-kirja. Newhouse on rakentanut kirjansa paremmin ja yksinkertaisemmin, panimot esitellään maantieteellisesti lännestä itään. Koska panimoja ei ole kovin paljoon, kirjaan on voitu ottaa pitkähkö historiaosuus Montanan olutperinteistä. Se onkin ehkä kirjan vahvin osuus, sillä perinteitä todellakin on. Montanaan saapuneet eurooppalaiset olivat pääosin saksalaisia ja ennen kieltolakia valtiossa oli 60 panimoa. Kieltolaki oli poikkeuksellisen tuhoisa täällä, vain muutama sinnitteli sen yli, mutta valtion viimeinen panimo Great Fallsissa pisti lopulta lapun luukulle 1968.

Montana oli vahvaa suomalaisaluetta kaivostoiminnan kulta-aikana, mutta yhtään suomalaisviittausta Newhouse ei tee. Esim. Buttessa Newhousen mukaan olutta tekivät saksalaiset ja juontipuolelta mainitaan irlantilaiset. Olen kuullut, että Butten suomalaiset eivät yhtään kalvenneet tässä lajissa irlantilaisille. Nykytekijöissäkään ei suomalaisnimiä näy.

Bayern Brewing avautui Missoulassa 1987 ja tilanne lähti vähitellen paranemaan. Montana on vahvaa ohra-aluetta, joten Newhouse korostaa koko ajan paikallisen veden ja ohran laadukkuutta. Suomessa on merkillisiä olutrajoituksia, mutta osataan sitä muuallakin. Montanassa panimobaarit saavat tarjoilla olutta vain klo 10 ja 20 välillä, ja silloinkin vain kolme 16 unssin pinttia per asiakas. Näppärä homma! Paikalliset näyttävät pitävän tätä suurena saavutuksena, se ilmeisesti saatiin aikaan kovan väännön jälkeen 1991. Sitä ennen panimobaareista ei saanut olutta ollenkaan. Pari panimoravintolaa näyttää saaneen täydet anniskeluoikeudet, mutta minulle jäi epäselväksi loppuuko oluen tarjoilu niissäkin klo 20 ja sitten voi kiskoa vain viskiä. Tämä tuottaa melkoista päänvaivaa olutmatkailijalle. Esimerkiksi Billingsissä on kuusi panimobaaria kävelyetäisyydellä toisistaan, mutta ensi syksyn alustavaan matkaohjelmaan olen varannut Billingsille vain yhden illan. 

Newhousen sisältö on suunnilleen sama kuin Sealoverin kirjassa. Panimoiden perustamiskuviot käydään läpi ja omistajia on haastateltu. Newhouse on varsin puiseva kirjoittaja, selvästi persoonallisempaa otetta olisin kaivannut. Kunnon anekdoottejakaan ei irtoa kuin kieltolain ajalta. Mielenkiintoista kuitenkin on, että luoteisen Flathead Laken alueella vaikuttavan Tamarack Brewingin omistaja on Lanny McDonaldin tytär. McDonald on tietysti legendaarinen NHL-tähti mm. Toronto Maple Leafsissa ja oli mukana ensimmäisen Canada Cupin voittaneessa ryhmässä 1976. McDonaldin kuuluisia viiksiä on hyödynnetty Tamarackin tuotenimissä, esim. Old 'Stache Porter. Sattumoisin McDonaldin tytär ja vävy ovat olleet perustamassa myös Arizonan Tempen Four Peaks Brewingiä, jossa satuin käymään 2003. Panimo sijaitsi syrjäisellä omakotitaloalueella vanhassa meijerissä, Raj IPA toimi hienosti.

Montanan olutskene tuntuu keskittyneen suurimpien kaupunkien Billingsin ja Missoulan ympärille. Pienemmissäkin kylissä toimintaa kyllä on, mutta kovin suurta olutkiimaa Newhouse ei oikein onnistu luomaan. Voi olla Newhousen oma vika, mutta aika konservatiivisilta suurin osa panijoistakin vaikuttaa. Olutbaareja Newhousekaan ei esittele ja Montanan kohdalla se tuntuu vielä suuremmalta virheeltä kuin Colorado-kirjassa. Jos oluita on niin vaikea taproomeissa juoda, niin miten niitä löytyisi muualta? 

Ed Sealover: Mountain Brew A Guide to Colorado's Breweries

Ensi syksylle suunnittelen suhteellisen laajamittaista Kalliovuorten kierrosta, joten hankin hieman seudun olutkirjallisuutta. Colorado on täsmälleen Suomen kokoinen valtio, 5,2 miljoonaa asukasta, mutta panimoita on noin 220. Tämä vuonna 2011 ilmestynyt kirja esittelee kaikki panimot siihen aikaan, noin 100 kappaletta. Kasvunopeus parissa vuodessa on ollut siis krimiläisten Venäjä-liittymishalukkuustasoa, yli 100%. Colorado on siis amerikkalaisen craft beer -villityksen kuuminta ydinaluetta. Kävin Denverissä ja Boulderissa 2006, mutta en ehtinyt hahmottaa silloisestakaan skenestä kuin pienen maistiaisen. Hyllystä löytyy aiempikin Colorado-olutopus, mutta se oli surkeaa tasoa.

Sealover ei juuri oluita kuvaile, vaan keskittyy todellakin vain panimoihin, jotka hän on niputtanut löyhien teemojen alle kymmeneen lukuun. Ratkaisu ei tunnu täysin onnistuneelta, vaikka hyviä oivalluksia löytyykin paljon. Joukko panimoita toimii selvästi toimintaympäristönsä yleistä ilmapiiriä vastaan, toinen ryhmä on ympäristötietoisia, osa on löytänyt menestyksekkäästi kapean markkinasegmentin, osa toimii pikkukylissä, on edelläkävijäpanimoita, kokeellisia panimoita jne. Ei siis tyystin onneton rakenne, mutta homma hajoaa käsiin Sealoverin esitellessä kirjaansa matkaoppaaksikin. On todella turhauttavaa, kun Edwardsin tai Gunnisonin kaltaisten käpykylien kahdet panimot esitellään aivan eri puolella kirjaa. Itärannikon olutguru Lew Bryson ymmärsi asian uraauurtavissa osavaltiokirjoissaan, hän piti mielessä koko ajan maantieteellisen aspektin ja otti panimoiden lisäksi mukaan laadukkaat olutbaaritkin. Bryson on aito olutentusiasti, Sealoverista se ei välity niin selvästi, bisnesplänit tulee käytyä läpi melkein intohimoisemmin kuin oluet. Ja baarit hän siis unohtaa kokonaan.

Sealover käy läpi panimoiden historiaa ja on haastatellut panimoiden avainhenkilöitä. Tarinat ovat hyviä ja oleelliset panimot saavat enemmän tilaa kuin myötäjuoksijat. Brysonin tapaan Sealoverkaan ei karsi isoja poikia pois, joten lyhyet jutut on myös 1873 aloittaneesta Coorsista ja Fort Collinsin Anheuser-Buschista. Boulder Beer perustettiin 1979, sitä voi pitää Coloradon nykyisen skenen ensimmäisenä pioneerina. Boulderin tarina saa hyvin tilaa, samoin esimerkiksi Wynkoop, Avery, Great Divide, New Belgium, Ska, Oskar Blues, Dry Dock ja Boulder-lähtöinen Rock Bottom -ketju. Ansiokkaasti Sealover esittelee tuntemattomampiakin hahmoja kuten Western Slopen pienen Ridgway-kylän Colorado Boy -panimon Tom Hennessy, joka on ollut taustahahmona monessa muussakin hankkeessa. Samoin Colorado Springsin Trinity Brewingin Jason Yester saa tilaa, mutta esimerkiksi Odell ja tähän aikaan toki vasta aloitteleva Crooked Stave saavat kursorisemman käsittelyn. Ihan kiva yleiskuvaus siis parin vuoden takaisesta tilanteesta, mutta onneksi tilauksessa on jo uudempikin Coloradon olutopas.

Celt Experience Seven Flowers

Transatlanttinen tupla-IPA Walesista, 8,1%, yhteistyössä chicagolaisten Atlasin ja Ale Syndicaten kanssa. Hyvin samea tämäkin, paksua vaahtoa, suurehkoja hiivaklönttejä pullon pohjalla. Trooppista hedelmää, mutta myös vihanneksen puolelle mennään. IBUja vain 60. Pihkaa löytyy, mutta katkeruus jää lyhyeksi. Suklaan kanssa pehmeytyy hieman, mutta karkeaa tämä on kaikin puolin. Pihkainen yrttisyys hallitsee aivan liikaa. Panimon golden alea pääsin kokeilemaan riilinä Cardiffissa pari vuotta sitten, ei oikein kolahtanut sekään.

Redchurch Great Eastern India Pale Ale

Huippusamean lontoolaisen IPAn Eastern-termi voisi viitata perinteiseen brittityyliin, mutta tuoksussa on todella tanakkaa länsirannikon sitrusta, vieläpä greippipainotteisesti. Greippisyys jatkuu maussa vahvana, selvää tasapainottomuutta, mallaskomppi hukkuu greippisoolon alle. Katkera kuivuus jatkuu loppuun asti, mutta ei aivan niin pitkään kuin toivoisi. 7,4%, paras ennen -päiväys on jo ohittunut, 30.2.2014. Katkeruus siis tuntuu silti säilyneen, ehkä raikkaampaa hedelmää tuoreena. Karkeahko fiilis myös kokonaisuutena. Panimon tupla-IPAan pääsin äskettäin kiinni Tukholmassa, se olikin vakuuttavampi. Miellyttävä olut silti tämäkin, tasapainoton humalahakuisuus on hopheadonistille tietysti pelkkää plussaa.

Belleville Thames Surfer

Belleville tuo ensimmäisenä mieleen Pariisin, mutta panimo tulee Thamesin rannalta Lontoosta. Nyt sameampaa reippaammin vaahtoavaa olutta, 5,7%. Nyt tuoksussa trooppista hedelmää. Maku on keskitason hedelmäinen, liian makea, karamellisuutta ylen määrin. Ohuehko runko, takapotku ei ole osunut, lähtee pohkeella löysästi. Illan toinen pettymys, mutta tämä oli odotetumman tyylinen sentään. Säilyvyyttä toukokuulle, etiketissä puhutaan radikaaleista humala-aalloista. Jos sellaisia on ollut, niin tästä ne ovat jo huuhtoutuneet pois. Sinänsä miellyttävä kevyt olut, ei virheitä, ei mausteita, vettä, mallasta, hiivaa ja humalaa.

Windsor & Eton Kohinoor IPA

Lontoon seudun IPAssa 5,5%, heikosti vaahtoa, kirkas meripihkan väri. Tuoksussa raikasta marjaisuutta, maussa hunajaa, kirpeämpää mausteisuutta, lähes inkivääriä. Katkeruus keskitasoa, mausteisuus tuntuu kantavan sinnekin. Etikettiin vilkaisu vahvistaa havainnot, intialaisia mausteita ja jasmiinin kukkia. Odotin laadukasta länsirannikon IPAa, mutta tämä onkin halpa kokeiluolut. Jouluoluiden seassa menisi joukon jatkona, nyt ei ymmärrystä löydy. Taas uusi esimerkki, että IPA-termillä yritetään myydä mitä tahansa. Ja se toimii hienosti, itse lankean temppuun toistuvasti. Ehkä IPAllekin pitäisi luoda nimisuoja, spekseinä pohjat Reinheitsgebotista ja tarkennuksena humalat korkeintaan 250 km säteellä Tyynenmeren rannasta (ajattelen tässä lähinnä Yakima Valleyta), alkoholia 6,5% -7,5%, IBU 80-120.

Cromarty AKA IPA

Cromarty on pieni rantakylä Pohjois-Skotlannissa lähellä Invernessiä. Panimo kantaa samaa nimeä, en ole ennen tämänkään tuottajan oluita päässyt kokeilemaan. IPAssa 6,7%, vaahtoa ei synny kiihkeästi, mutta syntyy kuitenkin, suuria kuplia. Punaruskea väri, samea, mutta ei läpitunkemattomasti. Tuoksussa havuja ja veriappelsiinia. Maku on sitrusmaisen pehmeästi hedelmäinen, hyvä hiilihappotaso. Runko on jotenkin tasainen, ei kunnolla tue kokonaisuutta, vihannestakin työntyy esiin. Takapotku lähtee hitaasti, pihkaa tihkuen, mutta katkeruus ei nouse aivan totutulle IPA-tasolle. Cromartyn olut osui pahaan paikkaan ja väistämättä joutuu antautumaan Anarchyn IPAn vanavedessä. Säilyvyyttä luvataan kesäkuulle, mutta ei tunnu yhtä tuoreelta kuin Quiet Riot. Pihkainen olut, ei tarpeeksi hedelmän raikkautta eikä katkeron puraisua.

Anarchy Quiet Riot

Illan teemaksi muotoutuu Eteläisen Tyynenmeren humalat. Tässä itse olut tulee Englannin karuimmilta koilliskulmilta Northumberlandista, mutta alaotsikkona on South Pacific IPA. Uusi panimotuttavuus. 90 IBU, 6,6%. Paksua vaahtoa pienillä kuplilla, kermatoffeen samea väri. Tuoksu todella pistävän hedelmäinen, hieman happamuuttakin. Pehmeän matala hiilihappoisuus, vahvaa trooppista täyteläistä hedelmää. Jälkimaku on pitkä, solakka ja jäntevä, kuin Raquel Welchin sääri. Nyt osui kohdalle kunnon IPA, viimeaikaisissa oluissa on ollut lupauksia, mutta mikään niistä ei ole lyönyt tiskiin full montya. Best before on vapun tienoilla, joten aivan tuoreena en ehtinyt päästä tämän kimppuun. Epäilyttävästä tuoksusta huolimatta maku toimii erinomaisesti. Trooppisen hedelmän perässä löytyy rutikuivaa greippiäkin. Juuri nyt tuntuu yhdeltä parhaalta amerikkalaistyyliseltä britti-IPAlta, vaikka siis Uusi-Seelanti kai tässä kummina on. Tai ehkä humalan tuottaja vertautuu paremmin isään? Maaliskuun parhaita oluita ilman muuta Mohawkin ja Duggesin ohella. 

Sunny Republic Hop Dog

Dorsetilaisen Sunny Republicin oluita on ennenkin Suomessa näkynyt. Hyvin toffeinen tuoksu, myös sitrusta ja jotain lievää mausteisuutta. Maku noudattelee samoja linjoja, mäntyisyys nousee mukaan ja trooppista hieman kirpeää hedelmää. Ei makeutta ollenkaan. Jälkimaku on perinteiseen brittityyliin kapea, mutta itsepintaisen kestävä. Perinteistä tyyliä tämä ei kuitenkaan, humalana harvemmin vastaan tullut Kohatu, mukana myös NZ-kumppani Motueka ja slovenialainen Dana Super Styrian. 5,5%, 65 IBU. Lämmetessä hedelmäisyys kääntyy hieman karamelliseksi, ei tämä täysin vakuuttanut.

Thornbridge Kipling, keg

Valtakunnan ykkösbaarin tittelin tempaisseessa Leskisessä on nykyään valtakunnan ainoa pysyvä Thornbridge-raana. Muutaman viikon Jaipur-kuurin jälkeen tarjolla kevyempää APAa. Olut on tuttu sekä riilinä että pullotettuna, nyt sitten kolmannessa olomuodossa. Yrttistä hedelmää, kohtuullinen runko, hillitty katkeruus. Single hop -olut, Nelson Sauvin NZ:n eteläisemmältä saarelta, kokonaisuus jää taas yksiulotteiseksi. Ei kohoa Jaipurin tasapainon tasolle, vihanneksisuus häiritsee. Oluthuone Leskinen, 20.3.2014.

Iso-Kalla Savo Special Bitter

Savolainen bitter on 4,5%. Pihkaa, hedelmää, karamellia, kevyesti katkeruutta. Kääntyy aika lähelle vaaraslahtelaisten american alea. Bitter saisi olla kirkkaampi, mutta hyvin tässä täyteläisyyttä on. Bedarö Bitter tulee mieleen pihkaisuudesta ja sameudesta. Se ei ole minun suosikkeja, ei ole tämäkään, mutta mielenkiintoinen olut joka tapauksessa jälleen. Oluthuone Leskinen, 20.3.2014. 

Ardbeg tasting

Vuosi sitten oululaisessa viskimaisteluskenessä oli tarjolla kolmea Ardbeg-viskiä, mutta nyt sukellettiin St. Michaelin sessiossa syvemmälle tislaamon emoyhtiön palveluksessa olevan Jarkko Nikkasen johdolla. Silloin tarjolla oli peruskympin ohella Corryvreckan ja Uigeadail. Kympillä kalibroitiin nytkin aistit, mutta muuten tarjolla neljä muuta variaatiota, kaikki uusia minulle.

Still Young, 2006 pullotettu noin 8-vuotias viski tynnyrivahvuudessa, 56,2%. Perusversioon verrattuna turvetta vähemmän, sitrusta vahvemmin. Mielenkiintoinen, mutta yksiulotteinen. Renaissance on pelkkiä first fill bourbon -tynnyreitä hyödyntävä 10-vuotias, tämäkin cask strength, 55,9%. Karamellisuutta, vähemmän savua tässäkin bulkkikamaan verrattuna, hunajaa, selvä pettymys.

Ardbeg ei harrasta muodikkaita muutaman kuukauden spesiaalitynnyriviimeisteltyjä rip-offeja (?), vaan pistää kamaa heti tislauksen jälkeen spesiaalitynnyreihin ja vattaa sitten niitä perusbourbon-kamaan. Galileo on tällainen, markkinoinnissa kai hyödynnettiin jotain avaruusteemaakin. Noin 30% (Nikkanen: "don't quote me on this") sisilialaisissa Marsala-tynnyreissä kypsynyttä. Yllättävän makeaa, lähes mansikkaista. 49%, ehkä liikaa makeutta, turve edelleen tuntuu, mutta kokonaisvaikutelma ristiriitainen. Huipentumana Ardbog, 52%, ehkä noin 30% ("don't quote...") kuivissa manzanilla-tynnyreissä, nyt sherry kontraa hienosti turvesavun kanssa ja kuiva tasapaino vakuuttaa. Silti, onko 10-vuotias perus-Ardbeg kuitenkin kaikkein nautittavin? Samaan dilemmaan törmäsin jo nuorempana viskikuvioissa, nämä tynnyritemput yms. eivät välttämättä tuota oleellista lisäarvoa.

Iso-Kalla Savo Dark Lager

Arvostettavaa, että aloitteleva pienpanimo on uskaltautunut lageria panemaan. Hiilihappotasossa ehkä tässäkin säätämistä, vaahtoa syntyy kaadettaessa liian vähän, 4,5%. Varsin vaalea ruskea väri, ehkä tässä juuri ja juuri päästään vaalean dunkelin sarjaan. Makean maltainen kevyehkö tuntuma, lievää metallisuutta, mutta täyteläisyys jää vaatimattomaksi. Tässä tyylissä on vaikea erottua edukseen,   kokonaisuus on varsin neutraali, humalointi ei maussa erityisemmin erotu. Ei tässä mitään erityistä ongelmaa ole, mutta muistuttaa liikaa suomalaisten teollisuuspanimoiden (Olvi!) jouluoluita. Oluthuone Leskinen, 19.3.2014.

Iso-Kalla Savo American Ale

Savo on ollut masentava valkea läiskä suomalaisessa modernissa olutkulttuurissa, varsinkin pohjoisosa. Ikävästi täytyy nyt todeta, että Iisalmen Olvilla ei ole ollut mitään oleellista tarjottavaa tälle elämän alueelle. Kun siis halutaan, että olut maistuu jollekin. Vaaraslahti ei sano mitään Kainuun pojallekaan, mutta Google Maps näyttää, että kyseessä on kylä Pielaveden ja Kiuruveden väliltä. Suorastaan hekumallisen tuntuinen olutpanimosijainti Ylä-Savossa, olen jopa ajanut sieltä läpi. Juuri siellä sijaitsee uuden Iso-Kallan panopaikka.

Jenkkiale nyt sitten tarjolla, 5,6%. Kermatoffeen väri, ei juuri vaahtoa. Hedelmäistä, hieman makeaa, omituisen ohut näillä volteilla ja katkeruus liian kevyttä. Jälkimaku on kyllä pitkään jatkuva, mutta jotenkin epämääräisellä tavalla. Amerikkalaisuus jää nyt nimen varaan, vahvaa bitteriä tämä enemmän lähestyy. Ei mitään virhemakuja, mutta ne oikeat maut eivät vielä optimaalisessa suhteessa. Raaka-aineita ei ole tarkennettu, APA-tyylinmukaisempaa aromihumalointia ainakin jää kovasti kaipaamaan. Hakkaa helposti kaikki Olvin tuotteet. Vuosisatoja ovat siellä yrittäneet, mutta ei tämän tasoista ole kyetty luomaan. Oluthuone Leskinen, 19.3.2014.

Chelsea - Galatasaray 2-0

Drogban paluu Stamfordille ja peli vielä avoinna toisen osan avautuessa. Salama-alku isänniltä, Hazard ja Oscar rakensivat Eto'olle paikan laatikkoon ja verkko heilui. Chelsea hallitsi jatkoakin ja Galatasaray ei pystynyt systemaattisesti rakentamaan peliä. Sneijder huhujen mukaan palannut huippukuntoon, mutta ei vakuuttanut. Hämmentävimmässä kohdassa vapaapotkutilanne, John Terry kiskoi vasurilla volleysta vähän yli. 42. minuutilla epäselvähkö kulmatuomio, Terry puski Uru-koppari Musleralle, reboundin tempoi skotti Cahill verkon tötterölle, Gala-topparit suolapatsaina. Selvästi henkisessä valmistautumisessa vierailla ongelmia, asenne ei ollut riittävän terävä.

Toisella jaksolla Chelsea jatkoi aktiivista painostusta, syntyi monta hyvää puolittaista tilannetta. Sitten hitaasti Mourinho alkoi hyydyttää peliä ja Gala nosti kädet pystyyn aivan tyystin. Drogba todellinen antikliimaksi. Eden Hazard pääsi lopussa hyvään vauhtiin, hienoja otteita.

By The Horns Hopslinger American IPA

By The Horns on yksi Lontoon kymmenistä uusista panimoista, jolta ehdin pari vuotta sitten paikan päällä yhden näytteen riilinä kokeilla. Kevyt pale ale ei kunnolla vakuuttanut edes pork pien kanssa. Nyt sitten Eastwoodin kaltaista taustakuvaa kannatteleva Hopslinger vetää odotuksia korkeammalle. Heikosti vaahtoa, hyvin persikkainen tuoksu, 5,9%. Maku on kuivemman trooppista hedelmää, hieman jotain savuistakin seassa. Vehnää mallasreseptissä ja vaikuttava humalacocktail: Chinook, Centennial, Waiiti, Galaxy, Citra ja Nelson Sauvin. Pihkaa ainakin on saatu luotua, mutta tanakka pitkä kuiva katkeruus jää saavuttamatta. Luin blogosfääristä, että craft beer alkaa olla jo last season, post craft -miljöössä entinen craftofiili voi heikommasta oluesta todeta, että liikaa craftia. Pointtina siis se, että tasapainoinen laadukkuus, consistency, puuttuu monesta uudesta craft-oluesta. Tässä on hyvä esimerkki, puolitiehen on jääty, vaikka kokonaisuutena tykkään kyllä oluesta kovastikin. Kilpailu vain alkaa olla todella armotonta IPA-sarjassa. 

Hardknott Azimuth IPA

Tymäkkää marjaista tuoksua, lähes hapanta hedelmää, kirpeää pihkaa. Olut tulee Etelä-Cumbriasta, Lake Districtin tasalta, mutta merenrannalta. Säilyvyyttä luvassa ensi vuoden elokuuhun, mutta silti hieman epäilen hapettumista. Kyllä tämä pehmeämpää ja sitrusmaisempaa pitäisi olla. Runko on ohuehko, 5,8%. Keskikatkera jälkimaku, mutta ei siis luultavasti ollut parhaassa vedossaan.

Hiisi Raivoava Rakki

Leskisen Craft Beer Weeks –tapahtuma käyntiin jyväskyläläisellä IPAlla, 6,2%. Käsittääkseni uudehkon panimon ensimmäinen tuote. Kokeilemistani Rekola-yhteistyö Kaksi Kotia (sekin nyt tarjolla L:ssä) jätti vielä kysymysmerkkejä, mutta cascadian dark Pläkki osoitti kaiken olevan Hiidessä (Hiisissä?) kunnossa. Raivoava Rakki tuo nimellään mieleen Flying Dogin Raging Bitchin, mutta nyt ei siis belgihybridi kyseessä. Hedelmää, karamellia, toffeeta, suhteellisen makeaa. Katkeruutta on kohtuudella, mutta ei missään nimessä IPA-tasoa. Puhdas olut kaikin puolin, mutta vähän vaisu. Jos olisi nimetty ESBiksi, niin odotukset ja lopputulos kohtaisivat paremmin. Oluthuone Leskinen, 17.3.2014.

Max Allan Collins: Quarry in the Middle

En olen ennen Collinsia lukenut, mutta tuttu elokuva Road to Perdition perustuu Collinsin sarjakuvaan. Suhteellisen sarjakuvamaista menoa on tässä Richard Starkille omistetussa romaanissakin, julkaistu 2009, mutta sijoittuu 1980-luvulle. Tapahtumapaikka kuvitteellinen Haydee's Port Illinois'ssa Mississippin rannalla. Tyylipuhdasta pulp-pastissia, Quarry on päähenkilön taiteilijanimi, mies on riippumaton itsenäinen palkkatappaja. Tyyli on siis periaatteessa kunnossa, mutta homma ei missään vaiheessa pääse varsinaisesti vauhtiin. Tapahtumat pitäisivät olla paljon groteskimpia, kun selvästi kieli tai muut elimet poskessa kuitenkin mennään. Henkilöhahmot ovat aivan liian banaaleja nekin, yhtään muistettavaa hahmoa Collins ei saa rakennettua, ei edes Quarrysta. 1980-luvun periodista Collins saa muutaman irtovitsin, mutta paljon enemmän olisi mahdollista.