Ayinger Celebrator Edition 2021

 Brukettin näytesession itsestään selvänä huipentumana Celebrator Doppelbock Dunkles Bayrisches Starkbier 75 cl pullossa. Etiketissä todellakin maininta Edition 2021, mutta tuskinpa itse oluen reseptiin on tehty muutoksia. Celebratoriakin olen arvioinut jo blogin alkuhämärissä. 6,7 %, 28 EBU (Alkon mittauksessa on siis saatu eroa Winter Bockiin, mutta mitätönhan ero on). Tummanruskealta näyttää, ehkä syntyi hieman ohuempaa vaahtoa kuin Winter Bockissa. Tuoksussa on maltaisuutta, paahdetta ja karamellia. Ehkä aavistuksen laimeammin nyt. Maku on pehmeän maltainen, nyt ei osu alkumakeus niin selvästi kuin Winterissä, täyteläisyyttä ja juotavuutta on loistavasti. Hyvin samanlaiselta olut tuntuu, tuskin löytäisin mitään eroja sokkomaistelussa.

Ayinger Winter Bock 2021

 Brukettin näytteissä vaihto weizeneista bockeihin. Noin vuonna 2010 Brauerei Ayingin edustaja myönsi, että panimon kaksi tummaa bockia Winter Bock ja Celebrator ovat yksi ja sama olut. Tätähän moni oli epäillyt jo aiemmin. Sittemmin supermaistaja-besserwissereitä on ilmaantunut väittämään toisin ja panimokin on ollut vaiteliaampi asiasta. Joissakin mittauksissa pieniä eroja on löytynyt. Itse arvioin oluet blogiin jo 00-luvulla, tämän Winter Bockinkin sekä hanasta että pullosta. Tykkäsin tästä ja tykkäsin Celebratoristakin. Silloin tämänkin oluen nimi kirjoitettiin väliviivalla. Se on sittemmin pudonnut, mutta tämän oluen nimen panimo kirjoittaa kahdella sanalla toisin kuin Weizenbockin. Saksan kieltähän on joskus pidetty loogisena, mutta se on myytti. 

6,7 %, 25 EBU. Hyvin tummanruskeaa, erinomainen vaahto. Aromeina paahteisuutta ja karamellia, poltettua sokeria, maltaisuutta. Maku on pehmeähkö, makeahko, vähemmän paahteinen kuin tuoksu antoi odottaa. Maltaisuus hallitsee täyteläisesti, ensituntumasta huolimatta olut on suhteellisen kuiva. Kuivuus lisääntyy perätilassa, lähes kevyeen katkeruuteen asti. Juotavuus on taas erinomaista. Saksalaista tummaa bockia aivan huipputasolla, tätä on viimeistelty lähes täydellisyyteen asti. Mikään ei häiritse, makua on paljon, mutta kaikki särmät on hiottu. Oluiden Mercedes, jota Lamborghinin fani saattaa pitää persoonattomana, mutta tässä nautinto on tasalaatuinen. 

Ayinger Weizenbock 2021

 Brukettin Ayinger-paketin toisena näytteenä panimon vahvin weizen, jonka arvioin blogin alkuaikoina sekä hana- että pulloversiona. Silloin en erityisemmin innostunut. Silloin oluen nimi kirjoitettiin väliviivalla ja etikettikin oli erilainen. 7,1 % on edelleen, 10 EBU, vaaleampi väri kuin Urweissessa, yhtä samea. Tuoksussa samoja aineksia, esterisyyttä, hedelmäisyyttä, nyt ei ehkä toffeeta. Maku on paksumpi, täyteläinen, makea, purukumimainen. Hyvää on, mutta ehkä tuntuu nyt liian raskaalta. Urweissen kuohkea juotavuus oli aivan omaa luokkaansa. Tässä makeuden ohella korostuu pippurinen mausteisuus. Banaania ei tässäkään mainittavasti ole. Paremmalta maistui nyt kuin 13 vuotta sitten.

Ayinger Urweisse

 Tänään talvisodan syttymispäivänä oli tarkoitus lentää viikoksi Lissaboniin, niin kauas Venäjästä kuin Euroopan mantereella pääsee. Tein varauksen elokuussa, kun luulin rokotusten avaavan matkailun, ainakin Euroopan sisällä. Lauantai-iltana huomasin Portugalin kiristävän covid-rajoituksia, vastoin yleistä EU-linjausta. Tänään olisin vielä päässyt luikahtamaan maahan koronapassilla ilman koronatestitulosta, mutta huomenna en olisi baariin päässyt ilman tuoretta testausta. Matka oli jo muutenkin ehtinyt hermostuttamaan ja tämä tyrmistyttävä tieto katkaisi kamelin selän. Lisälevottomuutta toi uusi eteläisestä Afrikasta löytynyt omikron-virusmuunnos. Arvasin omikronin liikahtavan saman tien Lissaboniin, koska entisiin siirtomaihin Mosambikiin ja Angolaan on tietysti tiiviit lentoyhteydet. Viikon reissulla testejä olisi joutunut tekemään useita, testit maksavat, niiden aikoja olisi pitänyt varata, testauspaikoille olisi pitänyt siirtyä ja tuloksia olisi joutunut odottamaan. Ei kuulosta sellaiselta toiminnalta, jota haluan lomamatkalla tehdä. Omikronin ilmaantuminen lisäsi riskiä joutua vaikeuksiin Lissabonista palatessa.  

Sunnuntaiaamuna sitten peruutin kaikki matkajärjestelyt. Olin nuotittanut viimeisen päälle vierailut kaikkiin craft-baareihin, ekskursiot valmiiksi suunniteltuina Cascaisiin ja Sintraan, melkein oli jo lippukin paikalliseen legendaariseen futisderbyyn Benfica-Sporting. Otti ns. päähän aika lailla. Lissabon sinänsä on jo ennestään tuttu kahdelta vierailulta 1992 ja 2005. Olisi vaan tehnyt hyvää lähteä viikoksi Lissabonin valoon ja suhteelliseen lämpöön keskellä Suomen tylyintä vuodenaikaa. Varsovan ja Bambergin reissut aiemmin syksyllä olivat uskomattoman onnistuneita. Mitä ilmeisimmin viikkoa aikaisemmalla aikataululla myös Lissabonin turnee olisi ollut menestystarina. Ajoitin reissun tähän kohtaan tietysti itsenäisyyspäivän ympärille, jotta selviän yhtä vähemmällä lomapäivällä. Korona kuritti taas kovemmalla kädellä.

 
Tuskaa lieventämään saapui Brukettin näytepaketti Ayingerin kausituotteista. Tai no, mukana yleistarjontaakin kuten tämä ensimmäisenä maisteltavaksi osunut Urweisse. Olut on tuttu, mutta jostain syystä en ole sitä ennen blogiin arvioinut, löytyy vain kevyempi Bräuweisse. Panimon tarjontaa on tietysti muutenkin ollut hyvin tarjolla Suomessa jo pitempään. Kävin paikan päälläkin Ayingin kylässä ensimmäisellä Saksan vierailulla 1999. 5,8 %, ei siis vielä bock-tasoa, vain 13 EBU. Tummahko samea väri, kaunista paksua vaahtoa. Intensiivisesti aromeja, esteriä, hedelmää, vähän mausteisuutta, toffeeta. Maku on kuohkean täyteläinen, toffeisuus tulee nytkin esiin. Sehän voisi kieliä diasetyylistä, mutta ei se sellainen toffeisuus ole, tämä on oikein miellyttävää. Makeahkoa, mutta ei banaanisuutta. Maku kuivuu loppua kohti, ei katkeraksi, mutta makuja säilyy kohtuullisen pitkään. En ole vehnäoluen ystävä, mutta onpa mukavasti monimuotoisuutta alan valiossa. Mitään epäilyttävää tai epämiellyttävää oluessa ei ole. Toimii jopa pakkasellakin näin lievästi normivehnää vahvempana.

CoolHead Blurred Lines: El Dorado + Nelson Sauvin + Sabro

 Tuusulan viikkiytymässä olevan panimon Blurred Lines -sarjassa toinen kokeilu. 8,0 % tässäkin. Aika tumma, samea. Makeahko, trooppista hedelmää, karamelliakin. Ei kovin raikasta. Vähän katkeruutta sentään. Ei kovin miellyttävä, mutta ei merkittäviä virheitäkään. Keskitason kamaa. Panema, 29.11.2021.

Kehrwieder Seehafen VII

 Hampurilaiselta Kehrwiederiltä olen paria olutta päässyt aiemmin kokeilemaan. Ei ole oikein vakuuttanut. Nyt tarjolla tynnyrikypsytettyäsaisonia, 7,2 %. Tynnyreissä käsittääkseni moscatel-rypälettä ja väkevämpää Marsalaa, joten viinimäisyyttä pitäisi löytyä. Varsin ruskea väri, hapan tuoksu. Hedelmäinen ohuehko, ei mausteita, mutta happamuutta on maussakin. Ei tarpeeksi raikas, en oikein innostunut. Panema, 29.11.2021.

Verdant ALLEN

 Cornwallilainen Verdant on ennenkin tehnyt oluita beatisti Allen Ginsburgin kunniaksi ja tässä on lyöty olueen suoraan poeetan etunimi. 8,0 %, Citra, Simcoe, Mosaic, Nelson Sauvin, tupla-IPA siis. Samea, trooppista hedelmää. Makeahkoa, ei katkeroa. Voisi olla raikkaampi, mutta kyllä tämä silti kohtuudella toimii. Enemmänkin olisin odottanut, mutta nyt ei kunnolla kolahtanut. Panema, 29.11.2021.

Salama Derezzed Wonderland

 Ei vieläkään lunta kuin nimeksi, mutta todella talvinen keli Helsingissä marraskuun lopulla. Pakkasta reilusti ja poikkeuksellisen pureva pohjoistuuli. Panema ei ole talvioloissa tunnettu erityisen lämpimänä kodikkaana baarina, mutta sinne nyt päädyin maanantai-illan sessioon. Ensimmäisenä espoolaista west coast IPAa, 7,0 %, Ahtanum. Centennial, Chinook. Hieman samealta hämärässä näyttää, appelsiininen tuoksu. Kirpeämpi maku, sitrusta. Ei todellakaan kovin mehuinen, muttei kovin raikaskaan. Kuivahko muttei katkera. Kieltämättä lähellä WC-tyyliä, mutta ei Salaman parhaita, ainakaan tässä muodossa. Panema, 29.11.2021.

Fuerst Wiacek Lost And Grounded Berliner Landbier

 Berliiniläiseltä craft-tuottajalta yllättävämpi tarjous, landbier on epämääräinen saksalaistermi, varmaan Baijerista lähtöisin. Joskus landbier on tummaa, joskus vaaleaa suodattamatonta, mutta lageria se kuitenkin aina on. FW:n tulkinta on täysin kirkas keittomäskätty helles, 5,0 %, yhteistyöpartneri Lost And Grounded tulee Länsi-Englannin Bristolista. Humalina Select, Tradition ja Hallertau Mittelfrüh. Maltaisuutta vahvasti tuoksussa. Kuivaa, mutta kirpeähköä. Ei hellesin täyteläisyyttä, mutta ei pilsin katkeruutta. Puhdasta on silti. En kuitenkaan oikein innostunut. Sori Taproom, 27.11.2021.

Fuerst Wiacek Dream #2

 Paluu idästä Kaisaniemeen. Viikko sitten join berliiniläisen Fuerst Wiacekin ykkösunelmaa, nyt vuoroon kakkonen. Samat 6,8 %, Citra ja Mosaic, ainoa ero maltaissa, tässä enemmän kauraa. Sitrusta tuoksussa. Greippiä maussa, trooppisempaakin, mutta ei oikein raikasta. Hyvin vähän katkeroa, vaikka muuten kuivaa. Varsin samanlainen kuin ykkösversio. Sori Taproom, 27.11.2021.

Lehe Must Siid

 Vehnäporteria Virosta, 6,5 %, mustaa, hieno vaahto. Makeutta, vaniljaa, mausteita. Pakkaspäivän piristeeksi sopivaa, vaikka yleensä en piittaa näin makeista juomista. Pikkulintu Kontula, 27.11.2021.

Basqueland Juguetes Perdidos Eclipso Facto

 Kontulinnun baarimestari varoitti, että tässä baskioluessa on DMS:ää, jos se häiritsee. Sain pienen maisteluannoksen, jossa hieman toffeinen tuoksu ja ylimakeaa otetta. Ei siis erityisen miellyttävää, mutta päätin silti kokeilla täyden annoksen. Tupla-NEIPA siis Donostian liepeiltä, kollaboraatio argentiinalaisen Juguetes Perdidosin kanssa, 8,0 %. Kuivahumalina Simcoe, Vic Secret ja Bravo. Sameaa ja makeaa siis. Hedelmäisyys kyllä mukana, mutta ei katkeruutta. Burning Skyn olueen verrattuna huomattavasti heikompaa tasoa. Sosiaalinen tilanne tiivistyi, kun Nyforsin Ari liittyi seuraan. Pikkulintu Kontula, 27.11.2021.

Burning Sky West Coast Blues

 Sovittiin edellisiltana Juovassa Kanniaisen Timon kanssa, että jatketaan oluenjuontia Kontulassa lauantaina jo päivällä. Sää vain kylmenee, pakkasta reilusti ja pureva tuuli, mutta ei lunta vieläkään. Burning Sky on mielenkiintoinen panimo Sussexissa Etelä-Englannissa, Brightonin koillispuolella. Baarimestari varoitti, että olut ei ainakaan näytä west coast IPAlta. 6,5 % ja todellakin erittäin heiziä kamaa. Tuoksu on miellyttävän sitruksinen. Maussa samaa otetta intensiivisesti, hyvin kuivaa, käytännössä greippisyyttä. Katkeruuteen ei paljoa potkua jää, mutta suoraviivaisessa otteessaan poikkeuksellisen miellyttävää. Hyvin puhdasta ja tuoretta, ei mitään tökkäävää millään tavalla. Pikkulintu Kontula, 27.11.2021.

Paul McGuigan: Film Stars Don't Die in Liverpool

 Olen nähnyt aiemmin skotlantilaiselta McGuiganilta pari leffaa, Wicker Parkin ja Lucky Number Slevinin, ei ole oikein vakuuttanut. Liverpool-teos on vuonna 2017 valmistunut biopic Gloria Grahamen loppuvaiheista. Grahame oli naimisissa In a Lonely Placen ohjaajan Nicholas Rayn kanssa ja esiintyi monissa muissakin film noirin merkkiteoksissa. Tässä elokuvassa nähdään pätkä vuoden 1954 Naked Alibista, jota en ole onnistunut näkemään. Liikutaan pääosin Englannissa, Liverpoolin ohella ainakin Lontoossa. Lyhyitä jaksoja Atlantin toisella puolen. Melkoisen synkkä fiilis, keittiörealismia syöpää sairastavan Grahamen kujanjuoksusta. Hyviä aineksia, mm. näyttävä pubikohtaus ja soundtrackilla mm. Elvis Costellon Pump It Up. Annette Bening vakuuttava pääroolissa. Loppua kohti rakenne löystyy, mutta kohtuullisen mielenkiintoinen teos silti.

Ganza Courage Sacred Serenity

 Ganza uusi panimotuttavuus Pietarista. Tupla-IPA on yhteistyö moskovalaisen Couragen kanssa, sekään ei aiemmin tuttu. 8,0 %, 24 IBU, humalina Triumph ja Strata. Sameaa on. Makeaa ja karamellista, ei katkeroa. Liian karamellinen, en tykkää, ei tarpeeksi hedelmäisyyttä. Juovassa monipuolinen sosiaalinen tilanne, kun saavuttiin Nyforsin kanssa spåralla Barley & Baitista. Paikalla ainakin Sonnisaaren Kanniaiset, Himon Teemu ja Olarin Hanna ja Samuli Lehikoinen. Juova, 26.11.2021.

Maku IPA, cask ale

 Jätkäsaaren laatubaari Barley & Bait vain parantaa menoaan. Nyt anniskelupaikkaan on asennettu real ale -pumppu, ilmeisesti nimenomaan Tuusulan Makulle dedikoituna. Ensimmäisenä jakeluun panimon IPA, jota ei ole ennen cask-versiona näkynyt. 7,3 % siis, eli harvoin Britanniassa näin vahvaa caskeissa tarjoillaan. Hyvä vaahto. Pehmeää, pihkaa, katkeroa, yleishedelmäisyyttä. West coast -meininkiähän tämä on, mutta voisi olla enemmän sitrusta. Hyvää mallasvoittoinen olut on, mutta ei aivan huippua. Cask-käsittely vaikuttaa erinomaiselta. Barley & Bait, 26.11.2021.

Olari Bock Me Amadeus Aged In Rum Barrels With Cacao Nibs

 Perjantai-ilta marraskuussa 2021. Uusi monsterikorona hyökkää Afrikasta, paluu edessä nollapisteeseen maaliskuuhun 2020. Vielä ei jaksaisi menettää kaikkea toivoa kaikenlaisen sosiaalisen elämän katoamisesta lopullisesti. Fish & Chips Ari Nyforsin suosittelemana Kampissa Fisu & Ranes -kioskista, aivan uskomattoman onnistunut annos. Sitten metrolla Otaniemeen, pakkanen puree, pimeää. Kun oven aukaisee Olarin Panimolle, niin hirveä kaoottinen ryysis esillä, kaikki paikat varattuina. Näin täytenä en ole ennen tätä baaria nähnyt. Istumapaikat kuitenkin löytyy, kun hieman odottelee. Juodaan paria aiemmin tuttua IPAa hanasta. 

Sitten paikalle saapuu panimon mestari Ville Leino ja tarjoaa maistiaisiksi suoraan käymistankista uutta kaurastoutia. Neljää eri kauratyyppiä käytetty, 5,7 %. Hyvä vaahto, lähes mustaa. Paahteinen tuoksu, kahvia. Raikasta, kuohkeaa, todella tuoretta, 40 % kauraa käytössä. Ei paljoa katkeroa, mutta todella maistuvaa ja miellyttävää, yksi Olarin huipuista ilman muuta. Ville mietti vielä sentrifugin käyttöä tämän viimeistelyssä, mutta ehkä ei kannattaisi. Tämä toimii jo nyt erinomaisesti. Oluella ei vielä nimeä.

Sitten vielä maistoon uusi versio Amadeus-bockista, rommitynnyrikypsytystä ja kaakaohippuja lisätty. 11,9 %, intensiivinen sherryinen tuoksu. Aika ruma ulkonäkö. Makeaa, mutta ei häiritsevästi. Aikamoinen bock, hedelmäisyyttäkin mukana, ehkä sarjan paras toistaiseksi. Baarissa edelleen kova meno, Edu Kehäkettunen dj:nä. Espoo, Olarin Panimo, 26.11.2021. 

Etko Struggle Is Real

Herttoniemestä tupla-NEIPAa, 8,0 %, Citra, Nelson Sauvin, Strata. Hyvin sameaa. Karamellimaista, hedelmäpastilleja. Burgers & Winen Fat Lizard -hampurilaisen jälkeen ehkä en ollut parhaassa maisteluvedossa. Jotenkin ristiriitaiset fiilikset tästä nyt jäi, hedelmäisyys ei pääse esiin kunnolla, katkeruuskin on mitätöntä. Tower Tripla, 25.11.2021.

Ārpus DDH HBC 586 Citra Galaxy

 Latviasta taas ytimekkäästi nimetty tuplakuivahumaloitu IPA, 6,5 %. NEIPA-sameutta, hyvä vaahto, laimea tuoksi. Mangomaista trooppista hedelmää maussa, varsin intensiivisesti, mutta tasapainoisesti. Tasapainoisesti NEIPA-mielessä, eihän tässä paljon maltaisuus tai katkeruus tunnu. Bierhaus Berlin, 25.11.2021.

Anderson's Hel York Spruce Springsteet

 Hel York -baarissa on myös kaksi omalla nimellä myytävää hanaolutta, lager ja imperial baltic porter. Ne on kuulemma tehty Tarton Anderson'silla. Kokeilin imperial porteria, jonka nimi väännelty New Jerseyn rock-veteraanilta. Kuusenkerkkää ehkä nimen perusteella mukana, mutta siitä ei vahvistusta. 11,0 %, tämä oli kohtuullisen edullista, 20 cl 4,90€. Musta väri, tuoksussa vaniljaa ja kahvia. Makeahko mako, tummaa suklaata. Jälkimaussa selvää kuivenemista. Ehkä vähän simppeli, mutta mukava lämmittävä juoma. Hel York, 24.11.2021.

Garden Thin Man New England IPA

 Jo tutun zagrebilaisen panimon NEIPAa, yhteistyökumppanina Buffalon Thin Man, jolta on tuotu maahan omiakin oluita. 6,5 %, 20 IBU, kveik-hiivaa. Melko rapea hinta entisen rautaesiripun takaisen alueen tuotteeksi, 10,80€, 30 cl. Ihan samannäköinen kuin edellinen Salaman olut. Kirpeämpi ja mausteisempi. Hedelmäisyys maistuu hieman epäilyttävästi sellaiselta kuin oikeaa hedelmää lisätyissä oluissa. Ilmeisesti sellaista ei kuitenkaan ole tehty. Kuivahkoa sitrushedelmäisyyttä, ei varsinaisia ongelmia, mutta Salaman oluen jälkeen jäi selvästi vaisummaksi. Hel York, 24.11.2021.

Salama Trucks Use Low Gear

 Hel York on uusi craft-baari Sörnäisissä Kurvista vähän alaspäin kohti Suvilahtea. Suhteellisen pieni tila, isot ikkunat, pastellisia neonvaloja. Tummat seinät. Logo näyttää Juho Juntusen suunnittelemalta, mutta ehkä ei ole. New York -teema näkyy aluksi lähinnä ruokapuolella, täytettyjä bageleita ja NY-tyylistä pizzaa. Ruokaa ei tosin nyt tullut kokeiltua. 16 hanaa, kaikissa ei vielä täytettä. Samaa henkilöstöä kuin Sori Taproomissa. Salaman heizissä hauska nimi, tuttu ilmaus USA:n vuoristoseuduilla roadtrippailleille. 7,0 %, Galaxy ja Motueka. Sameaa appelsiinimaisutta, raikasta ja kuivaa, vähän katkeroakin. Tasapainoa mukavasti, mutta sosiaalisessa tilanteessa muistiinpanot jäi viitteellisiksi. Hel York, 24.11.2021. 

 

Beavertown X Crosstown Pastry Stout

 Yleensä välttelen pastry stouteja kuin ruttoa, tai ehkä modernimmin kuin koronaa, mutta nyt jonkinlaisena heikkona hetkenä mukaan lähti Heineken-konsernin tulkinta tyylistä. Heinekenin Tottenhamin panimolla tehty siis, Crosstown vastaa leivonnaisista. 12,0 %, 55 EBU, jälkiruokastandardi crème brûlée kai ollut inspiraationa. Mustaa on, kohtuullinen vaahto. Tuoksu on makea ja alkoholinen, rommimaisuutta. Maku on erittäin makea, karamellinen, mutta ei ollenkaan crème brûléen herkullisuutta. Tämä on jopa  karkeaa. Juoman kyllä tunnistaa olueksi, maltaisuus ja lievä paahteisuuskin tuntuu taustalla. Mausteisuuttakin on, aivan tyylin pahimpia inhokkeja tämä ei ole, mutta mitään miellyttävää en tuotteesta löydä. Monet tuntuvat tykkäävän paljon makeammistakin stouteista, joten varmaan tällekin ystäviä löytyy. Ostopaikka Helsinki, Kallion Alko. 

Abbaye d'Aulne Bière de Noël

 Vanhoina hyvinä aikoina ennen koronaa Belgian suurlähetystöllä oli tapana tarjota oluita alan, öh, silmäätekeville. No, käytännössä mukaan oli varsin helppo päästä ihan olutbloggaajanakin. Neljä vuotta sitten järjestetyssä tapahtumassa pääsin maistamaan Vallonian toiseksi suurimman kaupungin Charleroin (tarkkaan ottaen Charleroi saattaa olla jopa suurin, mutta kyllä minusta Liège on isompi, pitää ajatella fiilispohjalta eikä tuijotella kuntarajoja) kupeesta ponnistavan Aulnen Sambrée-olutta, joka ei tosin erityisemmin säväyttänyt. Nyt Alkon joulutarjonnasta löytyi panimon jouluolut. Pullossa lukee isolla Christmas Beer, mutta belgiolutta ei haluta englanniksi otsikoida, kun sentään pienemmällä lukee ranskalainenkin termi. Olut on ehkä ollut aiemmin liikkeellä nimellä Super Noël. Etiketistä löytyy myös Triple 9° -termi, josta voisi päätellä tämän olevankin vaalea tripel eikä yleensä tummempi joulupläjäys. 9,0 % on alkoholia, katkeruutta Alko on mitannut 56 EBUa.

Varsin tummaa, punaruskeaa, kirkasta, mukava vaahdonmuodostus. Ei siis näytä tripeliltä, mutta jouluoluelta kyllä. Mausteinen makea tuoksu. Ei nyt pahinta neilikkamyrskyä, mutta kyllä odotukset laskivat välittömästi. Vaikka tietysti joulumausteita voi jouluoluelta odottaakin. Maku on kohtuullisen pehmeä, maltainen ja hedelmäinen, yllättävän hillitty, mausteitakin löytyy, mutta ei yltiömäisesti. Maku on liiankin hillitty, tämä jää jopa vaisuksi, jonkinlainen saippuaisuus tuntuu neutralisoivan vivahteita. Olut ei tosiaan lähde liikkeelle ollenkaan, lennosta puhumattakaan. Mitään erityisen epämiellyttävää ei ole, ei vaan tarpeeksi makua. Makeus tulee lämmetessä hieman enemmän mukaan, mutta sitä ei voi pitää parannuksena. Ostopaikka Helsinki, Triplan Alko. 

Hohenthanner Winterfestbier

 Alkolla on  tapana silloin tällöin ottaa kausioluisiinsa tuntemattomalta panimolta Baijerista näyte. Se ei ole Alkon toimintatavoista kehnoimpia, vaikka harvoin haaviin on osunut varsinaisia helmiä. Hohenthann on pikkukylä Landshutin lähellä, suunnilleen Münchenin ja Regensburgin puolivälissä ja tietysti sielläkin on panimo, vieläpä linnapanimo. Talvifestissä on 5,8 % ja lähistöltä Hallertausta poimittuja humalia. Kirkas, keskiruskea, lähes meripihkaa lähestyvä väri. Tuoksu on reilusti maltainen, lievää karamellisuutta. Maku on pehmeän pyöreä, hillitty karbonointi, leipäinen mallas hallitsee. Hyvä juotavuus, silti makua riittävästi. Katkerointi on hyvin maltillista. Suoraviivainen, viimeistelty, puhdas ja vähän tylsä. Ajaa asiansa kylmänä marraskuun maanantai-iltana. Ostopaikka Helsinki, Kallion Alko. 

Helena Immonen: Operaatio Punainen kettu

 Olen lukenut innostuneita arvioita tästä viime vuonna ilmestyneestä romaanista ja nyt lopulta hankin sen itselleni. Ilkka Remeksen vaikuttamalla aihealueella liikutaan siis, mutta nyt kirjoittajana on ammatti-ihminen. Kun vielä Remeksen henkilöhahmoja ohuempia ei kukaan pysty luomaan, niin odotukset kohosivat entisestään. Ikävä kyllä ne eivät täyttyneet, ainakaan toivomallani tavalla. 

Alkuasetelma on kuitenkin herkullinen ja sen jatkokehittely vakuuttavaa. Ruotsi hakee NATOn jäsenyyttä ja venäläiset tunnuksettomat joukot valtaavat Gotlannin. Gotlanti vallataan suomalaisten avulla takaisin venäläisten poistuessa nopeasti. Sitten ilmataistelu Porvoon yllä. Sähkökatkoja, kyberhyökkäyksiä, vesijohtoveden saastuttamista, kännykkäverkon lamaannuttaminen. Venäjän tyypillistä toimintaa, mutta ehkä ensi kertaa näin johdonmukaisesti esitettynä. Kerronta on kuitenkin hieman liian mekaanista. Nämä pöyristyttävät tapahtumat otetaan liian tyynesti vastaan, tunnetta puuttuu. Toimintajaksot ovat varsin tylsiä, mutta ryhdistymistä tapahtuu, kun varsinainen perinteinen sota alkaa.  

Suurimmat ongelmat ovat nytkin henkilöhahmojen puolella, mutta eri tavalla kuin Remeksellä. Kolmeen päähahmoon kyllä saadaan syvyyttä, mutta he ovat aivan liian positiivisia, empaattisia, kirkasotsaisia ja isänmaallisia. Siis todella tylsiä hahmoja, ei kiinnosta vähääkään lukea heidän ajatuksistaan. Muutenkin kirjasta puuttuu kokonaan viides kolonna, suomalaiset petturit. Niitä on ollut jokaisessa kriisitilanteessa ja niitä tulee olemaan jatkossakin. Sammakkoperspektiivi taistelukohtauksissakin on kohtuullisen vaivaannuttavaa, vaikka sinänsä se on varmaan niin todenmukaista kuin tällaisessa teoksessa voi olla. Karhun kohtaaminen metsässä kesken pakomatkaa on jo lapsellista vertauskuvallisuutta.

Kirjan parasta antia ovatkin sitten loppujen lopuksi samat osat kuin Remeksellä. Kokonaiskuvan hahmotus valtio- ja sotajohdon tasolla toimii hyvin ja käänteet ovat uskottavia. Niistä olisi ollut mukava lukea enemmänkin kuin yksilöiden pohdiskeluista. Lupaavaa otetta teoksessa siis kuitenkin on ja toivoisi Immosen jatkavan tätäkin uraansa. 

Floem Hands Of Time

 Hollannista uusi panimotuttavuus, 7,0 %, 60 IBU, aromihumalina Citra, El Dorado ja Amarillo. Samea, kiinteä pienikuplainen vaahto, sitruksinen tuoksu. Puhtaan sitruksinen on makukin, appelsiinia ja satsumaa. Kuiva jatko, vähän tulee katkeruuttakin mukaan. Raikkaus kohtuullista, hyvää kamaa tämä on, ei ongelmia. Katkerohumalana Pahto, joka tuli ensi kerran vastaan viime keväänä Anarchyn oluessa. Juova, 20.11.2021. 

Tuju Salil Motueka Salil Vika

 Lappeenrannasta uutta heiziä, 6,5 %. Nyt ei nimiratkaisu tunnu erityisen hauskalta, vaikka oikeaa NZ-humalaotetta siis onkin. Motuekan lisäksi Nelson Sauvin ja Amarillo. Samea, hyvin sitruksinen tuoksu. Makukin appelsiininen, hieman makea, Mallas kyllä taustalta saapuu, joten ei jää täysin mehuiseksi. Katkeruutta ei ole ollenkaan.  Jotain lievästi hapanta hedelmäisyyttäkin kerääntyy olueen, ei selvästikään Tujun parasta tarjontaa. Juova, 20.11.2021.

Maistila Kahlekuningas

 Oulusta usealla suunnalla kehuttua black IPAa, oikeastaan DIPAa, koska 8,0 %. Tummaa on, tiheä pienikuplainen vaahto. Hedelmäinen ja karamellinen makeahko tuoksu. Maku on hedelmäinen, ei paahdetta, mallasta mukana, onneksi selvästi kuivempi kuin tuoksu. Jälkimaussa on hyvin katkeruutta. Kyllähän tämä toimii hyvin. Maistila onnistuu belgeissä, mutta IPAt jäävät yleensä vaisuiksi. Nyt tämä  kuolemassa oleva tyyli tuntuu osuvan todella hyvin. Ehkä paras juomistani Maistila-oluista. Juova, 20.11.2021. 

 

Kahakka Holiday Ale

 Uusi baari Kaisaniemessä, Sortavala moniosainen sokkeloinen ravintola. Kahvilaosa erikseen ja sitten oluttiski, jossa 10 kotimaista hanaa. Kiiski, Kanava, Kahakka, Olutpaja, Takatalo & Tompuri, Malmgård. Joten mukavasti vähän erilaisia kuin seinän takana Juovassa. Kahakan ESB punaruskeaa, 5,3 %, pähkinäinen ja hedelmäinen, suhteellisen makea. Varsin tyhjää baarissa ja tyhjä on oluen jälkimakukin. Sinänsä puhdasta, mutta liikaa makeutta. ESB on hankala tyyli, kun benchmark on kaikkien tiedossa. Sortavala, 20.11.2021.

Ārpus DDH HBC 630 Enigma Mosaic

 Riiasta tuplakuivahumaloitua IPAa, oikeastaan tupla-IPAa, 8,0 %. Samanlainen ulkonäkö kuin edellisessä. Neutraali tuoksu, ehkä vähän tropiikkia. Maku täyteläinen, ananasta ja passionia, persikkaakin. Kohtuullinen mallasranka taustalla. Kuiva takaosa, mutta katkeruus jää tässäkin hailakaksi. Bierhaus Berlin, 20.11.2021.

Fuerst Wiacek Dream #1

 Triplassa siirtymä lännemmäs, Bierhausissa myös saksalaista IPAa, 6,8 %, Citra ja Mosaic. Samea, vaalea, trooppishedelmäinen tuoksu. Maku tasapainoisempi kuin edellisessä. Ananas ja mallas yhdessä ovat enemmän kuin pelkkä mehuisuus. Raikkaus ei aivan optimissa tässä. Jälkimakua ei käytännössä ole. Pientä kuivumista vain tapahtuu. Bierhaus Berlin, 20.11.2021.

BrewHeart Audrey Has No Hopburn

 Housujen ostoa Triplassa, sitten rauhoittumaan Angelinaan. Baijerin IPAssa upea nimi ja 8,1 %, Belma, Citra, Mosaic. Samea, appelsiinimehun ulkonäkö. Raikas hedelmäinen tuoksu, hyvin mehuinen maku. Ananasta ja mangoa, myös hunajamelonia makeasti. Mallas ei tunnu, nyt on liian hedelmäinen, nektarinen. Hieman kuivuutta takamatkalla, pieni katkeruuskin syntyy. Mutta liian mangoinen tämä on. Angelina, 20.11.2021.

Henry Hathaway: The Dark Corner, 15 vuotta myöhemmin

 Näin tämän noirin ensi kertaa DVD:ltä aivan blogin ensihetkillä toukokuussa 2007 ja tykkäsin kovasti. Nyt sitten lähes 15 vuoden jälkeen uusintakatselu. Kovin paljoa lisättävää ei tule silloisiin kommentteihin. Tämä on Manhattan-noirien parasta A-ryhmää pysyvästi, varsinkin elokuvan alku on vakuuttavaa. Lähdetään liikkeelle Moose Malloy -henkisesti kuin suoraan Farewell My Lovelyssä, El train, yksityisetsivän toimistopullo, kaihdinten läpi näkyvät hahmot, Raymond Chandler ei voisi enempää toivoa. Sitten jatketaan jazz-klubin hikisiin tunnelmiin, Van Gogh -maalauksia, Premingerin Lauran tunnelmia. Hathaway liittyi myöhemmin enemmän semi-documentary -genreen, mutta tässä 1946 on studiomaisempaa noir-otetta. Se rasittaa elokuvan jälkipuoliskoa, juoni on ehkä liian vähäpätöinen motiiveissaan, jännite ei säily korkealla loppuun asti. Silti tämä on edelleen aivan erinomainen noir. 19-vuotias Cathy Downs on tässä aivan loistava juuri ennen täysin erilaista rooliaan John Fordin My Darling Clementinessa. 

Overtone Chufft

 Vahvaa sumukaljaa Glasgow'sta, 8,0 %. Ilmeisesti sekoitus Ooft- ja Chancer-oluista, niitä en ole juonut, vaikka Overtone ei täysin tuntematon tuttavuus olekaan. Citra ja Mosaic mausteina. Pakkauspäivä nyt heinäkuussa, 12/07/21. Kaunis samea kuultava keltainen väri, valkeaa vaahtoa. Hieman hedelmäistä happamuutta tuoksussa, sitrusvoittoisesti. Maku on makeahko, vähän tukkoinen, oksainen, ei niin raikasta juotavuutta kuin edellisessä walesiläisessä. Mehuista täyteläisyyttä on, mutta jotain tökkivää sivuvivahdetta löytyy. Katkeruutta on, nyt kapeammin, mutta pitkäkestoisesti. Ei tässäkään ikä tietenkään kokonaisuutta paranna. Selvästi heikompi IPA kuin Polly'sin, mutta täysin epämiellyttävä tämäkään ei ole. Ostopaikka Helsinki, Kallion Alko.