Pühaste Tumeaine Port / Whisky BA

 Elokuun tummassa lämpimässä illassa ei imperial stout ole täysin ristiriitainen juomavalinta. Kaapista löytyi tarttolainen Tumeaine, Uniq Drinksin Jaana Hihnalan näytelähetyksiä, sisältyy Pühasten Silver Seriesiin, Alkon tilausvalikoimassa lähiaikoina, jos ei ole jo. Aiemmin olen juonut Tumeainen Laphroaig-versiota festarioloissa ja guatemalalaiskahvivariaatiota Tallinnassa. Nyt siis portviinissä ja skottiviskissä kypsytetty tuote, 12,0 %, 32 EBU, Columbus-humalaa, kauraa mukana. Lähes mustaa, ohuesti beigeä vaahtoa. Tuoksu on makean hedelmäinen, luumua, taatelia, paahteinen, ABC-kahviakin. Maku on pehmeä, ei kovin makea, kuivattuja hedelmiä on, tällä voisi sekahedelmäsopan tapaisesti maustaa joulupuuroa. Kahvia ja tummaa suklaata, lievästi mausteisuutta. Portviini tässä enemmän pyörii esillä kuin viski. Laphroaig-pläjäys oli aika mehevä, mutta ei tämä pahasti jälkeen jää. Suomella on tuuria, että etelänaapurina on näin mukavia oluita tekevät tyypit. 

Beavertown Lakes Brew Hazy DIPA

 Lontoosta yhteistyöolutta Pohjois-Englannin Lake Districtin nimikkopanimon kanssa. Lakes Brew itselleni uusi tuttavuus. 7,7 %, 32 IBU, pelkkää NZ-kamaa konehuoneessa eli Rakau, Wai-iti, Motueka, Nelson Sauvin ja Pacifica. Nyt on NEIPA-sameutta, greippinen tuoksu. Maku on mausteinen, jopa yrttinen, yllättävän kuiva, greippistä sitrusta on myös. Ei kovin täyteläinen kuitenkaan. Jopa vaisu on maku. aromit lupasivat enemmän. Peräkärry puuttuu tästäkin tuotteesta. Bierhaus Berlin, 30.8.2021.

Olutpaja Downshiftaaja

 Lentokentältä palatessa pysähdyin lenseässä loppukesän illassa Pasilan Bierhausiin. Melkein olisi voinut istua terassillakin, mutta päädyin lopulta sisälle. Tarjolla Pälkäneen Downshiftaajaa, joka on ollut henkilökohtaisesti liukas tapaus. Mielestäni olen juonut tuotetta jo useamman kerran, mutta eipä blogista mitään jälkiä löydy. Nyt se sinne lopulta päätyy. Ilmeisesti kyseessä on jo kolmas inkarnaatio oluesta, 6,5 %, nyt aiempaa vaaleampia maltaita, humalissa ainakin Amarillo, Mosaic, Ekuanot, Citra ja El Dorado. Samea, muttei NEIPA-samea. Sitruksinen appelsiininen tuoksu. Makeampi maku, ananasta ja kiiviä, mallas kuivattaa kokonaisuutta kuitenkin. Lähes viljaisuutta tuntuu maussa. Aika hyvin siis ensituntumassa hedelmää ja keskiosassa maltaisuutta. Puuttuu vain peräkärryn katkeruus. Puhdasta tietysti panimon tyyliin, vaikka humalointi ilmeisesti tehty pappilan hätävara -metodilla. Aika satunnaisesti olen Olutpajan oluita viime aikoina juonut, mutta suunta tuntuu nyt harhailevan satunnaisesti. Aiemmin hidas, mutta päämäärätietoinen eteneminen oli mielenkiintoista seurattavaa, nyt samaa ei ole havaittavissa. Bierhaus Berlin, 30.8.2021.

Wallace Stroby: Cold Shot to the Heart

 Tykkäsin newjerseyläisen Wallace Strobyn kolmesta ensimmäisestä romaanista, varsinkin kolmannesta. Kaupallista menestystä ei kuitenkaan ilmeisesti tullut. 2011 Stroby julkaisi sitten tämän romaanin, jossa päähenkilönä on naisoletettu ammattivaras Crissa Stone. Kyseessä on sarjan avaus, Stroby on sittemmin kirjoittanut kolme muuta Stone-romaania. En tiedä tuliko rahaa tästäkään, mutta ainakin Stone- tv-sarjaa viriteltiin, ei tosin vielä ole realisoitunut. Lievää viihteellistä laskelmointia on ehkä nyt havaittavissa, samoin musiikkiviittaukset on leikattu pois.

Crissa Stone on Texasin pikkukaupungista kotoisin oleva 33-vuotias rikollinen, joka asuu luksuskämpässä Manhattanin Upper West Sidella. Hänellä on onnettomasta aiemmasta miessuhteesta 9-vuotias tytär, joka on ollut koko ikänsä serkun hoidossa. Nykyinen viisikymppinen miesystävä istuu 10 vuoden kakkua San Antonion lähellä. Stone pesee ryöstörahat huolellisesti ja maksaa verot, hän on myös viinille perso. Tiheä heist-kohtaus Pittsburghissa avaa romaanin ja sitten liikutaan Floridan Fort Lauderdalessa, Connecticutin maaseudulla, ilahduttavasti myös Strobyn kotikentällä New Jerseyn Newarkissa ja Jersey Cityssä, jopa Asbury Parkissa. Sivujuonena seurataan 55-vuotiasta psykopaattia Eddie the Saintia, joka on juuri vapautunut vankilasta. Eddien ja Stonen tiet kohtaavat odotetusti ennen pitkää. Hyvä rytmitys, toimintakohtaukset rullaavat suspensea hyvin ylläpitäen. Väkivalta on totutusti brutaalia, mutta jotenkin vähemmän vaikuttavaa kuin Strobyn aiemmissa romaaneissa. Lieväksi pettymykseksi tämä väistämättä kirjautuu, mutta laatua on silti tarpeeksi. Niin paljon, että ehkäpä Crissan seikkailuista on luettava lisää. 

Gallia Paris Sauvages: Piton Noir

 Gallia Parisin omalaatuiseen sessio-IPAan törmäsin viisi vuotta sitten Black Doorissa. Pidin Galliaa silloin mustalaispanijana. Täytynee olla fyysinenkin panimo nykyään, koska Heineken näkyy ostaneen sen kokonaan tässä kuussa. Vähemmistöosuus siirtyi jo pari vuotta sitten. Piton kuulostaa kielitaidottomalle uskottavalta ranskalaissanalta, mutta ei se mitään tarkoita. Kyseessä on vain väännös Pinot Noirista. Vahva sour, 9,3 %, maseroitu ja käytetty Alsacen Pinot Noir -rypäleiden seassa. Lievä gusherointi pääsi taas yllättämään, mutta onneksi lavuaarin päällä ja paljoa ei edennyt viemäriin. Varsin punainen samea puolukkamehun ulkonäkö. Hapan ja kuivan marjainen tuoksu. Kohtuullisen lupaavaa happamuutta, mutta yleensähän se on maussa laimeampana. Maku on kuivan nihkeä, silti makean marjainenkin, happamuus säilyy kohtuudella pelissä mukana. Marjaisuus on lähellä kirsikan makua. Happamuudessa ja kuivuudessa on jonkinlaista viinimäisyyttä, mutta ei tämä kovin helposti punaviinin assosioituisi. Mutta onhan tässä kohtuullisesti särmää Heinekeniksi. Ostopaikka Kajaani, Prisman Alko. 

Ritual Lab Eastside Mango Split

 Rooman lähistöllä vaikuttava Ritual Lab on tuttu panimo Suomessakin, mutta toista saman seudun Eastside-panimoa ei ole täällä taidettu nähdä. Yhtä Eastside-olutta maistoin pari vuotta sitten Trasteveressa. Nyt sitten Alkoon kollabona mangolla ja laktoosilla ryyditetty tupla-IPA, 8,0 %, 69 IBU.  Hedelmillä terästetyt IPAt ovat ilahduttavasti harvinaistuneet viime aikoina, mutta laktoosilla sotkettuja esiintyy valitettavasti sitäkin useammin. Oranssi väri, sameaa, heikko vaahto. Tyhjensin koko pullon saman tien, sakkaa kerääntyy lasin pohjalle. Vetinen aromi, märkää lapasta hieman, hedelmääkin, mutta ei voimakasta tuoksua. Maku on melko täyteläinen, trooppishedelmäinen, jälkimaku kuivahko, muttei erityisemmin katkera. Hedelmäistä happamuutta voi hieman esiintyä. Maltaisuus on viety vähiin, eihän tämä oluena kummoiselta maistu. Ei tosin niin epämiellyttävä kuin pelkäsin. Ostopaikka Kajaani, Prisman Alko. 

Grapes & Gratification Solo Horiatiki Saison

 Nøgne Ø -heppu Kjetil Jikiunin eläkeprojekti Solon oluita on näkynyt Suomessakin. Entinen SAS-pilotti Jikiunhan köllöttelee nyt Kreetalla, mutta ainakin osa Solo-oluista on pantu Norjassa. Nyt pitkäripaiseen saapunut Solo-saison on etiketin mukaan valmistunut Kreetan pääkaupungissa Iraklionissa Grapes & Gratification -nimisessä panimossa. Epäselväksi jää, onko kyseessä Jikiunin fyysisen panimon nimi vai paneskeleeko hän siellä käkenä. 6,5 %, 25 IBU. Voimakasta vaahtoamista, pienikuplaista ja pitkäkestoista. Tuoksu on varsin mausteinen ja hedelmäinen. Sitrusta ja pippuria maussa, tuttuja esterisiä belgihiivan käymisaromeita myös. Hiilihappoja on paljon tyylisuuntaankin nähden. Ei happamuutta, tämä on aika puhdasta saisonia, mutta pippurisuus korostuu hedelmäisyyttä enemmän. Itse tykkäisin enemmän päinvastaisista voimasuhteista. Katkeruutta ei odota eikä se pääse yllättäen esiintymäänkään. Ostopaikka Kajaani, Prisman Alko. 

Brewfist Spaceman, pulloversio

 Pohjoisitalialaisen Brewfistin oluita tuotiin Suomeen mittavasti viime vuosikymmenen alkupuolella, mutta blogissa edellinen arvio on yli neljän vuoden takaa. Nyt näyttää panimon maahantuonti startanneen uudelleen, koska Alkon hyllyssä näkyi kaksikin eri olutta, tosin tuttuja jo vuosien takaa. Spacemania join ensi kerran melko lähellä Brewfistin kotiseutua Bolognassa 2012. 7,0 %, 70 IBU, Citra, Columbus ja Simcoe. Resepti kuulostaa siis lähes optimaaliselta. Vaaleanruskeaa, ohut vaahto, lievästi sameaa. Ei kovin raikkaat aromit, nahkaista yrttisyyttä. Maku on maltaisen leipäinen, pihkaa ja karamellia, sentään enemmän kuivuutta kuin makeutta. Katkeruutta on sitten jo reippaasti, se parantaa asiaa, mutta ei ratkaisevasti. Tässä on taas west coast IPAksi itseään kutsuva eurooppalainen olut, josta puuttuu hedelmäisyys. Sillä aiemmalla arviolla olen näköjään löytänyt tästä trooppista hedelmää, nyt sitä on vaikea havaita. Parasta ennen on 30.07.22, joten voisi olettaa oluen olevan noin kuukauden vanhaa, sen ajan aromien pitäisi vielä säilyä. Ostopaikka Kajaani, Prisman Alko. 

HJK - Fenerbahçe 2-5

 1970-luvulla Istanbulin suurseuroista Suomessa tunnettiin parhaiten Beşiktaş, koska Tommy Lindholm pelasi siellä pari kautta ja myöhemmin Atik Ismailkin muutaman pelin. Kovin kovatasoisena en Turkin sarjaa kuitenkaan pitänyt silloin. Ryhdyin vuosikymmenen lopulla tilaamaan kansainväliseen jalkapalloon keskittyvää laatulehteä World Socceria, jonka kansikuvana helmikuussa 1980 oli sitten jokseenkin yllättäen Fenerbahçe. Kovin paljoa menestystä ei kuitenkaan kansainvälisillä kentillä ole nähty, Istanbulin kolmas seura Galatasaray on onnistunut parhaiten. Kolmikko on kuitenkin varsin tasaväkinen, joten päätin hankkia lipun Bolt Arenalle, kun HJK;n karsintavastustajaksi osui Fenerbahçe. En ole ennen joukkuetta nähnyt, en edes tv:stä. Joukkue tulee Aasian puolelta Istanbulia Kadıköyn kaupunginosasta. 

Ensimmäinen ottelu Istanbulissa päättyi lupaavasti HJK:n 1-0 -tappioon, joten panosta oli mukavasti jäljellä Helsingissä. Tiukentuneista rajoituksista huolimatta Boltille otettiin kohtuullisesti yleisöä, ilmeisesti noin puolet kapasiteetista. Lipussani kehotettiin tulemaan paikalle jo puolitoista tuntia ennen alkuvihellystä. Koleassa säässä se ei kiinnostanut ja kun tulin puoli tuntia ennen, kukaan ei valittanut asiasta. Ikävä kyllä peli vaikutti lähes samanlaiselta kuin viime viikon KuPS-tyrmäys viereisellä areenalla. Ecuadorilainen hyökkääjä Enner Valencia ei ollut Istanbulissa mukana, mutta nyt teki nopeaan tahtiin kaksi maalia HJK:n puolustajien katsoessa vierestä. Ensin surkean laitapakin Murillon alokasvirhe ja sitten Sparvin kantapäästä lahja vieraille. Joukkueen suurin tähti Mesut Özil ei ihmeitä esittänyt, mutta yllättävän aktiivisesti maailmanmestari pelasi. HJK kokosi kuitenkin itsensä ja Roope Riski iski kavennuksen kääntölaukauksella 27. minuutilla. Sparv loukkaantui puoliajan lopulla, mutta pientä panosta pelissä vielä oli.

Jännite purkautui sitten 52. minuutilla, kun Valencia pääsi tekemään kolmannen maalinsa taidokkaasti takajalalla. Tasoero tässä pelissä ei ollut yhtä selvä kuin KuPSin ja Union Berlinin välillä, mutta eroa löytyi kyllä. Puolisen tuntia pelailtiin sitten puolivaloilla ennen kuin loppuhetkillä alkoi verkot soida uudestaan. Riku Riski kavensi tyylikkään hyökkäyksen päätteeksi suoraan syötöstä volleylla. Nämä numerot olisivat olleet lohdulliset, mutta Fenerbahçe rankaisi ikävästi vielä kahdella maalilla, ne olivat pahoja puolustusvirheitä ensimmäisten maalien tapaan. Paha pettymys tämä oli, mutta HJK:lla on vielä matkaa Eurooppa-liigankin tasoon. 

Pühaste Gipsy Hill Dois Corvos Landsort Deep Bourbon BA Silver Series

 Edellisen klassikkogosen jälkeen olisi ollut kiinnostavaa maistella jotain modernia limugosea. Kaapista löytyi kuitenkin vain Uniq Drinksin näytepaketin imperial black gose Tarton panimon hopeasarjasta, 12,5 %. Yhteistyökumppaneina Lontoon Gipsy (etiketissä Gypsy) Hill ja Lissabonin Dois Corvos. Käsittääkseni olut on jo tarjolla Alkon tilausvalikoimassa tai tulossa mitä pikimmin. Landsort on ruotsiksi maaseutu, aiemmin olen juonut Nynäshamnin maaseutulageria. Mustaa olutta, ohut vaahto. Mausteinen lakritsainen tuoksu, anista ja inkivääriäkin voi aistia. Maku on paksu, täyteläinen, kuiva, mausteinen. Todellakin yllättävän kuiva, ei happamuutta. Voimakasta mausteisuutta, pippuria, kuivattuja hedelmiä, en löydä helposti vertailukohtia maulle. Bourbonin vaniljaa en huomaa tästä. Ongelmana on se, että olut ei maistu yhtään hyvältä. Nämä ovat epämiellyttäviä makuja. En oikein keksi käyttötilannetta tälle juomalle. Ei sovi jälkiruokaolueksi, koska tämä ei ole yhtään makea. En tykkää makeista oluista, mutta en tykkää tästäkään. Lääkemäisyys ja karkeus hallitsevat, ei jälkeäkään pehmeästä intensiivisestä otteesta esim. belgialaisten quadien tapaan. Tällaista juomaa olisi voinut olla tarjolla Stalinin tappoleireillä Kolymassa. Ehkä turhan karu vertaus, mutta olut ei viehätä yhtään.

Bayerischer Bahnhof Original Leipziger Gose

 Keväällä 2000 vierailin Leipzigissa ja join paikan päällä tätä klassikko-gosea. Silloin se oli käsittääkseni pantu Baijerissa. Myöhemminkin olut on muistaakseni tullut vastaan esim. One Pintin saksalaistapahtumissa tms. En oikein jaksa nykytilannetta netissä tutkia, mutta pintapuolisesti näyttäisi, että olut tehdään nyt (taas) Leipzigissa. Oli miten oli, sain näytteen klassikon nykykunnosta Aproboon Antti Järvenpään näytteistä. Varsin vaalea lievästi samea olut, hyvä valkoinen vaahto, 4,5 %, korianteria ja suolaa. Tuoksussa mallasta, ruohoa, keksiä, jotain epämääräisempääkin, joka on helppo mieltää kevyesti happamaksi suolaisuudeksi. Maku on runsaasti karbonoitu, hedelmäinen, esterinen, ehkä tosiaan häivähdyksen omaisesti suolainen. Ei oikeastaan hapan millään tavalla. Vastaa aika lailla vanhoja muistikuvia, silloin ehkä enemmän muistutti streittiä weissbieriä, nyt siihen viittasi vain kevyt esterisyys. Miellyttävää tavaraa, suhteellisen täyteläinenkin, tuntuu vahvuuttaan tukevammalta.

Ant Brew Boreality Check

 Elokuun alkupuolella vierailin Lahden Ant Brew'lla. Poislähtiessä baarimestari tarjosi blogistille vielä kolme tölkkiä matkaeväiksi, mutta en ole ehtinyt niitä aiemmin tsekkaamaan. Nyt sitten ensimmäinen maisteltavaksi. Hauska sanaleikki nimessä, Wasted Potential -hävikkiolutsarjaa. 5,0 %, mukana poronjäkälää ja islanninjäkälää, purkituspäivä 30.06.21. Kuulas utuinen vaalea ulkomuoto, ei oikeastaan vaahtoa. Kevyesti hapan tuoksu, samettista parfyymista aromia myös. Maussa on happamuutta yllättäen hieman tuoksua enemmän, hedelmää ja karamelleja, mutta ei liian makeasti. Kuiva yleistuntuma siis, mutta myös aika yksioikoinen, jopa vetinen. Ei oikein jälkimakua, jää ns. puolitiehen, jotenkin lässähtää kokonaisuutena. Mutta ei tässä mitään epämiellyttävää ole. 

Kotka Steam Smuggler

 Viime viikonlopun Kotka Steam -visiitin päätteeksi Kärsä Koivistoinen tyrkkäsi matkaevääksi sixpackin panimon tuotteista. Mukana ennenmaistelematon Smuggler, amber ale, 5,0 %, 30 EBU. Varsin tumma ruskea sameahko olut, heikko vaahto. Karamellinen ja maltainen tuoksu. Maku on samanlainen, leipäisyyttä myös, red alen ja brown alen suunnalle mennään, sehän sopii ilmoitetun amberin spekseihin. Maku jää melkoisen ohueksi, mutta puhdasta on, ei häiriötekijöitä. Ystäviä varmaan riittää tällekin tuotteelle, mutta tämä tyyli ei oikein ole itseä enää viime aikoina erityisemmin kiinnostanut. Lähtökohtaisesti simppelikin tyyli voi olla kiehtova hellesin tai pilsin tapaan, mutta tämä red/amber/brown -suuntaus ei sellainen ole. 

Gorilla Transatlantic #1

 Berliiniläinen transatlanttinen IPA on nimetty double IPAksi, mutta vahvuutta vain 7,5 %. Se on omassa luokittelussani perus-IPAa. Katkeruuttakin hintelästi 30 IBUa, edelleen sama purkituspäivä 21.6.2021, Ekuanot, Hallertau Blanc ja Citra. Transatlanttisuus ei nyt viittaa esimerkiksi NATOon vaan Gorillan argentiinalaiseen taustaan. Olutta on tehty samanaikaisesti sekä Berliinissä että Buenos Airesissa. Tämä siis BrewDog-versio. Keskiruskea, samea, hyvin sitruksinen appelsiininen tuoksu. Maussa myös pehmeän sitrushedelmäinen vivahde, maltaisuutta ja pihkaa, west coast -aineksia. Puuttuu vain peräkärry. Tai no, ei ihan kokonaan, mutta melko kevyt katkeruus jättää oluen turhan etupurentaiseksi. Miellyttävän kuiva kokonaisuus kuitenkin, marijuanan dänkkiä tuntumaakin oletettavasti esiintyy oluessa. 

Gorilla Koala Conspiracy

 Toinen Aproboon uutuus-Gorilla onkin Australiaan viitaten pussikarhu. Käsillä siis kesän toinen koala-IPA. Kevättalvella tuli jo ensimmäinen vastaan Lahdesta. Tyylisuunnaksi merkitty Pacific IPA, 6,6 %, 40 IBU, sama tölkityspäivä 21.6.2021 kuin edellisessä. Australia-odotukset täyttyvät humalakokoonpanossa, joka on kokonaan koalamantereelta: Enigma, Ella ja Galaxy. Ruskeampi, sameampi ja vaahtoisempi. Nyt on aromeissa tropiikin pehmeämpiä hedelmiä. Maku on varsin täyteläinen, mutta ei mehuista nektarisuutta. Maltaisuus on hyvin mukana, raikkaalta ja tuoreelta tuntuu. Makeahko kokonaisuus, vähän rukiin kaltaista leipäisyyttä mukana. Katkeruutta ei oikeastaan ollenkaan. Ei siis täysin tasapainoinen, mutta kohtuullista jälkeä.

Gorilla Burnt Out

 Helsingissä on satanut koleasti tuulen kanssa koko päivän, mutta vielä on summer alea jäljellä. Kyseessä on Aproboon Antti Järvenpään toimittamasta näytelähetyksestä löytynyt ennenmaistelematon berliiniläisgorilla. 5,2 %, 30 IBU, Ella ja Mandarina Bavaria, vehnää seassa, tehty taas BrewDogilla. Tölkityspäivä 21.6.21. Varsin kirkasta kultaista olutta, sitrushedelmäinen raikas tuoksu. Maku on pehmeän hedelmäinen, mutta hieman tuoksua sordinoidummin. Kuivaa on, ohuttakin, mutta juotavuus sitäkin parempi. Jälkimaussa on mukavaa potkaisua.

Ruosniemi Sabro NEIPA

 Pien Brewpub pääsi yllättämään sulkeutumalla tiistaina jo klo 21, joten kotimatkalla pysähdyin vielä Haukeen. Ruosniemi on ilahduttavasti ryhtynyt nimeämään oluitaan muutenkin kuin ammattinimikkeillä. Systeemi on menettänyt vitsikkyytensä jo aikaa sitten. Kuukausi sitten tuli juotua Strata NEIPAa, joka ei kuitenkaan innostanut. Päädyin nyt tsekkaamaan Sabro NEIPAn, vaikka otsikkohumala nyt Strataa heikkomaineisempi. Nyt merkillisesti 5,6 % eli kauppamarkkinat menetetty ja tyylisuunnan ihannevahvuudesta jäädään silti kauas. 36 IBUa. Nyt on reippaasti samea eikä minttuisuus tunnu hyökkäävän päälle. Mehuisuutta on sekä tuoksussa että maussa. Ei huono, Sabro ei tässä erityisemmin haittaa, hedelmäisyys hallitsevaa. Kuivahko kokonaisuus, tietysti hieman ohut. Hilpeä Hauki, 24.8.2021.

Cloudwater A New Level

 Cloudwaterin kolmas näyte lopulta täysiverinen IPA, oikeastaan jo vähän ylikin, koska alkolipitoisuus 8,0 %. Vaaleaa ja sameaa, kuvassa oikealla. Strata vetää pääroolin. Hieman yllättäen edellisiä hillitympi maku, kuivaa hedelmäisyyttä, erinomainen dokabiliteetti. Trooppinen yleisfiilis, pehmeää ja miellyttävää. 

Cloudwater-sessio huipentui tripla-IPAan A Path Untravelled, jonka tölkin jaoimme Ari Nyforsin kanssa. En tullut ostopäätöstä ennen tarkistaneeksi, että olen jo juonut tätä aiemmin hanasta viime syksynä. Silloin en innostunut, mutta nyt maistui paremmin. Saattaapa nyt olla hieman viilattu versiokin. Intensiivinen mehuinen täyteläisyys, trooppinen sekamehuvaikutelma, ananasta, aprikoosia, persikkaa. Pehmeää kamaa on tämäkin, viinaisuus ei tule mitenkään esiin. 10,0 % siis, hoppikombona Citra ja NZ Cascade. Pien Brewpub, 24.8.2021. 

Cloudwater Open Open

 Pien-dynastian viisivuotissynttärit ehtivät jo mennä, mutta panimopubissa edelleen rekvisiittaa jäljellä. Toinen sessio-IPA Cloudwaterilta, kuvassa vasemmalla. Tässäkin 6,0 %, tuplakuivahumalointi, Loral ja Sabro. Tummahko väri sameassa juomassa, trooppista hedelmää tuoksussa. Maussa vähän minttua, persikkaa, pehmeää hedelmää. Makeahkoa, puhdasta ja hyvin maltillisesti katkeroa. Tyylikästä tavaraa taas luottovalmistajalta. Pien Brewpub, 24.8.2021.

Cloudwater Volley

 Manchesteristä länsirannikon sessio-IPAa, 6,0 %, litrahinta tasan 30 euroa. Keskiruskeaa ja lähes kirkasta. Sitrusta, pihkaa ja katkeraa. Eli juuri sitä mitä pitääkin. Simppeliä, mutta hyvää. Ehkä pieni karkeus häiritsee, mutta ei tässä paljoa parannettavaa ole. Pien Brewpub, 24.8.2021.

Ārpus West Coast Citra IPA

 Latvialaisessakin IPAssa 6,5 %, ilmeisesti Citra soolohumalana. Pihkainen ja karamellinen, makeakin. Nykyään tuntuu olevan yleisenä harhakäsityksenä, että old school IPAn tulisi olla karamellinen. Se ylikorostuu tässäkin selvästi, sitruksisuus jää todella pieneen rooliin. Jälkimaku on kuivempi, mutta ei se tasapainota tarpeeksi. Lievä pettymys ilman muuta. Panema, 23.8.2021.

Northern Monk Faith In Futures

 Juoksulenkin palautussessio Panemassa. Leedsistä NEIPAa, 6,5 %, El Dorado ja Citra. Sameaa, mehuinen maku, appelsiinia runsaasti. Makeampiakin hedelmiä löytyy, mutta kokonaisuus silti kuiva. Maltaan tuki kohtuullinen, puhdaspiirteistä olutta. Panema, 23.8.2021.

Don Winslow: The Border

 Don Winslow päättää huumesotatrilogiansa tähän massiiviseen eepokseen vuodelta 2019. Tämä on vielä mittavampi kooltaan kuin edeltäjänsä, reilusti yli 700 sivua, käytin lukemiseen lähes kuusi viikkoa. Tylsä tämä ei ollut, kaikkea muuta. Winslow ei alun perin suunnitellut trilogiaa, mutta päätyi lopulta sellaisen tekemään. 68-vuotias kirjailija vakuuttaa saaneensa nyt tämän aiheen käsiteltyä. Avausosa The Power of the Dog teki todella suuren vaikutuksen ja keskimmäinen The Cartel oli samaa tasoa, mutta väistämättä vaikutelma oli jo aavistuksen laimeampi. Kaikki Winslow'n ansiot ovat jäljellä päätösosassa, mutta myös häiriötekijöitä lukukokemuksessa oli.

Tarina on suoraa jatkoa The Cartelille. Huumepoliisi Art Keller on ehtinyt jo eläkeikään, mutta palkataan vielä DEA:n johtoon. Huumekeisari Adán Barrera on todellakin kuollut ja valta periytyy seuraavalle sukupolvelle, joka on vielä edeltäjiään painajaismaisempi, jos mahdollista. Winslow ei säännöstele väkivaltaa, se on yhtä brutaalia kuin todellisuudessa. Heroiini on (uudelleen) bisneksen päätuote, erityisesti uuden korvikkeen fentanyylin muodossa. Tällä kertaa tapahtumat sijoittuvat enemmän USA:n puolelle kuin Meksikoon. Winslow kirjoittaa vetävästi, valtataistelujen ja juonittelujen kuvauksessa on jo nostettu Shakespeare vertailukohdaksi, eikä turhaan. Yhtä hyvää jälkeä syntyy under cover -poliisien työstä, huumeaddiktien arjesta ja jopa Guatemalan köyhimpien lasten ahdingosta. Mutta ehkä käänteitä ja rönsyjä on jo hieman liikaa, pientä väsymystä lukemisessa oli välillä aistittavissa. Loppupuolella tunnettu liberaali Winslow pääsee liikaa saarnaamaan poliittistakin agendaansa. Romaanissa esiintyy Donald Trump täysin omana itsenään, vain nimi on vaihdettu John Dennisoniksi. Tämä on ehkä jo liian paksua, hienovaraisempi ote olisi ollut edullisempi. Mutta järkälemäinen saavutus tämä trilogia on, muutenkin kuin fyysisiltä mitoiltaan.

Toinen vierailu Kotka Steam Breweryyn

 Melko tarkalleen kaksi vuotta sitten kävimme Ilkka Sysilän kanssa tutustumassa Kotka Steam Breweryyn. Uusintavierailu viime kesänä kariutui koronakurimukseen, mutta nyt päätimme täysin rokotettuina palata paikalle. Hieman yllätyin, kun huomasin Kotkaan pääsevän junallakin. Onnikkakin oli mukava, mutta onhan juna yleisesti miellyttävämpi etenemisväline. Ehdimme lähteä Helsingistä juuri ennen ilmestyskirjamaisen sadekaaoksen alkua. Kouvolassa vaihdoimme Helsingin lähiliikenteen vanhaa kalustoa muistuttavaan kulkuneuvoon. Inkeroisissa bongasimme junan ikkunasta Ilkan lapsuuden kotitalon. Ennusteista huolimatta sää parani huomattavasti ja Kotkassa ei satanut vierailun aikana ollenkaan. Hieman hämmästyttävästi Kotkan varsinainen rautatieasema ei olekaan kaupungin keskeisin vaan pääteasema Kotkan satama on lähempänä kauppatoria. Siirryimme Kairon vierestä torille, jossa kohtasimme melkoisen järkytyksen. For You -baari oli jyrätty maan tasalle. Siinä ravintolassahan otimme kaksi vuotta sitten tuntumaa Kotkan baarielämään. Tai siis niin luulimme. Karttaa nyt katsoen For You näyttääkin sijaitsevan Kotkan keskustorilla osoitteessa Kotkankatu 8 eikä kauppatorilla. Se on ilmeisesti edelleen hengissä. No, seuraavalla kerralla sitten. 

Edellisen vierailun tapaan otimme possokahvit torikahvilassa, hyvää oli nytkin. Kotkan olutkeisari Kärsä Koivistoinen saapui paikalle ja siirryimme viereiseen Pasaati-kauppakeskukseen, jossa sijaitsee Kotka Steam Breweryn Pienpanimomyymälä & Oluthuone. Tämäkin oli itselleni yllätys, koska en ollut kauppabaarista aiemmin kuullutkaan. Kompakti, mutta valoisa ja tyylikäs tila keskeisellä paikalla. Tykkäsin tästä enemmän kuin esimerkiksi Ruosniemen vastaavasta konseptista Helsingin keskustassa. Seinällä oli jopa Kärsän Arto Tolsa -paita, mutta se ei ollut myynnissä. Loviisalaista artesaanijäätelöäkin tarjolla. Otin tässä vaiheessa Kotka Steamin Waxwing Pilsiä, joka uusi tuttavuus. Waxwing tarkoittaa tilheä. Tilhethän päihtyvät syksyisin käyneitä pihlajanmarjoja syödessään, siitä tarina tölkin kyljessä. 5,0 %, 50 EBU. Maltainen ja täyteläinen runko, vähän keksisyyttäkin. Huomattavasta katkerolukemasta jälkimaun katkeruus olisi saanut olla voimallisempaa. Myöhemmin joimme samaa olutta hanasta panimolla ja raikkautta oli silloin enemmän. Puhdasta kamaa oli tämä tölkkiversiokin.

Tämän miellyttävän yllätyskohteen jälkeen siirryimme Metsolan kaupunginosaan. Uskomatonta, mutta Kärsän kotitalon pihalla olivat samat Kärsän muusikkokaverit kuin kaksi vuotta sittenkin. Waxwingistä tuttuja pihlajanmarjoja pursusi sama piha joka puolella. Lyhyen kävelyn jälkeen sitten itse pääkohteeseen Kotkan Höyrypanimon vanhaan tiililinnaan. Déjà-vu -fiilikset jatkuivat, Keisarinsatama-ravintolassa oli taas menossa häät edelliskerran tapaan. Maistelimme rennolla otteella panimon tuotteita, joista osa ennestään tuttuja. Muistiinpanot pysyivät odotetusti lakonisina sosiaalisessa tilanteessa. Jututimme kahta paikallista huumorimiestä, jotka olivat ongella panimon vieressä. Ahvenia nousi Kymijoen estuaarista, yksi lahnakin. 

Captain Marshall on uusi lager, jossa ruotsalaista ja venäläistä humalaa. Oluen nimi viittaa Ruotsinsalmen taistelussa 1790 menehtyneeseen brittiupseeriin. 5,0 % tämäkin, täyteläinen peruslager, ehkä vähän makeampi kuin Waxwing. Kiroileva Siili Pihlajanmarja Sour sitten nimenmukaisesti hapanolut, jossa marjoja ja maitohappoa mukana, 3,8 %. Kotka Steamin yhteistyökumppani Milla Paloniemen hahmon nimikko-olut siis. Happamuus varsin kevyttä sekä tuoksussa että maussa. Raikas, hedelmäinen ja kuiva, tyylissään näppärä. 

Edellisvierailun tapaan seuraavaksi ohjelmassa oli ateriointi saman rakennuksen tyylikkäässä Keisarinsatama-ravintolassa. Tällä kertaa sisätiloissa, koska loppukesän tuuli alkoi tuntua Kymijoen rannassa jo viileältä. Kotka Steamin oluita täälläkin tarjolla ja Aleksanterin ahvenet -annos oli oikein maistuva. Digestiivinä vielä panimon puolella pari Kotka Steamin uuden oluentekijän Marko Hirven koe-erää. Mielenkiintoista, mutta niistä ei tässä sen enempää. Tässä vaiheessa oli sitten aika kiittää Kärsää mahtavasta päivästä. Edelliskerralla ajoimme taksilla Kotkan keskustaan, mutta uskaliaasti päätimme nyt kävellä parin kilometrin matka Paimenportti-seisakkeelle. Sää jatkui hyvänä, mukava kävelyretki idyllisessä miljöössä aluksi, mutta lopussa meinasi usko loppua. Massiivinen tienrakennustyömaa tuntui estävän etenemisen, mutta lopulta luovimme radan varteen. Paimenportti ei ollut mikään Gare de Lyon. Niinköhän juna tässä pysähtyisi? Näin kuitenkin tapahtui ja kotimatka sujui sutjakkaasti.