Kävin edellisen kerran Kluuvikadun Maxim-teatterissa 1990-luvulla, ehkä jopa 1980-luvulla. Suomen vanhin elokuvateatteri on sittemmin ollut suljettuna ja remontoitu. Nyt sitten Maximissa esitettiin uutta korealaiselokuvaa, joten päädyin paikalle. Yksittäisiä nojatuoleja, ei siis penkkirivejä. Ei kovin mukava istumisasento, mutta onneksi leffa oli niin hyvä, että sen unohti. Park Chan-wook vakuutti edellisellä Agassi-elokuvallaan ja varsinkin tv-sovituksella John le Carrén The Little Drummer Girlistä. Odotukset olivat siis varsin korkealla tälle tuoreelle neonoirille ja ne täyttyivät komeasti. Tapahtumat sijoittuvat Busanin tienoille, mm. kuvitteelliseen sumuiseen Ipon kaupunkiin. Persoonallinen poliisiproseduraali periaatteessa, mukana avioliittodraamaa, romantiikkaa, erotiikkaa, keski-ikäisen miehen traumoja, unettomuutta, femme fatale, komediallisia aineksia ja koko homma vaikuttaa modernilta Vertigo-remakelta. Aivan loistavaa. Mainittu femme fatale on kiinalainen ja sitä kautta päästään vertailemaan kulttuurejakin. Unenomaista hypnoottista tunnelmaa ja vakuuttava loppuratkaisu. Ehkä pieni tiivistys olisi voinut vielä parantaa kokonaisuutta, mutta toimii tällaisenaankin hienosti.
Olutnautiskelija, hophedonisti, kulkumies. Huomioita myös jalkapallosta, kirjoista, elokuvista ja musiikista.
tiistai 31. tammikuuta 2023
sunnuntai 29. tammikuuta 2023
Alfred HItchcock: Topaz
Kun olin noin 15-vuotias lueskelin läpi Leon Urisin suomennetut poliittiset trillerit. Varsovan kansannousua kuvaava Mila 18 on jäänyt parhaiten mieleen. Yksi Urisin romaaneista oli Topaz, mutta siitä en käytännössä muista mitään. Hitchcock filmasi romaanin tuoreeltaan 1969. Elokuva on niin huonossa maineessa, että en ole tullut sitä koskaan katsoneeksi. Nyt sitten Teeman esitys osui silmiin. Kuuban ohjuskriisin aikoihin sijoittuva vakoilutrilleri, kuubalaisten, venäläisten ja jenkkien ohella fokuksessa erityisesti ranskalaiset. Topaz viittaa venäläisten laskuun Ranskassa toimivaan vakoilurinkiin. Tarina on ihan ok, mutta onhan toteutus väkisin väännetyn jäykkää. Huumori puuttuu täysin ja henkilöhahmot jäävät pahvisiksi. Tuotanto oli vaikeaa ja Hitchcockin voimat varmaankin olivat jo herpaantumassa. Mutta ei tämä ihan kalkkuna ole, kuviossa on jonkin verran imua. John Vernon hilpeä Che Guevara -lookissa.
Alfred Hitchcock: The Lady Vanishes
Olen nähnyt usein tämän Hitchcockin huipputyön 1930-luvulta, mutta en näköjään ole blogiin siitä kirjoittanut. Tässä Hitchcock viimeistään löysi omimman tyylinsä, komediallisuus on kestävän kuohkeaa ja junatrilleri kulkee kuin, hmm, raiteilla. Gilliatin ja Launderin kirjoittama tarina on hieno ja Hitchcockin toteutus varmaotteista. Margaret Lockwood on ihanteellinen naispääosassa eikä Michael Redgrave paljoa jää jälkeen. Hellyttävää pienoismallistudionäkymää Alpeilta alussa. Alkuasetelmaa britit ulkomailla on jäljitelty usein. Toista maailmansotaa ennakoidaan mielenkiintoisesti. Elokuvan menestys johti Hitchcockin siirtymiseen Hollywoodiin.
lauantai 28. tammikuuta 2023
Gallows Bird Favonius
Gallows Bird Yöbussi
Vanha Porvoo Black IPA
Gallows Bird Ratamestari
Gallows Bird Niittykumpu, cask ale
St. Georgen Helles
Redemption Fellowship, cask ale
Joseph L. Mankiewicz: Somewhere in the Night
Käsikirjoittajana menestynyt Mankiewicz siirtyi ohjaajaksi 1946 ja tämä noir on toinen ohjaustyö. Elokuva on hyvässä maineessa, mutta ei muistaakseni ensikatsomalta oikein kolahtanut. Nyt pitkän välin jälkeen nähtynä leffa vaikutti huomattavasti paremmalta. Elokuva on todella alakuloinen ja pessimistinen, eli siis siinä mielessä noiria omimmillaan. Mankiewicz tunnettiin "kirjallisena" ohjaajana ja visuaalisuus ei ole tässäkään parasta mahdollista lajia, varsinkaan noiriksi. Tarina lähtee liikkeelle sotilassairaalasta Honolulussa, jossa haavoittunut päähenkilö on menettänyt muistinsa. Usein noirissa käytetty aihe siis, mutta varsin tuoreelta se tässä tuntuu. Nopeasti siirrytään Los Angelesiin ja kohtalonomainen juoni alkaa kiristyä hyvin mystisillä vaiheilla. Asiat johtavat toiseen, tavallaan loogisesti, mutta ei aina täysin uskottavasti. Jazz soi, John Ireland mutisee voiceoverissa, autot kaahaavat, parasta tunnelmaa irtoaa San Pedron satamakortteleista. Angstia, huijariennustajia, mielisairaaloita ja femme fataleja riittää, suoria viittauksia Double Indemnityyn ja Bela Lugosiin. Mysteerihahmo Larry Cravat ennakoi selvästi 1990-luvun Keyser Sözeä The Usual Suspects -leffassa. Kaikki ihmiset ovat masentuneita. Elokuvan suuri heikkous on päähenkilöä esittävä gorillamainen John Hodiak, joka jäykistelyssään muistuttaa enemmän Kodiakin karhua kuin noirin eksistentialistista protagonistia. Mutta tarina on luja ja nokkela, paljon kovempi kuin monissa maineikkaammissa noireissa.
perjantai 27. tammikuuta 2023
Jules Dassin: Night and the City, teatteriversio
keskiviikko 25. tammikuuta 2023
Mallaskoski Medusa Rum Barrel Aged Spiced Barley Wine
tiistai 24. tammikuuta 2023
To Øl Sloopkogel TIPA
maanantai 23. tammikuuta 2023
Pühaste Siksak
Tarton ylpeydeltä "pehme ja mahlane topelt IPA", 8,0 %, DDH, Strata ja Enigma. Edustava ulkonäkö, vaaleaa, kuulasta ja sameaa. Aromeissa hedelmäpastilleja ja kuivempaa yleishedelmäisyyttä, miksei meloniakin. Maku on trooppisia hedelmiä mukaileva, makeahko, mangoa ja ananasta hunajamelonin sivussa. Tölkissä mainitaan passion ja persikka, miksei niitäkin. Ei täysin parasta raikkautta. Vahvan bockin ja balttiporterin jälkeen mehuinen IPA tuntui ehkä liiankin nektariselta, session aloituksena olisi voinut toimia paremmin. Nyt en siis erityisemmin innostunut, mutta eihän tässä mitään vikaa ole. Ostopaikka Helsinki, Triplan Alko.
Hiisi Tahva Baltic Porter
Balttiporter on sovelias oluttyyli tammikuulle, niin kuin mm. puolalaiset ovat havainneet. Nyt sitten sesonkiin sopivaa olutta Jyväskylästä, 7,5 %, 40 IBU. Tummanruskeaa, heikko vaahto. Maltainen, kevyesti leipäinen tuoksu, ei juuri hedelmäisyyttä. Maku on myös maltainen, keskitäyteläinen, tummaa suklaata. Varsin kuiva, ei karamellia tai hedelmää. Ihan ok, miellyttävääkin, hyvin lyhyt jälkimaku. Puhdasta on, mutta jotenkin liian yksioikoinen. Ostopaikka Helsinki, Triplan Alko.
Schloss Eggenberg Urbock 23°
Ville Leinon Itävalta-tuomisista viimeisenä maisteltavaksi setin taatusti odotetuin olut. Eggenberg vastaa tunnetusti nykyään monsteribockin Samichlausin valmistamisesta, mutta tekee tietysti myös muita vahvoja bockeja. Tämä Urbock on kantavierreväkevyydeltään nimen mukaisesti jyrkät 23 Platoa. Alaotsikoltaan pale double bock ja alkoholia 9,6 %. Kypsynyt linnan kellarissa inhimilliset yhdeksän kuukautta. Keskiruskeaa kirkasta olutta, melkein kultaista, odotin hieman tummempaa. Ohut häviävä vaahto. Voimakkaan maltainen tuoksu, hieman lääkemäisyyttä mukana. Maku on paksu, yrttinen, täyteläinen, lievästi makea. Hedelmäistä tämä ei ole. Mutta miellyttävää tanakkaa juomaa, makeutta ei ole liikaa. Yllättäen katkeruutta kerääntyy havaittavasti. Juotavuus on tässä vahvuusluokassa erinomainen.
Kriv Stenders: Danger Close: The Battle of Long Tan
Uusi australialainen elokuva Vietnamin sodasta vuodelta 2019. Realistinen kuvaus kesän 1966 Long Tanin taistelusta, jossa 100 miehen australialainen komppania joutuu parintuhannen Vietkongin/pohjoisvietnamilaisen saartamaksi. Varsin suppea fokus siis ja laajempaa kontekstia ei oikeastaan käsitellä ollenkaan. Se on tavallaan elokuvan etu, intensiivisyyttä riittää. Erinomaiset näyttelijät esittävät ristiriitaisia hahmoja, tässä ei tosiaankaan mitään kirkasotsaista sankaritarinaa olla kuvaamassa. Yleensä Vietnamin sotaleffoissa ollaan tiheässä viidakossa, mutta nyt taistellaan harvahkossa kuivassa kumipuumetsässä, joka muistuttaa hieman suomalaista mäntykangasta. Kuvattu Queenslandissa, mutta uskottavalta vaikuttaa. Vietkongilla näyttää olevan vain kranaatinheittimiä ja jalkaväkeä, kun australialaisia tukee (uusiseelantilainen) raskas tykistö, helikoptereita, pari napalmia kylvävää jenkkikonetta ja lopulta panssaroituakin kalustoa. Raakaa jälkeä tulee, noin 20 australialaista kuolee, kaikki noin 20-vuotiaita. Vietnamilaisten tappiot moninkertaiset, mutta niitä elokuva ei käsittele.
lauantai 21. tammikuuta 2023
Põhjala Baltic Porter Day 2023
Sudden Death Can Halen
Sudden Death Powerplay Pilsner
Garage Vitamin Sea Zenon
Adroit Theory Invisible Art (Ghost 1216)
Adroit Theory Morpheus (Ghost 1271)
Adroit Theory Necropolis 2034 A.D. (Ghost 1234)
Adroit Theory Now I Am Death, Destroyer of Worlds (Ghost Destroyer)
Adroit Theory EBK Down To Die (Ghost EBK)
Mister B Tired Uncle Bella Uncle
Brewski Ester
Basqueland Better On A Yeti
perjantai 20. tammikuuta 2023
Jean-Pierre Melville: L'Armée des ombres
Olin nähnyt kaksi tai kolme Melvillen rikoselokuvaa ennen kuin törmäsin tähän Varjojen armeijaan vuodelta 1969. Taisi olla vuokrattu VHS-kasetti 1980-luvulla. Tyyli oli sama kuin vaikka Le Cercle rougessa tai Un flicissä, mutta kontekstina vastarintaliike toisen maailmansodan miehitetyssä Ranskassa. Elokuva kolahti vähintään yhtä kovaa kuin muutkin Melvillet, sodan olot oikeastaan vain syvensivät dramaattisuutta ja traagisuutta. Olin hieman hämmästynyt, että elokuvaa ei erityisemmin arvostettu varsinkaan Ranskassa. Onhan elokuvassa selvää de Gaullen palvontaa, vähän huvittavastikin, mutta eihän tekijän poliittiset näkemykset pitäisi heijastua esteettisiin arvioihin. Pidetäänhän natsiohjaaja Leni Riefenstahlia tai maolaista Godardiakin arvossa yleisesti. Sittemmin olen nähnyt L'Armée des ombresin useaan kertaan, mutta en muistaakseni valkokankaalta. Nyt sitten Reginassa esitys, alaotsikolla "pitkä versio", 145 minuuttia. Leffasta näyttää olevan ainakin 100-minuuttinen "italialainen" versio, mutta omissa muistikuvissa tämä on noin kahden tunnin mittainen. Ilmeisesti tätä 145 minuutin versiota on kuitenkin esitetty Suomessa jo pitempään. Elokuva on restauroitu 2006, mutta ilmeisesti pituus ei siinä kasvanut.
Reginassa digitaalikopio, mutta ei se minusta esitystä "kylmentänyt", niin kuin von Baghilla oli tapana sanoa. Verrattuna alkuviikon The Big Sleepin esitykseen selvästi vähemmän yleisöä, suuri osa kuulosti puhuvan ranskaa keskenään. Melville alkaa olla siis aika lailla unohdettu suuruus. Ikävää sinänsä, mutta sitä suurempi ylpeys kuulua Melvillen harvinaisiin arvostajiin. Ehkä tosiaan aiempia näkemiäni pitempi versio, aivan kaikkia kohtauksia en muistanut ennestään. Melvillen lakoninen tyyli on kyllä tyrmäävä, voiceover toimii hienosti ja säästeliäästi muita keinoja tukeva musiikki tulee hallitusti kehiin. Äärimmäisen moderni ja kestävä asetelma, vastarintaliikkeen toimijoiden moraali kyseenalaistetaan viemättä silti kuitenkaan heiltä kunniaa. Saksalaiset ovat brutaaleja, mutta eivät kuitenkaan mitään epäihmisiä. Melvillen rikoselokuvista tuttu lohduton lopetus toteutuu tässä poikkeuksellisen koskettavasti. Näyttelemisestä ei oikeastaan tässä elokuvassa ole kyse, Ventura, Signoret ja kumppanit tuntuvat elävän roolejaan täysillä. Hieman yllättävästi huumoriakin tihkuu mukaan ainakin Signoretin peiteroolien asusteissa. Rakenne on episodimainen, Melvillehän tässä tulkitsee Kesselin romaania omien kokemustensa kautta. Ei siis nouse Melvillen tuotannon aivan ykköseksi, mutta hänen kolmesta sota-aikaan sijoittuvista leffoistaan kiistaton ykkönen. Ja taistelee koko tuotannon top-3 -sijoituksista.
torstai 19. tammikuuta 2023
Raschhofer Das Zwickl
Toisena Ville Leinon Raschhofer-näytteenä zwickl, kohtuullisen vahva, 5,4 %, 25 IBU. Sameaahan tämäkin on, ehkä hieman tummempaa ruskeaa väriä kuin Eggenbergin zwicklissä, vaahtoa ei paljoa kehittynyt. Heikkoa tuoksua, hieman makeaa maltaisuutta. Maku on pehmeän maltainen, pyöreä, nyt selvästi enemmän makua kuin panimon märzenissä. Lievää hedelmäisyyttä Eggenbergin oluen tapaan. Kohtuullisen täyteläinen, mutta varsin yksioikoinen kokonaisuus on tässäkin Raschhoferissa. Jälkimaku on myös hyvin tyhjä. Mutta ei mitään virheitä, hyvin puhdasta olutta on tämäkin.
Raschhofer Märzen
Luulin, että kaikki Ville Leinon omatuomat itävaltalaiset ovat Eggenbergejä. Huomasin vasta jääkaappiin kurkkiessa, että mukanahan on kaksi Raschhoferin olutta. Tämäkin panimo on perinteikäs, etiketissä mainostetaan aloitusvuodeksi 1645. En ole ennen heidän oluisiin törmännyt. Panimon kotipaikka Altheim on Eggenbergin Vorchdorfin tapaan yhtä etäällä niin Salzburgista kuin Linzistä, mutta nyt hyvin lähellä Saksan rajaa ja Inn-jokea. Ihan Altheimin vieressä on Braunau am Inn, Adolf Hitlerin syntymäkaupunki siis. Raschhoferin märzenissä on vahvuutta 5,1 %. Kirkasta kultaista olutta, hyvin vaaleaa, vastasataneen pakkaslumen valkeaa vaahtoa. Hillityt aromit, hieman keksistä viljaisuutta. Maku on kuivan maltainen, tosiaankin hieman voileipäkeksinen, lievää rasvaisuutta, aika ohutta kokonaisuutena. Edelliseen zwickeliin verrattuna makumaailma on varsin yksiulotteinen, vaikkakin puhdas. Nyt peräkärry on kovin minimaalinen. Tuntuu selvästi vaatimattomamman panimon tuotteelta Eggenbergiin verrattuna.
Schloss Eggenberg Naturbursch Bio-Zwickl
Eggenbergin toinen kokeilu tässä sessiossa on luomuzwickel, suodattamaton vaalea lager siis, 4,9 %, mukana vehnääkin. Varsin sameaa on, sormet ei näy lasin toiselle puolelle oluen läpi. Vaaleanruskeaa, pienikuplaista vaahtoa. Yrttiset ja maltaiset aromit hallitsevat. Maku on pehmeän täyteläinen, kuivasti maltainen, puhdas, lievästi hedelmäisyyttä. Yrttistä purevuutta on nokare maussakin. Jälkimaku on olemassa, mutta kovin maltilliseksi se tuntuu löystyvän. Sitten pitkän odotuksen jälkeen nielu kuitenkin kuivahtaa, kyllä katkeruutta on saatu mukaan. Aika kovaa kamaahan tämä on, selvästi odotuksia parempaa ja monimuotoisempaa.
Schloss Eggenberg Malz Meister
Leinon Ville oli Itävallassa vuodenvaihteessa ja toi sieltä nipun näytteitä paikallisen Eggenbergin oluista. Eilen järjestettiin Buenos Aires Boys / Montevideon kreivien retrotapaaminen valokuvashow'n merkeissä ja samassa yhteydessä sain Eggenberg-näytteet mukaan. Aiemmin olen juonut tämän Eggenbergin oluista vain erinomaista Hopfenkönigiä, jota sattumoisin maisteltiin eilen Olarin Panimolla. Dunkelissa 4,8 %, varsin tummaa dunkeliksi, kauempaa melkein mustaa. Pienikuplaista vaahtoa mukavasti. Hyvin maltainen tuoksu, melko runsaasti, lievää paahdettakin kohoaa. Maku on täyteläisen maltainen, lievästi makea, hieman metallinen, veri tuntuu. Selvästi enemmän makuja kuin random-dunkelissa, mutta maut eivät täysin miellyttäviä. Tämä oluttyyli ei muutenkaan ole erityinen suosikkini. Maku lähestyy naapurimaa Tšekin tmavéja. Katkeruutta ei juuri ole, mutta sitähän ei odotakaan. Ei niin makea kuin pelkäsin, mutta ei silti maistu kovin hyvältä.
Plattoon Brew Agile Data Engine Oil Release 2.0
Lisää Solita-liitännäistä olutta viime viikon North By Northeastin jälkeen. Kyseessä nyt vahvempi kakkosversio vuoden takaisesta Agile Data Engine Oilista, asialla siis Teppo Ruokosalmi Hollolasta. Vahvuutta nyt selvästi enemmän, 6,6 %, IBU 36, pullotettu 12.9.2022. Vehnää mukana, humalina Challenger, Centennial, Columbus, Willamette ja Amarillo. Lakritsa, kaakao ja vanilja mainittu, ehkä raaka-aineina, ehkä tavoiteltuina makuvivahteina. Kaadoin hieman rennolla kädellä, ruskeaa vaahtoa kerääntyi lasiin huomattavasti, oluen runko hyvin tumman ruskea, lähes musta. Vaahdossa melko suuria kuplia, ei kovin pitkäikäisiä. Aromit todella paahteisia, lähes tuhkaisia, lakritsaa, salmiakkiakin. Ehkä kevyesti savua tai maitoista happamuutta. Maku on todella kuivan paahteinen, lievää leipäisyyttä, vähän lakritsan makeutta, ABC-kahvia, hyvin tummaa suklaata. Luvattua hedelmäisyyttä tuntuu vähemmän, ehkä neljän kuukauden ikä jo on hieman karsinut sitä. Pehmeää ja kuohkeaa, mutta ei erityisen täyteläistä. Jos lisäaineita mukana, niin niiden määrä ilmeisen vähäinen. Ainakaan vanilja ei juuri tunnu. Tässä vahvuudessa stoutissa tai yleensä tummassa alessa voi odottaa täyteläisyyttä, se jää puuttumaan. Kevytversioon verrattuna paahteisuutta on todella rutkasti enemmän, hedelmääisyyden kustannuksella. Savua en oikein havaitse tälläkään kertaa. Perätila ei ole tässä vahvemmassakaan versiossa tyhjä, kapeaa pitkäkestoista katkeraa purentaa löytyy. Puhdasta ja juotavaa, nyt kuivemmalla ja maultaankin tummanpuhuvalla otteella. Oikein nautinnollista.