Olutnautiskelija, hophedonisti, kulkumies. Huomioita myös jalkapallosta, kirjoista, elokuvista ja musiikista.
maanantai 3. marraskuuta 2008
Edward Dmytryk: Murder, My Sweet
Tätä leffaa on usein pidetty onnistuneimpana Chandler-tulkintana, enkä voi olla eri mieltä. Liikkeelle lähdetään tummasävyisestä kuulustelupöydästä ja suunta on taaksepäin. Dialogi on rapeaa, liioitellut metaforat aitoa Chandleria ja sisäinen monologi rullaa ainakin yhtä hyvin kuin noirissa koskaan. Tupakansavu leijuu joka paikassa ja kaikki miehet käyttävät hattua. Los Angelesin miljöö otetaan haltuun eleettömästi, South Centralin räkälät, Santa Monica Mountainsin kanjonit ja merenrantahuvilat. Jopa surrealistinen unijakso toimii kuin hirvi. Dick Powell ja Claire Trevor eivät ole ilmeisimpiä valintoja päärooleihin, mutta heitä parempiakaan ei tähän kontekstiin hevillä keksi. Koukeroinen juoni ei ole Big Sleep -tasoa, mutta tarpeeksi kryptinen ettei siihen ole syytä kiinnittää mitään huomiota vaan uppoutua vain täysillä moodiin. Humoristista ja romanttista loppua voi pitää tyylirikkona, mutta ehkä feelgood-tunnelmakin on joskus ok.
1969 kuulee Creedence Clearwater Revival -yhtyeen kappaleen Proud Mary.
1970 näkee Gerd Müllerin tekevän jatkoajalla Länsi-Saksan voittomaalin Meksikon MM-kisojen neljännesfinaalissa hallitsevaa mestaria Englantia vastaan.
1973 lukee Raymond Chandlerin novellin Punainen tuuli (Red Wind).
1981 näkee Howard Hawksin elokuvan Rio Bravo.
1990 juo Samuel Adams Boston Lager -oluen.
2014 pienosakkaaksi Sonnisaari Panimoon.
2022 mukaan kiertolaispanimo Hagströmiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti