keskiviikko 17. lokakuuta 2018

Cloudwater Tap Takeover @Pien

Manchesteriläinen Cloudwater on Euroopan ykköspanimo joidenkin nettisovellusten perusteella. Se on tietysti vain yksi näkökulma, mutta olisi voinut kuvitella suomalaisten maahantuojien tarttuneen innolla tällaiseen herkkupalaan. Näin ei ole kuitenkaan tapahtunut, syitä voi vain arvailla, mutta mitä ilmeisemmin ammattitaitoa ei ole ollut tarpeeksi. Tähän tulokseen ulkopuolinen tarkkailija joutuu päätymään, koska juuri baarin Helsingin keskustaan avannut Pien on samantien onnistunut tekemään jättikaappauksen ja tuo nyt Cloudwaterin oluet härmäläisten ulottuville.

Pienen baarissa heti täysimittainen lanseeraus, kaikki kahdeksan hanaa Cloudwateria. Pääsin paikalle noin kolme tuntia avauksen jälkeen, jengiä hyvin paikalla, hörhöpöytäkin löytyi, mutta ei mahdotonta tungosta, tilaaminen onnistui sujuvasti. Aloitin session lagereilla, Cloudwater on luonnollisesti laadukas moderni panimo, se ei tee pelkkää diipadaapaa. Tettnanger Hellesissä 4,8%. Viljaa on, mutta aika flättiä ja heikohko katkeruus. Hedelmäisyys kurkkii hieman esiin, mutta pahin puute on täyteläisyyden puute. Tällä ei kiritä lähellekään baijerilaisia klassikoita, mutta se oli tietysti odotettavissakin. Sinänsä virheitä välttelevä tuote, mutta ei saa esiin tyylin parhaita piirteitä. Toinen lager Cashmere India Pale Lager, 6,0%, ilmeisesti tuoretta Cashmerea mukana. Paljon täyteläisempi, odotetusti hedelmäisempi, mutta ehkä hedelmä korostuu nyt liikaa neutraalin hiivan pinnalla. Katkeroa on, mutta ei tarpeeksi. Ei Cloudwaterin lagerit säväyttäneet, ilahduttavaa yritystä, mutta ei selvästikään mukavuusalueen toimintaa. 

Seuraavaksi pariksi keskitason alet. DDH Pale Amarillo Citra, 5,5%. Amarillosta cryo-versio, Citra katkerona ja vehnääkin mukana. Hyvin mehuinen, hyvin tuore, marjainenkin. Ehkä vähän ohut, mutta hieman kalpeiden lagerien jälkeen makujen monimuotoisuus vakuutti minut täysin, tykkäsin kovasti. Peräkärry on marginaalinen, mutta raikkaus pelastaa paljon.  JPA on yhteistyö kalifornialaisen Bagbyn kanssa, 7% ja ns. american IPA. Tätä pöydässä pidettiin brittityylisenäkin, mutta kirkkaassa meripihkaisessa oluessa itselle korostui pihkaisuus ja kerrankin riittävä takatukka lähes Jaromir Jagrin tai Kuninkaan tyyliin, katkeroa on kunnolla. Sitruksisuus on kieltämättä laimeaa, mutta kaikessa ei nyt ole onnistuttu. Aromissa Cascade, Centennial, Chinook, Columbus, Amarillo, Simcoe, katkerona Pilgrim.

Session päätteeksi kolmantena parina vahvat IPAt. System Failure 9%, tämäkin Bagby-kollaboraatiota. Kovasti vaahtoavaa, kirkkaan kultaista. Lähes sama humalacocktail kuin JPA:ssa, aromeina Simcoe, Amarillo, Chinook, Centennial, Mosaic, Cascade, Columbus, katkerossa taas Pilgrim. Chinook tuo taas männyn esiin, mutta sitrus tulee kuohkeammin esiin, täyteläinen runko, aika vakuuttavaa, taitaa olla session ykköstuote. Peräkärryä tietysti jää kaipaamaan, mutta näin vahvassa seoksessa se harvinaisemmin pääsee framille. Erittäin kuiva olut kuitenkin. Viimeinen tripla-IPA TIPA Citra Loral 11% jäi sitten odotetummin kuriositeetiksi, Mosaic myös mukana. Meripihkan värinen kirkas juoma, selvästi aiempia makeampi, mutta ei sentään karamellinen. Sitruksisuus jää nyt hailakaksi ja katkeruus lievää. Jotkin kanssajuojat löysivät oluesta vihannesta ja lennokkiliiman liuotinmaisuutta, mutta niitä en itse aistinut. Kokonaisuutena miellyttävä sessio, keveimmän amerikkalaisen light lagerin ja mm. joidenkin leidien intoileman vadelmasourin jätin tällä erää kokeilematta. Cloudwaterin oluisiin törmäilee käsittääkseni jatkossa nyt laajemminkin, tämä ei ole mikään muutaman hajakegin irrallinen maahantuonti. Pien, 17.10.2018.

tiistai 16. lokakuuta 2018

Malmgård Proto #18


Kun Konepajassa ei oikein tarjonta innostanut, päätin siirtyä vielä HOK-Elannon läheiseen toimipaikkaan Kuikkaan. Täälläkin tietysti sama alennusmyynti menossa, mutta väentungosta ei nytkään havaittavissa. Jotenkin arveluttaa tämä vuodesta toiseen toistuva salamyhkäisyys tässä tapahtumassa, etukäteen ei kerrota mitään ja käytännössä juuri kukaan ei arvaa saapua paikalle. Jostain kuulin, että vapaamuurarityylisen S-kortin haltijatkaan eivät tästä saa informaatiota. Baarien ei sitten tarvitse myydä tappiolla, mutta mitä tästä jää käteen? Satunnainen asiakas ilahtuu halvemmasta hinnasta, ehkä se riittää S-korporaatiolle?

Viime viikon nopealla Kuikka-vierailulla tuli testattua Maistilan Hoodie liian pikaisesti, joten otin nyt isomman näytteen. Varsin flättiä kamaa, hedelmäisyyttä on ja varsin hyvä katkeruuskin Maistilan skaalalla. Mutta tarpeeksi raikas tämä ei ole ja NEIPA-ominaispiirteet jäävät aika kaukaisiksi. 

Malmgårdin uusin Proto-sarjan tuote on Emmer Black IPA, 5,8%, 80 EBU, 90 EBC. Todellakin mustalta näyttää hämärässä baarissa. Kuohkea vaahto, paahteinen tuoksu. Maussakin paahtoa, hedelmäisyys lievää. Ohuehko runko, mutta todella tuntuva peräkärry. Nyt on katkeruuteen satsattu kunnolla, saattaa olla suomalaisista tummista oluista katkerin. Hakkaa esim. Siperian tällä osa-alueella kevyesti, tietysti mallasrungon keveys nyt päästää katkeruuden hyvin esille. Tykkäsin kovasti, täysin tasapainoton tuote mukavalla tavalla. Malmgård on edelleen Suomen panimoeliittiä tämänkin oluen perusteella. Sitäkin huolestuttavampia ovat olleet Kusettajan välittämät tiedot panimon tilanteesta MBH-konsernissa. Kuikka, 16.10.2018.

Stone (Berlin) Pilot Series 2018 Elderflower Sour


Alennusmyynti siis Konepajassa, mutta kovin mielenkiintoista ei tarjolla. Flying Dutchmanilta neljä epämääräistä eksperimenttiä: passion IPA, brett IPA, hasselpähkinäcapuccinoporter ja nordic berry sour. Hah, not today. Harkitsin hetken alennuksen hyödyntämistä Pilsner Urquelliin tai Fuller's ESBiin, mutta päädyin kuitenkin Stonen Berliinin konttorin vahvaan seljankukkasouriin. Elderfloweria on esiintynyt mm. englantilaisissa cask aleissa, joten tämä mauste ei minua hätkäytä. Peräti 9,5%, tuoksu kukkaisen hedelmäinen. Maku täyteläisen hedelmäinen, hyvin kevyesti hapan. Paksuhko olut, mutta alkoholi peittyy hyvin, ei jälkimakua. Raikkautta tässä on, mutta ei tarpeeksi monimuotoinen. Hyvin putosi kuitenkin, olin tyytyväinen valintaan. Konepaja, 16.10.2018.

Wild Weather Shepherds Warning


Sori Taproomissa olisi ollut kalifornialaisen kulttipanimon Brueryn harvinaisia soureja hanassa. Helsingin tarjonnassa ollaan kuitenkin tultu siihen, että eipä oikein jaksanut liikahtaa paria kilometriä etelään. Kun sitten sosiaalisesta verkostosta kävi ilmi, että HOK-Elannon baareissa on tänään kaikki hanaoluet 4€, kulmakarvat hieman kohosivat. Ehkä nykytilanne onkin kääntymässä hintakilpailun puolelle. Hörhöjä kiinnostavien oluiden hinnat ovat hilautuneet pilviin. Sorin tapahtumassa ja varmaankin huomisessa Pienen Cloudwater-haltuunotossa hinnat ovat sitä tasoa, että luottokortin limittiä on nostettava. Tässä painaa akuutisti tietysti blogistin henkilökohtainen tilanne, Oregonin turneen kustannukset erääntyvät nyt lokakuun lopussa. Mutta S-mafia sai ilmaisella ämpärillä aktiviteettia aikaan, tallustelin parin sadan metrin matkan Konepajaan. 

Yllättävän hiljaista, jengiä kyllä pöydissä, mutta tiskillä ei mitään ruuhkaa. Tuntematon Wild Weather -panimo tarjonnassa, näyttää sijaitsevan Readingin lounaispuolella, hyvin tutulla seudulla. IPA, 5,6%. Ensituntuma selvästi hapan. Muuten mehuinen, vaikka ei erityisen samea. Hanaepäpuhtautta? Ehkäpä niin, happamuus tuntui vain alussa. Ei tässä kuitenkaan katkeruuttakaan ole ja kokonaisuus jää kovin vaatimattomaksi. Hanalätkässä tosiaankaan ei havaittavissa genetiivin heittomerkkiä, joten tässä siis varoitetaan (säikähtäneitä lampaita?) paimenista eikä kyseessä paimenen varoitus. Ja onko tuolla toisella lampaalla meksikolaisbandiitin tyylinen patruunavyö olan yli? Konepaja, 16.10.2018.

maanantai 15. lokakuuta 2018

Bayreuther Aktien Original Landbier 1857

Vaaleampi tapaus Bayreuthista, nyt ensimmäinen kokeilu tästä oluesta, Maisel taas varsinaisena tekijänä. Lähes kirkasta kamaa, keltaista, heikohko vaahto. Tuoksu perinteisen maltainen, maussa viljaista täyteläisyyttä, ei onneksi samaa makeutta kuin Zwick'lissä, tämä jää kuivemmaksi ja miellyttävämmäksi. Takapenkki tyhjänä mennään tämänkin kohdalla. Tavanomaista saksalaista peruslaatua, ei sen enempää, mutta ei vähempääkään. Ei tässä minkäänlaista laatu- tai tuoreusongelmaa ole, asiakas saa rahoilleen vastinetta täysimääräisesti. Ostopaikka Helsinki, ÖL UT.  

Bayreuther Aktien Original Landbier Zwick'l

Kallion uuden ÖL UT -kauppabaarin tarjonta painottuu tietysti tavanomaiseen ns. diipadaapa-osastoon, mutta seasta löytyi baijerilaista perinteisempää craft-osaamistakin (?). Kaksi olutta Bayreuthista, tätä olen näköjään harmittavasti  jo kiskaissut One Pintin klassisen oktoberfestin jämistä 10 vuotta sitten. Mutta halusin maistella tämän tänään, kun pullossa patenttikorkki edellisen pilsnerin tapaan, ja kirjoittaakin siitä. Löysin kaapin perältä pienemmän kahvatuopinkin, Stuttgartin Engel-Bräun logolla, jostain 90-luvun Weindorf-kuvioista Oulusta mukaan tarttunut. Bayreuthin oluen nimi hieman muuttunut, Kellerbier on (ansaitusti) tiputettu pois ja mukaan otettu Original Landbier, joka ei oikeastaan tarkoita mitään. Zwick'l kyllä jättää odotukset korkealle, jotka eivät nytkään täyttyneet. Yllättävän punaista taas, karamellimaltaan tuoksua, maussakin makeutta, hyvin puhdasta maltaisuutta silti, hyvä hiilihappotaso, mutta lähes kokonaan tyhjä takatila. Sinänsä ok, mutta parempaakin Baijerista voisi tuoda. Tällä brändillä ei näytä olevan omaa panimoa, Bayreuthin Maisel hoitelee panemisen. Ostopaikka Helsinki, ÖL UT. 

Pax Perle Pilsner

Runsas viikko sitten Oregonin oluiden merkeissä vieraillut Timo Alanen toi mukanaan tuliaispullonkin. Viime aikoina Kanadaan keskittynyt Rauchmalz on tietysti myös saksalaisoluiden entusiasti ja tässä nyt tarjolla litran pullo patenttikorkilla. Tällaista en muista ennen nähneeni. Pax Bräu tulee Oberelsbachista aivan Baijerin pohjoislaidalta Rhönin alueelta, läheltä Hessenin Fuldaa. Siis niin syrjäseudulta kuin Saksassa mahdollista. Modernia otetta, panimon tarjonnassa näkyy olevan paikallisten perinnetyylien (jopa grätzer) lisäksi mm. quadrupelia ja IPAa. 

Litran Maß-tuoppi kerää yleensä kaapissa pölyä, joten sitä on syytä käyttää aina tilaisuuden tullen. Kun nyt oktoberfest-kausikin vielä sinnittelee, niin kaadoin pullon sisällön siihen intiaanikesäisen juoksulenkin palautusdrinkiksi. Vaikka pils siis kyseessä, 4,9%, Perle viitannee käytettyyn humalaan.  Hyvä vaahto, sameahkoa selvästi suodattamatonta oljenkeltaista olutta. Suhteellisen paljon hiilihappoa, viljaisuus ja ruohoisuus tuntuu, mutta poreilu heman häiritsee. Peräkärryä on, vaikkakin korkeintaan kevyempää keskitasoa. Ihan ryhdikästä raikasta ravitsevaa pilsiä.

Hans Petter Moland: Kraftidioten

Tuore norjalainen musta komedia, valmistunut 2014. Suomeksi Lumiauramies, joka kuvaakin paremmin Norjan lumisiin pohjoisosiin sijoittuvaa veristä kostotarinaa. Stallan Skarsgård esittää lakonisesti jättimäistä aura-autoa ohjastavaa mallikansalaista, joka lähtee jahtaamaan poikansa kuolemasta vastuullisia. Ruumiita tulee kuin Ealing-komediassa, mutta enemmän tässä tietenkin ollaan Coen-veljesten ja Tarantinon jäljillä. Lähes eeppisellä kuvastolla hitaasti käynnistyvä leffa kääntyy sitten groteskin väkivallan myötä lähes farssimaisiin kuvioihin. Jokaisen ruumiin kohdalla ruutu rävähtää mustaksi kuolinilmoitukseksi, jossa vainajasta kerrotaan perustiedot. Lopussa Brino Ganz varastaa kuva-alaa serbimafian patriarkkana. Ehkä herkullisimmassa Tarantino-kunnianosoituksessa serbigangsterit istuvat autossa ja sanailevat hyvinvointivaltio-Norjan vankilaoloista. Kokemattomampi ei ole uskoa korviaan, kun ruoka on hyvää, hammashoito järjestetty ja raiskaukset loistavat poissaolollaan. Ihan hyvin leffa kulkee ja sitä katsoo mielellään, mutta ei tässä paketti aivan kasassa pysy.

Pikkukaupungissa (Tyos?) näyttää olevan sekä lentokenttä että mittava juna-asema. Norjan rautatieverkko ulottuu pohjoisessa vain Bodøhön asti, mutta ei asetelma siihen tai Narvikin pistoraiteeseen sovellu. Fiktiivinen luomus siis, kuvaukset näköjään pääosin Beitostølenissä Keski-Norjan vuoristossa. Ohjaaja Moland on jo purkittanut englanninkielisen version tarinasta, pääosassa Liam Neeson. Tässä siis homma laimentamattomana.

sunnuntai 14. lokakuuta 2018

Henok Fentie & Karl Grandin: Pane olutta

Sammakko-kustantaja lähetti viime keväänä Mikkellerin kirjan ohella toisenkin olutteoksen. Tässä Omnipollon Fentie ja Grandin opastavat oluen tekoa. Kovakantinen teos, mutta sisältö on vihkosen tasoa, noin 80 väljää sivua. Silmäilin teoksen läpi varttitunnissa. Verrattuna Mikkellerin yleisteokseen tässä ei yritetäkään ottaa koko olutilmiötä haltuun, vaan annetaan täsämäohjeet kotioluen valmistukseen. Tämä ei itseäni kiinnosta, joten se selittää nopean läpikäynnin. Kirjoittajat esittelevät kyllä myös lyhyesti joitakin oluttyylejä ja käyttävät niissä esimerkkeinä Omnipollon oluiden reseptejä. Kirja on kirjoitettu jo 2013, joten Omnipollon tavaramerkiksi sittemmin muodostuneet jäätelösohjojuomat eivät ole tässä esillä. Muutama vierailijakin pääsee lopussa reseptejään esittelemään, kuten moneen ehtivä Brooklynin Garrett Oliver. Melko lennokkaalla otteella kirja on kirjoitettu, joten tämä on ehkä helpommin sulateltavissa on monet kuivakkaammat vastaavat oppaat.

Mikkel Borg Bjergsø & Pernille Pang: Mikkellerin suuri olutkirja

Sain tämän Mikkeller-opuksen viime maaliskuussa Sammakko-kustantajalta, mutta se on unohtunut muiden aktiviteettien peittoon. Itse asiassa muistin koko kirjan vasta viikko sitten, kun Timo Alanen bongasi sen sohvapöydältäni. Suomennos on painettu 2016, mutta Borg Bjergsøn vaimon Pernille Pangin esipuhe on helmikuulta 2014. Kovin uusi teos ei siis enää ole.

Kirja on melkoisen nopealukuinen ja melkoisen kirjava sekoitus eri aineksista. Selvästi mielenkiintoisin osa on heti alussa, kun Borg Bjergsø kertoo oman tarinansa keskimatkojen juoksijasta opettajaksi ja kotiolutharrastuksen kautta mittavaan vientiin tähtääväksi kiertolaispanijaksi. Kovin lyhyt ja pinnallinen tämäkin osa kuitenkin on. Borg Bjergsø vietti kahteen otteeseen aikaa urheilijastipendeillä USA:ssa, mutta lokaatiot olivat erityisen craftolutvapaita alueita Kansasissa ja Alabamassa. Ilmeisesti ainakin Sierra Nevada Pale Ale näyttää tehneen vaikutuksen mieheen. Välirikko Kristian Kellerin ja varsinkin Jeppe-veljen kanssa kuitataan parilla sivulauseella. 

Muuten kirjassa käsitellään ne samat perusjutut kuin kaikissa muissakin lähtötason olutopuksissa. Historiaa, tyylejä, maisteluvinkkejä, valmistusvinkkejä ja yhdistämistä ruokaan. Erityisen suuren sivumäärän leikkaavat reseptit Mikkellerin kymmenistä oluista, tämä osa varsinkin oli minulle täysin mielenkiinnoton. Elias Lahtisen suomennoksessa kiinnittyy huomio usein viljeltyyn "tekeytyä"-termiin, jolla tarkoitettaneen oluen kypsymistä eri ympäristöissä. Muutama oluttyylikin on saanut uuden suomalaisen asun, trippel ja kvadruppel. Kirjaa on yritetty muutenkin hieman paikallistaa, kirjasuositukset suomalaisista uutuuksista tuskin ovat Borg Bjergsøltä tai Pangilta peräisin. Maailman suositeltuimpiin olutkauppoihin on kohotettu Suomesta mm. Prisma ja Alko. 

Ei siis kovin kiinnostava teos pitemmälle ehtineelle harrastajalle, vaikka perusasiat esitelläänkin asiallisesti. Tietysti tämä kirja on vain yksi osa Mikkellerin markkinointia ja täytyy lukeakin sellaisena. Kirjan lopussa on listaus maailman parhaista baareista. Esimerkiksi San Diegosta tai San Franciscosta mukaan ovat mahtuneet vain Mikkellerin toimipisteet.

Michel Deville: Lucky Jo

En muista nähneeni Eddie Constantinea aiemmin kuin Godardin, Fassbinderin ja Kaurismäen leffoissa. Tässä nyt lopulta näyte niistä elokuvista, joilla hän ns. maineensa loi, tämä ei tosin ole Lemmy Caution -sarjaa. Devillen restaturoitu ohjaus vuodelta 1964, nopeavauhtinen mustavalkoinen ryöstökomedia. Erittäin kirkas kopio, upeita katunäkymiä Pariisista, heti ensimmäisessä kuvassa Citroën Traction Avant. Täysin naurettava juoni, jonka viihteelliseksi tarkoitettu väkivalta katkaisee. Pienissä rooleissa aikakauden tyylikkäitä naisnäyttelijöitä kuten Françoise Arnoul, Christiane Minazzoli ja Anouk Ferjac. Omituinen yhteensattuma, että Arnoul on syntynyt Algerian Constantinessa. Ei tällaisella elokuvalla taida enää olla kuin kuriositeettiarvoa.

lauantai 13. lokakuuta 2018

North Brewing Transmission

Leedsiläiseen North-panimoon olen aiemmin törmännyt vain kollabo-oluissa, Thornbridgen ja mm. Wylamin yhteydessä. Nyt maisteluun ensimmäinen oma olut, west coast IPA, 6.9%. Länsirannikko-leimasta huolimatta yllättävän sameaa kamaa. Mehua on, raikasta sitrusta, päivän parasta otetta. Kevyesti peräkärryäkin. Black Door näköjään virittänyt värikoodit hanaoluille,  vihreästä punaiseen. Easy, Medium,  Medium Hard ja Hard. Ainoat tarjolla olevat hardit H.O.D.A. ja Cool Headin sour Deep Double Stoned. En nyt tiedä, onko kovin informatiivinen luokittelu. Black Door, 13.10.2018.

UG Feri’s Makkara IPA

Viiskulmassa paikallisen unkarilaisen makkarayrittäjän nimikko-IPA, Lohjalla tehty. Varsin kepeä, vain 5,2%, hyvin kirkas, meripihkan värinen. Brittityylistä keksivoittoista hedelmää, bensiinin sivumaku, jotain muutakin epämiellyttävää. Eipä ole onnistunut, ei raikkautta eikä riittävästi katkeruutta. Varmaan sopii makkaran kanssa, mutta sellaisenaan melko luotaantyöntävä, tunkkainen. BrewDog, 13.10.2018.

Whiplash Eventually


Ohrana vielä kiinni, jatkoin Viiskulmaan, BrewDogin baarissa pitkästä aikaa. Täälläkin irlantilaista Whiplashia, tupla-IPAssa 8%.  Hyvin samea, ananasta ja kirpeämpää hedelmää. Aika lähellä päivän aikaisempaa Whiplashin vahvaa IPAa, nyt ehkä katkeruus laimeampaa. Sekin kyllä tässä mukana, myös hieman kalkkisuutta, ei erityisen raikas. BrewDog, 13.10.2018.

BRLO C4PO West Coast IPA


Lisää BRLOn oluita Bryggerin pääsalissa alakerrassa, periaatteessa tämä olisi riittänyt panimolta näytteeksi, nyt tuli siis hieman tarpeettomasti juotua kaksi erilaista. 7%, Citra, Cascade, Chinook, Centennial, todellakin länsirannikon ainekset. Melko samea, nyt karamellinen makeus hallitsee, tässäkään ei raikasta hedelmäisyyttä. Katkeroa vähemmän kuin pale alessa. Eipä BRLOn tuotteet vakuuttaneet. Tunkkainen vihanneksinen olut. Bryggeri Helsinki, 13.10.2018.

BRLO Pale Ale


Berliiniläisteemaa Berliiniin laajentuneella Helsingin turistialueen panimoravintolalla, tarjolla hanasta BRLOn oluita. Yläkerran baarissa Helles loppui juuri, joten päädyin hieman harmittavasti pale alen pariin, 6%.  Maltainen, ei todellakaan raikasta hedelmäisyyttä. Olisi melkein voinut luulla hellesiksi. Hyvin kuiva, jokin yrttinen häiritsevä sivumaku. Katkeroa on kyllä hyvin, mutta kokonaisuus melko kehno. Bryggeri Helsinki, 13.10.2018.

Garage Finback Zagovor Trumpski


Pienen hanalistalla vahvaa russian imperial stoutia Barcelonasta, nimi viitannee USA:n presidentin lämpimiin venäläissuhteisiin, 11%. Yhteistyöolut tämäkin, mukana Trumpin kotikulmilta Finback ja Moskovasta Zagovor. Makean karamellinen, tammea, yrttejä, kuivempi jälkimaku. Mutta ei kovin miellyttävää, 15 senttilitran juominen oli melkoisen työlästä. Kaupassa on pulloissa vahvempaa kamaa, jota ei siis lain mukaan saa myydä ulos, vaan on juotava baarissa. Oregonin Bendistä Ale Apothecaryn soureja, pullojen hinnat ei kaikkein halvimmasta päästä. Äskeisellä Bendin reissulla en tähän valmistajaan törmännyt, vaikka panimon tasting room näkyy olevan vierailemani GoodLife-panimon vieressä, itse panimo  kaukana Bendin länsipuolella. Pien, 13.10.2018.

Whiplash Wylam Do You Wanna Touch Me




Ateneuminkujan Pien-kauppa on vastannut Kallion ÖL UT -kaupan haasteeseen ja avannut myös kaupan yhteyteen baarin. Sijainti muuttunut hieman merta kohti ja laajentunut. Erittäin hienolta näyttää, kahdeksan hanaa, runsaasti pöytiä, kaikki oluet kylmäkaapeissa, tällaista ei Suomessa (tietenkään) ole ennen nähty. Fiilis on nyt enemmän baarimainen kuin myymälä. Hanalistalta poimin imperial IPAn irlantilaiselta Whiplashiltä, yhteistyö newcastlelaisen Wylamin kanssa, 8,3%. 1970-luvun alussa Suomessakin mittavaa suosiota nauttineen Gary Glitterin maine on sittemmin pudonnut mitä ilmeisimmin täysin ansaitusti pohjamutiin, mutta niin vain tämä olut on lainannut nimensä Glitterin jättihitistä. Vic Secret, Citra, Galaxy. Samea, mehuisa, kuiva, katkerakin. Pitkä jälkimaku, puhdasta kamaa, tasapaino kohdallaan, ei paljoa valittamista. Pien, 13.10.2018.

perjantai 12. lokakuuta 2018

Beerbliotek If I Could I Surely Wood

Edelleen upeaa nimeämispolitiikkaa, rommitynnyrissä kypsytettyä vahvaa stoutia, 9,5%.  Rommin, hm,  luumuista hedelmäisyyttä selvästi, lievää paahdetta, kunnon kamaa, parempaa kuin tavanomaisten tynnyribourbonien vaniljainen ällömakeus. Puhdaspiirteinen täyteläinen olut, kolmesta göteborgilaisesta oluesta selvästi miellyttävin. Viime aikoina olen hieman kyllästynyt vahvoihin stouteihin, mutta nyt Helsingin ylle levinnyt äärimmäinen kostea hyytävä sumuinen kylmyys auttoi arvostamaan tätä lämmittävää olutta. Varsinkin kun sääennustus lupasi lämmintä intiaanikesää ja todellisuus oli täysin toisenlainen. Panema, 12.10.2018. 

Beerbliotek Du Luktar Lite Som Första Gången Jag Träffade Dig

Suurenmoisesti nimetty olut Göteborgista, DIPA, 8%. Punertava, mausteinen, tillilihaa, selvästi Sorachi Ace pelissä, en tykkää. Katkeroa nyt kovemmin kuin edellisessä eläkeläisoluessa, mutta ei tämä painajaismaiset kouluateriat mieleen tuova olut mieltä lämmitä. Jos panimomestarin tyttöystävä on tilliltä tuoksuva, niin onnea vaan. Jotenkin karkea kokonaisvaikutelma, paljon parempaa mielihyvää vahva IPA pitäisi matkaan saattaa. Panema, 12.10.2018. 

Beerbliotek Last Day Before Retirement


Panema tarjoilee edelleen tap takeoverit ammattimaisesti, ei mitään 9-10 oluen laimeita vesitettyjä kompromisseja, vaan kerralla 15 olutta tarjontaan. Muutama ennestään tuttu olut mukana, mutta suurin osa uusia kokemuksia. Tämä göteborgilainen panimo nimeää oluet muistettavasti ja tätä en pystynyt vastustamaan, henkilökohtainen eläköityminen on jo näköpiirissä, vaikka aikaa vielä tietysti riittääkin. 7,5%, NEIPA, samea, kevyen hedelmäinen. Kuiva, hieman karkea, kevyen katkeroinen. Voisi olla raikkaampi, ei mikään huipputapaus. Panema, 12.10.2018.

Bone Machine Green Machine APA (Kveik)

Uusi vierailu Kallion olutkauppabaariin, johon on nyt saatu hanatarjoilukin mukaan. Kolme olutta tarjolla, päädyin Yorkshiren suomalaispanimon APAan, 5%. Sameaa ja ruskeaa. Hieman brettainen, ehdin jo pohtia olisiko olut päässyt pilaantumaan. Myymälänhoitaja sattui kysymään, miltä olut maistuu ja vastasin, että fankiseltahan tämä tuntuu. Hän kertoi, että tämä Green Machine -versio on pantu norjalaisella supertrendikkäällä kveik-hiivalla, koska kesän helvetillisessä helleaallossa jenkkihiiva oli kuollut äärimmäisissä olosuhteissa. Norjalainen brutaali hiiva kestää siis kovaa lämpöäkin.  Kaupassa tölkeissä myynnissä olevat Green Machinet on pantu tavanomaisella (tylsällä) hiivalla. Tässä siis tarjolla äärimmäinen harvinaisuus, en ollut uskoa onneani raskaan työviikon päälle. Itse makunautinto ei tietenkään erityisen kummoinen ollut, hedelmäisyys jää epäpuhtauden taakse, ei muutenkaan mitään raikkautta havaittavissa. Katkeruutta hyvin keveästi. ÖL UT, 12.10.2018.

Sotataitoa ja puolustussuunnitelmia





Suomen Sotahistoriallisen Seuran nuorisojaosto kokoontui poikkeuksellisesti Helsingin yliopiston juhlasaliin. Seuran luentotoiminta on edelleen harmittavan aneemista tänäkin syksynä, mutta Maanpuolustuskorkeakoulu paikkaa tilannetta neliosaisella seminaarisarjallaan Puolustusvoimien 100-vuotisteemaan liittyen. Missasin ensimmäisen seminaarin, mutta nyt pääsin paikalle. Kiinnosti senkin vuoksi, etten ole ennen käynyt Helsingin yliopiston päärakennuksessa Senaatintorilla. Epätasaiset portaat, sisällä monitasoinen aula ja siitä juhlasali avautuikin. Varsin näyttävä tila, mutta ehkä hieman nuhruinen sivuvaikutelma, esim. istuimet aika kulahtaneet.

Jengiä ihan mukavasti ja paikalla kenraalejakin. Maanpuolustuskorkeakoulun rehtori kenraalimajuri Jari Kallio avasi tilaisuuden ja evp-kenraalimajuri Vesa Tynkkynen esitteli ytimekkään vivahteikkaasti 1920-30 -lukujen taktisia suunnitelmia. Tynkkynen tarttui erityisesti Neuvostoliiton panssarivaunuihin liittyvään uhkaan. Koko 1920-luvun ajateltiin, että Kannaksella ei voida panssareita käyttää merkittävässä mitassa. Puolustustaktiikka perustui liikkeeseen, jolla pyrittiin iskemään hyökkääjän sivustoihin. 1930-luvulla ajattelumalli muuttui mm. Aladar Paasosen ja Valo Nihtilän ideoiden myötä, taktiikka muuttui enemmän puolustuksellisemmaksi ja alettiin ymmärtää panssareiden kyvykkyydet eri tavalla.

Toisena alustajana dosentti Pasi Tuunainen pureutui talvisodan suomalaiseen mottitaktiikkaan ja paljon tuli spekulointia itse motti-sanan etymologiastakin. Puna-armeijan yksiköiden motittaminen ei ollut varsinainen tavoite, ainakaan Laatokan-Karjalan jättimottien kohdalla, ne vain syntyivät suomalaisten selustahyökkäysten tuloksena. Raatteentien ja Kuhmon taistelujakin sivuttiin, mutta tämä Tuunaisen esitys oli kyllä paljon kevyempaa kamaa kuin edeltänyt Tynkkysen katsaus. Seminaariin kuului vielä kolmaskin esitelmä, mutta tässä jouduin priorisoimaan muuta toimintaa edelle. Maanpuolustuskorkeakoulun seminaarit siis jatkuvat vielä loppuvuotena, toivottavasti ehdin jatkossa mukaan.

keskiviikko 10. lokakuuta 2018

Cool Head West Coast DIPA

Tuusulasta vahvaa perinteistä Tyynenmeren IPAa, rehvakkaasti nimetty DIPAksi, vaikka vain 8%, se on käytännössä vielä perus-IPAn vahvuustasoa. Samea ja punaruskea. Karkea tuntuma, kalkkisuutta, liian kylmääkin. Havuista perushedelmäisyyttä kevyehköllä katkeruudella, yllättävän ohut runko tällä vahvuustasolla. Paljon samettisempi ote tällaiseen olueen pitäisi saada. Panema, 10.10.2018.

Anarchy Grand Citrastar IPA


Siirryimme Nyforsin Arin kanssa Kuikasta Helsinginkadun toiseen päätyyn Haukeen. Tarjolla Pohjois-Englannista vahvaa IPAa, 7,5%. Epämiellyttävä epämääräinen tuoksu. Jotenkin mätää hedelmää on nyt tungettu olueen liikaa, homma on mennyt täysin sekaisin. Mallas ja katkeruus on jäänyt täysin sivuun, ei mitään raikkautta. Todella kehno suoritus, tämä ei varmaan ollut tarkoitetussa muodossaan. Hilpeä Hauki, 10.10.2018.

Maistila Hoodie NEIPA


Pääsin pahasti myöhässä HOK-Elannon pienpanimotapahtuma FCBR:n Maistila-teistingiin Kuikkaan. Joni Harju kuitenkin hienosti vielä paikalla ja sain maisteluannokset eteeni. Erityisesti kiinnosti uusi Ella-humaloitu NEIPA Hoodie, 6,2%. Sosiaalinen tilanne ja pienehkö annos, muistiinpanot jäi vajaiksi. Sameaa tavaraa, hyvä ananaksinen mehuisuus, puhdas veto kaikin puolin, tietysti takamatkalla heikommin täytettä, mutta sehän on Maistilalla ollut harkittu ratkaisu koko ajan. Taas kuitenkin vakuuttava näyttö oululaisesta osaamisesta, tämä pitäisi tsekata vielä keskitetymmin myöhemmin. Ehkä en ollut juonut aiemmin aprikoosilla ryyditettyä Aprikoi-saisoniakaan, en ainakaan blogista löydä merkintöjä. Aprikoosipyrettä siis keittoon lisättynä, melkoisen hapan saison, tämä ei oikein minuun iskenyt, mutta todellakaan kovin keskittyneesti en päässyt olueen sisään. Kolmantena näytteenä tuttu Portieeri, joka maistui todella hienolta saisonin jälkeen. Kuikka, 10.10.2018.

tiistai 9. lokakuuta 2018

Great Divide Heyday Modern IPA

Denverin Great Divide ei ole Anchorin tasolla amerikkalaisessa oluthistoriassa, mutta varsin varttunut peluri sekin on, perustettu 1994. Ja vielä itsemääräämisoikeuden säilyttänyt. Mutta silti tämäkin perinteisesti laadukas panimo näköjään haluaa vakuuttaa, että se sinnittelee mukana ajan armottomassa etenemisessä. Modernius tässä kevyessä (5,8%) IPAssa tarkoittaa etiketin mukaan katkeruuden vesitystä, kevytrunkoisuutta, trooppista hedelmää, marjaisuutta ja (sic!) melonia. Olin lähellä paiskata pullon samantien roskiin avaamatta, mutta päätin sitten silti kokeilla sisältöä. Vehnää ja kauraa mukana, hazy-osastoa siis ehkä tavoiteltu. 45 IBU, säälittävää, mutta ei silti kuitenkaan aivan pohjalla. 

Keskisamea, tässäkin hyvä vaahto. Tuoksu on nyt terävän sitruksinen, mutta ei kovin voimakas. Maku on keskitason sitruksinen, varsin kuiva, lähes voileipäkeksinen, mallas ja katkero tuntuvat ilahduttavan selvästi. Tässä on selvästi Anchoria miellyttävämpi tasapainoinen olut, mutta melko ohueksi kokonaisuus jää. Mitään erityisen vastenmielistä oluessa ei kuitenkaan ole, kovina aikoina on oltava vähäänkin tyytyväinen.  Ostopaikka Helsinki, Hakaniemen Alko.

Anchor San Franpsycho IPA

Sapporo-omistuksesta huolimatta San Franciscon Anchor-panimolla on edelleen niin legendaarinen status, että väistämättä hätkähtää, kun huomaa panimolta uutuuden tutun muotoisessa pullossa. Nyt kyseessä joitakin vuosia sitten trendikkäänä pidetty tapa lisätä oikeita hedelmiä IPAan, tässä tapauksessa persikkaa ja aprikoosia. Juicy India Pale Ale, 6,3%, belgihiivaakin. Nimi vaikuttaa mauttomalta, mutta se viittaa yhteistyökumppaniin, jokin paikallinen teepaitalafka. 

Lähes kirkas, hyvä paksu vaahto. Tuoksussa makeahkoa pehmeää trooppista hedelmää. Maku on makean hedelmäinen, jopa karamellinen, ei kovin kuohkean raikas. Mallas tuntuu taustalta hienoisesti ja katkeruutta riittää ripaus jälkimakuun. En oikein vakuuttunut, lisätystä hedelmästä pitäisi saada raikkaampi efekti aikaan. Ja miksi yleensä vaivautua tekemään tällaista, kun Liberty Alessa on jo kaikki kohdallaan. Ostopaikka Helsinki, Kallion Alko.

Adrian McKinty: The Cold Cold Ground

Kun kasvoin 1970-luvulla, tv-uutisissa oli lähes joka ilta Pohjois-Irlanti. Ns. levottomuudet alkoivat 1969 ja vain pahenivat koko 1970-luvun. Pohjois-Irlannin tilanne on kiinnostanut sittemmin koko ajan, olen lukenut kohtuullisen paljon Troublesiin liittyvää faktaa ja fiktiota. Belfastissa olen käynyt kahdesti, se on yksi mielenkiintoisimmista matkakohteistani. 

Kun kirjailija antaa romaanilleen nimen Tom Waitsin biisin mukaan, niin se on luultavasti kiinnostava. Luin jostain kiittäviä arvioita Adrian McKintysta ja kun näin hänen Sean Duffy -sarjansa avausteoksen nimen lainaavan Waitsia, en kauaa empinyt nettitilauksen kanssa. Eikä se näköjään jäänyt avausteokseen, McKinty on ottanut inspiraatiota Waitsilta myöhemminkin, In the Morning I'll Be Gone, Gun Street Girl ja Rain Dogs ovat myös Duffy-sarjan teoksia. Kaikki teokset eivät kuitenkaan ole nimetty Waitsin laulujen mukaan, sekin kiinnostavaa. Tämä on siis Belfastiin sijoittuvan Duffy-sarjan avaus vuodelta 2012, mutta McKinty on kirjoittanut paljon tätä ennenkin, kymmenkunta teosta. McKinty on syntynyt Belfastissa 1968, mutta asunut New Yorkissa ja Denverissa 1993-2008. Viimeiset 10 vuotta miehen sijainti on ollut Melbourne. 

The Cold Cold Ground starttaa pahimpaan aikaan toukokuussa 1981. IRA:n nälkälakkoilija Bobby Sands on juuri kuollut ja pommit räjähtelevät ympäri Belfastia. Sean Duffy on kolmekymppinen katolinen poliisi katolisten vihaamassa RUC:ssa, Royal Ulster Constabularyssa. Mies päätyy tutkimaan sarjamurhalta näyttävää tapahtumaketjua terrorismin ja sisällissodan uhan keskellä. Romaani on terävä poliisiproseduraali, mutta sijoitettuna ainutlaatuiseen ympäristöön. Ja Belfastin miljöön McKinty rakentaa todella vakuuttavasti, tämä on yksi intensiivisimpiä lukemiani Belfast-romaaneja. Aivan Belfastin keskustassa ei paljoa liikuta, suurin osa tapahtumista sijoittuu viereiseen Carrickfergusiin. Pari RUC-ekskursiota West Belfastin katoliselle Falls Roadille ovat varsin hyytäviä. Philip Kerrin tapaan McKinty sijoittaa fiktiiviseen tarinaansa oikeita henkilöitä, kuten Gerry Adams ja Ian Paisley, jopa Margaret Thatcher. Jossain vaiheessa romaani muuttuu poliisiproseduraalista vakoilutrilleriksi ja muutos ei tapahdu aivan saumattomasti. Loppupuolella toimintaa on runsaasti ja miljööfiilistely jää vähemmälle, tietysti ymmärrettävästikin. Täysin uskottava tarina ei ole, mutta Duffyn hahmo on tarpeeksi kompleksinen ja dialogi on Chandler/Higgins -tasoa tavoittelevaa. Mikään mestariteos tämä ei ole, mutta erittäin kiinnostava kuitenkin. Pistin sarjan pari seuraavaa tilaukseen, kyllä Duffyn jatkovaiheet tuntuvat riittävän kiehtovilta.

maanantai 8. lokakuuta 2018

Oregon-jälkimaistelu

Pääsin viime helmikuussa maistelemaan Timo Alasen Kanadasta tuomia oluita. Nyt oli vuorossa vastavuoroinen tapahtuma, keräilin Oregonista oluita sellaisilta panimoilta, joita Timo ei ole aiemmin tyypannut. Tehtävä vaikutti aluksi hieman haastavalta, mutta loppujen lopuksi kokosin helposti 12 näytettä Portlandin Belmont Stationilta ja Bendin Brew Shopista. Timon listan lisäksi rajoittavana tekijänä oli se, että halusin tuoda Suomeen sellaisia oluita, joita itsekään en ole juonut. Lisäksi otin mukaan pelkästään tölkkioluita, puolet oli pienempiä 12 unssin tölkkejä, toinen puoli 16 unssia. Valinnat kohdistuivat lähes pelkästään IPA-tyyppisiin oluisiin, ainoastaan yksi belgi-tripel edusti muita tyylejä. Tölkkien päiväyksiä en jaksanut tutkia, onneksi kovin vanhoja tapauksia ei mukaan lähtenyt. Tuoreinta kamaa olisi varmaan saanut suoraan panimojen kaupoista, mutta niitä en nyt tullut tsekanneeksi. Oregonilaisia (imperial) stouteja tai soureja ei siis valikoimassa mukana, niitähän saa Euroopasta kohtuullisessa kunnossa kaupallisistakin tuontikanavista. Epähuomiossa joukkoon eksyi yksi IPA naapurivaltio Washingtonista. 

En ole kokenut oluiden kuljettaja. Viimeksi taisin kuljettaa olutta lentokoneen ruumassa helmikuussa 1992, kun ostin Miamista sixpackin Samuel Adams Boston Lageria. Hölmöyttäni onnistuin siirtämään sen pehmeään kassiin viimeiselle legille Helsingistä Ouluun ja kolme pulloa meni rikki. Masennuin tästä sen verran, että pidin siis taukoa toiminnassa 26 vuotta. Hermoilin nyt oluen painon kanssa. Ruumalaukkuni on melko keveää tekoa, mutta en tullut katsoneeksi sen painoa menomatkalla. KLM:n lentolipun hintaan kuului 23 kilon laukku ruumassa. Säikähdin kun vaaka näytti Portlandissa 29-lukemaa. Tajusin kuitenkin nopeasti, että se tarkoittaa tietysti jenkkipaunoja eli noin 13 kg. Otti hieman päähän, olisin voinut tuoda samaan hintaan paljon enemmänkin oluita, jopa harvinaisempia pullo-oluita, joita olisi ollut reippaasti tarjolla.

Timo pääsi paikalle Vallilaan ja teisting vedettiin ripeään tahtiin. Väliin hieman vettä ja pizzaa, mutta muuten ei mitään taukoja. Homma käyntiin setin keveimmällä, Sunriverin Rippin Northwest Alella. Kävin panimollakin Bendin eteläpuolella. 6,0%, 50 IBU, tölkitetty 14.8.2018. APA-tyyliä siis luoteisella tvistillä, kissanpissaa Mosaicin tapaan, sitrusta Amarillosta ja Citrasta. Pihkaa ja katkeroa kevyesti, erittäin raikas, saattoi olla jopa session parhaita. 

Toinen näyte Sisters-vuoristokylän Three Creeks -panimosta Bendin länsipuolelta. Tännekin suunnittelin vierailua, mutta se jäi kuitenkin toteuttamatta. Hoodoo Voodoo IPA ei enää kovin tuore, tölkitetty kesäkuussa. 6,2%, Columbus, Centennial ja Liberty. Ei siis ehkä erityisen aromikkaita humaliakaan. Tässä oli karamellisuutta, kalkkisuutta, pihkaa, katkeruutta hyvin heikosti. Tämä puolestaan oli selvästi session heikoimpia tuotteita. 

Oregonin pääkaupungista Salemista Gilgamesh Oedipus IPA. Salemissakin käynti oli matkasuunnitelmassa optiona, mutta senkin skippasin. Join kuitenkin Eugenessa Gilgameshin fresh hop -olutta. Tässä Northwest IPAssa 6,4%, 60 IBU. Ei päiväystä, ei erityisen raikkaalta tuntunut, perussitruksisuutta ilman erityisempää katkeruutta tai virheitä, keskinkertainen tapaus. 

Bend Brewing on vanha tekijä, jo 1995 perustettu, täälläkin kävin paikan päällä kiskaisemassa fresh hop -näytteen. Tropic Pines Juicy IPA -tölkki lähti mukaan varsin tuoreena, tölkitetty 23.8.2018. 6,5%, 65 IBU, Mosaic, Simcoe, Falconer's Flight. Nimestä huolimatta tämä ei ole muodikasta hazya, pelkästään siis juicy. Hyvin mehuinen tämä olikin, kuohkean raikas maku, vaikka tuoksu jäikin ehkä hieman vaisuksi. Ei nektarimaisuutta, hyvä tasapaino, tämä oli session parempaa osastoa.  

Matchless The Eleventh Hour Hazy IPA se session ainoa Oregonin ulkopuolinen olut, panimo on Tumwaterissa, hieman etelään Washingtonin pääkaupungista Olympiasta. Tämäkin onnekkaasti kohtuullisen uusi, pakkauspäivä 16.8.2018. 6,5%, Amarillo, Motueka ja Vic Secret. Session ensimmäinen hazy IPA, todellakin samea ja mehuisa raikas aromaattinen tuoksu. Katkeruutta kohtuullisesti, hyvää tasapainoa, tämäkin kaikin puolin OK. 

Eugenessa vierailin Claim 52 -panimon baarissa, mutta itse panimo oli eri lokaatiossa. Westside IPA lienee panimon perustuote, PNW Fresh -leima tölkissä, mutta ei päiväystä. 6,5%, 60 IBU, hieman samea, raikasta sitrusta, tuoreelta tuntuu. Tasapainoinen olut, katkeruuttakin löytyy. Tämäkin kelpo IPA, mutta ehkä oluet tosiaan alkoivat muistuttaa sessiossa jo liikaa toisiaan. Tässä oli siis sopiva sauma testata session ainoa ei-IPA.

Monklessin belgioluita oli mittavasti esillä Bendin Brew Shopissa. Taisin hieman sotkea Monklessin mielikuvissa Kalifornian Monkish-panimoon ja luulin Monklessia maineikkaaksi alan toimijaksi. Näin ei taida olla, melko aloitteleva valmistaja kyseessä Bendin pohjoisosista. Capitulation on dry hop Belgian-style tripel ale, 8,1%. Siis varsin lupaavaa, mutta tämä oli paha pettymys. Belgihiivan esterisyydestä ei juuri havaintoa, tuoksussa märkää villasukan tunkkaisuutta. Varsin maltainen kokonaisuus, vain hieman makeahkoa hedelmäisyyttä hyvin ohkaisessa maussa. 

Takaisin IPOjen pariin ja session ainoa fresh hop -näyte. Kävin Portlandissa Ex Novon panimolla, mutta siellä jätin tämän tuoreella Amarillolla maustetun Eliot IPAn väliin. 6,6%, 65 IBU ja todella tuoretta, tölkitys 7.9.2018. Sitrusta on tuoksussa ja katkeruus tuntuu varsin nopeasti, mutta jollain tavalla karkeaksi silti jää, jotenkin ohut myös. Raikasta perus-IPAa, mutta ei täysin nyt kolahtanut. 

Astorian Buoyn panimoravintolassa jätin harkitusti juomatta perus-IPAn, koska olin ehtinyt hankkia Portlandista tämän tölkin. Varsin vahvaa, 7,5%, hieman harvinaisemmat humalat Meridian ja Crystal. Tuore tapaus, 30.8.2018 päivätty. Tässä olikin tuoreesti sitrusta ja pihkaa, mutta liian kevyt peräkärry jätti kokonaisuuden hieman tasapainottomaksi. 

Astorialaisen Fort Georgen Vortexia olen juonut aiemminkin omatuontina, 2011 Leskisen baarimestari Mikko Karjalainen toi tätä silloin omalta reissultaan. Sitä en enää muistanut, kun tein ostoksia Belmont Stationissa. Mutta ei se mitään, ei uusi kokeilu mitään haittaa. Nyt ei aivan tuore näyte, 14.8.2018 päivätty, mutta ei siis mitenkään vanhakaan. Tämä oli kuitenkin selvä pettymys. Vahva IPA, 7,7%, peräti 97 IBU, Simcoe ja Palisade. Melko samea ja tuoksussa jopa diasetyylimäistä voimaisuutta. Ei tuntunut muutenkaan raikkaalta, tämä oli teistingin heikoimpia oluita. Mikon tuoma olut paljon parempi. 

Myös Portlandin hienossa Eclipticin panimoravintolassa jätin Starburst IPAn väliin tölkkiostoksen takia. 7,8%, IBU 75, Amarillo, Azacca, Centennial, Mosaic, Simcoe, 23.8.2018 päivätty. Hieman samea, tuoretta sitrusta, katkeroakin hyvin, session selvästi parempaa osastoa. 

Session päätteeksi valikoiman ainoaa imperial IPAa, Bendin GoodLife-panimon Comatosessa 8,5%, IBUja 95, mutta tölkitys jo 25.7.2018. Lievästi samea, pihkaa, hieman epämääräistä savuisuutta ja mausteisuuttakin. On tässä hieman vielä kuohkeuttakin, ei session parhaita, mutta kohtuullinen lopetus maistelulle. Kiitoksia Timolle oluiden jaosta ja yleisestä kannustuksesta, omatoimisesti en olisi näitä oluita saanut kotiutettua.