keskiviikko 23. tammikuuta 2019

Ingmar Bergman: Viskningar och rop

Tällä 70-luvun alun leffalla on mainetta Bergmanin masentavimpana tuotoksena, mutta ensikatsomalla teos kolahti itselleni kovaa. Kieltämättä nyt nähtynä liikutaan lähellä Bergman-synkistelyn parodiaa, mutta kyllä silti elokuva kerää tehoja. Tšehovilainen periodiasetelma sisarparvesta (kolme sisarta ja palvelustyttö) vääristyy vähitellen groteskimmaksi zombie-tarinaksi, mutta hajaantuu liikaa, ei ole yhtä intensiivinen kuin Bergmanin parhaat puristeet. Muistan Nykvistin Eastmancolor-kuvauksen hätkäyttäneen teatterissa, nyt ehkä tv-kopion syksyiset värit haalistuneet muutenkin. Alun äänitehosteet hätkäyttävät edelleen, samoin erityisen onnistuneesti elokuvan rytmiin valittu Chopinin musiikki. Ylikypsää Bergmania, tuskin haluan katsoa enää tätä uudelleen, mutta mielenkiintoinen tapaus silti edelleen.  

Etko Ice Beaver Beerger Vieraissa

Hämeentien panimoravintolaksi pyrkivä Beerger teettänyt ensimmäisen oman oluensa Herttoniemessä, pale ale, 5,5%, 40 IBU. Alkukeväästä ensimmäiset omat panot luvassa tällä hetkellä, käymistankkeja vielä odotellaan.  Melko samea punaruskea olut, mutta ei NEIPA-sameutta. Perushedelmäinen varsin laimea runko, pihkaa, ehkä liikaa hiilihappoa, jää ohueksi. Aromaattisuus ja katkeruus vaisuhkoa, hartsiakin pursuilee. Ei millään tavalla erotu edukseen, mutta ei nyt vielä tyrmätä toimijaa. Beerger, 23.1.2019.

Ballast Point Spruce Tip Sculpin


Sörkan Ruusussa ei tule käytyä kovin usein, vaikka baari on todella miellyttävä. Oikeastaan nyt ensimmäistä kertaa illalla paikalla, mukavasti jengiä paikalla. Tarjonnassa Kotka Steamin IPAa, joka ei valitettavasti ole viimekesäisestä parantunut. Jonkinlaisena brown alena tuote voisi mennä, mutta mitään IPAn perusominaisuuksia oluessa ei ole. 

Kotka-pettymystä pyrin kompensoimaan Kalifornian klassikolla, johon etsitty uutta tvistiä, edelleen 7% ja 70 IBUa. Hieman utuinen, tuoksussa ananasta, muutakin trooppista hedelmää. Maussa samaa ananaksisuutta, lievästi mausteisuutta, ei oikein Oregonin kuusenkerkät erotu, humalat varmaankin hallitsevat maussa ne peittoon. Ei erityisen raikasta, mausteisuus, jopa tulisuus, jää pinnalle jälkimaussa. Rungossa on karamellisuutta, ikävä kyllä. Ballast Pointin päätyminen suuren korporaation hallintaan ei ole tehnyt hyvää oluiden laadulle. Ei tämä tosin mikään katastrofi ole. Sörkan Ruusu, 23.1.2019.

tiistai 22. tammikuuta 2019

Thornbridge Monyash



Derbyshirestä smoked bock, 6,5%. Punaruskea kirkas olut, tuoksussa vienosti savua. Maku on matalahiilihappoisen pehmeä, hieman karamellisen makea ja vienosti savuinen. Ei tämäkään viimeisin yksilö Thornbridgen näköjään loppumattomassa tuotepaletissa kovin suurta vaikutusta tee. Hyvä juotavuus ja puhtaus, mutta savuisuus jää liian vaisuksi. Tämän jälkeen vetäisin vertailumielessä näytteen Hauen viimeisestä talven Schlenkerla Urbock -tynnyristä, huomattavasti parempaa ja moniulotteisempaa savubockia. No, ehkä ei aivan reilu vertailu, mutta miksi ei yritettäisi tehdä maailman parasta, jos olutta ryhdytään tekemään. Hilpeä Hauki, 22.1.2019. 

Lervig Dark Orbit Porter

Helsingissä harvinainen miellyttävä kuiva pohjoissuomalainen talvisää. Lumi aurattu sivuun, ei liukkautta tai kosteutta, ei tuultakaan. Tällaista en muista täällä viiden vuoden aikana kohdanneeni. Kiipesin nyt Harjun yli hyvässä kelissä Panemaan. Hieman vaatimaton valikoima tällä kertaa, mutta Stavangerista löytyi porteria.  7%, tumman ruskea. Täyteläinen, lakritsinen, hieman chiliä, suolaa. Mausteisuus liikaa pinnalla, mutta ei silti aivan huono. Panema, 22.1.2019.

maanantai 21. tammikuuta 2019

Ruosniemi Koodari, cask lager


Tutusta porilaisesta india pale lagerista nyt tarjolla caskattu variaatio. Hyvin kirkas kaunis olut, maltainen tuoksu, jossa jotain pientä vinoutumaa tunkkaisempaan suuntaan. Ei ehkä enää aivan parhaassa vedossaan. Maku on sentään hyvin pehmeä, viljaisen maltainen, hedelmäisyyttäkin on mukana. Ei edelliskerralla havaittua kalkkisuutta, maku on hyvin puhdas, tosin takatila hyvin tyhjä. En muista tavanneeni aiemmin suomalaista real lageria, mutta ehkä sellaista on tehty jo aiemminkin. 

Black Doorin Esa Paloharjun kanssa tuli juteltua HDC/Mallaskosken humalaviinasta ja Esa tempaisi hyllystä virolaisen J.J. Kurbergin Humal Organic Hops Vodkan. Kas kas, humalatisleitä näköjään löytyy. Tässä ei tosin varmaankaan kyse höyryinfuusiotuotteesta, pullossa termi flavoured vodka. Maku tässä oli kohtuullisen yrttinen, hieman kuin laimennettu yrttilikööri. Black Door, 21.1.2019.

The Spirit of Mallaskoski -lanseeraus






Raaka siirtymä Välimereltä Suomenlahdelle, talven kylmimpään päivään. Lämmikettä tarjosi uuden väkijuoman lanseeraustilaisuus Punavuoren Ahvenen kabinetissa, joka oli nyt tuunattu Mallaskosken Panimon tunnuksilla. Sama huonehan on aiemmin nähty mm. Ardbeg-väreissä. Kyseessä Mikko Mykkäsen Olvi Helsinki Distilling Companyssa tislaama viina, johon Mallaskosken Jyri Ojaluoma on ideoinut jenkkihumaloinnin, joka on toteutettu humalauutteen höyryinfuusiolla. Kyseessä ensimmäinen suomalainen kaupallinen humalaviina, eikä kuulemma maailmaltakaan välttämättä vastaavaa löydy. Kaikenlaisia oluttisleitä, bierschnappseja, tietysti löytyy, HDC:kin tehnyt sellaisen Stadin Panimon kanssa. Schnappseissa usein sokeria, sitä tässä ei ole. Ei kuulemma mallastakaan, joten tisle on kai tehty mallastamattomasta ohrasta. Tätä en huomannut herroilta varmistaa. Humalina amerikkalaiset tyypilliset IPA-humalat Amarillo, Mosaic ja Cascade. 

38%, täysin kirkas juoma. Tuoksussa selvästi sitrushedelmää, joten kyllä humalista jotain on tarttunut. Maku on neutraalimpi, hiukan kirpeää hedelmäisyyttä, muuten aika tavanomainen alkoholimainen tuntuma. Tilaisuudessa tarjoiltiin myös samaa ainetta kahdessa eri cocktailissa, sourissa ja mojitossa. Itse en ymmärrä juomasekoitusten päälle, miksi juuri nämä lisäaineet toimisivat alkoholijuoman kanssa, kun mahdollisia lisäaineita on tuhansia erilaisia. Mutta ihan mielenkiintoinen kokeilu, jolle helposti arvattavasti on jatkoprojektejakin luvassa.

lauantai 19. tammikuuta 2019

Alefarm Inferno In Paradise

Sama ulkonäkö kuin kaikissa Alefarmin IPOissa, 8%. Pehmeästi appelsiinia, tuoreesti ja raikkaasti. Maistuvaa sitrusta, mallasrunko aika anonyymi, mutta ei alkoholinkaan rujo naama paista läpi  Laatutavaraa jälleen session päätteeksi Grevestä, katkerot nyt vaan varsin alakantissa. Nizza, Beer District Libération, 19.1.2019.

Alefarm Cinder

Tanskalaista laatutyötä on saapunut nyt enemmänkin tarjolle Välimeren rannalle. Cinderissä 7,2%, hyvin sitruksinen, puhdas. Ananasta myös, tuntuu välittömästi yhdeltä Alefarmin puhdaspiirteisimmistä. Katkeruutta kevyesti kuivassa kokonaisuudessa. Panimo tekee kyllä liian samanlaisia oluita eri nimillä liukuhihnalta, erot hyvin pieniä. Ehkä ei aivan niin monimuotoinen kuin Alefarmin timanteimmat, mutta kovaa kamaa silti. Nizza, Beer District Libération, 19.1.2019.

Proclamation La Pirata Step Thump

Tupla-IPA Rhode Islandista on varsin yllättävä vastaantulija Nicessa. Vaikka siis kyseessä on yhteistyö Katalonian Piratan kanssa. 9%, annos vain 12 cl, 5€. Sehän tekee litrahinnaksi tasan 41,67€. Tai ei siis tasan, vaan pyöristettynä tuohon. New Englandin maaperällä tehtyä tupla-NEIPAa siis, mehuinen tämäkin, mutta ei niin raikas kuin edelliset session tuotteet. Puhdas, mutta matalaprofiilinen maultaan. Jotain lievää tummaa pippurista mausteisuutta taustalla. Alkoholi ei tunnu. Humalina näkyy olleen Vic Secret, Citra ja Azacca. Nizza, Beer District Libération, 19.1.2019.

Odyssey Bad For Business

Odyssey-niminen panimo löytyy Coloradosta, mutta myös Walesin rajalta Herefordshiresta, johon törmäsin Gallows Birdin riilifestareilla kaksi vuotta sitten. Sieltä nyt Niceen saapunut tupla-IPA, 8,5%. Samea, herukkainen, ehkä Mosaicia. Kuiva, puhdas, ei niin raikas kuin edellinen Popihn. Eikä tässäkään kärryä ole, mutta varsin näppärä moderni samea IPA kuitenkin. Nizza, Beer District Libération, 19.1.2019.

Popihn New Zealand IPA


Tarkoitus oli syödä lauantai-iltapäivänä pizzaa. Tarjontaa todellakin Nicessa reippaasti, sain kaksi pizzeria-suositustakin. Juha Nakarin valinta Le Safari näytti liian turistimaiselta, mutta sellaisiahan Nicessa tietysti suurin osa muistakin on. Päädyin kuitenkin Mari Siukosen suosittelemaan La Pizza Cresciin, vastapäätä on Le Quebec, jota päivällä mietin myös mahdolliseksi kohteeksi. Crescissä pizzat puolikuun muotoisia, joka on jonkinlainen Nizza-systeemi. Pepperoni-puolikas oli valtava, en jaksanut syödä loppuun. Todella juustoinen, joka on hyvä asia, mutta näin paksuna se meni märäksi. Ei sentään onneksi vieroksumaani Napoli-tyyliä. Tykkään silti ohuemmista, kuivemmista ja rapeammista lätyistä, vaikka erittäin hyvää tämäkin oli.

Tässäkin välissä jouduin ottamaan aikalisän hotellihuoneessa, nyt kahvia ja teetä juoden odotellen craft-baarin avautumista klo 18. Untappdin mukaan Libérationin Beer Districtissä parempi valikoima kuin originaalissa, joten suuntasin sinne. Taas tungosta tässä baarissa heti avausajan jälkeen. Paljon IPOja tarjolla, toisin kuin alkuperäisessä baarissa. Kova vaihtuvuus torstain jälkeen, ei tosin monta ranskalaista nytkään. Sellainen kuitenkin tämä NZIPA, joka saattaa jäädä reissun viimeiseksi ranskalaiseksi. 6,8% 40 IBU, nyt selvä onnistuminen frog-osastolla. Mehua on, kirpeää hedelmää. Ei horjahteluja, raikkaus kunnossa, kuiva kokonaisuus, puuttuu vain peräkärry. Panimo Vaumortista Pariisin kaakkoispuolelta. Nizza, Beer District Libération, 19.1.2019.

SAS SBN Socca Bièra Ambrée




Juuri kun luulin välttäneeni keltaliivit, osuin keskelle mielenosoituskulkuetta Boulevard Gambettalla. Etsiskelin omalaatuista BOART-kauppa, joka myy craft-hanaoluita mukaan, mutta kaupassa ei baaria. Löysinkin sen Nicen länsilaidalta, mutta vastoin ennakkotietoja kiinni. Tallustelin sitten tyhjin käsin hotelliin juomaan viimeisen torstaiostoksista. Kun eilen kokeilin paikallista herkkua soccaa, niin nyt sitten tarjolla socca-olutta. Onneksi avasin pullon normaaliproseduurilla eli kylpyhuoneessa, koska tässä oli reissun ensimmäinen gusher, lavuaarin laidat eivät riittäneet, kuohui lattiallekin. Tämä ei yleensä ole oluesta kovin hyvä ennakkohavainto. Jotain sain sentään lasiinkin kerättyä. 6%, lasissa ei enää vaahtoa, meripihkan väri. Maku lievästi mausteinen, taitaa olla taas kirottua kastanjaa, todella vähähiilihappoinen, käytännössä flätti. Kuohuminen ei siis ainakaan hapoista johtunut. Varsin makea, hieman kuivenee takamatkalla. Ei turneen heikoimpia, mutta ei innosta millään tavalla. Ostopaikka Nizza, Allez Hops!.

Gayant Abbaye de Crespin Secret Des Moines Triple Blonde

Samalta Gayant-panimolta luostari-tripeliä, 8%. Kovasti vaahtoa, melko pehmeää, hedelmäistä. Kuivahkoa ja miellyttävää. Yksi reissun parhaita oluita, juuri kun pääsin mollaamaan ranskalaisten oluentekotaitoa. Ei Katkeroa, mutta riittävästi makua ja raikkautta, oikein puhdasta. Hyviä oliiveja. Nizza, Mori’s Bar, 19.1.2019. 

Gayant La Goudale IPA





Lauantaille ei mitään suunniteltua ohjelmaa, kävelin päämäärättömästi rannalla ja vanhassa kaupungissa. Puitteet ovat ensi luokkaa. Italialainen vaikutus seudulla ilmeistä, Garibaldin aukio on toiseksi suurin Nicessa. Keltaliivit alkoivat jo kerääntyä sillä suurimmalla aukiolla Place Massenalla ja väistin niitä Mori's Bariin. Lämmitetty, katettu ja muoviseinitetty terassi, mahdollistaa paikallisten edelleen innokkaasti harrastaman tupakoinnin. Sisällä asiakkaille heikosti tilaa, muutama ruokailupöytä. Mielenkiintoinen pullolista, hanassa standardeja. Pohjoisranskalaisen Goudalen IPA-versiossa 7,2%. Jenkkihumalaa, mutta totuttuun frog-tyyliin ei sitrushedelmää. Talkkunainen leipäinen mallas hallitsee, ei katkeruutta. Ranskassa on nyt varmaan reilusti yli 1000 panimoa ja suurin osa niistä on paskantamoja. Sen huomaa siitäkin, että Nicen craft-baarit suosivat tuontikamaa. Nizza, Mori’s Bar, 19.1.2019. 

perjantai 18. tammikuuta 2019

Alefarm Regal Rivals


Tätä tanskalaista yritin siis jo juoda eilenkin, nyt onnekkaasti Beer Districtin alkuperäisessä baarissa tarjolla myös. 8% siis, DIPA, nt, ei läheskään niin sameaa kuin eilinen tynnyrin pohja. Lievästi sameaa silti, hyvä sitruksinen tuoksu. Pehmeä hedelmä maussa, myös karamellisuutta, mutta ei sentään liian makeasti. Jälkimaussakin on kestoa, ei kovin katkerasti, mutta kuitenkin. Ei Alefarmin parhaita, mutta ei huono. Jotain omituista mausteista kirpeyttä tässä kokonaisuutta häiritsee. Baarin hiljaisuus nyt alkaa jo kiinnittää huomiota, tänne ei todellakaan jengiä kerääntynyt eilisen stampeden tapaan. Nizza, Beer District, 18.1.2019.

Hoppy Road Ida & Basil Stout

Lothringen/Lorrainen Nancysta mustaa tavaraa, 5,2%. Vadelmaa ja basilikaa keitoksessa, hapanta otetta hieman Flanderin punaisen tyyliin. Happamuus ei päällekäyvää, ei makeuskaan. Ei tämä hyvää ole, perusporterina varmaankin olisi paljon miellyttävämpi. Kierteitä on paljon viritelty, mutta minnekään ei päästä. Tässä Beer Districtissä selvästi eilistä heikompi tarjonta, osittain tosin samoja oluita. Tämä kaksikko craft beeriä selvästi Nicessä eteenpäin luotsaa, suosiota tuntuu olevan, täälläkin hyvin asiakkaita, joten toivotaan kaikkea hyvää vain. Nizza, Beer District, 18.1.2019.