keskiviikko 24. elokuuta 2016

Victory Art Red Sails IPA

Toinen venäläis-IPA Ivantejevkasta, taas Oulun sourvisiirin Jani Simosen roudaamana Tallinnan Uba ja Humalista. IBU 70, 6,9%, humalina ainakin Citra ja Simcoe, siis hyvin lähellä Red Machinen attribuutteja. Myös sama pullotuspäivä 04 07 2016. 

Väri tässä ehkä hieman vaaleampi kuin punakoneessa, mutta amberiksi tämäkin menee. Ehkä vähän utuisempi ja vaahtokuplat ovat suurempia. Aromaattisuus taas heikkoa, hieman kalkkia ehkä pölähtää. Runsaasti hiilihappoa, karamellisuutta, jotain lievää marjaista sivumaun tapaista. Katkeruus on korkeintaan alempaa keskitasoa, makeus jatkuu päätyyn asti. Pihkaa on, mutta ei tunnu yhtä puhtaalta kuin Red Machine.

Põhjala Mets

Oulun craft beer scenen taustavaikuttaja Jani Simonen kävi viime viikolla Virossa Põhjalan panimolla ja Samu Heino oli kasannut miehelle kotimatkalle tuliaisia. Yksi niistä päätyi sitten Janin anteliaisuuden johdosta minulle, tämä ennen kokeilematon black forest IPA, 7%. Metsäisyys tarkoittaa sitä, että mukana kuusenkerkkää ja mustikoita. Kyseessä on buustattu versio Pesakondista.

Beigeä vaahtoa, musta runko, maltainen ja paahteinen tuoksu. Maussa on maitohappoisuutta, todellakin paahdetta, ei juurikaan hedelmäisyyttä. Matalat hiilihapot, lievää suklaista makeutta. Makeus voisi olla peräisin mustikoistakin, mutta muuten en mustikkaefektiä erota. Kuusenkerkkien makua en osaa arvioida mitenkään, vaikka sekin joskus oluissa tulee vastaan. Täyteläisyyttä voisi olla hieman enemmän ja takaosa ei ole tarpeeksi tanakka. Katkeruutta kyllä on, mutta ei juuri kunnon stoutia enemmän. Tykkään enemmän paahteisista kuin hedelmäisistä black IPOista, en pidä järkevänä jos ainoa ero IPAan on väri. Mutta tämä jää siis liikaa stoutin puolelle, vaikka onkin taas hyvää Põhjalan laatua.

tiistai 23. elokuuta 2016

Roma - Porto 0-3

Mestareiden liigan karsintaa, ensimmäinen osa 1-1. Roma piti enemmän palloa ensimmäisellä jaksolla, paljon kulmapotkuja, mutta ei kovin hyviä paikkoja. Parhaassa tilanteessa Portoon siirtynyt Iker Casillas jalkatorjui egyptiläisen Salahin nopean vedon. 8. minuutilla Porto shokkijohtoon, Otavion vapaapotkusta toppari Felipe puski hienosti alaspäin alanurkkaan. 39. minuutilla Roman kapteeni De Rossi ajettiin kentältä suoralla punaisella väkivaltaisen päällekarkauksen seurauksena. Roma joutui vaikeuksiin, ensimmäisessä osassakin Roman toppari Vermaelen ajettiin ulos. 

50. minuutilla lopullinen ratkaisu, De Rossin poistamisen yhteydessä kentälle päästetty Emerson Palmieri ajettiin kentältä suoralla punaisella väkivaltaisen päällekarkauksen seurauksena. Porto hämmentyi hetkeksi, Roma sai vielä hieman otetta kahdeksalla kenttäpelaajalla. Matematiikka kuitenkin lopulta toimi, Porto antoi nopeaan tahtiin kaksi armoniskua, Layun ensin vastahyökkäyksestä ja sitten meksikolainen Corona soolosuorituksella. Ensi kuussa 40 vuotta täyttävä Francesco Totti päätti vielä jatkaa tälle kaudelle ja nojaili lopussa penkkireservinä kulmalippuun kivikasvoisena. Ei kovin lupaava päätös tulossa poikkeukselliselle uralle.

Rebel Surfbum IPA, cask ale

Cornwallin panimolta kevyttä goldenia, vain 3,5%. Tuoksussa hienoisesti etikkaa, mutta maku vielä kohtuullisessa kunnossa. Intensiivisesti sitrusta maussa, mallasrunkoakin löytyy. Katkeruuskin kohtuullista, tämä voisi priima-asussa olla vaikuttavaa. Kitty's, 23.8.2016.

Sainte Crucienne Antisociale

Erottajan olutbaarivierailu taitaa olla kesän ensimmäinen. Baari tuntuu pahasti jämähtäneen paikoilleen, hanassa samoja Välimeren tunkkaisia oluita kuin aina ennenkin. Pullolistalta löytyi black IPAa Alsacesta. 7,2%, ruskea dubbelin väri. Neutraali kypsän hedelmän tuoksu. Liikaa hiilihappoa, luumuista hedelmää, mallasta, hieman karkea katkeruus. Ihan mukavaa, positiivinen yllätys lievästi. Bier-Bier, 23.8.2016.

maanantai 22. elokuuta 2016

Victory Art Red Machine IPA

Vajaa vuosi sitten Joensuun Jaska esitteli idän ihmettä, punakoneeksi nimettyä IPAa Moskovan liepeiltä Ivantejevkasta. Kulmakarvojani ei nykyään jääkiekko kohota, mutta toisin oli 1970-luvulla, kuten viimesyksyisestä kirja-arviostakin tuli esille. Neuvostoliiton punakoneen huipentumana pidetään varmaan yleisesti 80-luvun Makarov-Larionov-Krutov-Fetisov-Kasatonov -kenttää, mutta omakohtaisesti suuremman vaikutuksen teki aiempi troikka Mihailov-Petrov-Harlamov, jonka pakkiparina pelasivat usein Vasiljev ja Gusev. Tässä kentällisessä oli synkkää uhkaa huokuvaa kohtalonomaisuutta, johon assosioitui vaistomaisesti Solovetskin, Katynin, Vorkutan ja Kolyman kaltaiset kauhunäyttämöt. Larionovin viisikko oli varmaan vielä taitavampi, mutta samalla myös pehmeämpi ja inhimillisempi. Venäläisessä Red Machine IPAssa voisi siis olla samaa vatsanpohjaa kouraisevaa otetta kuin Vladimir Petrovin hyytävän kylmässä virnistyksessä.

Tallinnassa viime viikolla käynyt Oulun sourmestari Jani Simonen toimi ystävällisesti kuriirina, Victory Artin oluita on nyt myynnissä Uba ja Humalissa. Välittömänä pettymyksenä on todettava, että etiketin kuvassa jääkiekkoilijalla ei ole Neuvostoliiton vaan Venäjän paita. IBU 65, 6,9%. Kirkasta meripihkan väristä olutta, paljon pienikuplaista vaahtoa. Tuoksussa karamellista hedelmää. Maku on paksun hedelmäinen, myös makean karamellinen. Hiilihappoa on keskiasteisesti, samoin katkeruutta. Pihkaakin on, jenkkihumalina netin mukaan Centennial, Chinook, Columbus ja Amarillo. Varsin puhdasta tämä täyteläinen olut on, mutta ei erityisen tuoretta. Pullossa on päiväys 04 07 2016, toivottavasti se on pullotuspäivä, mutta saattaa olla parasta ennenkin. Avoimeksi kysymykseksi jää siis tuoreen Red Machinen iskukyky. Ei tehnyt yhtä suurta vaikutusta kuin maalin tolpalle viikatemiehen vastustamattomuudella parkkeerannut Boris Mihailov.

Maku Solita Intohimo

Naapuriolutbloggaaja Tuopillinen eli Jouni Koskinen vaikuttaa Solita-nimisessä firmassa ja näköjään Solitan olutkerhossakin. Kerho on ideoinut firman 20-vuotisjuhlaoluen, jonka on sitten toteuttanut Tuusulan Maku. Sattumoisin Solita on itsellenikin tuttu firma olutkuvioiden ulkopuolelta. Jouni lähetti ystävällisesti blogisterikollegoille maistiaisia oluesta.

Intohimo on passion pale ale, eli passion-hedelmää on seassa. Humalina Citra ja harvemmin vastaantullut jenkkihoppi Jarrylo. Vain 4,7%, yleisistä syistä. Kegissä olutta on tarjolla ilmeisesti Il Birrificiossa. Runsaasti vaahtoavaa, tölkki oli jääkaapissa tasaantumassa viitisen tuntia. Tuoksussa trooppista hedelmää odotetusti. Pehmeä maku, vähän hiilihappoa, suhteellisen kirpeää hedelmää, pihkaisestikin. Runko ei ole kovin tuhti, mutta hedelmämehuksi tämä ei jää, takaosaan jää vielä katkeraa potkua. Brittityylisen kapea riipaisu, ei voimakas, mutta tuntuva. Jounin esiversiosta löytämää happamuutta en nyt aistinut, mutta ehkä tuo kirpeä "pihkaisuus" on passioneista peräisin. Kepeän raikas hedelmäinen olut, jossa mukava lievä tvisti. Kyllä tämä edustustilaisuuksien pyörteissä varmaan erottuu perusbulkista hyvinkin edukseen.

sunnuntai 21. elokuuta 2016

Ross Thomas: Voodoo, Ltd.

Ross Thomasin toiseksi viimeinen romaani vuodelta 1992. Päähenkilöinä samat Artie Wu, Quincy Durant ja Otherguy Overby kuin Thomasin huipputeoksissa Chinaman's Chance ja Out on the Rim. Jälkimmäisestä tutut Booth Stallings ja Georgia Blue täydentävät värikkään roolituksen. Noiden romaanien luvusta on jo aikaa, mutta silti pienoinen uudelleenlämmityksen maku veijaritarinassa on. Tarina sijoittuu Los Angelesiin Persianlahden sodan päiviin helmikuuhun 1991. Perusasetelma on monimutkainen, mutta suoristuu vähitellen väkivaltaiseksi kiristysjutuksi. Thomasin teksti rullaa tutun vaivattomasti ja mikään ei sinänsä häiritse. Kaikki on niin kuin ennenkin, mutta samaa raikkautta kuin Chinaman's Chancessa ei Thomas enää tavoita. Kirjan nimi tulee Wun ja Durantin yhtiön saksalaisen asiakkaan tavasta ääntää konsultointiyhtiö WuDu Limitedin nimi. Thomasin chandleriaaninen dialogi oli jo 90-luvun alussa anakronista, mutta uskomattoman viihdyttävää se on edelleen. Eli vähän heikompi Thomas on silti paljon parempaa kuin monen muun huippusuoritukset.

Grauballe Jagtøl

Alkon bisarri kontribuutio suomalaiseen olutkulttuuriin on riistaolut. Tanskasta niitä näyttää löytyvän, tämänvuotisena uutuutena keskiruskea lager Silkeborgista. Suodattamaton, 5,6%, Saaz ja Cascade. Testasin tämän muutama tunti sorsanmetsästyksen alkamisen jälkeen, aika vähän laukausten vaihtoa tällä nurkalla Puolankaa. Varsin sameaa, hyvin pehmeää, matala hiilihappotaso, makeaa karamellia. Heikosti hedelmää, mutta maltainen runko keskitukeva. Kuuluisia humalia ei ole paljoa annosteltu, pyrstö on hyvin ohut, lähes katoava. Ostopaikka Kajaani, Citymarketin Alko.

perjantai 19. elokuuta 2016

De Dochter van de Korenaar Finesse

Toinen Korenaar-pullo, edelleen kolmeen osaan jaettuna. Kolmen viljan tripel, 8,5%. Kohtuullisen samea, hyvin hedelmäinen tuoksu. Hyvin karamellinen tripel, paksua täyteläisyyttä. Hedelmääkin löytyy, hennosti katkeruutta. Tasapainoista laatua jälleen Korenaarilta. Stadin Panimobaari, 18.8.2016.

De Dochter van de Korenaar Charbon


Urquell-session päälle läheiseen panimobaariin huuhtomaan suuta hieman erilaisilla oluilla, ja erilaisella kulttuurisella otteella. Nimimerkki Tonagi päätyi samaan ratkaisuun ja seurueeseen liittyi Tallinnasta palaamassa oleva Oulun soursteri Jani Simonen. Perinteiseen oluthörhötyyliin jaoimme pikkupullon kolmeen osaan. Charbon on smoked vanilla stout, 7%. Weyermannin savuvehnämallasta ja vaniljapapuja Intian valtamereltä. Hedelmäinen tuoksu, maku täyteläinen, makeutta ja savua. Luumuinen hedelmäisyys hallitsee, katkeruuttakin perässä lievästi. Monimuotoinen olut. Stadin Panimobaari, 18.8.2016.

torstai 18. elokuuta 2016

Pilsner Urquell, tankovna






Ensimmäistä kertaa Suomessa tarjolla Urquellin pastöroimatonta tankkiversiota. Olut siis tuodaan suoraan panimolta mahdollisimman nopeasti tarjoilukohteeseen suuressa astiassa. Tämä ei ole kovin vanha systeemi, käydessäni Prahassa 1994, 1996 ja 2001 asiasta ei vielä ollut tietoa, vaikka tuoretta Urquellia olikin monessa paikassa tarjolla. Erityisen tuoretta se tietysti oli 1996 Suomen Olutseuran järjestämällä vierailulla Plzeňissä paikan päällä panimossa. Viime vuonna Prahassa käydessäni jäi epähuomiossa tankovna-systeemi testaamatta. 

Saavuin Teurastamon Kellohalliin melko tarkalleen klo 17, jolloin tarjoilun piti käynnistyä. Jonoa tiskille oli olemassa ja innokkaimmat ryystivät jo pöydissä omaa annostaan. Ilmeisesti kyseessä 250 litran astia, näppärästi tarjoilupöydän alla. Urquell markkinoi kolmea eri tarjoilutyyliä oluesta, riippuen vaahdon määrästä. Na Dvakrát on crisp, Hladinka smooth ja Mlíko milk. Lähdin crispillä liikkeelle ja parkkeerasin Kari Ylänteen pöytään, johon asettuivat jatkossa myös mm. Jussi Rokka ja Tonagi. Hyvin pehmeää Urquellia, tuoreutta on, hiilihapot alhaalla, katkeruus nautittavaa, diasetyyli ei häiritse. Seuraavaksi otin Hladinkan ja upeus säilyi paksummallakin vaahdolla. Maitoversio jäi nyt kokeilematta, en ole täysin vakuuttunut sen ominaisuuksista. 

Satunnaisesti viime aikoina kokeilluissa tölkki-Urquelleissa on voimainen diasetyyli häirinnyt nautintoa huomattavasti, mutta tässä yhteydessä siitä ei ollut pelkoa. Muutama vuosi sitten Suomeenkin lanseerattu suodattamaton versio oli myös loistava, mutta nyt tämä tuntuu kurottavan vielä korkeampiin sfääreihin. Tämä tankovna on siis suodatettu variaatio. Olisiko suodattamaton tankovna se kaikkein äärimmäisin versio? Kellohalli, 18.8.2016. 

keskiviikko 17. elokuuta 2016

De Dochter van de Korenaar L’Enfant Terrible

Vahva ale, 7%. Happamuutta on tuoksussa ja maussa. Mausteita ja nahkeaa hedelmää löytyy, ei yhtään raikasta, happamuus on perusbrettaolutta voimakkaampaa, mutta aitolambicia kevyempää. Kun pH on uusi IBU, niin toivoisi oluiden valmistajien todellakin ryhtyvän ilmoittamaan tuotteidensa pH-arvot. Jälkimaku jää varsin tyhjäksi, mutta mitään makeutta tässä ei ole. Nettinimimerkki alfa näkyy löytäneen tästä sienimäisyyttä ja äskettäin kantarelleja syöneenä todellakin jotain sellaista tästä aistiutuu. En kuitenkaan oluessa tykkää näin nahkeasta kokonaisuudesta. Stadin Panimobaari, 17.8.2016.   

De Dochter van de Korenaar Crime Passionnel, hanaversio


Tarkoitus oli katsoa televisiosta olympialaisten junioriturnauksen jalkapallon semifinaalia, mutta päädyin näkemään naisten painia, joka päättyi naisen itkuun. Pienen futisvälipalan jälkeen ruutuun tuli naisten nyrkkeilyä, joka päättyi naisen itkuun. En kestänyt enempää, joten siirryin baariin Suvilahteen. Siellä oli rauhoittavaa seurata Flow-festivaalia (kolmatta päivää?) siivoavia naisia.

Laatupanimo Korenaarin tavaraa edelleen hanassa, tässä vehnä-IPAssa pehmeää trooppista hedelmää, ei belgiestereitä. Matalat hiilihapot, makeaa karamellia. Aika terhakka takapuoli, hyvää katkeruutta. Liian makea tämä on kuitenkin, selvästi hedelmäisempi kuin aiemmin kokeiltu pulloversio. Stadin Panimobaari, 17.8.2016.

Steaua București - Manchester City 0-5

Näyttävä uudehko (2011) stadion Bukarestissa, kapasiteetti 55 000, lähes täynnä Mestareiden liigan karsinnassa. Steaualta puuttui keskikenttätähti Pintilii, mutta tuskinpa se olisi Cityä vastaan auttanut. Uusi tähti Stanciu sai alussa yhden paikan, mutta sitten City jauhoi isännät vastustamattomasti nurmeen. Aguero hukkasi avausjaksolla kaksi rangaistuspotkua, mutta teki silti hattutempun. Espanjalaiset Silva ja Nolito viimeistelivät loput. EM-kisoissa flopannut Belgian De Bruyne näytti seurajoukkueessa heti paremmalta. Ylen selostaja äänsi kotijoukkueen nimen jostain syystä saksalaistyyliin Stoia.

Valamon viskimaistelutilaisuus @ Punavuoren Ahven

Pitkästä aikaa viski-teistingissä. Tarjolla Valamon luostarin viskejä ja viskitisleitä, joita en ole ennen kokeillut. Esittelijänä firman oma mies Arttu Taponen, joka osoittautui ikään kuin köyhän karjalaismiehen Jarkko Nikkaseksi. Ei siis luostarin hengelliseltä puolelta, kova supliikki, hiukset poistettu päälaelta, käsivarressa kuvitusta, jopa huivi kaulassa. Tislaamo sijaitsee Heinäveden luostarissa, mutta tynnyrit kypsyvät Ilomantsissa Hermannin marjaviinitilalla. Ilomantsissahan tislaamotoimintakin käynnistyi ennen Heinävedelle muuttoa ja Arttu tuntui olleen hankkeessa mukana alusta alkaen. 

Viisi näytettä, joista kaksi valmista viskiä. Ensimmäisenä tisle Valamo III, joka ollut puolitoistavuotta Buffalo Trace -bourbontynnyrissä. Tuoksu aika hennon hedelmäinen, maussa kevyttä vaniljaisuutta, 40%. Aika puhdasta. Toisena tislaamon ensimmäinen tuote Valamo I, josta oli löytynyt yllättäen vielä muutama pullo. Tämä on varsinainen viski, siis kolmevuotias, 53,7%, osa ajasta pienessä 30 litran olorosotynnyrissä. Yllättävän tumma väri, sherryinen tuoksu, makean pehmeä maku, nyt alkoholin poltettakin seassa. Jää aika yksiulotteiseksi. Sitten uutuustuote Valamo IX, 54,7%, viiden eri bourbontynnyrin yhdistelmä, nuorin kolmevuotias, vanhin viisivuotias. Tuoksu nyt alkoholisen pistävämpi, makean karamellista hedelmää, toffeisuuttakin.

Seuraavaksi New Make, eli tuoretta tislettä muutaman viikon takaa, 63,5%. Ei ole aivan kirkasta, tuoksu todella vastenmielisen maakellarin juuresmainen. Maussa kevyesti savua, makeaa tämäkin, ehkä mentholin aromeja. Toinen savutisle yhdeksän kuukautta bourbonissa, 61,9%, neutraali tuoksu, puhdas kevyt maku, savua ei oikein löydy. Valamo käyttää belgialaisia savumaltaita, valmistajana varmaan sama Castle Malt, jonka tuotteita Bruuverin Ilkka Sysilä on käyttänyt. Sivumennen todeten, viimeisimpien tietojen mukaan Sysilän yhteistyö Saimaan Juomatehtaan kanssa ei olekaan jatkumassa Bruuverissa.

Mielenkiintoista tavaraa, mutta näin nuorten tisleiden perusteella vielä vaikea arvioida potentiaalia. Varsin makeilta kaikki vaikuttivat. Käytössä on pelkästään ohramaltaat, eli kotimaisten kilpailijoiden ruisinnostus ei ole tarttunut itäsuomalaisiin.  10+ -vuotisiin tuotteisiin tislaamo tähtää, joudutaan siis odottamaan useita vuosia. Valamo on muuttamassa pullomalliaan, uusi tähtimuotoilija Harri Koskisen suunnittelema puolen litran pullo tulossa käyttöön.

maanantai 15. elokuuta 2016

Kari Stenman: Mersulaivue

Sain tämän upean sohvapöytäkirjan lainaksi panimoinsinööri Ilkka Sysilältä, keneltä muultakaan. Sysilän bravuureihinhan kuuluu mm. Lentomestari-niminen olut. Kyseinen sotilasarvo on jo poistunut käytöstä, se vastasi aikoinaan maavoimien sotilasmestaria. Tunnetuin lentomestari on tietysti Ilmari Juutilainen, toisen maailmansodan globaalistikin ajatellen ehkä suurin ässä, joka on tässä historiateoksessa keskeisessä roolissa. Alaotsikkona Stenmanin teoksessa on "Lentolaivue 34 sodassa". Kyseinen laivue perustettiin jo 1934, mutta varsinaisesti alkoi tapahtua alkuvuodesta 1943, kun Stalingradin katastrofi realisoitui. Ahdinkoon ajautunut Saksa suostui myymään kanssasotijalleen state-of-art -kamaa, tarkkaan ottaen Messerschmitt Bf 109 G-sarjan hävittäjiä.

Tämä on ensisijaisesti kuvateos, mukana on upeaa mustavalkoista aineistoa jatkosodan legendaarisimmista lentäjistä, mekaanikoista ja heidän työkaluistaan. Kirjassa on yksityiskohtaisia tilastoja henkilöistä ja tapahtumista. Teksti on sotapäiväkirjatyyppistä raportointia, jota ryydittää muista lähteistä lainatut aikalaisten värikkäämmät muistelut. Koneiden noutoreissulta luutnantti Lauri Pekuri kirjaa hämmentyneenä helmikuussa 1943 Berliinissä näkemänsä Daavidin tähteä kantavat juutalaiset. Eniten äänessä ovat hilpeä Juutilainen ja laivueen vakaampi komentaja Eino Luukkanen. Molemmat kokevat kovia, mutta omalaatuisen kepeää kerronta on. Pommituslentäjien paineet ovat olleet omaa luokkaansa esimerkiksi brittiläisessä ja amerikkalaisessa alan aineistossa, mutta ehkä Suomessa hävittäjälentäjillä torjuntatoimissa oli erilainen asenne. Kuolema on läsnä koko ajan kuitenkin, joten ehkä kyseessä on luontainen tapa käsitellä äärimmäistä tilannetta.