perjantai 24. helmikuuta 2017

Pühaste Mosaiik Vienna IPA, hanaversio

Sori Taproomissa on tullut käytyä jo monta kertaa. Ensivaikutelman jälkeen on jo alkanut hieman arveluttaa baarin onnistuminen. Kieltämättä ruuankäry, hesburgermainen pikaruokamiljöö ja kova tungos häiritsee olutnautintoa. Mutta silti on ihan mukava nojailla vaaleaan puutiskiin perjantai-illan ruuhkassa. Olutvalikoima ratkaisee ja vain se, kaikki muu on epäoleellista taustakohinaa. Eipä tätäkään tarttolaista vienna-IPAa muualta Helsingistä taida löytyä. Tuttu aiemmin pullosta, 6,9%, 70 IBUa, melko ruskea, lähes kirkas. Tuoksussa trooppista makeaa hedelmää. Maku on aika makea, mangoa, kiiviä, persikkaa, hieman kalkkisuutta, kohtuullinen katkeruus. Ei kovin puhdas, tämä oli nyt selvä pettymys. Ja alan todellakin odottaa Pyryn lupaamaa baarin laajennusta, jossa ehkä oluenystävät pääsisivät etäämmälle ruuanmussuttajista. Toisaalta hienoa, että homma näyttää menestyvän hyvin. Sori, 24.2.2017.

Fat Lizard Mikon Portteri

Angleterren jälkeen tankkasin ruokaa Eerikin Pippurissa, kävin Villissä Wäinössä pyörähtämässä rappusilla (ei mielenkiintoista), Ølhus Københavnissa join Beer Heren Angry Hopsin, mutta siitä ei tarkempaa arviota, koska huomasin tilauksen jälkeen juoneeni sitä jo viime keväänä oikeassa Kööpenhaminassa. Hieman yrttiseltä, mutta silti aika mukavalta vaikutti nyt. Kitty'sissä kävin myös vilkaisemassa hanatarjonnan, ei löytynyt syytä pysähtyä sinnekään. Lopulta Kaisaniemeen Black Doorin väistötilaan, ei tarjonta täälläkään ilahduttanut, mutta päätin nyt kokeilla jo aiemminkin vastaan tullutta Espoon porteria. Kyseessä on kotiolutkilpailun voittajan Espoossa skaalattu olut.  6,1%, hyvin paahteinen tuoksu. Makeahko maku, matalat hiilihapot, karamellia, lähes siirappia, lievästi mausteisuutta. Jälkimakukin makea. Ei mitään ongelmia tai virheitä, mutta en tykkää näin makeista oluista. Black Door, 24.2.2017.

Alechemy Ritual

Skotlannista pale alea, 4,1%. Lievästi samea on tämäkin. Pihkainen, hyvin hiilihappoinen, hedelmä jää pahasti hiilihapon taakse. Paljon pelastaa todella kuiva peräkärry, tässä on nautinnollista tuhkakuppia. Väärä hiilihapotus kuitenkin hallitsevin piirre. Pitkästä aikaa bongasin baarista harmaatukkaiset brittiherrat, joita on käytetty baarin merkkinoinnissakin. Periaatteessa kuin Muppet Show'n parvekehuutelijat, mutta hillitymmin. Angleterre, 24.2.2017.

Tanker Sookoll

Hyytävä tuuli pyyhkii Ruoholahden kanavaa, mutta parkkiintunut olutentusiasti ei tämmöisestä hätkähdä. Määrätietoisesti kanavan päätyyn asti One Pintiin, jossa hyvin jengiä paikalla, jokin isompi seuruekin paikalla. Virolainen imperial IPA, tosin vain 8,0%. Kaunis olut, lievästi utuinen, mutta sameus ei lähelläkään New England-tasoa. Trooppisen hedelmän tuoksua, makeahkoa mangoa maussa, hieman mansikkaa, karamelliakin. Peräkärry on kohtuullinen, mutta aivan tasapainossa osat eivät ole. Lähinnä mansikkaisuus tässä häiritsee. One Pint, 24.2.2017. 

O'so Hopdinger

Varsin obskuurina pysyneen wisconsinilaisen O'so-panimon oluisiin törmää Suomessa toistuvasti. Hopdinger on APA, 5,5%, meripihkan väri. Appelsiinia, ananasta, kohtuurunko, peräkärry mukana. Tasapainoa, ei raikkaimmillaan, mutta ei tunkkainenkaan. Aurinko paistaa mukavasti Ruoholahden Amsterdamiin, Litmasen paita edelleen katossa. Amsterdam (Helsinki), 24.2.2017.

torstai 23. helmikuuta 2017

Galereux Premium Lager

Taas hämmästyttävä löytö Lidlin hyllystä. Miksi saksalainen kauppaketju myy kustannustietoisille suomalaisille pramealta näyttävää ranskalaista olutta? Etiketissä jopa isolla fontilla ranskankielinen laatuvakuute "bière traditionnelle". Ranskalaisilla oluilla ei ole suurempaa yleisesti tunnettua mainetta Suomessa, päinvastoin kuin ranskalaisilla viineillä. Olisiko tämä suunnattu Lidlin ranskalaisviinejä suosiville asiakkaille, jotka haluavat illallisen oheen laadukasta ranskalaista juomaa? Oikeastaan en halua pohtia tällaista pitemmälle.
 
Kaunis olut on tämäkin, kuplivaa kultaista juomaa. Tuoksu on makeampi kuin Kotimaisessa, maussa on vähemmän mallasta, ei siis oikeastaan ollenkaan. Jälkimaku puolestaan löytyy pienenä shokkina, aavistus humalaa tai jotain ovelaa korviketta juomaan on lisätty. Tuoteselosteen lukeminen aiheuttaa melkein huimausta. Maissi, humalauute, ammoniummenetelmän sokerikulööri. Tässä on siis niin vähän mallasta, että hyvin vaalea värikin on luotu väriaineella. Ilman sitä tämä näyttäisi vedeltä. Valmistettu Ranskassa, 4,7%. Netin mukaan valmistuspaikka on suuri Champigneullesin teollisuuslaitos Nancyn lähellä Lorraine/Lothringenissa. Nyt ollaan sitten pikemmin kemianteollisuuden parissa kuin olutkulttuuria tarkkailemassa. Ehkä tässä oli riittävästi retkeilyä ulkomaailmassa, palaan takaisin craft-olutbaarien kuplaan. Ostopaikka Helsinki, Sörnäisten Lidl.

Kotimainen Olut

Lisää olutkulttuurin aluskasvillisuuden satoa viimeviikkoiselta Lidl-vierailulta. Kun eilisten Veikko-oluiden nimissä riitti hämmästelemistä, niin tässä suositaan lakonisempaa tyyliä. Oikeastaanhan tällä oluella ei ole nimeä ollenkaan, tällaista olutta voisi kuvitella olleen Neuvostoliitossa tarjolla kaikille tasapuolisesti. Valmistajaa ei ole nytkään Lidlin tyyliin merkitty, mutta se on ilmeisesti Olvi. 4,5%, New England -höpsötykset on unohdettu, sameutta ei ole, olut on todella kirkas, todella kaunis. Tuoksussa tuttua kotimaista viljaa. Maussa kevyesti maltaisuutta ja siihen se sitten jääkin. Tavallaan tämä oli tyydyttävä kokemus. Olen juonut anonyymejä markettioluita ennenkin ja on jotenkin turvallista huomata, että mikään ei ole muuttunut tässä segmentissä. Vakavammin ajatellen tämä on aika kyyninen tuote. Maku on minimoitu, tämän oluen ainoa tarkoitus on päihdyttää mahdollisimman suuri määrä ostajia mahdollisimman kustannustehokkaasti. Ostopaikka Helsinki, Sörnäisten Lidl.

keskiviikko 22. helmikuuta 2017

Meidän Veikko Sulattaa Jään

Toinen näyte Lidlin Meidän Veikko -sarjasta. Tämänkin nimi herättää enemmän kysymyksiä kuin kertoo tarjolla olevan oluen ominaisuuksista. Onko Veikko nyt jokin terroristi, joka sulattaa jään pilkkijöiden ja luistelijoiden alta? Tämä on "tumma suomalainen talviolut", vaikka jäänsulattajan luulisi olevan pikemminkin trooppinen liekinheittäjä. Suodattamaton tumma lagerolut, 4,5%. Tuoteselosteessa sokerikulööri, jonka rooli tarkentui olutta maistellessa.

Taas hyvä vaahto, hyvin tummanruskea väri nesteessä. Tuoksussa makeutta, verta ja metallia. Tässähän tulee saksalaishengessä mieleen valtakunnan raudalla ja verellä yhdistänyt Otto von Bismarck. Maku kyllä sitten pakenee kovasti aisteja. Hiilihappoja ei nyt liikaa, mutta maku on hyvin seitinohuesti maltainen, lievästi tahmainen, jälkimakua ei sitten ollenkaan. Tämä on nyt selvä pettymys Kymmenen Jenkin jälkeen. Ei tässäkään mitään epämiellyttävää vivahdetta ole, mutta täysin mauttoman oluen juomisen järkevyydelle on vaikea löytää perusteluja. Vesi on tässä sarjassa monessa mielessä varteenotettava vaihtoehto. Täyteläisen tumman värin lähde on siis viskien värjäyksestä tuttu sokerikulööri, joka on täysin mauton ainesosa näillä pitoisuuksilla. Vastaavan värin tuottava paahdettu mallas olisi tuonut olueen makua aivan eri tavalla ja olisi tietysti nostanut valmistuskustannuksiakin. Ostopaikka Helsinki, Sörnäisten Lidl.

Meidän Veikko Vastaa Kymmentä Jenkkiä

Helsingin craft-baareja kierrellessä tulee elettyä kuplassa, joka ei ehkä vastaa keskimääräistä suomalaista olutkokemusta. Asia käy silloin tällöin mielessä ja viime viikolla hetken mielijohteesta astuin Lidliin. Päätin vilkaista, mitä muut ihmiset todellisuudessaan juovat. Lidlistä tarttui mukaan tämä olut, joka hämmentää jo nimeltään. Nimen yläpuolella lukee "rehellisesti suomalainen" ja alapuolella "suomalainen ale". Kansallismielisyyttä siis korostetaan ja varsinainen nimihän viittaa talvisodan asetelmiin. Puhekielinen viittaus neuvostoliittolaiseen on kuitenkin vaihtunut USA:n sisällisodan voittajaosapuolen edustajien nimitykseen. Olut tuntuu siis jotenkin liittyvän USA:an, vaikka kovin suomalainen onkin. Epäselväksi jää, kuka on Veikko ja keitä ovat "me"? Lidlin saksalaiset taustavoimat? Suodattamaton täysmallasolut, 4,7%, valmistettu Suomessa. Nopean googletuksen perusteella valmistaja on Laitilan suuri pienpanimo. Helsinkiin rymistellyt lumimyrsky ei innostanut tavanomaiseen baarikierrokseen, joten sihautin Veikko-tölkin auki.  
 
Hyvä vaalea vaahto, hyvin samea keskikeltainen runko. Hätkähdyttävästi ulkonäöltään tyylipuhdas Vermont/New England -tyyppinen IPA. Onko maailman trendikkäintä oluttyyliä ollut siis Lidlissä myynnissä jo pitempään nauruhinnalla? Tuoksun perusteella ei sentään. Epämääräistä hedelmää sieltä tunkee nenään, mutta kovin aromaattiseksi odööriä ei voi kutsua. Maku on varsin hiilihappoinen, karamellinen, hedelmäpastilleja, mutta kyllä tämän aleksi tunnistaa. Runko on ohkainen, mutta ei olematon. Sama koskee peräkärryä, jälkimaku ei turruta nielua, mutta kestää kohtuullisen kauan brittiläistyyppisellä katkeruudella. Ei mitään virhemakuja, ei pahvia tai hernekeittoa. Selvästi odotuksia parempi. Ei erityisen maukas, mutta kuitenkin monimuotoisempi maultaan kuin yksikään Alkon myymä olut 1980-luvun alkupuolella. Ostopaikka Helsinki, Sörnäisten Lidl.

tiistai 21. helmikuuta 2017

Leverkusen - Atletico Madrid 2-4

Pohjanpalo penkillä BayArenalla, Simeonen ryhmästä poissa Oblak, Juanfran, Godin. Kovatempoinen ensimmäinen puoliaika, Leverkusen hyökkäsi ahnaasti, Julian Brandt ehkä taitavin yksilö. Atletico silti hyvin pelissä mukana ja vastahyökkäyksissä todellista terävyyttä. Isäntien brassipakki Wendell joutui nostamaan omaan ylärimaan ja sitten 17. minuutilla Saul Niguez teki itselleen tilaa, 16. rajalta upea vasuriveto takaylänurkkaan. Lisää 25. minuutilla, Dragovicin paha virhe, Gameiro pääsi läpi, vapautti maanmies Griezmannin maalintekoon. Kolmaskin oli lähellä, Gameiron nopeus oli aivan liikaa Leverkusenin puolustukselle. Ottelupari alkoi olla aika selvä jo tässä vaiheessa. 

Toinen jakso avointa sekavaa peliä. Yllättävä kavennus heti kärkeen, Henrichsin tarkka syöttö laatikkoon, Ballarabi käänsi takanurkkaan. Atletico silti ei hämmentynyt, maailman nopeimmalta pelaajalta vaikuttanut Kevin Gameiro kiskoi tolppaan. 57. minuutilla painajaismaisen pelin pelannut Dragovic repi boksin rajalla nurin Gameiron, Gameiro veti itse pilkun keskelle. Pohjanpalo pääsi kentälle viimeiseksi puoleksi tunniksi, yksi puolittainen tilanne, jossa suomalainen ei saanut palloa haltuun. Leverkusen kuitenkin ensin kavensi, kun Atleticon reservikoppari Moya tökkäsi pallon topparin jalan kautta omaan maaliin. Leverkusen sai painetta hyökkäykseen, Hernandezilla oli hyvä paikka. Atletico onnistui vielä lopussa, Koken ja Vrsaljkon rakentamasta paikasta vaihtoveteraanisentteri Torres puski aivan vapaasti loppunumerot. Leverkusen tarvitsee Madridissa kolmen maalin voiton, ei tule tapahtumaan.

Level Eleven NEIPA #2

Kolmen viikon takaisessa Leven Eleven -maistelutilaisuudessa sain tämän pullon, jota ei saanut avata ennen 20.2.2017. Nyt sitten oikea hetki 10 kilometrin juoksulenkin palautusolueksi. Kyseessä on juuri nyt kaikkein trendikkäintä New England IPA -tyyliä edustava olut. Tarjolla siis toinen otto tästä tyylistä, ensimmäistä pääsin käsittääkseni maistamaan joulukuun HOMBRE-tapahtumassa. Siitä ei muistiinpanoja tullut tehtyä, mutta hyvin se maistui. 6,7%, hiilihappoa ehkä hieman ylimitoitetusti, sihahtaa äänekkäästi, pysyy hyvin pullossa, mutta kerää hanakasti vaahtoa lasiin. Runko näyttää asianmukaisesti samealta appelsiinimehulta. Tuoksu on hyvin intensiivinen, trooppisia hedelmiähän sieltä odotetusti leijailee, ehkä jotain botaanista vähemmän raikkaampaakin. Maussa sitrusta, greipin kuivuuttakin, myös pehmeämpää appelsiinia. Ei liikaa hiilihappoa, vaikka niin aluksi pelkäsinkin. Mallasrunko on riittävä, ehkä nyt katkeruuskin, vaikka melkein vaistomaisesti siltä yleensä enemmän odotankin. Pientä kalkkisuutta ehkä mukana. Hyvin vakuuttava, ei tästä paljoa pysty kritisoimaan. Aromaattinen hedelmäisyys tässä tyylissä pitäisi varmaan olla vielä seuraavalla tasolla. Tykkään erityisesti tasapainosta, johon hedelmäisyys, maltaisuus ja katkeruus nivoutuvat.

maanantai 20. helmikuuta 2017

Thornbridge Windle, cask ale


Thornbridge tuntuu puskevan koko ajan uutta kamaa Helsingiin markkinaan. Nyt räntäsateisessa Kalliossa tarjolla New World Pale Alea, 6,2%. Hyvin kirkas vaalea olut, rapea vaahto, ananastuoksu. Kuohkeaa, pehmeää, sitrusta, makeampaakin hedelmää, kunnon katkerot perässä. Loistavaa, erinomainen cask-kunto. Otin toisenkin. Kuikka, 20.2.2017.

sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Frank McDonough: Gestapo Natsi-Saksan salaisen poliisin historia

Reininmaalta löytyneisiin arkistolähteisiin perustuva tuore teos Gestaposta. Kirja on ollut pitkään lainassa Ilkka Sysilältä ja lukeminen oli poikkeuksellisen puiseva kokemus. Aihe on mielenkiintoinen, mutta McDonoughin tyyli raskas. Kirjoittaja käy läpi Gestapon toimintaa kymmenien yksittäistapausten kautta. Kirjasta tulee luettelomainen katsaus, jonka lukeminen kokonaisuutena on työlästä. Tapauksista saattaa välittyä jonkinlainen kokonaiskuva, mutta varmaa se ei ole. McDonoughin peruspointteja tuntuu olevan, että Gestapo oli varsin pieni organisaatio, jonka toiminta perustui pääosin siviilien ilmiantoihin. Gestapon virkamiehet olivat useimmiten tavallisia poliiseja, eivät pääsääntöisesti natseja. SS:n yksikköjen kaltaisiin rikoksiin Gestapolla ei ollut suoraa yhteyttä, mutta Saksan juutalaisten vainoon ja karkotuksiin kuitenkin. Lopussa McDonough hämmästelee Gestapon poliisien lieviä tai olemattomia tuomioita sodan jälkeen, tunnetuimpana esimerkkinä ehkä mukavaa elämää kuolemaansa 1989 asti viettänyt Werner Best. Ilman muuta informatiivinen teos, mutta parempaa toteutustapaa olisi toivonut.

Põhjala Kalana


Imperial brown ale Virosta, 8%, vaniljaa ja männynneulasia. Tumman ruskea, todella vaniljaisen makea, pettymys. En uskonut näin siirappiseksi. Ylimitoitettu makeus peittää pahasti kaikkea muuta. Illan kaksi virolaisolutta olivat siis todella makeita, toivottavasti kyseessä ei ole mikään laajempi uusi trendi. Kitty's, 18.2.2016.

Thornbridge Guthrie, cask ale

Kevyttä golden alea Derbyshirestä, 4,3%.   Lähes kirkas, sitrusta tuoksussa. Hyvin pehmeää, trooppista hedelmää, mallasrungon ohuuden voi aavistaa, mutta hedelmäisyys on varsin täyteläistä. Katkeruutta löytyy, mutta ei riittävästi. Galaxy ja Cascade toimivat hienosti aromipuolella. Oluen nimi näyttää liittyvän Woody Guthrieen mutkan kautta. Aiemmin päivällä testatun Kolkki-oluen luoja Juhani Repo sattumoisin paikalla baarissa. Black Door, 18.2.2016.

Pühaste Vaikus


Sorin hanahuoneessa ei uusia IPOja tarjolla, joten tartuin tarttolaiseen kaurastoutiin,  7,8%,  42 IBU. Musta runko, kermainen vaahto. Hyvin paahtokahvinen tuoksu, maku todella suklaisen makea. Pehmeän matalahiilihappoinen.  Suklaisuus harmittava piirre, muuten hyvin kuohkeaa, jälkimaussakin mukavaa katkeruutta. Netin mukaan oluessa on mausteitakin, kanelia ja appelsiinikuoria. Sori Taproom, 18.2.2016. 

Maku Kolkki

Katsoimme Ilkka Sysilän kanssa talven aikana kuvattua materiaalia Kaljatehdas taistelee -elokuvasta. Leffasta on tulossa raastava analyysi myöhäiskeski-ikäisten miesten viiltävästä angstista lodjun lähestyessä vääjäämättömästi. Vielä on jaksettava ponnistaa viimeiseen epätoivoiseen hankkeeseen, vaikka riskinä on menettää kaikki. Haaveet leppeistä eläkepäivistä Pariisissa, San Diegossa tai Maracaibossa kaatuvat kuin Potemkinin kulissit. 

Ilkka tarjosi suunnittelusession lomaan steam lageria Tuusulasta. Kolkki näyttää hieman utuiselta, 4,6%. Viljaa, kevyt maltaisuus, hailakkaamman hedelmäinen, pieni peräkärry. Puhdas ja raikas. Kuivahumalointi voisi terävöittää hommaa, mutta sitten tietysti kisahallijuotavuus kärsisi. Tämä on nimittäin koripallojoukkue Helsinki Seagullsin nimikko-olut. Koripallo ei ole itselleni täysin vieras laji, mutta enpä ennen tiennyt, että kolkki tarkoittaa kolmen pisteen heittoa.