tiistai 14. heinäkuuta 2020

RPS Comono Mexican Lager

Kuopiolainen RPS on tehnyt muutaman hipsterioluenkin, jokunen NEIPA ja limusour on rosteriin ilmestynyt. Panimo kuitenkin teki alusta asti selväksi, että sen tarkoitus on harjoittaa liiketoimintaa eli tehdä kylmää rahaa. Se käy hyvin ilmi tästä uutuudesta, joka on häpeilemätön Corona-kopio. Meksikolaisille ultrakeveille lagereille on Suomessakin yllättävän laaja kysyntä, niitä laivataan Atlantin yli tankkereittain. Muutama Suomen iso panimo on silloin tällöin kokeillut jäätä omilla maissioluillaan, mutta edellisestä koepallosta taitaa olla jo aikaa. Aika on varmaankin nyt kypsä. Comono on kirkasta pulloa, nimeä, panosvyötä, corazonia, sombreroa, viiksiä ja día de muertos -pääkalloa myöten niin oikeaoppinen viritys, että se on naurettavuudessaan lähes elegantti. 4,6 %, maissin ohella riisiä, voikukkaa ja limehedelmän kuorta.

Hyvin vaalea, kirkas, kohtuullinen vaahto, poreilevaa. Tuoksussa raikasta viljaisuutta, oikeastaan juuri sellaista aromia, mitä Coronastakin erittyy. Maussa on hiilihappoa, makeaa, jopa karamellista maltaisuutta, hyvin lyhyt maku, takana ei ole mitään. Eihän tältä kukaan odota mitään makuelämystä, mutta burriton polte lievenee mukavasti vähän makeammallakin liemellä. Ostopaikka Kajaani, Prisman Alko.

sunnuntai 12. heinäkuuta 2020

Mallaskoski Sommer Helles


Seinäjoelta suodattamatonta saksalaista, 5,5 %. Lievästi samea, hieman hedelmäinen, mallastakin on, mutta ei tarpeeksi täyteläinen. Karkeutta myös. Helles on aika armoton tyyli, pelivaraa ei ole paljoa, täytyy vain yrittää pyrkiä siihen puhtaaseen maltaiseen täyteläisyyteen. Kaikki poikkeamat on tuomittu epäonnistumaan, vaahtokarkki-helles ei tule menestymään. Sitä tuskin kukaan lähtee yrittämäänkään, vaikka en ymmärrä sitäkään, miksi vaahtokarkki-stout sitten tuntuu joistakin hyvältä idealta. Tässä nyt ei ihan sellaista yritystä ole, mutta suodattamattomuus on jo selvä riski ja sitten ilmeisesti humaloinnilla on lähdetty heikoille jäille. Perle on nimetty ainoaksi humalaksi, mutta omituista hedelmäisyyttä olueen on päässyt lurahtamaan. Ongelma voi liittyä myös vehnämaltaan käyttöön. Keittomäskäyskin olisi hyvä olla käytössä. Hauen tuopille pisteet Harjun ylpeästä nimeämisestä baarin kotialueeksi. Näillä kulmillahan toimii omituisen paljon wannabe-kalliolaisia yrityksiä. Hilpeä Hauki, 12.7.2020.

Jonathan Wilson (ed.): The Blizzard, Issue Eight

2013 keväällä ilmestynyt The Blizzardin kahdeksas painos on vaihteeksi hieman tylsempi kokonaisuus. Pienoisteemana on Kypros, joka ei oikein jaksa nostaa mielenkiintoa. Varsinkin kun eniten keskitytään Kyproksen turkkilaiseen osaan, jonka pelaajat eivät kuulu FIFAan. Heidän epätoivoaan ja näköalattomuuttaan jaksetaan päivitellä. Kyproksen historian merkittävin pelaaja Sotiris Kaiafas jää mainitsematta. Blatter, Mourinho, Glanville ja Ibrahimovic ovat muita julkaisun tylsähköjä tarkastelukohteita. Parempaa jälkeä on Franco Baresi -jutussa, jossa keskitytään hänen rivakkaan toipumiseen vaikean loukkaantumisen jälkeen erinomaiseen pelikuntoon MM-finaaliin 1994. Afrikka saa taas paljon tilaa, mutta edes päätoimittaja Wilsonin pitkä raportti ei nouse lentoon. Etelä-Afrikan krapulaa MM-isännyyden jälkeen vatvotaan perusteellisesti. 

Selvästi paras osuus on jälleen Greatest Games, jossa kohteena vuoden 2000 Intercontinental Cupin Tokio-finaali Boca Juniors - Real Madrid. Rupert Fryerin jutussa ei erityisemmin keskitytä itse peliin, vaan Bocan kahden suuren legendan Martín Palermon ja Juan Román Riquelmen vastakkainasetteluun. Kumpikin on saanut patsaansa La Bomboneralle, mutta he olivat tyystin erilaisia pelaajia. Kumpikaan ei erityisemmin Euroopassa menestynyt eikä maajoukkueessakaan tullut suuria voittoja, Palermo ei edes usein päässyt mukaankaan. Kumpikin valittiin vuoden pelaajaksi Etelä-Amerikassa. Palermo oli intohimoinen maalinsylkijäsentteri ja Riquelme viimeinen suuri kymppipaikan pelaaja, ehkä Argentiinan historian täydellisin enganche. Miehet pelasivat erinomaisesti yhteen, mutta keskinäiset välit näyttävät jääneen lievästi sanoen viileiksi.

Marcel Carné: Le jour se lève

Film noirin merkittäviä vaikutteiden antajia oli Weimarin Saksan ekspressionismin ohella ranskalainen 1930-luvun runollinen realismi, erityisesti Marcel Carnén ohjaamat ja Jacques Prévertin kirjoittamat teokset. Ja niistä ennen muita tämä 1939 valmistunut Jean Gabin -draama, jolla on erityisen noirmainen suomalainen nimikin Varjojen yö. Muistikuvissa tämä on ollut lähes mestariteostasoa, mutta nyt ei kolahtanut aivan entiseen malliin. Traunerin lavasteet ja Jaubertin musiikki jyräävät kyllä tanakasti, mutta vähän jähmeästi ja raskassoutuisesti tarina etenee. Takaumarakenne on kyllä aikakauteen nähden näppärä, mutta kovin tosikkomaiselta leffa tuntuu, tässä ei ole mitään huumorin tynkääkään. Ja toisaalta sitten taas surumielinen romanssi Gabinin ja Jacqueline Laurentin välillä on liian sokeroitua. Arlettyn paheellisempi fatale kuohkeuttaa kuviota, mutta nyt kyllä tämä elokuva tuntuu häviävän kirkkaasti edeltäjälleen Quai des brumesille.

Tampere Tasting July 2020

Keväällä oli tarkoitus maistella Timo Alasen keskilännen kiertueen tuomisia Tampereella. Uudenmaan rajalle nousi kuitenkin rautaesirippu, joten homma peruuntui. Sain postissa saartorenkaan sisään pari näytettä, mutta muuten Minnesotan, Iowan ja Wisconsinin tuoreoluet menivät omalta kohdaltani ns. parempiin suihin.  Nyt korvaava järjestely koronatilanteen hieman rauhoiduttua. Timo oli tilannut edustavan setin netistä pääosin amerikkalaisia oluita, pääosin moderneja hazy IPOja, mutta joukossa muutama muullainenkin edustaja. Kolmanneksi maistajaksi pääsi ylöjärveläinen olutharrastaja ja Werder Bremen & Watford -kannattaja Tommi Jalonen. Oluet olivat pääosin jenkkitölkkejä, joten maisteluannokseksi tuli varsin ihanteellinen 15 cl. Ensimmäinen tölkki sihahti auki lauantaipäivänä kello 11 Timon residenssissä ja paluujuna Pasilaan lähtisi klo 19. Peliaikaa oli siis varattu riittävästi täysipainoiseen sessioon. 


Kroatian Zagrebissa toimivalta Nova Rundalta avausolut, American pale ale, 5,2 %, 42 IBU. Herukkaisuutta tuoksussa, runko vähän horjuu maltaisuuden puutteessa ja aavistus hartsiakin löytyy. Raikasta kamaa silti ja suu tuli hyvin huuhdeltua. 


Missourin toisesta suurkaupungista St. Louisista tuleva 4 Hands itselleni uusi tuttavuus. Contact High Hazy on osa laajempaa Contact High -sarjaa, 5,5 %. Sessio-IPA siis kyseessä, samea, edellistä kirpeämpää hedelmää ja nyt runko täyteläisempi. Ei katkeruutta, sitä ei kyllä löytynyt mainittavammin koko session aikana. USA:ssa käsittääkseni edelleen tehdään katkeriakin modernia IPOja, mutta tähän settiin niitä ei nyt osunut. Jatkossa en siis oluiden kohdalla, enää jaksa marmattaa katkeruuden puutteesta, mainitsen vain jos sitä löytyy havaittavasti.  


Sitten syvään Etelään, Alabaman Birminghamin hyvää mainetta jo kerännyt TrimTab ei ole aiemmin kohdalleni osunut. En ole Alabamassa käynyt enkä ehkä ole ennen osavaltiossa tehtyä oluttakaan juonut. Yhteistyö Brooklynin Other Halfin kanssa, All Together -sarjaa, jolla eri panimot ovat keränneet varoja "hospitality professionals"eille. Tarkoittanee siis hotelliravintola-alan HoReCan työntekijöitä. 6,6 %, edellistä kirkkaampi ja kuivempi olut. Vähemmän hedelmäisyyttä, mutta herukkaa kyllä löytyy. 


Mainen koillisen osavaltion Brewer on toisella puolen Penobscot-jokea tutumman Bangorin kupeessa. Näin nimetyssä kaupungissa on luonteva panna olutta ja sitä Mason's siellä tekeekin. Liquid Rapture on tupla-IPA, 8,2 %, 68 IBU. Humalina Ella, Citra ja Idaho 7. Kissanpissaa on runsaasti, varmaankin valunut Citrasta. Raikas ja täyteläinen, erinomainen juotavuus näin vahvaksi, selvästi session ensimmäisen nelikon miellyttävin olut. 


Makukalibrointitarkoituksessa IPA-putki poikki imperial stoutilla. Jalosen Tommi oli käynyt Savonlinnassa Olaf Brewingin eli entisen Mustan Virran Panimon kaupassa ja toi mukanaan näytteen panimon vahvasta tuotannosta. Northern Comfort -nimellä varmaan haetaan vitsikästä viittausta Southern Comfort -viskilikööriin, onhan se tosin myös mm. Walter Hillin elokuva. 11 %. Kahvia ja tummaa suklaata tuoksussa. Aika pehmeää, vähän lakritsaakin. Oikein näppärää todella tuoreenakin, tämä ei ehkä paranekaan ikäännyttämällä.  


Takaisin IPA-fiiliksiin, New Jerseyn Little Ferrysta Brix City -panimon Rock Flat Eagle, 8,0 %, NZ-humalat Nelson Sauvin ja Wai-iti. Kissanpissaa, todella intensiivinen tuoksu. Samea,  makeahkoa persikkaa, trooppista hedelmiä. Todella miellyttävä.


Seuraavaksi kolme olutta session oletetulta huippupanimolta, ainakin Timo oli näihin mieltynyt reissulla. Lupulin toimii Minnesotan Big Lakessa, Minneapolisin luoteispuolella. Ensimmäisenä kevyempi IPA Hooey, 6,2 %. 60 IBU. Samea, kissanpissaa ja trooppista hedelmää. Ei ehkä aivan tuoreimmillaan, mutta ei mitään tunkkaisuutta havaittavissa. Aika hillitty tapaus, mutta kaikki toimii saumattomasti, hyväähän tämä on. 


Toinen Lupulin-panimon tuote Straight Hash Homie, tässäkin 60 IBU, mutta vahvuutta lähes DIPA-tasoisesti 7,7 %. Pulvurihumalointi, ei pellettejä tai käpyjä. Kirkas ja edellistä kuivempi, ehkä aavistuksen tukkoisempi edelliseen verrattuna. Ei suuria eroja, mutta siltä nyt tuntui. 


Session kolmas Lupulin-olut aito tupla-IPA Blissful Ignorance, 9,0 %, 70 IBU, Citra, Mosaic ja Columbus, tölkitetty 14.5.2020. Samea ja nyt havaittavasti tuoreempaa kuin edellinen. Alkoholi ei tunnu maussa, hedelmäisyyttä hyvin ja hallittu tasapaino näin vahvassa oluessa. Lievää makeutta on, mutta ei haittaa. Tässä oli nyt katkeruuttakin aavistus. Ehkä tosiaan session huipputuote, vaikka muistikuvat Mason'sin Rapturesta edelleen vahvat tässä vaiheessa. 


IPA-nelikon jälkeen taas vähän muuta vaihteeksi. Denverin sour-panimo Black Projectilta Typhoon, veriappelsiinia ja mustikkaa. Vain 4,5 %, punainen väri, hyvin hapan tuoksu. Intensiivinen happamuus maussakin, ei mitään makeuskompromisseja. Todellakin sopiva välipala. 


Brooklynin Kings County Brewers Collective KCBC tuli aiemmin vastaan newyorkilaisen Chris Yorkin Helsinki-vierailulla kaksi vuotta sitten. Silloin Sohei Scissor Kick ei täysin vakuuttanut. Nyt vuorossa samantapaisella etikettitaiteella varustettu Superhero Sidekicks IPA, 6,9 %, Citra, Mosaic, Idaho 7, Centennial, Cascade. Samea, pakkauspäivä 6.5.2020. Ei silti erityisen tuore tuntuma, mutta silti ihan ok. Tässä vaiheessa alkoi muistiinpanot jäädä lakonisimmiksi, sosiaalinen tilanne vaati veronsa, Timon ja Tommin kanssa tuli keskusteltua oluiden ohella mm. jalkapallosta. Toki jo juotujen oluidenkin vaikutus alkoi vähitellen tuntumaan. Näihin aikoihin pidimme myös ruokatauon Timon hakiessa pizzat lähiravintolasta. 


Hyppäys Kanadan puolelle, Flying Monkeys on jo tutuhko valmistaja Ontarion Barriesta. Hieman skeptisempi ennakko-odotus, kun Pyscho Thrill Seekers -DIPAssa korianteria ja sitruunankuoria. Lemondrop, Cascade ja cryo-pulveroidut Mosaic, Citra ja Idaho 7.  8,0 %, 40 IBU. Session tunkkaisempaa laitaa, hieman oudosti ei erityisen hedelmäinenkään. Ei mitään wit-vivahdetta käytetyistä mausteista huolimatta.  


LIC Beer Project Queensin Long Island Citysta on nousevassa maineessa olevia panimoita. End2End IPA, 6,5 %. Samea, vaalea, hiilihappoa enemmän, kirpeää hedelmää. Appelsiinia, ehkä jopa greippiä, varsin kuiva kokonaisvaikutelma.  


Virginialaisen Adroit Theoryn kalliita pulloja on näkynyt jopa Alkon hyllyillä. Scarification (Ghost 855) on hazy imperial IPA, 8.0 %, Nelson Sauvin, Citra, Mosaic ja ikävä kyllä laktoosiakin. Sameahkoa, makeaa tosiaan, mutta hedelmäisyys sentään hallitsevaa. 


Yellowstonen lähellä sijaitsevan Wyomingin Jacksonin Melvin-panimo toimii thai-ravintolan yhteydessä, siksi joissakin oluissa on thai-viittauksia. Sellainen tuli nytkin sessiossa eteen, Me, Myself & Thai, hazy IPA, 7,5 %. Mausteinen olut, tilliä ainakin. Ehkä Sorachi Ace -humala asialla, ehkä ihan suoraan thai-mausteita. Sinänsä ryhdikäs olut, mutta mausteisuus ei paranna kokonaisuutta millään tavalla.  


Chicagolainen Moody Tongue -panimo, jonka oluen nimi on kai alaotsikkomainen Caramelized Chocolate Churro Baltic Porter, 7%. Suklaamunkit viitannevat pastry porter -tavoitteluun. Oluessa tunkkaista puumaisuutta, ehkä jokin hapettumisefekti, ei varmaan täysin kunnossa. Hailakka väri, makeutta on, mutta ei siis varmaan tarkoitetussa kunnossa. hapettumisefekti. 


Session lopuksi vielä kolmelta panimolta toiset näytteet. Timon kaapissa olisi ollut mm. LICiä lisää, mutta nyt ei kapasiteetti siihen enää riittänyt. 4 Handsilta Scale of Complexity Southern Hemisphere, 6,5 %, Galaxy ja Motueka. Tanakkaa sitrusta, ananasta, ei kovin tuore, mallasrunko heikko. 


Adroit Theoryn toinen olut Heretics of IX (Ghost 853), 8,0 %, 36 IBU, Mosaic, Azacca, Idaho 7, Comet,  Amarillo. Sameassa oluessa voimakkaasti ananasta, varsin tuoreeltakin tuntuu.  
Session päätteeksi TrimTabin Seeds of Society 8,5 %, HBC 692 ja Centennial. Pehmeää hedelmää, aika tuore, vähän tukkoinen, mutta ihan kiva myös. Ei pitempää jälkimakua tässäkään, ehkä hopburnia. Oli taas hauskaa, kiitoksia kovasti Timolle ja Tommille.

Heart of Darkness Some Sorcerer

Siirtyminen O'Connell'siin ja illan toinen saigonilainen olut lasiin. NEIPA, 6,5 %, 30 IBU.  Samea, sitrusta ja mangoa, kohtuullisen tuore. Vähän karkeutta, ei katkeroa. Kilpailukykyisessä kunnossa tänne asti tuotuna, mutta tässä lajissa on erottautuminen nykyään hankalaa. Sonnisaaren Harri Vaarala liittyi yllättäen seuraan, en tiennyt että Limingan konnossööri olisi Pirkanmaalla liikkeellä. Tampere, O'Connell's, 10.7.2020.

Great Divide S’mores Yeti

Toinen vahva stout, nyt Coloradon pullo jaettuna Timon kanssa. 9,5 %, 75 IBU, suklaata, vaahtokarkkeja ja mausteita. Tanakka tuoksu, makeaa, hyvin makeaa. Ei paahdetta, ei syvyyttä, makeismaisuus hallitsee.  Tampere, Konttori, 10.7.2020.

Heart of Darkness Eloquent Phantom

Konttorin pullolistalla muutama maistamaton IPA, mutta edellisestä Freyasta masentuneena päätin siirtyä paremmin säilyviin tyyleihin. Vietnamista tullutkin näppärästi imperial stout, 11 %. Puuta ja makeaa karamellia, rusinaa, vähän mausteita. Luumua, kuivattuja hedelmiä, ei katkeroa. Onhan tässä aineksia jo monipuolisesti, mutta ei kuitenkaan tasapainoisesti, ei lähde vauhtiin. Timo Alanen liittyi seuraan, hieman yllätyinkin, että muita tuttuja tamperelaisia ei näyttänyt olevan liikkeellä. Tampere, Konttori, 10.7.2020.

Ritual Lab O/O Stigbergets Freya


Roomalais-göteborgilainen yhteistyö-DIPA, 8,0 %, Mosaic, Citra, Enigma, Simcoe. Samea, bensiiniä ja tunkkaista yrttisyyttä. Edellisen raikkaan Tujun jälkeen aika brutaali paluu ikääntyneiden IPOjen pariin. Maakellarin juurekset hallitsevat menoa. Tampere, Konttori, 10.7.2020.

Tuju CCC

Siirryin Konttorin puolelle. Tujulta sessio-NEIPA, 5,5 %, Citraa humalointiprosessin kaikissa vaiheissa. Ilmeisesti panimo 300. keitto. Samea, sitrusta, kirpeyttä. Puhdas, appelsiinia, mutta paljon paremmassa olutmuodossa kuin Cask Roomin witissä. Ei katkeroa ja hiilihappoa hieman liikaa, mutta onhan tämä kelpo kamaa. Tampere, Konttori, 10.7.2020.

Cask Room Atomic Blondie, cask ale


Toiseen pumppuun Nolan ehti saada juuri ja juuri ajoissa tarjoilukuntoon vehnäoluen. Pintin täyttö kesti aika kauan ja jäi vähän vajaaksi. Eh ehtinyt estellä, kun Nolan sujautti appelsiinisiivun oluen sekaan. 4,5 %, korianteria myös mukana, witiltä vähän maistuu. Pehmeä kyllä, ei tässäkään jälkimakua, mutta ei virheitä. Parempi olisi tietysti ollut ilman appelsiinia. Sanoinkin sen Nolanille, kun kysyi palautetta oluesta. Tavoitteena on kuulemma ollut raikas kesäolut, joten siksi näin. Varsin kevyitä oluita kaikki, liitutaululle oli nimetty nekin, joita ei nyt saatavilla. Juuri loppunut stout 4%, brown ja amber 4,2%. Tampere, Cask Room, 10.7.2020.

Cask Room 4Q IPA, cask ale



Tampereen rautatieasemaa vastapäätä avautui juuri ennen koronasulkuja pienen uuden panimon taproom. En ehtinyt silloin paikalle, mutta nyt baari sopivasti auki. Melko pieni karu paikka, keskellä L-tiski, istumatilaa molemmin puolin. Kolme cask-pumppua, mutta vain yhdessä tavaraa, stout oli jo ehtinyt loppua. Irlantilainen Mark Nolan on yrityksen puuhamies, itse panimo on kai jossain länsipuolen teollisuusalueella. IPAssa 5,0 %, liian lämmintä ja lasin reunoille jää kuplia. Mutta varsin pehmeää ja maltaista, ei IPAa, mutta kunnon ruskeaa bitteriä. Puuttuu tosin brittityyppinen katkeruus. Yksi Pyynikin lager hanassa, ei muita hanaoluita. Tämä oli ensimmäinen olut kehäkolmosen ulkopuolella neljään kuukauteen. Tampere, Cask Room, 10.7.2020.

Birrificio Shanghait Blech.Brut I Am a Spaceman

Jäin lomalle Signor Smithin lounaan jälkeen. Tampereen junaa odotellessa otin vielä oluen baarin puolella. Nimestä huolimatta Birrificio Shanghait on hampurilainen pikkupanimo, joka on tehnyt kollabo-APAn baijerilaisen Blech.Brutin Benediktin kanssa. 5,5 %, whirlpoolissa melko harvinaista saksalaista Callista-humalaa, johon olen aiemmin törmännyt Radbrew'n epäonnistuneessa tuotoksessa. DDH-roolissa tutumpi niin ikään saksalainen Ariana ja jenkkistandardi Mosaic. Sitruksinen tuoksu, samoin maku, varsin kuiva, vaikka trooppistakin hedelmäisyyttä. Jotain hieman nihkeää, ei täysin nautittavaa, jonkinlaista tukkoisuutta. Ikää varmaan on jo kerääntynyt. Signor Smith, 10.7.2020.

torstai 9. heinäkuuta 2020

John Ford: The Horse Soldiers

Tämä 1959 valmistunut John Fordin myöhäisteos oli ensimmäisiä kunnolla keskittyneesti näkemiäni Fordin elokuvia ja ihmettelin kovasti, kun elokuvaa mainostettiin westerninä. Onhan tässä John Wayne ja hevosia, mutta kyseessä on puhdas sotaelokuva ja sellaisenakin poikkeuksellisen brutaali. Aiheena on ns. Grierson's Raid keväällä 1863, pohjoisvaltioiden syvä koukkaus isolla joukolla katkaisemaan etelävaltioiden huoltoyhteyksiä. Hämmästyttävän samantapainen operaatio kuin Suomen jatkosodassa toteutettu Arnold Majewskin johtama hyökkays Muurmannin radalle Mai Gubaan, josta olen lukenut Antti Tuurin kiintoisan romaanin.

Ford luonnollisesti muokkasi aiheen omaan tuotantoonsa sopivaksi ja tyypillisesti yhdisti musiikkia runollisesti toimintaan. Waynen seipään niellyt eversti pistetään vastakkain William Holdenin joustavamman rintamalääkärin kanssa ja southern belle Constance Towers tulee sotkemaan kuvioita. Hämmästyttävästi Towers toistaa Grace Kellyn bravuurin Hitchcockin To Catch a Thiefistä kysymällä Waynelta haluaako tämä mieluummin rintaa vai säärtä. Tätä en muistanut aiemmalta (aiemmilta?) katsomiskerralta. Mutta olipa Ylen kopio todella kirkas ja kaikin puolin upea, Fordin visuaalinen sommittelu pääsi todella oikeuksiinsa. En muistanut, että elokuva on näin hieno, tai ehkä se ei heikommista kopioista samalla lailla välittynytkään. 

Ford oli sisällissotafriikki ja ymppäsi tähän kaikenlaista, suomalainen tuskin huomaa niistä murto-osaakaan. Joka tapauksessa legendaarinen sotakuvaaja Mathew Brady vilahtaa elokuvassa nopeasti omalla nimellään ennen operaation käynnistymistä. Fordin intiaanisotiin liittyvät aiemmat ratsuväkielokuvat ovat ehkä nykyvalossa liian romantisoituja, mutta uran tässä vaiheessa Ford oli jo varsin illuusiottomassa tilassa. Sota on julmaa ja ratsuväki raakaa, se käy tässä ilmi useaan otteeseen. Etelän lapsisotilaiden kohdalla homma melkein kääntyy jo makaaberiksi farssiksi. Loppupuolen Louisianan rämekohtauksissa on edelleen hämmästyttävää naturalismia. Andersonvillen vankileiri, ehkäpä jopa keskitysleirin nimen ansaitseva, kaikuu koko elokuvan ajan kuin Damokleen miekka päähenkilöiden yllä. Tykkäsin leffasta kovasti jo ensinäkemällä, mutta hämmästyin kieltämättä nyt, miten hyvin teos on kestänyt aikaa. Netistä luin nyt, että skenaarion mukaan leffan piti päättyä voitokkaaseen paraatiin Baton Rougessa. Kuvauksissa kuitenkin veteraanistuntti Fred Kennedy kuoli ja masentunut Ford lopetti kuvaukset. Elokuva loppuu moniselitteisemmin Waynen paetessa räjäytetyn sillan yli jättäen Constance Towersin takaa-ajavien kapinallisten joukkoon. Paljon parempi loppu kaikin puolin näin.

Garage Runnin’ For Mayor

Oluen alaotsikkona Barcelona weisse. Edellisen Mattssonin jälkeen olin niin masentuneena, että odotin weizenia, mutta tämähän oli punainen olut eli tietysti variaatio Berliner weissesta. Varsin vahvaa, 6,0 %. Mikäpä siinä, vaihteeksi hauska kokeilla näitäkin. Todella makea vadelmainen tuoksu. Aivan samaa kuin ruotsalaisissa vadelmavene-makeisissa. Maku on hyvin kevyesti hapan, mutta ei päällekäyvän makeakaan. Kuivahkoa marjaisuutta ja hedelmää. Ei huono. Ei maltaisuutta, ei perinteistä oluen makua, mutta kamppailee kuivahkon marjamehun kanssa kilpailukykyisesti. Limusourien aatelia viime vuosina maistamistani. Kuva oluesta tuli otettua epähuomiossa vasta myöhäisessä vaiheessa. William K Kurvi, 9.7.2020.

Mattsson Barleywine


Lahtelaisen Hartwall-jätin mystisen (lähes Pekka Streng -tyylisen sisältäni) pienpanimon (löysin) uutuus osui vastaan Kalliossa. 10,5 %, 40 cl, 8.50€. Niin sanotusti alkoholista kiinnostuneille tässä melkoisen edullinen tarjous käsillä, tosin näillä kulmilla taitaa olla muutenkin kustannustietoisia baareja vielä jäljellä. Vähän etikkainen tuoksu, rusinasoppaa maussa, hedelmää ja toffeeta, hyvin makeaa kinuskia. Juuresmainen yrttisyys häiritsee, maistuu yksinkertaisesti pahalle. Annoksessa oli tekemistä aika lailla. Barleywine on hieno oluttyyli ja on harmi, että tämä kehnosti onnistunut olut saattaa olla monille ensimmäinen kokemus siitä. Melkein voisi odottaa jonkinlaista anteeksipyyntöä Hartwallin suunnalta, tämä on niin surkeaa. Cella, 9.7.2020. 

keskiviikko 8. heinäkuuta 2020

Tuju Pullakahvi-stout

Pastry porter Lappeenrannasta,  10,0 %, mustaa on ja anista tuoksussa. Ei niin makea kuin pelkäsin, mausteisuus painaa sokeria alas, kahvia vähemmän esillä. Jälkimaku karamellisen mausteinen. Ihan ok, kun odotukset olivat todella alhaalla. Kardemummaa, kanelia ja konjakkitynnyrissä kypsytettyjä (?) kahvipapuja. Paistopisteiden poistopullia mäskiin. Kova rasitus oluella siis kaikin puolin, mutta kokonaan sitä ei ole onnistuttu pilaamaan. Panema, 8.7.2020.