keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

Alberga Ale Capone

Ahvenanmaan Stallhagen on viime aikoina myynyt joitakin oluitaan Alberga-brändillä. Tämä vitsikkäästi nimetty 5,5-prosenttinen amber ale voisi olla vaikkapa muutaman vuoden takainen brown ale. Lievästi sameahko punaruskea ulkonäkö. Karamellin makeutta ja häivähdys trooppista hedelmää. Hyvin ohut runko, ei jälkimakua. Ei virhemakujakaan, mutta ei myöskään mitään transsendenttia, joka nostaisi tämän esiin tylsien oluiden massasta. William K Kurvi, 26.4.2017.

sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Julien Duvivier: Panique

Georges Simenonin romaanin filmatisointi vuodelta 1946 Orionin kankaalla. Olen nähnyt Patrice Leconten Monsieur Hire -nimisen remaken vuodelta 1989, teki melkoisen vaikutuksenkin. Originaali tuntui nyt hieman pölyiseltä ja vanhentuneeltakin. Kyseessä on varsin kipeä melodramaattinen tarina, Duvivierin leffa tuntuu tapahtuvan yhden pariisilaiskorttelin puitteissa. Lynkkausteema virittyy Duvivierin ja Charles Spaakin sovittamassa tarinassa kohtuudella juutalaiselta vaikuttavan päähenkilön ympärille, mutta mihinkään Fritz Langin Furyn tehoihin ei päästä, ei lähellekään. Michel Simonin ja Viviane Romancen näyttelijäsuoritukset ehkä tökkivät eniten, varsinkin kun vertailukohtana ovat väistämättä uudemman elokuvan Michel Blancin ja Sandrine Bonnairen bravuurit. Nicolas Hayerin kuvaus saavuttaa kyllä noirahtavaa fiilistä, mutta 1930-luvun runollisen realismin tasoista jäädään huomattavasti. 

lauantai 22. huhtikuuta 2017

Lervig Reserve Sverd i Fjell

Hieman yllättäen tämäkin olut tuli 40 cl annoksena, kun en tarkemmin kokoa täsmentänyt. 10,5%, triple IPA. Hyvin samea, hedelmää, yrttejä, hieman karkeaa vihannesta mukana. Alkoholi hieman iskee läpi, katkeruus jää taustalle. Ei mikään suuri elämys, vaikka ei sinänsä mitään suurempaa ongelmaa. Pikkulintu, 22.4.2017. 

Abita Andygator

2003 New Orleansin reissulla tuli tsekattua tämä louisianalainen heller bock, joka nyt ilmaantui yllättäen hanaan Helsingin itäisessä ghettossa. Miksei myös maibock, 8%. Hyvä vaahto, kaunis väri, ei täysin kirkas. Makeahkoa hedelmää, viljan tuki taustalla, ei peräkärryä, mutta aika ryhdikäs olut silti, alkoholi ei tunnu. Pikkulintu, 22.4.2017. 

Pracownia Piwa DWA Smoki

Puolasta white IPA, 6,3 %. Hieman utuinen, lievää mausteisuutta, appelsiinia, yllättäen hieman vetinen. Alechemyn oluiden jälkeen peräkärryn puuttuminen korostuu räikeästi. Puhdas sinänsä. Pikkulintu, 22.4.2017. 

Alechemy Secret Citra

Sitruksinen kuiva APA, 5%, siis Vic Secret ja Citra humalina. Hyvä matala hiilihappotaso, hyvin tasapainoinen, katkeroa on kohtuudella. Sukupolvenvaihdokseen edennyt Pikkulintu alkaa olla todella kovassa iskussa, 24 hanaa, kaikki 6,50€. Oluita hanassa Suomesta, Norjasta, Tanskasta, Saksasta, Belgiasta, Britanniasta, Puolasta, USA:sta. Ehkä taas kaupungin kovin baari. Pikkulintu, 22.4.2017. 

Alechemy Kalamansi

Skotlannista india pale lager, 5,1%. Pihkainen täyteläinen kermainen olut, ei hedelmäisyyttä. Katkeruutta mukavasti, mutta pihkaisuus näin hallitsevana makuna ei täysin nautinnollista. Pikkulintu, 22.4.2017. 

Maku Munkkiniemen Kreivi

Tarkoitus oli avata pyöräilykausi retkellä Puotilaan, mutta liian epävakaa sää käänsi kuljetusratkaisuksi itämetron. Sehän toimi hyvin ja ensimmäisenä maistoon tuusulalaista uutuutta,  4,5%. APA, samea, sitrusta ja katkeroa ohuella rungolla. Ei mikään hulppeuttava olut, mutta session avaukseen näppärä tapaus. Pikkulintu, 22.4.2017. 

perjantai 21. huhtikuuta 2017

Mike Hodges: Get Carter

Newcastle upon Tynen vierailun lähestyessä fiilistelyä kaupungin kuuluisimman leffan parissa. Mike Hodgesin debyyttileffa filmatisoi tuoreeltaan 1971 Ted Lewisin erinomaisen pulp-romaanin Jack's Return Home. Romaanissa päähenkilö palaa Lontoosta kotikaupunkiinsa Lincolnshiren Scunthorpeen, mutta elokuvassa mentiin pohjoisemmaksi. Tämä saattaa olla brittiläisen rikosleffan suurin huipentuma The Third Manin jälkeen ja eipä kovin varteenotettavia contendereita ole myöhemminkään nähty. DVD-kopio ei ole erityisen terävä, mutta eihän tässä missään Kalifornian kirkkaassa auringonpaisteessa kuljeta, vaikka nimiroolin vetävä Michael Caine junassa lukeekin Raymond Chandlerin Los Angeles -romaania Farewell My Lovely. Hodgesin ote ei ole realistinen, pikemmin makaaberin groteskin naturalistinen, Koillis-Englannin karua miljöötä ei arastella millään tavalla. Eleetön Caine on ehkä elämänsä roolissa etsiessään veljensä kuolemasta vastuullisia. Jazzahtava musiikki kantaa tapahtumia, eroottista sisältöä on poikkeuksellisen paljon, Britt Eklandin pienehköön rooliin huipentuen. Paikallisväri on vahvaa, varsinkin loppuratkaisussa Pohjanmeren rannalla. Juuri luettuani Hunter Daviesin Tottenham-eepoksen The Glory Game huomio kiinnittyy pääroiston nimeen Cyril Kinnear. Elokuvan valmistumisaikaan Tottenhamin laitapakkeina vaikuttivat Joe Kinnear ja Cyril Knowles. Ehkä sattumaa, ehkä ei. Caine siirtyy Newcastlen rautatieasemalle saavuttuaan lähistön pubiin ja tilaa "pint of bitter, in a thin glass". Tämä baari on ilmeisesti edelleen olemassa ja tarkoitus on tsekata se toukokuussa.

Rabbit Island #40 D.H. Sour

Toistaiseksi viimeinen näyte Orimattilan rypsipelloilta. Ei paljoa vaahtoa, mahonginruskea väri, vain 4%. Hapan ja hieman savuinen tervan tuoksu.  Maku on hyvin matalahiilihappoinen, käytännössä täysin flätti. Ikeniä supistavaa happamuutta löytyy, mutta ei Cantillonin intensiivisyydellä. Marjaista hedelmää on, mutta maltaasta ei mitään tietoa. Rungon ohkaisuus tuntuu selvästi. Takatila ei ole tyhjä, mutta ei siellä katkeroa ole, hapan hedelmäisyys jatkuu sielläkin. Ei tässä mitään epämiellyttävää ole, ei tunkkaisuutta, jos ei nyt räjäyttävää raikkauttakaan. Lahden bönthsteri on vetäissyt tästä videoarvionkin. Flanderin punainen ehkä on sitten lähellä, mutta marjaisuus ei ehkä samalla tasolla. En ole oikea henkilö tämän tyylisuunnan vivahteita arvostamaan, tämä voisi upota Mushimaltille tai Oulun sour brother Jani Simoselle.

Aleksis Pale Ale

Toinen näyte helsinkiläiseltä kotiolutkollektiivilta, ensimmäinen oli Arvi Pale Ale. Tässä on vermontilainen hiiva ja humalina Galena ja Mt. Hood, 6,1%. Korkki aukesi nyt hieman liian helposti, tiiviys ei ehkä parasta mahdollista. Lähes kirkkaan keltainen olut, vaahtoa kohtuullisesti, häviää nopeahkosti. Tuoksussa trooppista hedelmää, mutta ei runsaasti. Maku on perushedelmäinen, hieman karamellinen, keksinenkin. Maltaisuus tulee hyvin mukaan. Brittifiilistä, niille tyypillinen kapea katkeruuskin jää nielupinnoille. Tämä on Arviin verrattuna huomattavasti puhtaampi, vaikka katkeruuden ohella on ehkä jotain karkeampaa kuivaa, jopa hieman suolaista sivumakua lievästi.  Varsin yksiulotteinen kokonaisuus, aromaattista humalaa tarvittaisiin enemmän ja leveämpi katkerokiskaisu.

torstai 20. huhtikuuta 2017

Maistila Riutunkainalo


Oulusta belgibalttiporter, 8,8%. Nimi viittaa mantereen puoleiseen lauttasatamaan, josta pääsee uuteen panimosaareen Hailuotoon. One Pintin Allu soitteli Maistilan Jonille oluen spekseistä ja käytössä on ilmeisesti ollut Westmallen alkuperäinen hiiva. Belgiesterit tässä maistuukin, aika mausteista, paahtoa, kermaisuutta. Liian kylmää aluksi. Yhdistelmä belgihiivaa ja porteria ei ole kaikkein ilmeisin ja maussa oli hieman totuttelemista. Katkeroa ei juuri ole, mutta lämmetessä siirappista makeutta löytyy. Ei tämä minun ihanneolut ole, mutta Harjun veljesten toiminnassa ei edelleenkään mitään vikaa ole, homma toimii juuri niin kuin he sen haluavat tehdä. One Pint, 20.4.2017. 

Brewfist Tanker Tankerstruck


Maistilan balttiporter ei vielä ollut tarjoiluvalmiudessa, joten odotellessa tempaisin tätä vahvaa tuotosta. AC/DC-sanaleikkiä italovirolaisessa yhteistyössä, imperial stout, 10,4%. Mausteinen tuoksu, maussa kahvia, suklaata, hyvin pehmeää täyteläisyyttä. Kuivaa, lakritsia, jopa reipas peräkärry. 80 IBUa, jees. Tykkäsin kyllä, hyvä juotavuus. One Pint, 20.4.2017. 

Tuju Imperial Golden Ale


Lappeenrannan panimolta toinen näyte saisonin jälkeen, nyt hanasta. 7,2%, tuplasti kuivahumaloitu Citralla ja Mosaicilla, eli siis käytännössä parhailla humalilla mitä markkinoilta löytyy. One Pintin tapa täyttää pinttilasi ääriä myöten ei jätä paljoa mahdollisuuksia arvioida tuoksua. Maussa aromaattisuus oli huomattavan heikkoa, hedelmäisyys oli varsin tunkkaista, paljon raikkaampi voisi olla. Peräkärry kyllä kohtuullinen ja olut ei täysin mahdoton. Sanoisin, että saisoniin verrattuna eteenpäin on menty. One Pint, 20.4.2017. 

Kurt Hoffmann: Das Spukschloß im Spessart

Länsisaksalaisen sodanjälkeisen elokuvan teema Orionissa jatkui harmittavan kehnolla elokuvalla. 1960 valmistunut värillinen musikaalifarssi, jossa söpö Liselotte Pulver on lähes ainoa positiivinen ainesosa. Kaksi pientä yksityiskohtaa korostui, puolivälin kohtauksessa seinän laasti mureni ja alta paljastui natsien hakaristi, aivan lopussa sitten oltiin Wernher von Braunin johdolla kiitämässä jenkkien kanssa kohti kuuta ja neuvostoliittolainen raketti oli pääsemässä edelle, jolloin lisättiin kaasua. Tällaisia kohtauksia olisi kaivattu enemmän, muuten tämä tarina oli toivottoman nukuttava työpäivän päälle. Saksalaista huumoria ei ole yleensä pidetty kansainväliselle tasolle ulottuvana ja tässä sen rajoitteet korostuivat karusti. Casablancan taskuvaras Curt Bois näyttelee yhtä Liselottea avustavaa haamua.  

keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Sori Helsinki Helsinki Syndrome IPA

Oluen nimi voi vaikuttaa oudolta, mutta kyseessä on siis Helsinki Brewing Company (ohitan yleensä otsikossa nämä Brewing Company, Brewery, Panimo, etc. -geneeriset liitteet panimoiden nimistä) -nimisen mustalaispanimon Tallinnan Sorissa tekemä Helsinki Syndrome IPA -niminen olut. Ymmärrän kyllä, että nyt pelkkä Helsinki-nimi saattaa sotkea Helsinki Brewing Companyn esimerkiksi Bryggeri Helsinkiin, mutta se ei oikeastaan ole minun ongelma. Tältä valmistajalta olen aikaisemmin maistanut Sorin baarissa pale alea, nyt vuorossa siis Tukholman syndroomasta inspiraatiota hakenut IPA, 46 IBU, 5,6%. Kissanpissaa, pihkaa, raikasta trooppista hedelmää, katkeruuttakin löytyy. Aika tasapainoinen ja puhdas, lähempänä kuitenkin APAa kuin IPAa. Edelleenkin ruuanhaju häiritsi paikassa, koska voimakkaasti maustettuja ruokia syötiin ns. baarin puolella. Sori, 19.4.2017.

Jussi Pajunen: Ilmavalvontajärjestelmän kehitys 1930-luvun alusta jatkosotaan

Suomen Sotahistoriallisen Seuran kevätkauden viimeinen luento. Tuore sotatieteiden tohtori Jussi Pajunen esitelmöi ilmavalvonnasta sotien alla. Tämä oli nyt sarjan kuivemmasta päästä, Pajunen esitteli käytännössä pelkästään ilmavalvonnan organisointia, ei mitään mehukkaita anekdootteja tai räväköitä tarinoita vaikkapa talvisodan ajalta. Vasta luennon jälkeisissä yleisökysymyksissä alkoi mielenkiinto herätä aiheeseen. Tästäkin aiheesta olisi saanut paljon värikkäämmän, jos olisi enemmän pureuduttu alueella vaikuttaneiden toimijoiden vaihteleviin motiiveihin. Esimerkiksi ilmavoimien komentajana sotien aikana toiminut Jarl Lundqvist näytti olevan hahmo, jonka ympäriltä olisi saanut mielenkiintoista keskustelua aikaiseksi. Pajunen hyvin varovaisesti kommentoi Lundqvistin toimintaa. Jotta SSHS saisi houkuteltua tuoretta verta taisteluihin mukaan, niin paljon särmikkäämmällä otteella pitäisi tarttua näihin äärimmäisen mielenkiintoisiin aiheisiin.