Mikkeller Hop Burn High

Hop-hammasta kolottaa edelleen, joten kovempaa kamaa peliin. Tanskalais-belgialaisen hirmun katkerolukema on aistien tuolle puolen asettuva 300 IBUa. High viittaa tässä korkeammassa lämpötilassa viihtyvään pintahiivaan, valmistajan paletista löytyy myös yhtä katkeroinen pils-kaksonen Hop Burn Low. Tämä on jo tupla-IPA, alkoholiakin 10%. Hedelmää on tässäkin, odotin hieman trooppisempaa pehmeämpää, mutta reilusti greipillä mennään ja viisarit kaakkoon. Hyvin kuiva, lievä vihannesvivahde, katkeruus on huikeaa ja pitkään kestävää. Havua ja pihkaa, kuinkas muutenkaan. Ei kuitenkaan kolme kertaa katkerampaa kuin 100 IBUn olut, oluet eivät ole numeroarvoilla pelkistettävissä. Tämä on asiaan vihkiytyneille hyvin miellyttävä juoma, joka tyydyttää hyvin hop-himon, tämän jälkeen ei enää välttämättä halua voimakkaasti humaloitua olutta.

Weyerbacher Hops Infusion

Kuluttavan liikuntasuorituksen jälkeen hopheadin hop-tasapaino saattaa järkkyä. Onneksi nyt oli käsillä pennsylvanialainen vastalääke oireisiin. India pale ale Eastonista, 6,2%. Pehmeän hedelmäinen, sitrus puraisee oikeaoppisesti kitalaen etuosassa ja pihkaa kertyy takaosaan. Hieman entry-levelillähän tässä mennään, sekä mallasta että humalaa voisi säätää vielä pari-kolme pykälää korkeammalle, mutta tasapainossa tämä heilahtelee. Ei erityisen tuoretta tietenkään täällä asti, mutta raikkauttakin löytyy. Weyerbacher on laatuvalmistaja, joka ei petä nytkään.

North Coast Old Stock Ale 2010

Ei vaahtoa, punaruskea väri, vahva kypsän kuivan hedelmän maku, 11,7%. Pähkinää ja pehmeää mallasta. Olen kokeillut aiemmin vuoden 2009 versiota hieman nuorempana, tässä ei kuitenkaan suuria eroja. Kerrassaan upea barley wine. Humalointi on sivuroolissa, mutta sekin hiipii hyvin esiin jälkimaussa. Toimii loistavasti le Carré -leffan jälkeen, siinä Gary Oldmanin esittämä George Smiley piipahtaa myyräjahdissa oluenkin parissa. Viikunaa, luumua, taatelia, hieman toffeista makeuttakin. Oluthuone Leskinen, 27.2.2012.

Tomas Alfredson: Tinker Tailor Soldier Spy

Loistelias uutuustulkinta John le Carrén vakoiluklassikosta. Ajankuva vuodelta 1973 tavoitettu todella huolella ja kuvakin rakeisen harmaa, juuri oikea sävy. Gary Oldman on ehkä hieman nuori myyräjahtaaja Smileyn rooliin, tv-sarja-version Alec Guinnessin luonnehdinta oli niin vakuuttava ja mielikuvaa luova. Muuten tämä tuntuu tv-tulkintaa paremmalta. Lontoossa, Budapestissa ja Istanbulissa juuri niin vähän glamouria kuin le Carrén maailmassa pitääkin. Muukin näyttelijätyö ilmiömäisen intensiivistä Colin Firthistä ja John Hurtista alkaen. Nuhruinen tiedustelupäämaja täsmälleen oikealla tavalla tunkkainen. Bravuurina takaumapätkinä nähtävä joulujuhla muistuttaa hämmentävästi suomalaisfirmojen pikkujouluja, ehkä ruotsalaisohjaaja Alfredsonin vaikutusta. Varsinkin Suuren ja mahtavan Neuvostoliiton soittaminen ironisoi näppärästi asetelmaa, samoin lopun ranskalaissävelmän iskevyys nitoo kudelman eri haarat hienosti yhteen. Väkivalta tulee yllättäen, mutta aina yhtä rumana. Le Carré -elokuvien joukossa tämä ehkä yllättäen vertautuu 60-luvun klassikoiden The Spy Who Came In From the Cold ja The Deadly Affair kanssa, pikemmin kuin uudempien The Russia House, The Tailor of Panama tai The Constant Gardener. Tietysti alkuperäistekstin ajoituskin vaikuttaa mielikuvaan. Alkupuolella ehkä hieman tyhjäkäyntiä, kun tarina keräilee suurta henkilöjoukkoa kokoon. Alkuperäiskäsikirjoituksena tämä olisi varmaan ollut tiheämpi ja romaania tuntemattomat katsojat voivat olla pitkään pihalla. Kunnianosoituksena le Carrén luomalle maailmalle tämä kuitenkin toimii kuin unelma. Lankapuhelimien, kaukokirjoittimien ja muun antiikkisen viestintävälineistön hyödyntäminen todella herkullisesti esitetty. Leffan toinen käsikirjoittaja Bridget O'Connor traagisesti kuollut ennen elokuvan valmistumista.

Boardwalk Empire, Home

Lapsuudentraumoja ja isäsuhdetta puntaroidaan, samoin sotatraumoja ja sotainvalidien paluuta ns. arkeen. Sniper-kohtauksen hitaahko kehittely varsin vaikuttavaa. Meyer Lansky astuu näyttämölle ja hieman epäuskottavasti lesboteemakin esitellään. Jekyll & Hyde -leffan vertauskuvallisuus on jo liiankin selvää. Kohtuullisen hajanainen episodi, mutta ainakaan ohueksi tätä sarjaa ei voi väittää.

Fritzale American IPA

Kolmas tuote Reininmaan uraauurtavalta IPA-tuottajalta. Kaksi aiempaa hopfenkopf-helmeä oli teetetty Kölnissä, nyt valmistuspaikka Siegburgissa Bonnin itäpuolella. Amerikkalaisversion humalat Citra ja Simcoe, IBUja ällistyttävästi vain 46. Samea punaruskea väri, 5,8%. Kypsää trooppista hedelmää, karamellista makeutta, katkeruus odotuksia vahvempi loppuvedossa, siihen tulee hienosti mukaan greippisyyttä. Loistava olut ja pärjää näppärästi nyt todella raa'asti kilpaillussa IPA-markkinassa. Hämmästelen edelleen ilmoitettua IBU-lukemaa, ainakaan tässä tapauksessa se ei korreloi maistuvan humalapitoisuuden kanssa. Tuntuu tällä kertaa toimivan vielä paremmin kuin kaksi edellistä näytettä.

Antti Tuuri: Rata

En ole ennen Tuurin kirjoja lukenut, muutaman elokuvatulkinnan olen nähnyt, ainakin Rukajärven tien. Tämä uusi suppeahko romaani sijoittuu samalle seudulle jatkosodan ensimmäiseen talveen. Fokuksessa on kuuluisa puolalaistaustaisen Arnold "Mäski" Majewskin johtama operaatio tammikuussa 1942, peräti kaksi pataljoonaa, noin 1500 miestä ja yli 200 hevosta koukkaa erämaan poikki Muurmannin radalle, tuhoaa sitä ja Mai Guban huoltokeskuksen. Toisen pataljoonan komentajana Kuhmossa talvisodassa taistellut Matti Murole. Tapausta pidetään kaukopartioretkenä, mutta näin suurisuuntainen hyökkäys on lähes rintamaoperaatio.

Tuurin romaanin näkökulma on rivimiehen, jääkärijoukkueen nimeämättömän taistelulähetin. Retkeä leimaa kova pakkanen, mainitaan jopa -50 astetta, ei kuulosta täysin uskottavalta, mutta samoja lukemia näkee muissakin lähteissä. Viisikymppinen Majewski itse taittaa matkaa kirkkoreellä. Tuuri käyttää suksisiteen tapaisesta esineestä nimeä näystin, ainakin Kainuussa se oli mäystin. Radan lähellä ei saa sytyttää edes nuotioita, miehet yrittävät levätä lumikuopissa. Valvominen ja umpihankihiihdon tuoma rasitus ovat muut ongelmat. Venäläiset eivät juuri häiritse, vain yksittäiset lentokoneet hyökkäävät pataljoonien kimppuun Segezan kentältä. Tuurin romaani etenee lakonisesti, metsätöissä karaistuneet miehet eivät metsää, lunta ja pakkasta hätkähdä. Tuuri käyttää toistoa tehokeinona, hiihtojärjestykset ja tulien sytyttämiskiellot toistuvat useita kertoja. Puna-armeijasta saadaan muutama vanki, yhden nimi Juntunen, jonka isä muuttanut 1918 Venäjän puolelle, vangittu ja hävinnyt jäljettömiin 20 vuotta myöhemmin. Retki on menestys, tappiot vähäisiä, lähinnä paleltumien aiheuttamia.

Tuurin kirja vaikuttaa pitkään lähinnä dokumentilta, eikä kovin omaperäiseltä. Pointti tulee lopussa, enkä tiedä sen todellisuuspohjaa. Retken jälkeen viikon levättyään jääkärijoukkue saa Muroleen nilkkimäiseltä sijaiselta käskyn hiihtää uudelleen Mai Gubaan tutkimaan, miten venäläiset ovat tuhoja ehtineet korjata. Käsky on mieletön mm. reitin miinoittamisen takia. Joukkue lähtee luutnantin johdolla tehtävää suorittamaan, mutta siirtyy linjan takana lepoon luutnantin aiemmalta retkeltä tunteman saunan maastoon. Lähelläkään rataa ei käydä. Kyseinen luutnantti on ilmeisesti Pentti Perttuli, mutta nimeä ei mainita. Mielenkiintoinen kirja vielä mielenkiintoisemmasta aiheesta, mutta Tuurin tyylilaji ei ole omia suosikkejani.

Brett Ratner: After the Sunset

Bahamalle sijoittuva matalaotsainen varasveijarikomedia. Useampia viittauksia Hitchcockin To Catch a Thiefiin. Salma Hayek ei ehkä paljoa häviä Grace Kellylle, mutta Pierce Brosnan ei todellakaan ole Cary Grant. Rasittavinta löysässä leffassa on Woody Harrelsonin onnistuminen jopa omankin rimansa alittamisessa. Komedia ei naurata ja rikostoiminta ei ole jännittävää.

Beer Valley Leafer Madness Imperial Pale Ale

Uusi panimotuttavuus Oregonin itärajalta Ontariosta, joka on melkein Idahossa. Humalia korostava Leafer Madness -nimi viittaa tietysti myös tahattoman koomiseen marihuanavalistusleffaklassikkoon Reefer Madness. Ovelasti tyyliluonnehdista puuttuu india, eli tämä IPA onkin siis vain tupla-pale. Alkoholia on imperial-mittaisesti 9%. Näyttää samealta appelsiinimehulta, toki vaahtoa on myös hyvin. Greippinen sitrusmaisuus hallitsee, hyvin kuiva ja katkeroinen. Aivan siiville tämä ei tunnu kohoavan, vaikka vaikea osoittaa mikä olisi pielessä. Makeutta ei ole, alkoholi ei paista läpi, mallasrunkokin on täyteläinen. Ilman muuta toimisi IIPAnakin. Aivan timanttiseen täydellisyyteen ei siis kuitenkaan ole päästy puristautumaan.

Thornbridge Kill Your Darlings

Wieniläistyyppinen lager Derbyshirestä. Varsin tumma, nykyään wieniläisinä myydään vaaleita peruslagereitakin. Tämä on siis kuparinvärinen, 5%, mukana myös vehnää ja tyylisuuntaan vääntöä aiheuttavana ainesosana kuivahumaloinnissa Tettnangeria (etiketissä virheellisesti Tettnager) ja Amarilloa. Maltainen, pehmeä, täyteläinen, makeahko. Lagerille odottamatonta hedelmäisyyttäkin mukana ja jälkimaku on pikemminkin kirpeän mausteinen kuin katkeroinen. En oikein vakuuttunut, häviävän vieno henkäys happamuutta, ehkä ei erityisen tuore, BBE 210612.

Wadworth Beer Kitchen India Pale Ale

IPA on lopulta valloittanut Perämeren rannat, Leskisen kaikissa vaihtuvissa hanoissa nyt india pale aleja. Sellainen löytyi hämärien syrjäkujien hotelliaulabaaria muistuttavasta (virallisesti rock-henkinen tšekkibaari) Pivostakin, tosin pulloversiona. Omalaatuisesta tunnelmasta huolimatta Pivolle tunnustusta reippaasta pullo-olutvalikoiman vaihtuvuudesta. Beer Kitchen on jokin uusi brändi, oluita oli useampiakin, valmistuspaikka Wiltshiren Wadworth. Citra-humalan ohella Targetia, Challengeria ja Bramling Crossia, alkoholia 6,2%. Tämä on ns. perinteinen brittivariaatio IPAsta, ei se nykyään olennaisempi amerikkalaisoluttyyli. Sitrusta ei siis ole, jonkinverran kypsempää hedelmää. Vallitsevana ominaisuutena jonkinlainen vaikeasti hahmotettava kumimaisuus, jotain nahkeaa karamellisuutta. Katkeroa löytyy kohtuudella, mutta vähintäänkin epämääräinen lopputulos on. Pivo, 25.2.2012.

William Karel: Empire State Building Murders

Kunnianosoitus klassisille film noireille vuodelta 2008. Vanhojen filmistarojen haastatteluita nykyajassa ja takaumina pätkiä vanhoista klassikoista 40/50-luvuilta. Idea ei ole tietenkään mitenkään uusi, paljon paremmin tämän toteutti Carl Reiner hillttömässä parodiassaan Dead Men Don't Wear Plaid. Toisena käsikirjoittajana rikoskirjailija Jerome Charyn, jonka oletettavana kontribuutiona elokuvaa hallitsee ironinen groteski huumori. Juonesta ei voi oikeastaan puhua, kertojaäänellä löyhästi saadaan kasaan iso joukko löysiä ihmissuhdekiemuroita. Todella paljon henkilöitä, jotta saadaan mukaan mahdollisimman makeita pätkiä hienoista leffoista. Äskettäin kuollut Ben Gazzara loistava, Kirk Douglas taas pysyy mykkänä nykyjaksoissa. Pientä kuriositeettiarvoa, mutta ei jaksa kunnolla innostaa.

Anchorage Bitter Monk Belgian Style Double IPA With Brettanomyces

Alaskan pääkaupungissa Juneaussa toimiva Alaskan on jo tuttu panimo, mutta nyt tulee neitsyttuote Alaskan suurimman kaupungin nimeä kantavasta valmistamosta. Osuvasti katkeraksi munkiksi nimetty belgitupla-IPA on näyttävästi etiketöitykin. Chardonnay-tynnyreissä iätetty, 100 IBUa, 9%. Humalat Apollo, Simcoe ja Citra, viimeksi mainittu myös kuivahumaloinnissa. Kolme käymisprosessia, ensin tankissa perusbelgihiivalla, tammessa Brettalla ja vielä pullossa kolmannen kerran. Okei, ei siis mitään peruslageria pohjoisesta.  Belgihiivaa ja sitrusta, hienoinen, mutta selvä happamuus. Happamuus on hienostunutta Orvalin tapaan, mutta ei niin voimakasta. Täyteläinen mallaspohja, kypsempääkin hedelmää löytyy. Jälkimaku on suhteellisen lyhyt, katkeruus ei ehkä pääse aivan esille hiivojen seasta. Puumaisuus puuttuu, valkoviiniaromitkin ehkä jäävät Brettan varjoon. Hieno olut, mutta lievästi tässä on teennäisen yliyrittämisen tuntua. IPA-termi ehkä turha, belgiosaset hallitsevat kokonaisuutta niin selvästi. 

Plevna Leskinen XX IPA

Oluthuone Leskinen täytti 20 vuotta ja merkkitapauksen kunniaksi Tampereen Koskipanimo on tehnyt juhlaoluen. India pale ale on tyylisuunta, single hop -ratkaisu, amerikkalaisella Cascadella maustettu. Väri ei ole IPA-tyypillisen keltainen, olut on kaunis kirkas meripihkan värinen. Alkoholia IPAksi suhteellisen vähän 5,6%. Todella kuivaa, havunneulasia, pihkaa, vahvasti katkeroinen. Hedelmäisyys varsin ohutta, se on ikävämpi havainto. Siis kohtuullisen yksiulotteinen, mutta ryhdikäs suoritus. Rohkeasti isännät tarjosivat tätä koko juhlaväelle, vaikka suurin osa ei olekaan mitään ekstreemiolutharrastajia. Useampi juoja totesikin, hieman ennakkoluuloisesti, että näin kuiva olut ei ole ns. naisten olut. Itse nautin oluesta täysin siemauksin, todella hieno kunnianosoitus tälle omankin olutharrastukseni merkittävimmälle baarille. Oluthuone Leskinen, 23.2.2012.

Kauko Röyhkä @ Kaarlenholvi

Oluthuone Leskisen 20-vuotisjuhlien ensimmäisen vaiheen yllätysesiintyjänä Kauko Röyhkä, säestäjänä kitaristi Jarmo Heikkinen. Ei kovin hyvä keikkapaikka, saundi ei erityisemmin vakuuttanut. Röyhkä oli hyväntuulinen, muisteli jonkin kirjansa (Job?) Leskinen-kohtausta. Kolmen vartin setti, tunnetuimpia kappaleita melko perinteisinä sovituksina, mukana kevyemmältä puolelta mm. Lauralle ja Dora. Paska kaupunki ja Kanerva sopivat ehkä parhaiten tunnelmaan, Disko-Datsun ja Huippumies vähemmän. Yleisö ei varsinaisesti villiintynyt, eihän se Röyhkää ollutkaan tullut katsomaan. Encorena Minä kävelen, jonka jälkeen juhlaväki siirtyikin säkkipillin perässä kävellen varsinaiseen juhlakohteeseen.

Napoli - Chelsea 3-1

Mukava nähdä Napoli vuosikymmenten jälkeen näin pitkällä euroturnauksessa. Näyttävää hurlumhei-peliä märällä kentällä. Napoli alussa selvästi aktiivisempi, Cavanilla ja Maggiolla avopaikat, Cech torjui molemmat. 27. minuutilla Chelsea onnekkaasti johtoon, pikkuveli Paolo Cannavarolta karmea moka, Juan Mata rankaisi. 38. minuutilla Cavanin syötöstä argentiinalainen Ezequiel Lavezzi tasoitti tarkalla vedolla 18 metristä. Ensi jakson yliajalla Inlerin tarkka syöttö luukulle, Cavani lakaisi olkapäällä pallon häkkiin. Chelsealla terävyyttä toisen jakson alussa, mutta Napolin paikat parempia. 65. minuutilla Cavani houkutteli Cechin ulos, nerokas syöttö Lavezzille, joka niittasi loppunumerot kaappiin. Lopullinen ratkaisu jäi Lontooseen, kun Ashley Cole onnistui maaliviivalta pelastamaan Maggion vedon. Lopussa Chelsea näytti kykynsä pitää palloa ja varmaan kakkososa menee vielä tiukaksi.

Kari Paljakka: Siinä näkijä missä tekijä

Tv-elokuva Salaman kuuluisasta romaanista. Suhteellisen pienen budjetin teos rajaa romaanista sen toiminnallisen ytimen, tamperelaiskommunistien sabotaasiyritykset jatkosodan alkupuolella. Tunnelma on ruskean harmaa, näyttelijätyö aika vaivaannuttavaa. Kaksiosaisena esitetyn tarinan jälkimmäinen osa suorastaan typerryttävän tylsä teatterimaisuudessaan. Monet nykykatsojat varmaan melko ymmällään, kun asetelmaa ei taustoiteta juuri mitenkään. Romaanissa vietiin jälkimainingit 60-luvulle asti, se olisi voinut terävoittää tätäkin tulkintaa.