perjantai 17. marraskuuta 2017

Plevna Tropic Bomb


Kotiseudulle suuntautuvaa kulkuvälinettä lähestyessä piipahdin vielä Keskuskadun gastropubissa, jossa näytti olevan suhteellisen väljää perjantai-illan sesonkiaikaan. Uusi tamperelainen hanassa, New Zealand IPA, 6,5%. Kirkas ulkonäkö. Trooppishedelmäinen tuoksu, ehkä hieman yrttejä. Liian kylmä tarjoilu. Maussa tuntuu maltaisuus voimakkaalta, vieressä syödään tiskillä etikkaista fish & chipsiä, häiritsee hieman. Hedelmää on enemmän oluen lämmetessä ja hyvä peräkärry, katkeruutta pitkäkestoisesti, varsin voimakkaastikin (IBU 100). Ei kuitenkaan kohtuuttomasti. Kohtuullisen maistuva olut, mutta hieman puolitiehen tässä oli nyt jääty, en innostunut erityisemmin. Stone's, 17.11.2017.

Amundsen Apocalyptic Thunder Juice

Siirtyminen Tyynismaan kanssa Bier-Bieriin, jossa tiivistyvää sosiaalista kontaktipintaa eri suuntiin. Paikalla Hiisi/Donut Islandin Mika Oksanen, Level Eleven -henkilöstöä, monia muitakin, joita en täysin kyennyt identifioimaan. Oslolainen olut oli nimestä helposti pääteltävästi NEIPA, 6,5%, kauraa ja Mosaic-humalaa. Suunniteltu näköjään viimeiseksi olueksi ennen maailmanloppua. Itselleni tämä ei jäänyt edes illan viimeiseksi, vaikka juodessa niin ehkä suunnittelinkin. Hillityn samea, kissanpissaa ja appelsiinia, varsin kuiva. Ei kuitenkaan kovin katkera. Hyvin puhdas, jopa nautinnollinen juoma, tykkäsin kovasti. Bier-Bier, 17.11.2017.

BrewDog Make Earth Great Again


Skottisaison, 7,5%, nimessä ehkä viittaus USA:n nykyisen presidentin vaalikampanjaan. Poikkeuksellisen kirkas olut, lähes häikäisevää läpinäkyvyyttä. Belgihiivaisuutta tuntuvasti,  pippurista mausteisuutta, hedelmää, pehmeyttä. Sosiaalinen tilanne tiivistyi Viiskulmassa, Vuosaaren Jaakko Tuominen saapui paikalle, samoin Helsingin yöelämässä rymyämään valmistautuva Sonnisaaren Timo Tyynismaa. Timo tilasi pöytään paahdettuja kotisirkkoja, näitähän söin jo hieman eri reseptillä valmistettuna pari päivää aiemmin One Pintissa. BrewDog, 17.11.2017.

To Øl The Haze Craze IPA

NEIPAa Kööpenhaminasta, 6%, Citra ja Mosaic.  Sameaa, aika laimea mehuisuus, hedelmäisyys kuitenkin leimaa-antavin aistimus. Ei katkeruutta, heikko mallasrunko, varsin masentava kokonaisuus. Sivuhuomautuksena satuin havaitsemaan baarin hanalistalla Cool Headin Mango Chili Gosen. En kokeillut juomaa, mutta jo pelkkä nimi kertoo, mikä on eniten vialla tämän hetken oluttrendeissä. BrewDog, 17.11.2017.

BrewDog Hello My Name Is Sari

Skottipanimo BrewDog on taas lanseerannut eri maissa etunimillä brändättyjä oluita. Viimeksihän Suomessa kunnian sai Päivi, nyt sitten vuorossa Sari. Mitään esikuvaa ei näille nimille ole esitetty, mutta Suomessa tietysti voi tutkia vaikkapa olueen vieroksuvasti suhtautuvan kristillisdemokraattisen puolueen puheenjohtajia. Pohjaolut on tutusti tupla-IPA, 8,2, mausteeksi ilmoitettu eksoottisen kuuloinen bilberry, joka tarkoittaa tuttua suomalaista luonnonvaraista mustikkaa. Ei juurikaan vaahtoa, kirpeän mausteinen olut, mustikan makua en löydä. Katkera jälkimaku, mutta sama ikävä karkeus kuin muissa tämän sarjan oluissa. Kertaluonteinen tapaus, tätä ei todellakaan halua juoda enää uudelleen. BrewDog, 17.11.2017.

torstai 16. marraskuuta 2017

Vallila Dark Sour

Vallilan Panimon toistaiseksi vahvin olut tarjolla Kustaa Vaasassa, 7%, tumman ruskea. Tuoksu hapan, maltaisen täyteläinen, puumainen, lievästi hapan, miellyttävä, kevyesti mausteinen. Palanutta kumiakin sosiaalisessa tilanteessa kuulemani kommentin mukaan, varmaan niinkin. Pehmeä, mielenkiintoinen, ei huono. Paljon huonompiakin soureja on ns. suuressa maailmassa hypetetty. Itse en oikein näiden päälle ymmärrä. Kustaa Vaasa, 16.11.2017.  

Etko Full Nelson


Oulun Maistilan tuotekehitysvaiheen protoissa oli esillä Puolinelson-niminen olut, mutta nyt Herttoniemen Etko on päästänyt ulos Full Nelsonin. 4,7%, kölsch-style ale, odotetusti humalana Nelson Sauvin. Hunajaa, hedelmää, mallasta, aika voimakkaasti hyvin toisistaan erottuvia makuja. Ei klassisen kölschin tyylinen, mutta humalointi vaikuttaa. Tykkään kyllä, ei katkeroa, IBU-lukema vaatimaton 20. Hyvä juotavuus, ei virheitä, silti makuja runsaasti. Erittäin lupaavaa. Kustaa Vaasa, 16.11.2017.  

Etko Random IPA


Kävelin kotikulmillani Harjun puolella Aleksis Kiven kadulta ylös Kustaankatua ja huomasin entisen Pelmenit-ravintolan paikalla Tappen-nimisen premium-olutta mainostavan baarin. Poikkesin sisälle, siisti viihtyisä paikka, mutta olutvalikoimassa ei mitään ihmeellisempää. Jatkoin kulman taakse Vaasankadulle, jossa Kustaa Vaasa -gastropubissa oli jo useamman tunnin ollut käynnissä uuden helsinkiläispanimon Etkon oluiden lanseeraus.
 
Kohtuullisesti jengiä sisällä, läheisestä sijainnista huolimatta vasta toinen vierailuni paikkaan, runsas vuosi sitten kävin täällä tsekkaamassa Vallilan hamppuoluen. Vallilan panimo esillä jo baarin ulkopuolen graffiteissa ja oluita tarjolla sisälläkin, joten tämä anniskelupaikka on ehkä hieman mystisen lähipanimoni yleisempi jakelupiste. Mutta Etko siis tänään fokuksessa ja kaksi hanaolutta näyttikin olevan tarjolla. Hanalätkissä huomattavaa samankaltaisuutta tallinnalaisen Põhjalan kanssa, kuten Simosen Jani ehti havainnoimaan.

Aloitin IPAlla, 5,5%. Hieman samea, oikea APAn väri, sillä APAhan tämän täytyy olla nimestä huolimatta. Sitrusta, pihkaa, varsin pehmeää. Jälkimakuakin on katkerassa loppuunviennissä. Puhdas ja maukas, varsin hyväähän tämä on. Mutta haittapuolena tietysti erottuminen muista vastaavista oluista. Panimon nettisivujen mukaan humalina Amarillo, Centennial, Mosaic ja Chinook, 65 IBU. Sen tapaiselta tämä maistuukin. Sosiaalisen kaverini Ari Nyforsin kautta pääsin jututtamaan panimon edustajaakin, joka kertoi panimon sijaitsevan Herttoniemessä, ensimmäiset oluet ulos pari kuukautta sitten. Ehdin jo epäillä Etkon olevan mustalaisvalmistajan, mutta näin ei siis ole. Varsin matalalla markkinointiprofiililla ollaan liikkeellä, mutta oluthan on kunnossa, se on tärkeintä. Kustaa Vaasa, 16.11.2017.

keskiviikko 15. marraskuuta 2017

Thornbridge Secale


Sade pääsi yllättämään One Pintista poistuessa ja tuli valittua metro kulkuvälineeksi kohti kotiseutua. Hilpeässä Hauessa kokeilematonta Thornbridgea, imperial rye ESB, 7,4%. Ilmoitetulle olutttyylille voi nauraa räkäisesti, mutta kyllä se kieltämättä osoittaa varsin selvää suuntaa, mihin on pyritty. Maku on sitten eri asia, en nyt rauhallisemmassa ympäristössä One Pintin karnevaalin jälkeen oikein saanut enää otetta olueen. Kuiva olut, hedelmät taustalla, selvää karamellisuutta, jopa hieman alkoholin pistävyyttä. Kevyesti katkeroa, muutenkin tyypillinen Thornbridgen hillitty ote, hyvä juotavuus. Päivän ainoa kirkas olut. Hilpeä Hauki, 15.11.2017.

Hiisi Donut Island I Hop It's Not a Problem #4


One Pintin hektisessä tunnelmassa toinen Hiisi & Donut Island -uutuus ja tässä ymmärtääkseni nyt Donut Islandin Mika Oksanen suuremmassa roolissa. Aiempia versioita olen maistellut festivaalioloissa ja eipä nytkään arviointitilanne ollut kovin harmoninen. Edelliseen ihmisenhalkaisuolueen verrattuna nyt hyvin samannäköinen samea ruma olut, kevyempi (5,2%), maltaisempi, vähemmän mausteisempi, vähemmän katkera. Hiitolan mukaan Galaxya käytetty, selvästi ananasta onkin havaittavissa. Ei niin intensiivinen tuote kuin Ihmishalkaisu, edellinenkin versio oli mielenkiintoisempi. 

Baarissa oli tarjolla oluiden ohella paistettuja sirkkoja, joista otin testimaistelun. Paistinrasvan maku toi mieleen muikut, mutta pehmeämmässä pahvisemmassa rungossa rapeus puuttui, ei kovin miellyttävää välipalaa. Aiemmin olen hyönteistarjonnasta kokeillut jauhomatoja ja en vielä ole kunnolla päässyt ötököitten kulinaariseen skeneen kiinni. One Pint, 15.11.2017. 

Hiisi Donut Island Humala Halkaisi Ihmisen Kahtia


Hyötyliikuntaa marraskuun leppeässä illassa, kävelin vajaat viisi kilometriä Vallilasta Ruoholahteen. One Pintissa infernaalinen meno päällä, sosiaalinen tilanne iski kimppuun takiaismaisesti ennen kuin ehdin luovia tiskille asti. Uuden jyväskyläläisen oluen lanseeraus näytti houkutelleen paikalle paljon jengiä. Näppärästi nimettyä olutta, suunnattu humalan ystäville, joihin kuulun itsekin. Tiskillä ripeää toimintaa, sain tuopillisen piripintaan laskettua tavaraa, jota ehdin läikyttämäänkin tiheässä tunnelmassa. Yksi viime aikojen rumimmista ulkonäöistä, sameaa, mehua, kuivaa, nahkeaa, katkeroakin. Jokin mausteinen sivuveto, ei tarpeeksi raikkautta. Pääsin ensi kertaa juttusille Hiiden Tatu Hiitolan kanssa ja yritin selvittää tässä oluessa Mika Oksasen Donut Island -brändin osuutta. Ilmeisesti se ei ollut ratkaisevassa roolissa juuri tässä tuotteessa, vaikka hanalätkässä Donut Island mainitaankin. Vahvuutta 6,9%, tämä oli mielenkiintoinen juoma, jota voisi testata vielä rauhallisemmassa ympäristössä. Harvoin olen viime aikoina hermostunut baaritilanteissa, mutta tällä kertaa olin lähellä lähteä paikalta pois samantien. One Pint, 15.11.2017. 

Level Eleven Hype Train IPA

Level Eleven -kiertolaispanimon kakkosolut Dark Siden jälkeen on NEIPA, 7%. Kaikkein hypetetyin tyyli siis tällä hetkellä, siihen viittaa oluen itseironinen nimikin. UG:llä tehty taas, tasan 7%, vehnää, kauraa, ruista, laktoosia. Hyvin samea, heikosti vaahtoa. Matalahiilihappoinen, kissanpissaista herukkaisuutta, appelsiininen runko. Hyvin mehuinen, mutta myös takapurentaa löytyy huomattavasti. Hyvin tyylipuhdas ja tasapainoinen, tässä on saatu hyvä lopputulos jo kotiolutvaiheessa useita kertoja kokeillussa tyylissä. Haluaisin kokeilla vielä hanaversiona, jotain kuohkeutta tai ilmavuutta jos mehuisuuteen ilmaantuisi, niin vielä parempaa. Maltainen Riekko, 15.11.2017. 

Vibrant Forest Necropolis

Törmäsin Vibrant Forestin olueen ensi kerran Oljenkorren kesän päättymisfestivaalissa. Se oli kevyt belgiale, nyt eteen osui imperial india black ale, 8,1%. Musta väri, kissanpissainen tuoksu, lähes löyhkäys. Maku on luumuisen hedelmäinen, ei paahteisuutta, tässä on nyt black IPA, joka sokkotestissä menisi helposti vaaleasta oluesta. Hartsia, kalkkia kevyesti, mutta tässäkin on mukava jälkimaun katkeruus. Onko pahin mehuinnostus jo takana, tekeekö katkeruus tervetullutta paluutaan? Toivotaan näin, oikein mukava olut kyseessä. Angleterre, 14.11.2017.

Malmgård Emmer IPA, cask ale


Malmgård jatkaa tuotteidensa real ale -versioiden tuotantoa, nyt vuorossa yksi panimon suosikkejani, kegissä hyvin tasapainoinen laadukas IPA. Sama 6,2%, trooppista hedelmää, pihkaa, mallastukea, hyvä peräkärry. Pehmeys ei ehkä nyt kovin korostunutta. Ehkä tämmöiseen IPAan caskaus ei erityisen hyvin sovellukaan. Erittäin onnistunut olut silti. Angleterre, 14.11.2017.

François Truffaut: La Peau Douce

François Truffaut oli todella kova nimi elokuvapiireissä 1980-luvun alussa, kun leffaharrastukseni eteni kiihkeimpään vaiheeseen. Näin tämän Truffaut'n varhaisteoksen vuodelta 1964 televisiosta niihin aikoihin ja en oikein innostunut. Pidin muutenkin Truffaut'ta yliarvostettuna ja kovin konservatiivisena elokuvantekijänä verrattuna aikalaisiinsa Godardiin, Chabroliin ja Rohmeriin. Aikaisemman ranskalaisen sukupolven supermestareiden Bressonin ja Melvillen teokset tekivät sittemmin paljon suuremman vaikutuksen kuin nämä nouvelle vague -starat. Myöhemmin olen korottanut Truffaut'n pisteitä. Tuotanto on epätasaista, mutta tylsempien teosten seassa on kovaa jälkeä: Ampukaa pianistia, Varastettuja suudelmia, Morsian pukeutui mustaan, Amerikkalainen yö, Pitkä viikonloppu. Nyt Orionissa näkemäni Pehmeän ihon voin nostaa tähän luetteloon. Sinänsä arkirealistinen kuvaus aviorikoksesta (korrektimpi termi nykyään ehkä parisuhdepartnerin pettäminen tms), mutta kylläpä elokuva rullasi ironisen vaivattomasti. Hitchcock-tyylisiä latautuneita kohtauksia viritellään näennäisen vähän dramatiikkaa sisältävään tarinaan. Lopussa sitten draama lisääntyy ja loppu ehkä hieman särkeekin kokonaisuutta. Näyttelijät todella vakuuttavia, veroviraston harmaimmalta virkamieheltä näyttävä Jean Desailly menestyskustantajana ja Catherine Deneuven surullisesti 25-vuotiaana kuollut pikkusisko Françoise Dorléac lentoemäntänä, joiden suhde käynnistyy herkullisen hilpeästi pikaisella Lissabonin keikalla. Elokuvan voi katsoa jopa farssina, jossa pariskunta kohtaa kaikenlaisia ärsyttäviä pieniä vaikeuksia, jotka estävät seksin harjoittamisen. Ilman muuta Truffaut'n parhaita saavutuksia.

maanantai 13. marraskuuta 2017

HIMA Anita IPL

Kolme viikkoa sitten testatun kotioluttehtailijayhteisö HIMAn Mica Pilsin Anita-sisko jenkkihumaloinnilla nyt kokeiltavana. Muuten siis sama resepti, mutta aromihumalina Cascade, Centennial ja Simcoe. Tyhjensin koko pullon kerralla lasiin, hiivaa pääsi hieman sameuttamaan ulkonäköä. Kohtuullisen tumma sinapinkeltainen vienna-tyylinen väri. Vaahtoa ei erityisen runsaasti kerääntynyt. Tuoksu ei kovin voimakas, trooppista hedelmää ehkä, ehkä sitruksisempaa. Söin pari klementiiniä ennen oluen juontia, se voi vielä vaikuttaa. Maku on matalahiilihappoisen liukas, pehmeän hedelmäinen, hieman makea, appelsiinia, jopa hunajamelonia. Herkules-katkerohumalaa ei ole unohdettu, takatilaan on riittänyt tavaraa. Tässä on pääasiat nyt erittäin hyvin kunnossa, HIMAn parhaita kokeilemiani. Jotain hartsin tapaista lievää sivumakua, aivan puhtaalta kokonaisuus ei tunnu. 

sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Oula Silvennoinen: Salaiset aseveljet

Tämä kirja on lainassa Ilkka Sysilältä. Miehen kotikirjastossa tuntuu olevan todella mittavasti tiedusteluun ja vakoiluun liittyvää aineistoa. Kun mies näyttää reissaavan säännöllisesti Helsingin ja Pariisin väliä, niin väkisin mieleen tulee, että maestro itsekin toimii jossakin roolissa varjoisalla konspiratiivisella harmaalla alueella. Ei voi tietää. Mutta nyt siis käsillä Oula Silvennoisen väitöskirjatyö vuodelta 2008 Suomen ja Saksan Kolmannen Valtakunnan turvallisuusviranomaisten yhteistyöstä 1933-1944. Varsin mittava teos, joka käytännössä tuntuu koko Etsivän Keskuspoliisin ja Valtiollisen poliisin historiikilta jo johdantovaiheessaan. Tutkimusteemana on turvallisuuspoliisin taiteilu demokraattisen lainsäädännön kaidalla tiellä varsin vaihtelevissa olosuhteissa. Ei ole mikään yllätys, että Silvennoinen löytää selviä horjahteluja EK:n (1919-1938) ja Valpon (1938-44) toiminnasta. Punakapinan jälkeisessä Suomessa kommunismiin, Neuvosto-Venäjään ja sittemmin Neuvostoliittoon kohdistunut lähes uskonnollinen vihamielisyys ei voinut olla vaikuttamatta nuoren valtion turvallisuudesta vastaavien virkamiesten asenteisiin ja toimintaan.

Väitöskirjaluonteesta huolimatta julkaistu painotuote on saatu varsin sujuvaan muotoon. Lähdeviittauksia on paljon, mutta niiden kommentointi ja tutkimusmenetelmien esittely on sysätty kirjan loppuun. Kirjan avaus on kuin vakoiluromaanista. Aeron lento Tukholmasta 15.12.1937 laskeutuu Malmin kentälle ja matkustajien joukossa on saksalaissyntyinen Tšekkoslovakian kansalainen Wilhelm Kernig / Vilem Jaderny, josta EK on saanut vinkin Ruotsin viranomaisilta. EK:n agentit seuraavat Kernigin siirtymistä Aeron bussilla hotelli Kämpiin ja Fazerin ravintolaan.

Silvennoinen lähtee siis liikkeelle varsin perusteellisesti ja saksalaisyhteistyöhön päästään vasta noin toisella kolmanneksella tai neljänneksellä. Nykyään on ehkä vaikea hahmottaa, että 1930-luvulla Suomessa hyvin laajoissa piireissä Paasikiveä myöten pidettiin natsismia ilman muuta parempana vaihtoehtona kuin kommunismia, pelkästään natsien antikommunismiasenteen takia. Vielä kipeämpää ja unohdetumpaa on antisemitismi, joka Silvennoisen tutkimustulosten perusteella oli EK:ssa yleistä. Sittemmin KGB:n luottomieheksi kohonnut kovanyrkkinen EK-kuulustelija Urho Kekkonenkin kirjoittelee 1930-luvussa alussa Berliinissä opiskellessaan karkean juutalaisvastaisia viestejä läheisilleen.

Natsien valtaannousun jälkeen EK Esko Riekin johdolla ja varsinkin Bruno Aaltosen toimesta loi luottamukselliset suhteet Saksan poliisihallinnon korkeimpaan johtoon, aluksi SS/SD-mies Werner Bestiin ja sittemmin itse Gestapon johtajaan Heinrich Mülleriin. Yhteistyö katkesi äkillisesti elokuussa 1939 Molotov-Ribbentrop -sopimukseen, mutta virittyi uudelleen viimeistään seuraavana keväänä saksalaisten saapuessa Pohjois-Norjaan Petsamon naapuriin. Ja pian itse Petsamoonkin, josta tuli suomalais-saksalaisen turvallisuuspoliisiyhteistön johtava kenttäalue.

Silvennoisen tutkimustulos jatkosodan hyökkäysvaiheesta on varsin korutonta kertomaa. Valpon etsivät pohjoisessa olivat alistettuja Gustav vom Felden johtamalle Einsatzkommando Finnland -tuhoamisyksikölle, suomalaisetkin kuulustelivat saatuja puna-armeijan sotavankeja ja luovuttivat heitä tietoisesti saksalaisten teloitettaviksi. Todisteet eivät ole ehkä de jure -sitovia, mutta de facto -yksiselitteisiä. Ratakadun johto Arno Anthonia myöten oli asiasta tietoinen, varmaan myös koko valtiojohto Rytiä ja Mannerheimia myöten. Totutut säännöt eivät olleet enää voimassa, kun nähtiin mahdollisuus murskata bolševismin rutto. Heti alkusyksystä 1941 Valpon Olavi Viherluoto vieraili Tallinnassa ja raportoi yksityiskohtaisesti Valpon johdolle mm. juutalaisten suunnitelmallisesta tuhoamisesta Baltiassa. 

Kesän ja syksyn 1941 hyökkäysvaiheen jälkeen uusia sotavankeja pohjoisella rintamalla ei juuri enää saatu ja toiminta hiipui. Stalingradin jälkeen suomalaiset alkoivat vääntäytyä poliisiyhteistyöstäkin pois ja Anthoni pakotettiin eroamaan. Muutamat suomalaiset avainhenkilöt poistuivat Lapista saksalaisten mukana ja esimerkiksi Arvid Ojasti ja Aarne Kauhanen päätyivät Venezuelaan. Kauhanen kuoli siellä epäselvissä oloissa 1949 ja Ojasti sotilaspartion luoteihin 1963 Maturínin kaupungissa.