lauantai 22. syyskuuta 2018

Sessio #8: The Baari

Oulu, Kirkkokatu, 1.9.2018, klo 10:59. Yllättävän lempeää lämpöä Perämeren rannalla. Kaksi miestä istuu juttelemassa Oluthuone Leskisen patiolla. Baari ei ole vielä auki, he odottelevat sen avautumista. Toisen miehen tunnen hyvin, jo vuodesta 1986, jolloin olimme samassa työpaikassa. Hän harrastaa mm. merisotahistoriaa. Toinen mies näyttää etäisesti tutulta, mutta en tiedä hänen nimeään. Olen ehkä vaihtanut muutaman sanan joskus baaritiskillä. 

Kun Olutkoira-blogisti valitsi sessio-sarjan syysavauksen aiheeksi baarit, en heti osannut päättää mistä kirjoittaisin. Olen käynyt baareissa kohta 40 vuoden ajan ja miljöö kiehtoi välittömästi alusta asti. Baareista voisi kirjoittaa yleisesti monesta eri näkökulmasta. Voisi kirjoittaa fiktiivisestä Casablanca-elokuvan Rick's Café Américainista, joka teki lähtemättömän vaikutuksen ennen kuin oikeisiin baareihin pääsin sisään. Suomalaisista keskiolutbaareista, englantilaisista maaseutupubeista ja Saksan pikkukylien oluttuvista riittäisi kerrottavaa. Voisi kirjoittaa henkeäsalpaavista olutbaareista matkojen varrelta, kuten Antwerpenin Kulminator tai San Franciscon Toronado. Nykyinen kotikaupunkini lähes pursuaa upeita baareja: Pikkulintu, One Pint Pub, St. Urho's, Stadin Panimobaari, Sori Taproom,  Panema, ... Mutta tiesin melko nopeasti, etten voi olla kirjoittamatta Huoneesta.  

1992 olin 30-vuotias ja asuin Suomen Pittsburghissa Raahessa, jossa oli muutama mielenkiintoinen baari. Sellaisia kuin harmittavasti 1989 palanut Daily Mail ja merimieskapakka Kajuutta, jossa olin kerran saada turpiini, koska pidin kauluspaidan ylänappia kiinni. Näistä vetovoimakohteista huolimatta kävin viikonloppuisin säännöllisesti opiskelukaupungissani Oulussa. Opiskeluaikojeni kantabaari Rattorilupi oli tuhoutunut ja harhailin kaverieni kanssa etsien jotain vastaavaa fiilistä. Joskus vuoden 1992 aikana pistäydyin Saaristonkadulle avautuneessa omituisesti nimetyssä Leskisessä. Baari ei tehnyt mitään suurempaa vaikutusta. Muistan ajatelleeni, että tulipahan tämäkin paikka nähtyä, ei tarvitse enää toiste vaivautua. 

Olin tässä vaiheessa jo innostunut erilaisista oluista ja Leskisessä sellaisia alkoi olla saatavilla. Valikoima kasvoi hyvin hitaasti, mutta kuitenkin paremmin kuin Oulun muissa baareissa. Musiikki ei ollut Rattorin tasoa, mutta tarpeeksi mielenkiintoista silti. Leskisen suosio kasvoi, viikonloppuisin tunnelma oli tiheä ja asiakkaiden joukossa oli erittäin hyvännäköisiä ja muutenkin mielenkiintoisia naisia. Oulu-viikonloppuni alkoivat pyöriä Leskisen ympärillä. 

1999 muutin takaisin Ouluun ja Leskis-käyttäytymiseni vähitellen muuttui, vierailut painottuivat arki-iltoihin töiden jälkeen ja lauantai-iltapäivään. Vaihtuvien oluiden kokeilu alkoi olla entistäkin keskeisempää.  Ari Flinck on Leskisen neljästä omistajasta ainoa, joka on ollut mukana alusta asti, ei tosin omistajana varhaisvaiheessa. Joskus 1999 Flinck kysyi kiinnostaisiko minua baarin VIP-asiakkuus. Emmin hieman asiaa ja taisin sanoakin, etten oikein arvosta asiakkaiden luokittelua eri ryhmiin.  En siis ymmärtänyt asiasta mitään. VIP- tai kanta-asiakas minusta kuitenkin tuli, numerolla 111. 

Saaristonkadun alkuperäinen Leskinen ei ehkä objektiivisesti ollut maailman paras baari, mutta itse pidän sitä edelleen sellaisena. Muista suomalaisbaareista ehkä lähimmäksi on päässyt Tennispalatsin Vastarannan Kiiski. Suhteellisen pieni suorakulmainen tila, toisella pitkällä sivulla baaritiski. Permannolla neljän hengen pöytiä, joiden päällä matot. Mattokuvio ei ehkä ollut kaikkein terävin idea, mutta kauan perinne sinnitteli. Oven vieressä ikkunan edessä oli penkin tapainen ja takana vessojen lähellä hieman suurempi loosimainen pöytä. Istuitpa missä tahansa, pystyit hallitsemaan katseella koko baaria. Oma mukavuusalueeni oli suunnilleen baaritiskin puolivälissä, mutta testasin kyllä kaikki muutkin sijainnit. Tupakansavua oli sakeasti, mutta silloin pidin sitä baarin olennaisena osana. Nautin jokaisesta hetkestä.

Baarien yhteisöllisyydestä puhutaan paljon, mutta Leskisen tapaiseen yhteisöön en ole muualla törmännyt. Omistajat ylläpitävät sitä aktiivisesti ja järjestävät asiakkaille monenlaisia tapahtumia. Vuonna 2002 10-vuotisjuhlat järjestettiin suurieleisesti roudaamalla kanta-asiakkaat mittavampaan juhlatilaan kauas Pateniemeen. 2012 20-vuotisjuhlissa asiakaskulkue marssi Oulun keskustan halki Jumprusta Leskiseen. Helmikuussa valitaan kuluneen vuoden ansioituneimmat asiakkaat useammassa kategoriassa. Itsekin olen joitakin titteleitä saanut, arvokkaimpana varmaankin Vuoden Hiiva 2012. Henkilökunnalla näyttää olevan erityisen hyvä henki ja työsuhteet varmaankin ovat poikkeuksellisen pitkiä turbulentilla alalla. Huolella rekrytoidussa rosterissa on ollut hämmästyttäviä lahjakkuuksia ja on edelleen, on ollut etuoikeus kohdata heitä. Itsekin tavallaan pääsin jossain vaiheessa vaihtamaan näkökulmaa tiskin toiselle puolen, kun Mika "Raimo" Jacklin värväsi minut valitsemaan real aleja baariin maahantuojien listoilta.

Oluthuoneen asiakkaita on tasaisesti yhteiskunnan eri sektoreilta. On tyypillistä, että jotain ammattiosaamista tarvitessa käännytään muiden kanta-asiakkaiden puoleen. Kaikkien siviiliammatti ei tietenkään ole tiedossa, sehän on oma asia kuinka paljon taustoistaan kertoo. Brittipubin klassinen perinne, täydellinen tasavertaisuus toteutuu Leskisessä hienosti, mitään klikkejä tms. en ole baarissa huomannut. Se on tietysti selvää, että baarin hintatasolla harkitusti karsitaan halvimmasta alkoholista kiinnostuneita asiakkaita pois. 

Yksi Leskisen pikanteista piirteistä on sen rovaniemeläisyys. Puolet omistajista, Flinck ja Esa Hiltunen, ovat Rovaniemeltä, samoin muutamat muutkin avainhenkilöt vuosien varrella kuten real ale -hankkeen moottori Teemu Raasakka. En tiedä Rovaniemestä mitään, mutta jollain tavalla se baarissa tuntuu. Itse olen kainuulaisena aina Oulussa hieman ulkopuolinen ja se sama suhde jotenkin heijastuu Leskisen asetelmassa Oulun suhteen. 

Leskinen on säilynyt yli 26 vuoden ajan poikkeuksellisen elinvoimaisena. Pahin kriisi taatusti osui vuoteen 2003, kun Saaristonkadun vuokrasopimusta ei uusittu. Muutaman painajaismaisen kuukauden tauon jälkeen baari avautui vielä keskeisemmällä paikalla Rotuaarilla. Monen muun asiakkaan tavoin suhtauduin aluksi uuteen lokaatioon skeptisesti. Tila tuntui liian ahtaalta ja vääränmuotoiselta. Myöhemmin sopeuduin systeemiin ja tuttu intensiivinen fiilis rakentui uuteenkin paikkaan. Mutta ei ehkä silti aivan samanlaisena. Ehkä tilannetta voisi verrata keski-ikäisen miehen hankkimaan freesiin vaimoon numero 2. Kaikki on erittäin mukavaa, mutta ei kuitenkaan ehkä aivan samalla tavalla kuin alkuperäisessä suhteessa. Nykyinen tila on sittemmin laajentunut, mutta sen vaikutusta en ole kunnolla aistinut, kun muutettuani Oulusta olen vieraillut vain harvakseltaan. Uuden sijainnin patio lämmitetyllä kävelykadulla on kuitenkin täysin ylivoimainen verrattuna vanhaan pariin tuoliin bussiväylän käryssä.

Leskisen todellisen arvon olen tyypillisesti oivaltanut maksimaalisesti vasta muutettuani pois Oulusta 2014. Palaan sinne nyt kuin lapsuudenkotiin, kaikki tuntuu niin tutulta. Nostan katseen ylös olutlistaan ja tilaan jotain aiemmin kokeilematonta. Usein olen saapunut lauantaina heti avaamisajan jälkeen ja tilaamisen jälkeen astelen automaattisesti merisota-asiantuntija Jarmo Salovaaran pöytään. On kaikki niinkuin ennenkin.

Silver Moon Hydrosphere Fresh Hop IPA

Ensimmäisen Bend-päivän päätteeksi vielä Silver Moon -panimobaarilta tuorehumalatavaraa. Strata fresh hops, mitä se sitten tarkoittaneekin, 6,7%, 70 IBU. Hedelmää raikkaasti, kirkas olut, jälleen herukkaa ja karviaismarjaa, ei taaskaan juuri katkeroa, mutta puhdasta tavaraa taas. Yllättävän vilkas panimobaari tämäkin, kysyntää riittää. Netti temppuili, en saanut oluen kuvaa mukaan, mutta eipä siinä mitään erityisempää nähtävää olisikaan.  Bend (Oregon), Silver Moon, 21.9.2018.

Bend Brewing Fresh Trop IPA



Iso panimobaari joen rannalla, kovasti jengiä perjantaina. Tuorehumala-IPA, 6,5%. Lähes kirkas olut, hieman pihkainen, sitrusta mukana, aika hillitty, siis todella vaisu. Porukka tuntuu juhlivan kuin viimeistä päivää ja näin tavallaan onkin, säätyyppi vaihtuu huomenna, ainakin 10 celsiusta putoaa. Bend (Oregon), Bend Brewing, 21.9.2018.

Deschutes Fresh Squeezed IPA



Ei ihan lyhyt kävelymatka Boneyardilta downtowniin Bendissä. Aurinko onneksi jo pääosin pilvessä. Kovaa tungosta Deschutesin pääbaarissa. Kirkas olut, 6,4%, 60 IBU. Maltainen lähtö, melko hailakasti hedelmää, tuoreelta tuntuu, mutta onhan tämäkin käytännössä monen muuttujan pienin yhteinen nimittäjä. Panimo on kasvanut liian suureksi ja tuotteiden pitää miellyttää mahdollisimman suurta asiakaskuntaa. Tässä mielessä saavuin Bendiin noin 15 vuotta myöhässä, aikaisemmin Deschutesiltakin olisi parempaa tavaraa irronnut. Bend (Oregon), Deschutes, 21.9.2018.

Boneyard Hop Venom


Toisena Boneyardin oluena tupla-IPAa, 9%, vain 60 IBU. Melko kirkasta, perushedelmää, täyteläinen, hieman alkoholi tuntuu. Herukkaisuutta, hyvin puhdasta, mutta katkerotaso taas uuvahtaa.  Bend (Oregon), Boneyard, 21.9.2018.

Boneyard 3Bs IPA


Kävelin helteessä ensin hieman harhaan, Boneyardin uusi baari on Bendin pohjoislaidalla melko koruttomassa ympäristössä. Hämärä kaareva baari, yllättävän pieni, myöhemmin havaitsin kompleksiin kuuluvan isommankin baarin. Täällä kuitenkin hyvä tunnelma, 18 hanaa omaa olutta. Mm. Tallinnan festareilla on tullut juotua jo useampia Boneyardin oluita, mutta uutuuksiakin löytyi. Perus RPM IPA ehkä syytä tsekata paikan päällä, mutta päädyin kuitenkin variaatioon, 7,5%, 70 IBU. Keskisamea, hyvin sitruksinen, matalahiilihappoinen, katkeruutta valitettavasti vain hääparin roinalaahusta vastaava peräkärry. Bend (Oregon), Boneyard, 21.9.2018.

Caldera Fresh Hop Centennial Pale Ale



Asetuin Bendin motelliin, lyhyt kävely pohjoiseen, Platypus iso olutkauppa, pieni kellaripub. Kuumassa säässä kellaribaari hyvä idea, selvästi reissun kuumin päivä sattui nyt Bendiin. 5.4%, pehmeää trooppista hedelmää, jotain vaikeasti kuvailtavaa sivumakua, ehkä marijuanaa. Panimo Ashlandista Oregonin etelälaidalta, nimi tietysti hienosti mätsää päivän Crater Lake -teemaan, Mutta oluen takapenkki jää tyhjäksi. Bend (Oregon), Platypus, 21.9.2018.

Sunriver Double Dank

Jälkiruokaoluena Sunriverissä tupla-IPAa, 8,4%, IBU 80. Herukkaa, karviaismarjaa, sitrusta. Mallas tukee hyvin ja sitten kapea pitkä peräkärrry. Näin tänään freewaylla rekkoja, joissa peräkkäin kaksi täysperävaunua. Semmoisen oluen kun vielä saisi. Mutta tämä oli siis erittäin hyvää kaikin puolin. Sunriver (Oregon), Sunriver Brewing, 21.9.2018.

Sunriver Batch 1999 IPA











Eugenestä aikaisin aamulla freewaytä etelään Roseburgiin, sieltä itään 138-tietä, näyttävää jokilaaksoa, vähitellen kohotaan korkeammalle pariin kilometriin. Diamond Lakessa pysähdyin, sitten Crater Lake National Parkiin, erittäin näyttävä järvi tulivuoren calderassa. Jatko-osa matkasta varsin tylsää tasankoa kohti Bendiä. Ennen Bendiä kurvasin sivuun Sunriveriin myöhäiselle lounaalle. Sunriver omituinen lomakylä, taitaapa olla ihan laskettelukeskussysteemi. Tätä koukkausta en ollut suunnitellut ja Sunriver Brewing olisi periaatteessa ollut varsin hankalasti paikannettavissa. Tuurilla ajoin kuitenkin panimon viereen. Asetuin tiskille, IPAssa 7,2%, IBU 65, hieman utuinen pehmeän trooppishedelmäinen lähtö, kevyt katkeruus. Mittavan ajosuorituksen jälkeen en sen parempia luonnehdintoja oluesta saanut. Sunriver (Oregon), Sunriver Brewing, 21.9.2018.

perjantai 21. syyskuuta 2018

Oakshire Watershed IPA




Suhteellisen rankka kävelysiirtymä ColdFiresta Oakshireen ylämäkeen, lopussa tietysti  vähän alaspäinkin. Tyypillinen karu taproom taas, ruokarekkoja pihalla, hyvää pizzaa. 6,7%, 70 IBU.  Maltainen ja havuinen olut, hedelmät taustalla. Puhdasta kamaa taas, parempi kuin ColdFirella, mutta aika vaisuksi kokonaisuus jää, katkeroa vain nokare. Eugene (Oregon), Oakshire, 20.9.2018.

ColdFire Kite String IPA



Panimobaari hieman Eugenen keskustan ulkopuolella, 2015 perustettu, 12 hanaa. IPA siis taas, 6,4%, IBU 63, kirkas meripihkan värinen olut Hieman liikaa hiilihappoa, hedelmäisyys jää hailakaksi. Tämä jäi liian keskinkertaiseksi, ei vakuuttanut. Eugene (Oregon), ColdFire, 20.9.2018.

Gilgamesh Fresh Hop Fresh Prince of Ales


Hieman omituinen oluen nimi otsikossa, mutta noin se kai menee, 6,3%, 88 IBUa. Geneerinen taproom Eugenen ydinkeskustassa, ympäristössä selvästi Oregonin vapautuneesta cannabiksesta vaikutteita olevia henkilöitä. Olut tulee Salemista, Oregonin pääkaupungista. Pienenä optiona oli aamulla kurvata Corvallisista pohjoiseen Salemiin lounaalle ja vasta sitten kääntyä Eugeneen. Päätin kuitenkin varata aikaa myös yleisurheilukohteille ja Salem ohittui. Hyvä saada kuitenkin sieltäkin oluttuntumaa, fresh hop -kamaa siis. Kirkas, mallasvoittoinen, sitrusta ja havuja myös. Katkeruus ei nouse odotetulle tasolle. Ihan hyvää kamaa, mutta ei paikallisessa tarjonnassa kohoa persoonallisemmaksi. Eugene (Oregon), First National Taproom, 20.9.2018.

Claim 52 I Don't Trust Like That






16 Tonsin kaverin suosittelemaan Claim 52 Kitcheniin, todellakin jonkinlainen gastropub, mutta keski-iltapäivässä ei juuri syöjiä. 16 hanaa, päädyin hazyyn tupla-IPAan, 9%. Mosaic, Motueka, Simcoe, Huell Melon. Todella samea, hedelmää runsaasti, ananasta, mangoa, varsin kuivaa kuitenkin. Kuivuus jatkuu lievänä myös takamatkalle. Ei takasuoralla tungosta ole, mutta oikein miellyttävä kokonaisuus. Eugene (Oregon), Claim 52 Kitchen, 20.9.2018.

Culmination Obscured by Clouds







Saavuin 16 Tons -kauppaan, jossa myös baari. Olin ainoa asiakas ja ajauduin pitkään keskusteluun paikan pitäjän kanssa. Tuli käsiteltyä Suomen oluttilanne sahtia ja moderneja panimoja myöten, koko Euroopan perinnekuvio ja sitten vielä Oregonin tilanne, erityisesti Eugenen tarjonta. Sain arvokkaita vinkkejä, Elkhorn ja Ninkasi kannattaa skipata, Ninkasilla on perinteitä, mutta kuulemma homma lässähtänyt pahasti. ColdFirelle ja Oakshirelle tuli peukkua ja varsinkin läheiselle Claim 52:lle. Jälkimmäisin vinkki hämmensi, koska omalla Ratebeer-vaikutteisella kartallani ei Claim 52:ta ollut, panimo hieman kaupungin ulkopuolella. Kulman taakse on kuitenkin avautunut Claim 52 Kitchen, jossa kamaa tarjolla. Yleisurheiluakin tuli käsiteltyä Prefontainesta lähtien ja selvisi, että Hayward Field on itse asiassa jyrätty maan tasalle. Tämä tuli yllätyksenä, en ollut kunnolla netistä tsekannut asiaa. Onneksi en siis lähtenyt aamulla haahuilemaan paikalle. Tilalle rakennetaan moderni stadion. Seuraan liittyi vielä ruotsalainen hemmo Malmöstä, jonka äiti Tampereelta. Tyyppi asunut Eugenessa 19 vuotta. Tuli keskusteltua mm. skandinaavien emigraatiosta Oregoniin.

Em. sosiaalisessa tilanteessa oli vaikea saada muistiinpanoja juodusta oluesta. Portlandista siis hazy IPAa, 8,4%, Galaxy ja Amarillo. Culmination? Join Horse Brassissa Coalition-panimon olutta, mutta koskaan en Coalitioniin päässyt paikalle. Samoilla kulmilla on myös Culmination Brewery ja täytyy myöntää, että itse kyllä ennakkoarvioissa sekoitin panimot täysin keskenään. Niitä on siis kaksi, Coalition ja Culmination. Kumpaankaan en Portlandissa ehtinyt, mutta onneksi nyt sitten sain toiseltakin näytettä. Hyvin mehuinen, erittäin intensiivistä. Vaikuttaa erittäin hyvältä, puhdasta kaikin puolin, katkeroa ei sentään erityisemmin. Mutta oluen juontiin liittyi siis reissun tihein keskustelusessio. Kauppa-baarin nimi tietysti viitannee klassiseen Sixteen Tons -hiilikaivosbiisiin.  Eugene (Oregon), 16 Tons, 20.9.2018.