Kim Ki-duk: Bin-jip

Vähäpuheinen korealaiselokuva. Pariskunta murtautuu ihmisten asuntoihin ja puuhailee siellä arkisia askareita. Sävyt hiljalleen tummenevat instituutioväkivallan puolelle. Lopussa sitten jo haukotuttavasti fantasia-aineksia. Varmaan älykästä symboliikkaa, mutta nyt ei kyllä kolahtanut yhtään. Hidasrytmisyys ei missään vaiheessa muutu hypnoottiseksi, pysyy pelkästään tylsänä. Kolmas näkemäni Kimin elokuva ja selvästi heikoin, onkohan vakuuttava vuodenaikaleffa onnenkantamoinen ...

Veli-Matti Saikkonen: Takiaispallo

Muistelin että tämä 1970-leffa olisi värillinen, mutta niin ei ole. Aikakauden vaatimattomassa tuotannossa tämän täytyy olla pahnan pohjimmaisia. Leffa varmaan tuntui silloin tarttuvan tuoreesti aiemmin välteltyihin aiheisiin, mutta se on ikääntynyt sitäkin pahemmin. Varsinkin äänitys on luokatonta, eikä näyttelijäsuoritukset ole paljoa parempia. Aivan liikaa vastuuta kasataan Spede-hahmo Tapio Hämäläisen heiveröisille harteille. Valkeakosken kiehtovasta tehdasmiljööstä ei saada mitään irti alkuvälähdysten jälkeen. Sukupolvien välisestä kuilusta, humalaisten politiikkahöpötyksistä ja perheväkivallasta väännetään rujoja kuvaelmia. Musiikin ja nuoren lemmenparin varaan jää ainoat ansiot, Tasavallan Presidentin proge tulee jotenkin esille ja nuoren Kirkan lauluääni dokumentoidaan vakuuttavasti, vielä nuorempi Terhi Panula kohosi pahasti sensuroitunakin pieneksi seksisymboliksi. Oikeastaan tarpeellisen elokuvasta kertoo se, että alkuteksteissä Kirkan sukunimi kirjoitetaan s:llä.

Shepherd Neame Christmas Ale 2009

Kentiläisen perinnepanimon jouluolut ei ole aiemmin ihmeemmin säväyttänyt. Nyt olut pääsi ponnistamaan hyvältä paikalta kalibroimaan Lidl-tuotteen aiheuttamia vaurioita. Tuttu keksimäisyys ja nahkea hedelmäisyys hallitsevat suutuntumaa kirpeän ohuen mausteisuuden kanssa, ehkäpä alkoholikin heilahtaa mukana, prosentteja tasan 7. Jälkimaku tulee sekin odotetusti todella pitkällä viiveellä, mutta sieltä katkerot ponnistavat varsin nautinnollisesti. Ihan kiva, mutta ei nouse vieläkään sarjassaan erityisen korkealle. Ostopaikka Oulu, Välivainion Alko.

Lidl Talviolut

Huhujen mukaan Laitila olisi tehnyt tämän kauppaketjukausituotteen. Aiempaa versiota, joka valmistui surullisenkuuluisassa Nokiassa, en tullut tsekanneeksi. Alan piireissä tätä olutta on arvioitu sen verran värikkäästi, että odotukset olivat korkealla. En olisi uskonut, mutta kyllä tässä hernekeittoa ja maksalaatikkoa on aistittavassa, Laitilan pahamaineisen Mämmin tapaan. Hiivasta kai sen täytyy nousta, varsinkin herneet on helppo vetää nenään. Tämän yllättävän koululounasnostalgian takana on häivähdys ruisleipäistä mallasta ja ... ei oikeastaan muuta. Maku pysähtyy ammottavaan tyhjyyteen. Puolen litran annoksessa oli haastetta, mutta vedin homman kurinalaisesti loppuun asti. Ostopaikka Oulu, Tuiran Lidl.

Liliana Cavani: Ripley's Game

Tämä Patricia Highsmith -tulkinta pääsi aikoinaan yllättämään täysin puun takaa. Mikään Cavanin pitkällä uralla ei antanut odottaa näin laadukasta jälkeä. Tuntuu edelleen nautittavalta toistuvilla katsomiskerroilla. Perustuu samaan romaaniin kuin Wendersin Der amerikanische Freund ja vaikka elokuvat noudattelevat juonta varsin uskollisesti, ne ovat täysin erilaisia. Wenders vei tarinan teemat omiin vieraantumiskuvioihinsa ja Bruno Ganzin vereslihainen tulkinta siirsi painopisteen pois itse Ripleystä. Cavanin elokuva on lähempänä Highsmithin alkuteoksen henkeä, moraalittomuus ja musta huumori paremmin esillä. Yleensä aina niin ärsyttävä John Malkovich on tässä ehkä elämänsä roolissa Tom Ripleynä. Tummat naiset Lena Headey ja Chiara Caselli sekä Ray Winstone otteen menettävänä brittigangsterina loistavia. Kokemattomaa palkkamurhaajaa esittävä näyttelijä on vaatimattomampi, mutta se ei elokuvaa heikennä. Suvereeni visuaalinen ote, elokuva hehkuu Pohjois-Italian talven ruskeita sävyjä, myös Berliini-kohtaukset hienoja. Huippusnobi Ripley juo olutta pihvinsä kanssa. Wendersin elokuva voi olla kokonaisuutena parempi, mutta tämä on ehkä paras Highsmith-elokuva.

Victor Seastrom: He Who Gets Slapped

En ole ennen nähnyt ruotsalaisen mykkämestarin Victor Sjöströmin ensimmäistä Hollywood-leffaa vuodelta 1924. Myöhemmän megayhtiö MGM:n ensimmäinen elokuva, kankea nimi, mutta kieltämättä osuva. Venäläisen Leonid Andrejevin näytelmän tulkinta, hyvin visuaalinen ja muutenkin elokuvallinen rakenne. Erityisen näyttäviä ristikuvia. Ongelmana on osittain aihe. En ole koskaan ymmärtänyt sirkuksen viehätystä, en varsinkaan klovnien komiikkaa, ei mitään huvittavaa. Kaikki sirkuselokuvatkin ovat jääneet vieraiksi, Chaplinin, Browningin tai Fellinin klassikotkin. Noir-synkistely Nightmare Alley kyllä kolahti, mutta sekin enemmän sirkusmiljööstä huolimatta kuin sen ansiosta.

Seastrom/Sjöströmin leffa pureutuu nöyryytysteemaan, hieman Murnaun tai myöhemmän Sternbergin tapaan. Tiedeyhteisössä menestynyt tutkija putoaa ilman omaa syytään klovniksi, nainenkin pettää. Tunteet ovat jättimäisiä ja näyttelijätyö suurieleistä, se kuuluu mykkäilmaisuun eikä ole Sjöströmin otteessa mitenkään vastenmielistä. Ehkä kunnianhimo on ollut liian suurta, elokuva tarttuu vahingonilon ilmenemismuotoihin ja yrittää sitä kautta analysoida syvintä pahuutta. Henkilöhahmot ovat (nykykatsannossa) liian mustavalkoisia, sivuhenkilöiden lyhyet onnenhetket liian naiiveja, eläinpohjainen sirkusväkivalta liian suoraviivaista. Yritetään löytää ratkaisuja elämän peruskysymyksiin, helppoja vastauksia ei kuitenkaan ole. Mietityttävä teos, mutta ei kovin tyydyttävä.

Lyon - Marseille 5-5

Käsittämätön maaliorgia Ranskan liigan klassikkomatsissa OL-OM. Jo alku oli hurja, kolme maalia ensimmäisen vartin aikana. Ensin Lyonin bosnialainen Pjanic ohitti keskeltä Marseillen maalivahdin ja Marseillen välitön vastahyökkkäys oli onnistua, Lyonin maalivahdin Llorisin huipputorjunta. Tasoitus tuli 10. minuutin kohdalla kulmapotkusta, toppari Diawara puski. 14. minuutilla Lyon taas johtoon, Govou lähti omalta puoliskolta sooloon, ryöhkeästi läpi ja pallo ylänurkkaan. Tahti hieman taantui sitten, Lyon näytti selvästi hallitsevammalta, mutta Marseille todella terävä. Tasoitus jakson lopussa, Cheyroun kaukolaukauksen Lloris arvioi aivan väärin, ehkä taas uusi pallo tuotti yllätysmaalin.

Toisen jakson alussa yllätys, Marseillen Bakari Kone iski ulkosyrjällä puolivolleysta upean johtomaalin. Tämänkin jälkeen useita paikkoja, mutta kovenneet otteet hieman viistivät tehoja. Viimeinen vartti sitten aivan uskomaton. Marseille meni 79. minuutilla jo varman tuntuisiin 4-2-johtoon Brandaon ulkosyrjäkiskaisulla suoraan kulmapotkusta. Lisandro kavensi heti, pieni chippi maalivahdin yli. Sitten kulmapotkusta Marseillen Heinzen käsivirhe, Lisandro kuittasi pilkulta, vaikka Mandanda oli lähellä torjumista. Viimeisellä varsinaisen peliajan minuutilla Lyonilla upea kuvio hyökkäyksessä, jonka päätti Michel Bastos maaliin, 5-4 isännille. Ei kestänyt, yliajalla Marseillen Mbia tasoitti maalinedustahässäkästä. Huuh, jos Ranskasta tarjoillaan tämmöistä draamaa, täytyy ruveta seuraamaan sarjaa tiiviimmin.

Kari P: Iso tuoppi ja mäyräkoira

Pääsin lukemaan julkaisemattoman romaanikäsikirjoituksen. Teoksen otsikko on ironinen, nyt ei todellakaan keskitytä perusbulkin kiskomiseen. Kyseessä on klassinen kasvukertomus, kertojana on aloitteleva olutharrastaja, joka parin pitemmän linjan ekspertin johdattelemana vihkiytyy olutkulttuurin saloihin. Ja ehkä samalla muuhunkin. Tarina muistuttaa Sideways-viinielokuvaa, se mainitaankin tekstissä, mutta silti omaäänisesti mennään, hyvin roadmovie-hengessä. Liikkeelle lähdetään tutunoloisesta oululaisesta olutbaarista ja Transporter vie sitten pitkän viikonlopun aikana Kuopion, Savonlinnan, Tampereen ja Turun kautta Helsinkiin olutmaistelukilpailuun. Matkalla päähenkilölle ja lukijalle selvitetään modernin olutkulttuurin kaikki tärkeimmät aihealueet. Välillä lähes oppikirjamaisella otteella, se on ehkä romaanin alkupuolen rasitekin, varsinkin jos lukija ei (ennestään) ole olutintoilija. Sävy on koominen, ihmissuhdekiemurat saavat enemmän tilaa tarinan loppupuolella.


P:n (jota en sivumennen sanoen tunne) teksti satsaa dialogiin, joka toimii luontevan eleettömästi tarinan kuljettajana. Henkilöhahmot ovat varsin täyteläisiä ja selvästi toisistaan poikkeavia. Naiset ehkä ohuempia, osittain rakenteesta johtuen, esim. tärkein naishahmo kuvataan lähes pelkästään kertojan kautta. P käyttää paljon viittauksia muuhun populaarikulttuuriin, varsinkin elokuviin ja musiikkiin, myös Tex Willer on keskeisessä roolissa loppuun asti. Unenomaisimmassa jaksossa jossain hämäläisessä rantamökissä päähenkilö kohtaa epämääräisesti tutun megatähdenkin. Vaikea arvioida julkaisukelpoisuutta, teksti vaikuttaa valmiilta, mutta onko kustantajan kannalta olutpainotus liian marginaalia tai onko muussa aineksessa riittävästi potentiaalia. Itse ahmin alkupuolen innostuneesti, mutta tahti hieman hiipui loppuvaiheissa. Se on selvää, että Suomessa olutharrastusta ei ole tätä ennen fiktiossa kuvattu tässä laajuudessa, ei lähellekään.

P aikoo muokata tarinaa loppuvuoden aikana ja käsikirjoitus lähtee alkuvuodesta kustantajien arvioitavaksi.

Fuller's Red Fox, real ale

Lontoolaispanimon irlantilaistyylinen puna-ale. Hyvin kevyt, vähän pähkinää, vähän hedelmää, ei humalaa. Real-mielessä kohtuukunnossa, mutta pehmeämpikin voisi olla. Mitättömimpiä Ouluun rantautuneita real aleja. Oluthuone Leskinen, 8.11.2009.

Florian Henckel von Donnersmarck: Das Leben der Anderen

Tällaista olen jo pitkään odottanut Saksasta, lopultakin intensiivinen Stasi-leffa, vuodelta 2006. Käynnistyy kylmästi Hohenschönhausenin tutkintavankilasta ja ote tiukentuu tasaisen tappavasti lähes loppuun asti. Elokuva on hidasrytminen, mutta tällä kertaa positiivisessa hypnoottisessa mielessä, jotenkin tulee mieleen Bertoluccin parhaat elokuvat, Strategia del ragno tai Il conformista. Päähenkilö Ulrich Mühlen roolittamana on häkellyttävä suoritus, muistumia Gene Hackmaniin Coppolan The Conversationissa, mutta 2007 kuollut Mühle on vielä parempi. Tarina kiertyy yllättävästi seksin ympärille, sitä ei heti tapetinharmaaseen DDR:ään yhdistäisi. Miljöö on hallussa hienosti, varsinkin huonekalut, aika samanlaisia kuin Suomessa 70-luvulla, tarina sijoittuu pääosin vuosiin 1984-85. Harmittavasti lopussa on horjahdus, viimeiset kohtaukset DDR:n luhistumisen jälkeen ovat turhia, eivät ollenkaan muun elokuvan tasolla. Aatelissuvun vesan esikoisohjaus, Wendersin oppilaita Münchenistä.

Mikkeller Santa's Little Helper 2009

Tanskalaisen sopimuspanijan aikaisemmat jouluolutvuosikerrat on pantu Belgiassa Proef-panimossa, niin varmaan tämäkin vaikkei pullossa siitä mainintaa. Etiketin mukaan maustettu belgiale, alkoholia 10,9%. Tumman ruskeassa oluessa on tuoksussa voimakkaasti karviaismarjaa. Odotetusti makea ja maltainen, mutta myös häkellyttävän pihkaisen humalainen. Belgihiivaa tässä ei yllättäen selvästi ole havaittavissa. Muistuttaa jotenkin voimakkaasti humaloitua imperial brown alea, jos sellainen tyyli sattuisi olemaan. Jälkimaussa makeus leikkaa jossain määrin humalaa kapeammaksi. Hedelmäisyys vahvistuu oluen lämmitessä. Alkoholista ei makuaistimusta. Omalaatuisesti pihkaisuusvaikutelman voimakkuus vaihtelee eri lämpötiloissa ja ison pullon eri juomisvaiheissa. Välillä heikompi, välillä vahvempi. Jonkinlaisena hybridityylinä tätä voinee pitää. Pitkästä aikaa todella mielenkiintoinen jouluolut ja tuskinpa Alkon tämän sesongin uutuuksista muut tälle tasolle kohoavat. Ostopaikka Oulu, Välivainion Alko.

Oldham Athletic - Leeds United 0-2

Kolmannelle sarjatasolle jämähtänyt vanha englantilaissuosikkijoukkueeni Leeds on taas aloittanut kauden vahvasti, mutta luultavasti nousu kariutuu taas keväällä tuttuun tapaan. Urheilukanava näytti viimevuotiseen tapaan Leedsin FA Cup -avauksen sateisesta Oldhamista, Manchesterin kupeesta. Isäntäjoukkue samalla sarjatasolla, suhteellisen tasainen alkukin, perinteistä fyysistä vääntöä. Leedsin pelaajat kuitenkin huomattavasti teknisempiä, isäntien puolustusvirheestä avautui Leedsille paikka 13. minuutilla. Verkko soi 35. minuutilla, jo kaksi vuotta sitten näkemässäni ottelussa loistanut Jonathan Howson vetäisi hallitusti kaukovedon poikkipuun alareunan kautta sisään. Oldhamilla hyvä jakso tunnin kohdalla, mutta ei tulosta. Leedsin hyökkäys hyytyi toisella jaksolla kokonaan, mutta puolustus sentään onnistui. Yliajalla vastahyökkäyksestä vaihtomies Grella iski niitin Oldhamin arkkuun.

Wim Wenders: Der Himmel über Berlin

Wendersin Berliini-leffa kolahti ensi näkemällä 1987 kovasti. Fantasia ei ole koskaan kiinnostanut, mutta tässä se tarjoiltiin niin arkisesti, että pystyin sen hyväksymään. Rujo kaupunkiromantiikka, rock-musiikki ja Wendersin omalaatuinen ristiriitainen populaarikulttuurinäkemys nivoutuivat vähintään yhtä vakuuttavasti kuin Der amerikanische Freundissa tai Paris, Texasissa. Wendersin Im Lauf der Zeitia en silloin ollut vielä nähnyt. Berliini-elokuvan myöhemmät katselut ovat olleet kerta kerralta laimeampia ja jopa vaivaannuttavia. Wendersin uusin tuotantokin on ollut osittain masentavaa. Nyt takana pitempi tauko ja katsoin tämän kiinnostuneena uudelleen.

Elokuvan rasitteena on runollinen kertomusteksti, ilmeisesti Peter Handken suoltamaa. Ei kerta kaikkiaan toimi. Varsinkin toistuva "Als das Kind Kind war"-loru saa kiristelemään hampaita. Liian paljon hajauttavia sivuhenkilöitä, erityisesti alkupuolella. Löysää, väljää, Wendersin helmasyntejä, metaelokuva-asetelmakin on monesti toiminut paremmin kuin tässä. Mutta paljon on hyvääkin, Solveig Dommartinin kauneus kestää, sota-aikaiset ja sodanjälkeiset kuvat raunioituneesta Berliinistä eivät ole kaikkein tavallisimpia, Potsdamer Platzin joutomaa ja varsinkin muuri on otettu haltuun mielenkiintoisesti, viime hetkillä. Muutama lyhyt väläys itäpuolelta, Wartburgit ja Trabantit, Prenzlauer Bergin boheemi rähjäisyys, loistavaa. Viittaukset Stauffenbergiin ja Philip Marlowen kissaan. Ei lähelläkään Wendersin parhaita, mutta kohtuullinen tuhlaajapojan paluu Amerikasta.

Nørrebro Julebryg

Kööpenhaminalaisen pienpanimon tuotteita on tuotu mukavasti Suomeen, mutta vasta nyt tulee jouluolut tarjolle. Tuoksu yllättävän hapan, happamuus jatkuu maussakin, toki kevyempänä. Kuitenkin varsin rohkea valinta jouluoluessa. Happamuutta tasapainottavat perinteisemmät maut, tehostemausteet, kanelia, varmaan kardemummaakin. Mallassekoituksessa ohran lisäksi käsittääkseni vehnää ja ruistakin. Vehnän pehmeytystä ei juuri havaittavissa, mutta rukiinen ryhdikkyys ehkä hieman häilähtää mausteiden takana. Jos humala olisi saatu mukaan jälkimakuun, niin tätä olisi voinut juoda toisenkin kerran. Toistaiseksi paras kolmesta kokeillusta uutuusjouluoluesta, tosin tämä tyylisuunta ei missään nimessä ole minun suosikkeja. Ostopaikka Oulu, Välivainion Alko.

Slottskällans Tomte

Uppsalalaisen laatupanimon joulutuotteen ensikokeilu. Ruotsalaiset ovat osittain pahamaineisia jouluolutmausteiden käyttäjiä ja tässäkin varsin vahvaa mausteisuutta on, tosin melkoisen yksiselitteisenä anisuutena, tätä voisi ensituntumalta pitää lähes pastisoluena. Mallasta kuitenkin tasapainoittavana elementtinä, tosin sekin kääntyy enemmän makeudeksi. Kaikki tämä kuitenkin suhteellisen kevyenä, ohuenakin. Selvästi liian vaisu suoritus tältä panimolta. Ostopaikka Oulu, Välivainion Alko.

Ørbæk Jingle Bells

Tanskalainen pitkän linjan pienpanimo Ørbæk saa kunnian avata tämänvuotisen joulusesongin, olutfriikillehän joulu tulee aikaisin ja marraskuun puolivälissä monet jouluoluet alkavat jo kyllästyttää. Tässä on paneuduttu asianmukaisella arvokkuudella, kolmen vartin pullo kuohuviinikorkilla ja etiketissä vauhdikas rekiretkiajelu, josta Tanskassa varmaankin voidaan vain haaveilla. Englanninkielisestä nimestä tulee pieni horjahdus. Olut on tummanruskea, samea, täyteläinen, belgidubbel-tyyliä etäisesti muistuttaen. Varsin makea, mutta ei pahimmalla tahmeudella pilattu. Mausteita paljon odotettua vähemmän, alkoholia sopivan hillitysti 7%. Vähän tavanomainen, yksiulotteinen maku, humalaa ei juuri huomaa. Ostopaikka Oulu, Välivainion Alko.

Milan - Real Madrid 1-1

San Sirolla veteraanipainotteisella Milanilla pahoja käynnistysvaikeuksia. Madrid hallitsi alkua selvästi, teräviä voimalaukauksia vähän ohi. Puolen tunnin kohdalla repesi, Kaka hyvässä vedossa, ehkä paremmassa kunnossa entistä seuraansa vastaan kuin moneen vuoteen. Kaka ohitti muutaman puolustajan, hyvä laukaus, kimmoke, Dida sylkäisi ja Benzema täräytti reboundin verkkoon. 21-vuotias Karim Benzema alkaa kypsyä suureen rooliin, toivottavasti Ranska selviää MM-kisoihin. Pelissä tuli kaoottinen vaihe, 34. minuutilla Pepen käsivirhe, Ronaldinho vanhan diivan elkeillä kiskaisi pilkulta ylänurkkaan. Milan teki heti perään jo johtomaalin, mutta Paton nähtiin tekevän virheen. 20-vuotias brassi Pato ylivoimainen hahmo Milanissa, 27-vuotias kokematon sentteri Marco Borriello vaikeuksissa.

Toinen jakso taktisempaa tunnustelua, vauhti hiipui. Vanhat sedät Seedorf ja Ronaldinho näyttävimpiä, Madrid tuntui väsähtävän. Viimeisellä vartilla hauskaa Hall of Fame -fiilistä, kun historiallisia euromaali-ikoneja kärrättiin kentälle, ensin Raul, sitten 36-vuotias Filippo "paitsiossa syntynyt" Inzaghi ja vielä vanha hevosnaama Ruud van Nistelrooij. Pippolla oli pari tilannettakin, Realin parhaisiin kuuluneella Marcelolla hyvä veto 88. minuutilla ja Raulkin irrotti yhden käden Dida-torjunnan.