torstai 21. syyskuuta 2017

A.J. Annila: Ikitie

Suomalaiset ovat historiansa aikana tehneet runsaasti huonoja valintoja, mutta todella kova contender kaikkein pahimmaksi virhevalinnaksi on noin 6000 amerikansuomalaisen päätös lähteä 1930-luvun alussa lamakauden runtelemasta USA:sta Neuvostoliittoon. Lähes kaikki tapettiin vuosikymmenen loppuun mennessä ja suurinta osaa NKVD rääkkäsi sitä ennen äärimmäisesti kiduttamalla. Tähän kuvioon Antti Tuuri on asettanut 2011 ilmestyneen Ikitie-romaaninsa, josta on nyt tehty elokuvatulkinta. Sen verran kiinnostava aihe, että päätin ensi kertaa Helsingissä asuessani lähteä omalla rahalla katsomaan uutta elokuvaa Tennispalatsiin. 

En ole nähnyt Antti-Jussi Annilan aikaisempia elokuvia, mutta varsin kokenut ohjaaja on jo kyseessä. Ikitie on erittäin hallittu elokuva, varsinkin visuaalisesti Neuvosto-Karjalan etukäteisoletettavasti tylsähköt maisemat saavat hämmentävän loistokkaat puitteet Virossa kuvattuina. Tuurin tarinan juoni ei ole suoraviivainen, Jussi Ketolan vaiheet ovat niin monimutkaiset kuin vain tositarinassa voi olla. Erittäin selkeän hahmotuksen käsikirjoittajat Annila ja Tuuri itse ovat siitä leffaan saaneet. En ole romaania lukenut, mutta se ei harmittanut missään vaiheessa elokuvaa katsoessa. En ole täysin vakuuttunut, että Amerikasta saapuneilla oli aluksikaan Karjalassa yhtä hauskaa kuin elokuvassa annetaan ymmärtää. Idealismi ja intomieli varmaan olivat kyllä korkealla. Pientä tyhjäkäyntiä on keskivaiheilla, mutta minkäänlaista vaivautumista tai tylsistymistä katsomiskokemuksessa ei ollut. Lopun brutaalius toi mieleen jopa Wajdan Katyńin, lähes samanlaiseen tyrmäykseen Annila pystyy suhteellisen hienovaraisella otteella. Uusi suomalainen merkkiteos ilman muuta.

keskiviikko 20. syyskuuta 2017

Tiny Rebel AK-47


Walesista Kalashnikov-kamaa, lyhenne kääntyy panimon ilmoituksen mukaan Amplified Kvass 4,7%. Onneksi olut ei muistuta kvassia, vaikka ruista kai käytetty reippaasti. Sitruksinen tuoksu. Raikasta, mäntyä, ohut runko. Lievää mausteisuutta, aika mielenkiintoinen, jotain marjaisuutta. Lopussa hieman katkeruuttakin. Kiinnostava tuote, mutta jotenkin puolitiehen jäänyt systeemi. Angleterre, 20.9.2017.

Malmgård Proto #15 Heather Ale, cask ale


Pernajasta taas cask-kamaa, tämä on edelleen suomalaisittain suuri tapaus, mutta Malmgård tässä lajissa on kunnostautunut eniten, viimeksi onnistuin saamaan heinäkuussa Urhossa Emmer Pale Alea caskattuna. Markku Pulliainen oli tuonut Angleterrelle kolme caskia, joista viimeistä pumpattiin nyt. Kanervaolut siis, 6%, EBUja vain 20. Lievästi paahteinen, pähkinäinen, mausteinen ja pehmeä. Hyvin kepeä, juotavuus huipussaan. Katkeroa ei löydy, mutta eihän sitä EBUilla luvattukaan. Ehkä vähän kuin mildin ja esbin välimailta. Suklaisuus lisääntyy lämmetessä, laatutavaraa kaikin puolin. Angleterre, 20.9.2017.

Antti Tuomaisen Palm Beach Finland -romaanin julkistusbileet



Antti Tuomaisen jokavuotisiksi vakiintuneiden romaanilanseerausten pitopaikka on siirtynyt koko ajan etelämmäs. Kaksi vuotta sitten Kaivos julkistui Hakaniemessä ja lähes tasan vuosi sitten Mies joka kuoli Senaatintorin vieressä. Uusi Palm Beach Finland näki päivänvalonsa Hietalahdessa Telakkakadun Coconut Street -ravintolassa. Tyypillinen nykyajan hipsterimiljöö, entinen telakan konepajan nosturihalli, jossa useampi ravintola. Coconut Street jonkinlainen aasialainen ruokapaikka, tarjolla alkoholitonta boolia ja makeaa kakkua, hieman tropiikin henkeä Antin uuden romaanin tyyliin. 

Jo aiemmista tilaisuuksista tuttu kaava, ensin Antti signeerasi vieraille romaaneja ja sitten Sofi Oksanen haastatteli sankaria. Oman kirjani kohdalla heitin täkynä Elmore Leonard -vaikutteet, joita Antti ei tunnustanut eikä kiistänyt. Uusi romaani jatkaa Mies joka kuoli -teoksen tapaan mustan huumorin linjalla, johon Leonardkin erikoistui varsinkin myöhäiskaudellaan. Monet Leonardin romaanit sijoittuivat Palm Beachin alueelle, esim. Rum Punch, jonka Tarantino sovitti Jackie Brown -leffaksi. Haastattelussa Palm Beach Finlandia luonnehdittiin kirjaksi unelmista, Sofi mainitsi jonkin romaanihenkilön tavanneen Bruce Springsteenin tai jotain vastaavaa. Teos jatkaa siis edellisen romaanin komediallisella asteikolla, mutta kieli on edelleen perinteisempää Tuomaista. Dialogin Kaurismäki-vaikutteistakin vaihdettiin ajatuksia. Antti mainitsi nyt oma-aloitteisestikin vaikutteiksi Elmore Leonardin ja suomalaisista Juha Seppälän. Luontokuvauksistakin Sofi kyseli, mutta täysin Helsinki-urbaani Tuomainen ei oikein ymmärtänyt pointteja. Odotukset uudelle kirjalle luonnollisesti taas korkealla, tuskin Antti nytkään on päästänyt huonoa jälkeä ulos.

tiistai 19. syyskuuta 2017

Olari Area 21 Pils

Lievästi utuinen ulkonäkö, 5,5%. Ruohoa ja hedelmää, viljaa ja pihkaa. Ei täysin puhtaalta tunnu, kun pohjalle join Hilpeässä Hauessa Ayingerin Kellerbieriä. Suhteellisen täyteläinen, jälkimaku on kohtuullinen. Kyllä tässä viilaamista on, vaikka ei mitään suurempaa ongelmaa. Lämmetessä jotain epämääräisempää efektiä, en saanut oikein otetta siitä. Erityismaininta edullisesta hinnoittelusta, 50 cl 6,50€. Solmu Pub, 19.9.2017.

sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Delmer Daves: 3:10 to Yuma

Olen nähnyt tämän western-klassikon ennenkin, mutta ehtinyt unohtaa melko perusteellisesti. 50 vuotta myöhemmin tehty uusintaversio muutti tarinaa paljon rönsyilevämmäksi. En ole lukenut Elmore Leonardin novellia, mutta olettaisin Davesin tiheän version olevan uskollisempi. Hieman yllättäen mustavalkoinen, Arizonan pöly melkein kuivattaa katsojankin kurkkua. Van Heflin ja Glenn Ford tiukassa moraalitarinassa erinomaisia. Charles Lawtonin kuvaus erityisen onnistunutta, välillä kamera käy postivaunukuskin näkökulmassakin. Tarina muistuttaa jossain määrin High Noonia, mutta  välttelee liian selviä allegorioita. Suhteellisen harvoin nähty surusilmäinen Leora Dana nostaa moraalisen kaksintaistelun panoksia äärimmilleen.

Rye Whiskey Tasting @Carelia




Amerikkalainen perinneviski Rye on tehnyt jo pitempään paluuta valokeilaan ja Viskin Ystävien Seura oli saanut esittelyyn peräti seitsemän yksilöä. Maistelusessio toteutettiin Carelia-ravintolan alakerrassa, jossa en ole ennen käynytkään. Hyvä tila, muut asiakkaat eivät häirinneet intensiivistä tapahtumaa. Esittelijänä jenkkiviskiekspertti Mikko Hietanen, jota olen aiemmin kuullut ainakin Four Roses -esittelyssä pari vuotta sitten. Hietanen ei ole mikään Nikkasen tapainen show-mies, mutta viskien taustat tulivat hyvin esille. 


Kaikki tuotteet varsin samannäköisiä. Homma käyntiin John F. Kennedyn mielijuomalla Old Overholtilla. USA:n vanhin viskibrändi, Beamin omistuksessa, 51% ruista, 3 vuotta, 40% alkoholia. Hedelmäinen makeahko tapaus. Myös Knob Creek on Beamin tuote, sama raakatisle, tässäkin ruista 51%, mutta alkoholia 50%. Neljän ja yhdeksän vuoden väliltä. Kuivempi ja täyteläisempi, tällaisia ruisviskejä muistelen maistelleeni siinä vaiheessa, kun aloin pitää niitä bourboneja mielenkiintoisempina. 


Rittenhouse on Heaven Hillin brändi, Kentuckysta siis tämäkin, mutta merkin taustat ovat Pennsylvanian Philadelphiassa. Pennsylvania olikin historiallisesti keskeinen rye-valtio.  50% vahvuutta ja 51% ruista. Neljävuotias, taas hieman kevyempää, kuivaa. Prichard's tulee Tennesseestä, mutta tekee Kentucky-tyylillä, ei siis Jack Daniel'sin hiilisuodatusta. Tuotteessa MGP:n tislettä Indianasta. Peräti 95% ruista, 3-5 vuotta puussa, 43%. Kukkainen, ruohoisempi, hyvin tasapainoinen. 



Myös utahilaisen High Westin rukiissa MGP taustalla, jopa 80-prosenttisesti. Ruista tässäkin 95%, voltteja 46%. Makean hedelmäinen. Jefferson's on amerikkalainen brändi, mutta tisle tulee Kanadasta, Alberta Distillers Calgaryssa. Tässä nyt ruista täydet 100%. 47% alkoholia, pehmeää ja puhdasta, päärynämäisyyttä. Lopuksi Kentuckysta Willett, vain kaksivuotias, mukana MGP-tisleitä. Kahden viskin blendi, toisessa ruista 74%, toisessa 51%. Alkoholia 54,2%. Koko setin mausteisin, jopa salmiakkia. Täyteläisyyttä, muutakin karamellisuutta. Tämän todettiin olevan lähellä vanhaa Pennsylvania rye -tyyliä.

Lopuksi äänestettiin sijoituksista. Hyvin tasaista tavaraa, erot pieniä. Melkein fiilispohjalta sain ykköseksi Prichard'sin, kakkoseksi Rittenhousen ja Willett kolmanneksi. Kokonaistilanteessa Rittenhouse nousi ykköseksi, Prichard's kakkoseksi ja jaettu kolmas sija meni High Westille, Jeffersonille ja Willettille.

Brewski Donkeyboy DIPA

Helsingborgin DIPA on berliiniläistä kevyempi, 8%, mutta hinta sama Bier-Bierissä. Mukana vehnää. kauraa ja ruista. Hyvin sitruksinen mehumainen tuoksu. Kirpeääkin aromia. Maku on greippinen, lievästi hapan. NEIPA-tyylivariaatiota varmaan haeskeltu. Lievä kärrykin löytyy. Sinänsä puhdas, mutta hedelmän kirpeys hallitsee liikaa kokonaisuutta. Bier-Bier, 16.9.2017.

Lemke Imperial IPA

Vahvaa IPAa Berliinistä, 10%. 75 IBU, tai oikeastaan 75 BE, etiketissä käytetään saksalaistermiä bittereinheiten. Amarillo, Simcoe, Chinook, 33 cl pullo 12€.  Aika raikas trooppishedelmäinen tuoksu. Maku on makeampi, mutta karamellisuuden takaa pukkaa kuitenkin katkeroa. Ei ihan onneton tyylisuunnassa, jossa ei ole helppo onnistua. Bier-Bier, 16.9.2017.

perjantai 15. syyskuuta 2017

Olvi American Brown Ale

Tällä viikolla panimoiden blogistilähetyksiä on ollut liikkeellä enemmän kuin Pohjois-Korean ohjuksia. Pyynikin lisäksi myös Olvin paketin sain kopattua haltuun, vaikka kuriiria en tällä kertaa ehtinyt näkemään. Lähetyksessä mukana tölkki uutta keittoa jo viime syksyltä tutusta Xmas IPAsta ja kaksi näytettä uudesta American Brown Alesta. Laitila lanseerasi viime vuonna juuri samalla otsikolla American Brown Alen, joten kovin omaperäisinä Iisalmessa nyt ei olla oltu. Alaotsikkona ehkä hieman Springsteen-henkisesti Born in the I.I.S.A.L.M.I. Ehkä tässä olisi voitu jopa heittää kunnianosoitus Sleepy Sleepersin suuntaan tyyliin Born in the Y.L.Ä.S.A.V.O. Humalina Oregon-painotteisesti Willamette, Mount Hood, Columbus, 4.7% tottakai, 35 EBU. 

EBC-lukema 70 ja varsin tumma olut onkin. Tuoksussa tummia marjoja, jopa paahteisuutta, ettei olisi metalliakin. Maku on oksaisen marjainen, aika mausteinenkin, kuivattuja hedelmiä. Ei paahteisuutta, mutta jotain kuivaa hieman kärähtänyttä vivahdetta, kuin lettu/ohukainen/räiskäleen tummia osia. Etuosassa siis makua kohtuudella, mutta takapuoli jää ohkaisemmaksi. Humalien osuus ei tunnu kovin merkittävältä.  Laitilan tuotteeseen verrattuna hedelmäisempi, mutta liian ohuella paletilla tässä joudutaan pelaamaan maitokaupparajan alla.

Pyynikki Mosaic Lager

Pyynikki lähestyi taas näytelähetyksellä ja tällä kertaa onnistuin saamaan kuriirifirman arvaamattoman toiminnan hallintaan ja kotiutin paketin ensiyrityksellä. Pyynikki on satsannut kansainvälisiin olutkilpailuihin ja voittanut jo useampia titteleitä. Itse olen suhtautunut näihin skaboihin varsin skeptisesti, kun havaitsin Koffin tärkkelyslagerin etiketissä olevan enemmän olutolympialaisten kultamitaleja kuin Paavo Nurmella. Mutta eihän palkinnot olutta huononna, Pyynikin lähetyksessä oli pari tölkkiä uutta Mosaic Lageria, joka on uusin universumin paras olut Pyynikiltä. 

Lähes kirkas, mutta ei kuitenkaan, sumuisilta Cascade-vuorilta laskeutuva ohut utu peittää ehkä auringon kaunista keltaista valoa Mosaic-humalan kotiseudullakin samaan tapaan kuin tässä oluessa. Pienikuplaista vaahtoa syntyy, joka ei kovin kestävää. Tyrmäävän herukkainen herkullinen tuoksu, Mosaicia ei ole nyt säästelty. Maku on edelleen kissanpissainen, niin kuin tätä efektiä olen tottunut kutsumaan. Se on terävä, mutta ei kovin pitkäkestoinen, koska lagerhiiva ei tietenkään tuo omaa hedelmäisyyttään mukaan. Rungon ohuus painaa makua muutenkin matalammaksi ja loppunousua ei sitten löydy katkeropuolelta. Upea aromaattisuus on saatu aikaan, mutta siihen sitten hienoudet tässä jää, tietysti alkoholilainsäädännön sanelemana, vain 4.7%. Pyynikki kuitenkin petraa, tämä on mallikas suoritus. Hyvin tuoretta ja raikasta.

Rabbit Street #54 Rye Bock

Tällä erää viimeinen Rabbit Street -olut on kauniin mahonkisen värinen vahva ruisbock, 6.8%. Tällä kertaa reipasta vaahdonmuodostusta, makea tuoksu, jopa fariinisokerimaisuutta. Maku on taas pehmeän vähähiilihappoinen, hieman yllättäen hedelmäinen, ei usein bockiin liitettyä kovaa metallisuutta. Leipäistä mallasta on, mutta ei lähellekään niin makea kuin pelkäsin. Pientä jälkimaun katkeruutta löytyy, varsin tasapainoinen kokonaisuus. Simppelinkin tuntuinen, mutta sehän sopii lagereihin. Hyvin puhdas, erinomainen juotavuus, valmistajan parhaita ilman muuta.

Rabbit Street #53 Hopfenweisse

Viikon tauon jälkeen lisää Rabbit Street -näytteidenottoa. Hopfenweisse hyvin samea, vaahto häipyy nopeasti. Vain 4.0%, erikoista. Tuoksussa on vehnäestereitä, hieman purukumia, hedelmäpastilleja, kirpeää sitrusta myös. Hiilihappoa hyvin vähän, kuiva hedelmäisyys, runko ei aivan niin ohut kuin voisi luulla. Peräkärry on selvästi tuntuvampi kuin perusweisseissa, mutta jotenkin kapean pistävä pikemmin kuin leveästi katkera. Flättiys tässä häiritsee, mutta muuten varsin miellyttävää. Tätähän voi pitää tyylinmukaisenakin, selvästi vehnäolut ja selvästi katkera. Ehkä aromihumalointi voisi olla terhakkaampaa. Lämmetessä olut vain kuivuu ja katkeroituu. 

The Ghost of Bruce Springsteen & The E Street Band @Tavastia



Olen ollut hämärästi tietoinen, että Suomessa vaikuttaa Springsteen-tribuuttiyhtye, mutta keikat eivät ole aikaan ja paikkaan osuneet kohdalle. Kyseessä on siis Tampereella operoiva The Ghost of Bruce Springsteen & The E Street Band, joka on toiminut jo 13 vuotta. Nyt ajoitus onnistui ja olin Tavastialla mukana. Seitsemänhenkinen bändi, kaksi kosketinsoittajaa ja saksofonisti. En muista koskaan tämäntyyppistä kunnianosoitusbändiä nähneeni, mutta tuskinpa kaikki ovat yhtä vakuuttavia. Vasenkätinen solisti Saku Virtanen oli kasvattanut pulisongit ja opetellut Springsteenin lavamaneerit viimeisen päälle, mutta oli treenannut äänensäkin hämmentävän autenttiseksi. Muutkin soittajat olivat täydellisen vakuuttavia. Tämä on taatusti vaatinut hillittömästi harjoittelua ja tietysti keikkarutiiniakin on jo vuosien varrella tullut. Tavastialta starttasi You Decide -kiertue, jota oli edeltänyt yleisöäänestys soitettavista kappaleista. Tällaiseen äänestykseen varmaankin osallistuvat vain tosifanit, joten lopputuloksena ei ollut kaikkein ennakoitavin greatest hits -katsaus.

Homma lähti hienosti liikkeelle Badlandsilla ja toisena jo sitten yllättävämpi teos, samalta levyltä Streets of Fire. Ei ole omia suosikkejani, mutta rullasi hienosti. Lucky Town jäi setin uusimmaksi kappaleeksi, siis vuodelta 1992, kokonaisuus painottui odotetusti vanhempaan kamaan. Atlantic City ei ole helppo kappale ja pientä tökkimistä ensi kertaa sen kohdalla pitkän linjan fani havaitsi. Tässä tietysti tavoiteltiin Springsteenin liveversioiden tunnelmia ja minusta oikeakaan E Street Band ei ole tavoittanut Nebraska-soololevyn hämmästyttävää intensiteettiä. Upeasti mukana oli seuraavaksi yksi suurimmista suosikeistani Downbound Train, joka oli ihan kohtuullinen suoritus. Nopeatempoisempi Cover Me pomppi kuohkeasti ja Tougher Than the Restkin sujui mukavasti ilman naispartneria, tosin myös ilman huuliharppua, kuten lähellä seisonut yleisön edustaja huomautti. Heti perään Virtanen kaivoikin sitten harpun The Promised Landiin, joka olikin illan parhaita esityksiä.

Prove It All Nightissa oli oikeaoppinen pitkä intro mukana ja No Surrenderin jälkeen ehdin jo ajatella bändin varmaankin keskittyvän nopeampiin kappaleisiin. Kuin vastauksena bändi starttasi The Riverin ja nyt vakuutuin viimeistään Virtasen ja muun bändin kyvyistä. Suoritus oli yksinkertaisesti hieno, ehkä paras versio, joka on syntynyt itäisellä pallonpuoliskolla. Pitkässä outrossa ei ehkä optimaalinen soundi, pientä kireyttä, mutta se on pientä. Spirit in the Nightin pitkässä spiikissä mainittiin Cisse Häkkinen, erinomaista projisointia Suomi-skeneen.

Loppu sujuikin sitten pääosin nautittavalla hauskanpitomeiningillä. Tenth Avenue Freeze-Out, Born to Run ja Rosalita, jonka sisälle oli kääräisty pala Satisfactionia. Ensimmäisenä encorena koko äänestyksen voittaja, mahtava Point Blank, joka ei ehkä aiemmin ole kuulunut bändin settiin, Virtanen joutui sanoituksessa turvautumaan niin sanotusti prompteriin. Lopun saksofoniosa ei minusta onnistunut, soitin röpelsi omituisesti. Mahtipontisesti kulkeneen Junglelandin fonisoolo puolestaan onnistui sitäkin hienommin. Loppuun vielä Dancing in the Dark ja Hungry Heart, joissa bändi tuntui hieman jo väsyneeltä. Näin ehkä olikin soveliasta, eihän esikuvan omituiseen energisyyteen tarvitsekaan pystyä. Paljon parempi konsertti kuin odotin, yli kahden tunnin keikka, erittäin nautittavaa. Tavastia ei pullistellut täytenä, mutta mukavasti yleisöä oli paikalla.

Lämmittelijänä esiintyi E Street Punks, joka esitti omia kappaleitaan suomeksi. Perusrock-miehityksen lisäksi saksofoni tässäkin mukana. Tiukkaa biittiä, ehkä liian kovalla volyymilla. Ihan mielenkiintoista, mutta soulin yhdistäminen punkiin ei tunnu toimivan kunnolla, ainakaan suomeksi. Romanttisia tekstejä, ei kapinaa. 1960-luvulla syntynyt kitaristi-kirjoittaja totesi musiikin olleen 100 vuotta sitten kehnoa, mutta 60-luvulla syntyneet ovat voineet kuunnella hyvää musiikkia koko elämänsä ajan. Ihan hauska huomio, vaikka omakohtaisesti 1970-luvulla joutuikin välillä huonommankin musiikin pariin ja vuoden 1992 jälkeen tehtyä kamaa ei ole kannattanut kuunnella.

Sinebrychoff Koff IPA


Olin Tavastian tiskillä jo valitsemassa pullo-olutta, kun katse osui pienehköön Koff IPA -hanalätkään. Tämän oluen laiskaa lanseerausta on jo ehditty nettikeskusteluissa ihmettelemään ja eipä sitä näkynyt Keravalla panimon omassa pubissakaan alkuviikosta. Panimon omien sivujen mukaan olut on myynnissä vain laivoilla ja ravintoloissa. Merkillistä segmentointia, johon on varmaan syynsä. Uusi Koffin Jouluoluen vahvempi versiohan on myös vain laivatarjonnassa. IPAa Tavastiakin melkein piilotteli, sitä ei mainittu seinällä olevalla olutlistalla.

Päätin jokatapauksessa kokeilla uutuutta, koska ei rokkiluolan tarjonnassa mitään mielenkiintoisempaakaan ollut. IPA-nimestä huolimatta vain 5,5%. Kovamuovituopista nousi todella voimakas maksalaatikkomainen löyhkä. Maussa sama voimakas tunkkainen vivahde, tuntuu todella epäonnistuneelta oluelta IPAksi. Syynä saattoi olla baarin hygieniaongelmat, mutta ei ne yleensä tällä tavalla ilmene. Tuskinpa jonkin pervobändin raiderilla olleen maksalaatikkoastiaston jämät ovat tiskikoneessa siirtyneet oluttuoppiin. Vihanneksisuus ja juureksisuus hallitsevat olutta, joten kyllä epäonnistunutta humalointia on syytä epäillä. Netistä löytyy joitakin tölkkiversion arvioita, jotka eivät ole näin huonoja. Tässä erässä oli kuitenkin jotain mennyt pahasti pieleen, kohtuullinen jälkimaun katkeruus ei pystynyt pelastamaan tilannetta. Tavastia, 14.9.2017.

keskiviikko 13. syyskuuta 2017

Ilkka Sysilän Õllesild-show @ Ølhus Oslo







Ilkka Sysilä hälytettiin lyhyellä varoitusajalla paikkaamaan M.A. Nummista perinteikkään suomalais-virolaisen Olutsilta-Õllesild -olutseuran kokoontumisen pääesiintyjäksi. Sysilä puolestaan värväsi minut jonkinlaiseksi sidekickiksi tapahtumaan. Arvelutti hieman, joudunko toimimaan demonstraatioesimerkkinä diipadaapahopsterihipsteristä Sysilän tunnetusti lennokkaan show'n pyörteissä. Näin ei kuitenkaan käynyt, Ilkka esitteli minua useampaan kertaan IPA/cask ale -entusiastina varsin imartelevaan sävyyn. Olutseuran jäsenistö on varttuneempaa yleiskulttuuri-intelligentsijaa ja kun Ilkka kysyi onko kukaan lukenut Arde arvioi -blogia, niin eipä yhtään kättä noussut. Terveellistä paluuta maankamaralle omasta pienestä craftolut-kuplasta. Muutaman taustakommentin heitin illan mittaan, muuten Ilkka veti homman soolona. 

Ilkan roolina oli provosoida keskustelua olutkulttuurista. Monta täkyä tuli odotetusti tarjolle, varsinkin räjähdysmäisesti kasvaneen suomalaisen pienpanimoskenen laatuongelmista, joista löytyy hyvin esimerkkejä Ilkan Ulkohuone-blogista. Eipä sekään oikein herättänyt vastakaikua, aihe tuntui olevan jokseenkin kaukainen tyypillisille olutseuralaisille. Toinen terveellinen paluu maankamaralle craftolut-kuplasta, ainakaan tässä kontekstissa Fat Lizard, Linden tai Sonnisaari eivät ole household-nimiä. Ja näillä mainituilla panimoilla ei tietenkään laatuongelmia ole. Stadin Panimon vaiheet sentään olivat tutumpaa aineistoa. Show'n jälkeen syntyi sitten pienemmässä piirissä enemmän keskustelua, tyypilliseen suomalaiseen tyyliin. Mukana oli mm. sahtimies Hartolasta, kotiviinejä kymmeniä vuosia viritellyt herrasmies sekä kantrimusiikkiin ja sotahistoriaan suuntautunut kaveri. Monenlaisia näkökulmia nousi esiin esim. Džohar Dudajevin kuolemaan liittyen. 

Nappailin illan mittaan Ølhus Oslon tarjonnasta norjalaisia oluita. Ensimmäisenä Lervigin ja göteborgilaisen Stigbergetsin yhteistyö Zipper, jota nopeasti maistoin jo keväällä Tallinnassa. 5,6%, Chinook ja Citra, todella sameaa, mehua on. Puhdasta, mutta ilman suurempaa katkeroa. Tyypillistä nykytyyliä. Toisena oslolaisen Amundsenin Barefoot Grapefruit Saison, 4,7%. Belgihiivaa, hyvin kuivaa hedelmäisyyttä. Liian ohut saisoniksi, mutta hyvin puhtaaksi vedettyä kamaa tämäkin. Koko ajan keventäen kolmantena oli vuorossa Ægir Dag Sitrus Pale Ale, vain 4%. Tämä oli sitrus-otsikoinnista huolimatta varsin maltainen olut, puhdas taas, mutta katkeroton ja muutenkin varsin mauton. Erittäin hyviä sessio-oluita kaikki, mutta ei siis Norjasta suuria makunautintoja hanaoluissa. Olutseuralaiset näyttivät suosivan vahvoja pullo-oluita, joissa varmaan olikin korkeampiprofiilista kamaa. Hauska ilta kuitenkin kaikin puolin.

tiistai 12. syyskuuta 2017

Barcelona - Juventus 3-0

Barcelonalla uusi valmentaja Valverde, Benficasta tullut Semedo oikeana pakkina ja Neymarin paikkaaja Dembele pelasin enemmän oikealla kuin vasemmalla. Dembele väläytteli, mutta ei vakuuttanut. Juventuksen kuuluisasta puolustuksesta Bonucci ja Chiellini poissa, Barzagli näytti aika orvolta. Barcelona piti enemmän palloa, mutta De Sciglion laukaus vaarallisin tilanne ennen miehen loukkaantumista. Jakson lopussa sitten tyypillinen Messi-suoritus, nopea seinä Suarezin kanssa ja tarkka laukaus alanurkkaan. Messi on ainutlaatuinen tässä, maalipaikka syntyy salamannopeasti ja yllättäen. 

Toisella jaksolla Juventus pahasti alakynnessä, Dybala taas pettymys. Messi taas tuntuu pirteämmältä kuin pitkään aikaan. Ensin tolppalaukaus, sitten 56. minuutilla rakensi paikan, purkupallon tempaisi Rakitic maaliin. Messin toinen maali 69. minuutilla, tyylikäs juoksu keskellä vasemmalle ja laukaus oikealle maaliin. Hieman kankeaa kokonaisuutena Barcelonankin peli, kauden alku tuntuu vielä.