perjantai 29. syyskuuta 2017

Bruuveri Rye IPA

Ilkka Sysilän Bruuveri-kaudella syntyi useampaakin ruis-IPAa, mutta nyt liitutaululla luki otsikonmukaisesti näin geneerinen nimi oluelle. Oletettavasti kuitenkin tehty paikan päällä. 5,2%, Espoon turneen jäljiltä aistisensorit eivät enää kaikkein herkimmillään. Havainnoin oluen kuitenkin hyvin sameaksi, oikeastaan erityisen ruma olut. Maku varsin ohuehko, aika makea, mallasta ja hedelmää tasapuolisesti, hieman katkeroakin. Mainstream-kamaa, mutta ei mitään ongelmaa laadussa, tosin liian kylmänä tarjoilu.  Bruuveri, 29.9.2017.

Oktoberfest 2017 @ Gallows Bird


Viime vuonna Espoon ihmebaarissa vedettiin oktoberfest frankenilaisella teemalla, tänä vuonna vapaampi setti, tuotteita oli eri puolelta Saksaa, mm. Berliinin pienpanimoilta. Metroahan tässä on odoteltu, jo puolitoista vuotta sitten kuvittelin pääseväni tähän huippubaariin ilman kumipyöriä, mutta tilanne on edelleen avoin. Nytkin saavuin kahdella bussilla Vallilasta Kuusisaaren ja Lehtisaaren kautta. Tuskinpa seuraavakaan reissu onnistuu raideliikenteellä, ja nyt siis puhutaan käytännössä Gallows Birdin Real Ale Festivalista tammikuussa 2018. 


Kiskaisin homman liikkeelle berliiniläisen Schoppen Berliner Schnauzella, koirankuonolaisessa 5,8%, yllättäen hieman hapan, maltainen, todella leipäinen. Katkeroa on, mutta happamuus ei sovi kokonaisuuteen. Voisi epäillä pilaantuneeksikin, vaikka ehkä leipäinen dunkel saattaa olla näin hapankin. Joka tapauksessa erittäin epämiellyttävä olut, josta en olisi halunnut maksaa yhtään mitään. Seuraavaksi maisteluun Baijerin Landau an der Isarista ponnistavan Krieger-panimon Onkel Pepps Märzen, 5,6%, samea, täyteläinen, makea, ei katkeroa, mutta ei myöskään liikaa hiilihappoa. Oikein mukava. 



Eteläbaijerilaisen Engelbräu Rettenbergin Viehscheidbier 5,2%, hyvin puhdas helles, maltainen keskitäyteläinen olut, hyvin miellyttävä. Berliiniläisen Bierfabrikin The Swanson Rauchbockissa 6,6%. Hyvin savuinen, lähes Schlenkerla-tasoa. Pehmeää mallasta, ei mitään turhia hörhöilyjä pienpanimolta, tyylikästä kamaa. 



Loput saksalaiset hanaoluet, Freigeistin kölsch Eau de Colonna ja Headlessin IPA Indian Clipper vedettiin pois tarjoilusta ennen kuin ehdin niitä tsekata. Kollegan kiskaisema Indian Clipper kuulosti lupaavalta, mutta se siis jäi nyt kuulopuheen tasolle. San Diegosta Ballast Pointin Meat Loaf -olut (?) Dead Ringer Oktoberfest kohtuullisen hyvä deadringer oikeaksi oktoberfest-olueksi,  6,0%,  hyvin tummanpunainen. Mallasta, makeaa karamellia ja hyvä taaksevienti katkeruudessa, tasapaino syntyy. Olarin doppelbock Esponator ei mikään kausiolut, mutta joutui nyt muiden sekaan. 6,7%, maltaisuutta, yllättäen hieman ohuelta tuntuu, puhdas kuitenkin, ei huono. Bileet loppui hieman töksähtäen, olin varautunut juomaan enemmänkin, mutta uutuuksia ei nyt enempää löytynyt. Kiskaisin tien päälle Spatenin hellesiä ja Ayingerin märzeniä, joiden voimalla suuntasin takaisin Helsinkiin. Espoo, Gallows Bird, 29.9.2017.

torstai 28. syyskuuta 2017

Rocket Attack of the Brett Zombies

Kööpenhaminasta brettabarleywinea, 8,6%. Aika hapan tuoksu todellakin. Maussa sitten marjaa ja mallasta mukana, aika kuiva. Flanderin punaisen otetta, alkoholi peittyy. Happamuus loppujen lopuksi hyvin lievää ja sotkeutuu marjaisuuteen. Vaisuhko loppuvaikutelma. Ølhus København, 28.9.2017.

Mallaskoski Hop Gun Amber

Mallaskoski on aiemmin tarjonnut Hop Gun -brändillä kölschiä, nyt eteen osui humalatykitettyä amberia, 5,5%. Mausteinen juustoinen tuoksu. Hyvin maltainenja  marjainen maku, jotain epämiellyttävää sivuvivahdetta. Pihkaa, jotain muuta epämääräisempää. Katkeroa on liian vähän ja hiilihappoja liikaa, eikä tunnu täysin puhtaalta.  Ølhus Stockholm, 28.9.2017.

Pühaste Põhjala Intsikurmu 17

Tuplaleffaillan jälkeen virolaista yhteistyötä festivaalioluessa Tartosta ja Tallinnasta. Sessio-IPA, 4.6%. Hartsia, mallasta, kuivaa. Ei hedelmän raikkautta eikä katkeroa, joten aika puolitiehen jäädään eri osa-alueilla. Ohut runko tietysti ei paranna asiaa. Selvä pettymys. Leijuva Lahna, 28.9.2017. 

Fritz Lang: Cloak and Dagger

Kurvasin Melvillen leffasta vessan kautta takaisin Orionin saliin. En muista nähneeni ennen tätä Langin vakoilutrilleriä, mutta voin olla väärässä. Kopiossa ranskankieliset tekstit, joten ei kopioita näytä Suomessa liikkuvan, viimeisin televisioesityskin tammikuulta 1963. Valmistunut 1946, glorifioi tuoreeltaan CIA-edeltäjä OSS:n saavutuksia, sodan lopputuloksen jälkiviisauden kautta. Alkupuoli todella tiivistä tiheää jännityselokuvaa, selvästi Hollywoodin lavasteissa kuvattuna, mutta silti Pyreneet, Sveitsi ja Pohjois-Italia elävät hyvin taustalla. Gary Cooperista en ole koskaan tykännyt ja Mauno Koivisto -ote ei nytkään vakuuta. Atomipommin kilpajuoksukehittelyyn juoni rakentuu, mutta puhtaasti toiminnallisesti asiaa lähestytään. Lang oli tässä leipälajissaan, kaikki toimii hienosti. Cooperin ja italialaista vastarintatyttöä esittävän saksalaisen Lilli Palmerin kankea romanssi syö kyllä jälkipuoliskolla tehoja elokuvasta, ilman sitä olisi päästy parempaan suoritukseen tai homma olisi pitänyt kääntää puhtaasti pornovariaatioksi, ei tietenkään mahdollista klassisessa Hollywoodissa. Odotuksia parempi leffa kuitenkin oli, kopiokin erinomainen.

Jean-Pierre Melville: Le deuxième souffle, teatteriversio

Olen höylännyt tämän Melvillen elokuvan VHS-nauhoitteen puhki ja en ole aivan varma, olenko nähnyt tätä aiemmin teatterissa. Nyt kuitenkin Orionissa näin kopion ja voin verrata kokemusta 2009 kirjoittamaani blogikirjoitukseen. Kovin paljoa ei lisättävää. Kopio ei ollut paras mahdollinen, ääni puuttui kokonaan alusta ja pätki sitten lopussakin. Silti elokuvan massiivinen laadukkuus välittyi jälleen kerran. Taitaa olla kestoltaan Melvillen pisin elokuva, mutta mitään tyhjäkäyntiä ei synny. Paul Meurissen koomiset repliikit ehkä hieman nousevat esiin, mutta eihän Melvilleltä muutenkaan huumoria puutu, ironia ehkä jää usein huomioimatta. Väkivalta on ehkä brutaaleinta Melvillen tuotannossa.  Shakesperiaanista loppua nyt aavistuksen pehmennetään, viimeisimmissä teoksissaan Melville ei enää sitä viitsinyt liimata päälle. Se ei tätä elokuvaa heikennä, edelleenkin on vaikea päättää, mikä Melvillen kuudesta parhaasta elokuvasta on kaikkein paras. Viimeksi nähdyin tuntuu aina parhaalta.

keskiviikko 27. syyskuuta 2017

Christian Petzold: Phoenix

Tykkäsin kovasti Christian Petzoldin Jerichow- ja Barbara-leffoista ja nyt nähtävänä miehen uudempi teos vuodelta 2014. Sijoittuu sodanjälkeiseen Saksaan ja samaan tapaan kuin Jerichowissa klassisen film noirin vaikutteet ovat selvästi pinnassa. Keskitysleirillä pahoin vammautunut nainen palaa kasvoleikkauksen jälkeen vanhoihin kuvioihin, odotetusti traagisin seurauksin. Dark Passage ja Vertigo ainakin selvästi kunnianosoitusten kohteena. Vaikka tämä on mahdollisesti vieläkin intensiivisempi kuin aiemmat elokuvat, niin nyt en innostunut yhtä paljon. Elokuva on niin apea ja melankolinen, että katsojakin masentuu väistämättä. Sodanjälkeinen ilmapiiri on vangittu todella tarkasti, sen aitoutta ei tarvinne epäillä, mutta silti jotain oleellista elokuvasta puuttuu.

Amundsen Run To The Pils

Maitokaupassa osui silmään oslolainen pilsner, 4,7%. Muodikas tölkki, jonka kansi jäi käteen. Sameaa oljen väriä, ohuehkoa vaahtoa. Tuoksussa ruohoista maltaisuutta. Matalasti hiilihappoja, hedelmäisyyttä, kissanpissaa, hieman makeutta, kohtuullisen täyteläinen. Katkeruuteenkin jää panoksia. Monipuolinen ja tasapainoinenkin moderni lager, ei muistuta juuri klassista pilsiä. Ostopaikka Helsinki, Vallilan S-Market.

Mikkeller Northern Trails IPA



Arlandassa oli vaihtoaikaa alle tunnin ja terminaalin vaihto turvatarkastuksineen, mutta edellispäivän Bromman vaihdosta poiketen tällä kertaa ehdin oluelle ennen Helsingin lentoa. Hieman hätäisesti otin Terminaali 5:n Gastropub by Carlsbergissa Nya Carnegien sessio-IPAa, jota join jo paikan päällä panimolla pari vuotta sitten. Pullossa olisi ollut Nya Carnegien kokeilematonta tavaraa. JACK Session IPAssa kepeästi sitrusta, heikot katkerot, liikaa hiilihappoa, varsin mauton.

Helsingin koneessa otin taas listalla näkyvää Plane Alea, mutta yllättäen lentoemäntä/stuertti -henkilö tarjosikin toista Mikkellerin tölkkiä. Sekin kävi, näköjään Plane Alea vahvempi IPA, 6.6%. Citra, Amarillo, Simcoe, Polaris, Mosaic, vehnähiutaleita mukana. Tämäkin pelkästään SASille suunnattu tuote. Täyteläisemmin sitrusta, nyt hieman makeampaa appelsiinimaisuutta, herukkaisuutta. Moderniin tyyliin samea ja mehuisuus enemmän pinnalla. Katkeroa on nytkin, mutta vähemmän terävästi. Ehkä tässä kuitenkin on paras lentokoneolut toistaiseksi. SK724 ARN HEL, 26.9.2017.

Mikkeller Plane Ale


Sundsvall-Timrån lentokenttä kulkee myös Midlandan nimellä. Aikaa ei kovin paljoa ollut ja tuli mentyä kahvilan ohi turvatarkastuksen läpi. Sen takana juomaa sai vain limuautomaatista, joten lentokentän oluttarjonta jäi tsekkaamatta. Kollega huomasi SASin koneen menussa Mikkellerin oluen, eksklusiivisesti lentoyhtiön jakelussa. Olin kuullut oluesta, mutta en ehkä oma-aloitteisesti olisi nytkään muistanut sitä kysyä. Lensin viimeksi SASilla toukokuussa Kööpenhaminan kautta Newcastleen ja silloin onnistuin missaamaan oluen. Pale ale, 5.2%. Hyvin vaahtoaa tölkistä muovimukiin, punertava väri, maltillisesti hiilihappoa, pehmeää pihkaista hedelmäisyyttä. Lievä peräkärry, aika hyvää lentokoneolueksi, mutta ei ehkä aivan pärjää Unitedin Lagunitakselle. Kone pysyi ilmassa Midlandan ja Arlandan välillä vain puoli tuntia, joten hieman hätäisesti olut tuli nautittua. SK53 SDL ARN, 26.9.2017.

Bröderna Bommen IPA

Bröderna Bommen on oikea panimo Sundsvallin eteläpuolella Njurundabommen-nimisessä kylässä Ljungan-joen varrella. 5,9% ja nyt osui kohdalle nimenmukaisesti pommi, ikävä kyllä. Maltaista periaatteessa, mutta pahvinen tunkkaisuus pahasti pinnalla. Ei hedelmäisyyttä eikä katkeruutta. Tuntuu epäpuhtaaltakin, tyypillistä kuraa, jollaisilla Ruotsin lukemattomat uudet pienpanimot ovat saaneet arveluttavan maineen. Sundsvall, Bishops Arms, 26.9.2017.

Beertower Triple Hop India Pale Ale

Ennen Sundsvallin lentokentälle lähtöä oli hetki aikaa piipahtaa uudestaan Bishops Armsissa. Muitakin baareja hieman harkitsin, mutta aikaa liian vähän hakuammuntaan. Edellisillasta tiesin, että Bishops Armsin kaapista löytyy jotain paikallista kokeiltavaa. Beertower on jonkinlainen sundsvallilainen olutsomeyhteisö, joka tehnyt tai teettänyt oluen Alnölillä Sundsvallin edustan saarella. 6,0%, varsin punaruskea, hedelmäinen ja puhdas. Ei oikein herätä intohimoja, mutta perusasiat kunnossa. Kohtuullisesti katkeroakin saatu mukaan. Sundsvall, Bishops Arms, 26.9.2017.

tiistai 26. syyskuuta 2017

St. Eriks Elderflower IPA

Sundsvallin Bishops Armsin pullokaappia silmäillessä fokukseen osui mm. Bröderna Bommen IPA, mutta tuntien pienten ruotsalaisten panimoiden pullotettujen IPOjen tason, turvauduin tunnetumpaan tekijään. 6,4%, hieman samea. Mukavan hedelmäinen, seljankukan hunajaista aromaattista fiilistä. Hillittyä runsashiilihappoista vetoa, ehkä liiankin hillittyä, tästä ei oikein mitään erityisempää makua irtoa. Hyvin kuiva, kohtuullisesti katkera, mutta raikkaus heikkoa. Laatuolutta, mutta ei millään tavalla innostavaa. Sundsvall, Bishops Arms, 25.9.2017.

Gotlands Wisby Great White IPA


Makropanimon white IPA oli oikeastaan ainoa ruotsalainen lievästi kiinnostava tuote Sundsvallin hanavalikoimassa paikallisten jälkeen. Ehkä varsin uusi olut käsinkirjoitetusta hanalätkästä päätellen. Siis 7,3%, ehkä belgiwitin tyylistä IPA-vetoa siis. Hedelmäisyyttä on, mutta ei puhtaasti. Mausteinen, mutta ei belgiestereitä kunnolla esillä. Tunkkainen kokonaisuus, huonompi kuin kuin paikalliset. Sundsvall, Bishops Arms, 25.9.2017.

maanantai 25. syyskuuta 2017

Alnöl Nacka IPA


Toisena paikallisena oluena Sundsvallissa kaupungin edustan Alnö-saaresta kotoisin olevaa IPAa. 6,2%, ei tämäkään mikään west coast -sitruunapommi, selvästi Stenhammarenin tuotosta maltaisempi, vähemmän siis hedelmää, mutta ilahduttavan katkera saattohoito. Burgeria mutustellessa ja firman strategioita kommentoidessa ei keskittyminen ollut parhaimmillaan, mutta yllättävän ryhdikästä kamaa kuitenkin. Ei mitään NEIPA-mehuja kummassakaan Sundsvall-IPAssa, hieno homma. Sundsvall, Bishops Arms, 25.9.2017.

Stenhammaren Kacklan IPA



Sundsvall on itselleni varsin läheinen kaupunki. Kävin täällä jo ensimmäisellä ulkomaanmatkallani yli 50 vuotta sitten rakkauden kesänä 1967, silloin oli vielä Ruotsissa vasemmanpuoleinen liikenne ja lähestyimme kaupunkia vanhempieni ja isoisäni kanssa Haaparannasta käsin. Sukulaisiani asui Ruotsissa Gävlen seudulla ja pitkin 70-lukua tuli käytyä usein laivalla Vaasasta Sundsvallin kautta. Viimeksi kävin kaupungissa 1994, silloin työn merkeissä ja muistan juoneeni oluen kävelykatukeskustassa. Silloin ei vielä craftbeer-buumi ollut saavuttanut kaupunkia.

Nyt avautui yllättäen pikainen työkeikka Sundsvalliin. Vantaan kentältä Finnairilla Tukholman vanhalle kaupunkikentälle Brommaan, jossa en ole koskaan ennen käynyt. Etukäteen toivoin fiilisteleväni tässäkin kohteessa, mahdollisesti jopa oluen parissa, mutta lento oli sen verran myöhässä, että 40 minuutin vaihtoaika kutistui 10 minuuttiin ja tuli vain pyörähdettyä parakkimaisessa terminaalissa boarding passin lukulaitteella.

Upea auringonpaiste syksyisessä Helsingissä ja Tukholmassa, mutta Sundsvallissa paksuja pilviä, lähes sateen enteitä. Taksilla kaupunkiin Timrån kautta, näyttäviä merenlahtia ja paperitehtaan rahantuoksua. Elegantin Knaust-hotellini yhteydessä laatuolutbaariketjun Bishops Armsin toimipaikka, etukäteistiedusteluni perusteella Sundsvallista ei mitään muuta craftolut-mielessä löydykään, varsinkin maanantai-iltana, kun monet baarit kiinni. 

Sosiaalinen tilanne, totta kai, pari suomalaista kaveria mukana ja heti perään mukaan saapui kolme norjalaista kollegaa Arlandan lennolta. Muistiiinpanot jäivät siis lyhyiksi, mutta ensimmäisenä kokeilin paikallisen Stenhammaren-panimon Kacklan IPAa, 5,8%, 55 IBUa. Brittityylinen veto, hedelmäinen, kevyesti katkera. Ohut mallasrunko, mutta ei huono. Tyypillinen Bishops Arms -baari, brittisisustusta, ehkä hieman pettymys Knaust-hotellin paremmalta näyttävään interiööriin verrattuna. Sundsvall, Bishops Arms, 25.9.2017.

sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Cigar City Jai Alai IPA, hanaversio

Floridalaista Tampa-IPAa en ole aiemmin hanasta juonut, tölkki tuli kyytiin takavuosina Haaparannasta. Olarin IPAa maltaisempi tuoksu. Maussa sitrusta, mutta hieman tunkkaisempaa fiilistä. Hyvin kuivaa, katkeroa kohtuudella. Periaatteessa hyvää tavaraa, mutta ei nyt säväyttänyt.  Sori, 24.9.2017.  

Olari 21 Minute IPA

Uusi IPA Espoosta, 6%, 85 IBU. Mehuinen tuoksu, herukkaa, varmaan Mosaicia. Olin kyllä aistivinani myös lievästi voita, olisiko diasetyyli päässyt hieman mukaan? Tuoretta on, maussa hedelmäisyys hallitsee laaja-alaisesti ja kohtuullisesti riittää paukkuja takaosaankin, katkeroa on mukana. Hyvää kamaa, mutta ei kuitenkin aivan timanttista laatua, jotta erottuisi edukseen yleisestä tarjonnasta. Oululaiset Heli ja Jari pyörähtivät myös baarissa pikaisesti paluumatkalla Tallinnasta, sosiaalinen tilanne vain monipuolistui. Sori, 24.9.2017.  

Almanac Sunshine & Opportunity


Sunnuntaisin keskityn yleensä muihin aktiviteetteihin kuin olueen, mutta Sori Taproom on aiemminkin sunnuntai-spesiaaleillaan sotkenut tätä kuviota. Nytkin kävelin aurinkoisessa säässä Kaisaniemeen sanfranciscolaisen panimon Suomen ensi-iltaan. Oletettavasti tämä todellakin on tilanne, en ole muuallakaan tutustunut Almanacin tuotoksiin. 

6,3%, kauraa ja vehnää saisonissa, brettaa ja maitohappobakteeria, kypsytetty tammessa, Citra-kuivahumalointi, you name it. Kaikki kikat siis käytössä, hapan sitrustuoksu. Hapanta makuakin, hyvää hedelmäisyyttä, lievää mausteisuutta, kevyt katkeruuskin. Ihan kivaa hapanta belgifiilistä maltillisesti, mutta hallitun tasapainoisesti.

Helsinki-viikonloppua viettävät Joensuu-bloggari Jaakko Matikainen ja Tallinna-panimoyrittäjä Pyry Hurula sattuivat samaan aikaan paikalle. Pyry tarjosi omassa baarissaan AleSmith IPAn oletettavasti tuoreen pullon jakoon. Runsaat neljä vuotta on jo ehtinyt kulua siitä, kun pääsin tempaisemaan tämän paikan päällä. Tuoreelta tuntuu tosiaan tämäkin, kuiva pihkaisuus tunkee intensiivisesti mukaan. Tämä on klassinen old school west coast IPA, ei mitään NEIPA-appelsiinimehuhömppää. Sori, 24.9.2017.

Humalove Dakrness Absorbrs


Lopuksi vielä päivän vahvin olut, imperial stout, 9,2%, UG:llä tehty. Mielenkiintoinen kirjoitusasu nimessä, ei siis minun huolimattomuutta. Vahvaa vaahtoa. Lievästi hapan, pehmeää paahteisuutta taas katkeroperällä. Alkaa vahvat tummat oluet tuntua jo hieman liikaa toistensa kaltaisilta ja poistuinkin paikalta ennen pimeyden nielaisua. Oljenkorsi, 23.9.2017.

Tuju Lesoilu Stout

Alan miehet väittivät lappeenrantalaisen Tujun uuden stoutin olevan instant-klassikko. Olin jo menossa ostamaan omaa pulloa, kun Tonagi tarjosi oman pullonsa loppuosan. Kiitosta vaan, tämä riittänee tällä kertaa, kun iltapäivän vahvoja annoksia alkoi olla jo useampia. 9%, mukana Lehmus Roastery -paahtimon bourbon-tynnyrissä kypsynyttä Bourbon Arabica -kahvia. Pullokypsytettyä kamaa, aika mielenkiintoinen kombinaatio. Vahva paahteinen tuoksu. Lievää makeutta, ehkä jopa bourbonin vaniljaa, suklaata, jopa katkeruus keveästi mukana. Ei huono, puhdasta kamaa. Täytynee kokeilla vielä rauhallisemmassa ympäristössä. Näppärä nimikin tuotteella. Oljenkorsi, 23.9.2017.

Humalove II: Terrible Twos


Nyt sitten merkkipäiväolutkin tuli saataville. Imperial schwarzbier, eli heti perään toinen lager (balttiporterhan tehdään pohjahiivalla) Lohjan UG-valmistamolta, isäntäpanimon Olavi Mensiokin oli päässyt paikalle, samoin bongasin ainakin Humaloven juoksuihmeen Tero Forsbergin. Vaahto kehittyy lasin pohjasta asti  kuin nitrostoutissa. Kuiva olut, lievästi hedelmäisyyttä, paahteisuutta, miellyttävä. Hieman katkeroa, hyvää kamaa, kahviakin seassa. Helsinkiin luvattua intiaanikesää ei näkynyt, hyytävä tuuli murjoi kaupunkia, joten tummat ja vahvat oluet sopivat hyvin ympäristöön. Lievää karkeutta, saattaa jopa ikääntyessä pyöristyä. Oljenkorsi, 23.9.2017.

Humalove Whisker.beer Tank BFF Series II: Krówki


Kuulin Suvilahdessa taksilla Oljenkorteen lähtöä tehneeltä hörhölaumalta, että Toukolan baarissa on Humaloven 2-vuotissynttärit. Hyppäsin uskollisen polkupyöräni selkään ja ponnahdin paikalle. Synttäriolut ei vielä hanassa, mutta Humaloven muuta kokeilematonta tarjontaa kyllä. Ensimmäisenä UG:llä tehty kollabo puolalaisen Whisker.beer -kiertolaisen kanssa. Teinilyhenne BFF tarkoittaa Best Friends Forever. Balttiporter, 8%, mukana laktoosia ja puolalaisia krówki-karamelleja. Ei kuulosta hyvältä, mutta maistui paremmalta. Pehmeää ja paksua, mutta ei ällömakeaa ja tasapainoisuus, lähes juotavuuskin, kunnossa. Oljenkorsi, 23.9.2017.

lauantai 23. syyskuuta 2017

Cantillon Zwanze Day 2017 @ Stadin Panimobaari



Cantillonin legendaarinen lambic-panimo lanseeraa joka syksy uuden Zwanze-oluen ja se tulee globaalisti tarjolle samaan aikaan rajallisessa koossa. Viime vuosina Stadin Panimobaari on hoitanut Suomen osuuden, niin tänäkin vuonna. Pyörähdin Suvilahdessa klo 1430, ei elonmerkkejä Stadin baarissa, vetäydyin Sörkan Ruusuun kiskomaan Hacker-Pschorrin oktoberfestiä, palasin klo 1520, baari auki, vaikka pitäisi aueta vasta 1530. Hörhöjä jo paikalla, tilasin Sun Beat Down Alea, istuin selin tiskiin Mikko Laitisen pöydässä, puhdasta kuivaa hedelmäistä olutta. Kun Mikon kanssa havahduttiin Zwanzen jakeluun, jono oli ehtinyt venähtää pitkälle ulos Suvilahden festivaalialueelle. Mutta ei hätää, jono veti hyvin. Tämänvuotisessa Zwanzessa Oolong-teetä, 20 cl annos maksoi 8€. Sameaa vaaleaa olutta, tiukka hapan tuoksu. Maku hyvin kuiva intensiivisesti, tee ei tunnu heti. Tee ei tunnu leikkaavan happamuutta, vain 5%. Hyvää kamaa, mutta ei ehkä tämän massiivisen kohkauksen arvoisesti, Cantillon on saanut markkinoinninkin toimimaan hienosti. Olut loppui suunnilleen saman tien, joten saatavuuden rajoittaminen todellakin toimii myös markkinalähtöisesti, vinkkinä siis eduskunnalle uuden alkoholilainsäädännön laatimiseen. Stadin Panimobaari, 23.9.2017.

perjantai 22. syyskuuta 2017

Nine Locks Fathom Double IPA

Kolmas ja viimeinen Timo Alasen tuliaisista on erikoislähetys hophedonistille, tupla-IPA, 8,0%, 90 IBU. Nine Locks sijaitsee Dartmouthissa, joka on nykyään Nova Scotian pääkaupungin Halifaxin kaupunginosa. Varsin uusi olut ilmeisesti, Ratebeerissä vain kaksi arviota. Tölkin pohjassa merkintä Canned 110817. Kanadalaisesta päivämääräformaatista ei näytä olevan täyttä yksimielisyyttä, mutta oletettavasti olut on tölkitetty elokuussa, siis erittäin tuoretta. Hieman samea kinuskinen väri, kestävää vaahtoa. Pihkainen tuoksu, ei aivan puhtaalta tunnu, palanutta rikkiä, siis tulitikkua. Maku on pehmeähkön hedelmäinen, lievästi karamellisen makea, tuntuvan katkera loppuliu'ussa. Aika kova kokonaisuus, lievä karkeus löytyy, mutta kovin paljoa ei ole pielessä. Erittäin nautittavaa, paras olut pitkään (?) aikaan, tupla-IPA ei ole helppo tyyli.

Trailway Blueprint

Toinen Timo Alasen hankkimista newbrunswickilaisista Trailway-näytteistä kevyt porter, 4,6%. Vaahto aluksi pienikuplaista, jotka konvergoituvat suuremmiksi ennen kuin alkavat häviämään. Hyvin paahteinen tuoksu, maitohappoisuuttakin. Maku on pehmeän paahteinen, hyvin kuiva, kahvia ja tummaa suklaata, kunnon peräkärrykin. Aika näppärä, kuiva kevyt katkera porter. Hiilihappotaso korkeahko, matalammalla tasolla tulisi enemmän pehmeyttä ja juotavuutta.

Trailway Luster


Hämeenkyrön rauchmalzteri Timo Alanen on juonut oluita kaikista muista USA:n osavaltioista paitsi Rhode Islandista, West Virginiasta ja District of Columbiasta. DC ei tietenkään osavaltio ole, mutta verrannollinen alue kuitenkin. Kun kesällä Helsingin SOPPissa tuli puheeksi elokuinen jenkkireissuni, Timo pyysi pitämään silmät auki, jos oluita noista valtioista tulisi vastaan. Ashevillen Bruisin' Ales -kaupassa kysäisin West Virginian oluita ja seurauksena oli hilpeä keskustelu henkilökunnan kanssa. West Virginiassa on kyllä panimoita, mutta niiden oluita ei varmaankaan juuri viedä peräkylämaineisen valtion ulkopuolelle. DC-oluita puolestaan löytyi helpommin ja Gene Bonventren vinkistä nappasin Glen's Garden Market -luomukaupasta pari DC Braun olutta Timolle, pils ja farmhouse ale. Samasta kaupasta löytyi Narragansett Lageria rhodeislandilaisesta panimosta. Tämä on vähän hankalampi tapaus, Narragansettin oluita on tehty lisenssillä Wisconsinissa ja Pennsylvaniassa. Panimo on kuitenkin viritellyt taas omaakin tuotantoa Rhode Islandin Providencessa. Ehkä Timolle päätynyt olut on Rhode Islandista, ehkä ei. 

Frankenin oluisiin aiemmin intohimoisesti paneutunut Alanen on sittemmin siirtänyt fokuksensa hieman yllättäen Kanadaan. Sieltäkin tietysti löytyy mielenkiintoisia oluita ja Alanen kävi taas syyskuun alussa rapakon takana, nyt Kanadan Atlantin rannikon pienissä provinsseissa, ns. The Maritimes-alueella. Siis  New Brunswick, Nova Scotia ja Prince Edward Island. Kompensaationa DC-tuliaisille Timo nappasi tältä alueelta minulle maisteltavaa. Oluiden vaihtokaupan kuriirina toimi tamperelainen olutkonnossööri Antti Laiti, jolle sattui työmatka Helsinkiin eilen. Sovittiin transaktion tapahtumapaikaksi Pasilan väliaikainen asema, koska se oli omaa sijaintiani lähellä ja Antin juna pysähtyi tietenkin siellä. Hommasta kehkeytyi agenttielokuvista tuttu tapahtumaketju. Antin Tampereelta saapuva juna S 42 pysähtyi Pasilan laiturilla 5, Antti oli vaunussa 10, junan takaosassa. Antti kertoi tulevansa vaunun sille ovelle, joka on lähempänä menosuuntaa. Laituri oli tietenkin tyhjä ennen junan saapumista, kukaan ei tietenkään nouse Pasilasta Helsinkiin menevään kaukojunaan. Kanniskellessani epäilyttävää mustaa olutkassia tunsin niskassani valvontakameroiden tarkentuvan minuun, ehkä nykyisten turvatoimien vallitessa turvallisuusviranomaisten sniperin hiusristikko pomppi myös itsessäni. Juna saapui aikataulussa, vaunu 10 pysähtyi melko lähellä sijaintiani, ihmisiä tuli ulos, viimeisenä Antti. Aivan liikkuvasta junasta ei siis vaihtokauppaa tarvinnut tehdä. Vaihdoimme kassit vain hieman epäilyttävästi ja Antti hyppäsi takaisin junaan. 

Ensimmäisenä testiin hoppy session ale, 4%. Trailway-panimo on New Brunswickin pääkaupungissa Frederictonissa. Hyvin samea vaalea ulkonäkö, vahva suurikuplainen vaahto. Herukkainen tuoksu, todella kissanpissainen. Maku on pehmeän trooppishedelmäinen, stadimainen. Hedelmämehuinen maku on kohtuullisen täyteläinen, vaikka maltaan tuki jää odotetusti heikoksi. Mukava yllätys tulee takaa, tässä ei ole NEIPA-tyhjyyttä perätilassa, katkeruus ei päällekäyvää, mutta itsepintaisen sitkeää kuitenkin. Hyvin puhdas kaikin puolin, toimii mukavasti palautusjuomana syksyn pisimmän (13,5 km) juoksulenkin päälle.

Fuller's American Fall, cask ale

Hotel Havenin ultrasosiaalisen olutillallisen jälkeen kävin vielä rauhoittumassa epäsosiaalisemmalla oluella ennen pimeää pyöräilyä takaisin Vallilaan. Black Doorissa pääsin näppärästi ikkunahyllyllä tuijottelemaan tuopin yli Kaisaniemenkadun vilinään. Fuller'silta uutuus, 4,0%. Ei vaahtoa, tuoksussa karviaismarjaa. Samaa vivahdetta maussa, pehmeää, karamellisuuttakin mukana. Ei paljoa kärryä, mutta laadulla on tekijänsä, ei tässä mitään ongelmaa ole. Hanalatkä ei ollut esillä, mutta netistä se kuvahaulla löytyy. Klassinen avo-Cadillac syysmaisemassa, tyylikästä. Black Door, 21.9.2017.

Guest Brew Kallio Artisan Brewery -illallinen @ Hotel Haven



Hotel Havenin Alexander Winberg otti yhteyttä ja tarjosi mahdollisuutta osallistua Kallio Artisan -kiertolaispanimon kanssa toteutettuun olutillalliseen. Tartuin tilaisuuteen ja tallustelin Unioninkadun luksushotellin aulaan. Ajauduin baariin, joka oli täynnä iltapukuisia naisia ja tummapukuisia miehiä. Poikkeuksellisesti olin heittänyt nukkavierun pikkutakin virttyneen Pikkulintu-teepaitani (Bitter & Sour) päälle, mutta tunsin silti olevani väärässä paikassa. Baarimestarilta selvisi, että niin olinkin. Olutillallinen oli sisäpihan takana toisessa rakennuksessa, josta näkymä Etelärannan puolelle. Ilmeisesti kyseessä hotellin aamiaistilat toisessa kerroksessa, Engelin suunnittelema Sundmanin talo, alakerrassa edelleen Sundmans Krog -kyltti, vaikka paikassa toiminee eri kuppila nyt. Havenin baarin hyllyt notkuivat niin mielenkiintoisia viskipulloja, että tein itselleni mental noten tsekata paikka toisella kertaa.    

Pöydät oli katettu täyteen laseja, lupaavalta vaikutti. Vieraat olivat enimmäkseen aiemmin tuntemattomia, mutta Olutpostin Mariaana Nelimarkka oli mukana ja muistelin joskus nähneeni Brewniversen Jani Poutiaisenkin. Alexander ja Olavi  Mensio esittelivät illan suunniteltua kulkua. Olavi siis vaikuttaa Kallio Artisanissa ja on myös lohjalaisen UG Breweryn päähenkilö Juhani Palttalan ohella. Olavi tuli olutskenen ytimeen italialaisen Amiata-panimon sourilla sahdilla, jota maistelin itsekin puolisentoista vuotta sitten Settimo-maahantuojan teistingissä. En ollut Olavia aiemmin tavannut, vaikka mies on ennen Italiaa opiskellut Oulussa viitisen vuotta ja jonkinlainen tukikohta tuntui olevan Kallion, Kirkkonummen ja Lohjan ohella Hyrynsalmellakin, of all places. Amiatalle Toscanan Arcidossoon Olavi päätyi opiskelukuvioiden kautta ja yhteistyö jatkuu edelleen. Hieman yllättäen jouduin toteamaan, etten ole varsinaisia Kallio Artisanin oluita aiemmin maistanut. UG:ltäkin olen kokeillut vain vieraiden tekemiä keittoja kuten Sahtipäät-seuran sahtia. UG on muuten loppuvuoden aikana vaihtamassa lokaatiota, mutta pysyy Lohjalla edelleen. Olavin Kalliohan järjesti myös viime joulukuisen Hop Artisan Brewery Weekendin, joten mies on ehtinyt moneen. 




Ruokaa oli tarjolla neljää lajia, siis yksi etukäteen ilmoitettua enemmän. Olutta oli käytetty ruokien valmistuksessakin, joten hommaa oli viilattu viimeisen päälle. Alkudrinkkinä UG:llä tehty Fit Burd, 4,2%, mallastamatonta karamellisoitua kauraa 40%, vesimelonia yksi kolmaosa. Art Beer -festivaaleille suunniteltu olut, Monroe-humalaa. Nimi tarkoittaa skottimurteella hyvännäköistä naista, muistaakseni etiketin suunnittelijan puoliso on kotoisin Skotlannista. Matalahiilihappoinen belgiblond, hyvin pehmeää. Vesimelonin vaikutusta vaikea arvioida, jonkinlainen neutraali kuivahko hedelmäisyys belgiesterin takana saanut varmaan osumaa siitä.  

Kantarellikeitto tarjoiltiin siten, että lautasen pohjalle aseteltiin ensin krutonkeja ja sienen palasia, keitto sitten päälle. Hyvää oli ja juomana Oranki. Kyseessä ei tietenkään Sonnisaaren samanniminen laktoosivehnä vaan Amiata/Kallio -kollabo, red saiso, 6,0%. Korianteria ja muitakin mausteita, eli siis ehkä enemmän red wit (hehe) kuin red saison. Käynyt viileässä lagerin tyyliin. Kirpeän marjainen, tasapainoinen tämäkin. Tässä vaiheessa sosiaalinen tilanne alkoi vaatia veronsa, muistiinpanojen teko harveni huomattavasti. Ruokaakin oli siirrettävä astiastolta ääntä kohti.
 
Varsinainen alkuruoka oli vehnäoluessa marinoitua siikaa, jonka kanssa nappailin aluksi tropical milk IPA Madáhània, 7%. Kiinalainen nimi viittaa Mannerheimin vakoiluretkiin, "hevonen saapuu keskusvaltakuntaan". Olut viritelty taas Amiatassa Suomen 100-vuotisjuhliin. Sloveenihumalaa suunnitteluvaiheessa kuulemma todella paljon, lopputuotteessa 75 EBUa. Laktoosin käyttö leikkaa katkeruutta, ikävä kyllä. Tämäkin varsin mausteinen, makeahkoa hedelmää, ei kovin paljon katkeruutta, mutta havaittava jälkimaku kyllä löytyy. Siian kanssa upposi myös teellä viritetty Oolong Johnson, jonka taustalla oli jokin kotiolutprototyyppi. Imperial Wheat Ale, vahvuus tosin vain 6,5%. Nimi vaikuttaa poliittisesti hieman epäkorrektihkolta, johnson kääntynee suomeksi esim. jormaksi. Oolong-tee siis kyseessä, tämä oli lähes flätti, hiilihapot minimissä. Persikkainen makea hedelmäisyys aika hienovireistä. Huvittavaahan tässä on se, että huomenna globaalissa lanseerauksessa oleva Cantillonin tämänvuotinen Zwanze-olut on myös Oolong-teellä ryyditetty.  

Pääruokana oli Schlenkerla-savuolutkastikkeessa karitsaa, lihaklöntti oli todella suuri fine dining -annokseksi. Juomana punaviiniltä näyttävä Kallio Supermän, imperial red ale, tässäkin 6,5% ja humalina Monroen lisäksi Endeavour ja TNT. Art Beer Suomi -kuvio tässäkin taustalla. Olut tuoksui aluksi epäilyttävästi hieman omenaiselta, mutta maku kääntyi miellyttävän makeaksi hedelmäisyydeksi karitsan kanssa. En ole ekspertti tässä ruuan ja oluen yhdistämisessä, mutta olen tunnistanut silloin tällöin hyviä yhdistelmiä. Tässä oli nyt selvästi tämän session paras kombinaatio.
 
Viimeisenä ruokalajina oli sahtisitruunasuklaakakkua ja mansikkajäätelöä, joiden seurana vielä kaksi olutta. UG:llä helmikuussa tehty uusi versio Juhani Palttalan Pohjoisen Jättiläinen -barleywinesta. Hiisillä tehtyä versiota pääsin kokeilemaan Lahdessa runsaat kolme vuotta sitten. Nyt 12%, hyvin maltainen, varsin karkeaa vielä, ei vielä saavuttanut elinkaarensa parasta vaihetta. Tälle oluelle monet osallistujat kaipailivat juustoja ja todellakin sellainen olisi voinut hyvin mätsätä. Toisena oluena  uunituoretta Olavin Blueberry Stoutia, vain 4,3%, tuoretta mustikkaa jopa neljäsosa ja lisätty vasta käymistankkiin, jos oikein ymmärsin. Lievää paahteisuutta, mutta vain todella lievää, kyllä mustikka pääsee hallitsemaan makua varsin totaalisti. Mutta toimi jälkiruuan kanssa näppärästi. 

Paikalla oli mukavasti porukkaa, mutta enemmänkin olisi mahtunut. Saattaa olla, että illallisen hinta 75€ karsi porukkaa pois. Itsehän en tätä maksanut, kun olin kutsuvieraana, mutta ymmärrän kyllä, että hinta voi toimia kynnyksenä. Kuten edellä olevasta käy ilmi, rahalle tuli kyllä vastinetta taatusti riittävästi. Verrattuna vaikkapa elokuiseen Suomen Paras Olut -gaalaan puitteet olivat aivan toista luokkaa, oluet tasalaatuisempia ja persoonallisempia, ruokakin huolellisemmin suunniteltua ja ainakin pääruuan kohdalla henkilökohtaisesti paljon maistuvampaa. Alexander kertoi jatkoa seuraavan syksyn ja talven aikana, seuraavana panimovieraana on mahdollisesti Cool Head Tuusulasta. Tällä kertaa soureja ei ollut mukana, mutta Cleberin tapauksessa niitä ei voine välttää. Kokonaisuutena siis erittäin miellyttävä tilaisuus, hyvin vapaamuotoinenkin arvokkaista puitteista huolimatta, ei minkäänlaista pönöttelyä tai tärkeilyä.