torstai 30. toukokuuta 2019

Len Deighton: Berlin Game

Kun Amazonin Kindle tuli markkinoille toistakymmentä vuotta sitten, harkitsin hankkimista, mutta en sitten kuitenkaan innostunut. En sitten kiinnittänyt erityisempää huomiota lukulaitteiden kehitykseenkään. Nyt jouduin tilanteeseen, jossa jouduin valitsemaan itselleni 200 euron lahjan. Yllättävän vaikea tilanne, en oikeastaan tarvitse mitään. Olin jo päätymässä johonkin tylsään, kuten juoksukenkiin tai partakoneeseen, kun verkkokaupassa huomasin Kindlen. Hinta tasan 200 euroa. Päätin ottaa sen lahjana. Tiedän Kindlen rajoitukset, mutta luen enimmäkseen englanniksi ja Amazonin valikoimassa on kyllä minulle riittävästi lukemista. Jos laite jää käyttämättömäksi, niin ei harmita erityisemmin, koska se on lahjaksi saatu. Asuntoni on täynnä kirjoja ja ostan koko ajan lisää. Jotain tilanteelle on tehtävä. 

Seuraavaksi piti valita ensimmäinen kirja laitteeseen. Sekin tuntui yllättävän vaikealta. Len Deightonia minulla on hyllyssä mittavasti, mutta Samson-sarjan aloitustrilogian Berlin Game, Mexico Set, London Match luin aikoinaan kirjastosta. Ostin sitten Kindle Storesta Berlin Gamen. Laite on varsin helppokäyttöinen ja harmaahko näyttö miellyttävä silmille. Kirja oli näppärä lukea. Hieman häiritsi, ettei sivunumerot olleet näytöllä, vain luettu prosenttiosuus kirjasta. Ehkä sivunumerotkin saa näyttöön, en ole tutkinut asiaa. Prosenttilukema alkoi kuitenkin vähitellen tuntua luontevalta. 

Berlin Game ilmestyi 1983 keskellä kylmää sotaa, Neuvostoliittoa hallitsi Juri Andropov ja Ronald Reagan oli USA:n presidentti. Itse luin romaanin vasta maaliskuussa 1990, välittömästi Berliinin muurin murtumisen jälkeen. Olin joitakin Deightoneita lukenut aiemmin, mutta en ollut kunnolla innostunut, pidin John le Carréa huomattavasti kovempana. Berlin Game oli suuri kokemus, se kolahti todella kovaa. Luin nopeasti Samson-sarjan jatko-osatkin, joita oli silloin kuusi. 

Berlin Gamea uudelleenlukiessa hämmästytti, että käytännössä jokainen lause tuntui tutulta. Viime aikoina on tuntunut, että pari viikkoa sitten luetusta kirjasta ei enää muista paljoakaan. Vaikka Berlin Gamen luvusta on lähes 30 vuotta, niin muistin kaiken hyvin. Lukukokemus ei siksi ollut aivan niin hyvä kuin odotin. Olen säilyttänyt kaikki ostamani ja lukemani kirjat, koska olen suunnitellut lukevani niitä joskus uudelleen, vaikkapa eläkevuosina. Nyt täytyy asiaa harkita uudelleen. Mutta ehkä Berlin Game on vaan niin hyvä, että se jäi mieleen pysyvästi. 

Berlin Game starttaa Checkpoint Charlielta Berliinin ytimestä, aivan kuin 20 vuotta aiemmin John le Carrén läpimurtoteos The Spy Who Came In From The Cold. Le Carrén juonia Berlin Gamen tarina muistuttaa muutenkin, mutta tyyli on täysin Deightonin oma. Ja päähenkilö Bernard Samson on tyystin erilainen hahmo. Sitä en ensilukemalta huomannut, että kirjan kertoja Samson ei ehkä ole luotettava. Samson saattaa antaa tapahtumista vääristyneen kuvan. Se on kiehtovaa. Kirja oli nautinnollista lukea, mm. Berliinin kuvauksen takia. Olen menossa huomenna sinne ja halusin lukea kirjan ennen sitä. Kylmän sodan asetelma ei tunnu vanhentuneelta eikä kirja muutenkaan. Ehkä en nyt kuitenkaan jatka sarjan lukemista, koska luultavasti muistan jatko-osatkin yhtä hyvin.

Chelsea - Arsenal 4-1

Absurdisti Bakussa pelattu rääppiäisliigan finaali, ei kunnon tunnelmaa katsomossa. Arsenalin armenialaistähti Henrikh Mkhitarjan ei mukana turvallisuussyistä. Ikäloppu veteraani Petr Cech Arsenalin maalissa ykkösvahti Bernd Lenon tilalla. Silti ensimmäisellä puoliskolla Arsenal vaikutti hallitsevammalta, vaikka kovin hyviä maalitilanteita ei rakentunutkaan. Xhakan hieman yli mennyt veto ehkä parasta. Toisella puoliajalla Chelsea sitten ratkaisi ottelun näyttävillä suorituksilla. Giroudin taitava pusku upposi alanurkkaan 49. minuutilla ja Arsenal apatisoitui. Pedro rankaisi tunnin kohdalla ja Hazard teki vielä kaksi. Chelsea menettänee Hazardin kesätauolla ja sekoilujensa takia ei saa hankkia uusia pelaajia. Giroud ei enää nuorene. Ensi kausi Mestareiden Liigassa ei kovin lupaavalta tästä voitosta huolimata vaikuta.

keskiviikko 29. toukokuuta 2019

Sudden Death Thicker Than Blood

En masentunut Paneman tölkkikaapin tarjontaan, vaan otin uutta maisteluun. Sudden Death on tullut aiemmin vastaan Lyypekissä, nyt tarjolla Monsters of New England Series -kamaa, 7%, samea, mutta oluessa ei Tujun kauneutta. Tuoksussa ananasta ja muita trooppisia hedelmiä. Maku on hieman tyly, melkein tunkkainen, makeaa hedelmää. Ananas jatkuu maussa, tarkennetummin säilykeananas, jopa ruosteisesta tölkistä. Ei katkeroa, mutta oluessa on tuntuma,  että tuoreena parempaa. Tölkistä löytyi päiväys 29/10/2019, bbe siis. Baijerin Camba varsinainen panopaikka. Panema, 29.5.2019.

Verdant Left Hand It’s Almost Friday Tomorrow

Huikea virhearvio. Ostin oluen nimen takia helatorstaiaattona. Olut oli Untappdissa DIPA, maksoi 14,50€. Hätäännyin, kun tölkistä alkoi valua punaista nestettä. Tölkissä oluen tyyli tarkentuu blackcurrent (sic!) & lime fruited sour DIPA. Farssi, kuin piilokameratilanne, mutta itseaiheutettu. Tällaista en halua juoda, en varsinkaan halua maksaa siitä. Mustaherukkaa siis (blackcurrAnt), peräti 8,4%. Tuoksussa ei juuri happamuutta. Marjainen maku, mukana vähän happamuuttakin kirpeästi. Maltaan mausta ei mitään havaintoa, ei onneksi makea. Vähän vaniljaisuutta. Ei katkeruutta, nahkeahko marjaishedelmäisyys hallitsee juomaa. Mikäpä siinä, huonompaakin tietysti on tullut juotua vuosien varrella. Panema, 29.5.2019.

Etko Space Noir

Herttoniemestä imperial stoutia, 10%. Vahva vaahto. Suklainen, makea, pehmeä. Iso EBU-lukema 75. Aluksi ei tunnu katkeroa, mutta kauan nielaisun jälkeen kurkkuun tarttuu kepeä kärry. Jepjep, ihan ok, ei mitään ongelmia, tykkäsin juoda tätä olutta. Panema, 29.5.2019.

Wylam Other Half Is There Music In Your Dreams

Helatorstailoma starttasi, ryntäsin tietysti Panemaan heti, kun kykenin. Tupla-IPAa tarjolla Newcastlen ja Brooklynin panimoiden yhteistyönä. Molemmissa panopaikoissa  olen käynyt paikan päällä, se lisäsi mielihyvää, mutta mikä elämän tarkoitus nyt kuitenkaan on. En jäänyt tätä enempää märehtimään, vaan vedin olutta naamaan. 8,2%, samealta näyttää, mehua on. Hieman pihkaa mukana, myös mausteisuutta, pippuria, jopa hieman katkeroa. Ei aivan huippukamaa, mutta menettelee. Panema, 29.5.2019.

Tuju Altars of Haziness

Buxtonin päälle kotimaista NEIPAa, 7,5%. Ulkonäössä juuri oikea kaunis sävy sameudessa. Tuoksu jää aavistuksen vaisuksi, mutta lasi ei ollut optimaalinen. Maku on mehukas, kirpeän sitruksinen. Raikkautta on maussa, hyvin puhdas. Mallas tuntuu, ei aamiaismehusyndroomaa. Katkeroa ei paljon ole, mutta jotain sieltä vastautuu. Homma toimii, Tuju on Suomen murky-mörkö. Pikkulintu Ruttopuisto, 28.5.2019.

Buxton King Slayer

After cinema -olutta lähdin hakemaan Bruuverista, mutta tiskillä oli pitkä jono hitaita valintoja tekeviä ulkomaalaisia, joten käännyin kannoillani ja päädyin Ruttolintuun. Taas useita mielenkiintoisia oluita tarjolla, päädyin Derbyshiren DIPAan, 8%. Lievästi samea, makeahkon hedelmäinen, karamellia, lievästi pihkaa. Katkeroakin löytyy puhtaasta oluesta, mutta ei ole tarpeeksi raikas. Pikkulintu Ruttopuisto, 28.5.2019.

Tom Jones: Asbury Park: Riot, Redemption, Rock n' Roll

Huomasin (lähes) sattumalta viime tingassa, että Finnkino esittää Tennispalatsissa lähes kertaluonteisesti uuden dokumenttileffan Asbury Parkin musiikkihistoriasta. Tuttu aihe Springsteen-kirjallisuudesta ja tietysti miehen musiikista, kävin paikan päälläkin fiilistelemässä 2001. Huonosti mainostettu tapaus, paikalla oli vain muutama mitä ilmeisimmin hardcore-fani, ainakin yhdellä oli This Hard Land -paita.

Perinteinen dokumentti, pääosin haastatteluja ja still-kuvia, hieman vanhaa elävää kuvaa ja tietysti musiikkia reippaasti. Itselleni eniten uutta tietoa tuli kaupungin vanhemmasta jazz-perinteestä ja yleensäkin mustan vähemmistön (40%) vaiheista. Pikkukaupungin East Sidea hallitsee Atlantin ranta boardwalkeineen ja hotelleineen, mutta kaupungin West Side radan toisella puolella Springwood Avenuen ympärillä oli mustan musiikin keskus vielä 1960-luvulla. Kaupungissa puhkesi mellakka 4.7.1970 ja tyypilliseen paradoksaaliseen tapaan mustat tuhosivat oman alueensa perusteellisesti. Springwood Avenue näytti olevan nykyään täysin autiota. Kovin hyvin ei käynyt East Sidellekaan, mutta pientä elpymistä tuntuu tapahtuneen, mm. gay-yhteisön kautta.

Dokumentin pääosassa tietysti kaupungin suuret pojat, Springsteenin ohella Little Steven Van Zandt ja Southside Johnny Lyon. Muistelut keskittyivät Upstage-klubin ympärille ja nämä vaiheet olivat itselleni varsin tuttuja. Loppupuolella homma kääntyi varsin kömpelöksi matkailumainokseksi. Varsinaisen dokumentin jälkeen esitettiin vielä puolen tunnin konserttitaltiointi, jossa kaupungin veteraanit ja nouseva junioriosasto vääntävät Chuck Berrya ja Little Richardia. Hieman persoonallisempaa ja syvällisempää otetta olisin toivonut, mutta ehkä aihe on niin suppea, ettei siitä saa enää enempää irti.

maanantai 27. toukokuuta 2019

Spaten München Dunkel


Hieman uskomattomalta se tuntuu, mutta arkistojeni mukaan en ole koskaan ennen juonut Spaten dunkelia. Tyyli ei ole suosikkejani ja Baijerissakin käydessä tulee pääosin kiskottua hellesiä ja pilsiä. Tyyli sinänsä on hyvin tuttu, mutta lapiopanimon yksilöä ei ole ennen tullut kokeiltua. 5,1%, punertavan ruskea, tuoksussa makeaa maltaisuutta. Maku on lievästi paahteinen, leipäinen, makea, pehmeän matalahiilihappoinen, silti hieman metallinen. Ei oikeastaan katkeruutta. Tällaista dunkel on ja on ollut jo kauan. Täysin tyylipuhdasta siis, mutta tuskinpa ainakaan Alkosta tulee enää ostettua uudelleen. Pullon takaetiketti on hieman merkillisesti kokonaan kyrillisillä merkeillä. Dunkel onkin sellainen tyyli, joka voi upota hyvin kvass-vyöhykkeellä, joten ehkä vienti painottuu sinne. Etiketistä löytyy myös hämmentävä termi "malt liquor". Ostopaikka Helsinki, Kallion Alko.

sunnuntai 26. toukokuuta 2019

RB Leipzig - Bayern München 0-3

DFB-Pokalin finaali Berliinissä, Leipzigin Red Bull -nousukas RasenBallsport yritti vastustaa Baijerin jättiläistä. Alussa näyttikin lupaavalta, Leipzig pystyi luomaan terävästi muutamia tilanteita. Neuer kesti kuitenkin ja puolen tunnin kohdalla Lewandowski pukkasi yllättävästi johtomaalin. Eloisaa peliä edelleen, vaikka ote siirtyi Bayernille. Toisella jaksolla Leipzigin tähtitoppari Konaté syötti Emil Forsbergin läpi, mutta Neuer pelasti taas. Tunnin kohdalla Timo Wernerillä hyvä paikka, mutta nyt jättitoppari Süle torjui aikeet. Ehkä Leipzig väsyi, sillä lopussa Bayern teki vielä selvät numerot. Ensin Kingsley Comanilta hieno yhdistetty haltuunotto ja harhautus, varma viimeistelykin. Joshua Kimmich vapautti sitten vielä Lewandowskin läpiajoon. Viihdyttävää peliä, paljon laukauksia. Bayern-veteraanit Robben ja Ribery päästettiin vielä lopussa kirmailemaan uran viimeiset minuutit valokeilassa.

SOPP 2019, Tampere


Lähtökohtaisesti en tänä keväänä ollut menossa Tampereen Suuret Oluet Pienet Panimot -tapahtumaan. Pienosakkuuspanimoni Sonnisaaren Timo Kanniainen kuitenkin kertoi paikalla olevan kolme panimon uutuutta. Lauantaina oli aikaa ja junassa tilaa, joten hurautin paikalle. Muistaakseni olen osallistunut Tampereen Keskustorin tapahtumaan vain 2016. Nyt uusi paikka Ratinan stadionin vieressä. Kuulosti hieman kaukaiselta, mutta oikein näppärästi Laukon kävelysiltaa keskustasta pääsi. Laukontorilla bongasin Jörn's Döner -nimisen mobiilin kebabkioskin. Ei ollut auki, mutta eipä ollut nälkäkään. Sillalta katsoen SOPP-alue näytti olevan päällystämättömässä puistossa,  Janne Keskisarjan arvion mukaan näkymä muistutti Jukolan viestin huoltoaluetta. Sääennuste oli karu, joten mahdollisuudet klassiseen Woodstock-mutapainiin olivat ilmassa. 


Suuntasin perinteiseen festarityyliin Sonnisaaren tiskille, jossa Outi ja Timo jo ihmettelivät missä viivyn. Kaksi erillistä telttaa tuttuun SOPP-tyyliin, tilaa tuntui olevan hyvin. Toisen teltan hiekkapohja oli pölissyt torstaina, mutta tilanne parani suolauksen jälkeen. Toisen teltan alle alkoi hieman valumaan vettä päivän mittaan, mutta mitenkään hankalalta tilanne ei näyttänyt. Sonnisaari on muuttanut Humalajan reseptiä, oluella nyt lisämääre Revisited. Mallastamaton kaura poistettu ja humalointia terävöitetty edelleen. Siis perinteisempään west coast IPA -tyyliin entistäkin selvemmin. Aika kirkas on, tuoksussa pihkaa ja sitrusta, jotka jatkuvat hyvin maussa kohti katkeraa loppua. Taitaa olla Sonnisaaren pitkäaikaisin IPA, tasapainoa on hyvin, mutta jokin viimeinen silaus vieläkin ehkä uupuu. NEIPAisempi tapaus oli Frutti Del Toro, joka ei enää varsinainen uutuus, mutta sitäkään en ole ennen kokeillut. Nimestä huolimatta ei lisättyä hedelmää, humalina Enigma, Azacca ja El Dorado, 6.0%. Hyvin hedelmäinen ja kuiva, mutta ei enää aivan raikkaimmillaan. Mallas selvästi taaempana kuin Humalajassa, mutta katkeruutta on tässäkin kohtuudella. Noin kuukauden vanhaa, ehkä jo pientä taantumista nahkeampaan suuntaan tapahtunut. 

Kolmantena Sonnisaari-oluena upouusi barleywine Orange Nelson Sauvin, 10,2%. Melkoisen tumman ruskea. Hämmentävä tuoksu, odottelin Nelson Sauvinin aromeja, mutta tässä on todella voimakas appelsiinin aromi. Jokin erikoisempi appelsiinilajikekin saattaa olla, tai ainakin tuoksu oli muuttunut persoonalliseksi. Humalointi tässä on kevyttä, vain 20 IBUa, mutta appelsiinilohkoja siis mukana. Maku on raikas ja pehmeä, hedelmäpastillimainen, alkoholi ei tule mitenkään esille. Timo K arvioi oluen parantuvan huomattavasti ikääntyessä, ehkä appelsiinin aromit vaimenevat ja maku pyöristyy jotain liköörimäisyyttä kohti. 



Seuraavaksi suuntasin toisen oululaisen panimon Maistilan tiskille. Tulin ottaneeksi ensimmäisenä Ryhä-saisonin, en muistanut juoneeni sitä helmikuussa Oulussa. Hyvältä maistui nytkin, mausteista pippurisuutta, kuivaa hedelmää, hyvä tasapaino. Vahvempi Spyson (8,0%) nyt sitten aito uutuus. Upea nimi ja tyylikäs hanalätkä, tässä mausteisuutta enemmän, myös makeutta. Ehkä mausteet on liikaa esillä, tasapaino ei niin hyvä kuin Ryhässä. Joni Harjukaan ei ollut täysin tyytyväinen, olut ei ole aivan sellainen kuin oli suunniteltu. Jonilta kuulin myös tuoreita vinkkejä ensi viikonlopun Berliini-reissulle. Palasin vielä Sonnisaaren tiskille tempaisemaan uuden Souri Gellerin. Ei hedelmiä, maitohappobakteereilla hapatettu, 4,8%. Päivän ensimmäiseksi souriksi tietysti tuntui aluksi ikeniä supistavalta, mutta ei tämän happamuudella sentään lusikoita taivutella. Kevyt ja hedelmäinen juoma, terassipotentiaalia varmaankin.



Ajauduin Kasper Toroskan Rocking Bear -panimon tiskille, jossa ensin luulin uutuus-IPAa islantilaiseksi yhteistyöksi.  B. Børg on kuitenkin oslolainen parturi, jonka kanssa on tehty brut IPAa. Ehkä Kasper kertoi syynkin, mutta ei jäänyt mieleen. 7,2%, hyvin mehuisa tuoksu. Kuiva kyllä, mutta ei niin huono kuin brutin pitäisi olla, katkeroa ei ole. Loppujen lopuksi brutin epämiellyttävä ote valtaa osittain tämänkin. Timo K suositteli Mallaskuun NEIPAa Lapualta, 6,5%. Samea, mutta tummahko. Trooppista hedelmää tuoksussa, hedelmäinen on makukin. Ihan ok, mutta ei kuitenkaan aivan sellaista mehuisuutta kuin esim. Alefarmilla. Puhdas olut sisälsi vielä takamatkalla katkeruuttakin. 



Kotka Steamin ständillä kävin jututtamassa Kärsä Koivistoista, S/S #2 Irish Red Ale, 5,7%. Hyvin maltainen, kuiva, maukas, hieman katkeruuttakin, oikein tasapainoista. Session viimeiseksi olueksi päätyi vielä yksi Kanniaisen Timon suositus. Saimaan tiskiltä löytyi Kampin Bruuverissa tehty Test Batch #3 Brut Citra Saison. Samea ja kultainen. Hyvä esterinen tuoksu, erittäin raikas, sitrushedelmää hienosti, jopa katkeroa tanakasti jälkimaussa. Poikkeuksellisen miellyttävä pehmeänmakuinen yllätys, toimi erittäin hyvin. Brut-entsyymit voivat sopia erityisen hyvin saison-tyyppisiin oluisiin. Tuntui festivaalin ykkösoluelta, mutta ehkä arvostelukyky oli jo tässä vaiheessa hieman löystynyt. 

Satoi ja paistoi, mutta ei sää erityisemmin ainakaan omaa fiilistäni haitannut. Jengiä oli tiiviisti noin klo 15 alkaen. Jokin jääkiekko-ottelu oli alkamassa 16:30, jolloin aloin tehdä itsekin jo lähtöä, mutta en huomannut mitään yleisökatoa. Pysyvä SOPP-haitta, eli valkosipulilta itsepintaisesti löyhkäävä ruisherkku pysyi tällä kertaa aisoissa. Tuttuja oluthörhöjä en oikeastaan tavannut, kaikki tutut olivat tiskin toisella puolen. Ehkä friikit olivat käyneet jo aiemmin tai sitten parveilivat Töölössä happamien äärellä. Viitisen tuntia ei nyt riittänyt täysipainoiseen suoritukseen, olisin halunnut tsekata esim. itselleni täysin uuden Narvan Kyläpanimon tuotteita, Salamalla olisi ollut Oscillations IPA, Torniolla Timo K:n kehuma kirsikkasour, Lapilla kuusenkerkkä-IPA, Kakolalla useampikin mielenkiintoinen, samoin Top Fuelilla. Mutta hyvä näinkin, ehdin vielä Pendolinolla Vallilaan katsomaan Saksa-futista.

Plevna Kannas


Tarkoitus oli Tampereella tsekata Sorin uusi baari ja samassa yhteydessä syödä Sitkon lounas. Paikka aukesi kuitenkin vasta klo 12, niin kuin oikeastaan muutkin Tampereen ruokaravintolat. Vanha kunnon Plevna ei taaskaan pettänyt, se avasi pelin jo klo 11. Täytyy sanoa, että Plevnan edessä on Hämeen hitaimmat liikennevalot. Valoissa seisoessa meni yhtä kauan kuin rautatieasemalta kävellessä. Plevnassa sitten palveli sitäkin nopeampaa. En muistanut, että Sähkömestari Andersonin Porsaanleike on aivan hillittömän suuri annos. Erittäin hyvää kuitenkin oli. Ruokajuomana helsinkiläiselle Kannas-ravintolalle tehty american lager, 5,2%, Tomahawk-humalaa, 35 EBU. Todella pihkainen, hieman hedelmää, ohuehko, mutta erittäin kova peräkärry. Katkeruutta on tosiaan enemmän kuin EBU-lukema antaa ymmärtää. Oikein maukasta. Tampere, Plevna, 25.5.2019.

perjantai 24. toukokuuta 2019

Michael Mann: Thief

Pitkästä aikaa tulin katsoneeksi Michael Mannin esikoisteoksen vuodelta 1981. Neonoiria Chicagon sateisilta kaduilta. Aika tyyliteltyä menoa, Tangerine Dreamin soundtrack heijastelee elokuvan muutakin tyyliä. James Caan on todella intensiivinen nimiroolin murtovarkaana, mutta kokonaisuutena homma jää aika etäiseksi, etten sanoisi vieraantuneeksi. Se on varmaan ollut tarkoituskin, mutta se ei leffan arvoa nosta. Ihmissuhteet ovat varsin kipeitä, Willie Nelson ja Tuesday Weld jäävät aika statisteiksi Caanin höyryissä. Adoptiohaastattelukohtaus toi mieleen Charles Bukowskin tarinoiden absurdisuuden. Hillittömän pitkät kaksioviset löysäjousiset jenkkiautot dokumentoivat tässä amerikkalaisen autoteollisuuden kuolinkorahdukset, tällaisilla hikisillä tuotteilla ei ollut 1980-luvun alussa mitään mahdollisuutta eurooppalaisten ja japanilaisten maihinnousua vastaan. Loppukohtauksessa on hyvää Melville-fiilistelyä, mutta kokonaisuutena elokuva jää kyllä vaisuksi. Mann pystyi myöhemmin paljon parempaan.

torstai 23. toukokuuta 2019

Mathildedal Pirske C

Tuomo Holm ja Robert Kubala maistattivat viime viikolla Mathildedalissa tätä Pirsken samppanjahiivaversiota. Sain mukaan pullonkin, joten nyt uusintatestaus rauhallisemmissa oloissa. 7,5% siis, hyvin lievästi samea, kullankeltainen, kevyt vaahto. Tuoksussa hieman makeutta, mutta voimakkaasti navettaa. Maku on karamellisen hedelmäinen, raikas, ei niin fanki kuin tuoksu. Miellyttävää täyteläisyyttä, hieman pippurisuutta, hienoisesti lantainen hedelmäisyys jatkuu takamatkallakin, vaikka mitään peräkärryä sinänsä ei kyydissä olekaan. Villihiivan aromit on saatu aika näppärään tukevaan sivurooliin. Melkein tulee Orval mieleen, vaikka toki olut on aivan erilainen. Hiilihappotaso on kohdallaan, kuiva belgiesterisyys hallitsee kokonaisuutta. Yksi panimon parhaista ilman muuta ja varmaan yleisemminkin ykkösbelgejä Suomessa tehdyistä.

Mathildedal Mathilda


Viimeviikkoisella Mathildedalin vierailulla sain tuliaiseksi pullon kyläpanimon vehnäolutta. Vain 4,5%, etiketissä alpakoita. Lievästi samea, melko vaalea, ei oikein syntynyt vaahtoa tarpeeksi. Tuoksussa voimakkaasti kaasumaista purukumia ja banaania. Maku on melkoisen kirpeä, esterinen, kuiva, tyylipuhdas. Raikkautta voisi olla enemmän, ehkä myös hiilihappoja, nyt jää aavistuksen matalaprofiiliseksi. Jää myös vähän ohueksi ja jotenkin 33 cl tuntuu liian vähäiseltä määrältä vehnäolutta. Tyylisuunta ei ole suosikkejani, mutta vakuuttava suoritus tämä on pienistä valitteluista huolimatta.

Fat Lizard 301 Hop Road Pils


Työpaikan kirjapiiri onnistui poissaollessani valitsemaan lukuvuoroon Kari Hotakaisen formulaeepoksen. Sitä on suhteellisen hankala hankkia kohtuullisilla kustannuksilla. Nettitietojen mukaan teos olisi ollut Arabianrannan kirjaston bestseller-hyllyssä. Kaupunkifillaroin paikalle hyytävässä tuulessa. Kirjaa ei hyllystä löytynyt. Virkailijan mukaan se on mysteerisesti kadonnut. Otti sen verran päähän, että olin jäädä rekan alle tallustellessani Oljenkorteen.

Ei kovin innostava hanavalikoima Toukolan olutparatiisissa. Päädyin otaniemeläiseen pilsiin, 5.0%. Aika sameaa, maltaisuutta ja karamellia, hyvä katkeruus. Ei täysin puhdasta, mutta kohtuullista kamaa sentään. Baariin alkoi kerääntyä kendokatsojia, poistuin paikalta. Oljenkorsi, 23.5.2019.

Olli Soikkeli Trio & Ihana Leijona @ G Livelab





Tein viime viikolla ensivierailun G Livelabiin Marc Ribotin painajaismaiselle keikalle ja nyt heti uudestaan. Django Reinhardt -fanaatikko Ilkka Sysilä sai houkuteltua mukaan Olli Soikkelin keikalle. En tuntenut nimeä ennestään, mutta Nurmeksesta kotoisin oleva Soikkeli näkyy olevan tyylinsä kova tähti New Yorkissa. Ja tyyli on siis gypsy jazz tai gypsy swing, joka ei ole minun mukavuusalueella, mutta kuulosti etukäteen huomattavasti mielenkiintoisemmalta kuin Ribotin free.

Saavuimme hyvissä ajoin ja pääsimme istumaan pöydän ääreen. Mehukaljaa ja imperial porteria naamaan, tunnelma alkoi heti kohota. Ympärillä tuntuivat kaikki muut tuntevan toisensa, tuli hieman turistifiilistä. Samassa pöydässä oli mm. Brysselissä kulttuurikeskusta pyörittänyt herrasmies, joka tunsi Soikkelin henkilökohtaisesti. Staran saapuessa paikalle pääsin itsekin kättelemään legendan soittokättä. Viisi sormea, toisin kuin Djangolla. 

Hieman yllättäen tilaisuus käynnistyi all male panel -keskustelulla, jossa olivat Soikkelin ja Ihanan Leijonan ohella kitarantekijät Ari-Jukka Luomaranta ja Olli Viitasaari. Sinänsä mielenkiintoista tarinaa, mutta illasta tuntui tulevan varsin pitkä. Suomalainen käsityösoitinvalmistus vaikutti olevan maailman huippua, sellaisesta olen toki ennenkin kuullut. On aina hauska kuulla ammatti-ihmisten intensiivistä juttelua omasta alastaan.

Lämmittelyakti Ihana Leijona osoittautui Timo Kämäräinen -nimiseksi sähkökitaristiksi, joka on soittanut mm. Ismo Alangon, Olavi Uusivirran ja Ellipsin bändeissä. Soolosetti, tietokoneelta komppia sekaan. Aloitus lupaavasti jotain Calexicoa tai Morriconea viistävään tyyliin, mutta sen jälkeen tylsempi jazz-numero. Vielä tylsemmäksi tilanne muuttui Leijonan avattua kitansa, lopputulos oli aika mitäänsanomatonta poppia. Loppunumerona Kämäräinen onnistui sotkemaan Simon & Garfunkelin Bridge Over Troubled Waterinkin. 

Oli varsin tylyä, että pääesiintyjää piti odottaa kolme tuntia. Olli Soikkelin triossa on mukana toinenkin gypsy-kitaristi, Paulus Schäfer Hollannin Eindhovenista, pystybassossa Teemu Åkerblom. Nyt oli rouheaa menoa, fiilis kuin ranskalaisissa 50-luvun leffoissa. En oikein kappaleita tunnistanut, mutta mukana oli ainakin viisi Django-klassikkoa, joitakin jazz-standardeja, Soikkelin omia biisejä, hybridikuvioita, gypsy bolero ainakin mainittiin, samoin brasilialainen choro. Soikkeli ja Schäfer soittivat muistakin tyyleistä tutulla kaksintaistelusysteemillä, erittäin nautinnollista. Tässä vaiheessa ei enää illan venyminen haitannut yhtään. Soikkeli Trio jatkoi Suomen kiertuetta tämän jälkeen mielenkiintoisilla etapeilla: Seinäjoki, Kajaani, Nurmes, Parikkala.

Kent Herkules, cask ale


Saksalainen Herkules on tunnettu katkerohumala, mutta Kentin laatupanimo on nyt vetänyt sen sinkkuhumalaksi pale aleen, 4,5%. Aromia on yllättävän vahvasti, pihkaa ja pippurista mausteisuutta. Cask-käsittely moitteetonta, pehmeä nautinnollinen olut. Yllättäen katkeruus on nyt liian vähäistä, mutta se ei menoa haitannut Black Doorin terassilla. Kohtuullisen viileä tuuli varjoisalla kävelykadulla esti kuitenkin pitemmän session ja painelin hieman suunniteltua aiemmin G Livelabin sisätiloihin. Black Door, 21.5.2019.

maanantai 20. toukokuuta 2019

Burnt Mill Nelson Fog

Heiziä kamaa Suffolkista Ipswichin seudulta, siis hyvin olutintensiiviseltä East Anglian alueelta. Uusi panimo itselleni, IPAssa 6,4%. Humalina Enigma whirlpoolissa ja Nelson Sauvin kuivana. Samea, hieman karkea tuoksu. Maku raikas, mutta kulmikas, terävää kirpeyttä, hyvin hedelmää silti. Mallas ei kovin hyvin mukana, mutta peräkärry on aavistuksen tuntuvampi kuin eurooppalaisissa moderneissa yleensä. Tölkitetty 4.4.2019. Ei siis toivottoman vanhaa, mutta tässä tyylissä ehkä on jo edetty muutama viikko yli optimin. Ei kovin miellyttävä loppujen lopuksi, kilpailu on kovaa tällä hetkellä tässä tyylissä. Panema, 20.5.2019.

Cool Head TDH Sapphires

Paneman taustapanimo Tuusulasta täräyttänyt imperial IPAa, joka oikeastaan triple IPA, koska 10,3%. Hyvin tumma, hyvin samea, hyvin ruma. Kinuskinen tuoksu. Toffeeta kovasti maussakin, erittäin makea. Ei juuri muuta, yksiulotteinen, vaikkakin täyteläinen. Kohtuullinen juotavuus, ei täysin epämiellyttävä, mutta jää kokonaisuutena esimerkiksi keskinkertaista pilsiä huomattavasti huonommaksi olueksi. Panema, 20.5.2019.

Cloudwater Notch A New Chapter IPL

Kajaanin kone myöhässä, mutta ehdin vielä Paneman patiolle. Varsin lämmintä myöhemmälläkin iltaa. Manchesterin Cloudwater tehnyt yhteistyötä noitavainoista kuulun Massachusetts-kaupungin Salemin Notch-panimon kanssa. Mukana kuviossa myös olutnaisten Pink Boots Society. 6,5%, aika tumma, tuoksussa trooppista hedelmää.  Karamellinen, matalat hiilihapot. Pehmeää, pihkaa puhtaasti, katkeroa heikosti. Altbier-heijastumia tulee mieleen. Jokin makeahko ylikypsän hedelmän sivumaku, keltaista kiiviä, litsiä tjs. Ei täysin vakuuttava, mutta sinänsä miellyttävä olut. Panema, 20.5.2019.

sunnuntai 19. toukokuuta 2019

Altenburger Hell

Kolmas Prisman valikoimiin tullut saksalainen helles, Leikeimin ja Fürst Wallersteinin kokeilin pääsiäisenä. Altenburg ei ole Baijerissa vaan Thüringenissä Leipzigin ja Zwickaun puolivälissä. Panimo Leikeimin omistuksessa, hellissä 4,9%. Kirkas, keskikeltainen väri, ohut, mutta kestävä vaahto. Tuoksussa odotetusti viljaista maltaisuutta. Lievästi makeaa maltaisuutta, keskiarvoa enemmän hiilihappoa, hieman ehkä metallista kovuutta, jopa veren makua. Katkeruutta on kovin vähän. Ehkä vähän vaisumpi ja tunkkaisempi kuin aiemmat yksilöt. Ostopaikka Kajaani, Prisma.

lauantai 18. toukokuuta 2019

Manchester City - Watford 6-0

FA Cupin finaali Wembleyltä. Historiallisesti juuri tässä asetelmassa altavastaajat ovat usein nujertaneet suosikin, itselleni taatusti kipeimmin Sunderlandin shokkivoitto Leedsistä 1973. Nyt ei edes samantapaisesta altavastaajasta voinut puhua, koska Watford pääsarjajoukkue, vieläpä paremmasta päästä, sijoitus päättyneellä kaudella 11. Mutta kuten Erkka V. Lehtola Ylen lähetyksessä totesi, tasoero Watfordin ja Manchester Cityn välillä on käsittämättömän suuri. Parhaat 50 jalkapalloilijaa maailmassa ovat järkyttävän paljon parempia kuin seuraavat 500 parasta pelaajaa. En tuntenut Watfordin avauskokoonpanosta muita kuin 38-vuotiaan kopparin Gomesin. Cityn penkiltäkin tunsin jokaisen.

Watford tunnisti tilanteen ja käpertyi kilpikonnapuolustukseen, bussi parkkeerattiin todella syvälle. Joukkueen jonkinlainen tähti ranskalainen Etienne Capoue, joka oli todella näkymätön koko ottelun. Guardiola lepuutti Agüeroa, kärjessä Jesús, myös De Bruyne penkillä. Silti Watford pystyi vastahyökkäyksiin, Pereyralla oli avopaikkakin, mutta Ederson torjui. 20. minuutin kohdalla Watford pääsi vaatimaan Kompanylle käsivirhettä boksissa, turhaan. 26. minuutilla johtomaali Citylle, David Silva jäi vapaaksi. 38. minuutilla Bernardo Silvan roikkusyöttö vapautti Jesúsin maalintekoon ja tilanne näytti selvältä. 

Toisen puoliajan alussa Watford yritti aktiivisemmin, mutta sai aikaan vain puolittaisia tilanteita. De Bruyne tuli sisään ja tunnin kohdalla Watfordin puolustus alkoi murentua kerta toisensa jälkeen ja City teki vielä neljä maalia. Todella tylsää ja vaivaannuttavaa.

Mallaskoski NEIPA

Toinen kotimainen uutuus Alkon hyllystä, nyt Seinäjoelta,  6,0%, Citra. Mosaic, Simcoe, Amarillo.  Nyt olut nimetty NEIPAksi, mutta näyttää belgidubbelilta. Todella ruma ruskea liemi. Tuoksussa tunkkaista vihannesta, ehkä lievästi trooppista hedelmää. Maku matalahiilihappoinen, makean hedelmäinen, havuinen, nahkea, ei katkeroa. Tunkkainen heikko IPA, joka ei lähelläkään NEIPA-tyyliä. Samanlainen epäonnistunut Saimaa-tyylinen aromihumalointi kuin edellisessäkin Mallaskosken oluessa. Ostopaikka Kajaani, Prisman Alko.

Hiisi Jumi Brut IPA

Alkon uutuushyllyssä oli jyväskyläläinen brut IPA, jolle päätin antaa vielä tilaisuuden, vaikka kärsivällisyys alkaa olla lopussa tämän tyylin suhteen. 6,9%, gluteeniton. Samea NEIPAmainen ulkonäkö, mehuisa tuoksukin, tosin ei aivan raikkaammasta päästä. Maku on voimakkaan mehuinen, kuivaa appelsiinia. Mallas yllättäen tuntuu kohtuullisesti taustalla, eihän tämä ole brutia nähnytkään. Katkeroa ei sentään ole ja aika karkeaksi kokonaisuus kääntyy. Selvästi paras ja maukkain brut IPA, jonka olen juonut, mutta enemmän tämä on keskinkertainen NEIPA. Ostopaikka Kajaani, Prisman Alko.

perjantai 17. toukokuuta 2019

Honkavuori Emigrantti

Suomen Sotahistoriallisen Seuran nuorisojaoston perinteisellä päivällisellä Kruununhaan Kolmessa Kruunussa ei uusia oluita ollut tarjolla, mutta paluumatkalla Kaislasta sellainen löytyi. Joensuusta american strong ale, 7,7%. Tumma punainen olut, trooppista hedelmää tuoksussa. Karamellia ja mallasta, maussa ei hedelmän raikkautta. Matalat hiilihapot, hieman katkeroakin. Puhdas, muttei varsinaisesti raikas. Silti Honkavuoren aiempiin oluisiin pettyneenä tämä oli lievä positiivinen yllätys. Kaisla, 16.5.2019.

Helsinki 1918




Suomen Sotahistoriallisella Seuralla on ollut todella vaisu kevätkausi. Yllättävä piristyminen tuli loppumetreillä, kun Tieteiden talolla järjestettiin vuoden 1918 tapahtumiin liittyvä seminaari. Seurahan ohitti tapahtumien satavuotisjuhlavuoden 2018 poikkeuksellisen huutavalla hiljaisuudella. Seminaarissa keskityttiin nyt Helsingin tapahtumiin kohtalokkaissa käänteissä. Bogotássa syntynyt Laura Kolbe esitteli Helsingin tunnelmia isoisänsä isän Gunnar Lönnqvistin ottamien valokuvien kautta kadunmiehen näkökulmasta. Raunioituneita taloja, ilmeisesti amiraali Meurerin laivatykkien murjomia tuhoja. Kuvia myös sekä von der Goltzin että Mannerheimin voitonparaateista. Kolbe kiinnitti huomiota paikallishallintoon, joka toimi kohtuudella punaisten valtakaudella. Jonkinlaista kaupunginjohtajan roolia vetänyt Jussi Tuominen toimi ilmeisen ansiokkaasti, vaikka on unohtunut historiankirjoitusten ulkopuolelle. Pieni horjahdus Kolbelle tuli viittauksessa myöhempään historialliseen toritapahtumaan, Suomi ei voittanut jääkiekon MM-kultaa vielä 1994.

Kolben esitys oli terävä ja pirteä, mutta tavanomaisempaa laahaavampaa SSHS-settiä heitti Touko Perko, joka keskittyi saksalaisten toimintaan Etelä-Suomessa ja painotti von der Goltzin ja Mannerheimin keskinäistä vieroksuntaa. Perko muistutti saksalaisten vallanneen Helsingin ohella myös Hämeenlinnan ja Lahden, nämä on yleensä jätetty vähemmälle huomiolle. Yhdessä valokuvassa Sipoossa paikalliset, varmaankin valkoisia sympatisoivat tahot (vai sittenkin punaiset sabotöörit?), tarjoilivat maitoa saksalaissotilaille. Varsin tyrmistyttävä visio, mahtaa olleen olueen tottuneille teutonisotureille yksi sotaretken traumaattisimmista kokemuksista. Tässä vaiheessa Sotahistoriallisen Seuran nuorisojaosto sai tarpeeksi ja vetäytyi pohjoiseen hyvinansaitulle päivälliselle Kolmeen Kruunuun, joten seminaarin jälkipuolisko jäi seuraamatta.

Vakka-Suomen Prykmestar SKX, cask ale


Kevään Helsinki Beer Festivalissa pikaisesti maistettu Laphroaig-tynnyröity Savu Kataja tuntui selvästi real alelta. Nyt sitten Urhossa sama juoma eksplisiittisesti cask-pumpusta tarjolla. En voinut vastustaa tummaa viettelystä sahtien runnoman suun huuhtelemiseksi. 10% siis, ei mustaa, vaan punaruskeaa. Selvästi savuinen, tervainen, tervaleijonainen, pastillinen, olisiko jopa esanssisen savuinen. Ensivaikutelma heikkenee siis nopeasti. Mutta ei tämä ihan kehno ole. Pehmeää, täyteläistä, imperial red ale -runkoa tervan takana. Lievää jälkimakua, mutta kieltämättä kokonaisvaikutelma jää heikommaksi kuin HBFssä. Makeutta nytkin liikaa. Urho, 15.5.2019.