tiistai 13. marraskuuta 2018

Espoon Oma Panimo Cheers From Karvasmäki IPA

Tuomiokirkon kryptan talvisotaseminaarin jälkeen siirtyminen sotatunnelmista rauhanomaisempiin olutfiiliksiin yllättävän leppeässä marraskuun illassa. Viikonloppuna tsekkasin Espoon Oman Panimon stoutia ja nyt tuli vastaan saman valmistamon IPA, 6,2%. Suhteellisen samea punertava ulkonäkö, mutta ei tämä miltään NEIPAlta näytä. Trooppista hedelmää löytyy, mutta ei erityisemmin raikkaasti. Karkeaa otetta, paljon pehmeämpi kokonaisuuden pitäisi olla. Sosiaalisessa tilanteessa muistiinpanot jäivät hatariksi, mutta hiilihappotaso oli todennäköisesti liian korkea. Katkeroakaan tässä ei mainittavasti ollut ja äärimmilleen kilpaillussa IPA-segmentissä tämä jäi kovin helposti unohdettavaksi tapaamiseksi. Kaisla, 13.11.2018.

Talvisotaforum 2018 @ Helsingin Tuomiokirkon Krypta




Suomen Sotahistoriallinen Seura ei ole vieläkään saanut syyskauttaan avattua, mutta onneksi korvaavia tilaisuuksia putkahtaa esiin useammalta taholta. Nyt asialla Talvisotayhdistys, joka järjesti tasokkaan seminaarin Helsingin Tuomiokirkon Kryptassa. En ole aiemmin käynyt itse kirkossakaan ja nyt pujahdin takakautta Kirkkokadulta hautakammioon, joka tältä suunnalta lähestyessä oli katutasossa, odotin sukellusta syvälle maan alle. Hyvässä muistissa nimittäin on parin vuoden takainen Ferenc Puskasin haudan tsekkaaminen Budapestin Pyhän Tapanin kirkon kryptassa ja silloin mentiin reilusti maan alle. 

Paikalle oli päässyt kolme neljäsosaa SSHS:n nuorisojaostosta vahvistettuna mittavan uran merivoimissa tehneellä Ilkka "Kusettaja" Sysilällä. Seminaarin potkaisi käyntiin Stalin-erikoismies Kimmo Rentola, joka upeassa alustuksessaan eritteli Stalinin optioita talvisodan alla. Stalin kuvitteli Suomen suostuvan sopimukseen ja tarkasteli tilannetta mm. Ruotsin ja Britannian tiedustelutietojen valossa. Kun Aladar Paasonen oli maininnut Suomen vetäytyvän Neuvostoliiton hyökkäyksen edessä vähitellen Tornionjoelle vuoden 1808 tapaan, Stalin lisäsi hyökkäyskuvioon iskun Suomussalmelle kohti Oulua tarkoituksena katkaista Suomen armeijan pakoreitti. Churchillin kyyniset arviot johtivat päätelmään, että Britanniaa ei Suomen asia oikeastaan kiinnosta. Miehityksestä luopumisesta Stalin päätti jo tammikuun lopulla 1940, kun alkoi levitä tietoa brittien ja ranskalaisten mahdollisesta hyökkäyksestä Bakuun. Rajan siirtäminen kokonaan Laatokan ulkopuolelle johtui kansainvälisistä sopimuksista, jotka takasivat Suomelle Laatokan rantavaltiona vapaan laivaliikenteen Nevan kautta Leningradin läpi Suomenlahdelle. Siitä Stalin halusi välttämättä eroon. Rentolalta erittäin rento ja informatiivinen tuore esitys, joka välittömästi huipensi koko illan. Periaatteessa tuttua tarinaa Rentolan Stalin-kirjasta, mutta livenä kuultuna sytyttävää. 

Loppu olikin sitten enemmän rutiinia. Lasse Laaksonen esitteli talvisodan loppuasetelmia perinteiseen tyyliin Viipurinlahden epätoivoisessa tilanteessa. Mitään värikkäämpää anekdoottitarjoilua ei tullut upseerien henkilökohtaisia ongelmia tutkineelta Laaksoselta. Sallan rintamalta Viipurinlahdelle komennettu Kurt Wallenius lähetettiin saman tien maitojunalla Mikkeliin, jossa Wallenius ilmeisesti tokaisi Mannerheimin olevan yhtä suuri juoppo kuin hän itsekin ja sotilasura oli käytännössä siinä. Olli Kleemola kertoi Kasarmitorin talvisotamuistomerkin valokuvavalinnoista ja lopuksi Talvisotayhdistyksen puheenjohtaja Antti Aho spekuloi kontrafaktuaalisesti talvisodan mahdollisesta välttämisestä ja sen seurauksista. Ei ihan turhaa juttua, mutta varsin vaatimatonta settiä. Rentolan esityksen takia tämä oli kuitenkin kerrassaan muistettava tapahtuma.

maanantai 12. marraskuuta 2018

Achouffe Cherry Chouffe

Servaalin sesonkiolutnäytelähetyksen viimeisenä pääsi maistoon Belgian ensimmäisen modernin aallon craft-panimon (p. 1982) kirsikkaolut. Achouffe on sekin nyt sulautunut isompaan Moortgat-konserniin.  8%, kirsikan lisäksi monenlaisia makeutusaineita, keinotekoisiakin, mustajuurta (?, black root extract). Odotukset eivät korkealla, mikään tinkimätön kriek nyt tuskin kyseessä. Hyvä paksu pinkahtava vaahto, kirkas punainen runko. Tuoksussa erittäin läpitunkevasti kirsikkaa. Maku onkin todella makea, kuin kirsikkalimsaa, mutta vähemmällä hiilihapolla ja alkoholin lämmittämänä. Jälkimaku on kuivempi, marjaista happamuuttakin löytyy, ei tämä täysin onneton ole, mutta ei minua kiinnostava juoma millään osa-alueella. Ilmeisesti etiketissä esiintyvien hahmojen punaisten myssyjen takia tätäkin Chouffea voidaan myydä Suomeen jouluoluena. Olisi huvittavaa, jos ei olisi surullista.

Monty's Dark Secret Export

Gluteeniton pullokäynyt kaurastout Walesistä, 5,5%. Panimolta on aiemmin tullut vastaan IPA, joka ei tehnyt hyvää vaikutusta. Tummanruskea, ohut vaahto, voimakkaan paahtunut tuoksu. Melko korkea hiilihappoisuus, tuoksua ohuempi paahteinen maku, hyvin kuiva, ei juuri hedelmäisyyttä. Varsin ohut runko, tuhkaisenakin makua voi pitää ennen lyhyttä katkerahkoa jälkimakua. Varsin vaikuttava tuote, IPAa parempi, mutta täyteläisyys, kuohkeus ja raikkaus puuttuvat. Ostopaikka Helsinki, Vallilan S-Market.

sunnuntai 11. marraskuuta 2018

Bone Machine Credence Stones & Bones


Fuller's -hämmennyksen jälkeen halutti vielä huuhdella kurkkua ja tarjolla oli kokeilematonta britti-DIPAa, 9%. Samea, intensiivistä trooppista hedelmää tuoksussa. Maussa liituista hartsia ja mausteisuutta, ehkä Sorachi Acen tilliäkin. Ei kovin raikas, mausteisuus hallitsee liikaa, alkoholikin tuntuu. Katkeruus jää heikoksi. Karkeaksi ja kohtuullisen epämiellyttäväksikin tämä jää Fuller'sin jälkeen. Angleterre, 11.11.2018.

Fuller's Vintage Ale 2017, cask ale (vuotta myöhemmin)



Siirryin Orionin leffan jälkeen Angleterreen after-cinema -oluelle tyypillisesti elokuvan herättämiin mietteisiin hajamielisesti paneutuneena. Tiskillä paljon jengiä, baarimestari viittilöi jo kaukaa, että haluan varmaan juuri tätä olutta. Sain näköhavainnon Fuller'sin Vintage Ale -lätkästä ja nyökyttelin innokkaasti, totta kai. Hieman hämmennyin, kun annos oli vain 30 cl ja hinta normaalia pintiä vastaava. En hätkähtänyt, olut on 8,5%, sekin vaikuttanee hintaan. Baarimestari hehkutti vuoden kypsytystä ja muuta ainutlaatuista, mutta kuvittelin edelleen saavani tämän vuoden 2018 uuden Vintagen cask-versiota. Samaan pöytään päätyi Karilan pariskunta ja vähitellen heidän kanssaan keskustellessa aloin tajuta, että kyseessä onkin viimevuotinen 2017-versio, josta Angleterre on jemmannut yhden caskin vuodeksi kypsymään. Tapausta oli jo somessa mainostettu, mutta en näköjään ole Angleterren seuraaja Facebookissa, joten tilanne pääsi yllättämään. 

Viime syksynä join cask-versiota tuoreeltaan Olutexpossa ja vielä myöhemmin Kuikassa. Pähkinäistä ja luumuista otetta, mutta en oikein innostunut. Nytkin selvästi pähkinää tuoksussa, luumumaista kuivaa hedelmäisyyttä runsaasti. Ei mitään tuoreutta enää, aromihumalointi on häipynyt. Jotain puumaista tammisuutta, vaikka ihan metalliastiallahan tässä kypsyminen on tapahtunut. Hiilihappotaso on tietysti matala, tiettyä cask-pehmeyttä on tallella, mutta myös jotain robustimpaa fiilistä, joka tuntuu ehkä karkeutenakin. Alkoholi lämmittää ja monimuotoisuutta on useaan suuntaan. Baarimestari heitti vielä verrokiksi maistiaisen Vintage Ale 2017:n pulloversiosta, joka tuntui selvästi karkeammalta, ikääntyminen ja pehmentyminen on isommassa astiassa ollut selvästi kehittyneempää. Erittäin mielenkiintoinen kokeilu, enpä muista ennen juoneeni aged cask ale -tyyppistä kamaa. Angleterre, 11.11.2018.

James Whale: Road to Back

James Whale oli brittiohjaaja, joka teki 1930-luvulla Hollywoodissa klassiset tulkinnat Universal-studiolle monista kauhuaiheista, Frankenstein-jutut varmaan kuuluisimpina. 1937 Whale pääsi ohjaamaan sequelin Erich Maria Remarquen / Lewis Milestonen klassikosta All Quiet on the Western Front. Taustalla siis taas Remarquen romaani, tarina keskittyy saksalaiskomppanian miehiin, jotka palaavat Saksaan 1918 epäonniselta länsirintamalta. Itselleni ennestään täysin tuntematon elokuva, uusi restauraatio. Viimeisiä tilaisuuksia muutenkin nähdä KAVI-leffoja klassisessa Orionissa. Hyvä kopio, startti viimeisen sotapäivän tapahtumista 11.11.1918 saksalaisnäkökulmista. Siis erittäin harkittu esitys kaikin puolin juuri ensimmäisen maailmansodan päättymispäivän 100-vuotistilanteessa. Englanninkielen käyttö tietysti tökkii nykykatsojaa, kerronta on melko kankeaa eikä näyttelijäsuorituksetkaan erityisemmin vakuuta. Varsin modernilla tavalla tässä kuitenkin näytetään, miten vaikeaa sodan kauhujen traumatisoimien miesten on palata siviilielämään, tämä oli taatusti ennennäkemätöntä vielä 1930-luvullakin. Saksassa on sodan jälkeen kaaos, kommunistit yrittävät kaapata vallan, veteraaneja kiskotaan uudessa tilanteessa eri suuntiin. Itse henkilötarinassa on hieman liikaa sokerointia lopussa, jonka päälle vedetään vielä erittäin päälleliimatusti propagandaotoksia eri maiden sotilaallisesta varustautumisesta noin 1937. Kovakätistä pasifistista viestinvälitystä ja Whale oli tietysti oikeassakin, huonostihan siinä kävi. Elokuvana ei silti oikein vakuuta, väkinäistä koomisuuttakin oli matkan varrella selvästi yli tarpeen. Äärimmäisen hieno löytö kuitenkin arkistojen kätköistä, olen perehtynyt aika lailla Hollywoodin vaiheisiin, mutta tämä siis tuli yllätyksenä. Whale oli itse sotaveteraani ja ura hiipui nopeasti tähän leffaan kulminoituen, lopullinen päätös tuli sitten 20 vuotta myöhemmin omaehtoisena hukuttautumisena uima-altaaseen.

lauantai 10. marraskuuta 2018

Tuju Citra Lord

Lopulta kaukaa Espoosta takaisin omilla huudeilla. Panemassa Lappeenrannan laatupanimon Citra-tavaraa, DDH pale ale, 6%. Hyvin samea. Erittäin mehuinen, kuohkea, appelsiinia, mallaskin taustalta tukee. Ei juuri peräkärryä, ei tämä Tujun parhaita ole, mutta jälleen vakaata laatua. Panema, 10.11.2018.

Espoon Oma Panimo Cheers From Nuuksio Stout



Alustavasti ajattelin kävellä raikkaassa syyssäässä Otaniemestä Niittykummun Gallows Birdiin, 3,6 km, piece of cake. Mutta kun satoi, ajoin junalla saman tien Matinkylään, koska Bird ei vielä auki. Corvusin riilipumppu rouhi tyhjää, niinpä tietysti, päädyin paikalliseen foreign stoutiin, 7%. Ei juuri vaahtoa, tuoksussa suklaata, matala hiilihappotaso, hedelmäisyyttä, heikko paahteisuus. Kahvia, makeus tulee liikaa mukaan, jälkimakukaan ei erityisen kuiva. Liian ohut olut näin vahvaksi, kuohkeus ja raikkauskin kateissa, mutta jonkin verran parempi tämä oli kuin odotin. 

Palasin samalla Espoon paikallislipulla Niittykumpuun Gallowsiin. Jokin buffet-pöytätarjoilu, yllättävän runsaasti jengiä, taas jokin Espoon sisäpiirijuttu tietenkin. Ei oikeastaan uusia oluita tarjolla, epähuomiossa tilasin Sorin Bisonia, joka oli vielä surkeampi kuin aikaisemmalla maistelulla. Sain sentään suun huuhdeltua Dark Starin Hophead-riilillä, se on aina taatussa kondiksessa. Nyt täytyy todeta selvä huolestuminen Gallows Birdin tilanteesta, olutvalikoima ei tunnu pysyvän nykykysyntää vastaavalla tasolla. Spesiaalitapahtumilla kerätään edelleen ansaittua huomiota, mutta muuten tilanne on ehkä herpaantumassa. Espoo, Captain Corvus, 10.11.2018.

Fat Lizard Backdrop Porter

Luulin juoneeni tätä porteria jo aiemmin, mutta sotkin sen Blacktop Porteriin. Nyt vain 5,5%,  makeahkoa luumuista hedelmää, kevyt paahteisuus, ohuehko runko. Heikko katkeruus. Ei horjahteluja, mutta jokseenkin tylsä liian makea perusporter. Espoo, Fat Lizard, 10.11.2018.

Fat Lizard BrewDog Helsinki Kustom IPA


Jengiä käytännössä aivan hillittömästi marraskuun lauantain alkuiltapäivänä Fat Lizardissa. Ilmeisesti Espoossa ei ole juuri ollenkaan ruokaravintoloita, koska tällainenkin keskinkertaisuus vetää puoleensa mielettömiä massoja. Kiskaistuani pizzan kokeilin muita Fat Lizardin juomia. Skottipanimon helsinkiläisbaarin kanssa yhteistyössä tehty IPA, 6,9%, . Punertava ja kirkas, nyt parempi vaahto. Pihkainen, tunkkainen, maltainen maku. Ohut, kuiva, lähempänä brittiläistä keg-bitteriä kuin IPAa. Karkeahko, en oikein tykännyt. Katkeroa sentään on kohtuullisesti. Keittiön päällä näkyy vaakatankkeja, panimo ei ole tässä rakennuksessa, joten tankit ilmeisesti tarjoilukäytössä. Espoo, Fat Lizard, 10.11.2018.

Fat Lizard Fat Lab 08 Brut IPA




Tarkoitus oli käydä Tampereella, mutta VR promptly pysäytti koko junaliikenteen marraskuun jokaiselta lauantailta Helsingin ja Tampereen väliltä. En tykkää busseista, joten raideliikenteen toiseksi parhaaksi kohteeksi valikoitui sitten Espoo. Pääsin lopulta käymään Fat Lizard -ravintolassa Otaniemessä useamman toteutumatta jääneen suunnitelman jälkeen. Tilava kaksitasoinen avara tila. Brut IPAssa 6,3%, kirkas kultainen väri,  heikko vaahto. Kissanpissaa, kuivaa sitrusta, varsin ohut, hyvin kuiva, ei juuri katkeroa. Ei kuitenkaan niin mauton kuin pelkäsin. Pizza ei mikään mestariteos, olisi voinut olla lämpimämpi ja keskeltä liian ohut, oikeastaan pelkkää tomaattikastiketta. Espoo, Fat Lizard, 10.11.2018.

Kenttäkokeita ja tutkimusta



Suomen Sotahistoriallisen Seuran nuorisojaosto kokoontui toista kertaa Helsingin Yliopiston juhlasalissa. Vuorossa nyt jo kolmas seminaari Maanpuolustuskorkeakoulun sarjassa Suomen Puolustusvoimien 100-vuotisjuhliin liittyen. Tällä kertaa aiheena tutkimus- ja kehitystoiminta. Jos nyt olisi yleisön sekaan heittänyt lusikkahaarukkayhdistelmän, niin se tuskin olisi kenraaliin osunut. Ei siis niin arvovaltaista jengiä kuin edelliskerralla, mutta hyvin yleisöä taas paikalla. SSHS:n puheenjohtaja Mikko Karjalainen kertoi eloisasti viime sotien aikaisista koeammunnoista ja kenttäkokeista. 1930-luvulla valmistauduttiin kovasti kaasuhyökkäyksestä selviämiseen, mutta sitten sota-aikana fokus siirtyi panssarin- ja ilmatorjuntaan. Liekinheittimiäkin kehitettiin mm. Päämajan keksintötoimistossa Mikkelissä. Sotatieteiden tohtori in spe Hannu Liimatan esitys olikin sitten huomattavasti puisevampi. Liimatta kävi läpi koko upseerikoulutuksen historian ennen keskittymistään yhteen taistelukoulun talviharjoitukseen 1983 Kittilässä. Tämä oli niin puuduttavaa, että SSHS:n nuorisojaoston päämuonitusmestari komensi jaoston pääosat etenemään Kruununhaan Tre Kronoriin. Yksi jäsen jätettiin vielä varmistamaan selustaa kuuntelemalla kenraali Heikki Nikusen esitystä ilmavoimien koetoiminnasta.

keskiviikko 7. marraskuuta 2018

O/O 50/50 Comet Mosaic


Ennen Kanniaisen Timon lähtöä päätimme tsekata vielä Kittyn riilipumpun. Harmittavasti siellä ei mitään ollut, joten valinnaksi tuli göteborgilainen NEIPA-viritys. Aiemminkin tuttua 50/50 -sarjaa, 6,5%. Samea on, herukkaa kirpeästi, erittäin raikas, ei makeutta, mutta taas peräkärry jää reilusti alimitoitetuksi. Illan kolmesta oluesta ehkä tykkäsin silti enemmän Alefarmin DIPAsta kuin tästä sinänsä mallikkaasta tuotteesta. Kitty's, 7.11.2018.

Reketye Next Level 99 Hop Cones

Pari vuotta sitten Budapestissa tuli kokeiltua muutama Jónás-craftbaarin Reketye-panimon olut. Nyt Pieneen saapunut hanaan kevyt (5,6%) itävaltalaisen Next Levelin kanssa tehty yhteistyö-NEIPA. 50 IBU, Warrior, Amarillo, Citra, Simcoe, Galaxy. 99 viittaa Itävalta-Unkarin imperiumin luhistumisesta kuluneisiin vuosiin, tehty siis ensi kerran viime vuonna. Varsin paljon vaahtoa, pihkaa, bensiiniä, ei ehkä niin raikas kuin edellinen Alefarm, tässäkään ei erityisemmin katkeroa. Sosiaalisessa tilanteessa muistiinpanot jäivät minimiin. Pien, 7.11.2018.

Alefarm Cohesive Shift

Sonnisaaren Timo Kanniainen oli pikaisesti käymässä Helsingissä, ehdin vaihtamaan muutaman sanan maestron kanssa Erkki Hämeen isännöimässä Pienessä. Mielenkiintoinen hanavalikoima taas kaupungin uudessa ykkösbaarissa. Ensimmäinen tuntuma tanskalaispanimo Alefarmin tuotteisiin. Pienimuotoinen sessio olisi ehkä ollut järkevämpää aloittaa keveämmällä oluella, mutta itselläni on silloin tällöin tapana tehdä juuri päin vastoin. Vähän niin kuin ruotsalainen uimakoulu, hypätään ensin syvään päätyyn ja katsotaan onnistuuko uiminen. Cohesive Shiftissä siis 8%, hieman samea, mutta ei mitään NEIPA-systeemiä ollenkaan. Appelsiininen hyvin puhdas ja raikas olut, ei alkoholia, ei paljoa katkeroa, mutta jotain kuitenkin. Ei moniulotteinen, mutta tykkäsin silti. Pien, 7.11.2018.

tiistai 6. marraskuuta 2018

Anarchy Cult Leader


Pohjois-Englannista amerikkalaista pale alea, Mosaic humalana, 5,5%. Modernisti hyvin sameaa, erittäin sitruksinen tuoksu. Maussa mehua, kirpeyttä, pihkaa, hyvin kuohkeata, raikastakin. Aika täyteläistä, keveys ei häiritse, peräkärrykin on kohtuullinen. Mukavasti  onnistunut maukas olut, kypsä trooppinen hedelmä hallitsee makua. Hilpeä Hauki, 6.11.2018.

Wychwood Black Wych


Lähialueella baarikierros marraskuun lämpimässä illassa. Panemassa varsin vaisu valikoima, tempaisin elokuussa Ullanlinnassa tsekatun Etkon Numbers Gamen, maistui nyt hieman paremmalta. Harjutorilla huomasin uuden Harju8-ravintolan, piipahdin katsomassa olutvalikoiman, Olvia ja Brooklynia, poistuin paikalta tilaamatta. Kurvin William K:ssa uusi annos eilen kokeiltua Olutpajan Foreign Stoutia, edelleen erinomaista. Pitkästä aikaa ponnahdin vastapäiseen Kolmeen Kaisaan, tarjolla Wychwoodin porteria, 5%. Tämän panimon oluita ei ole tullut pitkään aikaan juotua. Muistaakseni tämä porter on ennestään tuttu, mutta blogiin en ole sitä arvioinut ennen. Ohut vaahto, lähes musta. Tuoksussa makeaa karamellisuutta. Maku on lievästi paahteinen, poltetun sokerin aromia, fariinisokeria, suljettua tunkkaisuutta. Kuohkea raikkaus puuttuu. Jälkimaku on kyllä kuiva, lähes katkerakin. Ei tämä aivan surkea ole, voisi olla vielä paljon makeampikin. Tunkkaisuuden takia ei kuitenkaan mikään miellyttävä kokemus, monipuolisempia makujakin pitäisi olla. Hyvä fiilis baarissa, aina täällä se ei ole ollut itsestäänselvää. Kolme Kaisaa, 6.11.2018.

maanantai 5. marraskuuta 2018

Wild Weather Storm in a Teacup


Konepaja-baari tuntuu hankkineen enemmänkin Readingin suunnan Wild Weather -oluita, ehdin jo aiemmin kokeilla Shepherds Warningia. Earl Grey IPA, 6%. Heikko vaahto, samea, makea karamellinen olut, jossa selvä teen vivahde. Mallas, hedelmäisyys ja tee eivät toimi yhdessä ollenkaan, tämä on täysin toivoton tapaus. Tee-oluita on ennenkin tullut vastaan ja vaikutelma on yleensä ollut vastaava. Kuten Ruosniemen Humanisti, joka oli sentään miellyttävämpi. Emelissen Earl Greystä tykkäsin, mutta ilmeisesti makuaisti oli silloin pois käytöstä. Cantillon sai homman jotenkin toimimaan, mutta se on Cantillon. Tämä brittiyritelmä oli yksiselitteisesti aivan hirveä. Konepaja, 5.11.2018.

Thornbridge Foxlow


Derbyshiren panimolta tuntuu koko ajan pukkaavan uusia oluita. Monet ovat menneet ohi maistelematta, mutta nyt tartuin imperial amber aleen, 8%. Näyttää lievästi samealta kultaiselta oluelta, ainakin hämärässä baarissa. Tuoksuu sitrukselle. Maku on yrttisempi, alkoholinenkin, ei kovin raikas. Jälkimaku on ohut, kokonaisuus yksioikoisen nihkeä. Heikko suoritus. Konepaja, 5.11.2018. 

Olutpaja Foreign Extra Stout


Juoksulenkin jälkeen lähibaariin palautumaan, S-ketjun kuukaudenoluena pälkäneläistä, tyylisuuntana stoutien kuningaslaji foreign. 6,5%, beigenruskeaa vaahtoa, kuohkea , kevyesti hedelmäinen ja paahteinen. Kahvisuutta, hieman tummaa, todella tummaa suklaata. Kuiva olut, myös katkeruutta löytyy, jälkimaku ei aluksi tunnu voimakkaalta, mutta se jatkuu pitkään nielaisun jälkeen kurkkua kuivaten. Juotavuus on todella hyvä, mutta vastapainoksi tuntuu aavistuksen ohuelta. Prosenttiyksikkö lisää vahvuuteen voisi tehdä terää. Erittäin puhdaspiirteinen kokonaisuus, kuten valmistajalta voi odottaakin. Konepaja, 5.11.2018. 

sunnuntai 4. marraskuuta 2018

Mauno Jokipii: Panttipataljoona


Jokipiin maineikas teos suomalaisesta SS-pataljoonasta ilmestyi jo vuonna 1968, mutta enpä ole kirjaa lukenut. Kun tänä syksynä valmistunut André Swanströmin uusi tutkimus arvostelujen mukaan kyseenalaisti Jokipiin näkemyksiä, päätin tarttua aikaisempaan perusteokseen. Pointtina on julkisuudessa ollut lähinnä se, syyllistyivätkö suomalaiset sotarikoksiin vai ei. Jokipiin on katsottu peitelleen karua totuutta. Itseäni kiinnostaa tapahtumaketjussa monet muutkin asiat, joten Jokipiin lähes tuhatsivuinen magnum opus oli syytä kahlata läpi ennen tuoreempia näkemyksiä. Suomen Sotahistoriallisen Seuran nuorisojaoston kollegalta sain lainaksi teoksen neljännen painoksen vuodelta 2000. 

Vuoden 1941 alkupuolen vaikeassa tilanteessa monet suomalaiset katsoivat uuden Saksaan lähtevän vapaaehtoisjoukon jatkavan suoraan jääkäriliikkeen perinteitä. Saksalaisia tämä aspekti ei olisi voinut vähempää kiinnostaa, heillä oli kova miehistötarve SS-joukoissa ja samalla haluttiin sitoa Suomi Saksan linjaan. Tähän liittyy tietenkin Jokipiin kirjan nimessä esiintyvä pantti-termi. En tiedä kuinka paljon suomalaiset päättäjät tiesivät siihen aikaan SS-järjestön luonteesta, mutta Jokipiin mukaan suomalaiset olisivat halunneet omat miehensä mieluummin varsinaiseen armeijaan Wehrmachtiin. Kun se ei saksalaisille käynyt, niin ehto unohdettiin samantien. Jokipii käyttää varsin paljon tilaa perustellakseen miten Waffen-SS poikkesi keskitysleiritoimihenkilöiden perus-SS :stä. Tässä taustalla tietysti oli motiivi näyttää suomalaisten osallistuneen varsinaisiin taistelutoimiin eikä sotarikoksiin. Nykynäkökulmasta tämä argumentointi on menettänyt merkityksensä, koska myös perusarmeija Wehrmachtin on osoitettu syyllistyneen sotarikoksiin. Varsinaiset SS/SD:n juutalaisten tuhoamisyksiköt Einsatzgruppet Jokipii mainitsee vain kerran, vasta Lembergin/Lwówin/Lvovin/Lvivin valtauksen yhteydessä kesäkuun lopussa 1941.

Noin 1200 miehen värväys tapahtui ex-EK-pomo Esko Riekin johdolla keväällä 1941 Insinööritoimisto Ratas -peitefirman kautta. Insinööritoimisto oli kyllä ennestäänkin olemassa, mutta Töölön Temppelikadulla sijaitsevan yrityksen liiketoimintasuunnitelma siis muuttui merkittävästi. Toiminta oli periaatteessa salaista, mutta asia kyllä huomattiin samantien mm. kaikissa naapurivaltioissa. Värväys on hieman harhaanjohtava termi, värvärit joutuivat käytännössä torjumaan vapaaehtoisten valtavaa aaltoa. Swanströmin uuden näkemyksen mukaan noin puolet valituista olivat äärioikeistolaisia radikaaleja, siis natseja tai fasisteja, mitä nimitystä nyt halutaan käyttää. Jokipii selvästi yrittää tätäkin piirrettä laimentaa mm. korostamalla demaritaustaisen Päämajan tiedotusmiehen Kalle Lehmuksen olleen värväyksessä mukana. Poliittiset näkemykset ovat aina suhteellisia, varsinaisia natsejahan ei Suomessa koskaan ole suurempia määriä ollut. Saksa-kiimaisten nuorten miesten pääasiallinen motiivi oli taatusti seikkailunhalu ja venäläisviha, joka ei Suomessa ollut erityisen harvinaista talvisodan jälkeen.

Miehet lähtivät toukokuussa 1941 laivoilla yli Itämeren Danzigiin ja Stettiniin viidessä eri kuljetuserässä. Lyhyiden koulutusjaksojen jälkeen suomalaisjoukko hajaantui. Tässä tuli itselleni uutta tietoa, olen luullut että kaikki suomalaiset pysyivät yhtenäisenä pataljoonana. Ne suomalaiset, joilla oli jo sotilaskokemusta, hajautettiin Felix Steinerin komentaman Wiking-divisioonan eri yksiköihin. Heitä oli paljon, yli 400. He osallistuivat samantien Operaatio Barbarossaan heti avauksesta 22.6.1941 alkaen. Loput 800 suomalaista kuljetettiin koulutukseen Wieniin.  

Jokipiin ensimmäinen viittaus mahdolliseen suomalaisten sotarikokseen on jo heinäkuun alusta 1941, kun venäläissnaipperi pudottaa Wikingin Westland-rykmentin komentajan. Kostoksi Westlandin 7. komppania poltti läheisen kylän ja teloitti venäläisiä ja juutalaisia siviilejä. Komppaniassa oli suomalaisia vapaaehtoisia. Jos tällaista tapahtui jo sodan ensimmäisellä viikolla, niin väittely asiasta vaikuttaa akateemiselta. Mutta jos suomalaisilla ainoina maapallon ihmisinä on viinageeni, niin ehkä sitten suomalaiset SS-miehetkin ovat niitä poikkeuksellisia putipuhtoisia pulmusia. 

Wiking eteni Ukrainan halki Kiovan eteläpuolelta Dnepr-joelle ja isompien taisteluiden kautta ylikin. Marraskuussa tuettiin vielä Rostovin lyhytaikaista valtausta, mutta puna-armeijan vanhat (talvi) ja uudet (T-34 -tankki ja Stalinin urut) aseet heittivät SS-miehet taaksepäin talvehtimaan Mius-joelle. Taistelukuvaukset ovat varsin puuduttavan tylsää luettavaa, vaikka Jokipii yrittää elävöittää niitä pitkillä lainauksilla suomalaissotureiden kirjeistä, muistelmista ja haastatteluista.  

Varsinaisen suomalaisen SS-alokaspataljoonan koulutus alkoi siis kuukauden jaksolla kesäkuussa Wienissä. Sieltä siirryttiin toiseksi kuukaudeksi Itämeren rannalle Stralsundiin. Koulutus jatkui Pommerissa Gross-Bornissa kolmisen kuukautta. Tämäkään osuus kirjasta ei ole kovin lennokasta, kun Jokipiillä ei ole tarjota kovin mehukkaita anekdootteja. Yksi suomalainen ruokavaras sentään ammutaan itse teosta.  Joulukuussa 1941 pataljoona siirtyy junalla Keski-Ukrainan Vinnitsaan, sieltä autoilla eteenpäin ryömimisvauhtia mutaisia teitä pitkin kunnon rasputitsassa. Tässä vaiheessa luulisi homman järjettömyyden selvinneen paksupäisimmillekin. Vielä absurdimmaksi reissu muuttui joulun jälkeen Dnepropetrovskista kohti rintamaa lumimyrskyssä ja kovassa pakkasessa. Ajoneuvoista pääsi perille vain murto-osa. Mitään erityistä kiirettä pataljoonalla ei olisi ollut, tilanne oli vakiintunut asemasodaksi Mius-joella. 

Asemasota jatkui elokuuhun 1942 asti, jolloin lyhyen lisäkoulutusjakson jälkeen suomalaispataljoona siirtyi ripeästi muun Wikingin perässä uudelleen vallatun Rostovin läpi läntiselle Kaukasukselle Maikopin alueelle. Läpimurto Mustallemerelle ei onnistunut ja sitten suomalaiset joutuivat pahimpaan paikkaansa keskisellä Kaukasuksella Terek-joen mutkassa Malgobekin tienoilla. Öljykentille yritettiin ja suomalaiset joutuivat kärsimään epätoivoisista yrityksistä. Kaatuneita ja haavoittuneita tuli suomalaisille eniten näissä lokakuun 1942 taisteluissa. Kaikkein verisimpään vaiheeseen ehtivät mukaan myös kesällä 1942 värvätyt 200 täydennysmiestä. Suomalaispataljoona osallistui vielä toisen talvensa aikana liikkuviin vetäytymistaisteluihin Kalmukkien aron ylityksen jälkeen Stalingradin lounaispuolella, josta vetäydyttiin taas Rostovin kautta Asovan meren rannoille. Wiking suomalaisineen joutui vielä torjumaan Popovin panssariryhmän yllättävän motitusyrityksen Donetsilta etelään. Donetsin etelärannalle suomalaisten taistelutoiminta loppui keväällä 1943. Yhtenäisen suomalaispataljoonan taistelujen kuvauksessa Jokipii pääsee paljon eloisampaan vauhtiin, ehkä lähteiden runsaus auttaa asiaa. 

Pataljoonan eloonjääneiden (255 kaatunutta, 18%) loppuvaiheet olivat vaisummat kuin olin kuvitellut. Muutaman viikon lomailu Ruhpoldingissa, joka on sittemmin tullut tutuksi Saksan ampumahiihtokeskuksena. Sitten junalla Baltian läpi Tallinnaan, josta Hankoon pienimuotoiseen juhlaan. Helsinkiinkin suunniteltiin paraatia, mutta pelättiin venäläisten ilmaiskua. Ajankohta oli vaikea, pataljoonan paluu sensuroitiin lehdistä kokonaan. Suomen johto mietti irtaantumista sodasta ja SS-pataljoona oli kiusallinen ongelma. Miehet lomailivat kotimaassa kesäkuun ja palasivat sitten Hankoon epäselvässä tilanteessa. Monen päivän pähkäilyn ja monenlaisten käänteiden jälkeen Mannerheim ja hallitus päättivät, että pataljoona lakkautetaan kokonaan ja halukkaille ei sallita lyhyttäkään SS-jatkopestiä. Saksalaiset eivät pitäneet asiasta, mutta kun koko jättiläissodan kohtalosta kamppailtiin samaan aikaan Operaatio Zitadellessa Kurskin aroilla, yhden pataljoonan takia ei ruvettu vääntämään vastaan. 

Vakuuttavan yksityiskohtaista ja perusteellista jälkeä Jokipiin teos on, se oli arvattavissakin. Mitään vääristelyä tässä tuskin on, mutta kaikkea ei välttämättä kerrota. Jokipiin tavoitteena selvästikin on ollut kokoavan dokumentaarin luonti, enemmän kuin kriittinen tutkimus. Luettavuutta häiritsee minusta liian pitkät lähdesitaatit. Jokipii on halunnut antaa sotilaiden äänten puhua, mutta samalla hänen oma äänensä vaimenee. Kuten lähes aina sotahistoriallisissa teoksissa, kartat ovat taas aivan liian ylimalkaisia ja epätarkkoja. Toki sisäkansien yleiskartat ovat selkeitä, kattoihan pataljoonan reitti todella valtavan alueen. Ukrainan paikannimien muuttuminen historian käänteissä ei asiaa helpota. Nuorempi nykylukija ei välttämättä sisäistä, että Jokipiin teoksen keskeinen Stalinon suurkaupunki on nykyisin uudenlaista mainetta saanut Donetsk.

keskiviikko 31. lokakuuta 2018

Borussia Mönchengladbach - Bayer Leverkusen 0-5

1970-luvulla Günter Netzerin, Jupp Heynckesin ja Allan Simonsenin tähdittämä Borussia Mönchengladbach oli Euroopan mahtiseuroja. Pienehkön kaupungin (nyt kuitenkin jo noin 260 000 asukasta) resurssit eivät riittäneet kestävään kehitykseen, mutta joukkue on edelleen vahvaa Saksan keskikastia, vaikka otti välillä vauhtia kakkostasolta. Jäseniä on yli 75 000 ja uusi näyttävä Borussia-Park korvasi 2004 legendaarisen Bökelbergin. 

Nyt vastassa Saksan cupissa eli DFB-Pokalissa lähes paikallisvastustaja Leverkusenista. Vierailla maalissa suomalaistähti Lukas Hradecky. 5. minuutilla Leverkusenin vastahyökkäys, Gladbachin puolustus pihalla, Kevin Volland pääsi vapauttamaan Julian Brandtin, jonka takanurkkalaukaus tolpan kautta verkkoon. Gladbach innokkaampi, hallitsi palloa, mutta ei pystynyt luomaan maalintekotilanteita. Hradecky käytännössä työtön, vasta 36. minuutilla Neuhausilla tekopaikka, mutta Luke torjui lähietäisyydeltä. Sitä ennen Volland sai pallon tolppaan, Leverkusen oli aina vaarallinen saadessaan pallon. Tulosta syntyi uudelleen ensimmäisen puoliskon lisäajalla, Gladbachin puolustus sekoili taas, Bender pääsi laatikosta kiskaisemaan, Sommer torjui, mutta redoundin kroatialainen vaihtomies Jedvaj sai sisään. Varsin surkea suoritus isänniltä. 

Toisella puoliskolla Gladbach tuntui aluksi saavan painetta aikaan, silti tilanteita ei syntynyt vieläkään. 64. minuutilla Stindl sai avopaikan, mutta Hradecky torjui hienosti. Sitten alkoi romahdus, Leverkusen hyökkäsi vastaan, Gladbachin puolustus mureni täysin. Bellarabi teki kaksi ja Volland yhden, erittäin taitavia kuvioita, mutta kyllähän parempaa puolustusta isänniltä olisi pitänyt odottaa. Hämmentävä lopputulos, Gladbach Bundesligan kolmonen. Leverkusenilta tosin samanlainen suoritus edellisessä pelissä, vierasvoitto Bremenissä 2-6.

Põhjala Leevike

Seuraavaksi Servaalin näytepakkauksesta Põhjalan maustettu talvisour. Tätä olutta tuskin olisin omalla rahalla ostanut, mutta lahjahevosen suuhun on katsottava. 6,5%, punertava väri, melko samea. Tuoksussa joulumausteita glögityyliin. Suggestoin itseäni karaisevaan kokemukseen ja kaadoin lientä kurkkuuni. Todellakin kohtuullisen hapan, hedelmää, ei niin pahaa kardemummaa kuin pelkäsin. Mallas tuntuu taustalta etäisesti, mutta ei tämä millään tavalla miellyttävä kokemus ole. Sekoituksessa näkyy olevan käyneitä karpaloita, kiinanruusua, kanervahunajaa (?), kanelia ja neilikkaa. Huh. Happamuus ei peitä hillittömiä mausteita tarpeeksi, vaikeaa oli, mutta kainuulaisella lähes masokistisella sitkeydellä kippasin pullon sisällön tuulensuojaan.

Mallaskoski Winter Warmer Doppelbock

Servaali-maahantuoja muisti bloggaajaa kausiolutlähetyksellä. Mukana jouluoluita (hmm, oikeastaan yksi) ja muita pimeän sesongin lämmittäviä tuotoksia. Heller-laatuvalmistajan Schlenkerla Urbockin tempaisin tietysti heti eilen mahdollisimman tuoreena. Seuraavana ei maistoon maahantuontia vaan Servaalin aiemman omistajan (nythän se on Helsinki Distilleryn tapaan osa Olvia) Momentin-konsernin seinäjokisen panimon uutta talvenlämmittäjä-olutta. Britanniassa winter warmer -termiä tai ehkä jopa -alityyliä käytetään vahvemman talvialen nimityksenä, mutta Seinäjoella on siis tehty saksalaistyylinen vahva bock, 7,2%. Etiketissä makua kuvaillaan kevyen paahteisen (toasty) maltaiseksi savuvivahteella. Tummanruskea ulkomuoto, ohut vaahto. Maussa matala hiilihappoaste, pehmeää maltaisuutta, hieman makeutta, paahteisuus ja jopa hedelmäisyys sekoittuvat. Savua voi aistia, jos tietää etsiä, ei ehkä muuten. Hyvä juotavuus, mutta ehkä liian makea minun makuun, tykkään kuivemmista bockeista. Toki monet klassiset doppelbockit ovat tätäkin makeampia. Ihan kiva, Mallaskoski on ehkä Plevnaan ja Malmgårdiin rinnastettava valmistaja, joka tekee taattua omaa hillittyä tyyliään, mutta ei varsinaisesti herätä suuria intohimoja. Mallaskosken osalta siis näin viimeiset pari viime vuotta, sitä ennen oli aika hapuilevaa otetta eri suuntiin. Vientisuunnitelmiakin on, kuten tämänkin oluen täysin englanninkielisestä etiketistä huomaa. En muista nähneeni viime aikoina raportteja siitä, miten homma esim. Kiinassa on edennyt.

HIMA Joker Imperial Brut Stout

Brut IPA on viimeisen trendityyli, mutta nyt HIMAsta saapui imperial brut stout. Etiketissä hieman Halloween-tyylistä meikkausta kantava hahmo. 11,1%, pullotettu 18.9.2018. Humalina Herkules, Columbus, Pakila. Tarkoittanee siis, että eilisen Rennyn tapaan tässäkin paikallista humalaa. WLP009 Super High Gravity Ale, australialainen hiiva. Brut-systeemi tarvinnee jotain entsyymejä, niitä ei etiketissä eritellä. 

Lähes musta, ei paljoa vaahtoa. Tuoksussa kuivattuja hedelmiä, yrttisyyttä, kevyesti paahteisuutta, ehkä ehtaa viinankin aromia. Maku on täyteläinen, mausteinen, kuivahko, kylmän kahvin puraisua, joinkin olutta ehkä liian kylmänä. Alkoholi lämmittää taustalla, mausteinen yrttisyys tuntuu jatkuvan jälkimaussa mahdollisen katkeruuden yli. Muistuttaa aika paljon quadrupelia, vaikka ei belgihiivan estereitä esillä. Ehkä liian suoraviivainen, näin vahvalta oluelta odottaa usein useampia tasoja. Brut-käsittelystä vaikea maun perusteella vaikea sanoa erityisempää, varsin kuivahan tämä kyllä on näin vahvaksi olueksi. Ei mitään epämiellyttävää, mutta siis hieman yksioikoinen.

tiistai 30. lokakuuta 2018

HIMA Renny DIPA

Toinen tuore näyte HIMAlta, tupla-IPA, 8,8%, kuivahumalina Citra ja Centennial (25 g/l). Mielenkiintoisesti katkeroaineena "maatiaishumalat", eli siis jotain kotimaista omatuotantoa. Nyt ei juuri vaahtoa syntynyt, melko samea, mutta ei NEIPA-tyylillä. Tuoksussa on raikkaasti tuttua hedelmäsalaattia, mangoisia ja greippisiä aromeja. Maku on hillityn hiilihappoinen, sitruksinen, ehkä hieman kuivahtaneen klementiinin kaltaisuutta. Mallastuki on kunnossa, alkoholi ei polttele, katkeruuttakin on ilahduttavan paljon. Nyt on HIMAlla loksahtanut useimmat asiat kohdalleen, raikkautta voisi olla hieman enemmän, mutta näin vahvassa IPAssa se on vaikeampaa. Mielenkiintoista, jos kotimaisella humalalla on irronnut tämänkin verran katkeruutta. Anssin mukaan tosin maatiaishumalat eivät tuoneet mitään makua ennen kuivahumalointia. HIMAn prosessi on nyt hioutunut aika mallikkaaseen kuntoon, tässä ei mitään horjahteluja havaittavissa. Renny ei tunnu oikein sopivalta näin hienon oluen nimeksi, mutta olihan Laurillakin hetkensä Die Hard -kakkosessa.

HIMA Issen Bisse!

HIMA-kotikeittiöstä taas uutta tavaraa. 6,6%, pullotettu 10.10.2018, panijoina marko + isse. Melko samea, poreileva, pienikuplainen ohuehko vaahto. Tuoksussa inkivääriä ja hedelmää, selvästi jokin mausteviritys. Maussa inkiväärisyys ei sitten niin voimakasta, trooppinen kuiva hedelmäisyys hallitsee. Neutraali, mutta kohtuullisen jäntevä mallasranka, jälkimaku lyhyt, inkivääri tuntuu sielläkin. Jos inkivääriä halutaan sotkea olueen, niin ehkä sitten näin. Tuoksussa avaa tukkoista nenää, mutta ei pilaa liikaa makua. Tietysti parempi olisi unohtaa mausteet kokonaan.

maanantai 29. lokakuuta 2018

Cairngorm Witches Cauldron, cask ale



Aamiaispaikaksi valikoitui lähtöaamunakin Wetherspoonin baari. Tramilla lentokentälle, ensimmäinen Wetherspoon olisi ollut jo ennen turvatarkastusta, mutta melko kireän aikataulun takia menin sen taakse. Sir Walter Scott suhteellisen pieni ketjun toimipaikaksi, mutta lentokentällä ei ehkä tarpeeksi tilaa. Harviestounin golden ale oli juuri kuivahtanut, joten Cairmgormin syysalesta viimeinen skottiolut tällä erää. 4,9%, tummaa kamaa, hyvä kuohkea vaahto. Makeahkoa paahtoa, ei katkeroa. Puhdas skottiale kaikin puolin, mutta varsin tylsäähän tällainen olut on. Edinburgh, Airport, The Sir Walter Scott, 29.10.2018.