Toista viikkoa sitten pääsin kokeilemaan tätä Sonnisaaren uutta stoutia hanaversiona pikaisesti. Samassa tilanteessa paikalla ollut panimon Timo Kanniainen tyrkkäsi pienosakkaalle mukaan pullotetetun version oluesta. Dramaattinen etiketti poikkeaa Sonnisaaren yleisestä tyylistä, tekijänä nyt Jussi Hukkanen, oululainen kuvataiteilija, ei siis Huvila/Passio -suunnilla vaikuttanut samanniminen oluthahmo. 11,8%, siis brut imperial stout, sokeria lisätty, mallastamatonta ohraa, kauramallasta, batch #161.
Vaahto hieman ruskeampaa kuin Sori Taproomissa, nesteen väri käytännössä musta, kuivattuja hedelmiä, viikunaa, taatelia. Maku on paahteinen, lähes palanut, keskihiilihappoinen, hyvin kuiva, ei edes kevyesti hedelmäistä makeutta. Maku on ehkä liian sulkeutunut kuivaan tuhkaiseen paahteisuuteen. Tykkään yleensä kuivista paahteisista stouteista, mutta tässä se menee liian tukkoiseksi. Intensiivistä persoonallista otetta tässä kyllä on riittämiin. Hanaversiota en ehtinyt kunnolla makustelemaan, selvästi sama olut on kyseessä, mutta nyt nousee esiin erilaisia makuelämyksiä. Kahvia ja tummaa suklaata kyllä, mutta eivät nekään kovin hallitsevia, tässä on jotain mystistä ennenkokematonta syvyyttä. Joissain belgialaisissa vahvoissa stouteissa samoja piirteitä, ehkä Struisen Black Albert / Black Damnation, vaikka ne makeampia ovatkin. Ei tämä ykkössuosikkejani Sonnisaaren tuotannossa ole, mutta ilahduttavan persoonallinen suoritus taas.
Disclaimer: olen Sonnisaaren pienosakas.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti