sunnuntai 2. joulukuuta 2018

Francis Ford Coppola: The Conversation

Godfathereiden välissä kuvattu Coppolan pienimuotoinen paranoiatrilleri ei ensimmäisellä kohtaamisella kolahtanut, mutta teos on kestänyt todella hyvin aikaa. Tekniikka on muuttunut, mutta teemat ovat entistäkin ajankohtaisempia. Antonionin Blow-up on tietysti selvä esikuva, mutta täysin persoonallinen Coppolan tuotos on. San Franciscon miljöö on hyvin hallussa, harmaasävyinen kuvaus luo sopivaa noir-fiilistä ja äänitys on tietysti omaa luokkaansa. Kaiken päälle Gene Hackmanin täydellisen intensiivinen suoritus moniulotteisena Harry Caulina ja yksi 1970-luvun suurimmista mestariteoksista on kasassa. Nuorempana en ehkä täysin sisäistänyt Caulin keski-ikäistä (44v) angstia, mutta nykyään se tuntuu sitäkin uskottavammalta.

2 kommenttia:

Ilkka Sysila kirjoitti...

Konventionaalinen tekniikka ei Harryn alalla ole juuri miksikään muuttunut, mitä tulee suuntamikrofoneihin ja pieniin bugeihin. Lankapuhelinta tosiaan kova ikävä, sen tapittaminen fm-bugilla oli niin helppoa, niin helppoa, ja huoltovapaata, kun käyttöjännitekin tuli talojakamosta...

Ilkka Sysila kirjoitti...

... Digitaalinen signaalinkäsittely on tuonut lähes rajattomat mahdollisuudet prosessoida taltioitua analogiasignaalia, Harryn aikaan suotimet olivat vielä analogisia, klassisia suotimia; kaikenlainen fft- ja taajuustasopelleily oli haave vain, nyt tosiaan jokapäiväistä leipää.