lauantai 22. joulukuuta 2018

Haapala Riuskasti Rukiinen










Suunnittelin viime kesänä vierailua tuoreeltaan Kainuun ensimmäisessä modernissa panimossa Sotkamossa, mutta oluet eivät ehtineet valmiiksi. Lokakuussa pääsin sitten Helsingissä maistelemaan kuusenkerkkä-alea ja tervaporteria. Joensuun Jaska-kollega ehti tuoreeltaan raportoimaan paikan päältä. Nyt sitten lähes 20 asteen rapsakassa pakkaskelissä lopulta paikalle. Panimo sijaitsee hieman haastavassa paikassa Vuokatinvaaran "väärällä" puolella Joensuun tien varressa. Lumi oli tuiskuttanut viitan peittoon ja ajoin ensin risteyksen ohi. Pienellä mäellä perinteinen siistin näköinen maatila. Parkkipaikalla kiinnitti huomiota Teslan logolla merkityt lataustolpat. Vuokatin matkailubisnes hyrrää käsittääkseni lujaa ja siihen varmaan Haapalankin bisneskeissi pohjautuu.

Bed & Breakfast -konseptilla siis mennään, majoitustilat keltaisessa päärakennuksessa. Panimo ja ravintola on remontoitu punaiseen navettaan. Lehmiä tai muita eläimiä ei näkynyt. Isohko ravintola, panimo peräosassa, eteisaulassa oluita myynnissä mukaan. Hirsirakennus, oikeastaan klassinen panimoravintola saksalais-amerikkalaiseen tyyliin. Odotin hieman joulunalusruuhkaa, mutta paikalla vain yksi pariskunta lounaalla. Juodessani olutta paikalla kävi kuitenkin tasaisesti asiakkaita ostamassa oluita mukaan, toivottavasti kauppa käy jatkossakin. Valitsin paikan päällä juotavaksi valikoiman vahvimman ruis-IPAn, 6,4%. Lasin täyttäminen kesti varsin kauan. Ruskeaa ja sameaa. Maltainen maku, pihkaista, makeaa, tuoretta. Hieman katkeruutta, ehkä liian makeaa. Ei oikeastaan hedelmäinen, rukiin leipäisyys hallitsee kokonaisuutta. Omaperäinen tämäkin olut aiempien kokeiltujen tapaan, mutta IPA-termin tästä olisi kyllä voinut tiputtaa. Ei Korpikuusen Kuiskauksen tasoa, mutta tasokas puhdas olut tämäkin on. Sotkamo, Haapala BnB, 22.12.2018.

2 kommenttia:

Ilkka Sysila kirjoitti...

Näyttää olevan tuliterät & asialliset, brittiläiset?, vehkeet ja siistit avarat tilat, ei näytä olkenkaan paskantamolta. Melkoinen vallankumous ja helpotus cräftille nuo keykegit.

Ari Juntunen kirjoitti...

Joo, todella viimeistellyn näköistä toimintaa kaikin puolin. Suomesta tulee mieleen vertailukohtana ehkä Bryggeri Helsinki.