perjantai 30. marraskuuta 2018

Gallows Birdin talvioluet 2018-19









Viidettä vuotta pääkaupunkiseudulla asustellessa alkaa tulla selväksi, että Espoon Gallows Birdiin kannattaa suunnata silloin, kun sesonkien uutuusoluet paikalle saapuvat. Metro kulki talvisodan syttymisen vuosipäivänä, Niittykummussa talviolutkauden avaus valoisammissa merkeissä, hieman luntakin maassa. Kyseessä ei ole mikään real ale -festivaalin tasoinen yleisötapahtuma, oluet tulevat hanoihin vähitellen ja nytkin baarissa oli melko väljää tunti avaamisajan jälkeen. Varsin vaikuttava olutlista esillä, mutta todellakin vasta muutama olut startissa tarjolla. Ensimmäisenä tartuin Kentin cask-stoutiin Black Mirror, joka ei edes kuulunut teematarjontaan. Vain 4,5%, US/NZ-kuivahumalilla ryyditetty kevyt stout, paahteista, kuivaa, ohutta. Katkeruuttakin mukana, mutta ei ole Kentin parhaita. 

Seuraavaksi BrewDogin Mistletoe Mafia Toasty Amber Lager, edelleen 4,5%. Maltainen olut, paahtoleipäistä fiilistä kuivasti, mutta liikaa hiilihappoa. Lievästi hedelmää ja paahteisuutta hyvin kevyesti. Ruotsalaisen Poppelsin Vintervärmaren kohdalla sosiaalinen tilanne pääsi enemmän pinnalle. 7,8%, makeaa mausteista paahteisuutta, enempää en huomannut.  Hollantilaisen Uiltjen F*ck The Christmas Tree Is on Fire session lopuksi, 10%. Lakritsaa,  muitakin mausteita, aika pehmeää, jopa raikasta, alkoholi ei tunnu. Tosin arvostelukyky saattoi heikentyneen tässä vaiheessa varsin ripeästi toteutetussa sessiossa. Haluttaisi käydä listalta myöhemmin tulevia oluita maistelemassa, mutta joulu-tammikuun kalenteri vaikuttaa kovin täydeltä. Espoo on niin kaukana. Espoo, Gallows Bird, 30.11.2018.

torstai 29. marraskuuta 2018

Thornbridge The Wednesday, cask ale

Vielä Kallion pohjoisreunaa kiertäen Kuikkaan, jossa oli kuin olikin caskia tarjolla. Derbyshiren innokkaalta panimolta jenkkihumaloitua (Simcoe, Citra) pale alea, 5,9%. Tuoksussa hyvin sitrusta, pehmeys ei aivan samettisella tasolla, mutta ei huono. Mallasrunko hyvä, ei mitään mehukaljaa, karviaismarjaakin erottuu. Jälkimaku  harmittavasti ohut, mutta ryhdikäs suoritus silti. Oluen nimen tausta on helppo arvata, se liittyy tietysti läheisessä suurkaupungissa Sheffieldissä Hillsborough'n monipuolista mainetta niittänyttä stadionia isännöivään omituisesti nimettyyn jalkapalloseuraan Wednesday Football Club. Ilmeisesti perustajilla 1800-luvulla sattui olemaan keskiviikko vapaapäivänä. Kuikka, 29.11.2018.

Whiplash Body Riddle

Beergeristä Panemaan, eilen jäi testaamatta Whiplashin kevyt APA, 4,5%. Kissanpissaista herukkaa eli Mosaic varmaankin huomattavassa roolissa. Mehuisa ohuehko olut, jossa ei erityisemmin katkeruutta. Netistä vilkaistuna Mosaicia ei olekaan, käytössä Lemondrop, Galaxy, Simcoe ja Ekuanot. IBUja vain 26, eihän niillä mitään kärryä kytketäkään. Kevyenä kesäoluena toimiva, marraskuussa Suomessa rajoitetummin, mutta silti sain sujuvasti juotua. Panema, 29.11.2018.

Maku Jotain Stoutia?




Sörnäisissä Hämeentien varrella on käsittääkseni jo pitempään marraskuussa hiljaisesti  toiminut burgereihin ja craft-olueen painottuva Beerger-baari, jonka varsinaiset avajaiset ovat parin päivän päästä. Pääsin nyt lopulta Nyforsin Arin kanssa testaamaan paikkaa hyytävän etelätuulen häiritessä laskeutumista Kurvista. Hyvä sijainti, valoisa kulmatila, hipsterisisustus, jenkkityyliset hanat, toistakymmentä olutta kiinni. Ei mitään kovin kiinnostavaa, ei yhtään IPAa, melkoisen skandaalimaista. Jopa kaksi Perhon olutta myynnissä, se on harvinaista. Paneman toiselta omistajalta Ice Beaverilta tarjolla Northern Pale Ale, mutta sen laskemisesta ei loppujen lopuksi tullut mitään vaahtotulvan takia. Toinen Ari sai siitä jonkinlaisen tynnyrimikserin, joka ei kuulostanut vakuuttavalta. Beerger-nimellä on ollut aiempaa toimintaa Hietalahden suunnassa kesäravintolana, siellä en sattunut käymään. 

Mielenkiintoisinta Beergerissä on varmaankin se, että se on avaamassa myös panimoa ravintolan yhteyteen. Se sijaitsee kellarissa, jonne johtaa varsin pitkät kierreportaat. Kävin kuikuilemassa fasiliteetteja, keittokattila oli jo paikalla, keittokoko 500 litraa. Tila näytti varsin vakuuttavalta, alakerrassa myös toinen baari, joka ei nyt käytössä. Jututin vielä lyhyesti Aleksanteri Ronkaista, joka kertoi panimon valmistuvan "alkuvuodesta" 2019. Samalla tuli esille, että Panema on luopunut panimohankkeestaan, kiinteistön lattia ei kerta kaikkiaan kestä panimolaitteistoa. Beergerin ja Paneman suhde jäi itselleni hieman epäselväksi, mutta selvästi jotain kiinteähköä yhteistyötä niillä on, ainakin Ice Beaverin kautta.   

Oluen valinta siis meni Beergerissä vaikeaksi, mutta lopulta päädyin Tuusulan Makun kevyeen stoutiin, 3,9%. Maitoista tavaraa, ei niin ohutta kuin volttimäärästä voisi päätellä. Makeahkoa, mutta puhdasta, kyllä tätä joi sujuvasti, mutta ei olisi monipuolisemman valikoiman baarissa luultavasti päässyt tilausvaiheeseen. Baarin musiikki ei oikein minun makuun, ensin rintalastaa bassojumputtavaa phillysoulia tms. ja sitten hipsterijazzia. Beerger, 29.11.2018.

keskiviikko 28. marraskuuta 2018

O/O Anniversary Baltic Porter

Göteborgin O/O-valmistajalta en ole ennen porteria maistanut. Todella vahva balticiksi, 10%, en tiedä onko pohjahiivaa. Kahvinen ja mausteinen tuoksu. Kuiva maku, anista, lämmetessä lievästi makeutuu, Ei katkeroa, mutta miellyttävä, alkoholi ei tunnu. Jyväskyläläinen nykyinen Olutposti-kollega Hannu Nikulainen sattui piipahtamaan Panemaan. Tänään pitikin olla Hannun 25000-oluen lanseeraus, mutta tapahtuma siirtyi viime tingassa kaksi viikkoa eteenpäin. Kuulosti olevan tulossa mielenkiintoista tavaraa, toivottavasti pääsen joulukuussa maistamaan harvinaisuutta. Panema, 28.11.2018. 

Cloudwater A•W18 Brewed All Season IPA

Luulin hetken, että tämä Manchesterin Cloudwaterin NEIPA on kollaboraatio mystisen A•W18 -panimon kanssa, mutta kryptinen lyhenne tarkoittanee kuluvaa syystalvea, autumn-winter 2018. 6,5%, taas mehuinen tuoksu. Edellistä Garagea kirpeämpi, raikkaampikin. Katkeruuttakin enemmän, mutta en silti väittäisi, että tämä Garagea parempi olisi, tykkäsin kovasti molemmista. Varmaankin Pienen maahantuomaa tavaraa.  Panema, 28.11.2018.

Garage Hærdball

Pakkasillassa juoksulenkki ja sitten palautumissessioon Panemaan. En muistanut, että keskiviikkoisin Panemassa on aperitivo-buffet, jossa monenlaista kasvispohjaista syötävää. Se ehti kuitenkin juuri loppua enkä nälkäinenkään ollut. Barcelonasta tupla-IPAa, 8,8%, Citra humalana. Viikinkivokaalilla varustettu nimi tuntuisi viittaavan kollaboraatioon, mutta siitä en nopeasti netistä löytänyt vahvistusta. Sameaa, appelsiinimehuista. Lievästi katkeraa, tasapainoista ja puhdasta, oikein hyvää. Ei tietenkään erityisemmin erotu nykyisessä mehukaljatulvassa, mutta kaikin puolin kunnossa. Panema, 28.11.2018.

tiistai 27. marraskuuta 2018

Bock's Corner Talviolut

Vaasalainen Bock's on jäänyt varsin vieraaksi, kun panimon oluita on yleensä tullut vastaan vain festivaalien kaoottisissa ympyröissä. Nyt lähialkossa huomasin talvioluen, tosin vain 4,5%, joten Alko-jakelu omalaatuinen ratkaisu. Muutenkin näin kevyt talviolut herättää kysymyksiä. Etiketissä terveisiä lähettää Bräumeister Alexander Maier, joka onkin käsittääkseni Suomen pienpanimokentässä varsin harvinainen muodollisesti kouluttautunut panimomestari. Väri on kuitenkin reippaan tummanruskea. Vaahtoa en paljoa saanut kertymään uuteen Karhu-lasiini. Tuoksussa on kunnolla paahteisuutta, maku matalahiilihappoisesti paahteinen, kuiva, mutta ohut. Oletettavasti tämä on lager, joten lähempänä schwarzia kuin dunkelia. Katkeroa ei löydy itäisen Saksan klassikoiden tyyliin, mutta puhdasta kamaa tämä on. Hieman vahvempana voisi toimia vielä paremmin, mutta positiivinen tapaus tämä on tällaisenakin. Ostopaikka Helsinki, Kallion Alko.  

Arcobräu Winterbier

Talviolutta Baijerin Moosista kreivillisestä panimosta Regensburgin ja Passaun väliltä. 5,5%, kirkasta vaaleankeltaista olutta, tuoksussa neutraalia viljaisuutta. Maku täyteläisempää maltaisuutta, mutta vain hieman. Makeahkoa, ruohoa, hieman leipämäisyyttä ennen kapeaa peräkärryä. Ei mitään erityisempää talvisuutta, ehkä aavistuksen vahvempi kuin panimon perushelles. Alkolta taas varsin tavanomainen maahantuontisuoritus. Ostopaikka Helsinki, Kallion Alko.  

Staropramen Nefiltrovaný Ležak znalců


Klassisista tšekkioluista on ollut jo liikkeellä useita suodattamattomia versioita. Nyt Molson Coorsin omistama Staropramen yrittää skarpata hieman pölyiseksi päässyttä brändiään ja on tuonut Suomeen englanninkielisellä Unfiltered-nimellä lätkäistyä suodattamatonta versiota muinaisesta Praha-standardista. Netistä löytyi oluen alkuperäinenkin nimi. 5%, todella samea, varsinkin verrattuna Urquellin vastaavaan versioon. Tuoksussa hieman kirpeyttä, muuten melko neutraalia maltaan henkäisyä. Maku on melko täyteläinen, makean maltainen. Ei hellesin täyteläisyyttä, ei kellerbierin hienopiirteistä hedelmäisyyttä, mutta eipä ole diasetyyliäkään. Katkeruus on heikkoa, raikkaampikin voisi olla. Ei tällä ehkä uusia ystäviä valloiteta, mutta puhdasta perustavaraa. Konepaja, 27.11.2018.

Ilkley Gregory Porter, cask ale


After cinema -oluena Angleterressa cask-porteria, 5,5%. Melkein musta, paahteinen, suklainen, makeahko. Pehmeä, mutta ei samettinen. Liian makea lämmetessään. Hieman on katkeruuttakin, mutta kokonaisuutena olisin nauttinut paljon enemmän kuivemmasta oluesta. Angleterre, 26.11.2018.

Arthur Robison: Schatten

Chicagossa syntynyt Arthur Robison oli 1920-luvun saksalaisen ekspressionismin suuria ohjaajia, mutta en ole aiemmin tainnut miehen elokuviin törmätä. Nyt Orionissa viime hetkillä esillä ehkä kuuluisin teos vuodelta 1923, Bolognassa restaroitu kopio ja livepianossa Marko Puro. Katsomo oli tavallista täydempi ja leffan toisen näytöksen jälkeen lauantaina on kuulemma goottibileet viereisessä Dubrovnikissa. Elokuvassa ei ole ollenkaan välitekstejä, joten täysin ilman dialogia Robison yrittää tarinan harsia kasaan. Tarkkaavaisuuteni ei ollut parhaassa terässään olutraadin jälkeen ja saatoin hieman torkahdella elokuvan alkupuolella. Intensiteetti siis hieman kasvoi taikureita ja hypnoosia sisältävässä leffassa vähitellen, mutta en silti oikein saanut teoksesta otetta. Kevyttä kauhufiilistä, mutta ei tämä mikään Caligari tai Nosferatu ole. Peileillä ja toistuvilla varjoilla saadaan visuaalista näyttävyyttä, mutta loppujen lopuksi kopiokaan ei ollut kovin kirkas.

maanantai 26. marraskuuta 2018

Cool Head Sitruuna Gose, cask ale



Pääsin osallistumaan Helsingin Sanomien olutraatiin, jossa arvioitiin nyt "taivaallisia" oluita. Juttu ilmestyy itsenäisyyspäivänä. Session jälkeen isännät tarjosivat Urho's Pubissa vapaavalintaisen oluen, johon itse valitsin Kentin Black Goldin cask-version. Näköjään olen sitä jo viime vuonna Kitty'sissä juonut. Ei ehkä tällä kertaa ollut aivan yhtä hyvässä kunnossa, vaikka ei nytkään erityisempää valittamista. Nepalilaisen iltapalan jälkeen aloin keskittymään Orionin saksalaiseen mykkäleffaan Angleterressa. Janne Keskisarja vihjasi lauantaina, että Tuusulasta on saapunut cask-gosea ja todellakin sitä oli vielä tarjolla. 5,5%, ei vaahtoa, samea, kuivaa sitrusta maussa, miksei sitruunaakin. Ei kovin hapan, pehmeän matalahiilihappoinen. Mallasta ei tunnu, tämä jää pelkäksi mehuksi. Arvostettava kokeilu, mutta toivottavasti Paneman joskus avautuvan panimon caskit eivät tule olemaan pelkästään tällaisia. Jälkimakuakaan ei ole. Ei gosen suolaisuuttakaan, jos joku nyt vielä sellaista näinä aikoina lähtisi hakemaan. Angleterre, 26.11.2018.

Mikko Porvali: Sinisen kuoleman kuva

Viipuri, 1920. Kaksi nuorta poliisia Jussi Kähönen ja Salomon Eckert tutkivat poliisimurhaa ja päätyvät Terijoen kautta Kirjasalon tasavaltaan, jota hallitsee eversti Yrjö Elfvengren. Tämä toiminnallinen osuus muistuttaa lähes vakoilu- tai sotaromaania, mutta sittemmin Porvalin romaani vakiintuu poliisiproseduraaliksi monikulttuurisen Kannaksen pääkaupungissa Viipurissa taistelussa viinan salakuljettajia vastaan. Pietarissa katulapsena varttunut Eckert on päähenkilöistä moraalittomampi ja hänen motiivejaan Porvali taustoittaa kohtuullisesti, mutta kertoja Kähönen jää keskisuomalaisena papinpoikana ohuemmaksi. Miljöökuvaus vaikuttaa uskottavalta ja kieltolain asetelmat tulevat selviksi. Hieman hämmästyttää, että valtaanpäässyt Maalaisliitto olisi sabotoinut Viipurin läänin poliisivoimia ja pikemmin edistänyt salakuljetusta, jopa hyötynyt siitä suoraan. Porvalilla lienee kuitenkin perusteita väitteisiin. Elfvengrenin ohella kirjassa esiintyy oikeita henkilöitä Hackzellin ja Relanderin tapaan, mutta pahiten korruptoitunut poliitikko Juuso Vähälä on fiktiivinen, ainakin nimeltään. 

Porvali on poliisi, joka on ehtinyt julkaista jo mittavasti sotahistoriateoksia. Sinisen kuoleman kuva on ensimmäinen romaani vuodelta 2015 ja ns. Karelia noir -trilogian avausosa. Sujuvaa tekstiä sinänsä, mutta en täysin innostunut. Varsinaista kokoavaa juonta ei ole, romaani on kuin raportti poliisitoiminnasta muutaman vuoden ajalta. Kohtalokas naishahmo tuntuu turhan glamoröösiltä nuhjuisessa sisällissodan runtelemassa Viipurissa. Poliisimurhiin ja erään lapsen kohtaloon Porvali ottaa tunteikkaamman otteen, mutta yleisemmin pöyristyttävä väkivalta ohitetaan melkein tilastotieteenä. Jatkoa Kähösen ja Eckertin tarinaan on ilmestynyt ja otekin tiettävästi paranee ainakin seuraavassa osassa. Kartta aikakauden Viipurista olisi huomattavan tervetullut lisä, se lisäisi selvästi lukunautintoa. Itse kävin kaupungissa 1976, mutta muistikuvat eivät ole tarkkoja.

sunnuntai 25. marraskuuta 2018

Thornbridge Cigar City Jai Jai

VYS-pikkujoulun jälkeen vielä yksi olut Black Doorissa, jossa oli tarkoitus vierailla jo ennen tapahtumaa. Floridan Cigar Citylla on tunnettu Jai Alai IPA ja nyt panimo on vieraillut Thornbridgellä tekemässä jonkinlaisen verrokkioluen hieman eri nimellä. Toinen Jai ehkä viittaus isäntäpanimon Jaipuriin. Kirkasta kamaa,  6,7%. Hedelmäisyyttä on, mutta ei kovin raikkaasti. Pihkaa ja täyteläisyyttä, liikaa hiilihappoa. Katkeruutta liian vähän. Runsaassa nykytarjonnassa liian vaisu ja tavanomainen. Black Door, 24.11.2018.

Viskin Ystävien Seuran pikkujoulu 2018




Kaisaniemestä Punavuoreen on lyhyt kävelymatka, mutta Sonnisaari-session venähtämisen takia hyppäsimme Keskisarjan ja Nyforsin kanssa skuruun. Ajoitus onnistui erinomaisesti, Ahvenen edessä muutama innokas viskikonnossööri, mutta ovet avautuivat saman tien. Perinteiseen tyyliin taas  viskijuhlat, verryttelyoluena nyt Thornbridgen Bingen Fresh Hopped IPA, 7,4%. Todella kirkas, maltainen ja  täyteläinen. Hyvin hennosti hedelmää, melkein bockiksi voisi luulla. Kevyesti katkeroa, mutta toimi kohtuudella. 

Puheenjohtaja Veera Salo toivotti vieraat tervetulleiksi ja Diageon edustaja esitteli tällä kertaa teistingissä olevat viskit. Seuran ns. vahva mies Jarkko Nikkanen veti taas viskivisan, joka ei ollut edellisvuosista vaikeutunut, jos ei helpottunutkaan. Kinkkukiusausta taas, olen jo luopunut ehdottelemassa menun rukkaamista. Viskit olivat tällä kertaa hieman liian tavanomaisia ja tuttujakin. Lowlands-osastolta Glenkinchie 12v, kevyesti hedelmää, miksei vaniljaakin. Klassinen Cardhu alkaa olla jo liian pölyttynyt, en saanut siitä otetta oikein mistään, vaisumpi kuin Glenkinchie. Broran läheltä ponnistava Clynelish tuntemattomampi ja tässä olikin hieman potkua kirpeämmällä hedelmäisyydellä. Lopuksi sitten savunäyte Caol Ilan jättitislaamolta, pekonia ja päärynää. Hauska tapahtuma jälleen kerran, samoina toistuvat rituaalit tuovat rakennetta elämään, mutta ehkä jotain variaatiotakin vielä jatkossa nähdään.

Sonnisaari Brutis

Session viimeisenä kohuttu ensiesiintyminen Suomen ensimmäisestä kaupallisesta imperial brut stoutista. Kotipuolellahan HIMA on jo ehtinyt kokeilla samaa tyyliä. 11,8% ja entsyymeillä siis buustattu hiivan toimintaa. Miksipä tosiaan rajoittua brut-systeemeillä IPOIhin, joissa se tuntuu tekevän oluesta mauttoman. Sosiaalinen tilanne tiheni, paikalle saapuivat Jussi Kuivila, Ilkka Sysilä ja itse Timo Kanniainenkin. Aikaa ei enää paljoa ollut ja hörsin Brutiksen ilman yksityiskohtaisempia muistiinpanoja. Paahteista, puhdasta, kuivaa, kahvia, tummaa suklaata. Ehkä jopa ohut, katkeroakin on. Mielenkiintoinen ja persoonallinen, alkoholi ei tunnu. Jotain omituista ehkä mausteista sivumakua, ei epämiellyttävä, mutta en saa siihen otetta. Sori, 25.11.2018. 
Disclaimer: olen Sonnisaaren pienosakas.

Sonnisaari Bisse Bellissima

Ehkä odotetuin Sonnisaaren tuotelanseerauksista uusi variaatio NEIPA-tyylistä. Ehdin kuulla, että nyt Tuotekujalla ei oltu säännösteltu kauran ja humalan kanssa. Citra, Azacca ja Ekuanot, yli 20g/l. 7,4% eli jo vähän yläkanttiin IPA-ideaalista. Ulkonäkö on nyt lopulta tyydyttämään fanaattisimmankin NEIPA-pervertikon intohimoja, todella sameaa ja rumaa. Huikean intensiivinen mehutuoksu, todella täyteläistä kuivaa sitrusta maussa ja tanakka täysperävaunu. Edellispäivän masentavan Saimaa-session jälkeen usko palautui suomalaiseen olutosaamiseen. Tässä on nyt kova haastaja Cool Headin ja Tujun NEIPA-contendereille, tämä tuntuu menevän omalla asteikollani eurooppalaiseenkin kärkikastiin, ehkä jopa globaalistikin ... Pöytäseurueeseen liittynyt Janne Keskisarja valoi hieman öljyä Perämeri-tasoisesti myrskyäville laineille toteamalla, ettei tämä aivan Tree Housen NEIPOjen taspainoisuutta tavoita. Täytyy kuitenkin muistaa, että mies on jonottanut Tree Housen tölkkejä tuntikausia Kanadasta puskevassa talviviimassa. Pöytäseurueen muiltakin jäseniltä irtosi superlatiiveja, joten onnistuneesta oluesta täytyy olla kyse. Juotava tietysti mahdollisimman tuoreena. Sori, 25.11.2018. 
Disclaimer: olen Sonnisaaren pienosakas.

Sonnisaari Laturaivo

Toinen Sonnisaaren uutuus winter ale, 7,3%. Laturaivosta olen nähnyt näyttävän hanalatkänkin, mutta se ei nyt Sorissa esillä. Pähkinäisyyttä brittien winter warmer -hengessä, tuleepa mieleen altbierien vahvemmat sticke-versiotkin. Mallaspainotteinen olut, hyvin tasapainoinen ja tuore, katkeruus tulee luontevasti kannoilla mukaan. Saaz, Amarillo, Cascade -trioa ei ole päästetty mellastamaan tai, öh, raivoamaan, ne tukevat pähkinätoffeen junamaista etenemistä. Sori, 24.11.2018.
Disclaimer: olen Sonnisaaren pienosakas.

Sori Dark Humor Club PX Sherry, hanaversio

Sonnisaari-sessio sai vielä yhden uuden käänteen, kun baarimestari toi talon tarjoamina Ari Nyforsin, Micael Näsen ja minun pöytään maistiaiset Sorin imperial stoutin tynnyrin pohjilta. Pedro Ximenez -sherrykypsytetty versio, sattumoisin join alkusyksystä Oulussa pulloversiota Timo Sairasen tarjoamana, joten itse en ole vielä tähän olueen omaa investointia tehnyt. 10%, paahteisuus pinnalla voimakkaasti, kuivaa luumua, sekahedelmiä, todellakin vähän sherryn suuntaan. Hyvä juotavuus tässäkin, ei liikaa makeutta, näppärää, mutta ehkä vähän yksiulotteinen. Sori, 24.11.2018.

Sonnisaari Huuru


Sonnisaaren uutuusoluiden lanseeraustilaisuus Kaisaniemen Sori Taproomissa sattui täsmälleen samaan aikaan kuin Viskin Ystävien Seuran pikkujoulu Punavuoren Ahvenessa. Tallustelin kuitenkin etuajassa Soriin katsomaan, jos tavaraa olisi jo tarjolla. Ja olihan siellä kaksi oululaista jakelussa ja muitakin lupailtiin pikimmiten. Tämä tuli pienenä yllätyksenä ja tiukensi aikataulua, mutta vastuullisen olutbloggaajan on kyettävä hallitsemaan odottamattomammatkin käänteet. Ei muuta kuin sessio käyntiin Huurulla, joka on 5-prosenttinen california common eli höyryolut, mihin pohjoisemmalta kalskahtava Huuru-nimikin viitannee. Hybridityyli, yksi harvoja perinteisiä alunperinkin amerikkalaisia tyylisuuntauksia, pohjahiivaa, joka kuitenkin työskentelee korkeammassa lämpötilassa kuin normaalisti. Tunnetuin edustaja varmaan Anchor Steam. Suomessa melko harvoin esillä, kovin paljon en jenkkireissuillakaan ole näitä kokeillut, koska yleensä on tarjolla mielenkiintoisempiakin vaihtoehtoja.

Suhteellisen tumma, punertavan ruskea väri. Karamellimallasta varmaan reilusti käytetty, tukeva runko, jossa karamellin ohella hillittyä hedelmäisyyttä. Matalahiilihappoinen hyvä juotavuus, pieni kapea, mutta terhakka peräkärry bitter-tyyliin. Puhdasta hillittyä jälkeä jälleen kerran. Sori, 24.11.2018.

Disclaimer: olen Sonnisaaren pienosakas.

perjantai 23. marraskuuta 2018

Arde ja Kusettaja arvioivat taas! MBH marraskuussa 2018

Viime keväänä saapui Saimaan panimolta näytteitä uutuustuotannosta, joita arvioitiin tässä blogissa yhdessä Ilkka Sysilän kanssa, joka on aiemmin toiminut Saimaalle kuuluvan Bruuveri-panimobaarin oluiden valmistajana. Ilkallahan on siis nykyään myös Kusettaja-blogi. Sittemmin kaikenlaista on tapahtunut ja huomasin, että joillekin olutbloggaajille saapui alkusyksystä Saimaalta uusia tuotteita arvioitavaksi. Itse en niitä saanut, mutta Ilkan kanssa päätettiin nyt joulun lähestyessä hankkia samoja oluita arvioitavaksi omakustanteisesti. Tavoitteena oli tietysti muodostaa näkemys siitä, miten MBH-konsernin Mikkelissä valmistuvien oluiden taso on kehittynyt verrattuna kevään tilanteeseen. Olutpostissa Jaakko "Jaskan Kaljat" Matikainen sai haastattelun Saimaan silloiselta toimitusjohtaja Jussi Laukkaselta, joka lupasi oluiden laadun parantuvan huomattavasti. Odotukset siis kohosivat. Ilkan oma yhteenveto löytyy tästä

Hankin teistingin oluet viimeisen kahden viikon aikana, Vallilan S-Marketista ja Kampin K-Citymarketista, myös Alkon Kallion ja Ruoholahden myymälöistä. Mielenkiintoinen huomio tuli koettua Ruoholahden K-Citymarketista, joka on aiemmin valittu Suomessa ykkösolutkaupaksi. Sieltä en löytänyt sitkeän tutkimisen jälkeen yhtään Saimaan olutta, vaikka kaupassa on tarjolla todella kattavasti pienimpiäkin suomalaisia panimoja. Kysyin henkilökunnalta tilanteesta ja kuulemma Saimaan oluita ei ole ollut myynnissä viime keväästä lähtien. 

Muualta Saimaan oluita kuitenkin siis löytyi riittävästi ja Vallilassa käynnistettiin sessio Black Fridayksi osuneessa ajankohdassa. Tavoitteena oli hankkia kevään maistelusession jälkeen valmistuneita oluita. Tämä on tietysti suhteellista ja toisaalta haluttiin ottaa otos siitä, mitä tällä hetkellä vähittäiskaupoissa on tarjolla. Oluet arvioitiin yhdessä Ilkka Sysilän kanssa ja nämä arviot kuvaavat meidän yhteistä näkemystä niistä, tekstit ovat tietysti omiani, varsinkin virheet tai muut horjahtelut. 


Ensimmäiseksi maisteltavaksi valikoitui Celeia Pilsner, jota tsekkasin jo viime keväänä.  Samea, neutraali tuoksu, ei raikas. Matalasti hiilihappoa, pilsissä sitä saisi olla enemmän. Hedelmäinen olut, ei varsinaisesti tunkkainen, mutta juuresmaisuuttakin nousee esiin. Tämä ei ole tyypillisen pilsmäinen, katkeruuskin korkeintaan keskitasoa.



Seuraavaksi vielä uusi yritys Mikkelissä tehdystä Malmgårdin Dry Hop Pilsistä, joka ei ole vakuuttanut aiemmilla kokeiluilla. Edellistä kirkkaampi ja tuoksu raikkaampi. Australialaista Galaxya pitäisi olla, mutta ei kunnolla ananaksen tuntua. Hedelmäinen maku, hiilihappoa liian vähän. Katkeruuskaan ei miellyttävää, Sysilän mukaan kitkerää. Itse en osaa samaa sanaa käyttää, mutta ymmärrän kyllä mitä Ilkka tarkoittaa. Parempi kuin aikoinaan Kuopiossa juomani, mutta ei vielä kummoinen.



Seuraavaksi Malmgårdin American Red Lager. Omituinen ikävä ensinuuhkaisu. Ei luvattua greippiä tuoksussa. Maltainen, mutta ei raikkautta. Hedelmää ja pihkaa. Katkeruus kohtuullista, tunkkaisehko kokonaisuus, ei tosiaan greippiä. Pernajassa tämä olisi todennäköisesti onnistunut paremmin. Tölkissä kyllä tunnustetaan valmistuspaikaksi Mikkeli, mutta postinumero mainitaan vain valmistaja Malmgårdin kohdalla. Hämäysyritys se on pienikin hämäysyritys.


Sitten siirtymä ale-puolelle ja todella kevyeen tavaraan. Utah Rye IPA, 0,3%. Bensiinin tuoksua sameassa rumassa oluessa. Maku karamellisen maltainen, epämiellyttävä kuivahedelmäinen  kokonaisuus, kylmäa kaurapuuroa, miksei ruispuuroakin. Kvassimaista nihkeyttä, äärimmäisen epämiellyttävää. 


Alabama Red IPA aavistuksen vahvempi, 2,8%. Kirkasta meripihkaa ulkonäössä, ei mitään  tuoksua. Humalina Citra, Cascade, ja Chinook, mutta ei tunnu maussa. Rukiisen maltainen tämäkin, karkea, liikaa hiilihappoa. Aavistuksen parempi kuin edellinen, ei niin nahkea. Katkeruus jää täysin tarkastelun ulkopuolelle. 


Session odotetuin olut oli Yakima Valley Double Hopped APA, johon suunnattu cryo-versioita sekä Citrasta että Mosaicista. Tällaisillä spekseillä syntyisi USA:n länsirannikolla liikennekaaoksia. Nyt tuoksussa kuitenkin pelkkää märkää lapasta tai villasukkaa. Totaali pettymys, jota korosti Ilkan tähän odotettuun olueen kohdistettu referenssiolut Iisalmen Olvin tekemä Stadi/Scandinavian American Session IPA. Se osoittautui kaikin puolin miellyttävämmäksi, varsinkin aromaattisuuden raikkauden osuudella. Yakiman maku nihkeä, karamellisuutta, ei katkeroakaan. Ohut runko, selvää pahvisuutta, jopa edeltävä Alabama oli parempi. Hillitön pettymys, Ylä-Savo murskasi tässä totaalisti Etelä-Savon. 


Seuraavaksi kova paikka, itse arvioin elokuussa uuden Saimaan California-version toimivan ihan hyvin. Pidin sitä raikkaana, ei tunkkaisuutta tai pahvisuutta. Nyt keskellä muuta sessiota uusi tuntuma. Tuoksu tuntuu vetiseltä, samaa karamellista makeutta ja tunkkaisuutta tuntuu nyt kuin aiemmissa oluissa. Hedelmää tulee esiin, mutta ei katkeroa. Ei tässä nyt tunnu mitään olennaista parannusta edelliseen Yakimaan verrattuna, ikävä kyllä. 


Saimaan Ekuanot IPAa tsekkasin myös elokuussa. Nyt toivoin, että tarjolla olisi uusi uuden prosessin tuoreuttama erä. Melko naiivia, ymmärrän sen nyt. Tuoksu ei taaskaan vakuuttava, tuttu karamellinen nahkea maku, ei raikkautta, ei katkeroakaan ei esiinny. Ohjeistin Ilkkaa ennen sessiota, että Vallilassa ei oluita viemäriin kaadeta. Tähän asti pysyin tiukkana, vaikka Ilkka saattoi selän takana tehdä mitä halusi. Tässä vaiheessa annoin periksi, kyllä tämmöisen oluen voi viemäröidä. Itse nälänhätien runteleman Kainuun kasvattina en vieläkään pysty moiseen, kaikki hankittu olut on juotava, ei poikkeuksia. 


Toinen huippukohta maistelussa, uusittu tölkki muuten tutusta Saimaan American IPAsta, johon hieman epäortodoksisesti Ilkka hankki referenssiksi Stadi/Scandinavianin täysosumaoluen American Lagerin. Ehkä kohtuutonta, ehkä ei. Saimaan oluessa mitätön hiipuva tuoksu, karamellia ja tunkkaisuutta, taas samaa otetta kuin jo niin monta kertaa aiemmin tässä sessiossa. Stadin olut ei ole täydellinen mestariteos, mutta onhan siinä todella raikas parfyyminen aromaattinen sitrustuoksu, jo useassa tuotantoerässä. Makukin vastaa tuoksua. Tätä voi pitää hieman hämmästyttävänä, miten Stadi pystyikin tämän nopeasti saavuttamaan Iisalmessa Olvin prosessilla. Olvi itsekin noteerasi sitten saman tunnetuin tuloksin ... Ero on todella karu Mikkelin olueen verrattuna. 



Session loppu oli sitten rutiinia, paljoa ei ollut odotettavissa, eikä sitä saatukaan. Oatmeal pale ale Turhapuurossa tiskirätin tuoksua, hyvin ohut maku, karamellia, ei juuri muuta. Jouluolut Valkiajärvi Jouluolut melko kirkas, karamellista tuoksua, makeaa makua. Parempi kuin Turhapuuro, mutta ei tästäkään positiivisia aineksia löydy.




Malmgård Bockissa ei havaittavaa tuoksua, makea maltainen maku. 6%, aika kevyt bockiksi.  Ehkä lievästi edellisiä raikkaampaa, mutta ei silti pihkan ja puumaisuuden takaa nouse oikein mihinkään. Saimaa Belgian Blonde Alessa 6,5%. ei vaahtoa, hämmentävä lihaliemimäinen suutuntuma, ei raikkautta tässäkään, belgiesterit ei tule esiin. Luojan kiitos, tähän maksamakkaraiseen pläjäykseen sessio lopulta päättyi. 

Ilkka Sysilä vetää omassa postauksessaan yhteenvedon sessiosta. Mutta eihän tämä nyt hyvältä vaikuta. Eniten tietysti huolestuttaa Malmgårdin tulevaisuus, pystyykö se jatkossa tuottamaan omaperäisiä laadukkaita oluita, kun Mikkelin tuotantolaitos tuntuu vajonneen entistä syvemmälle suohonsa. Omalta kohdaltani mielenkiinto Saimaan oluisiin alkaa olla nollassa. Ilman selviä uutisia tilanteen paranemisesta kohdistan resurssini muualle.