tiistai 16. helmikuuta 2016

Artezan Podwójny Pacific






Kiihkeä matkustuspäivä. Ensin Kajaanista Vantaalle, sitten Vallilaan varusteiden vaihtoon, takaisin Vantaalle, Berliinissä välilasku, Tegelin karulta kentältä löytyi superlatiivista Augustiner Helliä, edelleen itään Krakovaan. Debyyttivierailu Puolaan, aiemmin olen vain vaihtanut konetta Varsovassa. Vettä satoi, hotelliin, päätin lähteä kävellen etelään Kazimierzin juutalaiskaupunginosaan. Vaihtoehtona Krakovan vanhankaupungin ehkä vielä houkuttelevammat olutbaarit, mutta niihin ehkä pääsen jatkossa.

Vettä siis vihmoi, mutta ei tuulta, aika lämmintäkin. Löysin Kazimierzista oikean Kupa-kadun helposti, mutta Kummisetä-teemaisen Omerta-baarin sijaintia harhailin melko amatöörimaisesti. Kieltämättä ensivierailu uuteen maahan aina jännittää kokenuttakin matkailijaa, vaikka näin lähellä ollaankin. Lopulta sisään, baaritiski ja liitutaulu heti tarjolla, nopea päätös Artezanin olueen. Pacific on double pale ale 7%. Hyvin trooppinen hedelmäisyys, pihkaa ja yrttiä. Brittityylinen pitkä ja katkera jälkimaku, ei täysin miellyttävä. 12 zlotya eli noin kolme euroa puoli litraa, hehe. Hyvä tunnelma baarissa, kolme huonetta, perimmäisessä erillinen baari, siellä toinen mokoma hanoja. Yhteensä noin 30, yli 20 puolalaisia crafteja. Hieno baari siis, mutta ensimmäinen olut lievä pettymys. Krakova, Omerta, 15.2.2016.

Ei kommentteja: