Helsinki Beer Festival 2019

Jo perinteiseen tyyliin saavuin Kaapelitehtaan dinosaurusoluttapahtuman lehdistötilaisuuteen hyvissä ajoin pari minuuttia ennen aloitusta klo 13. Kohtalotoverin kanssa ponnahdeltiin useamman rastin kautta alakerran Kela-kabinettiin, jossa festivaalijohtaja Korhosen show oli jo täydessä vauhdissa. Tämänkertaisen setapin esittelyn jälkeen senttarikööri roudattiin yläkertaan, jossa päästiin maistelemaan tämänkertaisen teemamaan Slovakian antimia. Pienen hämmennyksen jälkeen oluiden identiteettikin tarkentui, Hostinec-panimon Ruby tupla-IPA ensimmäisenä, hyvin kuivaa, lähes tuhkaista vetoa, perushedelmäisyys taustalla. Saman panimon Sanct Florian oli dunkel, paahteisen maltainen. Puhtaita oluita, mutta ei oikein innostavia.

Viimekesäisestä festivaalirumbasta viisastuneena ajattelin vetää nyt homman läpi äärimmäisen rennosti. En ottanut etukäteen selvää tarjonnasta ollenkaan, ei mitään suorituspaineita, fiilispohjalla vaan mitä vastaan tulee. Hardcore-hörhöt olivat päättäneet ottaa vieläkin rennommin, eli varsinkin maakunnissa oli päätetty jättää koko bakkanaali väliin. Niinpä mitään hörhöpöytääkään ei nyt syntynyt. Paljon tuttuja oli tietysti silti paikalla ja heidän kanssa jutustelu tietenkin koko homman tärkein pointti. Vuoden olutravintola Roosterilla Oulusta oli oma tiski, mutta siellä pyörähtäessäni oluet olivat vielä matkalla paikalle, joten ne jäivät testaamatta. Maistilaa sinne ainakin oli luvassa. Slovakian suurlähettiläskin pääsi ääneen tapahtuman alkumetrillä. 

Aloitin kursailematta Herttoniemen Etkon kymppivolttisella impillä Space Noirilla. Varsin puhdasta paahteista kamaa. Rauman Lindenin Nietos-dunkelissa oli miellyttävän kuivaa otetta, mutta maltaisuus jäi ohueksi. Mäntyharjun Nilkon Proto NEIPA oli mehuisasti ok, katkeroakin ryydittämässä pitempää vetoa. Olarin lievää mainetta kerännyt XDDH ei kirpeässä marjaisuudessaan ehkä ollut enää parhaassa iskussaan. Porin Rocking Bearin Isosanta Export Stout (peräti 9,5%) oloroso-kypsytyksellä oli kuivan salmiakkinen, yllättävän ohkainen, takamatkalla makeuttakin. Persoonallinen tapaus kyllä. 

Länsi-Espoon Lumen tiskiltä poimin Kuopion RPS:llä tehtyä Go Girl Go -NEIPAa, joka oli paha pettymys. Vihannesjuureskeittoa ikävä kyllä. Paljon parempi ei ollut Fat Lizardin ja Olarin yhteiselon hedelmä Radio Espoo, joka oli kuivan maltainen, hedelmän raikkaus huuti poissaolollaan. Gluteenittomuus ehkä vaikutti asiaan. Level  Elevenin Tuomas houkutteli minut kokeilemaan uudestaan heidän Juiceballs-NEDIPAansa, joka ei nytkään vakuuttanut. Tuopillinen-Jounin suosituksesta palasin Fat Lizardin tiskille pilsiä (Fat Lab 11 Pils 4,7%) kokeilemaan. Hieman utuinen, kirpeän hedelmäinen, hiilihapoissa ei ole säästelty, viljaisuutta, mutta ei paljoa peräkärryä. Puhdasta kyllä, ei suurempaa valittamista. Sori-Lauran suosittelemana päädyin sitten Paloaseman Moorin kimppuun, höyrykamaa california common -tyyliin, tämäkin varsin maltainen, ei hedelmää havaittavissa, tuoreutta kyllä on, hieman katkeruuttakin. 

En huomannut festivaalilla mitään erityistä hypetystä jonkin yksittäisen oluen suuntaan, mutta VASPin Savukatajan Laphroaig-tynnyrikypsytysversiota sentään somessa mainostettiin etukäteen ja se avautui tarjolle vasta klo 17. Viski-ihmiseltä Jarkko Nikkaselta ehdin jo kuulla, että Laphroaig-nimellä tässä ratsastetaan ilman asiallisia lupamenettelyitä. Anyway, savuolutta siis vahvennettu turvesavuviskiaromeilla, hyvin matalahiilihappoinen olut, pehmeän hillitty, lähes cask ale -fiilistä. Liian makeaksi tämä jostain syystä kuitenkin kääntyy. En onnettomana pitänyt, moni muu tuntui pettyvän olueen enemmänkin. Session viimeiseksi päätyi sitten Bryggeri Helsingin tämänvuotinen HOP, Helsinkiläisen Oluen Päivä -olut, nyt hieman hämmentävästi australian lager, 5,1%. Kesyä hillittyä kamaa, ehkä hieman pähkinääkin, maltaisuus hallitsee, ei katkeroa. Kokonaisfiilis ehkä viimevuotista hieman pirteämpi, viimeksi oltiin väsähtäneempiä. Muutenhan tässä mennään edelleen vahvasti ysärimeiningillä, aika taitaa olla jo ajanut ohi tällaisten löysien yleisolutfestivaalien.