Hervannan Kultaisessa Apinassa olen halunnut jo pitkään käydä, mutta sijainti on vaikuttanut hankalalta. KApina on jokseenkin ylivoimaisesti kovamaineisin kotimainen olutbaari, jossa en ole vieraillut. Olen ajatellut odottaa Tampereen raitiovaunusysteemin valmistumista, jotta paikalle pääsisi sivistyneesti. Odottavan aika on kuitenkin pitkä ja nyt ei enää hermo kestänyt. Hyppäsin Tammelassa nysseen ja päädyin todellakin ensimmäistä kertaa myyttiseen Hervantaan. Baari löytyi nopeasti, ulkomuoto äärimmäisen kulahtanut perusräkälä. Sisältä löytyi perusmallinen brittipubi, avattu 1990, eli siis vanhempaa osastoa kuin esimerkiksi Oluthuone Leskinen tai Janoinen Lohi. Loosien istuimien pinta hieroutunut pois, puujakkaroita. Seinillä 90-luvulle tyypillistä tauhkaa eri maiden seteleistä lähtien.
Lähes 20 hanaa, omatuonteja käsittääkseni, harvinaisia amerikkalaisia mukana. Mutta ei yhtään IPAa, ei perinteistä west coast -kamaa tai tuoreempaa NEIPAa. Tämä on Suomen craft-baareissa merkillinen ilmiö, ei tarjota craft-ydintä, vaan mennään marginaalissakin marginaaliin. Päädyin sitten islantilaiseen brutiin, 7%, yhteistyö pennsylvanialaisen Bonn Placen kanssa. Samea, kuiva on ja tunkkainen. Ei katkeruutta, nihkeää hedelmää, kirottu muotivirtaus. Tampere, Kultainen Apina, 6.4.2019.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti