En ole koskaan ollut David Bowie -fani, en koskaan ostanut yhtään hänen levyään. En silti voinut välttyä Bowien musiikilta läpilyöntiaikana 70-luvun alkupuolella. Ne tuntuvat edelleen tuoreilta, varsinkin ne, joissa Mick Ronson soittaa kitaraa. Tykkään myös Länsi-Berliinissä ja muualla tehdyistä 70-luvun lopun kappaleista, vaikka tunnen siis vain tunnetuimpia, en ole koskaan kuunnellut yhtään albumia kokonaan läpi. Silti asetuin kiinnostuneena katsomaan tätä uudehkoa Bowie-rockumentarya vuodelta 2022. Keskittyy lähinnä Bowien musiikkiin, elämänvaiheet jäävät sivummalle. Löyhästi kronologisesti etenevä tarina, mutta ei suoraan. Paljon musiikkia, myös livetaltiointeja. Bowien omalta kommentaarilta vaikuttava selostus juoksee rinnalla, en tiedä miten se postuumisti saatu aikaan. Nopeat välähdykset tunnetuista elokuvista yms. tuovat kollaasitunnelmaa. Myös Bowien omia maalauksia nähdään, ne näyttävät mielenkiintoisemmilta kuin vaikkapa Bob Dylanin tai John Mellencampin vastaavat. Oikein miellyttävä elokuva, vaikka suurin osa musiikista siis tuntematonta. Länsi-Berliinin vuosista olisi voinut olla enemmänkin materiaalia. Bowie näyttää lähes katuneen 80-luvun hyppäystään mainstream-suosioon, ainakaan silloin ei edistystä tapahtunut.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti