tiistai 9. lokakuuta 2018

Adrian McKinty: The Cold Cold Ground

Kun kasvoin 1970-luvulla, tv-uutisissa oli lähes joka ilta Pohjois-Irlanti. Ns. levottomuudet alkoivat 1969 ja vain pahenivat koko 1970-luvun. Pohjois-Irlannin tilanne on kiinnostanut sittemmin koko ajan, olen lukenut kohtuullisen paljon Troublesiin liittyvää faktaa ja fiktiota. Belfastissa olen käynyt kahdesti, se on yksi mielenkiintoisimmista matkakohteistani. 

Kun kirjailija antaa romaanilleen nimen Tom Waitsin biisin mukaan, niin se on luultavasti kiinnostava. Luin jostain kiittäviä arvioita Adrian McKintysta ja kun näin hänen Sean Duffy -sarjansa avausteoksen nimen lainaavan Waitsia, en kauaa empinyt nettitilauksen kanssa. Eikä se näköjään jäänyt avausteokseen, McKinty on ottanut inspiraatiota Waitsilta myöhemminkin, In the Morning I'll Be Gone, Gun Street Girl ja Rain Dogs ovat myös Duffy-sarjan teoksia. Kaikki teokset eivät kuitenkaan ole nimetty Waitsin laulujen mukaan, sekin kiinnostavaa. Tämä on siis Belfastiin sijoittuvan Duffy-sarjan avaus vuodelta 2012, mutta McKinty on kirjoittanut paljon tätä ennenkin, kymmenkunta teosta. McKinty on syntynyt Belfastissa 1968, mutta asunut New Yorkissa ja Denverissa 1993-2008. Viimeiset 10 vuotta miehen sijainti on ollut Melbourne. 

The Cold Cold Ground starttaa pahimpaan aikaan toukokuussa 1981. IRA:n nälkälakkoilija Bobby Sands on juuri kuollut ja pommit räjähtelevät ympäri Belfastia. Sean Duffy on kolmekymppinen katolinen poliisi katolisten vihaamassa RUC:ssa, Royal Ulster Constabularyssa. Mies päätyy tutkimaan sarjamurhalta näyttävää tapahtumaketjua terrorismin ja sisällissodan uhan keskellä. Romaani on terävä poliisiproseduraali, mutta sijoitettuna ainutlaatuiseen ympäristöön. Ja Belfastin miljöön McKinty rakentaa todella vakuuttavasti, tämä on yksi intensiivisimpiä lukemiani Belfast-romaaneja. Aivan Belfastin keskustassa ei paljoa liikuta, suurin osa tapahtumista sijoittuu viereiseen Carrickfergusiin. Pari RUC-ekskursiota West Belfastin katoliselle Falls Roadille ovat varsin hyytäviä. Philip Kerrin tapaan McKinty sijoittaa fiktiiviseen tarinaansa oikeita henkilöitä, kuten Gerry Adams ja Ian Paisley, jopa Margaret Thatcher. Jossain vaiheessa romaani muuttuu poliisiproseduraalista vakoilutrilleriksi ja muutos ei tapahdu aivan saumattomasti. Loppupuolella toimintaa on runsaasti ja miljööfiilistely jää vähemmälle, tietysti ymmärrettävästikin. Täysin uskottava tarina ei ole, mutta Duffyn hahmo on tarpeeksi kompleksinen ja dialogi on Chandler/Higgins -tasoa tavoittelevaa. Mikään mestariteos tämä ei ole, mutta erittäin kiinnostava kuitenkin. Pistin sarjan pari seuraavaa tilaukseen, kyllä Duffyn jatkovaiheet tuntuvat riittävän kiehtovilta.

Ei kommentteja: