keskiviikko 31. lokakuuta 2018

Borussia Mönchengladbach - Bayer Leverkusen 0-5

1970-luvulla Günter Netzerin, Jupp Heynckesin ja Allan Simonsenin tähdittämä Borussia Mönchengladbach oli Euroopan mahtiseuroja. Pienehkön kaupungin (nyt kuitenkin jo noin 260 000 asukasta) resurssit eivät riittäneet kestävään kehitykseen, mutta joukkue on edelleen vahvaa Saksan keskikastia, vaikka otti välillä vauhtia kakkostasolta. Jäseniä on yli 75 000 ja uusi näyttävä Borussia-Park korvasi 2004 legendaarisen Bökelbergin. 

Nyt vastassa Saksan cupissa eli DFB-Pokalissa lähes paikallisvastustaja Leverkusenista. Vierailla maalissa suomalaistähti Lukas Hradecky. 5. minuutilla Leverkusenin vastahyökkäys, Gladbachin puolustus pihalla, Kevin Volland pääsi vapauttamaan Julian Brandtin, jonka takanurkkalaukaus tolpan kautta verkkoon. Gladbach innokkaampi, hallitsi palloa, mutta ei pystynyt luomaan maalintekotilanteita. Hradecky käytännössä työtön, vasta 36. minuutilla Neuhausilla tekopaikka, mutta Luke torjui lähietäisyydeltä. Sitä ennen Volland sai pallon tolppaan, Leverkusen oli aina vaarallinen saadessaan pallon. Tulosta syntyi uudelleen ensimmäisen puoliskon lisäajalla, Gladbachin puolustus sekoili taas, Bender pääsi laatikosta kiskaisemaan, Sommer torjui, mutta redoundin kroatialainen vaihtomies Jedvaj sai sisään. Varsin surkea suoritus isänniltä. 

Toisella puoliskolla Gladbach tuntui aluksi saavan painetta aikaan, silti tilanteita ei syntynyt vieläkään. 64. minuutilla Stindl sai avopaikan, mutta Hradecky torjui hienosti. Sitten alkoi romahdus, Leverkusen hyökkäsi vastaan, Gladbachin puolustus mureni täysin. Bellarabi teki kaksi ja Volland yhden, erittäin taitavia kuvioita, mutta kyllähän parempaa puolustusta isänniltä olisi pitänyt odottaa. Hämmentävä lopputulos, Gladbach Bundesligan kolmonen. Leverkusenilta tosin samanlainen suoritus edellisessä pelissä, vierasvoitto Bremenissä 2-6.

Ei kommentteja: