keskiviikko 24. lokakuuta 2018

PSV Eindhoven - Tottenham 2-2

Uusi maajoukkuetähti Steven Bergwijn poissa isänniltä, mutta silti Tottenham joutui vaikeuksiin Eindhovenissa. Tottenham hallitsi kyllä enemmän ensipuoliskolla ja Kane sai pallon ylärimaankin. Puolen tunnin kohdalla Alderweireld päästi kuitenkin Hirving Lozanon läpi, pallo maaliin taidolla ja onnella. Spurs tasoitti samantien kulman jälkitilanteesta, mutta maali hylättiin arvoituksellisesti, ilmeisesti Kane nähtiin pelaavan paitsioasemassa. Lucas onnistui tasoittamaan onnekkaasti kimmokepallolla 38. minuutilla. PSV edelleen yllättävän vaarallinen Spursin hermoilevan puolustuksen keskellä, myös Pereiro sai pallon poikkiputkeen. 

Lontoolaisjoukkue hallitsi toista puoliaikaa täysin ylivoimaisesti. Tilanteita luotiin tasaiseen tahtiin, Kane pelasi itsensä laatikossa toistuvasti vapaaksi. Trippierin syötöstä Eriksenillä hieno laukaisupaikka. 54. minuutilla sitten kaunis maali, Eriksenin syöttö kaartoi Kanen päähän, josta pallo hallitusti alanurkkaan. Sisääntullut Lamela sai pallon taas maalin kehikkoon. Tottenhamilla oli täydellisesti voitto hyppysissä, mutta vapauttavaa kolmatta maalia ei syntynyt. Sitten 79. minuutilla Eriksenin virheestä Lozano läpiajoon, Lloris tuli vastaan nappulat ojossa ja otti suoran punaisen. Vapaapotkusta De Jong oli yllättää varakoppari Vormin alanurkasta. Hetkeä myöhemmin toisen vapaapotkun jälkitilanteesta Luuk De Jong ohjasi kauniisti luukulta tasoitusmaalin. Yliajalla molemmat yrittivät innokkaasti ratkaisua, mutta tasapeliin jäätiin. Tottenham voi olla selvästi tyytymättömämpi, se olisi helposti voinut voittaa neljällä-viidellä maalilla. Ehkä henkisellä puolella on ongelmia, kausi on tainnut mennä muutenkin heikosti.

3 kommenttia:

Ilkka Sysila kirjoitti...

Eindhovenissa toimi jo v. 1930 maailman suurin ja modernein radiotehdas, Philips, jonka riemastuttava mainosfilmi samalta vuodelta oheisen linkin takana on katsomisen arvoinen taideteos. Mahdettiinko kaupungissa pelata futista jo tuolloin, oliko joukkue kenties Philipsin puulaakitiimi?
https://www.youtube.com/watch?v=fcfMj_cqufc&t=83s

Ari Juntunen kirjoitti...

Tämä moderni suurseurakin on oikeastaan Philipsin tiimi. PSV tarkoittaa Philips Sport Vereniging.

TBone kirjoitti...

Philipsin työntekijöiden jalkapalloseura (vrt. esim. Suomessa RU-38) perustettiin jo 1910.