Rytmikorjaamolla ei näkynyt mitään kylttejä tapahtumasta, mutta ovelle alkoi jonoa muodostumaan, joten paikka varmaankin oikea. Hieno neliskulmainen tila, elävän musiikin sali enimmäkseen, juuri sopivan kompakti olutfestivaalille. Paljon lämpimämpi fiilis kuin esim. Helsingin Kaapelitehtaalla. Mukana kymmenkunta panimoa ja Kyrön tislaamo. Maksusysteeminä ladattava erillinen kortti, näppärämpi menetelmä kuin Expon pullonkorkit. Lasin pesupiste löytyi, ruokaa oli erillisessä tilassa ja musiikkikaan ei alkuillasta vielä päässyt häiritsemään.
Jano meinasi vielä yllättää viime metreillä. Suunnistin salin poikki kohti Sonnisaaren tiskiä ja juutuin keskustelemaan Hiisi & Donut Islandin Mika Oksasen ja järjestävän seuran Mallaskosken Jyri Ojaluoman kanssa kuivin suin. Miehet olivat keittäneet edellisenä päivänä kollaboraatio-oluen. Tällainen oli illan kulku jatkossakin, ajauduin sosiaalisesta tilanteesta toiseen ja muistiinpanot jäi hatariksi. Mutta näinhän se pitää ollakin, seura oli mahtavaa ja oluet maistuvia. Ehkä oluet tarjoiltiin liian kylminä, mutta siihen oli varmaan syynsä.
Mutta jotain oluista jäi mieleenkin. Sonnisaaren uusi imperial pils Vitityy oli varsin kirkas, 6,8%, eurooppalaisia humalia, maltainen perustunnelma, mutta reippaasti katkeroa. Ehkä hieman karkea ja joidenkin mielestä oluessa oli jopa diasetyyliä, mutta sitä en huomannut. Toisen oululaisen panimon Maistilan kuusi tarjolla ollutta olutta olivat kaikki uusia kohtaamisia ja kaikkia en ehtinyt kokeilemaan. Kaira oli brittityylinen IPA, hedelmäinen, mutta ei ehkä aivan tarpeeksi raikas. Katkeruus tyylinmukaisesti hillittyä. Albiino-witissä oli yllättävän intensiivistä vetoa, ei kesäinen patiojuoma, vaan täyteläisempi kokemus. Erämaantietäjä on ruis-ale, tässä oli katkeruutta enemmän, mutta mallasrunko oli jotenkin epämääräinen. Tilus oli vahva (8,2%) hapahko belgi, tahmean hedelmäinen. Varsin vakuuttava, mutta ei tyylinä tietenkään minua miellyttävä. Tämä oli ensimmäinen mittavampi kokeilu Maistilan kaupallisista oluista ja kyllähän Harjun veljesten meininki mieltä lämmittää. Tyyli on heillä monessa mielessä erilainen kuin naapureilla Sonnisaaressa, mutta oluet ovat laadukkaita ja monipuolisia.
Vaasan Bock's Corner oli kokonaan tuntematon panimo minulle. Tarjolla neljä olutta, mutta hörhöpöydän kriittiset kommentit vähensivät kokeiluintoani. Ilmeisesti paikan päällä Vaasassa oluet ovat olleet paremmassa kuosissa. Puhuttiin parsamaisesta talonmausta, jota selvästi tuoksussa löytyikin useammasta nuuhkimastani näytteestä. Maistelin vain bockia, punertava 6,5-prosenttinen. Siinäkin metallisessa tuoksussa ehkä jotain epämääräistä, mutta maku parempi. Maltaisessa karamellisessa rungossa jopa pähkinäistä alt-vetoa.
Isäntäjoukkue Mallaskoskelta ehdin maistella uutta Dark Hop Alea. 5,5%, Magnum, Saaz, Perle, Hersbrucker, peräti 100+ IBU. Nyt on kyllä turkistarhaajat unohdettu tyystin. Tuli muuten sivumennen sanoen vasta pelipaikalla mieleen, että Jalasjärvi ei ole kovin kaukana. Tarhaajiin en tietääkseni törmännyt. Dark Hopissa kovaa paahtoa ja katkeruutta, ainakaan kylmänä en juuri hedelmää havainnut, eikä sitä tietysti näillä eurohumalilla synnykään. Kuitenkin ehkä tapahtuman parasta antia ja india black alena toimii paljon paremmin kuin viimekeväinen Black IPA.
Viime hetkellä ymmärsin, että Sonnisaaren Aasi on kokonaan kokeilematta. Sotkin kavioeläimen Muuliin, jota oli jo viime vuonna Helsingissä. Aasi on vahva stout, 7%. Tämä oli paljon Muulia kuivempi, paahteisuus jymäkkää, samoin katkeruus. Mallaskosken olutta täyteläisempi, hyvin toimii. Paikalla olisi viihtynyt pitempäänkin, mutta kolmen ja puolen tunnin session jälkeen poistuin. Ennakkolippuja oli myyty peräti 500 ja kello 20 mennessä tapahtuma tuli täyteen. Menestys siis täydellinen ja tapahtuma järjestettäneen uudemmankin kerran.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti