lauantai 30. tammikuuta 2016

Gallows Bird Real Ale Festival 2016






Viime vuonna pääsin Espoon superbaarin caskfestariin heti ensimmäisenä päivänä, mutta tällä kertaa kasautui esteitä sen verran, että nyt paikalle vasta lauantaina. Olinkin nyt oven rivassa roikkumassa hyvissä ajoin työkaveriseurueeni kanssa ja saimme vallattua nahkasohvanurkkauksen jättibaarin Tapiolan puoleisesta päädystä. Lähes kaikkia oluita edelleen tarjolla ilahduttavasti. Tämän vuoden teemana Lounais-Britannian oluet Walesin ja Cornwallin kulmilta sisämaahan päin kurottuen. Olen käynyt seudulla pari kertaa, mutta mukavasti uusia tuttavuuksia tarjolla.

Aloituksena Bathista Electric Bearin Elemental, ruis-IPA, 4,4%. Hyvin sitruksinen, ruista vaikea havainnoida, Cascade ja Waimea tarjoavat huimat katkerot. Ikävä todeta, mutta tässä oli sitten heti koko bakkanaalin huippukohta. Saman panimon Heisenberg's Double Decoction hämmentävästi doppelbock, peräti 9,1%, jolla jo mennään triplabockien reviirille. Cask-käsittelyllä on saatu metallisia kovia kulmia pyöristettyä, mutta alkoholi lähes löyhkää oluesta. Pehmeää, mutta ei miellyttävää.

Seuraavaksi kiskaisin parit ESBit. Forge-panimon Handsomessa on toffeeta ja perinteinen kapea katkeron kiskaisu. Tintagelin Harbour Special jäi tässä vertailussa vetisemmäksi, tunkkaisemmaksi ja vähemmän katkeraksi. Walesin Swanseasta Gower Power IPA tarjosi pehmeää hedelmää, katkeruutta ja tasapainoa, tässä session toinen hieno olut. Bude Black Rock oli 5,1%, tumman ruskeaa, ei katkeroa juuri ollenkaan, perushedelmää. Twisted Oak Spun Gold kevyemmältä pohjalta (4,5%) sisälsi keksiä, maltaisuutta, trooppista hedelmää, kuivaa katkeroakin pohjalla. Session parhaita tämäkin. Cornish Crown Porter (5,2%) oli makeamman maltainen tumma tapaus, pehmeää tietysti, puumaisuuttakin löytyi, katkerot hyvin vähissä. Lopuksi Rebel Sail Ale, vain 4%, hedelmää, karamellia, kevyttä katkeroa. Ihan kiva.

Tämä on todella hieno tapahtuma ja mukavasti jengiä edelleenkin mukana. Itse olen viime aikoina hieman epäillyt brittiriilien maahantuonnin mielekkyyttä, mutta ainakin tällaisessa mitassa kaikki toimii todella mallikkaasti. 

1 kommentti:

Nimetön kirjoitti...

Biznetsov, biznetsov, kuznetsov kuznetsovskaja pravda!