Hagström Rajatapaus Export Stout, julkistus

Hagström-oluiden julkistuksissa on ollut pientä ennakkohämminkiä useamman kerran. Niin kävi tälläkin kertaa Lappeenrannassa tehdyn ensimmäisen Hagström-stoutin kanssa. Huomasimme keskiviikkona, että kuljetusfirma oli jotenkin saanut päähänsä, että Lappeenrannasta saapuvat Hagström-kegit toimitetaan Oluthuone Hakaan vasta perjantaina. Julkistus oli siis torstaina. Kegit olivat kuitenkin jo pääkaupunkiseudulla ja meillä oli kuljetusfirmaan suora kontakti olutskenen ytimessä olevan harrastajan kautta. Erilaisten vaiheiden kautta asiat etenivät siihen,että kuljetusfirma soitteli torstaiaamuna ravintoloitsija Amitille sopiakseen oluiden toimittamisesta. Pitkän työrupeaman jälkeen Amit tietysti nukkui sikeästi tässä vaiheessa. Toki hänet saatiin hereille ja kaikki näytti järjestyvän. Saavuimme Nyforsin Arin kanssa Hakaan tuntia ennen vieraiden saapumista. Hakan hanajärjestelmästä toinen puolisko ei toiminut kaasun loppumisen takia. Hagström-hana viritettäisiin sille puolelle, mutta ei hätää, ravintolapäällikkö Will oli hakemassa lisäkaasua. Miestä ei kuitenkaan kuulunut ja selvisi, että hänen autonsa oli tehnyt tenän kaasureissulla. Lopulta Will sitten hölkkäsi sisään kaasupullo olalla ja kaikki periaatteessa alkoi olla kunnossa. Tällä välin oli vielä ilmaantunut uusi ongelma, kommunikaatiokatkosten vuoksi noin 30 hengen seurue oli asettunut Hakan ylemmälle tasolle, joka oli varattu Hagström-vieraille. Seurue saatiin kuitenkin häädettyä paikalta, käsittääkseni täysin ilman väkivaltaa. 

Tällä kertaa emme ehtineet käydä Lappeenrannassa maistamassa lähes valmista olutta ennen julkistusta. Toki luotimme Tujun henkilöiden välittämiin arvioihin ja eihän nyt Tuju voi epäonnistua oluen teossa. Mutta sain vedettyä mustan oluen huulilleni ensimmäisen kerran 15 minuuttia ennen julkistustilaisuuden aloitusta klo 15:45. Paahteinen tuoksu, hieman mausteisuuttakin, varsin hillitysti. Maussa ei sitten enää hillintää, täyteläinen paahteinen ja kahvinen maku, lähes paksusti. Hedelmäisyyttä myös, lähinnä kuivattua luumua, ehkä vähän lakritsa-aromejakin. Mutta ehdottomasti kuivasti,myös Hagströmille tutu katkeruus viipyilee pitkään jälkimaussa. Ei niin räväkkänä kuin monissa aiemmissa Hagströmeissä, paksu paahteisuus leikkaa sitä, mutta silti hyvin leimallisesti. Uusi Hagström-olut tuntuu menevän aina top-kolmoseen, niin tälläkin kertaa. Oikein onnistunutta tavaraa ja juuri sellaista kuin tavoiteltiin.

Vieraita alkoi saapua ja tilaisuus alkoi rullata tuttuun tapaan alkuhämminkien jälkeen. Hakassa oli vielä jäljellä pari viikkoa sitten julkistettua Hagström Schwarzbieriä ja monet vieraat kokeilivatkin näitä kahta mustaa olutta rinnakkain. Paljon samoja elementtejä, mutta kuitenkin hyvin erilaisia oluita. Rajatapaus on ensimmäinen Hagström-olut, jota viedään Suomen ulkopuolelle. Export-nimikin toki jo siihen velvoittaa. Tuju vie olutta Tanskaan muiden Tuju-tuotteiden mukana. Saattaapa vielä Hollanti ja Romaniakin menettää Hagström-neitsyytensä. Toki 1000 litran erästä ei riitä olutta suurempaan markkinoiden valtaukseen. Tujun Jukka Mononen pääsi sovitusti paikalle klo 17 ja kerroimme taas tuttuun tapaan hieman oluen taustoista. Palaute oli positiivista ja olut tuntui maistuvan. Pientä keskustelua oli oluen tyylin nimestä. Tällainen noin 7-prosenttinen stouthan on saanut erilaisia termejä, export stoutin ohella foreign stout, extra stout ja double stout ainakin. En ole varma onko termeillä olennaista eroa, mutta oluttyyleistä on aina kiehtova keskustella. Olutta saa toki jatkossa Suomestakin jo tutuista Hagström-jakelun baareista pääkaupunkiseudulla, Kuopiossa, Tampereella ja Oulussa. Tuju Taproomissa Lappeenrannassa tietysti myös. Helsingissä uutena baarina Sports Bar Töölö ja Arabian Tired Uncle Taproom, jossa onkin jo ollut Schwarzbieriä.Viimeinen kuva on Johanna Toivosen ottama.

Olari End-To-End

Olen vuosien varrella törmännyt useita kertoja Falconer's Flightiin, jota olen pitänyt omana humalalajikkeenaan. Hieman on kieltämättä hämmentänyt jotenkin epätyypillinen nimi humalalla. Nyt Noel Alexander kertoi Olarin Panimolla, että kyseessä on seitsemän C-humalan blendi. Olin ällikällä lyöty, mutta näin todellakin on. Yritin päästä tästä tiedosta eteenpäin maistelemaan Olarin uutta west coast IPAa, jossa Falconer's Flight pääosassa. Siis Cascade, Chinook, Centennial, Citra, Cluster, Crystal ja Columbus. West coast IPA, 6,5 %, 80 IBU. Kirkas, keskiruskea. Pehmeää, sitrusta, pihkaa. Katkeruuttakin löytyy. Taas oli sosiaalinen tilanne päällä, mutta oikein mukavaa olutta ilman muuta. Olarin Panimo Konepaja, 10.12.2025.

Elmeleven Factory Multiverse

Keravan Factory käynyt Skånessa panemassa tuplasumua, 8,0 %, Motueka, Riwaka ja Mosaic. Vaaleaa ja sameaa. Kirpeää ja mehuista. Varsin raikasta, ei tosin jälkimakua. Poikkeaa selvästi Factoryn omista oluista, mutta niinhän sen pitää ollakin. Oluthuone Haka, 10.12.2025.

Abbeydale 75 Minute IPA

Englannista ruskeaa IPAa, 6,7 %, Simcoe, Citra, Centennial. Mallasta ja perushedelmää tuoksussa. Pihkainen hieman karkea maku. Hartsia ehkä. Kuivaa on ja kevyesti katkerakin loppusuoralla. Ei kovin innostava. Bierhaus Berlin, 10.12.2025.

Olari Tired Uncle Serpent Song

Olarin Panimolla Ville Leino tarjosi ennakkomaistiaisen uudesta kollabo-oluesta, joka tehty Tired Unclen kanssa. Näitä yhteistyöoluitahan julkistetaan tällä viikolla useampia. Vaalea west coast IPA, 6,5 %. Styrian Dragon, HBC 630, Centennial. Hieman utuinen, täyteläisesti hedelmäinen,  west coastia, oikein hyvää. Puhdasta sitruspsinotteista olutta. Katkeroakin hillitysti. Pehmeyttä, mukavaa kaikin puolin. Jopa pitkään kestävä jälkimaku. Hieman lakoniset muistiinpanot sosiaalisessa tilanteessa. Olarin Panimo Konepaja, 9.12.2025.

Flight Level Deadhead Crew

Toinen maistamaton Flight Level sumukaljaa. 6,7 %, Azacca ja Nelson Sauvin. Aika pehmeää, mutta hillittyä. Ei oikein mehuisuus nouse pintaan. West coast oli parempi tällä kertaa. Barley & Bait, 9.12.2025.

Flight Level Lost On Lima

Jätkäsaaren laatubaarissa alennuspäivänä uutta Flight Leveliä, 6,5 %, Centennial, Citra ja Simcoe, west coast IPA. Varmaan taas Salamalla tehty. Melko pehmeää, sitrus pinnalla, vähän pihkaa. Kuivuu hienosti loppua kohti ja taittuupa vielä katkeruuteenkin asti. Barley & Bait, 9.12.2025.

Fred Zinnemann: Julia

Luulin nähneeni joskus tämän Zinnemannin toiseksi viimeisen ohjaustyön vuodelta 1977. Nyt katsottuna ei kyllä tullut minkäänlaisia aiempia muistikuvia, joten taisi olla sittenkin ensimmäinen tutustuminen teokseen. Jonkinlainen näytelmäkirjailija Lillian Hellmanin biopic, joka perustuu Hellmanin vuonna 1973 ilmestyneeseen Pentimento-kirjaan. Sattumoisin tuo Pentimento on ollut kirjahyllyssäni kymmeniä vuosia, mutta en ole tullut lukeneeksi. Ostin sen joskus divarista jenkkireissulla varmaankin. Mielenkiintoni Hellmaniin liittyy tietysti hänen elämänkumppaniinsa Dashiell Hammettiin, jonka armoton fani olen ollut 1970-luvulta asti. Jason Robardsin esittämä Hammett esiintyy Juliassakin, mutta melko merkityksettömässä sivuroolissa. Elokuva sijoittuu pääosin 1930-luvulle Eurooppaan, jossa Jane Fondan esittämä juutalainen Hellman etsii lapsuuden kaveriaan, Vanessa Redgraven Juliaa. Dramaattisin jakso sijoittuu Itävallan sisällissotaan 1934 Wienissä, jossa natsit pahoinpitelevät Julian pysyviin vammoihin. Pääosan elokuvasta vie kevyttä suspensea kehittelevä Fondan junamatka Pariisista Berliinin kautta Moskovaan. Hitchcock olisi tästä osasta saanut aikaan hienoa jälkeä, mutta Zinnemann oli jo väsyneessä kunnossa. Sisäistä monologia teennäisesti tarjoava elokuva on muutenkin harmittavan löysä, hienosta aiheesta ei saada tehoja millään irti. Fondan hahmokin on ärsyttävän avuton. Näyttäisi siltä, että tarina on pääosin fiktiota, Zinnemann kertoo vihanneensa Hellmania. Monte Hellman ei liene Lillianille sukua, hän olikin alunperin Monte Himmelbaum.

Wills Sir John Annum Double

Vielä toinen kanadalainen, nyt Québecistä tuplaheizi kollabotuotoksena, 8,0 %. Tummempaa sameutta, makeahkoa tämäkin, mutta ehkä appelsiinia enemmän kuin trooppisuutta. Tässä on vähän hartsia tai jotain muuta pientä epäpuhtautta. Kuivempaa tavaraa kyllä seuraa ennen jälkimakua, joka ei kuitenkaan katkeruudeksi kehity. Tässä oli sen verran pettymystä, että puhdistin vielä suun Hagström Schwarzbierin sulosiemaisuilla. Oluthuone Haka, 7.12.2025.

Willibald Farm Party House Special

Sade jatkui. Onnistuin kuitenkin pääsemään lähes sisätiloissa Reginasta Hakaan after cinema -oluelle. Oodin ja Sanoma-talon läpi, sitten Rautatieaseman länsisiiven läpi metroasemalle. Haka onkin sitten mukavasti Hakaniemessä metroaseman ulko-oven vieressä. En muistanut, että Hakan hieno sunnuntaialennusmyynti ei koske Atlantin takaisia tuotteita. Mutta ei se mitään, sumukaljaa Ontariosta ääntä kohti. 7,2 %, Nectaron ja Mosaic. Vaaleaa ja sameaa, melko makeaa. Trooppista makeutta, mutta raikkautta löytyy. Puhdaspiirteisessä oluessa on mukavasti vähän jälkimakuakin. Oluthuone Haka, 7.12.2025.

Miklós Jancsó: Szerelmem, Elektra

Ehdin juuri ja juuri läpi sateisen Helsingin keskustan Orionista Reginaan tsekkaamaan vielä yhden Jancsó-sarjan teoksen. Elektra on vuodelta 1975 ja tässä Jancsón tyylittely ilmeisesti saavutti jonkinlaisen huipun. Tai pohjanoteerauksen, miten sen nyt ottaa. Taas ollaan jossain Unkarin pustalla, kamera liikkuu lakkaamatta, elokuvassa on vain 13 otosta. Hevoset laukkaavat, ihmiset liikkuvat erilaisissa koreografisissa muodostelmissa. Jancsó tykkäsi riisua myös naisnäyttelijät kokonaan vaatteista, se tuli nähtyä nyt useammassakin sarjan teoksissa. Tällä kertaa inspiraatiota ei ole haettu Unkarin historiallisista tapahtumista vaan antiikin taruista näytelmäsovituksen pohjalta. Elokuvassa on jotain järkeä, jos sitä vertaa Jancsón aiempaan tuotantoon. Kylmiltään elokuvaan törmäävä katsoja jää taatusti kylmäksi. Varsin tekotaiteellista märehtimistä tämä on kokonaisuutena enkä ole millään tavalla kääntymässä Jancsó-faniksi. Kummasti tuli siis vain ostettua ihan omalla rahalla lippu kolmanteenkin Jancsó-leffaan parin viikon sisällä.

Mika Kaurismäki: Zombie ja kummitusjuna

Silu Seppälän äskeisen kuoleman johdosta Cinema Orionissa järjestettiin ilmainen erikoisnäytös Seppälän kuuluisimmasta elokuvasta Zombie ja kummitusjuna. Etukäteistietojen mukaan elokuvasta kertoisi ennen esitystä toinen pääosanesittäjä Marjo Leinonen, mutta paikalla oli joukko muitakin elokuvan tekoon osallistuneita. Ohjaaja Mika Kaurismäki oli ulkomailla, mutta paikalla olivat mm. Sakke Järvenpää ja hieman mystinen Kaurismäki-klaanin taustavaikuttaja Mikko Mattila. Hieman kaihoisa tunnelma tietysti, mutta hauskoja anekdoottejakin kuultiin Seppälästä ja tästä elokuvasta vuodelta 1991. Näin teoksen ensi-iltaviikolla ja pidin muistaakseni aika lailla. Huumorista huolimatta elokuva on varsin alakuloinen ja toista kertaa en ole vuosien aikana palannut teoksen pariin. Parhaiten mieleen on jäänyt juuri pääosanesittäjät Leinonen ja Seppälä sekä kuvauspaikka Istanbul. Itse asiassa muistelin, että koko elokuva tapahtuisi Istanbulissa. Nyt nähtynä olikin hämmästyttävää, että Istanbul nähdään lyhyessä prologissa ja sitten lopussa noin 15-20 minuuttia. Pääosin liikutaan tutuissa Kaurismäki-ympyröissä Helsingissä. Juoni on melko löysä ja Seppälän hahmo perustuu häneen itseensä sekä Pulu-nimiseen Sleepy Sleepers -toimijaan, joka tässä vaiheessa oli jo edesmennyt. Istanbulissa huomio kiinnittyykin valtaviin puluparviin, jotka kaduilta pölähtävät lentoon. Silu esiintyy jopa varusmiehenä, tämän olin tosiaan unohtanut täysin. Suhde vanhempiin on masentava eikä naisystävien kanssa mene paljon paremmin. Bassoa mies kuitenkin pääsee välillä soittamaan Pellonpään kantrahtavassa bändissä Harry and the Mulefukkers. Kummitusjuna on myös bändi, jonka keikkabussiin Silu liftaa saatuaan siviilipassituksen Lapin ampumaleiriltä. Istanbuliin ei päässyt edes Marjo Leinonen, siellä Silua etsii savuisista baareista Pellonpää. Istanbulista on valittu talvisia todella ankeita miljöitä. Ne tekivät aikoinaan sen verran suuren vaikutuksen, että hankkiuduin itsekin kaupunkiin muutaman vuoden kuluttua. Elokuva ei ehkä ollut aivan niin hyvä kuin muistikuvissa, mutta Kaurismäen ohjausten parempaa joukkoa ilman muuta. 

Mallaskoski Black Harbour

Seinäjoelta imperial stout, 11,8 %, rommitynnyrikypsytystä puoli vuotta. Mustaa on. Tuoksussa tosiaan rommin mieleen tuovia aromeja. Maussa on kuivattuja hedelmiä, paahdetta, ABC-kahvia, tummaa suklaata, oikein kuivaa. Ehkä lievää karkeutta myös, ikäännytystä vielä sellaisenaan voisi suositella. Mutta kokonaisuutena kyllä miellyttävää. Mallaskoski Momentin-mahtikonsernin alaispanimona ei saa pientuottajasympatiaa yritysrakenteen vuoksi, monet olutharrastajat ohittavat sen, mutta näissä vahvoissa BA-oluissa se on ollut Suomessa käytännössä tienraivaajaroolissa. Tämäkin toimii ihan mukavasti. Black Door, 6.12.2025.

Maku Työmiehen Musta Sahti, cask ale

Tihkusateinen itsenäisyyspäivä jatkuu pelkästään suomalaisten oluiden parissa. Nyt jopa sahtia ja jopa cask-muodossa. Makun Työmiehen Musta tuli ensi kerran vastaan kegissä tms. ennen covidia Urhon edesmenneillä sahtipäivillä. Silloin 9,1 %, nyt vahvuus pudonnut, 8,0 %. Työmiehen vehnäversiota olen sittemmin tsekannut caskattuna. Mustaa on, hyvin paahteinen stoutmainen tuoksu. Hyvin pehmeä samettinen maku. Paahdetta kevyesti, hedelmää enemmän. Leivinhiivan aromit ponnistelevat yllättävässä paineessa, mutta saavat hieman vivahteitaan esiin. Ne voisi jopa missata, jos niitä ei osaisi etsiä. Joko sanoin, että olut on pehmeää, se on höyhensaarten tasoa. Näin kuohkeaa kotimaista cask-olutta en kyllä muista ennen juoneeni. Juotavuus on maksimaalista. Sahtimaisuus jää siis sivummalle, mutta henkilökohtaisesti se ei haittaa ollenkaan. Black Door, 6.12.2025.

Varikko Oossom Soosi Jr.

Maistilan loppuvaiheissa heiltä oli Villissä Wäinössä talon oluena Oossom Soosi. Se näkyy tehneen comebackin juniorina Varikolla tehtynä, 6,0 %. Sessioheiziä, sitrustuoksua. Melkoisen hiilihappoinen, varsin täyteläinen, maussakin sitrus eniten pinnalla. Kuivaa on, voisi ehkä vähän kuohkeampaakin on, maltillinen jälkimaku. Ehkä tosiaan muistuttaa enemmän Maistilaa kuin Sonnisaarta. Villi Wäinö, 6.12.2025.

Salama Levanta Muertos

Laaduntarkkailua Hagströmin uudessa jakelupaikassa Tired Unclessa, Schwarzbier hyvässä kuosissa. Unclelta puuttuu vielä ilmeisesti valmistusluvat Arabian panimosta.  Keravalta west coast IPAa. 6,7 %. Citra, Mosaic, Simcoe ja Chinook. Kirkasta on. Kissanpissaa on runsaasti herukanlehdillä. Hedelmäinen perustuntuma, kuiva runko, mutta ohuehko. Jälkimakukin liian hillitty. Tired Uncle Taproom, 6.12.2025.

Varikko Preeriarotta

Toinenkin Varikko-uutuus Juovassa jo tölkissä. Preeriarotasta en tiennyt mitään ennestään, 8,0 %. American strong ale, hieman harvinaisempi tyyli täällä päin. Syvän punaruskea kirkas olut. Maltainen hillitty tuoksu. Maltainen maku, hedelmäisyyttä heti mukana myös. Kuivaa on, täyteläistä ja katkeruus tulee saman tien mukaan. Stone Arrogant Bastard on tyylisuunnan benchmark-klassikko ja lähellä sitä tässä liikutaan. Bastard ei ole aivan suurimpia suosikkejani, mutta muistaakseni Timo Kanniainen on faneja. Huippukamaa ilman muuta, hedelmäisyys jää ehkä vähän hillityksi, maltaisuus jyllää. Pehmeääkin tämä on, kaikki tuntuu olevan kohdallaan. Yksi Varikon tähänastisista huipuista. Juova, 5.12.2025.