Buxton Run Out DDH

 Uusi Helsinginkadun pizzeria Armo tsekkauksessa. Pelkistetty skandinaavinen sisustus, hyvä pohja pizzassa, paksuhkot reunat, mutta maistuu hyvältä. Hapanjuuripohja käsittääkseni, toimii hyvin. Keskiosa hieman vetinen, mutta ei haitannut liikaa. Aftereille Kuikkaan, Derbyshirestä ennen kokeilematon pale ale, 5,2 %. Tuplakuivahumaloinnilla joudutaan olutta markkinoimaan, tähän on tultu Keski-Englannissakin. Sameaa kai olut on, baarin valaistus varsin hämärää. Kirpeä tuoksu. Maussa vähän pihkaa. Hedelmää jotenkin omalaatuisesti. Piti vähän haeskella Nyforsin Arin kanssa vertailukohtaa, mutta lopulta päädyimme agaveen. Siltä tämä siis maistuu. Hieman karvasta, jonkinlainen katkeruuskin mukana. Persoonallisuutta on oluessa, mutta ei tämä erityisen miellyttävältä tuntunut. Mallasrungon ohuuskin ilmeistä. Kuikka, 29.9.2021. 

FrauGruber IPA (Spectrum)

 BarthHaasin kehittämällä Spectrum-prosessilla käsiteltyä Mosaicia baijerilaisessa IPAssa. Aiemmin olen törmännyt Citran Spectrum-versioon latvialaisessa oluessa. Tässäkin perus-Citraa mukana, 6,8 %. Samea, tummahko. Makeaa pehmeää hedelmää tuoksussa. Maussa samoin, persikkaa, aprikoosia, mangoa. Mallasrunko ohut ja jälkimaku todella lyhyt. Hieman liian makea ja ylikypsästi hedelmäinen. Ylimakea oli tuo Ārpusinkin Spectrum-olut, se toki myös paljon vahvempi. Panema, 28.9.2021.

Naparbier Rmuntovari

 Erikoisesti nimetty tšekkipils Baskimaasta, 4,5 %, böömiläistä mallasta, tuplasti keittomäskättyä kamaa, Spalt Spalter -humalaa. Lähes kirkas, maltainen, kuiva, hyvä katkeruus. Lopultakin pils pitkästä aikaa, jossa kunnolla peräkärryä. Oikein nautinnollista. Panema, 28.9.2021.

Lincoln Green Archer American IPA

 Pint Pleaselta olen saanut viime aikoina mielenkiintoisia näytteitä Irlannin tuoreilta panimoilta. Tällä kertaa paketista löytyi setti Englannin puolelta, klassiselta East Midlands -olutalueelta Nottinghamista. Olen suunnitellut parikymmentä vuotta orgastista real ale -turnausta Derbyyn ja Nottinghamiin, mutta enpä ole saanut aikaiseksi. Leicesterissä sentään onnistuin pistäytymään 2007. Nottinghamin suuri poika on tietysti (Brian Cloughin jälkeen) Robin Hood ja Lincoln Greenin oluiden nimet näyttävät liittyvän juuri häneen. Archer siis ilmoitetulta tyyliltään jenkki-IPA, mutta vain 4,5 %, joten jäädään jo lähtötelineissä kolme prosenttiyksikköä tavoitteesta. Citrus, grapefruit, lime, hyvältä kuulostaa. "Packed with three of the biggest hitting American hops". Nimetyt humalat Citra, First Gold ja Chinook. Hieno homma, mutta First Gold on brittihumala. Ei siis kovin professionaaliselta otteelta vaikuta.  

Täysin kirkasta hyvin vaaleaa olutta, hyvin pientä vaahdon kerääntymistä. Tuoksussa toffeeta, keksiä, olisiko jopa vähän diasetyyliäkin. Ehkä se on kuitenkin enemmän floraalista aromia, hunajaakin. Maku on yleishedelmäinen, karviaismarjainen, kukkainen, ruohoinen, raikas. Amerikkalaisista humalista en löydä oikein merkkejä. Raikasta olut silti on, ei mitään tunkkaista. Mallas on hyvin mukana rungossa, joka on silti varsin ohut. Olut kuivahtaa mukavasti nielussa edetessään, klassinen brittiläinen ohut katkeropuraisu sieltä tarrautuu. Ihan mukava pullotettu britti-ale, mutta ei tosiaan kannata sekoittaa moderneihin IPA-oluisiin millään tavalla. 

Maku Mysteeritölkki

 Makun Juho Virtanen heitti tervehdyspakettiin mukaan pienen jäynänkin. Etiketitön tölkki. Saatekirjeessä lukee ?,?%, saatavilla vain panimon kioskilta myöhemmin syksyllä ja nauti +10 C lämpöisenä. Siitä voinee päätellä, että alle 10,0% sessio-olut on kyseessä, mutta lämpötilasuositus viittaa kuitenkin vahvempaan päähän. Itse olen onneton sokkomaisteluissa, mutta eipä siten ole enää mitään menetettävissäkään. Musta runko, ruskeaa beigeä vaahtoa, joka haihtuu varsin nopeasti. Paahteisuutta on tuoksussa, mausteita, kahvia, tummaa suklaata, rommimaisuutta. Viskositeetti melko paksua. Ehkä hieman liian kylmänä maistelu. Pehmeää maltaista hedelmäisyyttä, lievästi karamellia, mutta ei överimakea. Paahteisuus on heikompaa kuin tuoksussa. Vahvahko stouthan tässä on kyseessä, ehkä jotain tynnyriviimeistelyäkin. Bourbonin vaniljaisuus ei ainakaan korostetusti esillä. Mausteita on jonkin verran, jopa lievää poltetta, voisi olla jopa chiliäkin, mutta hyvin vähän. Juotavuus on hyvä, päädyssä on kuivumistakin havaittavissa, hieman katkeruutta. Lämmetessä mukaan suolaista lakritsaa, salmiakkisuutta. Maku päästi keväällä ulos PX Malaga -stoutin, 9,1 %, periaatteessa voisi olla ikääntyneempi versio siitä. Tämä on lähempänä sitä kuin kesällä juotua bourbon-versiota. Tai sitten tämä on ihan uusi rommiversio. Oman track recordin tuntien tietysti jotain aivan muuta, doppelbock tms.

Maku Alppilaakson Helles

 Lisää Tuusula-näytteitä. Alppilaakso ei taida viitata Oulun tai Helsingin Alppilaan, vaan ihan sinne oikeiden Alppien suuntaan. Sieltähän helles lager on kotoisin, humalinakin keskieurooppalaiseen tyyliin Magnum, Hallertau Mittelfrüh ja Saaz. APAa hieman vaaleamman (kuvassa pimenevä syysilta tummentaa väriä) keltainen ja hyvin ohuesti utuinen. Ruohoa ja viljaa tuoksussa. Pehmeän pyöreä maltainen maku, ehkä lievästi saippuainen. Ohuehko, hellesistä pitäisi irrota enemmän jykevää maltaista täyteläisyyttä. Ei tämä teollisuuslagerin tasolle putoa, kyllä makua on, mutta lievähkö hedelmäisyys vähän häiritsee, sitä ei hellesiin kaipaa. Takamatkakin on varsin tyhjä, sinnekin olisi pitänyt hieman paukkuja jättää. Tätä jaellaan vain K-kauppojen kautta.

Maku Pääsky APA

 Makun viimeperjantaisessa näytepaketissa oli myös kevyttä APAa, 4,5 %. Olen ehkä juonut jo tätä hanasta baarissa sosiaalisessa tilanteessa, mutta en tullut muistiinpanoja tehneeksi. Chinook ja Mosaic vaikuttavina aineina. Kirkas kultainen olut, tavanomainen vaahto. Trooppisia hedelmiä aromeissa. Maku on persikkaan ja mangoon päin suuntautuva, raikas ja pehmeä, sopiva hiilihappo-osuus. Ehkä myös kukkaisia ja hunajaisia vivahteita, Chinookin pihkaa en havaitse. Crushabiliteettia on ja soveltuu hyvin juoksulenkin palautusjuomaksi. Puhdasta kamaa, johon tietysti voisi toivoa kuivempaa katkeruutta, joka viekoittelisi session jatkamiseen. Tätä löytyy vähittäiskauppaduopolin molemmista jäteistä.

John Frankenheimer: Ronin

 Tykkäsin ensi-iltakierroksella 1998 kovasti John Frankenheimerin myöhäisteoksesta. David Mametin kirjoittama heist-trilleri muistutti monella tavalla Jean-Pierre Melvillen elokuvia. Samurai-vertaukset, Pariisin ja Nicen miljööt, ryöstöjengin keskinäinen dynamiikka moninkertaisine petoksineen ja tyylikkäät autot. Robert De Niron ja Jean Renon asenteessa on samaa otetta kuin Delonilla tai Venturalla. Toki paljon erojakin on. Toistuvat autotakaa-ajot vievät Grand Prix -ohjaaja Frankenheimeria toimintagenren suuntaan paljon enemmän kuin Melvilleä kiinnosti. Ohjauksessa ei ole samaa elastista eleganssia ja filosofiset ulottuvuudet jäävät ohuiksi. Mutta kyllä Ronin on nautittava useammankin katselukerran jälkeen. Ehkä jollakin on suuremmat silmät kuin Natascha McElhonella, mutta ei ainakaan heti tule mieleen. Katarina Wittin kohtalo jaksaa hämmästyttää. Alussa ja lopussa nähtävä baari Montmartren lähellä muistuttaa niin paljon Kaurismäkien Arvottomien Le Progrèsia, että se ei voi olla sattumaa. Toki baari oli rakennettu studioon Roninissa. Loppuratkaisukin on tyydyttävä, vaikka Frankenheimer suostui siihen myönnytyksenä suuren budjetin rahoittajille.

China Miéville: Toiset

 Romaani alkaa murhatutkimuksella, suhteellisen tavanomaista poliisiproseduuria. Nopeasti mukaan tulee kuitenkin epämääräisiä aineksia. Tapahtumat sijoittuvat itäiselle Balkanille Besźel-nimiseen kaupunkivaltioon. Merkillisesti samalla fyysisellä sijainnilla on toinenkin lomittunut kaupunkivaltio, nimeltään Ul Qoma. Ehkä Moldova/Transnistria on esikuvana käynyt kirjailijan mielessä, joten tälle alueelle voisi näinkin absurdin kuvion rakentaa. Kyseessä on siis fantasiaromaani tai jonkinlainen dystooppinen scifitarina, weird fictionia. Ul Qoma kuulostaa ulkomaa-sanalta, joten luulin sitä suomentajan väännökseksi. Ul Qoma on kuitenkin samanlainen Miévillen alkuperäisteoksessa The City and the City, joten ei se yhteensattuma voi olla. Miéville on tietoisesti ottanut termin suomen kielestä. Vähitellen tulee esiin, että alueella sijaitsee ehkä kolmaskin kaupunki.

Voi olla suomennoksenkin syytä, mutta dekkariosuus ei vaikuta kovin hyvin kirjoitetulta. Mielenkiinto keskittyykin sitten weird-aineksiin. Alueella toimii jonkinlaisena korkeimpana vallankäyttäjänä Rikko-niminen taho, jossa on piirteitä totalitääristen järjestelmien terroripoliisista tyyliin Gestapo/NKVD. Alkuteoksen nimi on Breach. Ihmiset on aivopesty olemaan huomaamasta toisen valtion ihmisiä, rakennuksia, autoja jne. Tämä on ehkä hankalin nieltävä fantasiaosuus. Vertauskuvan pointti on tietysti se, että reaalimaailmassa "menestyneet" ihmiset eivät "näe" katujen kerjäläisiä tai muita vähempiosaisia. Ei kuitenkaan vakuuta kirjan kontekstissa. Loppupuolen trilleriosuus on yhtä vaisua ja huonosti kirjoitettua kuin alun rikostutkinta. Henkilöhahmoissa ei ole mitään tarttumapintaa, lukijaa ei kiinnosta vähääkään miten heille käy. Spekulatiivisena ideakokeiluna teos menettelee, mutta romaanina kehno.  

Otto Preminger: Anatomy of a Murder

 Bukovina-taustainen Otto Preminger ohjasi 1940-luvun jälkipuoliskolla Hollywoodissa nipun film noirin mestariteoksia. 1950-luvulla ohjaaja siirtyi suuren budjetin tuotantoihin ykkösketjun yleisohjaajaksi. Siitä osuudesta on hyvä esimerkki tämä 1959 valmistunut oikeussalidraama, jossa on kuitenkin alkupuolella noirahtavia osuuksia. Ollaan Michiganin Upper Peninsulalla Iron City -nimisessä kuvitteellisessa teollisuuskaupungissa lähellä Superior-järveä. Taustalla on tositapaus vuodelta 1952, joka tapahtui Big Bay -kylässä lähellä Marquettea. Leffaa on kuvattu oikeilla tapahtumapaikoilla. Kyseessähän on vahva suomalaisalue ja elokuvassa esiintyykin Toivo-niminen baarimestari ja Sulo-niminen putkavahti. Heti alkuun vähän Hitchcock-mainen fiilis Saul Bassin alkuteksteillä ja Duke Ellingtonin musiikilla. Ellington jopa esiintyy elokuvassa pienessä roolissa, mutta mies oli selvästi parempi muusikko kuin näyttelijä. Muuten näyttelijäsuoritukset ovat kyllä huipputasoa, vaikka James Stewart ei ehkä aivan parhaimmillaan pääroolissa. Suosikkinäyttelijä Lee Remick esittää vanhakantaista kevytkenkäistä vaimoa ja Ben Gazzaran pistäväsilmäisyys on jo tässä vakuuttavaa. George C. Scott ei irrottele liikaa pääkaupunki Lansingin pukumiesnilkkinä. Remickin koiralle tarjotaan olutta. Hieman liian pitkitetty on leffan jälkipuolisko, jännite ei jaksa kantaa aivan koko pituutta. Vanhentunut asenneilmasto siis elokuvassa, mutta kokonaisuutena varsin mielenkiintoinen.

Maku Vesiheinä Golden Ale, cask ale

 Ilahduttavasti kotimaista tuotantoa löytyy edelleen cask-baareihin, pitkän tauon jälkeen pääsin takaisin Angleterreen. Britti-caskeja ei ole näkynyt pitkään aikaan. 4,8 %, harmittavan sameaa, murkyä, tällaistahan ei oikein cask-olueen puritaanit haluaisi. Hieman mausteinen tuoksu. Maku on pehmeää, vähän karamellista, ohuehkoa, pihkaakin. Ei Makun parhaita caskeja, mutta eihän tämä vastenmielistä ole. Angleterre, 25.9.2021.

Adroit Theory Heaving Through Corrupted Lungs Ghost 1012

 Virginiasta tuplakuivahumaloitua tupla-IPAa, 8,0 %, Citra, El Dorado, Zappa, Moutere, Nelson Sauvin. Sameaa on. Kirpeää ja mausteista, ei kovin raikasta. Lievästi makeampaakin vetoa, silti kuiva kokonaisuus. Mausteisuutta häivähtävästi taustalla, ei katkeroa. Päivän iPOista taitaa olla heikoin. Pien, 25.9.2021.

Mallassepät Hazy Day

 Juovassa heiziä Naantalista, 7,0 %, 50 IBU, Citra, Simcoe ja Sabro. Sitrusta ja kypsää hedelmää. Kookosta ja kalkkia maussa, Sabro siis nostaa rumaa päätään. Minttuisuuteen tämä ei kuitenkaan etene. Mango ja persikka hallitsevat, ei katkeruutta. Jotenkin karkea kokonaisuus, ei pehmeyttä. Panimo on pystynyt parempaankin. Juova, 25.9.2021.

 

Sonnisaari Tippa ’21

 Tämänvuotinen versio pienosakkuuspanimoni jo klassisesta IPAsta. 8,0 % siis, aiempia versioita sameampi. Sitrusta ja trooppista tuoksussa. Kuiva greippisyys korostuu maussa. Katkeruutta on kovasti, ehkä jopa paljon puhuttuun hopburniin asti. Columbus ja Citra, Idaho 7 ja Mosaic humalina. Tämä ei ole aloittelijoiden juoma, mutta konnossööreille sitäkin nautinnollisemmalta maistuva juoma. Maltaisuus tukee hyvin kokonaisuutta, ei mehuisuutta. Tätähän tuli jo testattua viime kesän Helsingin SOPPin vedenpaisumuksessa, mutta nyt siis rauhallisemmissa oloissa. Sori Taproom, 25.9.2021.

Cloudwater Highland Park Side By Side

 Mukava syyssää, lähdin laskeutumaan Hämeentietä kohti keskustaa ja pysähdyin paikallisessa panimobaarissa. Ei omia uutuuksia, mutta Manchesteristä Stratalla ryyditettyä vahvaa NEIPAa, 8,0 %. Kollaboraatiossa mukana Highland Park, joka hämmentävästi ei nyt olekaan legendaarinen viskitislaamo Orkney-saarilta vaan panimo Los Angelesin Chinatownista, juuri sieltä Roman Polanskin yhtä legendaarisen neonoirklassikon kulmilta. Huippuominaisuuksinen Strata sinkkuhumalana, samea on.  Hyvin sitruksinen tuoksu. Maussa greippiä, appelsiinia, vähän ananastakin. Tynnyrin viimeiset Sörnäisissa, mutta tuntuu raikkaalta. Vähän peräkärryäkin. Pien Brewpub, 25.9.2021.

Mallaskoski Black Rye Imperial

 Varsin hämmästyttävää, mutta kolmannenkin suomalaisen panimon tervehdyspaketti saapui perille samana syyskuisena perjantaina. Mallaskoski erottui tässä kontekstissa edukseen, nyt ei tarjolla alkoholittomia juomia eikä maitokauppaoluita vaan reippaan syksyisiä vahvoja maisteluoluita. Ensimmäisenä kokeiltavaksi setin kevein, eli 11,4 %, musta ruisimperiaali. Vahva porter/stout siis kai tyylinä, vaikka sitä ei kerrota, pintahiivaa kuitenkin. Hyvin tummanruskeaa, lähellä mustaa, ei synny juuri vaahtoa. Tuoksussa on paahteisuutta, kypsää hedelmää, lievästi mausteita. Maku on pehmeän pyöreä, täyteläistä luumuisuutta. Ruis ei nyt erityisemmin korostu, makeutta on, mutta ei oikein leipäisyyttä, ehkä se ei näin vahvalla tasolla erotu. Omaan makuun liian makeaa, mutta kyllä tässä monimuotoisuutta tarpeeksi on.

Stu Mostów Flawless New England DIPA

Session toinen puolalais-DIPA Wrocławista, tämäkin panimo jo lievästi tuttu. 8,0 %, Mosaic ja Citra, tölkityspäivä 14.04.21, Untappdissa 20 IBU, Alkon mittauksessa jopa 83 EBU. Sameaa nytkin, mutta aavistuksen tummempaa kuin edellinen Maryensztadt, vaahtoa nyt tuhdimmin. Tukkoisempi tuoksu, trooppisen hedelmän aromeja, mutta melkoisen hailakasti. Maku on kovahko, hedelmäinen, sitruksinen, myös karamellinen. Ei kuohkeutta, muttei mitään makuvirheitäkään. Tässä on tavoiteltu hieman eri suuntaa ja ikä ei ole tullut yksinään. Tölkin pohjalta löpsähti runsaasti sakkaakin sekaan. Ei huonoa, mutta ei millään tavalla raikasta, ei ole katkeruuttakaan. Tyypillisempää eurooppalaista modernia IPAa kauempana valmistuspaikasta nautittuna elinkaaren loppupuolella. Ostopaikka Helsinki, Triplan Alko. 

Maryensztadt Nevermind Vol. 6 DDH Imperial Hazy IPA

 Varsovan matka on vielä hyvässä muistissa, joten oli mukava löytää pitkäripaisesta (tosin Triplan kauppakeskusputiikissa ei ripaa ole) pari puolalaista IPAa. Maryensztadtin Nirvana(?)-sarjan Vol. 11 tuli vastaan panimon omassa baarissa Varsovan vanhassa kaupungissa. Se oli erinomaista ja nyt sitten sarjan aiempi vahvempi yksilö. 7,6 %, Nelson Sauvin, Galaxy, Mosaic, best before 04/04/2022. Todella kaunis NEIPAn samea ja kuulas ulkonäkö, ehkä vaahtoa olisi voinut olla runsaammin. Greippityylistä sitrusta on aromeissa. Maku on pehmeän sitruksinen, kuiva, tosiaan greippiä ja satsumaa. Täyteläisyyttä on, maltaan tuki estää liiallisen mehuisuuden ja takamatkalla on yllättävänkin runsaasti katkeruutta. Onpa hyvässä kunnossa, en aivan näin hyvää tasapainoa odottanut. Tuntuu hyvin tuoreeltakin. Ostopaikka Helsinki, Triplan Alko.

Laitila Tumma Savu

 Myös Laitilalta tuli tänään tervehdys näytepaketin muodossa. Tämä tuli yllättäen ja odottamatta ilman ennakkoilmoitusta kuriirilta, mutta onneksi satuin etätyöpäivänä olemaan paikalla. Ainoana uutuusoluena rauchbieriä, 5,3 %. Olut on musta, varsin vaaleaa vaahtoa. Tuoksussa on todella vahvasti savuisuutta, jopa perinteisellä palvikinkkuotteella. Se ei ole yllätys, koska oluessa on käytetty Bambergin Weyermannin pyökkisavulla kuivattua mallasta. Maku on kuivan tervainen, melko intensiivinen, mutta myös vähän tukkoinen. Bambergissa tuoreena rauchbier saadaan rullaamaan kuohkean raikkaasti, vaikka se saattaakin kuulostaa ristiriitaiselta. Tässä siihen ei ylletä, mutta eipä oikein muuallakaan Bambergin otetta ole saavutettu. Ihailtavan ryhdikästä tämä on, savumallasta ei ole säästelty. Muut vivahteet jäävätkin sitten odotetusti mopen osalle, mutta se on odotettua.

Maku Väkipyörä Bitter

 Juho Virtanen lähetti Tuusulan panimon syystervehdyspaketissa näytteitä panimon tuoreimmista saavutuksista. Ensimmäisenä kokeiltavaksi bitter, 4,4 %, fariinisokeria, Magnum, Challenger ja EKG. Hieman samea ruskea olut, pienikuplainen pitsinen vaahto. Tuoksussa on keksiä, maltaisuutta, rusinaa ja kuivattuja hedelmiä. Pehmeä maku, pähkinää ja keksisyyttä, vähän trooppisemmankin hedelmän otetta, pihkaa myös. Se on pieni yllätys, kun humalat klassista kamaa. Perusbitterithän ovat varsin täyteläisiä ilman runsasta alkoholimäärää ja varsin hyvin tämä vastaa siihenkin haasteeseen. Ehkä vähän puhtaammaksi vielä kokonaisuutta voisi hioa. Mahdollisesti cask-versiokin tulossa, Makuhan on harrastanut niitäkin. Tölkkiä on kuulemma saatavilla K-kaupoista.

Sierra Nevada Dankful IPA

 Ei sille mitään voi, kyllä kädet vähän tärisee, kun Sierra Nevadan uuden oluen tölkkiä avaa. Vähän niin kuin vanhan musiikkisuosikin uutta levyä soittimeen asettaessa (kuuntelen siis edelleen fyysisiä levyjä, jopa cd-levyjä). Dankful IPAn alaotsikkona lukee Generously Hoppy, 7,4 %, ruista mukana, 55 IBU, Columbus, Chinook, Mosaic, Ekuanot, Nelson Sauvin, Zappa, Idaho 7. Kuparia lähestyvä kirkas väri, vahva vaahto, poreilua. Pihkaa ja kannabista, siihenhän käsittääkseni dank-termillä usein viitataan. Ylikypsien hedelmien aromeja välittyy myös. Maku on pehmeän täyteläinen, mäntyä ja sitrusta, kuivaa maltaisuutta, vähän keksisyyttä ja kunnon tanakka raskas takapurenta. Onpa mahtava tasapaino, on todella ilo nähdä Sierra Nevadan pitävän pintansa kaikkien näiden vuosien jälkeen. Ostopaikka Helsinki, Triplan Alko.

Menabrea Bionda

 Toinen Peter Tammenheimon tarjoamista Altia-oluista. Menabrea on perinteinen panimo Biellassa, Piemonten pohjoisosissa. 4,8 %, 20 IBU. Luultavasti samaa olutta hanaversiona join lähes 12 vuotta sitten Milanossa nimellä 1846. Sama vuosiluku esiintyy tämän pullon korkissa. Täysin kirkas ja kultainen väri. Tuoksu vähän epämääräinen, kaalia ja vihannessosetta. Maku on kevyen maltainen, kuivahko, hiilihappoinen, ohut, mauton, vetinenkin. Nyt on niin laimea teollisuuslager, että enempää kerrottavaa ei keksi.

AND UNION Saturday Lager

 Peter Tammenheimo tarjosi eilen Olarin Panimolla mukaan kaksi Altian maahantuomaa olutta. Ensimmäisenä maisteltavana saksalainen lager, AND UNION näyttää olevan sopimusvalmistaja, rekisteröity Sendlingiin Münchenin lounaisosaan. Mikään uusi tekijä ei ole kyseessä, aloittanut jo 2007. Lauantailagerin panopaikka voisi olla nettitietojen mukaan Arcobräu. Valmistuttaja näyttää nimeävän oluitaan englanniksi päivien mukaan, eli löytyy mm. Friday IPA. Tölkistä löytyy purkituspäiväkin, 30.06.2021. 5,0 %, vain 19 IBU, humalina Hallertau Perle, Select, Tradition, Mandarin (?, todennäköisesti Bavaria Mandarina). Hyvin vaaleaa, mutta varsin sameaa lageria, käytännössä siis kellerbieriä. Hedelmäinen tuoksu, leikattua ruohoa myös, ehkä vähän kaislikon suhinaakin. Maku on pehmeä, maltainen, mutta todellakin myös hedelmäinen, makeahko. Se ei lagerissa välttämättä oikein hyvältä tunnu, jotain on voinut mennä pieleenkin. Tässäkään ei raikkaus maussa ole parasta mahdollista. Ei tässä suurta ongelmaa ole, kohtuullisen täyteläiseltä runko tuntuu. Mutta ei tästä paljoa kerrottavaa irtoa jälkipolville. Sitäkin voi pohtia, miksi juuri tätä olutta kannattaisi tuoda Suomeen, kun monet saksalaisklassikot eivät vieläkään ole jatkuvassa jakelussa. Huomasinpa senkin, että olen juonut Düsseldorfin lentokentällä AND UNION -olutta, joka vaikuttaa varsin samalta kuin tämä.

Salama Furious Glory

 Ilahduttavasti espoolaisen panimon IPAa Triplan baarihanassa. 6,5 %, Strata, Nelson Sauvin ja Citra, eli hyvin tyylitietoisesti humalat on valittu. Sameaa on, tuoksussa sitrusta, maku on kirpeämpi. Kuivahko sitrus tuntuu hallitsevan makuakin, puhdasta on. Ehkä hieman liikaa hiilihappoa, se vetää kokonaisuutta hieman karkeaksi. Ei juuri peräkärryä, mutta sitä en nyt odottanutkaan. Runko tuntuu hieman ohuelta. Olen ollut taipuvainen ajattelemaan, että NEIPAssa 6,5 % on riittävä määrä, mutta tässä tapauksessa siltä ei tunnu. Ehkä alaraja on palautettava perinteiseen IPA-tasoon eli 7,0 %. Tower Tripla, 23.9.2021.

Maistila Tallahaze

 Olarin voittajaoluesta Runawaysta uusi erä valmistunut, joten vetreä auditointipartio Juntunen-Nyfors-Sysilä suuntasi tällä kertaa Otaniemeen. Baarin hanoissa olutta ei ollut, mutta growlerin sai nautittua taproomin tiloissa. Epäilin etukäteen, että tämä olisi Suomen lainsäädännölle täysin mahdoton kuvio. Hyvää oli tälläkin kertaa, ainakin yhtä hyvää kuin ensipuraisulla tammikuussa. Panimon johtoporras Koistinen ja Leino piipahtivat puheilla, samoin kuin olutjournalistit Tammenheimo ja Ylänne. Muutakin maisteltiin, muttei varsinaisesti uutuuksia, joten ei tässä raportoitavaa.

Paluumatkalla vielä pysähdys Juovassa, jossa otin quesadillojen painikkeeksi vahvaa oululaista NEIPAa. Floridan pääkaupungista väännetty nimi oluelle, 9,0 %, Vic Secret, Galaxy, Sabro. Ei paljon vaahtoa, sitrusta tuoksussa. Täyteläinen ja kuiva, mehuisan hedelmäinen, vähän ehkä alkoholi tuntuu. Katkeroakin silti mukana. Hyvää on. Taitaa olla vahvin maistelluista Maistilan IPOista. Juova, 22.9.2021.  

New Belgium Voodoo Ranger Hazy IPA

 Coloradon panimolta tölkkikamaa suomalaisessa maitokaupassa. Ei ennennäkemätöntä, mutta varsinkin S-ryhmässä edelleen varsin harvinaista. Japanilainen Kirin omistaa nykyään New Belgiumin, jolla on tehdas myös USA:n itäpuolella North Carolinan olutkeskittymässä Ashevillessä. Tölkissä lukee kuitenkin pienellä präntillä, että olut on pantu Lontoossa. Sielläkin varmaan Kirinillä jokin tuotantolaitos. Voodoo Ranger on ollut alunperin ehkä jokin NEIPA-variaatio perus-Rangerista, jota join originaalilokaatiossa 2014. 5,3 %, tämä on varsin sameaa, ei tosin samaa kuulautta kuin kauneimmissa yksilöissä. Vaahtoakin syntyy hyvin, tosin melko lyhytikäistä. Fragranttista menoa löytyy, karamellisuutta ja hedelmää, jopa ruohoisuutta. Maku on matalaprofiilisempi, geneerisempää hedelmäisyyttä, makeampaa sitrusta myös. Runko jää ohueksi ja takatila on jo varsin tyhjä. Ei erotu tarpeeksi nykytarjonnassa edukseen. Ostopaikka Helsinki, Vallilan S-Market. 

Olvi NEIPA

 Olvilta uutuustuote, otsikkona trendikkäästi NEIPA, jolle ei ole nyt keksitty vitsikästä savolaista termiä. Se avataan suoraan New England India Pale Aleksi, alaotsikkona fruity hops from Iisalmi. 5,0 %, Lemondrop, Citra, El Dorado, Ekuanot, EBU 31. Täysin kirkas kultainen olut, taitaa olla Suomen kirkkain NEIPA Plevnan Not So Hazyn ohella. Vähän harmittavaa pelleilyä Olvilta, nyt kansan syville riveille syntyy helposti mielikuva, että NEIPA olisi tällainen. Tuoksussa on mukavasti kirpeää hedelmäisyyttä, sitrusta ja trooppista, jotain mausteisempaakin aromia. Maku on bensiinisen karviaismarjainen, kypsää hedelmäisyyttä, suhteellisen ohut. Peräkärryä ei löydy, maku muuttuu takaosassa vain hieman tukkoisemmaksi. Kohtuullinen golden ale kyseessä, mutta kyllähän NEIPAksi nimeäminen sotkee tunnelman pahasti. Olvin sinänsä mukavassa ale-sarjassa tämä jää selvästi vaatimattomampaan päähän. Ostopaikka Helsinki, Vallilan S-Market. 

Vakka-Suomen Prykmestar Keller Bier

 Ennen kokeilematonta tuotetta Uudestakaupungista. Suodattamaton lager, 5,0 %, gluteeniton, saksalaisilla humalilla "pyörrehumaloitu", viitannee whirlpooliin. Yllättävän kirkas, vain kevyesti utua. Maltaisuutta ja öljyisyyttä tuoksussa. Maku on puhtaan maltainen, varsin hiilihappoinen, lievästi makea, ei katkeruutta. Ei mitään virhemakuja, mutta liian neutraalilta tämä tuntuu. Kellerbier-termi antaisi odottaa hieman monimuotoisempaa tai täyteläisempää makua. Ostopaikka Helsinki, Vallilan S-Market. 

Tyrell Kaffirweisse

 Aproboon Jukka Väätäseltä saadussa näytepaketissa oli mukana myös näyttävä 75 cl pullo samppanjakorkilla. Kun hieman silmäilin etikettiä, aloin epäillä pientä jäynää. Pistetäänkö boomerille nyt mahdollisimman laitaradikaalia hipsterikamaa? "Tripel Berliner Weiße trifft Ingwerzitrusbier", 9,8 %, 3 IBU, villihiivaa, inkivääriä ja Citrus Hystrixin lehtiä. Kyseessä näkyy olevan ns. ryppylimetti eli kafferilimetti Kaakkois-Aasiasta, siitä siis oluen nimi. Ja kyllä, kaffir/kafferi-sana on samaa arabialaista perua kuin Etelä-Afrikassa käytetty rasistinen termi. Tyrell BrauKunstAtelier on ennestään tuntematon valmistaja Berliinin koillispuolelta Börnickestä. Hieman samantyylistä nimeä kuin Hessenin Atelier der Braukünstellä, mutta kyllä Thomas Tyrell on eri tekijä. Tyrell näyttää keskittyvän oluisiin, joita voi säilöä tai kypsyttää pitkään, tätäkin ainakin vuoden 2026 loppuun. Kaikki tähänastiset oluet noin 10-prosenttisia, pari mielenkiintoista barleywineakin repertuaarissa. 

Vaaleanruskeaa, sameaa, melko rumaa, ei paljoa vaahtoa. Tuoksussa on sitrusta ja inkivääriä, niin kuin pitääkin. Savua ja happamuutta myös. Maussa on jotain parfyymistä, hedelmäisyyttä, mausteisuus onneksi pienemmässä roolissa kuin tuoksussa. Lievästi makeuttakin, ei savua, happamuus myös varsin heikkoa. Ei tämä niin paha ole kuin odotin. Alkoholi ainakin peittyy ja makeutta ei ole niin paljon kuin limusoureissa yleensä. Happamuuden lisääminen ehkä raikastaisi kokonaisuutta, mutta ei tämä tunkkainen ole, oikeastaan jopa tasapainoinen. Olipa jopa mielessä etukäteen, että saattaa joutua viemäröimään. Ei ollut lähelläkään. Positiivinen yllätys siis, mutta ei toki minun erityisempiä suosikkityylejä.

Alfred Hitchcock: Psycho

 Hieman hämmästyttävää, etten ole blogiin aiemmin Psychosta kirjoittanut. Ehkä elokuva tuli nähtyä liian monta kertaa jo viime vuosituhannella, ei ole blogin aikana tullut paneuduttua. Nyt katsoin siis uudelleen, pitkästä aikaa, mutta kaikki kohtaukset tuttuja. Nyt nähtynä suihkukohtausta enemmän säväytti elokuvan alku. Janet Leigh asettelee rintaliivejään paikoilleen, hän on juuri pannut John Gavinin kanssa lounastauolla. Tällaista ei Hollywoodissa yleensä näytetty 1960. Toinen mieleenpainuva kohta on pakomatkalla poliisia näyttelevän Mort Millsin aurinkolasit. Bernard Herrmannin musiikki ja Saul Bassin avaustekstit johdattelevat tutusti liikkeelle ja koko alkupuolisko on Hitchcockin uran parasta jälkeä siihen asti, kun auto uppoaa suohon. Jälkipuolisko puolestaan laahaa selvästi enemmän ja tunnetusti lopun selittelykohtaus melkein onnistuu vesittämään koko tarinan. Mutta ei sentään, kyllä Psycho on ryhdikästä jälkeä. Mutta halvaltahan se näyttää Vertigon ja North by Northwestin jälkeen, Hitchcockin viimeinen mustavalkoleffa.

Hiisi Ikiiurso

 En ole oikeastaan koskaan päässyt samalle kanavalle tai aaltopituudelle Jyväskylän Hiisi-panimon kanssa. Alkuvaiheessa panimo teki hyviä portereja ja stouteja, mutta viime vuosina en ole erityisemmin tuotteista innostunut. Mika Oksasen Donut Island -projekti hämärrytti lisää brändiä. Nyt huomasin, että Hiisin Ikiiurso-niminen olut on voittanut monta vuotta peräkkäin Suomen Paras Olut -skabassa stout tms -sarjan. Tällaisen oluen olemassaolo tuli yllätyksenä, tsekkasin aikoinaan Iku-Turson ja olen olettanut saman oluen jatkaneen elinkaartaan. Onhan nimissä eroa, mutta olen kuitannut ut:n vaihtumisen tupla-i:ksi painovirheeksi.   

Nyt sitten Ikiiurso tietoisesti maisteltavana. Islay Barrel Aged Imperial Stout, 12,0 %. Musta olut, muutama beige kupla, mutta ei varsinaista vaahtoa. Viskitynnyri kyllä tuntuu tuoksussa, savua on paahteisuuden rinnalla. Nahkasohvaa, tupakkahuonetta, vanhoja kirjoja, ehkä vähän sateen kastelemaa labradorinnoutajaa. Maussa pyöreää maltaisuutta, terävähköjä mausteita, tervaa ja savua kyllä, mutta ei pehmeyttä. Nyt voi sanoa oluen olevan liian tuoretta, tämä kaipaa selvästi ikäännytystä. Alkoholikin tuntuu selvästi. Jos tämä versio on se kilpailun toistuva voittaja, niin hieman hämmentää. Tammisuus tulee lämmetessä enemmän esille, mutta jokseenkin karkeana kokonaisuus silti pysyy. Ostopaikka Helsinki, Kallion Alko. 

 

Saimaa Vahva IPA

 Mikkelistä vahvaksi nimettyä IPAa, tosin vahvuus on normi-IPAn 7,0 %. Aivan kirkas kultainen olut, kohtuullista vaahtoa. Tuoksussa metallia ja bensaa toksisen maskuliinisesti. Maku on maakellarinen, ei kunnolla hedelmäinen, mausteisen yrttinen, kova ja karkea. Kuivuutta on, mutta se ei kokonaisuutta paranna, varsinkaan kun se ei syvene katkeruuteen asti. Saimaan korpivaellus tuntuu jatkuvan, ei hyvää tavaraa ole vieläkään päässyt markkinoille. Ostopaikka Helsinki, Kallion Alko.

Overtone Pearl Clouds

 Glasgow'sta tripla-IPAa, 10,5 %. Citraa, Mosaicia, Galaxya, ikävä kyllä laktoosiakin. Samea, upean sofistikoitunut sitruksinen tuoksu. Makeampaa appelsiinia maussa, täyteläinen, mehuinen. Kuivuu edetessään, muttei oikein katkeruuteen asti. Hyvä dokabiliteetti, alkoholi ei paista läpi, tykkäsin kovasti. Pikkulintu Kontula, 18.9.2021.

Piggy Amiral Porter

 Ranskasta porteria, vain 5,5 %. Musta, paahteisuutta runsaasti, kahvia ja tummaa suklaata. Lievästi katkeruuttakin, hyvin on makua ja täyteläisyyttäkin varsin kevyessä porterissa. Teepaidassa huomattavan kylmä istua baarissa. Ulko-ovi kyllä kiinni, mutta jotenkin kesäilmastointi ehkä vielä päällä. Pikkulintu Kontula, 18.9.2021.

Kahakka Festbier

 Perinteinen lauantai-iltapäivän sessio tällä kertaa Kontulassa. Aloitin uusiseelantilaisella Deep Creekin Brewtiful Hazella, en muistanut enkä tsekannut, että olen juonut sitä aiemminkin. Tuntui hieman kalkkiselta, vaikka tropiikin hedelmätkin esillä. Seuraavaksi ensimmäinen hanaolut koskaan Kokkolan panimolta. 6,1 %, kirkas kultainen olut. Maltainen, täyteläinen, hieman mausteinen, kuivahko. Aika näppärä ja puhdas vahva lager. Oikein mukava. Pikkulintu Kontula, 18.9.2021.

Gurinder Chadha: Blinded by the Light

 Tuore brittileffa vuodelta 2019, perustuu Sarfraz Mansoorin omaelämäkerralliseen romaaniin. Ollaan Lutonissa 1987, 16-vuotias pakistanilaistaustainen poika kamppailee monenlaisten paineiden ristitulessa, mm. National Frontin natsit marssivat kaupungissa. Musiikkikin on paskaa, Tiffanya ja Debbie Gibsonia, toki alkutekstien aikana soiva Pet Shop Boysin It's A Sin kuulostaa nyt ihan ookoolta, vaikka en kyllä aikalaisena tykännyt yhtään. Sikhi-kaverinsa kautta päähenkilö löytää Bruce Springsteenin hämmästyttävän musiikin ja tarttumapintaa ympäröivään todellisuuteen syntyy mittavasti. Vauxhallin tehdas kengittää jengiä ulos ja Thatcherin Britannia näyttää muutenkin tylyt puolensa. Varsin vaikuttava elokuvallinen toteutus, Springsteenin laulujen tekstit lomittuvat tarinaan todella hyvin, varsinkin Dancing in the Dark -diskohitin poikkeuksellisen kompromissiton alakulo iskee erityisen lujaa. Vähitellen elokuva alkaa muistuttaa lähes musikaalia, niin keskeisessä asemassa Springsteenin laulut ovat. Melodramattisuus kuitenkin lisääntyy liikaa ja varsinkin visiitti New Jerseyyn Springsteenin kotikulmille ei ole kovin uskottava, vaikka taustalla ilmeisesti onkin tositarina. Feelgood-leffahan tässä loppupeleissä on kyseessä ja toimii oikein näppärästi. Lopputekstien aikana soi Springsteenin aiemmin julkaisematon kappale, I'll Stand By You Always, kosketinvoittoinen balladi. Ehkä kuului siihen albumiin, joka rakennettiin 90-luvulla Secret Garden -biisin ympärille, mutta ei koskaan julkaistu. 

Henkilökohtaisestikin elokuva osui tavanomaista enemmän. Sattumoisin tein ensimmäisen reissuni Lontooseen juuri lokakuussa 1987 ja lentokone laskeutui Lutonin kentälle. Olin hillitön Springsteen-fani ja seuraavana kesänä olin Springsteenin keikalla Tukholman Stadionilla. Juuri sillä samalla Tunnel of Love -kiertueella, jonne päähenkilö elokuvassa ostaa lipun. Elokuvan hahmoja hieman vanhempana olin kuullut radiosta 1981 18-vuotiaana The River -levyn kappaleita. Sherry Darling, Cadillac Ranch, The Ties That Bind, Out in the Street. Olin täysin myyty. Hittibiisi Hungry Heart ei taas siinä vaiheessa kolahtanut. Joten tässä elokuvassa oli monin tavoin omakohtaista samaistumista.  

Mallaskoski OktoberRye

 Seinäjoeltakin löytyi oktober-olut ja tässäkin on sotkettu yhteen saksaa ja englantia. Miksi ei reilusti Oktober Roggen, kuulostaisikin enemmän rock 'n' rollilta, tai Texasilta Remun tapaan. 6,0 %, Perle, 22 EBU (Alkon mittaus 36). Meripihkaisesti tämä saksalaissessio jatkuu edelleen, nyt väri ehkä vaaleamman ruskea, lähes kirkas, heikko vaahto. Tuoksussa on nyt hapanleipäistä aromia maltaisuuden kyljessä, en oikein tykkää odööristä. Maku on lievästi tervaisen maltainen, aika tukeva, mutta karkea. Tervaleijonamaisuus jää makuun pitemmäksikin aikaa, mutta ei transformoidu katkeruudeksi. Kovahkoa, lievästi brutaalia kamaa, en oikein nyt innostunut. Jotain hapanta pysyy maussakin. Ostopaikka Helsinki, Kallion Alko. 

RPS Oktoberfest Vienna Lager

 Kuopiosta oktoberfestbieriä, englanninkieliseltä lisämääreeltään siis Vienna Lager. Onko wieniläistyyppinen lager sitten oktoberfestbieriä, mutta siihen tuskin löytyy yksiselitteistä vastausta. 5,9 %, 29 EBU. Samanlaista meripihkaista väriä kuin edellisessä bambergilaisessa, mutta nyt täysin kirkas ja vaahtoisuus hyvin estoista. Tuoksussa on mallasta, mutta varsin hailakasti. Maussakin maltaisuutta, karamellia, vähän mausteisuutta, ikään kuin kuminaa. Maku kuivenee edetessään, mutta katkeruus jää saavuttamatta. Ihan ok-tavaraa, mutta tilanne oli liian haastava edellisen oluen jälkeen. Tässä on selvästi enemmän makua kuin monissa baijerilaisissa juhlasesongin oluissa, mutta kokonaisuus silti jää jotenkin veltoksi. Ostopaikka Helsinki, Kallion Alko. 

Mahr's aU, pulloversio

 Aproboo-maahantuojan näytelähetyksessä oli mukana Mahr'sin Ungespundet-klassikko nykyisellä myyntinimellään. Tuttu olut ja blogiinkin jo pari kertaa arvioitu, mutta enpä pulloversiosta olekaan kirjoittanut. Syy se on tekosyykin. Ja saattuupa niinkin, että viime vuoden toukokuussa peruuntunut Bamberg-paluu saattaa nyt toteutua lokakuun lopulla. Bambergin Wunderburg-kadulla kohtasin tämän oluen ensi kerran ja vaikutus oli samaa luokkaa kuin Paavalilla Damaskoksen tiellä. Viimeisimmällä Bambergin reissulla kirjoitin oluesta sitten blogiin. 5,2 % siis, Hallertauer Perle humalana ja tyylinä frankenilainen kellerbier. Lähes kirkashan se on, väri näyttää nyt meripihkaiselta. Patjamainen paksu vaahto. Tuoksussa on mallasta, taatelia, rusinaa. Maku on lievästi mausteinen, täyteläisen maltainen, kevyesti kuivattuja hedelmiä mieleen tuova. Hiilihappoja ehkä hieman enemmän kuin aiemmissa muistikuvissa. Katkeruus ei ole voimakasta, mutta löytyyhän sitäkin. Tasapainoinen sessioitava lager, hillitysti erilaisia maltillisia vivahteita suuhun ja nieluun tuottava nautiskeluaine. Tuntuu nyt selvästi paremmalta kuin viime vuonna kokeiltu tölkkiversio. Tällainen lagerhan on tuoretuote, joten matka ja aika eivät tee sille hyvää. Parasta ennen 19 11 21, joten tuskin erityisen tuore tapaus. 

Pien Velocitator NEIPA

 Lähipanimolta uutta tuotosta pimeään syysiltaan. Olutta olisi ollut hanassa panimobaarissa, mutta päätin tällä kertaa siirtää kamaa growlerilla hieman pohjoiseen. 6,0 %, Amarillo, Nelson Sauvin ja Hallertau Blanc. Tyylipuhdas samea vaaleankeltainen ulkonäkö. Kirpeähkö, herukkainen tuoksu, myös jotenkin ristiriitaisesti kuivattuja hedelmiä. Maku on kuivan hedelmäinen, herukkaisuutta, hieman kuivahtanutta satsumaa. Aamiaismehussa tällainen vivahde ei välttämättä olisi toivottava, mutta oluessa se toimii hyvin. Tämä on selvästi persoonallisempi tuotos kuin Pienen aiemmat IPAt, en oikein löydä vertailukohtia kuvaamaan makua. Hallertau Blanc on harvinaisempi tässä lajissa, ehkä se tuottaa jotain tällaista. Panimo kertoo kokeilleensa uusia kuivahumalointimenetelmiä, ehkä syy siellä. Suhteellisen ohkaisuus on ilmeistä, täyteläisyyttä voisi olla enemmän. Edellisten IPOjen yllättävänkin runsas katkerointi on nyt sordinoitu normitasoon. Karbonointi on miellyttävän maltillista. Oikein mukavaa kokonaisuutena. Ostopaikka Helsinki, Pien Brewpub.

Duckpond Pien Cheaty IPA

 Pien on käynyt Göteborgissa kollaboroimassa maitokauppasessio-IPAn, 5,5 %, Talus, Mosaic ja Citra. Samea, mutta ei kaunis, liian tumma. Kirpeähkö tuoksu. Maku on lievästi liituinen, kypsää hedelmää, yllättävän täyteläinen. Ei makeutta, mutta ei katkeruuttakaan. Vaikka olut ei ole ohut, niin jotenkin kuitenkin mauton. Ilmeisesti ei ole humalaa tarpeeksi. Puhdasta miellyttävää tavaraa kyllä, ei mitään kikkailuja. Pien Brewpub, 16.9.2021.

Bearded Iris Another Suggestion

 Toinen Iris huomattavasti sameampi, 7,8 %, Nelson Sauvin, Citra, Motueka. Ananasta tuoksussa. Kuivaa, täyteläisempi, kuivuus hieman lähestyy katkeruutta. Ei oikein mehuisuutta, jää vähän tukkoiseksi. Ei tämäkään huono kuitenkaan. Pien Brewpub, 16.9.2021.

Bearded Iris Tunnel Vision (DDH Citra)

 Nashvillen panimon tuotoksia on tullut vastaan mm. koronaa edeltävässä Berliinissä, myöhemmin Sori Taproomissa. Nyt sitten pari uutta hanassa Hämeentiellä. Citra-olut on NEIPA, 6,8 %, litrahinta 42,66€. Tyylimäärittelystä huolimatta lähes kirkas. Voimakas sitrustuoksu. Pehmeää ja kuivaa, maussa kypsempiäkin hedelmiä. Ei katkeroa, lievä mausteisuus. Jotenkin liian simppeli, odottaisi enemmän, jotain. Pien Brewpub, 16.9.2021.

BrewHeart When Hazy Met Sally

 Sain Aproboo-maahantuojalta uusia näytteitä, mukana ennestään tuttuja, mutta myös aiemmin maistamattomia. BrewHeart jatkaa leikittelyään elokuvien nimillä, parempiakin on nähty kuin tämä väännös. Ehkä Baijerissa Hazy on lähempänä Harrya kuin suomalaisesta näkökulmasta. Tietysti yleisemmällä saksalaisella huumoritasolla vitsikkyys nousee korkealle.  DDH Double IPA, 8,5 %, vain 10 IBU. Strata, Nectaron ja Simcoe, laatuhumalia todellakin.  Vaaleaa, läpitunkemattoman sameaa, pienikuplainen lyhytikäinen vaahto. Ananasta ja mangoa on rutkasti tuoksussa. Maku on samaa suuntaa, makeahkoa trooppista hedelmäisyyttä, lähes nektarimaisuutta. Intensiivistä, raikasta ja puhdasta, mukaan tulee hedelmäpastillien vivahdetta. Mallas ei maussa juuri tunnu, mutta täyteläistää runkoa taustalla. Loppua kohti maku kuivuu, mutta ei tavoita kunnollista katkeruutta. Erinomainen juotavuus. BrewHeart tekee tyylipuhdasta (tupla-)NEIPAa, laatu ei ole juuri heitellyt ja tämä on panimon parhaita oluita kokeilemistani. 

Overtone Smash It

 Glasgow'n Overtone-panimolta olen aiemmin kokeillut vain yhtä olutta. Nyt tarjolle New England pale ale, 5,5 %, humalina Citra ja harvinaisempi Meridian. Samea, hedelmäinen tuoksu. Kirpeä, kuiva, sitruksinen, vähän katkera. Ohuehko, mutta mielenkiintoinen. Ei oikeastaan NEIPA-tyylistä mehuisuutta, mutta hyvä sitrusveto. Puhdas kaikin puolin ja crushabiliteettia löytyy. Panema, 14.9.2021. 

Żywiec IPA

 Chopinin lentokentän ravintolassa Heinekenin omistaman teollisuuspanimon IPAa, todennäköisesti tarkempi nimi Sesyjne IPA, 5,0 %. Samea, ei juuri vaahtoa. Metallinen tuoksu, maltainen maku, ei hedelmää, ei katkeroa. Näin tietysti saattoi odottaakin. Quesadilla-annos näppärä, olisi todella voinut olla parempaa olutta sivussa. Craft Beer -kyltti johti tässä vähän harhaan, mutta oma moka tietysti, mikä tahansa voi olla craftia. Varsova, Chopin Airport, The Flame, 12.9.2021. 

PS. Kokonaisuutena matka meni lähes samaan tyyliin kuin vanhoina hyvinä aikoina. Maskien käyttöä hotellissa, museossa ja kulkuvälineissä, ei baareissa. Baareissa varsin tyhjää, mutta liikuinkin vain päiväsaikaan. Hotelli taas oli aivan täynnä, puolalaisia varmaan pääosa, mutta oli myös ulkomaalaisia. Ajattelin hotellin hiljenevän viikonlopuksi, mutta niin ei käynyt. Suomalaisiin en törmännyt lentokentän ulkopuolella. Oluen taso oli korkea, muutama erinomainenkin, eikä yhtään todella heikkoa tapausta. Tai olihan PiwPawin vahva olut kehno, mutta siinä otin tietoisen riskin. Miellyttäviä baareja ja riittävän paljon, joten samoissa ei tarvinnut pyöriä. Panimoja taas ei ymmärtääkseni kävelyetäisyydellä Varsovan ytimestä ole. Iso kaupunki, dynaaminen fiilis. Vanha Stalinin täytekakku on hauskasti joutunut teräslasitornien piirittämäksi. Ja tornit ovat paljon tyylikkäämpiä kuin Kalasataman Merihaka 2.0.