Laitila Kukko Tosi Tuima

Laitila näyttää lähteneen täysin laukalle kesän lakimuutoksen ympärillä. 8,5-prosenttinen Tuima laimennettiin kauppavahvuiseksi ja nyt Alkoon Tuplapukin tappajaksi lähetetään Tosi Tuima, 9,5 %. Laitila toimitti tätä olutta näytepakkauksessa ja korosti tavoitettaan pistämällä pakettiin vertailukohdaksi juuri Olvin markkinajohtaja Tuplapukkia. 

Tosi Tuima on kirkas ja kultainen, peruslagerin ulkonäkö. Tuoksussa mallasta ja keksiä. Maussa on täyteläistä ja makeaa maltaisuutta, mutta myös selvää alkoholin poltetta. Vahvalla humaloinnilla jylläävät kymppivolttiset IPAt peittävät viinan, mutta neutraalilla lagerilla tilanne on toinen. Juotavuus heikkenee, maku kääntyy nihkeäksi. En innostunut. 

Myös Olvi tietysti ruunasi Tuplapukkinsa maitokauppaan kahdeksanpinnaiseksi. Laitila lähetti Tosi Tuimansa vertailukohdaksi kesyttämätöntä 8,5 -prosenttista Pukkia. Väri on paljon tummempi, meripihkainen. Kirkasta on, tuoksu täyteläisen maltainen. Maku on pehmeähkö, mitätön, vaisu. Makua ei siis ole, mutta eipä viinakaan paista läpi. En nyt osaa sanoa, kumpi tässä olisi parempi. Juotavuudessa Olvi on parempi, mutta Laitilalla on enemmän makua, toki myös viinaisuuskin mukana. Mutta täytyy sanoa, että eipä paljoa kiinnostakaan. Eiköhän tämä nyt ollut tässä, voin nyt unohtaa nämä tuotteet.

Hagström Wee Heavyn keittopäivä

Viime kesänä oli niin hauskaa keittää Hagström Kemiönsaarella, että halusimme käydä siellä uudestaan. Kun Jonas Sahlbergkin oli halukas jatkamaan perinnettä, niin päädyimme taas Salon asemalle perjantaiaamuna. Jonasin kyydillä panimolle, jossa mäskäys oli jo käynnissä. Tyylisuunnaksi valikoitui tällä kertaa vahva skottiale wee heavy. Ei ehkä kovin tyypillinen tapaus Hagströmin tähänastisessa tarjonnassa, mutta päädyimme kokeilemaan nyt tätä. Ei tule olemaan aivan tyylin vahvimmasta laidasta, alkoholia noin 7,9 %. IBUja täysin tyylinvastaisesti 80, katkerojen päävastuussa Columbus ja muuten päähumalana Bramling Cross. Useita eri maltaita, tummaa punaruskeaa väriä tavoitellaan.

Homma sujui tuttuun tapaan humalia kattilaan heittäen. Pientä draamaakin esiintyi, kun halusimme uudet Hagström-paidat tähän keittotapahtumaan mukaan. Logistiikkayhtiö UPS sössi homman pahasti ja painatusfirma sai paidat vasta perjantaiaamuna. Firman toimitusjohtaja toi sitten paidat itse Kimito Brewingille puolen päivän aikaan, juuri kun olimme poistumassa panimolta lounaalle. Tiukalle meni, mutta ehtipä kuitenkin. 

Nautimme ohessa talon virvokkeita ja iltapäivällä olut saatiin jo käymistankkiin. Siirryimme Jonasin asuinresidenssiin noin 10 km päähän. Sieltä jatkoimme Jonasin venellä Pedersåsta noin 20 minuutin merimatkan salmea pitkin pohjoiseen Mathildedaliin. Tuulen vire veneessä oli todella raikastavaa hiostavan panopäivän päälle. Kävin Mathildedalissa viisi vuotta sitten ennen koronaa, jolloin Kyläpanimoa isännöivät Tuomo Holm ja Robert Kubala. Panimolla on sittemmin ollut monenlaisia vaiheita, mutta Jonasin mukaan tilanne on nyt vakaantumassa. Harmittavasti emme ehtineet tavata Stadin Panimolta tuttua Juhania, joka pyörittää nyt Mathildedalin tuotantoa. Joimme kuitenkin Terho-ravintolassa pari olutta. IPLssä (ikävästi Indian Pale Lager) oli jokin mausteinen lisäys, mutta muuten se oli ihan ok. Samaa ei voi sanoa ikävä kyllä Teijo IPAsta, joka näytti rumalta ja maistui epämääräiseltä.

Ukkosen kaukainen jyrinä oli kuulunut pitkin iltapäivää ja märkä kuuro sattui päälle, kun olimme Terhossa. Onnekkaasti mitään sadetta ei osunut veneilyjaksojen kohdalle. Palasimme siis Jonasin asunnolle, jossa hän perheineen järjesti vielä illallisen. Linus rakensi kastikkeen, johon sisältyi Hagström Baltic Porteria. Pääsimme siis ensi kertaa syömään Hagströmiä. Monenlaista juomaakin oli tietysti tarjolla, mutta sosiaalisessa tilanteessa en paljoa ehtinyt merkintöjä tehdä. Poikkeuksena Metaphoré Colosseum of Life Jonasin kellarista. 5,7 %, tšekkiläinen wild ale. Vaaleaa. sameaa, hapan tuoksu. Hedelmäinen, ei kovin hapan maku. Ei jälkimakua ja hieman tukkoinen. Voisi olla happamampi, sinänsä ihan ryhdikäs. Ilta venyi melko pitkäksi mm. jalkapallosta keskustellen. Laadimme mm. Jonaksen kanssa listat kaikkien aikojen top ten -jalkapalloilijoista. Suhteellisen yhteneviä listat oli, vaikka Jonas unohti Maradonan ja minä en edelleenkään lämpene Cristiano Ronaldolle.

Aamulla poikkesimme vielä panimolla tsekkaamassa, että käyminen on lähtenyt suunnitellusti vauhtiin. Sitten Jonas heitti meidät takaisin Salon asemalle. Hauskaa oli taas ja tuskin yhteistyö vielä tähänkään jää. Kiitoksia taas mahtavasta isännöinnistä. Wee Heavy on valmista lokakuun puolivälissä.

Etko Factory The Executioner 2024

Factory teki jo viime kesänä Executionerin, mutta ilmeisesti onnistuin missaamaan sen. Hanalätkä näyttää kyllä epäilyttävän tutulta. Nyt sitten uusi versio tripla-IPAsta, 9,5 %, Citra, Mosaic ja Strata. Viimevuotisessa näkyy olleen Mosaicin tilalla Ekuanot ja El Dorado. Vaaleaa ja läpitunkemattoman sameaa. Herukkainen todella herkullinen tuoksu. Maku täyteläisen nektarinen, herukkaa, ananasta, limeä, mangoa. Makua on runsaasti, leveällä pensselillä annosteltu. Kuivana homma pysyy, juotavuus kunnossa hienosti. Katkeruus odotetun hintelää. Jos se osuus Factoryn oluissa olisi kunnossa, niin mitään ei oikeastaan puuttuisi. Mutta onhan nämä tällaisinakin hekumallisia. Tuntuu, että tämä on taas hieman parempi kuin aiemmat huiput. Oluthuone Haka, 29.8.2024.

Caleya Soul Sacrifice

Join viime talvena Barcelonassa Caleyan erinomaisen west coast IPAn. Panimo on Asturiasissa sisämaassa, Oviedon itäpuolella. Sama Goma 2 olisi nyt tarjolla Hakassakin, mutta kokeilin tupla-NEIPAa, 8,0 %, El Dorado, Loral, Simcoe. Raikkaan keltainen samea appelsiinimehun ulkonäkö. Tuoksu hieman erikoinen, kannabista ja perustupakkaa. Maku on trooppishedelmäinen, persikkaa, aprikoosia, kypsää luumua. Kuiva, puhdas, tuore, hyvä juotavuus. Nyt ei löydy kunnon peräkärryä. Silti oikein miellyttävää. Oluthuone Haka, 29.8.2024.

Bad Seed Fuzz Buzz

Tanskasta DDH NZ NEIPA sessiovahvuisena, 6,0 %. Waimea, Riwaka, Southern Cross, Nelson Sauvin ja jenkkivahvistuksena Citra. Keltaista ja sameaa. Hieman yrttistä tuoksua. Pehmeää mangoa ja ananasta maussa, kuiva runko jää ohkaiseksi. Jälkimakua ei paljoa rakennettu. Oluthuone Haka, 29.8.2024.

Hartwall Helsinki Bryggeri Meridian IPA

 Ensin on kahden vuoden tauko paikan vierailuissa ja sitten päädyin Sofiankadun panimoravintolaan jo toisen kerran vuorokauden sisällä. Nyt olin menossa työporukan mukana pienelle lähiristeilylle Kauppatorin rannasta, joten paikka soveltui lämmittelyoluen nauttimiseen. Nyt istuin varjoisalla terassilla. Sessio-IPAa, 5,5 %, hedelmäinen, vähän ohut. Sitrusta, lievästi pihkaisuutta, hennosti katkeroa. Taas puhdas, mutta kovin mauton keskitien kulkija, oletettavasti satunnaisturistien nautittavaksi suunniteltu. Helsinki Bryggeri, 28.8.2024. 

Hartwall Helsinki Bryggeri Imperial Pils

 Astuin Kino Engelistä ulos Sofiankadulle klo 23. Päätin piipahtaa viereisessä Hartwallin panimoraflassa parin vuoden tauon jälkeen. Seesteinen loppuillan tunnelma, terassilla yllättävänkin paljon porukkaa, mutta jäin sisälle siemailemaan vahvaa pilsiä, 7,5 %. Hyvin vaaleaa, ei vaahtoa. Maltaista, tuoretta, täyteläistä. Ruohoisuuttakin. Puhdasta on, mutta hyvin tavallista, ei juuri katkeroa. Helsinki Bryggeri, 27.8.2024.

Wim Wenders: Der amerikanische Freund

 70/80-lukujen vaihteessa luin innokkaasti Filmihullu-lehteä ja äänestettäessä 1970-luvun parhaita elokuvia useampi suomalaiskriitikko tms. nosti esiin Wim Wendersin Amerikkalaisen ystävän. Sittemmin kiinnostuin yhä enemmän uudesta länsisaksalaisesta elokuvasta ja näin monia Werner Herzogin ja Rainer Werner Fassbinderin elokuvia. Wendersin ohjauksia oli hankalampi nähdä ja tämä vuonna 1977 valmistunut Patricia Highsmith -tulkinta alkoi kiinnostaa entistä enemmän. Tiesin Highsmithin maineen, vaikka tuskin olin vielä silloin Ripley-romaaneja lukenut. Kun sitten lopulta pääsin elokuvan näkemään, odotukset olivat todella korkealla. Ja kyllä ne täyttyivät, Wendersin "amerikkalaiset" vaikutteet tuottivat paljon sykähdyttävämpää elokuvaa kuin Herzogin tai Fassbinderin tyylittelyt. Erityisesti film noirin perinteiden moderni tulkinta ja Hampurin kaupunkimiljöön haltuunotto vakuuttivat. Näin sittemmin muitakin Wendersin elokuvia, joista osa voi olla "parempia" tai persoonallisempia, mutta tämä teos on ehkä edelleenkin suurin Wenders-suosikkini. Highsmithiakin olen myöhemmin lukenut ja nähnyt useampia Ripley-elokuvatulkintoja. Wendersin leffan arvo tuntuu kuitenkin säilyvän.

Olen nähnyt aikoinaan elokuvan moneen kertaan, mutta blogiin en ole sitä arvioinut, joten edellisestä näkemisestä voi olla noin 20 vuotta. Kino Engelin ulkoilmanäytöksissä olen käynyt, mutta itse teatterissa en kertaakaan. Niinpä suuntasin nyt paikalle, kun Wenders-sarjassa esitettiin tämä merkkiteos. Hyvin pieni kakkossali, paikalle tuli neljä muuta katsojaa. Uusi digitaalinen kopio leffasta. Robby Müllerin ilmiömäinen kaupunkikuvaus säväyttää heti ensimmäisestä New York -kuvasta lähtien. Hampurin satama-alueen tienoot hallitsevat sitten pääosaa elokuvasta. Godardin kaltaiset filmihulluusviittaukset saattavat tuntua teennäisiltä, mutta onhan Nicholas Rayn ja Samuel Fullerin cameot aina yhtä sykähdyttäviä. Dennis Hopperin Ripley on täysin erilainen tulkinta kuin muissa Highsmith-leffoissa, mutta mielenkiintoinen ja persoonallinen se on. Elokuvan fokus on kuitenkin täysin Bruno Ganzin melankolisessa taulukehystäjässä. Ganz on tässä täysin omaa luokkaansa. Rikoselokuvanakin tämä rullaa paljon paremmin kuin Wendersin monet hitaammat junnaukset. Teos on taatusti vaikuttanut Kaurismäkien tuotantoon, ehkä enemmän kuin mikään muu yksittäinen elokuva, varsinkin Mikan uraan.