tiistai 7. heinäkuuta 2015

David Downing: Lehrter Station

Downingin asemasarjan viides osa starttaa marraskuussa 1945 Lontoossa, jonne John Russell ja Effi Koenen lähipiireineen ovat paenneet romahtavasta Berliinistä edellisen Potsdam-romaanin tarinassa. Futismies Downing sijoittaa tietysti avainkohtauksen Stamford Bridgelle, kun ensivierailun länteen tekevä Moskovan Dynamo nousee tasoihin Chelseaa vastaan. Samalla NKVD tekee Russellille tarjouksen, josta ei voi kieltäytyä. Seuraa paluu raunioituneeseen Berliiniin. Ikävä kyllä Downingin teksti jää pyörimään ympyrää Berliinissä, sarjan edellisten osien henkilöhahmojen uudet kuulumiset kerrotaan perusteellisesti ja tarina ei etene minnekään. Downing käyttää juutalaisten kostojärjestöstä Nokmim-nimeä. Arvelin miehen erehtyneen, koska Philip Kerrin nimi kyseiselle organisaatiolle oli Nakam juuri äsken lukemassani romaanissa. Molemmat näyttävät kuitenkin olevan oikeassa. Lievää toimintaa Downing synnyttää saksalaisen tiedemiehen kaappauksen venäläiseltä sektorilta kääntyessä väkivaltaiseksi. Samanlainen kohtaus esiintyy oikeastaan kaikissa Berliini-romaaneissa ja -leffoissa. Downingin asenne on huomattavan amerikkalaisvastainen, jenkkihahmot tuntuvat sotkevan kaikki kuviot. Jonkinlaiseksi teemaksi täsmentyy henkiinjääneiden juutalaisten vaivalloinen pako Palestiinaan. Russell käy tutkimassa reittiä Sleesiasta Määrin, Slovakian ja Itävallan kautta Italian satamiin. Tässä vaiheessa romaanikin virkistyy ja Downing saa kunnon vedon päälle loppuratkaisuun Lehrterin asemalla. Kokonaisuutena ei siis kummoinen teos, Downingilla alkaa olla eväät syötynä. Vielä yksi osa sarjasta on ilmestynyt ja kai sekin tulee luettua, hankkinut sen jo olen.

Ei kommentteja: