torstai 11. kesäkuuta 2026

Suomen Paras Olut 2026















Viimevuotiseen tapaan sain median edustajana kutsun Suomen Paras Olut -julkistustilaisuuteen. Nyt sijaintina oli aivan takapihallani Vallilan ylängöllä Pälkäneenkadulla sijaitseva Art Studio Vallila. Otin vauhtia Teollisuuskadun kanjonissa Olarin Panimolla juoden panimon uutta versiota kuusenkerkkäoluesta Trippin' On Spruce Tips. Lähdin panimolta liikkeelle pelipaikalle Olarin Ville Leinon ja Noel Alexanderin sekä Makun Jussi Tammisen seurassa. Ville muisti Teollisuuskadulla unohtaneensa jotain ja jäi jonnekin takamaastoon. Noelin ja Jussin kanssa kiivettiin ylös Elimäenkadulta ja Veera Savolainen oli paikalla ohjaamassa perille. Sinne olisikin ehkä ollut muuten vaikea suunnistaa. Perillä olikin sitten jo kunnolla jengiä paikalla ja show pääsi käyntiin johtaja Anikó Lehtisen ja päätuomari Jussi Rokan juontamana, myös Veera esitteli järjestelyjä. Kaikki 15 olutsarjaa käytiin läpi, jokaisesta palkittiin kolme parasta. Kun Olarin Spruce-olut voitti maustettujen oluiden sarjan, niin aloin jo aavistella kotivoittoa. Olut oli maistunut niin hyvältä ja persoonalliselta, mutta kuitenkin juotavalta. Niinhän siinä sitten kävikin. Olari voitti kolme sarjaa ja vei kuusenkerkkä-IPAlla koko homman voiton. Täysin ansaittu tapaus. Tässä vaiheessa päästiin maistelemaan kaikkia eri sarjojen kolmen parhaan joukkoon päässeitä oluita. Äärisosiaalisessa tilanteessa en tietenkään edes yrittänyt tehdä muistiinpanoja maistelluista oluista. Mieleen jäi kuitenkin Lepaa Saison, sarjavoittaja jossakin sarjassa. Täytyi katsoa kännykän kartasta missä tämmöinen Lepaa sijaitsee. Se on Hattulan kunnassa Hämeenlinnasta pohjoiseen. Tunnettu aiemmin viineistä ja siidereistä, mutta nyt panostanut myös oluisiin. Panimokaupassa olisi kai tarjolla jopa kahdeksan eri olutta. Saison oli hedelmäinen ja esterinen, oikein mallikas, vaikka mausteisuus jäikin puuttumaan. Monta muutakin olutta maistelin, mutta ne jäivät huonommin mieleen. Mathildedal kuitenkin vaikutti tekevän nyt kunnon comebackia vaikeiden vaiheiden jälkeen.

2 kommenttia:

Peter Tammenheimo kirjoitti...

Käsittääkseni Lepaan panimo on HAMK:n opetuspanimo. Kummastuttaa, että k.o. saison on ylipäätään hyväksytty kilpailuun mukaan. Mielestäni sitä ei ole kaupallisesti tarjolla ympäri vuoden tai panimopuodin ulkopuolella, eli ultrapaikallinen kuriositeetti lienee kyseessä. Saatan toki olla väärässäkin, ja jos olen, joku korjatkoon.

Ari Juntunen kirjoitti...

Tähän kommenttikenttään ei saa kuvia lisättyä, mutta eri lähteestä sain kuvan, jonka mukaan Lepaalla myynnissä jopa kahdeksan eri olutta tölkissä. IPA, Helles, Festbier, Pils, Saison, Porter, Pale Ale ja Tumma Lager.