Jonathon King: The Blue Edge of Midnight

Tulevaa Florida-matkaa ajatellen käynnistän pureutumisen Florida-romaaneihin pitkästä aikaa. Florida-rikoskirjallisuutta julkaistaan nykyään ehkä vielä enemmän kuin Kaliforniaan sijoittuvaa. Syitä on varmaan monia, väestön kasvu, rikollisuuden kasvu, turismin kasvu. Sekin vaikuttanee, että maantieteellisesti riippumattomat kirjailijat muuttavat lämpimälle alueelle pohjoisempaa USA:sta. Florida on esim. keskilänteen verrattuna melko värikäs ympäristö, Evergladesin ainutlaatuinen jättisuo ja Miamin alueen kuubalainen espanjankielinen enemmistö. Tv-sarjat, elokuvat ja romaanit ruokkivat toisiaan.

Jonathon King on minulle aiemmin tuntematon, vaikka suomennoksiakin jo on. King verrytteli 24 vuotta toimittajana ennen ensimmäistä romaaniaan, joka on juuri tämä 2002 ilmestynyt, loistava nimikin, The Blue Edge of Midnight. King kirjoittaa lähes haudanvakavasti, ollaan kaukana Floridan kuuluisista huumorijännäreistä, niin Hiaasenin satiirista, Shamesin farssista kuin Leonardin tai Willefordin ironiasta. Lähin tuntemani vertailukohta voisi olla James W. Hall, joka kirjoittaa kyllä Kingiä paljon rönsyilevämmin ja viihtyy lähinnä Key-saarilla. Hallin luontokuvaus ja asenne ovat kuitenkin vähän samanlaisia. King itse mainitsee vaikutteikseen myös Kalifornian Michael Connellyn ja Louisianan James Lee Burken. Kingin esikoisteos on minusta myös hyvin lähellä Michiganin Steve Hamiltonia, molemmilla syrjäseudulle erakoitunut päähenkilö, jonka poliisiura on päättynyt traagiseen ampumatapaukseen. Lumen sijasta kahlataan nyt mudassa ja moottorikelkkojen tilalla pärisevät airboatit. Kingin lakoninen ekonominen tyyli muistuttaa myös Hamiltonia.

The Blue Edge of Midnight tapahtuu Floridan sydämessä, Evergladesin märällä aaltoilevalla taarnasuopreerialla. Moskiittoja, käärmeitä ja alligaattoreita kuhisee, jopa pantterikin esiintyy. Romaanin teema on Floridan kuumimpia, sama johon Hiaasen pureutuu, eli asutuksen ja turismibisneksen leviäminen ahtailta rannikkoalueilta vääjäämättä pienentää suoaluetta ja monenlaisia ristiriitoja syntyy. Suolta löytyy hyvin samantyyppisiä oikeamielisiä tai vinksahtaneita jääräpäitä kuin Suomenkin reunaosista. Suon reunalähiöiden uudisasukkaiden lapsia murhataan raa'asti ja jäljet näyttävät johtavan suolle, epämääräisten Gladesmanien jäljille. King rakentaa juonta taidolla, mutta tärkeintä on vaivattomasti luotu atmosfääri. Välillä on takaumia päähenkilö Max Freemanin poliisivuosiin Philadelphian karuilla kulmilla. Freeman on luotu hienosti, mutta yksi keskeinen hahmo ärsyttää hieman, prameassa penthousessa majaileva superälykäs musta lakimies, vaikuttaa liikaa Denzel Washingtonille räätälöidyltä roolilta. Muuan naisjuoksija kuluttaa Kingin mukaan juoksukengät 12 viikossa. Ei kuulosta uskottavalta, varsinkin kun hän juoksee vain aamuisin. Mutta se on pientä, vakuuttava romaani, jatko-osiakin on ilmestynyt jo neljä.